Juhan suku-uutiset

"Lähellä Rautalammin ja Leppävirran reittien välistä vedenjakajaa oli vielä yksi talo, joka oli erillään kummankin reitin alueen asutuksesta. Se oli Rautalammin reitin suuntaan laskevan Isolauasjärven rannalla. Talo, jota asui Pekka Airaksinen, näyttää rakennetun Leppävirran Kotalahden Olli Leskisen maille. En-simmäinen kerta sitä verotettiin 1561, mutta jo 1557 Airaksisen nimi oli papinveroluettelossa. Nimi oli sii-hen aikaan muualla maassa täysin tuntematon. Kun Pekka Airaksisen isän nimi oli Olli, on olemassa sellainenkin mahdollisuus, että hän on ollut Olli Leskisen poika, joka on saanut uuden sukunimen." (Prof. Arvo M. Soininen, Pohjois-Savon asuttaminen keski- ja uuden ajan vaihteessa, Historiallisia tutki-muksia LVIII, Suomen historiallinen seura, 1961, s. 9). Edellä mainittu Pekka Ollinpoika Airaksinen   (Per Olsson Aijraxin, Airaxen) oli ensimmäinen asiakirjoista löytyvä Airaksinen ja ellei hän ollut ostanut kyseisiä maita, saattoi hän olla Olli Leskisen pojan s

Larsin epitafi - nykyisin Porvoon museossa Sipoon edellinen kirkkoherra Andreas Sigfridi jätti tehtävänsä ilmeisesti 1636. Seuraaja Lars Johansson (Vinblad), eli Laurentius Johannis Pampineus, "herra Lars", oli silloin ollut kappalainen Sipoossa seitsemän vuotta. Hänen ensimmäiseksi puolisoksi tuli edellisen kirkkoherran tytär Margareta Andersintytär, joka mainittiin henkikirjassa 1634-37. Liitosta syntyi kolme lasta. Vuonna 1643 mainittiin Kirstin Hinderintytär Larsin vaimona. Myös hän kuoli nuorena, tästä toisesta liitosta syntyi nähtävästi vain poika Henrik Vinblad, josta tuli Ruotsin Länsi-Pohjan maaherra ja aateloitiin 1688 nimellä Winblad von Walter. Kirstin Hindersintytär oli kenties sama kuin se Kirstin, joka mainitaan Helsingin Herttoniemen henkikirjassa 1635 rälssimies Henrik Tomaksenpojan (ns. Jägerhorn af Härtonäs –sukua) tyttärenä. Larsin avioiduttua kolmannen kerran 12.3.1656, oli puoliso nyt porvarintytär Agneta Bröijer Viipurista. Lars käytti ajan oppinei

Kyösti Kallio, jonka alkuperäinen nimi oli ollu Gustaf Kalliokangas, valittiin maamme neljänneksi presidentiksi vuonna 1937. Hän oli jo tätä ennen tehnyt komean uran mm. maanviljelystoimikunnassa, maatalousministerinä, eduskunnan puhemiehenä sekä pääministerinä. Esimerkiksi Wikipediassa hänen uraansa esitellään vasta vuodesta 1904 lähtien, mutta jo kolmea vuotta aiemmin tuleva presidentti oli putkahtanut julkisuuteen oikein kuvan kera. Lukutupa -lehdestä toukokuulta 1901 löytyy lyhyt maininta "maanviljelijä, Nivalan nuorisoseuran ja maanmiesseuran esimiehestä", Kyösti Kalliosta. Hänen kerrotaan maanviljelijäksi antauduttuaan muuttaneen syntymäkunnastaan Ylivieskasta Nivalaan 1895, jossa hän jo samana vuonna perusti em. nuorisoseuran. Kallio oli alusta lähtien sen puheenjohtajana ja tarmokkaan sekä kyvykkään miehen johdolla oli vuoden 1901 alkupuoliskolla aloitettu oman talon rakentaminen seuralle. Lehti päättää lyhyen artikkelin toteamukseen "tarmokkaasta ja ponteva

Auran Leikolassa 29. päivä joulukuuta 1766 syntyi kaksoset Priitta ja Henrik rusthollari Yrjö Yrjönpojan ja Maria Mikontyttären perheeseen.  Heistä Henrik lähetettiin Turun katedraalikouluun syksyllä 1778. Hän opiskeli menestyksellisesti, sillä joulun alla 1787 Henrikistä tuli ylioppilas. Samalla mies tuli ns. Boreaalisen osakunnan jäseneksi ja opinnot jatkuivat huipentuen pappisvihkimykseen kesällä 1792. Ensimmäisenä työpaikkana Henrikillä, joka oli ottanut käyttöön kotikylänsä nimestä johdetun sukunimen Leidenius, oli Piikkiön seurakunnan armovuodensaarnaajana toimiminen. Piikkiöstä Henrik matkasi seuraavaksi vuodeksi Turusta löytämänsä vaimon, Regina Nordgrenin ja muun perheen kanssa Kuninkaantietä Uskelaan, jossa häntä tarvittiin täkäläisen kirkkoherran apulaiseksi. Ura ”huipentui” Salon kappalaisen virkaan Suomen Sodan aikaan vuonna 1808. Leidenius asui ensin Perttelin Kaukolassa ja myöhemmin Salon kappalaisen talossa, missä hän myös kuoli keväällä 1833. Leski Regina muutti joss

Tjusterbyn kylä sijaitsee hieman Porvoosta länteen, Mustijoen ja vanhan Turun-Viipurin valtatien, Suuren rantatien, varrella. Kylän nimi lienee niiltä ajoilta, jolloin ruotsalaista uudisasutusta muodostui Uudenmaan rannikolle n. 1200-luvulla ja kylän ensimmäiset asukkaat olivat todennäköisesti Tjustin maakunnasta, joka sijaitsee Tukholman eteläpuolella, Pohjois-Smoolannin rannikolla. Samannimisiä kyliä on muuallakin Uudellamaalla. Kylän suomenkielinen nimi Tyysteri on vasta 1900-luvun tuote. 1700-luvulla tultaessa oli yksi kylän taloista nimeltään Nikus. Jossain vaihessa oli siis joku talon isännistä ollut nimeltään Nikolas, Nils, Niilo, ”Niku”. Matts Johaninpoika oli Nikuksen lampuotina 1700-luvun alkupuolella. Matts oli syntynyt n. 1674. Hänen puolisonsa oli nimeltään Karin Jakobintytär, synt. noin 1668. Matts kuoli 13.3.1757, Karin puolitoista vuotta myöhemmin, 26.10.1758. Sitä ennen he olivat saaneet ainakin pojan Johan Mattsinpoika (ks. alla) ja todennäköisesti pojan Erik Matts

Kesällä 1910 kerrottiin Nuorison ystävä -lehdessä Tarvasjoella "Jumalan waltakunnan työn olevan erittäin vilkasta". Nuorisoliiton paikallisosasto oli toiminut siunauksellisesti jo useita vuosia väsymättömän puheenjohtajansa, Fingerroos-Rauhalinnan johdolla. Häntä kuvailtiin myös toimeliaaksi sanan julistajaksi. Lehti julkaisi myös kuvan paikallisosaston johtokunnasta. Kommenttiosastoon olisi mukava saada tietoa siitä, keitä kaikkia tässä kuvassa esiintyy em. puheenjohtajan lisäksi.    Nuorison ystävä, nro 6, 15.6.1910 

Sarjassamme kansantarinoita Suomesta; Isokyrön Palon kylän Tupaisen poika Iisakki joutui Isovihan aikaan, Maarian päivän tienoilla, venäläisen sotajoukon vangiksi. Joukko-osasto käveli Ylistaron Kelttolaan, jossa Iisakki teljettiin saunaan. Oven eteen pistettiin luja pönkä ja venäläiset lähtivät rosvoretkelle kylälle. Saunassa oli ennestään muutamia lapsia, jotka itkivät kovasti. Tupaisen Iisakki oli " erinomaisen eläväinen " ja hätäilemätön nuorukainen. Hän tiuskaisikin muille " mitäs turhia siinä raa'utte, ei auta itku markkinoilla ". Samalla poika mietti kuumeisesti, miten saattaisi pelastaa sekä muut lapset että itsensä. Ensimmäinen vaihtoehto tuntui olevan tuuletusräppänä, mutta hajoitettuaan sen kiuaskivellä huomasi Iisakki pahan ongelman. Edes hänen päänsä ei mahtunut pienestä luukusta. Välittömästi nopealiikkeinen poikamme oli kiukaan kimpussa, sillä hän tuli miettineeksi tärkeän asian. Kiuas, jota oli jo vuosikausia, ties vaikka vuosikymmeniä kä

Pekka Oravainen teki pitkän päivätyön ruotusotilaana, reilusti yli 30 vuotta, ja lopetti vasta 60 -vuotiaana. Hänen ruotusotilasaikana kävi Ruotsi yhden sodan Venäjää vastaan 1788-90, ”Kustaan sodan”, johon Pekankin on täytynyt osallistua ollessaan jo melkein 50-vuotias: 1788        11.6.1788 kerättiin valtaosa Savon prikaatista oletettuun vuosikatselmukseen Mikkelissä. 1.7. aloitti prikaati etenemisen Savonlinnaa kohti, puolet veneissä Puumalan kautta ja puolet maanteitse. Pari päivää myöhemmin prikaati aloitti linnan piirityksen. Piiritys sujuu kahden kuukauden ajan rauhallisesti, yhtään hyökkäystä muureja vastaan, tai ulosmurtoyritystä, ei tehty. Prikaatilla ei myöskään ollut mukana kuin jokunen pieni tykki. Ruotsalaisten komentajat tiesivät, että päähyökkäys tehdään etelämpänä, joten he haluavat ilmeisesti säästää miehistöä. Syyskuussa Ruotsin sotavaoimat palasi kotiin ja talvileiriin. 1789        Aikaisin kesäkuussa 1789 Savon rykmentin osia sijoitettiin pitkin Savoa, etupäässä

Savon rykmentin lippu. Rykmentin vahvuus oli 954 miestä, jaettuna 8 komppaniaan. Eläimestä johdetut nimet ovat hyvin vanhaa perua. Esimerkiksi Vehkalahdelta, Kyminjoen laidalta, on aikakirjoihin merkitty eräs Oravalan tilan (tai Oravalan kylän) Matti Orava, "Orawe Mattisse aff Orewall" jo vuonna 1365, kun hän haki suojelukirjettä naapureitaan vastaan Turun linnaa silloin piirittävältä kuningas Albrektilta  . Nimi Oravainen tavataan Taipalsaaressa v. 1543, Savilahdella (Mikkeli) v. 1548 sekä Virolahdella v. 1551, joten sen on täytynyt olla melko laajasti levinnyt jo viimeistään keskiajan loppussa. Nimeä pidetään karjalaisperäisenä ja mahdolliset lähtöalueet ovat Äyräpää, Jääski tai Suur-Lappee  . Ensimmäinen merkintä Oravainen -nimestä Savossa löytyy alueen ensimmäisistä verokirjoista, jolloin Tahvo Oravaisen (Staffan Orauainen, 1541-59) talo sijaitsi mahdollisesti Reinikkalan länsipuolella Hanhisalossa. Tahvo oli luultavasti lähtöisin Rantasalmeen kuuluneesta Joroiste

1620-luvulla Lars hankki puolet ns. Koskuenmaasta, josta hän sai vahvistuksen Vihdin käräjillä 18.11. 162?. Hinta oli 10 taalaria unkarilaisia kultarahoja ja 7 mk. Lasse Torsteninpojan kirjeen mukaan vuodelta 1567 olivat tämän Koskuenmaan rajat, joista Vanhalan kyläläiset riitelivät Kourlan kyläläisten kanssa: ”Måxierffensari, Sallenkallionsuu, suuren suon yli Koiffuistån oiansuuhun, Päänoia, Kulppi, Hirfuen hauta; ja oli vanha käyttöoikeus Koskuenmaahan, joka nimitettiin Vanhalan maaksi ja josta he maksoivat 0,5 settungin veron; sen he saivat ikuisesti pitää”. Tärkein maahankinnoista oli kuitenkin 1 1/3 äyrin Vanhalan Ylöstalon  ratsutila, jonka hän 25.1. 1630 pidetyillä käräjillä vaihtoi Erik Eskilinpojalta (joka ”hyvin harkittuaan sekä vaimonsa, lastensa ja sukulaistensa suostumuksella oli tehnyt ystävyydessä maanvaihdon kunniallisen ja hyvinarvoisan Lars Bertilinpojan kanssa”) yhtä 1 1/4 äyrin Vanjärven tilaa sekä härkäparia ja 2 tynnyriä viljaa vastaan. Tätä maanvaihtoa oli nähtä

Lars Bertilinpojan sinetti Vuoden 1587 maantarkastuskirjasta käy ilmi kuinka suureksi taloksi Olkkala jo silloin oli kasvanut. Olkkalan vuotuinen kylvömäärä oli 16 tynnyriä, kun pitäjän talokohtainen keskimäärä oli hieman alle 3 tynnyriä. Samoin oli heinäsato 80 talvikuormaa; keskiluvun ollessa hieman yli 7 kuormaa. Bertil Simoninpoika mainittiin eräässä 1500-luvun loppupuolen asiakirjassa, "Kuninkaallinen Majesteetti on armossa antanut toistaiseksi vanhoille huoveille, jotka ovat olleet valtakunnan vihollista vastaan tänä sota-aikana, vapauden tiloille ja taloille, jotka he asuttavat, kunikaallisen kirjeen nojalla". Näitä huoveja luetellaan siinä eri pitäjistä; Vihdistä on 6 nimeä. Tämä ei tarkoita, että Bertil itse välttämättä olisi ollut sotatantereella, sillä pitäjähän tarvitsi nimismiehensä kotona. Hän varusti ratsukkoja. Vuonna 1590 hänellä sanottiinkin olleen 3 ratsua ja ratsusotilasta Anders Boijen lippueessa ja 1594, että "hän oli Boijen väessä". Bert

Suvun todennäköisestä kantaisästä Simon Erikinpojasta, Vihdin nimismies 1500-luvulla, lähti yksi Vihdin vaikutusvaltaisimmista sukuryhmittymistä, joka sittemmin 1600-luvulla jakaantui aateliseen Ekestubbe-sukuun ja Vanhalan Ylöstalon rusthollia kotitilanaan pitämään haaraan. Tämä jälkimmäinen otti 1600/ 1700-lukujen vaihteessa itselleen sukunimen Palm. Simon Erikinpoika syntyi ehkä noin 1510 tienoilla, päätellen siitä, että hänen todennäköinen pojanpoikansa syntyi n. 1570. Simon mainittiin 1552 Vihdin nimismiehenä ja henkikirjassa 1559. Vielä 1540-luvulla ja 1550-luvun alussa olivat Vihdin Olkkalan kahden talon omistajat olleet nimiltään Jöns Tomaksenpoika ja Eskil Månsinpoika (tai Bengt Bengtinpoika). Kuinka Simon oli saanut talot 1550-luvulla haltuunsa jää tietämättä; myöhemmin hänen omistuksistaan kuitenkin puhutaan ostotiloina. Simon Erikinpojasta kertovat tarinat eivät aina olleet mairittelivia, esim. Sukselan Matts Larsinpoika kertoi 1550-luvulla, että hän oli aikanaan ostanut

Henrik Jönsinpoika  omisti Lempäälän Hietaniemen ja oli mahdollisesti sama kuin se saman niminen vouti, joka tuli erään Erik Jörmelin tappamaksi vuoden 1555 paikkeilla. Henrikin leski Karin Pederintytär sai 1561 korvausta Hauhon Kokkilan talosta, joka oli otettu häneltä pois. Henrikillä ja Karinilla oli lapset: 1.    Jöns Henrikinpoika, sai kahden talon rälssivapauden, k. ennen 1588, pso. Margareta. 2.    Dionisius Henrici Tavastius, Kalajoen khra 1578-88. 3.    Sten Henrikinpoika, mahdollisesti kenttäsaarnaaja, pso. rälssimiehen tytär Valborg Henri-kintytär. 4.    Matts Tavast, porvari Turussa , k. 1610, ks. alla. *** Matts Tavast   oli porvari Turussa, jossa hän omisti talon Jokikadulla. Eräs saman niminen porvari  oli raatimiehenä 1572-82 ja voisi ajallisesti olla sama Matts. Hänet haudattiin tuomiokirkkoon 10.1.1610 “kaikkien kellojen soidessa", leski Brita eli Turussa ainakin vielä 1616. Heillä oli lapset: 1.    Henrik Tavast, kauppias Turussa, main. 1624, sekä lää

Eräs lautamies Vanha-Bothe, "Bothe Gamle", mainittiin Porvoossa 1382. Tämän jälkeläinen nimensä ja paikkakunnan perusteella saattoi olla asemies Bothe Bengtsson (Botved, Botvid)  , joka mainittiin kalastusvoutina Ahvenkoskella 1438, 1442 ja 1455. Vuonna 1446 mainittiin Kiiala Bothen asuinkartanoksi; kartano pysyi suvun asuinkartanona aina yli 200 vuotta. 1447 todisti Bothe asemies Bengt Hammarin ja tämän vaimon Margit Hartvikintyttären lahjoituskirjeen Naantalin luostarille. Mahdollisesti oli Bothella jokin kruunun virkakin Itä-Uudellamaalla, sillä 1448 hän oli maankatselmusmiehenä Pernajalla. Edelleen 1452 hänet mainittiin Tukholmassa peräti eräänä niistä katselmusmiehistä, jotka jättivät kuningas Kaarle IX:lle eli Karl Knutinpoika Bondelle päätettäväksi Hämeen ja uuden maakunnan, Savon, välisestä rajasta  . Bothe mainittiin viimeksi 1455 – hän jätti jälkeensä pojan Erik Botvidinpojan, josta lisää myöhemmin. Bothesta alkoi suku, joka vaakunan panssaroidun käsivarren mukaa

Pöytyän Jalkalassa 1719 syntynyt talollisen poika Tuomas kävi Turun katedraalikoulua vuosina 1738-1745 päästen ylioppilaaksi nimellä Thomas Pedelius. Jostain syystä hänen jatko-opiskelunsa viivästyivät reilusti, sillä vasta toukokuussa 1763 hänet voitiin vihkiä papiksi Turun hiippakunnassa. Saman tien Pedelius pääsi hoitamaan Pöytyän apulaispapin virkaa aina kuolemaansa saakka marraskuussa 1774. Vuosi 1763 oli hyvin merkityksellinen miehellemme muutoinkin, sillä tuolloin hänet vihittiin Auran kappalaisen tyttären, Margareta Zeloniuksen kanssa. Ennen Thomaksen kuolemaa keuhkotautiin pariskunnalle syntyi viisi lasta, joista ainakin kolme kuoli hyvin pienenä. Kaksi lapsista sai viimeisen leposijansa Vistolan sotilasvirkatalon haudasta ja yksi Vampulan kirkolta. Vistolan yksinäistila oli asutettu jo keskiajalla ja se säilyi jakamattomana 1800-luvun lopulle saakka. Pedelius perheineen asui kuitenkin jatkuvasti Jalkalassa ja yhteys Vistolan hautaan jää hieman epäselväksi. Thomas Pedelius

Kiskon Leilän kylään 1600-luvulla asettuneen aatelisen von Lund-suvun jälkeläisiin kuului mm. 1738 saman pitäjän Hongistön kylässä syntynyt Gustaf Lundborg. Herra Lundborg löysi vaimokseen 1761 silloisessa Prunkkalan kappelissa asuneen nimismiehen tyttären, Stina Greta Oseenin. Morsiamen valinta ei ollut varsinainen ihme, sillä Gustaf oli appensa tavoin nimismies, tosin Pöytyällä. Gustafin ja Stina Gretan ensimmäinen lapsi, poika Carl Gustaf, on merkitty syntyneeksi Auran puolella, Leinakkalassa, mutta perheen muut lapset syntyivät sitten Pöytyän Juotolassa ja Vehmastossa. Carl Gustaf menehtyi viiden vuoden iässä hukkumalla pieneen puroon ja haudattujen luettelon mukaan hän olisi saanut viimeisen leposijansa Vehmaston talon mailta. Seuraava lapsista oli poika Israel, josta tuli aikuisiällä torppari isänsä kotitalon maille, Kiskon Hongistoon. Sinne koko Lundborgien perhe oli nimittäin palannut vuoden 1777 paikkeilla isän saatua nimityksen täkäläiseksi nimismieheksi. Gustaf, Stina Gr

Piikkiöläinen “kuninkaan luottomies” ja “hänen kippari” Hans Hansinpoika mainittiin 1530. Hän teki aatelista ratsupalvelua 1537 ja omisti Piikkiön Pussilan. Västeråsin resessin  jälkeen Hans omi Naantalin luostarilta Lemun Raukoisen tilan, jolle sen oli 1463 Peder Karpelain lahjoittanut yhdessä vaimonsa Ingegerd Jönsintyttären kanssa. Hansin vaimo oli Elsa Jönsintytär, “Elsa i Bussila”, sauvolaisen rälssisuvun tytär. Elsa oli aikaisemmin ollut naimisissa erään ulkomaalaisen aatelismiehen kanssa, jonka kanssa hänellä oli 1534 poika Jöns Sveninpoika, kuninkaan asepoika, småsven, jolloin Hans hänen puolesta otti haltuunsa Piikkiön Hepojoen tilan Turun tuomiokirkolta. Hansin ja Elsan liitosta syntyi poika Mårten Hansinpoika. Mårten Hansinpoika omisti Piikkiön Bussilan. Rälssivapauden hän sai 20.1.1564. Vuonna 1570, jolloin alkoi 25-vuotinen sota Venäjää vastaan, hän oli voutina Hämeen linnassa ja kuoli samana vuonna. Hänen puolisonsa oli rälssisuvun tytär Karin Sigfridintytär Vilken. Va

Siirtolaisuusinstituutti järjestää Turussa ainutlaatuisen ulkosuomalaisjuhlan ”Suomi Sydämessä”. 1-4.7.2011 kunnioittaakseen suomalaisia jotka ovat siirtyneet asumaan muualle maailmaan kautta aikojen.Suomi sydämessä -tapahtuma tuo yhteen kaikenikäisiä suomalaisia siirtolaisia ja siirtolaisten jälkeläisiä sekä heidän ystäviään maailman eri kolkista sekä vahvistaa heidän siteitään Suomeen. Ohjelmaan mahtuu tapahtumia jokaiseen makuun. Luvassa on mm. luentoja ja seminaareja sekä urheilu- ja kulttuuritapahtumia. Osallistujille järjestetään mahdollisuus opastetuille retkille lähiseudulle ja kauemmaksikin. Tässä aivan lyhyt välähdys Klassikon lukion pihan tapahtumateltasta tänään perjantaina!

Tanskan Etelä-Jyllannin, tansk. Sönderjylland, herttua Valdemar nimitti sönderborgilaista Frellav Haakonsenia   palvelijakseen, ”famulus”, antaessaan tälle rälssivapauden 7.12.1334. Tämä on vanhin säilynyt rälssikirje Tanskassa. Erään lähteettömän tiedon mukaan Frellav kuoli vuonna 1357 Sönderborgissa. Frellavin puolison nimeä ei tiedetä, mutta hänellä ainakin kolme lasta. Vuoteen 1363 mennessä kuollut Hakon Frellavsen oli isänsä tavoin Valdemar-herttuan palveluksessa. Nicolaus Frellavi mainittiin panttaustodistajana 1369 ja lienee nimen latinalaisesta muodosta johtuen ollut pappi. Kristiern Frellavsen mainittiin 1369-82. Ensimmäinen maininta Kristiern Frellavsenista on joulukuun lopulta 1369, jolloin Etelä-Jyllannin herttua Henrik panttasi hänelle kahden pitäjän verotulot. Kristiern asui 1372 kotitilallaan Ribessä ja hänet mainittiin Ribehusin linnaherran drotsi Henning Lembeken voutina 1377 ja vielä 1382. Kristiern hankki ympäristöstä tiloja ja panttauksia sekä toimi tuomarina.