Vienan runonlaulajia

Samoihin aikoihin, kun uusi ajatus ”yhtenäisestä kansasta” ja ”kansallisvaltiosta” heräsi suomalaisten (ja monien muidenkin eurooppalaisten kansojen) mielissä 1800-luvun alussa, huomattiin että vanhat perinteet olivatkin parhaiten säilynyt rajan takana Vienassa. Yhtenäisellä kansalla täytyy olla yhtenäinen menneisyys, ja menneisyyttä saatiin nyt kansanrunoista. Enää eivät vanhat runot ja uskomukset olleet kirkollekaan kilpailija. Varsinaisen alkusysäyksen kansanperinteen talteenotolle antoi Pohjanmaalla asuva piirilääkäri ja kansanrunouden kerääjä Sakari Topelius, jonka tietoon oli tullut vienalaisten laukkukauppiaiden laulutaito. Vaikka Topelius itse ei koskaan käynyt Vienassa, laulatti hän 1821 kauppamatkalla ollutta tšenalaista Jyrki Kettusta, joka Topeliuksen kautta esitti hämmästyneelle suomalaiselle lukijakunnalle kuusi pitkää muinaisrunoa. Topelius mainitsi toisen julkaisemansa kansanrunousvihkonsa esipuheessa 1823 vanhoja runonlauluja veisattavan enää vain Suomen itäisillä äärillä ja luoteisessa Venäjänmaassa ja kirjoitti vielä 1831: "Yksi ainoa maanpaikka, sekin Suomen piirin ulkopuolella, tai muutama pitäjäs Arkkangelin Läänissä, erinomattain nimitettävä Vuokkiniemen Pitäjäs, säilyttää vielä vanhat tavat ja vanhan urosväen jutut vilpitönnä ja puhtaanna. Siellä veisaa vielä Väinämöisen ääni, siellä soipi vielä Kantele ja Sampo".

Ensimmäinen Vuokkiniemellä käynyt runonkerääjä oli kielitieteilijä A.J. Sjögren 1825. Eeppisten runojen osalta nousi tärkeimmäksi kerääjäksi kuitenkin Elias Lönnrot, joka kävi useammalla keräysmatkalla Vienassa 1830-luvulla. Runonlaulajat itse eivät tunteneet mitään yhtenäistä teosta, vaan ainoastaan erilaisia eri aiheista kertovia runoja. Lönnrot ryhmitti kuitenkin palasista yhtenäisen eepoksen, Kalevalan. Ehkä Lönnrot tosissaan uskoi, että joskus oli ollut olemassa suomalainen runoeepos, jonka hän pyrki ikään kuin löytämään uudelleen. Ja ellei olisi ollutkaan, otti hän tavoitteeksi antaa Suomen kansalle sellaisen. Myöhemmät perinteenkerääjät huomasivat, että Vienasta saa talteen paljon muutakin kuin eeppisiä runoja ja 1800- luvun jälkimmäisellä puoliskolla alettiin taltioimaan myös arkisempaa käyttörunoutta, loitsuja, häävirsiä, kehtolauluja, lastenrunoja ja työlauluja.

Myös Remsun suku kasvatti runonlaulajia. Lukki Iivanantytär Remsunen, joka oli avioitunut Venehjärvelle, opetti runonsa tyttärelle Hoto Lesonille. Kusti Karjalainen tapasi 1894 tollonjokilaisen Okahvie Matvenna Remsujeffin, jolta kolme vuosikymmentä myöhemmin Marttini kirjoitti Kajaanissa muistiin loitsuja ja taikoja. Anni Bogdanoff muutti naimisiin Uhtualle, mutta oli syntyisin Remsujeffejä Tollonjoelta. Hänen isänsä oli ollut taitava laulaja ja ilmeisesti oli osa Annin runoista tältä opittuja. Anni lauloi Kalevala-aiheista, mutta myös muuta epiikkaa, häävirsiä, kehtolauluja, lastenrunoja, työlauluja, loitsuja. Kemppainen ja Salminen kirjoittivat Annilta 1910-luvulla kaikkiaan satakunta runoa ja loitsua.



Kiitos RR!

Remsuja

jatkoa 28.12.2011 ilmestyneelle tekstille....

Lautamies (myös veronkantaja, tuomari) Iakunka, nykykielellä Jakov, lienee syntynyt n. 1620 ja hänen isänsä Paavo ehkä 1500-luvun puolella. Iakunkalla oli kolme poikaa: Petr, Semen ja Nikita. Vuokkiniemen kirkonkylällä oli vielä 1900-luvullakin Remsujen asuttama Vanhala-niminen talo. Jos nimenmuodostus on ollut samanlainen kuin Suomessakin, jossa Vanha-alkuiset talon ja kylien nimet yleensä viittasivat alueen kaikkein vanhimpaan asutukseen, niin ehkä jo Jaakko Paavonpoika oli valinnut talonsa paikaksi Ylä-Kuitin rannan nykyisen Vuokkiniemen kohdalla.

1800-luvun perimätieto (tarkemmin sanottuna vuodelta 1872, jolloin Remssulat eli Remsuset muodostivat "lähes puolet" Vuokkiniemen asukkaista, joita 1865 oli ollut yhteensä 634 kpl) muisti Remsu-suvun kantaisän tulleen Vienaan Pohjois-Pohjanmaan Limingalta .

Remsu-nimeä ei tavata Limingalla, mutta sen sijaan siellä vuoden 1548 verokirjassa mainitaan nimi Kramsu, joka 1570 ja 1654 kirjoitettiin muotoon Krampsu. Luukon alasatakuntalaisperäiseksi ja Vahtolan eteläpohjalaiseksi otaksuma nimi Kramsu/Krampsu saattoi kansanomaisessa kielenkäytössä menettää alkukonsonanttinsa. Suvun matka Pohjanmaalta Vienaan on saattanut kulkea Kainuun kautta, sillä vuoden 1605 veroluettelossa mainitaan siellä asuneen Remsuisen ruokakunta, jota ei kuitenkaan enää mainita 1626. Hyrynsalmen Luvankylän tienoilta tallennetut paikannimet Rempsunlampi, Remsunsuo ja Rempsu-niminen metsämaisema saattavat olla muisto suvun asuinalueen sijainnista Kainuussa.

Olga Karlova ehdottaa, että Remsu-nimi ei olisikaan Pohjanmaalta, vaan karjalaispohjainen. Hänen mielestä taustaksi sopisi karjalainen sana rem(s)sakka, jonka merkitys on ’rivakka, reipas’. Karjalan kielessä tunnetaan myös verbit rem(s)sottoa ’retkottaa, rötköttää’ ja rem(s)suttoa ’hulmuttaa, liehuttaa’. On mahdollista, että nimi – kuten karjalaisilla usein oli tapana – perustuu korkonimeen, josta tuli sukunumi.

Remsu-nimisiä ihmisiä asuu nykyään myös Pohjois-Savon Varpaisjärvellä ja Rovaniemellä on sen niminen talo, mutta nämä nimet ovat tulosta vienalaisten siirtymisestä 1800- ja 1900-luvuilla Suomeen.


jatkuu.....

Lyhyt katsaus Vuokkiniemeen

Kaikkein vanhimmat asukkaat Vuokkiniemellä ja koko Vienan Karjalassa (Venäjän Itä-Karjalan pohjoinen osa) olivat metsäsaamelaisia. Tsaari Mihail Romanovin käskykirjeessä metsäsaamelaisille 1620 mainittiin Kuittijärven kylä, joka tarkoitti joko Vuonnista, Uhtuaa tai jomman kumman kohdalla sijainnutta saamelaissiidaa. Vielä 1800-luvun vuokkiniemeläiset osasivat osoittaa saamelaisten kiviraunioita, peurahautoja ja kodansijoja. Alkuliite "Vuokki" onkin saamelaisperäinen sana; alkuosa pohjatuu todennäköisesti saamen kielen sanaan ”vuogga”, ”vuoga”, joka merkitsee onkea. Vuokki-alkuisia paikannimiä löytyy lisäksi heti rajan toiselta puolella Hyrynsalmelta sekä esim. Vuokkiniemi Pohjois-Savon Karttulasta ja Vuokki-lahti Keski-Suomen Uuraisissa.


Ruotsin ja Venäjän 25 vuotta kestänyt pitkä ja kuluttava sota oli loppunut Täyssinän rauhaan 1595 ja mahdollisti viimeisten erämaiden rauhanomaisen haltuunoton. Itä-Karjalan pohjoinen osa, Vienan-Karjala, jäi rajan itäpuolelle. Vuokkiniemen korkeudella vedenjakajaa myöten silloin vedetty rajaosuus on vielä tänä päivänä Suomen ja Venäjän valtakunnanraja.

Itse Vuokkiniemi mainitaan asiakirjoissa ensimmäisen kerran 1655, jolloin Kuolan maaherra lähetti Vienan ja Repolan seudulle seitsemän sotamiestä kokoamaan sieltä Moskovaan lähetettävää nostoväkeä. Asukkaat karkoittivat kuitenkin sotilaat ja varoittivat uuden pakko-oton uhatessa pakenevansa Ruotsin puolelle. Vuokkiniemen pitäjän järjestäytyminen omaksi verokunnaksi oli todennäköisesti kuitenkin tapahtunut jo aikaisemmin, pian sen vanhempien kylien perustamisen jälkeen joskus 1600-luvun alussa. Kaiken kaikkiaan harvoista säilyneista 1600-luvun lähteista saa kuitenkin sen käsityksen, että niin kruunun kuin kirkonkin ote seudulla pysyi vielä pitkään huomattavasti löyhempänä kuin muualla Itä-Karjalassa. Vuonna 1679 oli Vuokkiniemen myöhemmän pitäjän alueella kolme kylää, Vuokkiniemi (30 miespuolista asukasta, mukaan lukien alaikäiset pojat), Latvajärvi (17) ja Vuonninen (11). Naisia ja tyttöjäkin tietenkin oli, mutta heistä ei niin väliä, koska miehet maksoivat verot.

Vuokkiniemen kylän yhdeksässä talossa laskettiin asuvan 22 aikuista miestä, kaikki jokseenkin hyvin toimeentulevia valtiontalonpoikia, sekä kahdeksan alaikäistä poikaa. Perheiden päämiesten nimet olivat Filipov, Garmšev (Harmonen), Kakkirev (Kairikainen?), Lavrojev (Lauronen), Miškujev (todenn. Karhu tai Karhunen, vrt. ven. hellittelymuoto miška), Otjujev (mahdollisesti Otila tai Oittinen), Remšujev sekä Tjutšejevin kaksi perhettä (Tytti?). Lisäksi olivat tyhjillään poismuuttaneen Miškojevin (ks. edellä Miškujev) ja kuolleen Kogujevin (Kohonen) talot.

Isäntien joukossa oli lautamies (tselovalnik), isäntä Iakunka (Jakunok) Pavlov Remšujev (Jaakko Paavonpoika Remsunen). Tämä viittaa suvun pidempiaikaiseen eloon seudulla, sillä uusi tulokas tuskin olisi saavuttanut lautamiehen asemaa. Suvun tullessa Vienaan oli alue ilmeisesti vielä harvaan asuttua seutua, sillä suku jätti laajalla alueella nimensä paikkanimiin, kuten Remsulansuo (Remšulansu) Vuokkiniemessä, Remsunjärvi (Remšu v Lopi) Kontokin Niskajärvellä sekä Remsunvaara ja -suo (Remšu, Rem-šu) Kontokin Akonlahdella.

jatkuu....