Suku-uutiset myös Facebookissa - JuhanSuku

20.6.2018

Tappava tauti

Yksi tappavimmista sairauksista aikain kuluessa on ollut punatauti eli bakteerin aiheuttama verensekainen ripuli. Siitä on mainintoja jo antiikin ajalta, kun kreikkalainen historioitsija Herodotos mainitsee Persian kuninkaan menettäneen Salamiin taistelun aikoihin vuonna 480 eKr puoli miljoonaa miestä vatsatauteihin. Näistä yleisimpänä olisi ollut juuri punatauti.

Suomessa punatautia esiintyi lähinnä satunnaisina epidemioina 1700-luvun puolivälistä eteenpäin noin sadan vuoden ajan. Edelleen nimenomaan sotajoukot olivat erityisen alttiita taudille, sillä se levisi äärimmäisen helposti huonosti hoidetuista käymälöistä tai vesipisteistä. Kun peseytymismahdollisuuksia ei juurikaan ollut, epidemioille oli erinomaiset lähtökohdat. Elias Lönnrot kirjoitti 1837, että ”punataudin  saapi epätasaisesta elämästä tahi muusta huolettomuudesta lämpiminä kesinä ja syyspuolella, warsinki iltawilusta lämpimäin päiwäin perästä, ensimäisen alkunsa ja lewenee siitä pian kulkutaudiksi."

Kosken kappeliseurakuntalaisia tämä koetteli moneen otteeseen rankalla kädellä. Vuoden 1852 punatautiepidemia Suomessa ei iskenyt Auranmaalle erityisen voimallisesti, mutta kahta vuotta myöhemmin tilanne oli aivan toinen. Punatautia eli dysenteriaa ilmeni lähinnä heinä- ja marraskuun välisenä aikana. Kuolleisuus oli prosentuaalisesti epidemioissa jopa 15 prosentin luokkaa. Kokonaan punataudista ei ole vieläkään päästy eroon, sillä se on tuhoisa sairaus tropiikin maissa.
Kosken kappelissa ensimmäinen punatautiin kuollut vuonna 1854 oli Kosken kartanon erään torpparin tytär Vilhelmiina, joka kuoli heinäkuun viimeisenä päivänä. Heti seuraavana päivänä tauti vei naapuritorpasta Nummelin tyttären, Amandan ja kahta päivää myöhemmin rengin tyttären Hulda Charlottan.

Sen jälkeen tauti levisi epidemian tavoin lähinnä Hongiston, Katteluksen, Vähä- ja Isosorvaston, Partelan, Tuimalan, Talolan sekä Tapalan kyliin. Lähes kaikki kuolleet olivat pieniä lapsia, sillä marraskuun loppuun mennessä haudattiin kirkkomaalle yhteensä 48 alle 10-vuotiasta. Heistä alle vuoden vanhoja oli kuusi. Aikuisväestöä punatauti ei verottanut samalla raakuudella, mutta silti heitäkin kuoli kahdeksan. Yhteensä epidemia vei 1854 peräti 56 koskelaisen hengen. Lisäksi pitäjään haudattiin yksi turkulainen ja yksi lietolainen punataudin uhri. Merkittävin osa eli 27 vainajista oli koskelaisten torppien väkeä. Kahdeksan lapsen isä oli renki. Punatauti ei katsonut säätyä, sillä myös Kosken kartanon omistajan, herra de Pontin tytär Hulda Josefina Henrika kuoli elokuun puolivälissä 1854.

Kosken kappelissa oli ennenkin ollut vuosia, jolloin punatauti kehittyi epidemiaksi saakka. Viimeisen kerran tämä taisi tapahtua 1858, kun lähinnä syksyn aikana 26 pitäjäläistä menehtyi tähän rajuun tautiin. Punatautiin ei olemassa vieläkään rokotetta, mutta sairastuneita voidaan hoitaa menestyksellisesti lääkkeillä. Vielä 1700-luvun Ruotsin Collegium medicum vuonna 1754 kuulutti maaherrojen välityksellä kansalle, että ihmisten oli käytettävä punataudin ehkäisemiseksi vatsansa suojana irtonaista, selän puolelta kiinnitettävää nahkaa. Myös kylmän veden tai happaman kaljan katsottiin suojaavan tartunnalta.

19.6.2018

Lisähavaintoja meijerististä

Viitaten tarinaan meijerististä, olen saanut sukulaisilta mielenkiintoisia lisätietoja;




Anna Sofia Pehrsson *4.12.1894 (tämä syntymäaika on merkitty meidän sukututkimukseen) oli isoäitini. Hänen tuleva miehensä Henrik Ensio Ezekiel Svanberg *14.2.1896 (Hausjärvi) oli vanhin lapsi, Tyrväällä (Vammala) vaikuttaneen kirkkoherra, rovasti ja sittemmin lääninrovasti Ludvig Hjalmar "Vamperi" Svanbergin ja Selma Aliine Danielintytär os. Hildenin kuudesta jälkeläisestä.
Kirjailija Ensio Rislakki (1930 luvun alussa muuttivat sukunimensä Rislakiksi) tunnettiin myös "Valentin" nimimerkistä.


Olemme juuri tällä hetkellä tutkailleet Olof Perhssonin ja isoäitini Anna Sofian historioita. Olof oli lähtöisin Skånen Övedistä. Heidän perheensä, ainakin osittain työskentelivät siellä sijaitsevassa Ramelien Övedskloster kartanossa. Kävimme setäni Antti Rislakin kanssa seudulla
löytääksemme Perhssonien perheestä jotain tietoja. Vierailimme läheisellä kirkkomaalla mutta kun sinne haudatuista puolet oli Larssoneita ja toinen puoli Pehrssoneita, epäonnistuimme.
Todistamaton tarina kertoo, että 1800-luvun loppupuolella Pehrssonien veljessarjalle kerättiin varat Amerikkaan muuttoa varten. Jostain syystä sitten Olofille ei tarpeeksi matkarahaa kertynyt kaukomatkaan mutta riittävästi Suomeen siirtymiseen ja niin hän tuli tänne. Hän avioitui alunperin Perniöstä kotoisin olleitten Forsströmien Hulda Sofia tyttären kanssa ja Dragsfjärdin jälkeen muuttivat Sauvoon. 1905 aikana Hulda sairastui infulenssaan ja menehtyi. Tarina kertoo, että Olof suri vaimoaan niin syvästi, että jonain talviyönä 1906 lähti kevyissä vaatteissa "etsimään" puolisoaan ja sairastui sitten myös itse ja menehtyi 17.4.1906. Heidät on haudattu yhteishautaan Sauvon kirkon kupeeseen.




Kiitän lämpimästi Juha Rislakin antamasta tarinasta!

16.6.2018

Krimin sodan uhri

Tammisaaren vanha hautausmaa huhtikuu 2018
Kuva Juha Vuorela
Tammisaaressa eli nykyisessä Raaeporin kaupungissa on muistomerkki kahdelle Krimin sodan urholle, kuten sotasankareita tuohon aikaan nimitettiin. Suomessa Krimin sota muistetaan myös nimellä Oolannin sota, koska siihen liittyneissä taisteluissa venäläiset menettivät juuri valmiiksi tulossa olleen Bomarsundin linnoituksen Ahvenanmaalla.

Esimerkiksi Sanomia Turusta lehti heinäkuulta 1855 tietää kertoa tarkk’ampujapataljoonan komentajan, eversti Lyran antaneen tehdä rautaisen muistopatsaan Mikko Miekalle Ikaalisista ja Johan Fredrik Panzarille Marttilan pitäjästä. Sekä Miekka että Panzar menettivät henkensä toukokuun 20. päivänä 1854 Tammisaaren lähellä käydyssä taistelussa. Kyseinen mittelö oli ensimmäinen, mihin kyseinen joukko-osasto Krimin sodassa joutui. Tuolloin ottivat yhteen kaksi englantilaista sotalaivaa, HMS Arrogant ja HMS Hecla venäläis-suomalaisen patterin kanssa Leksandin kylän Vitsandilla. Panzarin ja Miekan lisäksi henkensä menetti kolme englantilaista merimiestä ja venäläinen upseeri Dergatšov. Vuonna 2004 Vitsandiin pystytettiin muistomerkki em. kolmelle kuolleelle merimiehelle.
Kuka tämä marttilalainen tarkk’ampuja Panzar sitten oli? Marttilan Laurilan kylässä asui aikoinaan tämän nimisiä henkilöitä, mutta Johan Fredrik ei ollut samaa sukua. Panzar ja em. Miekka ovat luonnollisest mitä tyypillisimpiä sotilasnimiä, jotka otettiin vasta väkeen mentäessä. Vitsandin edustalla kuollut Johan Fredrik oli syntynyt Marttilan Tiipilän kylä Ali-Martin talossa. Hänen vanhempansa olivat talollinen Juho Juhonpoika sekä Leena Yrjöntytär. Juho oli Ali-Martin edellisen isäntäpariskunnan lapsi, kun taas Leena oli syntyisin Prunkilan rusthollista. Johan Fredrikillä oli useita sisaruksia eikä meno Ali-Martilla ollut aina kovin rauhallista. Pikkusisko Marian nai Uudenmaan Pusulan Hirvijoen kylän Höystin talollinen Jaakko Juho Amnell, mutta ennen naimiskauppoja morsian oli saanut tuomion luvattomasta viinan myynnistä. Maria kuoli Pusulassa vasta 1899.

Isäntä Juho Juhonpoika taasen kävi käräjillä saaden tuomion juoppoudesta. Tuleva tarkk’ampujamme Johan Fredrik puolestaan tuomittiin väkivallasta virassa ollut kruununpalvelijaa vastaan. Samoilla käräjillä samasta syystä ja vieläpä saman tapauksen tiimoilta tuomittiin rangaistukseen myös Johan Fredrikin pikkuveli Kustaa. Perheen esikoistytär Liisa oli vaihtanut jo maisemaa, sillä hänet vei vihille Liedon Inkoisbergin Vähä-Hallin rusthollari Henrik Juhonpoika. Pariskunta asui muutaman vuoden Liedon puolella, mutta 1857 Henrikistä tuli Ali-Martin uusi isäntä. Mainittakoon vielä Johan Fredrikin nuorempi sisko Anna Lovisa, joka naitiin Jutilan Naapurin rustholliin. Hän vei sinne mukanaan aviottoman Vilhelmina-tyttärensä.

Johan Fredrik lähti kotoaan rengiksi naapurikylä Jutilan Vähätaloon eli Juliukseen vuoden 1850 tienoilla. Kovin kauaa hän ei työssään viihtynyt, sillä tammikuun alussa 1852 hän värväytyi Suomen krenatööritarkk'ampujapataljoonan palvelukseen Turussa. Tätä kautta miehemme sitten joutui Krimin sodan melskeisiin ja sankarivainajaksi.

Isä Juho Juhonpoika kuoli 1867 ja äiti Leena Yrjöntytär 1864. Martin talon osti maakauppias Elmgren Henrik Juhonpojan muuttaessa perheineen Lietoon 1867. Alussa mainittu Mikko Miekan ja Johan Fredrik Panzarin muistomerkki on siirretty kertaalleen. Sen löytää yhä edelleen Tammisaaren vanhan hautausmaan kulmasta.


12.6.2018

Miehestä tytöksi yhdessä yössä

Tämä juttu ilmestyi mm. Sanomia Turusta -lehdessä 14.8.1868
Kyläkirjaston Kuvalehti 1.4.1887
Kansalliskirjaston sanomalehtiarkisto

Poikamiehestä muuttunut tyttö

Viipurin linnassa on nykyään nuori, 17 vuoden ikäinen vanki, jolle on tapahtunut eilen eli toissapäivänä se merkillinen tapaus, että hän muuttui miehestä tytöksi. Asian laita on seuraavainen; noin viisi kuukautta takaperin tuotiin tänne linnanvankeuteen Käkisalmen käräjästä nuori mies, nimellä Petter Heiskanen, jota oli syytetty varkaudesta.

Hän pantiin, se on tietty, yhteen ruumaan toisten vankien kanssa ja käytettiin myös yhtenä yhteisissä töissä, eikä kellään ollut mitään aavistusta miehestä, se oli mies niinkuin muutkin sekä näöltään että kooltaan.

Joitakuita aikoja täällä oltuansa hän kääntyi sairaaksi ja makasi taudissa useimpia viikkoja. Sillä ajalla kävi jo kolme eri lääkäriä linnassa ja siis hänenkin luonansa, vaan Heiskasesta ei tietty mitään muuta kuin että hän oli sairas. Hän parantui ja käytettiin sen jälkeen uudelleen Käkisalmen käräjässä tutkittavana rikoksestansa.

Vasta eilen eli toissapäivänä sattui että eräs nainen Liperistä tuli käymään linnaan, tiedustelemaan sisartansa, jonka aivan varmaan arveli linnasta löytyvän. Hän sen löysikin pian Petter Heiskasesta, ja nyt oli yhtäkkiä ilman armotta Petter Heiskanen muuttunut Brita Kaisa Koistiseksi, jona hän nyt saapi tyytyä olemaankin.

Vaan kaikille on asia käynyt hyvin kummaksi, vangit ovat ällistyneet, sillä kukaan ei ollut tiennyt salaisuutta. Nyt oli tullut ilmi että Brita Koistinen oli yhtenä kesänä ollut eräiden romanien keralla poikana kuleksimassa ja paimennellut niillä retkillä romanien hevosia ja sikoja. Sattuipa nyt juuri olemaan samoja heimolaisia kanssa linnassa; ja kuin heitä tuotiin katsomaan Brita Koistista, he ovat ruvenneet siunustelemaan, lausuen; Ka tuohan tuo on meijän entinen paimenpoika!

Muuten on Brita Koistinen vahva ruumiiltaan ja pitkä varreltaan. Kuinka hän nyt viihtynee uudessa seurassa ja hamevaatteissa, naisten kanssa, emme ole kuulleet, emmekä myös sitä jos Brita Koistinen polttaa tupakkaa niinkuin Petter Heiskanen teki.

Blogitekstisuositus

Muslimi, josta tuli kristitty

Nakkilan seurakunnan vierasseurakuntalaisten luettelosta löytyy todella mielenkiintoinen tapaus elokuulta 1880. Mainitun kuukauden 15. päiv...