Oravaisten toinen luku

Pekka Oravainen teki pitkän päivätyön ruotusotilaana, reilusti yli 30 vuotta, ja lopetti vasta 60 -vuotiaana. Hänen ruotusotilasaikana kävi Ruotsi yhden sodan Venäjää vastaan 1788-90, ”Kustaan sodan”, johon Pekankin on täytynyt osallistua ollessaan jo melkein 50-vuotias:

1788        11.6.1788 kerättiin valtaosa Savon prikaatista oletettuun vuosikatselmukseen Mikkelissä. 1.7. aloitti prikaati etenemisen Savonlinnaa kohti, puolet veneissä Puumalan kautta ja puolet maanteitse. Pari päivää myöhemmin prikaati aloitti linnan piirityksen. Piiritys sujuu kahden kuukauden ajan rauhallisesti, yhtään hyökkäystä muureja vastaan, tai ulosmurtoyritystä, ei tehty. Prikaatilla ei myöskään ollut mukana kuin jokunen pieni tykki. Ruotsalaisten komentajat tiesivät, että päähyökkäys tehdään etelämpänä, joten he haluavat ilmeisesti säästää miehistöä. Syyskuussa Ruotsin sotavaoimat palasi kotiin ja talvileiriin.
1789        Aikaisin kesäkuussa 1789 Savon rykmentin osia sijoitettiin pitkin Savoa, etupäässä Savonlinnaan johtavien teiden varsilla ja puolessa välissä samaa kuuta n. 80 miestä osallistui Porosalmen puolustustaisteluun. 22.6. Valtaosa rykmentistä kokoontui Joroisille. Heinäkuussa osia rykmentistä osallistui hyökkäykseen Juvalle, ajaen venäläiset pakosalle ja elokuussa epäonnistuneeseen yritykseen ottaa Puumalan takaisin. 12.10. meni rykmentti talvileiriin.
1790        Keväällä 1790 hyökkäsivät ruotsalaiset joukot rajan yli Savosta sekä eteläisellä rintamalla Valkealassa, josta venäläiset kuitenkin pakotti heidät takaisin. Oli käynyt selväksi, ettei Ruotsi voinut voittaa sotaa maalla. Kustaa päätti hyökätä laivastollaan Pietariin ja näin saada sota päätökseen. Ruotsalaiset laittoi 3.000 miestä maihin n. neljän päivämarssin päähän Pietarista. Osa joukoista joutui kuitenkin palaamaan laivoille vihollisten painamina. Samalla yhdistynyt venäläinen laivasto alkoi saartamaan ruotsalaisen laivaston Viipurinlahteen 20.6. mennessä. 9.7. venäläiset hyökkäsivät saaristolaivastoa vastaan, mutta hävisivät tykistötulessa ja joutuivat pakenemaan, ruotsalainen saaristolaivasto kintereillään. Takaa-ajossa venäläiset menettivät n. 9.500 miestä ja 50 alusta. Tämä voitto antoi Ruotsille kunniakkaan tilaisuuden rauhan hierontaan. 14 elokuuta solmittiin rauha Värälässä. Rajat jäivät ennalleen. Turhasta turhin "Kustaan sota" maksoi suoraan n. 11.000 henkeä, mutta kun lasketaan mukaan armeijasta levinneet kulkutaudit ja muut sodan vaivat, oli kokonaishinta ehkä n. 50.000 ihmishenkeä.

Ennen Pekan kuolemaa 16.8.1806 ja Liisan kuolemaa 1810 (Karttulan haudatuissa 1810 hänestä käytetään Maria-nimeä) saivat he esikois-Pekan lisäksi 8 muuta lasta:

1.    Pekka Oravainen (Petter), s. 17.10.1775, torppari Karttulan Punnonmäellä, av. 1799, pso. Marja Ek.
2.    Anna Liisa Oravainen (Anna Lisa), s. 1777.
3.    Matti Oravainen (Matthias), s. 1781.
4.    Riitta Kaisa Oravainen (Brita Caisa), s. 1783.
5.    Maija Liisa Oravainen (Maja Lisa), hätäkastettu 1785.
6.    Juho Oravainen (Johan), s. 1786.
7.    Matti Oravainen (Mathias), s. 1788.
8.    Kalle Kustaa Oravainen (Carl Gustaf), hätäkastettu 1792.
9.    Maija Kaarina Oravainen (Maria Catharina), s. 1796.

***

Punnonmäellä sai 19.5.1799 pari Pekka Oravainen (Pehr, Petter, Petter Pehrsson, Petrus Oravain, Orava, Vass) ja Marja Ek, s. 1774, aviottoman lapsen Maria Elisabetin. Heinäkuun 7. päivänä samana vuonna he avioituvat. Aviolittomerkinnässä Pekka on "sotilaan poika" (Sold: son:). Myöhemmin hänet on merkitty torppariksi (T:).
Marja oli nähtävästi alunperin kotoisin Kälviältä, Heikinmäen sotilastorpasta. Siellä asui 1780- ja 1790-luvuilla sotilas Erik Matinpoika Ek (s. 1746) ja hänen vaimonsa Maria Samuelintytär (s. 1746) sekä heidän 6 lastaan:

1.    Erkki Erkinpoika Ek, s. 9.12.1774
2.    Maria Erkintytär Ek, s. 26.9.1776
3.    Juho Erkinpoika Ek, s. 25.9.1778
4.    Antti Erkinpoika Ek, s. 7.9.1781
5.    Jaakko Erkinpoika Ek, s. 16.12.1782
6.    Matti Erkinpoika Ek, s. 10.1.1785

Erik Matinpoika Ekin ja hänen vaimonsa rippikirjamerkinnät ulottuvat loppuvuoteen 1788, sen jälkeen he katoavat. Erkki otettiin ruotuun 2.3.1771 ja sai eron Viaporin katselmuksessa 28.3.1789. Mahdollisesti koko perhe muutti Savoon, sillä Maria ilmestyi Kuopioon Sulkavalta 10.6.1795 (muuttokirjaan hänen syntymävuodeksi oli laitettu 1744), Juho Erkinpoika Ek muutti Kälviältä Kuopioon rengiksi 1789 (muuttokirjan ilmoittama täsmällinen syntymäpäivä vahvistaa identifikaation), jossa hän avioitui 1805 ja Jaakko Ek muutti Sulkavalta Iisalmeen 1814, toimien pappilassa isäntärenkinä.
Vuonna 1802 nuoripari Pekka ja Marja asui Pekan vanhempien kera Punnonmäellä. He saivat vielä 5 lasta 1808-17.

1.    Marja Liisa Oravainen (Maria Elisabet), s. 1799 Punnonmäki.
2.    Pekka Oravainen (Petter), s. 1808 Punnonmäki 1.
3.    Rietrikki Oravainen (Fredrik), s. 1811 Punnonmäki.
4.    Tuomas Oravainen (Thomas), s. 1813 Punnonmäki.
5.    Heta Oravainen (Hedvig), s. 1815 Punnonmäki.
6.    Jaakko Oravainen (Jacob), s. 1817 Punnonmäki.

Marja kuoli Karttulassa 17.11.1826. Rippikirjassa 1839-49 mainittiin Punnonmäellä asuvan mm. leskimies Petter Oravain ja Hedvig.

***

Pekan ja Marjan tytär Heta Oravainen (Hedvig, Hedvig Petri), s. 28. 5. 1815, sai 5 aviotonta lasta:

1.    Anna Kaisa Oravainen (Anna Caisa), s. 1835 Soinlahti.
2.    Pekka Juhani Oravainen, s. 1838 Punnonmäki, pso. Anna Kristiina Airaksinen, 1840 Viitataipale 2 Eskelä - 1912.
3.    Aatami Oravainen (Adam), 1843 Kuivaniemi – 1844.
4.    Marja Oravainen (Maria), s. 1847 Kuivaniemi 3.
5.    Kustu Oravainen (Gustaf), s. 1849 Soinlahti 5.

***

Pekka Juhani Oravainen (Petter Johan), s. 1838, oli renki Savukosken sahalla sekä torpparina Viita-taipale no. 2 Eskelässä. Hänen pso. oli Anna Kristiina Airaksinen (Anna Kristina), 1840 -1912, Viitataipale 2 Eskelä. Heillä oli lapset:

1.    Pekka Juhani Oravainen (Pehr, Petter Johan), s. 1863.
2.    Emma Oravainen, s. 1868.
3.    Ulla Oravainen (Ulrica), 30. 11. 1869-1949, Viitataipale, pso. Simo Pekka Kumpulainen (Simon Petter), 1862-1927, Soinlahti, Karttula.


Kiitos RR!

Oravaisia

Savon rykmentin lippu. Rykmentin vahvuus

oli 954 miestä, jaettuna 8 komppaniaan.

Eläimestä johdetut nimet ovat hyvin vanhaa perua. Esimerkiksi Vehkalahdelta, Kyminjoen laidalta, on aikakirjoihin merkitty eräs Oravalan tilan (tai Oravalan kylän) Matti Orava, "Orawe Mattisse aff Orewall" jo vuonna 1365, kun hän haki suojelukirjettä naapureitaan vastaan Turun linnaa silloin piirittävältä kuningas Albrektilta  .
Nimi Oravainen tavataan Taipalsaaressa v. 1543, Savilahdella (Mikkeli) v. 1548 sekä Virolahdella v. 1551, joten sen on täytynyt olla melko laajasti levinnyt jo viimeistään keskiajan loppussa. Nimeä pidetään karjalaisperäisenä ja mahdolliset lähtöalueet ovat Äyräpää, Jääski tai Suur-Lappee  .

Ensimmäinen merkintä Oravainen -nimestä Savossa löytyy alueen ensimmäisistä verokirjoista, jolloin Tahvo Oravaisen (Staffan Orauainen, 1541-59) talo sijaitsi mahdollisesti Reinikkalan länsipuolella Hanhisalossa. Tahvo oli luultavasti lähtöisin Rantasalmeen kuuluneesta Joroisten osasta. Vuoden 1694 Savon henkikirjat tuntevat vain muutaman Oravaisen, nekin kaikki Kangasniemen pitäjässä.
Paljon myöhemmin tapaamme Kuopiossa erään sotilas Tuomas Tuomaanpoika Oravaisen eli Ekorren (Thomas Thomae Oravain, Ekorre  ). Tuomas lienee syntynyt n. 1720-22. Mielenkiintoista kyllä oli Tuomas osana sukuverkkoa, jossa kaikki miehet olivat ruotusotilaita. Sinänsä aika loogista, koska sen aikaisessa yhteiskunnassa haettiin aviopuolisot samasta säädystä. Tuomas itse oli Savon rykmentin Kuopion komppanian ruotusotilas n. 1747 – 6.4.1762; hänen ruotunsa oli no. 4 Vehmasmäki (Vehmasmäen kylä sijaitsee n. 20 km Kuopiosta etelään). Tuomas mainittiin rykmentin katselmuksissa ainakin 1749 -1763. Tuomaksella oli onni sotilasurallaan – hänen palvelusaikanaan ei Kuopion komppania osallistunut sotiin.

Tuomas avioitui 29.5.1743 Kuopiossa Elina Pekantytär Happosen   (Elin Persdotter Happoin, Hapotar) kanssa. Tuomas ja Elina asuivat Kuopion kirkonkylässä n. 1757 asti, jonka jälkeen heidät mainittiin asuvan Pellosmäellä. Myöhemmin he nähtävästi muuttivat Karttulan Lyytikkälään, jossa eräs naimisissa oleva torppari Tuomas Oravainen kuoli 59 vuoden ikäisenä 24.1.1779. Elinan kohtalosta ei ole varmaa tietoa; mahdollisesti hän oli se sama itsellisen leski Elin Happoin, joka kuoli Maaningan Lappetelänlahdella 79 vuoden iässä 19.5.1802.

    Tuomaksella ja Elinalla oli lapset:

1.    Kirsti Oravainen (Kirstin), s. 3.6.1743
2.    Tuomas Oravainen (Thomas), s. 10.11.1744
3.    Liisa Oravainen (Lisa), s. 19.11.1745, (toinen?) puoliso mahdollisesti n. 1780 pikkuveljensä Pekan vaimon Liisa Marjan isä Risto Kinnunen.
4.    Marketta Oravainen (Margareta), s. 6.10.1748
5.    Pekka Oravainen (Petter), 10.9.1749 – 16.8.1806, sotilas, Karttulan Punnonmäki, 2.pso. 1777 Liisa Marja Kinnunen
6.    Tuomas Oravainen (Thomas), s. 27.4.1753 – 15.7.1753.
7.    Elina Oravainen (Elin), s. 11.4.1754
8.    Heikki Oravainen (Henrik), s. 10.9.1757
9.    Matti Oravainen (Matts), s. 9.6.1759
10.    Aune Oravainen (Agneta), s. 11.9.1763
11.    Kaisa Oravainen (Kajsa), s. 26.9.1766

***

Edellisten lapsi lienee ollut   se 1746/1749 syntynyt sotilas Pekka Oravainen tai Vass (Pehr, Petter Oravain, Åravain, Vass, Wass, Fast) Karttulan Punnonmäeltä, joka mainittiin Savon prikaatin Kuopion komppanian   Punnonmäen ruodun no. 9 sotilaana 1771 – 1804  .
Noin 180 cm pituinen - tai vähän sen yli - Pekka avioitui 4.8.1771 Karttulan Soinlahdessa leski Kaisa Keinosen (Caisa Keinotar) kanssa. 3.11.1771 sai Pekka Punnonmäellä lapsen Tuomas (Thomas) Kaisa Laitisen (Caisa Laitar) kanssa – ehkä kyseessä oli sama Kaisa, mutta jompi kumpi sukunimistä on kirjoitettu väärin. Kaisa lienee kuitenkin kuollut pian, sillä Pekka sai 1775 aviottoman lapsen 1756 syntyneen viitataipalaisen Liisa Marja Kinnusen kanssa (Elisabet, Lisa, Maria Kinnutar, Kinnuin). Pappi joutui mahdollisesti kovistelemaan Pekkaa, koska merkinnässä lukee "tunnustuksen jälkeen" ("efter bek."). Kyseinen lapsi oli Pekka, joka aikanaan löytyy Punnonmäellä "sotilaan poikana" ja torpparina. Isä-Pekka ja Liisa avioituivat kuitenkin 20.4.1777.


jatkuu...

Valloonisepän jälkeläisen kuolema

Silloisessa Leppävirran seurakunnassa sijainnut Varkauden ruukki työllisti ammattimiehiä läheltä ja kaukaa. Kuten niin monessa muussakin ruukki- tai tehdasyhteisössä, eivät työväen vapaa-ajan harrastukset nousseet kovin korkealle tasolle Varkaudessakaan. Niinpä tapaamme erään pyhäiltana vuonna 1863 vasaraseppä Heikki Hagmanin viinanhakureissulla kylillä.

Läheisestä naapuritalosta hän sai kuin saikin puoli tuoppia paloviinaa, niin kuin monet muut häntä ennen. Tämän tilkan hän nautiskeli yksinään lähtien sitten tuttavansa, ruukin palveluksesta erotetun vasaraseppä Olli Bergströmin luo. Tämä asui lähellä ruukkia, mutta Joroisten puolella Ruokojärven kylässä. Bergström ja Hagman läksivät nyt yhdessä ostamaan lisää tulijuomaa, jota sitten saatiin tuopin verran.

Seppätoverit palasivat Bergströmin pieneen torppaan nauttimaan ostoksiaan. Koska paloviina oli hyvin ankaran makuista, mukaan sekoitettiin hieman sokeria. Ryypiskelyn jatkuessa puheet muuttuivat kärjekkäiksi ja lopulta päädyttiin käsikähmään. Ikävä kyllä torpan isäntä otti tässä vaiheessa esiin puukkonsa upottaen sen Hagman rintaan. Tämä lopetti kinastelun kertaheitolla.

Hagmanin rinnasta valui veri valtoimenaan, mutta hänen avunpyynnöistään huolimatta ei kukaan rientänyt miestä auttamaan. Vasta jonkin ajan päästä noudettiin paikalle Hagmanin vaimo, joka sitten sai kuljetettua miehensä lääkärille hevosrattailla. Vaikka vasaraseppämme sidottiin saman tien, oli avun tulon kestänyt liian kauan. Neljä vuorokautta Hagman makasi puolitajuttomana, kunnes torstaina menehtyi puukon aiheuttamaan haavaan.

Häntä jäivät kaipaamaan leski ja kolme alaikäistä lasta suuren kurjuuden keskellä. Joroisten nimismies pisti perjantai-iltana Bergströmin rautoihin ja lähetti tämän Mikkelin vankilaan. Surmaaja jätti kotiinsa vaimon ja viisi alaikäistä lasta. Pari tuoppia paloviinaa vei täten turmioon paitsi vainajan ja tappajan, niin myös kahdeksan lasta sekä kaksi vaimoa.


Vainajan Heikki Olli Hagman oli syntynyt Oravaisissa, Pohjanmaalla tammikuussa 1830. Hänen vanhempansa olivat "mästersven" Elias Hahne ja Caisa Lisa Brusk. Tuo ammattinimike tarkoitti sitä työntekijää, joka toimi hyttimestarin lähimpänä apulaisena. Oravaisissa asui samaan aikaan toinen Elias Hahne, joka oli Heikki Ollin isälle sukua. Hahnet olivat vallooneja, joita tuli Isokyrön Orisbergin ruukille runsaasti vuoden 1750 tienoilla. Suomen sukuhaaran kantaisänä pidetään mestariseppä Elias Classon Hanea, joka syntyi Ruotsin Kortforsin Karlskogassa vuonna 1711.

Varsinaista latinankieltä

Carl Gustaf von Essen syntyi maaliskuussa 1815 Oravaisten Kimon ruukilla, jossa hänen vanhempansa tuolloin asuivat. Isä Otto Mauritz oli Pohjanmaan jalkaväkirykmentin luutnantti, jonka ensimmäinen puoliso oli Carl Gustafin äiti Brita Kristina Thoden. Carl Gustaf sai lähteä Vaasan triviaalikouluun talvella 1824 ja kuusi vuotta myöhemmin hänestä leivottiin ylioppilas Helsingissä. Opiskelujen jälkeen hänet vihittiin papiksi Turun hiippakunnassa loppuvuodesta 1840.

Hän julkaisi väitöskirjansa toukokuussa 1867, jonka jälkeen Carl Gustaf teki opintomatkoja Ruotsiin ja Tanskaan. Papppina hän toimi virkaurallaan Espoossa, Tenholassa, Ylihärmässä ja Laihialla. Aleksanterin yliopiston käytännöllisen teologian vt. professori hänestä tuli 1866 ja seuraavana vuonna oli vuorossa vakinaistaminen. Hän erosi virastaan täysin palvelleena 1875 ja sai harvinaisen riemumaisterin arvon 30.5.1890.

Hän asui perheineen mm. omistamallaan Espoon Hiedan tilalla sekä myöhemmin Hattulan Herniäisen talossa. Valtiopäivämiehenä von Essen oli istuntokaudella 1863-64 sekä uudelleen 1872. Carl Gustaf von Essen kuoli heinäkuussa 1895. Edellisenä vuonna oli menehtynyt hänen vaimonsa Sofia Arppe, joka oli ollut aiemmin naimisissa kiteeläisen tilallisen, Johan Fabritiuksen kanssa.

Carl Gustaf von Essenin pitkä ura antoi aiheen moniin hauskoihin tarinoihin, joista tässä yksi;

Käytännöllisen teologian professorin, von Essenin aikana piti laatia latinankielinen väitöskirja pastoraalia varten. Eräs iällinen pappi, joka ei ollut uskaltanut lähteä suorittamaan pastoraalia, sai olla huonosti palkatussa ylimääräisessä pappisvirassa. Professori tavattuaan kerran miehen kysyi tältä, miksi hän ei ollut suorittanut tutkintoa. Toinen ilmoitti syyksi sen, ettei kyennyt laatimaan latinankielistä väitöskirjaa.

Von Essen lupasi auttaa miestä mäessä ja laati yksin tein sen hänelle valmiiksi. Mutta vieläkään ei pappi uskaltanut mennä tuomiokapituliin suorittamaan tutkintoa. Profesorin tutkailuun pappi selitti, että väitöskirjaa piti puolustaa latinaksi ja siihen hän ei pystynyt. Professori lupasi nyt onnettomalle sorvata sopivan latinankielisen lauseen, joka sopi vastaukseksi mihin paikkaan tahansa.

Tutkinto alkoi piispan ja tuomiokapitulin herrojen läsnäollessa. Kaikki sujui hyvin ja toisinaan korkeat kuulustelijat vetivät suunsa hymyyn kuullessaan tuon professorin keksimän latinankielisen lauseen. Hän selviytyi hyväksytysti tutkinnosta.

Pappismies ei ollut kuitenkaan ottanut selkoa, mitä lause merkitsi, ja von Essen oli käyttänyt outoja sanankäänteitä. Lause kuului näin käännettynä; "Heikkohan tämä väitöskirja on joka kohdassa, mutta armahtakaa minua. Olen isoperheinen ja tarvitsen vakinaisen viran".