Juhan suku-uutiset

Sammatin Lohilammen kylän Vanhatalon rusthollissa vuonna 1812 syntyneen Maria Henrika Bergmanin pitkä elämä oli vaiherikas. Hänen isänsä Johan B. oli tullut talon isännäksi naituaan edellisen isännän tyttären, Christina Gabrielsdotterin. Christinan suku käytti sukunimeä Enqvist. Hänen isoisänsä sisarpuoli Greta oli Elias Lönnrotin isoisänsä, pitäjänräätäli Matti Lönnrotin äiti. Muiden sukulaistensa kautta Maria Henrika oli lukematon määrä yhteyksiä seudun suurimpiin talollisiin ja rusthollareihin. Hänen veljensä Johannes jatkoi isänsä jälkeen Vanhatalon rusthollarina puolisonaan Engla Lovisa Forsman Karjalohjan Makkarjoen Vähätalosta. Sisko Amalia Christina mies oli Evert Ekqvist, Karjalohjan Härjänvatsan Vikkaraisen isäntä. Johanin ja Amalian jälkeläisten joukosta voidaan voidaan poimia varatuomari Juho Tammilinna (1908-1944). Hänen isänsä Johannes Lohilampi oli Johan Bergmanin poika, kun taas äiti Wilhelmina Tammilinnan isoäiti oli Amalia Christina Bergman. Käytännössä siis serkku ol

Ensimmäisenä salolaisena taiteilijana voidaan ehkä pitää kuvanveistäjä Volter Johanssonia (1874-1905). Hänen isänsä oli ammatiltaan seppä ja hän piti omaa liikettä Salon Lukkarinmäellä. Jonkinlaisena luonnonlahjakkuutena nuori Volter kävi usein savenvalaja Rosendahlin luona tämän Moisionkujan päässä sijainneessa pajassa. Siellä hän teki veistoksia itsetekemillään työkaluilla. Kan sakoulusta päästyään Volter David Johansson työskenteli jonkin aikaa isänsä kanssa, mutta luontaiset taipumukset vetivät hänet taiteilijan uralle. Johansson opiskeli Helsingin taideteollisuuskoulun muovailuosastolla, missä hän herätti ansaittua huomiota taidoillaan. Hän teki muotokuvia ja puuveistoksia. Vain kolme vuotta opiskeltuaan joutui Volter Johansson jättämään koulun, sillä hivuttava keuhkotauti pakotti hänet vuodepotilaaksi. Luonteeltaan Johansson oli hiljainen ja vaatimaton, joten hän ei lyhyen elämänsä aikana ehtinyt saavuttaa laajempien piirien huomiota. Sen sijaan sitä lämpimämmät olivat hänen suht

Turun kaupungissa vihittiin 1844 nahkurinkisälli Johan Gustaf Michelsson Ilander ja maskulaisen suutarin tytär Amalia Ulrika Linden. Pian vihille menon jälkeen pariskunta muutti Kiskon Kirkonkylään, missä he asuivat Viikarin ja sittemmin Härän talon torpissa. Kiskon rippikirjojen mukaan Johan Gustaf Ilander olisi syntynyt Uskelassa 1.3.1820. Uskelan tai lähiseurakuntien kastettujen luetteloista ei mainitulta vuodelta löydy sopivaa lasta. Yksi mahdollisuus oli 29.3.1820 Harjolan Ylimmäisten talossa syntynyt Johan Gustaf, jonka isä oli Michel Mattson. Tämä Johan Gustaf muuttaa lopulta Perniöön häviten itseltäni piiloon. Myöskään sukunimi Ilanderista ei ole suuremmin hyötyä, sillä sen käyttäjät ovat HisKin mukaan eri puolilta Suomea ja yksittäistapauksia. Onneksi on olemassa Suku Forum. Sinne heitettyyn kysymykseen tuli alle vuorokaudessa vastaus, joka sisälsi linkin Johan Gustafin veljeen, Fredrikiin . Näin selviää kuin selviääkin, että nahkurimme oli Perttelin Hämäläisten torpparina 18

Keväällä 1871 julkaistiin Turun kaupungissa " Ehdotus ohjesääntöön yleiselle waiwaishoidolle ". Tässä parikymmentä sivua käsittävässä dokumentissa käsitellään köyhäinhoitoa monipuolisesti ja osin hyvin modernisti. Tosin pykälä 30 antaa miettimisen aihetta vielä nykyäänkin, kun puhutaan siitä, mitä kaikkea voidaan verovaroin kustantaa; " Sellaiset raajarikkoiset ja itseänsä elättämään kykenemättömät ihmiset, jotka tiettäwästi irstaisen tai pahantapaisen elämän kautta itse owat olleet köyhyyteensä syypäät taikka owat tulleet törkiöistä rikoksista tuomituiksi, owat, koska he waiwaistenhuoneesen sisään otetaan, erinäisissä huoneissa säilytettäwät eikä muitten waiwaisten joukkoon sekoitettawat, sekä, tilaisuutta siihen ollessa, annettawat hoidettawiksi maalla, kussa heidän entinen elämänsä on wähemmin tunnettu. " Artikla kaksi on otsikoitu " Waroista waiwaishoito-kustannusten maksamiseksi sekä niiden ylöskannosta ". Tämä teksti sisältää tietoja aina vuodesta 17

Huom; saman tarinan hieman eri muodossa on julkaissut myös K. Kyläkoski omassa blogissaan 15.7.2009 Pietarsaaren käräjät joutuivat maaliskuussa 1860 käsittelemään juttua, jonka sisältö kuulostaa enemmänkin huonolta kauhufilmiltä kuin tositapahtumilta. Talollinen Kaarle Granroth Pedersören Pirilöstä sai syytteen kahden lapsipuolensa tappamisesta. Vainajat oli kuopattu ojan pohjalle niskat taitettuina. Eräs puolukkametsällä ollut nainen oli nähnyt Granrothin lastensa kanssa metsässä ja tätä kautta osattiin heti epäillä omaa isää näiden murhasta. Lasten löytymisen jälkeen heräsi epäluuloja siitä, että Granroth olisi murhannut aikoinaan ensimmäisen vaimonsa sekä oman veljensä. Tämän jälkeen hän olisi nainut tämän lesken. Niinpä viisi vuotta kuoleman jälkeen näiden kahden arkut kaivettiin haudoista tarkempia tutkimuksia varten. Molemmista ruumiista löydettiin suuria määriä arsenikkia. Myöhemmin kerrottiin Kaarlen veisanneen ja lukeneen virsiä vaimolleen sekä veljelleen näiden kärsiessä su

Vuonna 1895 perustettiin Oripään Telefooni Osakeyhtiö, jonka nimi vaihtui 1928 Loimaan Seudun Puhelin Oy:ksi. Vuonna 1990 Auran Puhelin Oy fuusioitiin yhtiöön ja jo tätä ennen 1960-luvulla oli Punkalaitumen Puhelin Oy:n kanssa tehty samanlainen sopimus. Kuten moni lukija tietänee, on Loimaan Seudun Puhelin lakannut olemasta sen tultua osaksi TeliaSonera-konsernia. Näistä kaikista oltiin tyystin tietämättömiä vuoden 1900 varsinaisen yhtiökokouksen alkaessa Loimaan Seurahuoneella maaliskuisena lauantaipäivänä. Maanviljelijä Lindholmin toimiessa puheenjohtajana ja maanviljelijä Sarellin sihteerinä käsiteltiin vuosikertomus ja tilintarkastajien kertomus. Näiden pohjalta johtokunta sai vastuuvapauden. Samassa yhteydessä johtokunnan puheenjohtajana yhtiön perustamisesta saakka toiminut taloustirehtööri Björni pyysi eroa tehtävästään. Hän kertoi, ettei jatkossa voisi keskittyä Telefooniyhtiön asioihin niiden vaatimalla vakavuudella ja näin hänelle myönnettiin ero luottamustoimestaan kiitosten

Nykyisessä Hangossa, silloisessa Bromarvin Santalan Östergårdissa isännöi 1800-luvun loppupuolella kestikievaristi Erik Konstantin Sjöblom, joka oli syntynyt vuonna 1830. Myös hänen isänsä Henrik oli pitänyt majataloa. Erik Konstantin oli Henrikin ensimmäisestä avioliitosta Hedvig Lisa Sannholmin kanssa. Tämän kuoltua oli isä mennyt uusiin naimisiin Karjalohjan Ilmoniemessä syntyneen Maria Lovisa Tennbergin kanssa. Myös Maria Lovisa oli ollut aiemmin naimisissa, sillä hänen ensimmäinen puolisonsa oli Kiskon Jylyn kylän Kauppilan talollinen Gustaf Kauppila. Omaksi puolisokseen Erik Konstantin löysi Karjalohjan Ilmoniemen Pukkilasta, missä Edla Josefa Heerman oli syntynyt tammikuussa 1826. Kuten kuvioon sopii, oli hänenkin isänsä Niilo H. ollut kestikievarinpitäjänä ratsutilan isännöinnin lisäksi. Äitinsä Anna Lena Holmbergin kautta Edla Josefalla oli sukuyhteyksiä lukuisiin Kiskon ja Suomusjärven suurimpiin taloihin. Erik Konstantinilla ja Edla Josefalla oli kaksi lasta, tyttäret Elvina

Heinäkuinen lauantaipäivä Kemiön Kiilan ja Lapdahlin välisellä merenlahdella päättyi murheellisesti. Kolpörtööri (matkasaarnaaja) Santeri Eklund ja neiti Emilia Broman Salosta olivat lähteneet vesille rouva Hautamäen sekä tämän 10 -vuotiaan tyttären kanssa. Heidän ja ylioppilas Wikströmin tarkoitus oli poistua Salosta lähteneestä laivasta Kiilan laiturille Angelniemellä, jossa Eklundien kesäasunto oli. Syystä tai toisesta Eklund seurueineen ei huomannut jäädä kyydistä oikealla laiturilla, vaan matkasivat aina Lappdaliin saakka. Siellä he hyppäsivät torppari Karlssonin purjeveneeseen, sillä tämä oli ystävällisesti luvannut viedä matkalaiset takaisin Kiilan sillan luona olevaan pysähdyspaikkaan. Matkustajat tosin olisivat mieluummin ottaneet hevoskyydin, koska arvelivat merimatkoihin tottumattomina pelkäävänsä purjeveneen kyydissä. Torppari kielsi jyrkästi hevosten käytön ja pyysi seuruetta katsomaan venettään. Vaikka tarjottu kulkupeli tuntui hyvältä, keskulteltiin matkaan lähtemisestä

Pohjan pitäjän seurakuntalaisia kiihdytti helmikuussa 1760 kirkkoon tehty murtovarkaus. Välikäräjät ottivat tapauksen tutkintaansa ja epäilykset kohdistuivat nopeasti lukkari Lundmaniin ja hänen sukulaisiinsa. Mitään varsinaista selvyyttä asiaan ei tosin saatu, joten Lundmania tai ketään muutakaan ei tuomittu eikä oikeastaan edes syytetty. Itse v arkaus oli tapahtunut siten, että varkaat olivat rikkoneen kirkon pohjoisseinän ikkunan. Aukosta he olivat menneet kirkon kautta sakariston holviin, joka oli rikottu. Holvin päältä he olivat laskeutuneet köydellä itse sakaristoon murtaen kolmen kirkkoarkun lukot. Kirkon puolelta oli lopuksi anastettu haavirahat. Valoa rosvot olivat saaneet saarnatuolista otetuilla kynttilöillä. Ulos miehet menivät pääovesta otettuaan pois siinä olleen ha'alla varustettun rautasalvan. Tapaus jäi välikäräjiltä kesken ja vasta 17 vuoden päästä majuri Troll otti sen uudestaan esille eräässä kirkonkokouksessa. Hän lupasi huolehtia siitä, että juttu saadaan lail

Johnny Deppin tähdittämän, todella mainion "Alice in Wonderland" -elokuvan 3D-version innoittama katsastin omista tiedostoistani hatuntekijöitä. Hullu kuin hattumaakari (mad as a hatter) termi tuli käyttöön niihin aikoihi, kun huopahattuja muotoiltiin höyryttämällä niitä mm. elohopeaa sisältäneellä liuoksella. Elohopea on raskasmetalli, joka ei poistu elimistöstä. Niinpä hatuntekijät saivat ajan mittaan hermostollisia vaurioita, jotka taas ilmenivät "hulluutena ". Ainakaan Nummen Järvenpään Uotilan rusthollin mailla asunut hatuntekijä Elias Forström ei kuollut elohopean uhrina. Hän oli syntynyt pitäjänräätälin poikana 1784 ja kuoli vasta 80 vuoden arvokkaassa iässä 1864. Vaimonsa Maria Lisa oli kotoisin Suomusjärven Kettulan Vanha-Ällipään talosta. Hänkään ei ilmeisesti kärsinyt miehen ammatista, sillä Maria Lisa kuoli vesitautiin 76 -vuotiaana 1867. Toinen muistiin merkitsemäni tapaus oli tammisaarelainen Carl Johan Eklöf (s. 1792), joka oli kotikaupungissa hattuma

Mustasaaren pitäjän Voittilan (Voitbyn) kylässä mainittiin 1546-59 talonpoika nimeltään Per Henriksson. Vuonna 1559 hänen talouteen kuului seitsemän henkilöä. Edellä mainitun Per Henrikssonin poika oli ilmeisesti Henrik Persson. Vuonna 1571 kyseinen Henrik maksoi Voittilassa irtaimistonsa arvon perusteel la ylimääräisessä ns. hopeaverotuksessa 5 mk 3 äyriä, mikä on melko olematon summa (vertailun vuoksi: esim. oli Siuntiossa keskiluku 42 mk ja Lohjalla 35 mk). Henrikillä oli ilmeisesti pojat Olof (talonpoika Voitbyssä 1585-1618) ja Erik Hindersson (ks. alla). Erik Hindersson oli talonpoika Mustasaaren Staversbyn Fant-nimisessä talossa 1594-1614. Vuonna 1605 hänellä oli neljä lehmää ja talossa asui kolme täysi-ikäistä, ns. nokkaveroa maksavaa henkilöä. Erikin puoliso oli todennäköisesti nimettömäksi jäävä Mårten Andersson Fantin leski. Tämä Mårten Fant oli talonpoika Staversbyssä ja kuoli n. 1594. Hänellä oli pojat Olof ja Nils. Olof oli talonpoikana Voittilassa 1620 alkaen, joten hän o

Lohjan Varolan talosta lähteneen Warelius-suvun yksi jälkeläinen oli Kirkkonummen Vårnäsin kartanossa 1866 syntynyt Henrik Warelius. Hän kävi ensi Helsingin suomalaista alkeiskoulua, mutta tuli erotetuksi käytyään ilman rehtorin lupaa Kuopion ruotsalaisen koulun juhlassa. Niinpä tarmokas nuorukainen lähti Ruotsiin saakka opiskelemaan kohteenaan Alnarpsin maatalous- ja meijeri-instituutti. Siellä hän suoritti agronomitutkinnon ja palasi Suomeen ostaen itselleen Kirkkonummen Smedsbyn kartanon vuosiksi 1889-1894. Tämän lisäksi hä nellä oli vuokralla Danibackan kruununpuustelli. Wareliuksen suurin rakkaus oli musiikki ja laulu. Niinpä hän johti Kirkkonummen laulukuoroa vuodesta 1895 aina vuoteen 1914. Henrik osallistui myös Keski-Uudenmaan laulu- ja musiikkiyhdistyksen toimintaan ollen sen puheenjohtajana vuosina 1922-1928. Näiden harrastusten lisäksi hän hoiti muutamia kunnallisia luottamustoimia, kuten Jorvaksessa sijainneen Nägelsin koulun johtokunnan puheenjohtajuus 1924-1933. Vuodesta

Salon Fulkkilan kartanon mailla olleessa torpassa syntyi 6.6.1812 poikalapsi, jolle vanhemmat antoivat nimen Johan Gabriel. Isä Aron Michelsson oli rengin poika Pyölin kylästä, kun taas äiti Maja Lisa isä oli rakuuna Mats Kuhla Kavilasta.Aron ja Maja Lisa vihittiin tammikuussa 1809. Tuore pariskunta asui ensin Ragnarpyölissä, mutta asettui nopeasti Fulkkilaan. Vuosien mittaan perheeseen syntyi seitsemän lasta, joissa oli mukana parin päivän ikäisenä kuolleet kaksoset. Aron Michelsson, joka käytti sukunimeä Lindberg, kuoli hukkumalla marraskuun viimeisenä päivänä 1820 ja näin äiti Maja Lisa jäi yksin kolmen elossa olleen lapsensa kera. Paria vuotta myöhemmin hän meni uudestaan naimisiin renki Johan Eliasson Langin kanssa. Tästä liitosta oli ainakin kolme lasta. Koska torppari leipä oli kapea ja kaita, lähti Johan Gabriel parikymppisenä omille teilleen Fulkkilan kartanon rengiksi. Hän kuitenkin palasi vielä takaisin kotiinsa isäpuolen komennon alle lähtien myöhemmin uudelleen tien päälle

Heinäkuun puolivälissä 1780 oli eräs värvätty, tenholalainen sotamies, Olof Malmbäck tullut Pohjan pitäjän Åminnen kartanon mailla sijainneeseen krouviin. Krouvinpitäjä Johan oli hänen hyvä ystävänsä, joten yösijan Olof sai samasta sängystä kuin itse krouvari. Olof Malmbäckin puoliso Greta Thomasdotter oli jäänyt kotitorppaan Finbyn Yttergårdissa. Yön aikana Olof sai mielipuolisen kohtauksen ja löi ystävänsä, krouvinpitäjä Johanin kuoliaaksi. Tästä teosta oikeus näki nopeasti yhden ainoan rangaistuksen, kuolemantuomion. Aivan kuin tässä ei olisi ollut tarpeeksi, määrättiin murhaaja myös teilattavaksi. Näihin aikoihin oli Pohjan pitäjän vanha teilauspaikka tullut liian lähelle kasvanutta asutusta. Tämän takia oli luultavaa, että Malmbäckin teloituslava pystytettiin uuteen paikkaan, Lillforstin kruununtilan maille Skurun sillan ja korkean mäen väliseen tasanteeseen. Paikalle kutsuttu pyöveli katkaisi ensin Olofin käden, jonka jälkeen piilukirves löi hänen päänsä poikki. Lopuksi ruumis, k

Laurens Niklasson oli asemies – tai oikeammin "vaakunamies", sillä ruotsinkielinen käsite "a wapn" tulisi kääntää "vaakunan omistavaksi". Hän avioitui 10.6.1420 laamanni Klaus Flemingin tyttären Ingeborg Flemingin kanssa, antaen tälle huomenlahjaksi Kaarinan Uittamon maatilan. Heillä oli lapset: 1.Niklis Larsson, Lemun Ahtinen, puoliso mahdollisesti Johanna Jönsdotter. 2.Joakim Laurensson, mainitaan 1498 entisenä maanomistajana Ruotsin Esbron pitäjän Asbyssa. Pojista Niklis Larsson omisti Lemun Ahtisen (Lemo Ahtis). Hän oli mahdollisesti naimisissa Johanna Jönsdotterin, Jöns Rengonpojan tyttären, kanssa. Jöns Rengonpoika mainittiin kesäkuussa 1477, jolloin asemiehet Jeppe (Jeppe on Jakobin lyhyempi muoto) ja Albrekt Henriksson Görtzhagen hyväksyivät heidän Varissalossa edesmennenneen, rakastetun ("war aelskeligen broder Jönis Renkon-poyca, som i Waritzalo doo") velipuolensa Jöns Rengonpojan lahjoituksen Turun tuomiokirkolle; Jöns lahjoitti maatil

Heinäkuun 21. päivä vuonna 1897 tapahtui Kotkan Jumalniemen sahalla ensimmäinen kuolemaan johtanut sähkötapaturma. Tämän Kymin pitäjän puolella aikoinaan sijainneen sahan oli perustanut kauppaneuvos Carl Henrik Ahlqvist (1825-1909), joka toimi sahanomistajana, puutavarakauppiaana ja laivanvarustajana pitkän uransa aikana. Jumalniemen hän myi lopulta 1895 Halla Osakeyhtiölle. Heinäkuisena iltapäivänä työmies Jeremias Leskinen oli saanut kahden muun miehen kanssa tehtäväkseen laittaa kannen eräisiin nostokoneiden sähkölaitteisiin. Kun kone laitettiin uudelleen käyntiin, oli Leskistä ja kahta muuta käsketty poistumaan laitteen läheisyydestä. Pian heidät kuitenkin kutsuttiin jatkamaan työtään. Leskinen, tietoisena sähkövirran vaarallisuudesta, varoitti toveriaan koskemasta johtoihin. Jostain syystä hän itse tarttui sähkökaapeleihin. Hän ei siis saanut tappavaa sähköiskua varomattomuuttaan, vaan jonkun ilmeisen tapaturman vuoksi. Paikallislehti ihmetteli asiasta raportoidessaan sitä, mi

Kesällä 1900 Marttilan kirkko tarvitsi kipeästi uudistusta. Seurakuntalaiset eivät enää halunneet istua kuuntelemaan saarnoja parisataa vuotta vanhan kirkon kylmyydessä, vaan kaipasivat hieman fyysistä lämpöä pelkän hengellisyyden rinnalle. Niinpä kirkkoon päätettiin lopulta tilata lämmitysjärjestelmä. Tämä annettiin kokkolalaisen yrityksen Veljekset Friis tehtäväksi. Yhtiön olivat perustaneet Kalajoen lukkarin, Johan Friisin pojat Juhani ja Tuomas. Pojat kävivät toimeen jo nuorella iällä, sillä Juhani oli vain 17-vuotias perustaessaan metallivalimon synnyinpitäjäänsä. Kahta vuotta myöhemmin hän sai Tuomaksen mukaan toimintaan ja 1885 kihlakunnanoikeus vahvisti em. toiminimen. Jonkin aikaa yrityksessä oli mukana myös kolmas veli Matti. Vaikka veljesten sukunimi suomentui Pohjanpaloksi reilut sata vuotta sitten, säilyi tehtaan nimenä Veljekset Friis aina yrityksen lopettamiseen saakka 1960-luvulla. Koska Kalajoella ei ollut rautatietä, oli tuotteita hankala kuljettaa asiakkaille. Niinpä

Helsingin Kaivohuone viihdytti ja viihdyttää tietysti edelleen asiakkaitaan sen kotimaisilla että ulkomaisilla esiintyjillä. Vuoden 1893 alkusyksystä yleisöä viihdytti ja varmasti myös järkytti amerikkalainen "kapteeni Vetrio" - myrkynsyöjä. Esityksensä aluksi Vetrio ripotteli sahajauhoja l autaselleen, kaatoi niiden päälle lamppuöljyä, maisteli seosta hieman, sytytti sitten koko hoidon tuleen ja söi näin syntyneen lämpimän puuron. Seuraavaksi mies hörppäsi hieman vettä, otti kovan kivihiilenkimpaleen puraisten sitä hampaat narskuen ja syöden irti saamansa palasen saman tien. Samaa tietä kulkeutuivat porsliinit, kukkaruukut ja rautapellit. Salaatin puolta saivat hoidella kalossit, nahanpalat ja saippua. Juhla-ateriaan kuului tietysti myös viiniä kapteenin tapaan; Vetrio sekoitti vesilasiin rikkiä ja hiilihydraattia saaden aikaan punaisen myrkkyjuoman, jonka hän esityksensä lopuksi kulautti kurkustaan alas. Kapteeni Vetrion taiteilijanimeä käyttänyt myrkynsyöjämme huomasi omit

Turun Sukututkimuspäivät on nyt vietetty ja luennoilla riitti kuulijoita lähes tungokseen asti. Suomen Sukututkimusseuran nettisivuilta löytyy muutaman päivän ajan kaikille vapaasti katsottavaksi Veli-Pekka Toropaisen esitys Turun pyöveleistä. Suosittelen vahvasti, mutta en heikkohermoisille.... Pikkukuvissa tunnelmia sunnuntailta - Veli-Pekka Toropainen keskustelemassa Genoksen päätoimittajan, Tiina Miettisen kan ssa, Turun Seudun Sukututkijat vastasivat paikallistasolla nappiin menneistä järjestelyistä. ja esitteilleasettajien joukossa oli ilahduttavasti myös Arkistolaitos. Päivien luennot tulevat muutaman viikon kuluessa Suomen Sukututkimusseuran internet-sivujen jäsenpuolelle. Näin seura pyrkii palvelemaan eri puolilla maata asuvia jäseniään. Iso kiitos vapaaehtoiselle kuvaajalle, T. Kulmalalle. Jatkossa voit katsella esityksiä silloin, kun se itsellesi parhaiten sopii. Valitettavasti esityksissä käytettyjen kalvojen ja oheismateriaalien kuvaaminen ei käytännön syistä aina onnistu

Turun valtakunnallisilla sukututkimuspäivillä valittiin tänään vuoden sukukirja 2009. Kunnia meni Pirjo Terhon teokselle "Paraisten Blomström-suku. Kilpailun raatiin kuuluivat fil. tri Jukka Partanen (puheenjohtaja), Teuvo Ikonen ja fil. maist. Marketta Kännö. He perustelivat valintaansa seuraavasti; Sukukirjassa selvitetään Paraisten pitäjänräätälinä 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa toimineen Karl Henrikinpoika Blomströmin ja hänen puolisonsa Lovisa Ulrika Nordqvistin esi- ja jälkipolvia. Ammattitaitoisesti tehdyn sukukirjan aikaulottuvuus on pitkä, sillä ensimmäiset esipolvet on voitu ajoittaa 1500-luvulle. Esipolvet on selvitetty selkeästi ja sukukirja on rakenteeltaan ja luettavuudeltaan hyvä, sillä tekstin yhteyteen sijoitetut sukukaaviot ja -taulut sitovat suvun henkilöt tekstiin hyvin. Tekstien ja sukutaulujen osuus on tasapainoinen. Kirjassa on käytetty runsaasti mm. tuomiokirjalähteitä, joiden avulla suvun jäsenten elämänvaiheista on saatu esille mielenkiintoisi

Välähdys Turun Sukututkimuspäiviltä 6.3.2010

Karjalohjan Pellonkylän Alhaisten rusthollissa lokakuussa 1837 syntynyt Henrik Johan Malmgren oli yksi Länsi-Uusimaan merkittävimmistä yhteiskuntavaikuttajista. Kun hän menehtyi Vihdin Kirvelässä maaliskuussa 1903, julkaisi Uusimaa -lehti hänestä seuraavan muistokirjoituksen. " Henrik Johan Malmgren Vihdin pitäjän Kirvelästä ummisti toissapäivänä silmänsä viimeiseen lepoon. Harva mies on ollut niin tuttu maakunnassamme yleistoimiensa kautta kuin vainaja. Koko elämänsä on kuva sitkeästä, eteenpäin pyrkivästä ihmisestä, joka vastuksista huolimatta viepi tahtonsa perille, voittaa etuja itselleen ja muille. Hän oli syntynut talonpoikaiskodissa, eikä ollut lapsuudessaan mitään erityistä opetusta nauttinut. Mutta nuoruuden voimat vaativat häntä maailmalle laajentamaan näköalojansa ja hankkimaan toimeentuloansa. Se ei ollutkaan seikkailun halua kotoisella kukkarolla, kuten usein nykyajan nuorilla, vaan voittojen hankkimista omalla työllä. Ensimmäinen hänen mainittavimpia yrityksiään

Karjalohjalla vihittiin kesäkuun lopulla 1818 Mustlahden Ylhäisten rusthollarin poika Evert Heerman ja Sakkolan Heikintalon rusthollarin tytär Anna Greta Saxell. Äidin puolelta Evert oli sukua Sammatin Kiikalan Kottarin ratsutilallisille. Pian avioitumisen jälkeen tuore pariskunta muutti Tallaan kylän Pöykärille, jossa Evert hoiti taloa lampuotina. Sieltä Heerman vei perheensä Härjänvats an kylään, Rannanpellon talon maille viimeistään 1823. Siellä hänet mainitaan itsellisenä. Karjalohjalta Evert Heerman ja Anna Greta Saxell muuttivat Varsinais-Suomen Piikkiöön pari vuotta myöhemmin. Lapsia oli ehtinyt Karjalohjan vuosina syntyä kolme. Piikkössä Evertistä tuli Kiertilän verotalon renkivouti. Piikkiössä lapsikatras kasvoi kahdella tyttärellä, kunnes Heerman jälleen kerran vaihtoi maisemaa. Tällä kertaa kohteena oli Yläneen pitäjä Varsinais-Suomen ja Satakunnan rajamailla vuonna 1832. Kovin kauaa perhe ei melko syrjäisessä pitäjässä viihtynyt, sillä jo 1836 Evert oli Leineperin ruukin re

Turkulaisen hevoskuskin, Johan Lindströmin ja vaimonsa Anna Österbäckin poika Berndt August ajautui 1850-luvulla omituiseen uskonpiiriin. Hänen tuttavansa ja ikätoverinsa, värjärinkisälli Otto Karell oli näihin aikoihin tullut skoptsien eli kuohittujen uskonlahkon johtohahmoksi. Skoptsilaisuus oli levinnyt Venäjällä ensin Inkerinmaan suomalaisiin seurakuntiin ja edelleen Suomenkin puolelle. Kastroinnin perimmäinen syy oli lihallisista himoista luopuminen. Miehillä tämä tarkoitti lähinnä kivesten ja naisilla rintojen poistoa. Otto Karell oli kuohittu 1850-luvun lopulla ja lopulta esivalta katsoi hänet uhaksi yhteiskunnalle. Näin Karell ja 19 muuta suomalaista kuohittua päätettiin karkoittaa Siperiaan vuoden 1871 lopulla. Näistä yhdeksän oli miehiä ja loput naisia iältään 28-42 vuoden välillä. Tuomittujen kerrottiin olevan riemuissaan siitä, että he pääsisivät Siperian kylmiin korpiin. Kuohitut väittivät olevansa valmiita Jumalan valtakuntaan ja iloitsevansa tästä onnesta, mikä heitä ol

Elokuisena sunnuntaipäivänä vuonna 1860 löydettiin Turussa vaununtekijä Helianderin talon puuvajasta kuivettunut ja osaksi matojen syömä lapsen ruumis. Asiasta raportoitiin saman tien poliiseille, jotka toimittavat pienen vainajan ruumiinavaukseen. Kun puuvajaa sitten miehissä tarkasteltiin enemmänkin, löydettiin sieltä vielä toinenkin vastasyntyneen ruumis. Nyt poliisipäällikkö antoi määräyksen etsintöjen jatkamisesta entistä tarkemmin ja seuraavana tiistaina tehtiin jo kolmas murheellinen löytö. Tämä ruumis oli pienessä korissa ja laatikossa käärittynä verisiin liinavaatteisiin sekä ve rhoihin. Näistä muutamissa oli kirjailtuna nimi J. E. Bergenwall. Paitsi näitä kolmea pientä vastasyntyneen ruumista, löytyi puuvajasta myös rakkauskirjeitä. Ne oli osoitettu Henrika Vilhelmina Kalleniuksella, joka asui yhdessä ruokakauppias Johan Edvard Bergenwallin kanssa. Samassa laatikossa kirjeiden kanssa oli vanha, ruotsinkielinen kirjanen "Kristillisestä avioliitosta", jonka kanteen ol

Vihdin Selkin kylän Hemmin verotalon isännäksi tuli 1850-luvulla Carl Aron Olin, joka kotoisin Nurmijärven Lepsämän Iso-Labbartin talosta. Hänen puolisonsa Ulrika Linden oli syntynyt Vihdin Torholan Ridalin talossa. Hän oli avioitunut 1845 Hemmin isännäksi isänsä jälkeen tulleen Erik Johan Johanssonin kanssa, mutta tämä liitto oli päättynyt miehen kuoltua. Näin Hemmi ajautui lopulta Olinin haltuun. Carl Aron ja Ulrika saivat yhteensä kuusi lasta, joista ainoastaan esikoisena syntynyt Karl Nikolai l. Kaarlo eli aikuiseksi. Vuosien 1853-1859 välillä syntyneet nuoremmat sisarukset kuolivat kaikki ennen kesää 1860. Isä Carl Aronin kuoltua meni Ulrika naimisiin Nils Tallgrenin kanssa. Tästä tuli sitten Hemmin eli Hemmilän uusi isäntä, kunnes Kaarlo Olin oli tarpeeksi vanha ottamaan vastuun talosta. Hän myös piti hyvää huolta tiluksistaan, kuten oheinen lehti-ilmoitus vuodelta 1900 kertoo. Ulrika Linden kuoli leskenä 1903. Perilliset päättivät myydä vainajan omaisuutta vapaaehtoisella huutok