Suku-uutiset myös Facebookissa - JuhanSuku

25.1.2018

Helsingin kaupunginarkisto

Kävin tänään vierailulla Helsingin kaupunginarkistolla. Reissu oli hyvin antoisa. Tässä ihan ranskalaisilla viivoilla arkiston sisältöä;
Perustettu 1945
Kallion Virastotalo paikkana
Kaupungin kanslian alainen
Selvityksiä voidaan tehdä vain viranomaisille
Vanhin asiakirja 1569
Asiakirjasarjat alkavat varsinaisesti vasta vuodesta 1720
16000 hyllymetriä arkisto

Sukututkijalle;

Poliisilaitoksen osoiterekisteri
Valtuuston ja hallituksen pöytäkirjat
Oppilasmatrikkelit
Liitosalueiden asiakirjat
Olympialaiset
Henkirahojen kantokirjat 1750-1925

Tietoa voi hakea Sinetti-palvelun kautta

1.3 miljoonaa sivua digitoituna
5000 karttaa
15000 rakennuspiirustusta
Vain 1% materiaalisti on vasta digitoituna!

Kaupunginhallituksen mietinnöt vuosilta 1875-2004 julkiseksi keväällä
Kertomukset kaupungin kunnallishallinnosta 1875-1983

Family Search yhteistyön kautta arkistoon on saatu noin 500 000 sivua TIFF-tason digikuvia vuosilta 1720-1870. Näitä ovat mm.

Maistraatin pöytäkirjat
Helsingin merimieshuone 1764-1871
Huutokauppakamari 1707-1860
Kämnerioikeuden pöytäkirjat 1741-1868
Raastuvanoikeuden pöytäkirjat 1813-1860












Tappelusmies Samsten

Venäläinen sotilaskartta
Hörneforsin taistelusta
Pöytyän Lankkisten kylän sepälle, Juho Antinpojalle ja vaimo Valpuri Tuomaantyttärelle syntyi syyskuussa 1790 poika, jolle he antoivat nimen Mikko. Isä Juho mainitaan myöhempinä vuosina sukunimellä Samsten ja tätä samaa nimeä myös Mikko alkoi aikuisena käyttämään. Isä Juho kuoli vuoden 1800 paikkeilla. Mikko lähti 1806 rengiksi Kantolaan ja sieltä edelleen Haverin torpparin rengiksi.

Suomen Sodan 1808-1809 alkaessa Mikko Samsten värväytyi armeijaan. Ensimmäinen taistelu, johon Samsten joutui, käytiin Kaarinan Yli-Lemun kartanon mailla. Ruotsin armeijan vahvuus oli n oin 2800 miestä, joita vastaan Venäjä asetti reilut 3600 miestä. Kaksipäiväisen ankaran taistelun jälkeen ruotsalaisten joukoista oli kaatunut yksi upseeri ja 59 miehistöön kuulunutta. Haavoittuneita oli toista sataa. Taistelu tai kuten näitä tapahtumia 1800-luvun puolella nimitettiin, tappelus päättyi ruotsalaisten vetäytymiseen.  Mikko Samsten kuului luultavasti luutnantti von Vegesackin johtamiin vapaaehtoisiin tarkka-ampujiin. Sodan kuluessa Mikko taisteli Kaskisissa, Lapväärtin pitäjässä ja monessa muussa paikassa. Dramaattisimpia hetkiä Mikon elämässä saattoi olla Hörneforsin taistelu heinäkuussa 1809 nykyisen Ruotsin puolella. Venäjän armeija oli edennyt aikaisemmin Länsi-Pohjasta Uumajan suuntaan valloittaen kaupungin toukokuun lopulla.

Sodan loputtua lähti Samsten vielä kaueammaksi. Hän osallistui Saksassa Guterbockin ja Leipzigin taisteluihin. Viimeksi mainitussa tappeluksessa hän haavoittui ”ristiluitten” kohdalle. Saatuaan eron sotapalveluksesta vuonna 1813 Mikko Samsten palasi kotimaahan toimien Suomen tarkka-ampujapataljoonan sairashuoneen päällysmiehenä. Vihdoin 1833 sai Samsten ”Suomen sotamiesten huoneen” varoista vajaan seitsemän hopearuplan vuosittaisen eläkkeen 22 vuoden uskollisesta palveluksesta. Mikko Samsten onnistui siis sujuvasti siirtymään Ruotsin armeijasta Venäjän suuriruhtinaskunnan Suomen armeijaan. Huomattavasti korkeammalla tasolla sen teki Auranmaalla a mm. Tarvasjoen Juvan kartanossa syntynyt Kustaa Mauritz Armfelt.

Eron saatuaan asettui Mikko Yläneen Uudenkartanon Ristimäen torppaan. Vuonna 1825 hän meni naimisiin Magdaleena Henrikintyttären kanssa, joka oli sotilas Henrik Friskin lapsi Vesilahdelta, Pirkanmaalta. Yläneelle tuli myös Magdaleenan iäkäs äiti Kreetta Juhontytär.

Mikolla ja Madgaleenalla saivat Yläneellä kuusi lasta, Juho Mikon, Magdaleenan, Johannan, Kaarle Kustaan, Jeremiaan ja Tapanin. Mikko elätti perhettään räätälin työllä, mutta oli vanhemmiten hyvin sairaalloinen. Hän kuoli 1859. Leski Magdaleena asui Ristimäellä leskenä ja menehtyi vanhuuden heikkouteen syksyllä 1876. Lapsista pojat Kaarle Kustaa ja Tapani olivat jo 1850-luvun alkupuoliskolla muuttaneet Tammelaan. Jeremiaan tie vei ensin Uudenkartanon rengiksi ja sieltä 1849 isänsä syntymäpitäjään Pöytyälle.  Nuorukainen alkoi tienata omaa leipäänsä Knaapin talon renkinä ja vuotta myöhemmin Mustanojan Lallilla samoissa töissä.

13.1.2018

Kunnanlääkäri Palkonen

Kansalliskirjaston
Sanomalehtiarkisto
Suomen Kuvalehti
5.1.1918
Tampereelta muutti Pöytyälle vuonna 1896 kunnanlääkäriksi herra Kaarlo Anton Palkonen. Hänen oli syntynyt 1868 silloisessa Messukylän seurakunnassa leipuri Kaarle Palkosen ja Erika Markuntyttären perheeseen. Pariskunta muutti lapsineen Messukylästä Tampereelle 1875. Molemmat olivat kotoisin Kangasalan pitäjästä. Ylioppilaaksi ilmeisesti älykäs nuori mies Kaarl Anton pääsi Hämeenlinnan lyseosta 1892 ja vain neljää vuotta myöhemmin hänestä tuli lääketietieteen lisensiaatti. Täten hänen ensimmäinen varsinainen työpaikkansa oli nimenomaan Pöytyällä.

Pöytällä Kaarlo Anton meni myös naimisiin raumalaisen Fanny Dagmar Grönbergin kanssa, joka saapui paikkakunnalle vuonna isänsä myöntämän naimaluvan kera. Fanny Dagmarin isä Erik Wilhelm oli yksi Rauman kaupungin kauppiasta, mutta hänen sukujuurensa ovat mm. Fiskarsin ja Teijon ruukeilla. Miten Kaarlo Anton ja Fanny Dagmar sitten olivat löytäneet toisensa? Syynä lienee se, että morsiamen äiti Johanna Blom oli myös kotoisin Messukylästä. Helposti tulee mieleen, että nuorten vanhemmat ovat aikanaan tunteneet toisensa. Fanny Dagmar oli syntynyt 1875 Raumalla.

Pöytällä syntyi heidän esikoisensa Kaarlo Ilmari syksyllä 1897. Kovin kauaa poikanen ei ehtinyt Vistolan maisemiin tutustua, sillä Palkonen valittiin vuonna 1898 Akaan pitäjän kunnanlääkäriksi.  Akaa oli saanut oman kunnanlääkärin viran vasta 1897, mutta toimeen ensimmäiseksi valittu Julius Frisk lähti muualle lähes saman tien. Kaarlo Palkonen sen sijaan viihtyi virassaan kuolemaansa saakka vuonna 1918. Lisäksi miehemme työskenteli myös Toijalassa rautatielääkärinä. Palkkauksesta oli kunnassa ensin kiistaa, vaikka kuntalaiset pitivät lääkäriä tarpeellisena. Niinpä Palkonen määrättiin tarkastamaan vuodesta 1910 alkaen kansakoulun oppilaat kahdesti vuodessa ja hoitamaan veloituksetta köyhäinapua saavat.

Kunnanlääkäri Palkonen oli toimen mies, sillä erään lapsena sairastuessa isorokkoon vuonna 1903, järjesti hän suojarokotuksen koko pitäjässä. Päätehtäväksi tulikin erilaisten kulkutautien estäminen. Koska tulirokko oli yksi yleisimmistä epidemioista, ehdotti Palkonen sairastuneiden huoneiden puhdistamista erityisellä fomaaliaineella. Näin ollen rokotuksia tehostettiin ja huoneiden puhdistamisen tuli pakolliseksi sakon uhalla.

Kaarlo Anton Palkonen oli perheensä esikoinen. Hänen pikkusiskonsa Hilma Olivia oli kuitenkin ehtinyt jo 1893 naimisiin Turun läänin Uudeltakirkolta kotoisin olleen Anton Anshelm Wirtasen kanssa. Tämä herra oli vihitty papiksi 1892. Vaimonsa ja perheensä keralla hän oli merimieslähetyspappina Yhdysvalloissa vuosina 1901-1906. Sieltä hänet kutsuttiin Karinaisten kappalaiseksi 1907-12. Viimeksi mainittuna vuonna Anton Wirtasesta tuli Karinaisten kirkkoherra. Rovastin arvon hän sai 1924. Anton Wirtanen kuoli Karinaisissa marraskuussa 1938. Karinainen oli saanut emäseurakunnan oikeudet 1908, mutta käytännössä tämä toteutui vasta 1912. Niinpä Wirtanen oli sekä seurakunnan ensimmäinen kappalainen, että ensimmäinen kirkkoherra.

Toisaalta kahta Auranmaalla vaikuttanutta miestä, kunnanlääkäriä ja kirkkoherraa yhdistivät samat appivanhemmat!

10.1.2018

Karl Helenius eli Kaarlo Simonpoika

Kansallisarkiston - Maanmittaushallituksen
uudistusarkisto
Pappila; Isojako tässä ja Kolkkisten
yksinäistalolla 1779-1790 (A89:25/1-13)
Messukylästä kotoisin ollut Simo Helenius oli ollut Turun tuomiokirkon taloudenhoitajan apulaisena 1781 ja tullut sen jälkeen Yläneen vt. kappalaiseksi vuoden 1784 paikkeilla. Samana vuonna hän nai majoittaja Karl Daniel Tallqvistin tyttären, Kristina Katarinan. Pariskunnan ainoat lapset, pojat Karl ja Nils syntyivät molemmat Yläneellä. Heistä nuorempi, Nils opiskeli Turun katedraalikoulussa ja pääsi ylioppilaaksi 1804.

Muutamia vuosia myöhemmin hänet vihittiin papiksi, jonka Nils Helenius työskenteli hetken Hämeenlinnan kirkkoherran apulaisena. Vuodesta 1812 lähtien hänet nimitettiin Porin triviaalikoulun apologistaksi eli kirjuriksi. Naimattomana ja lapsettomana pysytellyt Nils menehtyi 1816 ollessaan matkalla Turussa.

Velipoika Karl kävi veljensä tavoin Turun triviaalikoulua päästen ylioppilaaksi 1803. Papiksi vihkiminen oli vuorossa 1808, jonka jälkeen hän toimi ylimääräisenä pataljoonansaarnaajana Suomen ensimmäisessä jääkärirykmentissä vuosina 1813-1824. Pöytyän vt. kirkkoherraksi hän sai nimityksen jo 1818 ja virka vakinaistettiin 1824. Rovastin arvon Karl Helenius sai 1829. Pöytyällä miehemme myös kuoli lokakuussa 1855. Puolisonsa Renata Bangen kanssa hänellä oli useita lapsia, joista peräti neljä poikaa antautui pappisuralle. Lisäksi tytär Karolina Helenius meni naimisiin Askaisten kappalaisena toimineen Johan Tammelinin kanssa. Karolina tutustui tulevaan mieheensä tämän ollessa isä Karlin apulaisena Pöytyällä 1834-1834.

Karlin ja Renatan poika Otto hukkui purjehdusmatkalla Turun lähistöllä nuorena miehenä perheen muiden lasten kuollessa jo vauvaiässä. Edellä mainituista pappispojista isänsä kaima Kalle Helenius tavataan 1840-luvulla mm. Narvassa kirkkoherranapulaisena. Hänen vaimonsa Wilhelmina Hebert oli kotoisin Sveitsistä.

Renanta Karolina oli syntynyt Rauman Unajalla äitinsä Renata Östmanin ollessa ainoastaan 18 vuoden ikäisen. Aatelissukuinen isä, kornetti Carl Bange oli hänkin vasta 21 vuoden ikäinen esikoistyttären syntyessä.

Karl eli Kaarlo Helenius ei kuitenkaan jäänyt historiankirjoihin pelkästään kirkonmiehenä. Työn ohessa Kaarlo nimittäin suomenteli virsiä ja kirjoitteli runoja. Viimeksi mainittuja julkaistiin 1820-luvulla Turun Wiikko-Sanomissa, jossa ne ilmestyivät nimimerkillä Kaarlo Simon poika, Kirrin Simon Poika ja C. H. s. Runot olivat lähinnä saarnaavia ajalle tyypilliseen tapaan. Vuonna 1825 Helenius kutsuttiin silloiseen virsikirjakomiteaan. Valitettavasti tämän komitean 1826 julkaisu Uudet suomalaiset kirkko-virret ei herättänyt erityisempää mielenkiintoa. Hänelle myönnettiin kuitenkin tästä työstä 1830 teologian tohtorin arvo.

Suurin menestys Pöytyän kirkkoherran osaksi tuli hänen viimeisen työnsä kohdalla. Suomalainen ja ruozalainen sanakirja, joka ilmestyi 1838, saavutti menestystä. Siinä oli ensi kertaa hakusanat myös ruotsista suomeen. Runoistaan huolimatta Karl Heleniusta ei ole koskaan arvostettu kirjailijana. Julius Krohn, joka aikanaan toimitti Suomalaisen kirjallisuuden vaiheet -kirjan, piti Heleniuksen runoja arvottomina. Hän meni niin pitkälle, että arvioi niiden alittaneen jopa oman aikakautensa vaatimukset.

2.1.2018

Karjataudin uhrit

Naaranoja oli aikanaan kahden talon muodostama kylä tai pikemminkin yksinäistalo, joka oli jaettu kahtia. Kun kirkkoherra aloitti vuosina 1878-1887 käytössä olleen rippikirjaniteen täyttämisen, merkitsi hän toisen talon isännäksi Juha Kustaa Juhanpojan, kun taas toisen puolikkaan isäntänä tavataan Samuel Aleksanterinpoika. Viimeksi mainittu oli syntynyt 1812 ja Juha Kustaa 1855. Kyseisessä rippikirjassa on Samuelin kohdalla nimen edessä synkän oloinen risti, sillä hän kuoli heinäkuussa 1880. Haudattujen luettelon on kuolinsyyksi merkitty karjatauti.

Sanomalehti Uusi Suometar kertoi Naaranojan isännän kuolemasta elokuisessa numerossaan samana vuonna. Pöytyän nimismiehen mukaan heinäkuun 10. päivänä oli Naaranojan rusthollissa huomattu erään lehmän olevan vakavasti sairaana. Tämän takia Juha Kustaa ja Samuli Naaranoja päättivät teurastaa elukaan. Kolmanneksi lahtariksi tuli Samuelin vaimo Liisa Heikintytär. Kun lehmän nahka oli sitten saatu käsiteltyä ja liha suolattua, alkoivat Samuelin ja Liisan kädet ns. ajettumaan. Muutamia päiviä myöhemmin talosta kuoli sika, joka oli teurastuksen jälkeen syönyt lehmän sisälmyksiä. Samuli Naaranoja teurasti vielä toisenkin lehmän sian kuoleman jälkeen. Tämä lehmä ilman nahkaa ja sika kaivettiin nyt heti kuoppaan. Kuitenkin vasta 10 päivää myöhemmin eli 24. päivä heinäkuuta päätettiin maahan kätkeä myös suolattu liha ja vuodat. Tässä vaiheessa rusthollari Samuli Naaranoja oli jo vainaa. Hän oli saanut lehmästä jonkun tartunnan teurastuksen yhteydessä. Tartuntareitti oli hänen kädessään ollut näppylä.

Kaulansuun kylässä, Kaarlo Heikkilän luona kuoli myös lehmä 23. päivä heinäkuuta. Lehmä avattiin, mutta kuopattiin saman tien maahan. Nimismiehen mukaan tätä karjatautia oli Naaranojan ja Kaulansuun kylien lisäksi tavattu Kosken kappelissa. Siellä kuoli neljä lehmää ja kaksi sonnia. Näin elukoiden menehtymisen aiheutti hyvin luultavasti pernarutto. Nimismies päättikin kutsua alueesta vastaavan eläinlääkärin tekemään tarkempia tutkimuksia.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Auranmaata kohtasi karjaa tappava kulkutauti. Tasan 10 vuotta aikaisemmin oli maamme itäosista levinnyt Turun lääniin hevoselle kohtalokas sairaus. Tuolloin Pöytyällä ja Yläneellä ainakin 13 hevosta kuoli tautiin.  Tartunta huomattiin siitä, että hevonen ei muutamaan päivään halunnut syödä. Sen jälkeen silmät alkoivat turvota vuotaen limaista nestettä. Koko eläin hikoili kylmää hikeä. Kävely muuttui hoiperteluksi ja takapää rampautui.

Eläinlääkäri opasti tuolloin omistajia huolehtimaan rehun tuoreudesta. Homeista tai ummehtunutta rehua ei saanut antaa. Jos kuitenkaan muuta ei ollut saatavilla, piti rehua liottaa keittosuolaliuoksessa. Hevoset täytyi myös pitää lämpiminä eikä niillä saanut teettää kovaa työtä. Jos tallissa oli useita hevosia, piti lopuksi ilmanvaihtoa tehostaa.

Suomen ensimmäinen eläinlääketieteen tutkinnon suorittanut eläinlääkäri oli tiettävästi Mårten Lindforss. Lindforss sai tutkintonsa Tanskan Kuninkaallisesta eläinlääkärikoulusta. Tutkintoon sisältyi hevostieteitä, kotieläinten anatomiaa, sairauksia ja kirurgisia leikkauksia sekä lääkeaineoppia ja hevosen kengittämistä. Hän tosin asui melko kaukana Auranmaalta, Kuopiossa.

1.1.2018

Metsästäjät

Leander Engström
Metsästäjä
Kansalliskirjasto
Angelniemen Båtsholmin Alhaisten puustellissa 1823 syntyneestä Johan Gustafista tuli isänsä Samuelin jälkeen Piikkiön Sauvolan kornetinpuustellin vuokraaja vuodesta 1873 alkaen. Hänen vaimonsa Serafia Selander oli kotoisin Hämeestä, Hattulan pitäjästä. Perheen lapsista Rosa ja Gustaf olivat syntyneet Janakkalassa, kun taas Lydia ja Johan Vesilahdella. Vasta kaksi nuorimmaista, tytär Ida Suoma ja erittäin eksoottisen nimen saanut poika Bonifarius Tääle syntyivät perheen asuessa Sauvolassa. Surua perheeseen toi esikoispojan kuolema, joka aiheutui itseaiheutetusta ampumahaavasta.

Puustellin eli virkatalon vuokraaja käytti sukunimeä Sawola. Hänet tunnettiin pitäjässä hyvänä maanviljelijänä, mistä oli osoituksena mm. Varsinais-Suomen maanviljelysseuran kilpailuujn syyskuussa 1885 saatu kutsu toimia koeojituksen tuomarina. Nämä sinänsä ansiokkaat tehtävät eivät kuitenkaan tehneet hänestä oman aikansa kuuluisuutta, sillä hän osoitti mestarismiehen otteita ennen kaikkea metsästyksessä.

Piikkiön kuntakokous käsitteli joulukuussa 1881 lähipitäjien petoeläintilannetta. Tietoon oli tullut useita tapauksia, joissa pedot olivat joko ahdistelleet ihmisiä tai käyneet jopa kiinni lapsiin. Huhuttiin susien myös syöneen lapsia. Kaikki kokousedustajat olivat yksimielisiä siitä, että jotain piti tehdä tälle tilanteelle. Kokous päätti lähettää Johan Gustaf Sawolan ”niihin kuntiin, joissa sudet näinä aikoina ovat tehneet hirveitä tuhotöitänsä”. Pehtori Sawolan arvioitiiin ampuneen tai muuten pyydystäneen kolme karhua, 38 sutta ja noin 200 ilvestä uransa aikana. Hänestä todettiin, ettei mies ole ”mikään ensikertainen metsästäjä eikä ainoastansa paljas jäneksien ja lintujen pyytäjä”. Matkarahaksi pehtori Savolalle luvattiin kunnan varoista 150 markkaa sekä lisäksi tapporahaa jokaisesta sudesta 50 ja ilveksestä 25 markkaa. Nämä summat hän tulisi saamaan kaikista ennen seuraavaan kesäkuun ensimmäistä päivää kaadetuista pedoista.

Samaan aikaan uutisoitiin Yläneellä ”kaikkien aikojen suurimman” suden kaadosta, jonka ansiosta pedon ampuja, torpparinrenki Vilho Samuelinpoika tuli saamaan runsaat rahapalkkiot. Hankoniemellä sijainneen kylpylän vieraat olivat nimittäin keränneet keskuudestaan 200 markkaa, joka nyt tultaisiin antamaan Vilholle. Lisäksi senaatti antoi omasta puolestaan hänelle saman summan.

Blogitekstisuositus

Muslimi, josta tuli kristitty

Nakkilan seurakunnan vierasseurakuntalaisten luettelosta löytyy todella mielenkiintoinen tapaus elokuulta 1880. Mainitun kuukauden 15. päiv...