Juhan suku-uutiset

Tarvasjoen Euran kylän liepeillä oli jo 1700-luvun lopulla Virolan torppa. Torppareina mainitaan mm. Mats Christersson, Johan Michelsson ja Anders Danielsson vuosien 1792-1855. välisenä aikana. Virolan torpan suurimpia hetkiä lienee ollut 28. päivä toukokuuta vuonna 1844, jolloin veljekset Johan ja Henrik menivät tuplahäissä naimisiin Tuorilan Vanhatalon tyttärien, Maria Kristina ja Ulrika Henriksdotterien kanssa. Tarvasjoen Killalan kylässä on myös sijainnut samanniminen torppa. Myöhemmin Virolasta muodostui oma maatila ja 1980-luvulla alueesta rakentui moderni omakotialue. Virolan vanha päärakennus on jo kauan seissyt tyhjänä. Kunta onkin päättänyt purattaa rakennuksen, joten otin tästä jo hieman rapistuneesta talosta muistoksi tämän kuvan. Tarvasjoki Virola Tuorila

Vuotta 2007 ehti vierähtää jo tovi, kunnes Genos vuosikirja numero 4 / 2006 putkahti postiluukusta. Kyseessä on teemanumero, jossa Veli Pekka Toropainen esittelee uskomattoman hakutyönsä tulokset otsikolla " Luettelo Turussa vuosina 1715-25 porvarioikeudet saaneista kauppiaista ja käsityöläisistä ". Luettelo koostuu jokaisen porvarin kohdalla hänen ammatistaan/asemastaan, varallisuudestaan, puolisostaan ja syntymäpaikasta. Lisäksi on esitetty muita olennaisia tietoja. Esimerkkinä olkoon herra Erik Mårtensson Hännala. Hänestä kerrotaan seuraavaa; "Palttinakauppias ym. Vähäinen varallisuus. On syntynyt Taivassalossa ja avioitunut ratsumiehen lesken kanssa. Omistaa talon. On otettu porvariksi 17.9.1722. Jatkaa ammatissaan." Genos -lehti kuuluu Suomen Sukututkimusseuran jäsenetuihin. Turku porvari Toropainen

Pehmeä lasku talvilomalta tietää pelkästään kuvista koostuvaa päiväkirjamerkintää - kaikki kuvat on otettu Billnäsin l. Pinjaisten ruukilla 24. helmikuuta 2007.

Blogipäivitykset jatkuvat taas ensi viikon alussa - nyt ollaan talvilomalla!

Michel Henriksson oli Lohjan Roution ratsutilan isäntänä 1686-1696. Hänen aikanaan sattui tuhoisa tulipalo ja heti hänen kuolemansa jälkeen toinen samanlainen - Michel oli haudattu 4.10.1696. Vuonna 1688 oli tuli päässyt irti siten, että paimentytön hakiessa tavaroitaan sängyn alta, hänen sängyn päälle jättämänsä päre sytytti siinä olleet oljet. Seuranneessa tulipalossa tuhoutui 4 tupaa ja porstua sekä kaikki vaatteet. Yhteensä vahingot nousivat 300 taalariin. Paloapua annettiin Routiolle yksi äyri jokaiselta Lohjan ja Siuntion talolta. Toinen tulipalo sattui ennen joulua 1696. Silloin paloi tupa, jossa säilytettiin 20 tynnyriä nauriita, 8 tynnyriä kaalia, 1 tynnyri tervaa, 4 olutpuuta (?), 1 olutsammio, läkkäri, pulloja, käsimylly ja auranvantaita. Vahingon suuruudeksi tuli 180 taalaria. Vuonna 1693 Routio oli merkitty ratsutilan kantatilaksi, johon augmenttitilana kuului Rösundin tila Karjaalta. Routio sai siis kantaa Rösundilta veroja hoitaakseen ratsumiehen varustamisen. Seuraava i

Mukavan talvipäivän kunniaksi voimme hetken tutkailla Pipoa , nimittäin Kiskon Kurkelan kylässä sijainnutta ratsutilaa. Sen isäntänä oli 1720-luvun alussa Salon Pullolan kylästä kotoisin ollut Isak Isaksson puolisonaan Kiskon Honkapyölin rusthollarin tytär Beata Arvidintytär. Isakin sukuperä on itseltäni tutkimatta, mutta Beata isä Arvid Hansson Hammar oli syntynyt Karinaisten Tilkaisissa. Heidän tyttärensä Maria syntyi kesäkuun lopulla 1721. Hän oli kaksi kertaa naimisissa. Ensimmäinen puoliso oli Suomusjärven Laidikkeen Jusalan l. Jussilan talon poika Johan Eriksson, josta myöhemmin tuli Kurkelan Heikolan ratsutilallinen. Johanin kuoltua Maria nai Sammatin Kiikalan kylän Pulkan talossa syntyneen Erik Nilssonin. Erik kuului tätä kautta Pulkalta lähteneeseen hyvin laajaan Malmgren -sukuun. See the article on Maria Pipo Hammar Kurkela Kisko

Erkki Fredriksson julkaisi 1993 näyttävän kuvateoksen "Suomi 500 vuotta Euroopan kartalla". Kirjaan on koottu karttoja vuodesta 1285 vuoteen 1993. Tuo ensin mainittu on kartta on Richard of Haldinhamin "Terrarum Orbis Tabulam". Siinä maailman keskipisteenä on kristikunnan tärkein kaupunki, Jerusalem. Satojen vuosien ajan kartoista löytyi muutakin kuin pelkkää maantiedettä. Tämäkin esitys on pikemminkin taiteellinen kuin käytännöllinen. Kartan äärimmäisellä laidalla sukset jalassa seisovan miehen on tulkittu kuvaavan suomalaista tai lappalaista. 1200-luvun lopullahan Suomi oli jo joutunut katolisen kirkon vaikutuspiiriin, ainakin rannikkoalueiden osalta. Suomi tavataan kartalla ensimmäisen kerran 1493. Historioitsija ja maantieteilijä Hartmann Schedel julkaisi Nurnbergissa puupiirroksen, jossa Pohjoismaat esiintyvät yhtenäisenä ryhmänä. Nimi Finland on jotakuinkin länteen "Swedenistä" ja "Wildlappenin" alapuolella. Suomenlahti on jo saanut jonkinl

Sammatin Haarjärven Nikun talon torpparista, Kalle Sparfista (myöh. Parvi) tuli Elias Lönnrotin luotettu kyytimies. Reino Silvanto kertoo Kallesta seuraavasti; *Lönnrotin kyytimiehenä oli monet vuodet hänen torpparinsa Kalle Parvi, joka tottui isäntäänsä hyvin, ymmärsi ja kunnioitti häntä ja osasi mukautua tilanteisiin. Kerrankin oli Lönnrot pysähtynyt kansakoululle ja sisälle lähtiessään sanonut koulun portilla kyytimiehelleen; "Odotahan täällä, niin kyllä minä sinut sitten tapaan", mihin leikkisä Parvi oli myöntänyt; "Kyll' vaa'." Mutta jotkut leikkisät ohikulkijat olivat kuulleet Lönnrotin sanat ja - kun Sammatin silloinen murre ei tuntenut "tavata" sanaa - kehoittaneet Lönnrotin poistuttua Parvia "korjaamaan luunsa" ennenkuin ukko tulee takaisin ottamaan hänestä henkeä (so. tappamaan). Parvi ei kuitenkaan lähtenyt käpälämäkeen, vaan oli sanonut, ettei hyvä mies voi häntä tappaa."* Erään toisen kerran Parvi pelasti Lönnrotin vaiva

Historiallisen Arkiston numerossa 60 vuodelta 1966 on Gunvor Kerkkosen laaja artikkeli otsikolla "Östlig och västlig kolonisation enlight skattelängd och historisk tradition". Siinä hän pohtii mm. Suomen ja Islannin asutushistoriaa viikinkiajan jälkeen. Suomen osalta hän käsittelee erityisesti Porin ja Vaasan välistä erämaa-aluetta, jossa esiintyy lukuisia -mark päätteisiä nimiä. Samaan aikaan Länsi- ja Itä-Uudellamaalla pitäjien nimet ovat aivan eri muotoisia kertoen niiden asutuksen iästä verrattuna länsirannikon erämaihin. Vertailemalla eri vuosien verokirjoja, Gunvor Kerkkonen muodostaa kuvan Länsi-Uudenmaan asutuksen leviämisnopeudesta ja laajuudesta. Alueella oli kahdeksan pitäjää; Tenhola, Pohja, Karjaa, Lohja, Inkoo, Siuntio, Kirkkonummi ja Espoo. Erik Pommerilaisen (Ruotsin kuningas 1397-1439) aikaan vuonna 1413 tehdyn verokirjan mukaan näissä kahdeksassa pitäjässä oli yhteensä 102 boolia ja edelleen 1011 manttaalia. Manttaali tarkoitti alunperin taloa, joka piti

Karjaalainen Lars Nyberg oli todellinen kotiseutuihminen, jolle oman kotipitäjän muinaisuuden tutkiminen oli hyvin lähellä sydäntä. Yksi hänen monista julkaisuistaan on "Vallar och murar", jossa Nyberg tekee selkoa alueelta löytyvistä vallirakennelmista ja rakennuksen perustuksista. Nyberg on maastossa kulkiessaan ja tarinoita kuunnellessaan löytänyt monia suurelle yleisölle aiemmin tuntemattomia paikkoja, jotka saattavat olla varhaisen asutuksen merkkejä. Erilaisia muureja ja terassin tapaisia tasanteita löytyy usealta suunnalta. K arjaa on ollut asuttua seutua jo kolmatta tuhatta vuotta. Näin pitkä asutusjakso on luonnollisesti jättänyt jälkeensä moninaisia merkkejä. Toki ihmisen toiminta jatkuvasti tuhoaa menneisyyttä, mutta Karjaalla on tehty todella runsaasti erilaisia löytöjä. Erityisesti Lepinjärven alueen rantamaiden pienet kukkulat ovat olleet muinaisten asujien suosiossa. Pekka Honkasen pro gradussa "Uudenmaan Kansainvaellus- ja merovinkiaika" vuodelta 198

Pusulan Karisjärven kylän Heikkalan rusthollin tytär Beata seurusteli ennen aviotaan kymmenisen vuotta tulevan miehensä, Mäkkylän Uudentalon rusthollari Johan Johanssonin kanssa. Tästä suhteesta syntyi kahdeksan vuoden välein kaksi aviotonta poikaa; Erik ja Johan. Erik tie vei avioliiton kautta kotivävyksi Viialan yksinäistaloon ja sieltä edelleen Mäkkylän rusthollin isännäksi. Erik ehti olla peräti neljä kertaa aviossa. Ensimmäinen puoliso oli Viialan tytär Eva Sofia. Evan kuoltua Erik nai sukuperältään tuntemattomaksi jääneen Anna Greta Michelsdotterin. Anna Greta kuoli noin 1828. Kolmannen puolisonsa Erik löysi Nummen Oittilan kylän Råbergin l. Ronin rusthollista. Liitto Marian kanssa jäi lapsettomaksi ja vaimo kuoli keuhkotautiin vuonna 1833. Neljäs puoliso oli syntynyt Kiskossa, Orijärven kaivoksen tienoilla. Margareta Örmarkin isä oli työskennellyt tyttärensä syntymän aikaan kaivoksen nahkurina. Sieltä perhe muutti viimeistään 1820-luvulla Pyhäjärvellä Ul, jossa Emanuel Örmarkist

Suomen tunnetuimman taidemaalarin, Helene Schjerbeckin teosten näyttely avautui tänään Saksan Hampurissa. Kyseessä on tähän asti suurin Schjerbeckin näyttely Keski-Euroopassa ja aivan ensimmäinen Saksassa. Taiteilijan merkitystä korostaa se, että näyttelyn avaa ulkomaankauppaministeri Lehtomäki. Teokset ovat peräisin Ateneumista, yksityisistä kokoelmista ja eri museoista. Helenestä on tehty useitakin kirjoja ja yksi mielenkiintoisimmista on mielestäni ollut Riitta Konttisen "Oma Tie". Siinä kirjailija piirtää aiempaa huomattavasti perinpohjaisemman kuvan taiteilijan elämästä. Riitta Konttinen pohjasi Otavan kautta vuonna 2004 ilmestyneen kirjansa taiteilija Schjerbeckin jäämistössä säilyneisiin kirjeisiin. Kirjan voit tilata vaikka tästä ! Tämä esipolvitaulusto ulottuu hyvin pitkälle historian hämäriin! See the article on Helene Schjerbeck Hamburg Ateneum

Historiallisen Arkiston kirjassa nro 61 vuodelta 1967 tekee Gunvor Kerkkonen selkoa mm. Karjaan pitäjän vanhimmista kylistä ja niiden taustalla ilmeisesti olleista henkilönimistä. Karjaalla on ollut asutusta jo tuhansia vuosia, mutta luonnollisesti ensimmäiset kirjalliset merkinnät alueelta ovat huomattavasti nuorempia. Läntisen Uudenmaan pitäjistä Karjaa mainitaan asiakirjoissa vuonna 1326. Pienessä kuvassa vuodelta 1981 on Krogggårdin kylässä sijaitseva hautausmaa, jota on käytetty n. vuoden 100 jkr paikkeilla. G. Kerkkosen kokoamista tiedoista otan esille Dalkarbyn boolin. Vasemmassa reunassa on mainittu varhaisin tunnettu henkilönnimi tietystä kylästä ja oikeassa reunassa kylän nimi myöhemmällä ajalla. Vuosiluvut kertovat nimien ensimmäisten esiintymiskertojen ajankohdan. 1540-luvulta eteenpäin nimiä löytyy maakirjoista. Varhaisimmat maininnat ovat peräisin mm. tuomiokirjeistä. Osa mainituista henkilöistä on toiminut lautamiehenä ja tätä kautta jättänyt jälkensä seudun historiaan.