Kuninkaan luottomies

Piikkiöläinen “kuninkaan luottomies” ja “hänen kippari” Hans Hansinpoika mainittiin 1530. Hän teki aatelista ratsupalvelua 1537 ja omisti Piikkiön Pussilan. Västeråsin resessin  jälkeen Hans omi Naantalin luostarilta Lemun Raukoisen tilan, jolle sen oli 1463 Peder Karpelain lahjoittanut yhdessä vaimonsa Ingegerd Jönsintyttären kanssa.
Hansin vaimo oli Elsa Jönsintytär, “Elsa i Bussila”, sauvolaisen rälssisuvun tytär. Elsa oli aikaisemmin ollut naimisissa erään ulkomaalaisen aatelismiehen kanssa, jonka kanssa hänellä oli 1534 poika Jöns Sveninpoika, kuninkaan asepoika, småsven, jolloin Hans hänen puolesta otti haltuunsa Piikkiön Hepojoen tilan Turun tuomiokirkolta. Hansin ja Elsan liitosta syntyi poika Mårten Hansinpoika.

Mårten Hansinpoika omisti Piikkiön Bussilan. Rälssivapauden hän sai 20.1.1564. Vuonna 1570, jolloin alkoi 25-vuotinen sota Venäjää vastaan, hän oli voutina Hämeen linnassa ja kuoli samana vuonna. Hänen puolisonsa oli rälssisuvun tytär Karin Sigfridintytär Vilken. Vapaa-syntyinen, "friboren", Karin, joka eli vielä 1584, sai 1570 siskonsa kera kuninkaallisen vahvistuskirjeen enonsa Måns Nilsinpojan maaomistuksille. Mårtenilla ja Karinilla oli lapset:

1. Hans Mårteninpoika Lax, rälssimies, mainittiin 1581-1619; haudatt. Piikkiön kirkkoon, jonne ripustettiin hänen vaakunansa, aiheena lohi, ruots. lax, vaakapalkilla; pso. Karin Johanintytär Görtzhagen.
2. Johan Mårteninpoika Lax, rälssimies, k. 1599, morsian Valborg Jakobintytär Svärd, jolle Johan testamenttasi omaisuutensa “tämän suuren työn ja vaivan vuoksi, kun hän hoiti sukunsa hylkäämää sairasta sulhastaan neljä vuotta”.
3. Henrik Mårteninpoika Lax, k. noin 1590.
4. Elsa Mårtenintytär Lax, k. ennen 1609, pso. Sauvon Päisterpään rälssimies Per Jakobinpoika Svärd.
5. Elin Mårtenintytär Lax, k. 1595, haudattu Nousiaisten kirkkoon, jonne hänen vaakunansa ripustettiin, pso. rälssimies Karl Jakobinpoika Svärd Nousiaisten Köönikkälästä.


Kiitos RR!

Suomen ensimmäinen sulkuportti Antskogissa

Laivaristeilyllä Turusta Tukholmaan

Höyrylaivojen käyttöä Turun ja Tukholman väliseen, hyvin vilkkaaseen liikennöintiin pohdittiin jo vuonna 1819. Kuitenkin ensimmäinen höyrykäyttöinen alus ankkuroitui Turun satamaan vasta lokakuun lopulla 1836. Turun Höyrylaivayhtiön toinen alus, Furst Menschikoff oli laskettu vesille kesäkuun lopulla ja näin se sai kunnian aloittaa uuden aikakauden kahden tärkeän satamakaupungin välillä.

Keväällä 1837 alkoi varsinainen linjaliikenne ja ensimmäisellä matkalla kerrotaan olleen 24 henkeä. Kilpailevaakin toimintaa aiottiin jo edellisenä vuonna, mutta lopulta uusi Solide -höyrylaiva aloitti yhteistyön Turun Höyrylaivayhtiön kanssa. Tämä alus tuli ensi kerran Turkuun kesäkuun alussa 1836 satamapaikkanaan Aurajoki Seurahuoneen alapuolella. Solide matkasi kerran viikossa suuntaansa siten, että lähtö Turusta oli aina tiistaisin. Tukholmaan asti laiva ehti torstaihin mennessä.

Paria vuotta myöhemmin, heinäkuussa 1839, ilmoitettiin Åbo Underrättelserin numerossa 55 Soliden saapuvan Turkuun kuluvan kuun 10. päivänä. Matkustajien joukossa tulisivat olemaan teologian lisensiaatti Schauman, raatimies Öhman, neiti Schalien, mamselli Beckmark, kulkukauppiaat Langen ja Såfström puolisoineen, rakennusmestari Lax, kaksi nuorta rouvaa, eräs torpparin leski, kisälli ja 13 muuta henkilöä.

Paluumatkalle Tukholmaan kaksi päivää myöhemmin olivat lähdössä ainakin kirjanpitäjä Richnau ja rouva Tallsten.

Näistä matkustavaisista itselleni tutuin on herra Lars Axel Lax, joka oli syntynyt vuonna 1816 Pohjan pitäjässä. Hän oli isänsä Andersin tavoin ruukkiyhtiön palveluksessa rakennusmestarin tittelillä. Tämä Tukholman reissu oli luultavasti Lars Axelin viimeinen ulkomaanmatka, sillä hän sairastui "parantumattomaan tautiin", joka syövytti miehen kasvot "aina luihin asti". Perimätiedon mukaan rakennusmestari Lax riisti hengen itseltään synkkämielisyyden tilassa vain 25 vuoden iässä.

Lars Axelin isoisän isä oli mylläri Abraham Lax Antskogin ruukilta. Abrahamilla oli ainakin kaksi poikaa, Anders ja Johan. Näistä jälkimmäinen työskenteli 1700-luvun lopulla Kiskon Orijärven kaivoksella, kun taas Andersista tuli rakennusmestari Antskogin ruukille. Andersin poika, isänsä täyskaima, oli myös rakennusmestari, joten Laxin suvussa oli kolme sukupolvea peräkkäin kehittämässä alueen ruukkiteollisuuden toimintaedellytyksiä.

Orijärvelle muuttanut Johan Lax on eräs esivanhemmistani seitsemännessä polvessa. Luultavasti palaan tämän suvun parempaan esittelyyn jatkossa.

Adolf Törnqvistin jälkeläisiä

Kiskon Orijärven kaivoksilla työskenteli Perniöstä kotoisin ollut Törnqvist -sukua. Eräs heistä, vuonna 1780 syntynyt Adolf oli yksi suorista esi-isistäni. Hän oli naimisissa itseään kolmisen vuotta vanhemman Ulrika Laxin kanssa, jonka setä Anders oli Antskogin ruukin rakennusmestarina, kun taas isä Johan oli vävynsä tavoin Orijärven miehiä.

Adolfille ja Ulrikalle syntyi kaivoksen tienoilla sijainneessa mökissä yhteensä 11 lasta, joista neljä kuoli lapsena. Poika Adolf, isänsä kaima, jäi ilmeisesti naimattomaksi, sillä hän asui poikamiehenä Orijärvellä vielä 1860-luvulla. Tytär Lovisa menehtyi parikymppisenä maaliskuussa 1839 lavantautiin. Saman kuun lopulla tuo ankara sairaus vei myös äiti Ulrika Laxin.

Isä Adolf Törnqvist kuoli joulukuussa 1851. Tätä ennen hän oli joutunut saattamaan hautaan vielä yhden lapsistaan. Kosken tehtaan kirjanpitäjä Karl Isaac Dahlbergin kanssa naimisissa ollut Maria Christina -tytär oli kuollut elokuussa 1839, joten tuo vuosi oli todellista tuskan aikaa Adolfille.

Iloisempiakin tapahtumia toki oli. Toiseksi vanhin tyttäristä, Anna Lisa, oli saanut puolisokseen Snappertunan Hurskursnäsin rusthollarin, Eric Anders Dickmanin. Syystä tai toisesta mies ei jatkanut uraansa sukunsa ratsutilalla, sillä 1839-44 hänet löytää Tammisaaren Skåldöstä verotalon isäntänä. Sitten oli vuorossa pari vuotta Getskärissä itsellisenä, kunnes Dickman asettui Anna Lisansa kanssa tämän sisaren luo SKåldöhön.

Tuo sisar oli nimeltään Gustava ja hänet oli nainut muonatorppari Johan Fredrik Sundman Snappertunasta. Samassa asemassa hän asui vuosien mittaan sekä Inkoossa että Tammisaaressa. Itseasiassa Johan Fredrik tutustui Gustavaan em. Anders Dickman kautta, sillä hän asui Hurskursnäsissä vihille mennessään.

Adolf Törnqvistin ja Ulrika Laxin lapsista nuorin oli Alexander, joka muutti Pohjan pitäjän Fiskarsin ruukille lokakuussa 1839. Siellä hän työskenteli mekaanisella verstaalla. Jo vuoden päästä tie vei hänet Tammisaaren kaupunkiin, jossa tapaamme Alexanderin renkimiehenä lähisukulaistensa luona Skåldössä. Naituaan perniöläisen Anna Sofia Sjöstedtin tuli Alexanderista muonatorppari Espingskärissä. Paikan valinta ei todennäköisesti ollut millään tavalla sattumaa, sillä isosisko Anna Lisan tytär Anna Erica Dickman puoliso oli Espingskärin Västergårdin isännän poika, luotsi Eric Johan Englund.

Säätyläiset mieron tiellä

Vaikka meidän korviimme parin sadan vuoden takainen säätyläiselämä kuulostaa kovin romanttiselta ja hohdokkaalta, oli se jopa vauraalla Länsi-Uudenmaan ruukkiseudulla toisinaan kovin onnetonta. Luutnantti Adolf Wång esimerkiksi jätti puolisonsa Maria Ditloffin, joka sitten sai pärjätä "kurjuuden uhrina" miten kuten. Samoin kapteeni Samuel Elfvingin tytär Jeanette jäi pienen lapsensa kanssa kahden miehensä, kersantti Johan Wilhelmssonin hylättyä hänet noin vain.

Jätetty rouva lähetti kirjallisen avunpyynnön kaikista korkeimmalle taholle. Tämä surkea avunhuuto päättyi seuraavasti; "Lempien keisari, älkää pitäkö tarpeettomana tätä anomusta, nälän tuskat minut tähän pakottavat, ja kumpa olisin ensimmäinen köyhyyden ja kurjuuden lapsi, joka epätoivoisena ja apua saamatta palaa Teidän Keisarillisen Majesteettinsa luota".

Kirjanpitäjä Fattenborg kiersi pitkin Pohjaa "heikkohermoisena ja horjuvana" kuollen lopulta halvaukseen Borgbyn virkatalossa. Fiskarsin ruukin nuoren rakennusmestarin, Lars Axel Laxin kasvot oli parantumaton tauti syövyttänyt "aina luihin asti". Vaikka haudattujen luettelon mukaan hän kuoli 25 -vuotiaana onnettomuudessa, teki Lax itsemurhan synkkämielisyyden tilassa. Armollisesti kunnialliset ihmiset saivat luvan käsitellä ja haudata Laxin, joka muutoin olisi joutunut maan poven "hiljaisuudessa".

Niilläkin, joilla olisi ollut paremmat mahdollisuudet säätynsä mukaiseen elämään, oli omat murheensa. Niinpä Åminnen kartanon palvelijattaret joutuivat kirjaimellisesti kaapimaan kartanoninspehtoori Johan Gästesbergin puhtaaksi häntä vaivanneista syöpäläistä. Sonabackan talossa Greta Hagström sai vaivaiskassasta rahaa muutamien orpolasten puhdistamaan syyhystä ja syöpäläisistä.

Herra Willde Orijärveltä

Kiskon Orijärven kaivoksen "inspektorina" oli 1820-luvun puolivälistä lähtien Lohjalla 1798 syntynyt Johan Adolf Willde. Hänen vanhempansa olivat myöhemmin Inkoon Bredsissä asunut ratsumestari Johan Nils Willde ja vaimonsa Margareta Woivalen. Isänpuoleiset isovanhemmat puolestaan olivat Saaren kartanon tallimestari Johan Nils Wilde ja Magdalena Oldenburg. Magdalena Woivalenin isä Jakob Johan W. omisti Nummen pitäjässä sijainneen Kovelan kartanon ja hänellä oli äitinsä Magdalena Gjösin kautta aatelisia sukujuuria. Jakob Johanin puoliso, Magdalenan äiti oli Uudenmaan jalkaväkirykmentin kapteenin, Gustav Stormerin tytär Eva Katarina.

Johan Adolf tuli siis Orijärvelle joskus 1820-luvun alkupuoliskolla ja 1825 hän avioitui Anna Elisabet Grönroosin kanssa. Ruukki- ja kaivosmaisemat olivat tuttuja Annalle jo lapsuudesta, sillä hänen isänsä Johan Henrik G. oli inspektori Orijärven lähellä sijainneella Kärkelän kuparihytillä.

Johan Adolf Willdellä ja Anna Elisabet Grönroosilla ei ollut lainkaan lapsia ja lähes 35 vuoden avioliitto päättyi inspektori Willden kuolemaan talvella 1859. Syynä ei oli muitakin kiskolaisia tuona vuonna niittänyt vesitauti. Tässä aikoinaan aina kuolemaan johtaneessa taudissa nestettä kertyy vatsaonteloon, keuhkopussiin, sydänpussiin ja ylipäätänsä kaikkiin ihmisen ruumiin onteloihin. Sen syynä voi olla sydänvika tai munuaissairaus.

Willden huomatessa, mikä hänen kohtalonsa tuli olemaan, laati hän jo pahasti sairaana testamentin lokakuussa 1858. Testamentin on seitsemän eri kohtaa, jotka tulisivat saamaan varoja tekijän kuoltua. Näistä ensimmäisenä mainitaan Orijärven kaivokset köyhäinhuolto, joille luvataan 100 ruplaa. Seuraavaksi Kiskon emäseurakunnan köyhille annetaan 50 ruplaa ja kolmanneksi kirjanpitäjä Carl Wilhelm Laxille peräti 400 ruplaa. Herra Laxista, joka oli kotoisin Pohjan pitäjästä, tuli itseasiassa Willden seuraaja ruukkitarkastajana.

Neljäs testamentista hyötyvä oli Erika Wilhelmina Tegelsten, Karjalohjalla 1830 syntynyt nuori rouva, joka ilmeisesti oli asunut Willden pariskunnan luona vuodesta 1854 lähtien. Erikan vanhemmat olivat Kärkelän sahuri Gustaf T. ja vaimonsa Ulrika Winter. Sahuri Gustafin äiti Lovisa oli sitten Anna Grönroosin äidin, Maria Elisabetin Koskin sisar.

Viidentenä testamentissa muistetaan insinööri Carl Melleriä, jolle Willde lupaa tärkeimmät työvälineensä kallisarvoisine "instrumenttipöytineen". Kuudes edunsaaja on taloudenhoitaja, "husan" Maja Stina Flinck saa 25 ruplaa korvauksena Johan Adolfin sairaanhoidosta neljän vuoden ajalta. Maja Stina oli kaivoksen tallirenkinä toimineen Henrik Flink ja Maja Lisa Johansdotterin tytär, joka oli Willden kuollessa 22 vuoden ikäinen.

Lopuksi Johan Adolf testamenttaa vaimolleen lopun omaisuutensa tämän elinajaksi. Vapaasta tahdostaan tehdyn asiakirjan herra Willde allekirjoitti Orijärven kaivoksella lokakuun 26. päivä vuonna 1858. Paikalla olivat todistajina herrat Lauren ja Grönberg. Kirjurin virkaa toimitti herra Nordling. Viimeisenä niittinä testamentin pätevyydelle se julkaistiin kolme kertaa Finlands Allmänna Tidning -sanomalehdessä alkuvuodesta 1859.

Maanmittari Meller ja vaimo Barbara

Suomusjärven Ylhäisten rusthollin isäntä oli vuosina 1719-62 Mårten Jacobsson. Hänen ensimmäinen vaimonsa Anna Simonsdotter oli kuollut 1737 ja seuraavana vuonna Mårten otti uudeksi emännäkseen Kiikalan Kruusilan kylästä kotoisin olleen Maria Gustavsdotter Bromanin. Tästä aviosta syntyi ensimmäiseksi tytär Elisabet, joka meni reilun parinkympin iässä naimisiin Kiskon Toijan kylän Mellerin talon isännän, Erik Christerssonin kanssa.

Erikin ja Elisabetin perheen kolmantena lapsena syntyi toukokuussa 1766 poika Elias, joka sitten aikanaan (v. 1799) löysi vaimokseen vuonna 1779 syntyneen tenholaisen Eva Lisa Österbäckin. Eva Lisa asui vihkimisen aikaan leskeksi jääneen äitinsä luona Västankiärrin rusthollissa.

Elias ja Eva asuivat Mellerin talossa ja miestä tituleerataan välillä kylässä toimineen sahan kirjuriksi ja välillä taas talon rusthollariksi. Lapsia perheeseen syntyi vuoteen 1820 mennessä tasan 10 kappaletta. Näistä kuopus oli Karl Meller, joka varmaankin peri isältään kirjoittamisen ja piirtämisen jalon taidon. Hänet lähetettiin opintielle ja Helsingin yliopiston ylioppilasmatrikkeli tietää kertoa hänestä seuraavaa;

Yksityistodistus. Ylioppilas Helsingissä 1.12.1838 (arvosana approbatur äänimäärällä 13). Turkulaisen osakunnan jäsen 1.12.1838 1/12 1838. Carl Meller. 21/5 1820. Född i Kisko Skn. Fadren, Elias Meller, var Possessionat. ... Theologiae Examen 4/4 1839 med Omd.: Nöjaktiga. Philos. Landtmäteri Ex. V.T. 1840. Försvarl. Juridiska D:o V.T. 1841. Nöjakt. Skrifprof för Eloq. Prof. H.T. 1841. Ganska Nöj. [Afgång från Afdelningen:] 14/5 1842. Nöjakt. Flit Hedr. och Berömv. Uppf. Landtmäteri Auscultant. Maanmittausoppilas 16.3.1840. Maanmittausauskultantti 9.6.1842. — Varamaanmittari 1846. Uudenmaan läänin lääninmetsänhoitajan apulainen 1853. Toimittanut Uudenmaan läänin sotilas- ja siviilivirkatalojen metsänjakoja 1857–79. Fiskarsin metsänhoitaja 1874–76. Vanhempi komissiomaanmittari Uudenmaan läänissä 1880, ero 1882.


Vuoden 1848 loppupuolella Karl Meller oli mennyt vihille Orijärven kaivoksella tuolloin asuneen Amalia Barbara Laxin kanssa, joka oli läheisellä Antskogin ruukilla toimineen rakennusmestarisuvun jälkeläisiä. 1850-luvun alkupuolella he asuivat Orijärvellä, mutta luultavasti muuttivat tämän jälkeen Pohjan pitäjään. Kuollessaan Karl asui taas Kiskossa ja tuli haudatuksi sinne. Leskivaimo Amalia Barbara Lax sai miehensä kuoleman jälkeen valtiolta 3,000 markan avustuksen, luultavasti kunnioituksesta maanmittari Mellerin pitkää ja ansiokkasta työuraa kohtaan.