 |
| Kansallisarkiston - Maanmittaushallituksen uudistusarkisto Pappila; Isojako tässä ja Kolkkisten yksinäistalolla 1779-1790 (A89:25/1-13) |
Muutamia vuosia myöhemmin hänet vihittiin papiksi, jonka Nils Helenius työskenteli hetken Hämeenlinnan kirkkoherran apulaisena. Vuodesta 1812 lähtien hänet nimitettiin Porin triviaalikoulun apologistaksi eli kirjuriksi. Naimattomana ja lapsettomana pysytellyt Nils menehtyi 1816 ollessaan matkalla Turussa.
Velipoika Karl kävi veljensä tavoin Turun triviaalikoulua päästen ylioppilaaksi 1803. Papiksi vihkiminen oli vuorossa 1808, jonka jälkeen hän toimi ylimääräisenä pataljoonansaarnaajana Suomen ensimmäisessä jääkärirykmentissä vuosina 1813-1824. Pöytyän vt. kirkkoherraksi hän sai nimityksen jo 1818 ja virka vakinaistettiin 1824. Rovastin arvon Karl Helenius sai 1829. Pöytyällä miehemme myös kuoli lokakuussa 1855. Puolisonsa Renata Bangen kanssa hänellä oli useita lapsia, joista peräti neljä poikaa antautui pappisuralle. Lisäksi tytär Karolina Helenius meni naimisiin Askaisten kappalaisena toimineen Johan Tammelinin kanssa. Karolina tutustui tulevaan mieheensä tämän ollessa isä Karlin apulaisena Pöytyällä 1834-1834.
Karlin ja Renatan poika Otto hukkui purjehdusmatkalla Turun lähistöllä nuorena miehenä perheen muiden lasten kuollessa jo vauvaiässä. Edellä mainituista pappispojista isänsä kaima Kalle Helenius tavataan 1840-luvulla mm. Narvassa kirkkoherranapulaisena. Hänen vaimonsa Wilhelmina Hebert oli kotoisin Sveitsistä.
Renanta Karolina oli syntynyt Rauman Unajalla äitinsä Renata Östmanin ollessa ainoastaan 18 vuoden ikäisen. Aatelissukuinen isä, kornetti Carl Bange oli hänkin vasta 21 vuoden ikäinen esikoistyttären syntyessä.
Karl eli Kaarlo Helenius ei kuitenkaan jäänyt historiankirjoihin pelkästään kirkonmiehenä. Työn ohessa Kaarlo nimittäin suomenteli virsiä ja kirjoitteli runoja. Viimeksi mainittuja julkaistiin 1820-luvulla Turun Wiikko-Sanomissa, jossa ne ilmestyivät nimimerkillä Kaarlo Simon poika, Kirrin Simon Poika ja C. H. s. Runot olivat lähinnä saarnaavia ajalle tyypilliseen tapaan. Vuonna 1825 Helenius kutsuttiin silloiseen virsikirjakomiteaan. Valitettavasti tämän komitean 1826 julkaisu Uudet suomalaiset kirkko-virret ei herättänyt erityisempää mielenkiintoa. Hänelle myönnettiin kuitenkin tästä työstä 1830 teologian tohtorin arvo.
Suurin menestys Pöytyän kirkkoherran osaksi tuli hänen viimeisen työnsä kohdalla. Suomalainen ja ruozalainen sanakirja, joka ilmestyi 1838, saavutti menestystä. Siinä oli ensi kertaa hakusanat myös ruotsista suomeen. Runoistaan huolimatta Karl Heleniusta ei ole koskaan arvostettu kirjailijana. Julius Krohn, joka aikanaan toimitti Suomalaisen kirjallisuuden vaiheet -kirjan, piti Heleniuksen runoja arvottomina. Hän meni niin pitkälle, että arvioi niiden alittaneen jopa oman aikakautensa vaatimukset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti