Karjalohjan Vikkaraisen tilalta

Nelisen kilometriä koilliseen kirkonkylästä sijaitsevassa Karjalohjan Härjänvatsan kylässä oli historiallisena aikana viisi isompaa taloa: Koivu, Pelli, Turri, Tölmä ja Vikkarainen. Alueen ensimmäisessä maakirjassa 1553 oli Vikkaraisen isännäksi merkitty Matts Olofinpoika. Siinä ominaisuudessaan hänet löytää vielä 1560 tai 1566.

***

Seuraava Vikkaraisen isäntä vuosina (1560)1580-1595 oli Olof Mattsinpoika, todennäköisesti edellisen isännän poika.

***

Henrik Olofinpoika, todennäköisesti edellisen isännän poika, mainittiin Vikkaraisen isäntänä 1600-1620.

***

Vuodesta 1625 vuoteen 1634 oli Simon Henrikinpoika, todennäköisesti edellisen isännän poika, Vikkaraisen isäntänä; tilan veroluku oli 5/8-osaa, eli alkuperäisestä Vikkaraisesta lienee joskus lohkottu pois osa.

***

1638 mennessä oli Vikkaraisen isännän nimi Bertil Simoninpoika, todennäköisesti edellisen isännän poika. 1642 mennessä hän oli avioitunut Elin Tomaksentyttären kanssa, joka kuoli n. 1654, sillä 1656 mennessä Bertilin puolison nimi oli Ingeborg Mattsintytär.
        Bertil kuoli 1688, Ingeborg 1694. Tilaa jäi jatkamaan poika Henrik Bertilinpoika ensimmäisestä liitosta, Brita-vaimoineen. Jo syksyllä 1696 Henrikin vävy Grels Grelsinpoika (vaimo Ingeborg Henrikintytär) astui isännäksi. Bertilillä ja Ingeborgilla oli myös poika Johan Bertilinpoika Oxenius, josta tuli pappi.

***
Johan Bertilinpoika Oxenius oli Karjalohjan Härjänvatsan kylästä, jossa hänen äitinsä sanottiin kuolleen 1694. Nimi Oxenius on muodostettu kotikylän nimestä, härkä on ruotsiksi oxe. Vuosina 1681-85 Johan opiskeli Turun katedraalikoulussa nimellä Johannes Bartholdi – ylioppilaaksi nuorukainen tuli 1685. Hänet vihittiin papiksi Turussa 21.5.1691 ja samana vuonna hän sai pitäjänapulaisen, apupapin, viran Karjalohjalla. 29.12.1695 hän avioitui Sofia Henrikintytär Tallqvistin kanssa, Karjalohjan Immolan ratsutilalta. Juuri niinä aikoina iskivät vuosien 1695-97 suuret kuolonvuodet, joiden aikana arvioidaan kolmanneksen Suomen väestöstä menehtyneen nälkään ja erityisesti kulkutauteihin. Tämän on täytynyt koskettaa pappismiestä läheisesti. Karjalohjan haudattujen kirja erityisesti keväältä 1697 on ankeaa luettavaa. Muutama esimerkki  :

•    17.4.1697 haudattu kerjäläisiä 42 kpl
•    5.5. 1697 Lönhammarissa Maria Sigfredintytär 2 lapsen kera
•    1697 Lönhammarissa lapsi Elin sekä 18 köyhän, oman paikkakunnan ja
  ulkokuntalaisen ruumiit
•    1697 vaimo Malin Särkijärvellä sekä hänen lapsensa
•    1697 kaksi paikallista kerjäläistä Mustalahdelta
•    1697 neljä ruumista kirkonköyhien maahan
•    1697 Bertil Hinderinpoika Lohjantaipaleen Hakalasta vaimoineen ja kahden lapsen kera
•    toukokuussa 1697 Tammiston Hendrich Matsinpoika vaimo ja kaksi lasta

Yhtä lohdutonta oli naapuripitäjissäkin. Lohjalla menehtyi emoseurakunnassa ehkä jopa 400 ihmistä. Nummella haudattiin talvesta juhannukseen v. 1696 553 pitäjäläistä ja 304 kerjäläistä; 30.3.1697 yhtenä ainoana päivänä (roudan lähdettyä?) 50 ihmistä. Siuntio menetti 479 ja Vihti 365 henkeä.

Myös Johanin velipuoli Henrik ja tämän vävy Grels kuuluivat uhreihin, he kuolivat keväällä 1697 – jälkimmäinen kahden lapsen kera. Käräjillä todistettiin, että Vikkarainen jo pidempään oli ollut huonossa kunnossa ja nyt hallavuosien aikana vielä huonommassa. Molemmat isännät olivat kuolleet suuressa köyhyydessä, eikä lesket pystyneet pitämään taloa. Vikkarainen mainittiin siinä tilanteessa kruununtilaksi, ehkä se oli viimeisiltä vuosilta ollut veronmaksukyvytön. Johan alkoi viljellä tilaa kesällä 1697, aikoen asuttaa sen ja saattamaan sen taas kuntoon, mutta kun hänet seuraavana talvena nimitettiin kappalaiseksi Vihtiin, jätti hän talon ja se siirtyi lopulta suvun ulkopuolelle, sotilaitten palkkatilaksi.

Vielä ensimmäinen Johanin ja Sofian lapsista, Margareta, syntyi Immolassa, mutta 1698 Johan sai kappalaisen viran Vihdistä, rovasti Thauvoniuksen erinomaisesta suosituksesta ja seurakunnan pyynnöstä. Muutettuaan Vihtiin ostivat Oxeniukset 4.10.1703 Kotkaniemen Johan Stålhanelta 800:lla taalarilla Vihdin kirkonkylän kohdalla sijainneen Niuhalan Myyrin ratsutilan. Vielä kesäkäräjillä 1706 haki vänrikki Stålhane haki Johanilta saamatta olevaa kauppasumma.

jatkuu......

Serkkuavioliitto

Karjalohjan Härjänvatsan kylässä oli historiallisena aikana viisi isompaa taloa; Koivu, Pelli, Turri, Tölmä ja Vikkarainen. Kylän kulttuuriympäristöä pidetään maakunnallisesti arvokkaana. Alueella on mm. jalopuumetsikköjä ja pähkinäpensaslehtoja sekä elinvoimaisia puronvarsilehtoja. Metsälailla suojeltuja alueita on mm. Passinsuo.

Kylän rakennuksia on inventoitu 1996 Uudenmaan liiton toimesta. Nämä kyseiset inventaariokohteet arvotettiin kahdeksan vuotta myöhemmin Tammisaaren maakuntamuseon rakennustutkijan ja aluearkkitehdin toimesta. Edellä mainituista tiloista olivat mukana Turri, Tölmä ja Vikkarainen sekä lisäksi hieman uudemmat, entisistä kantatiloista lohkotut tilat Koivula, Pihlajamäki ja Toivola. Mikään taloista tai talousrakennuksista ei kuitenkaan ole niin vanha tai yksilöllinen, että se olisi tullut suojatuksi rakennuslailla.

Koska Härjänvatsa sijaitsee nelisen kilometriä Karjalohjan kirkonkylästä, on se aina jäänyt hieman syrjään. Tämä on mahdollistanut useammankin keskiajalta periytyvän kylätontin säilymisen 2000-luvulle saakka. Nämä autioituneet kylätontit kuuluvat muinaismuistolain suojelusäädösteen piiriin eikä niitä ole toistaiseksi tutkittu arkeologisin menetelmin.

Härjänvatsan Vikkaraisen talon omistajuus oli siirtynyt isältä pojalle 1700-luvun alusta aina vuoteen 1844. Tuolloin isäntä Henrik Wikberg kuoli kihtiin reilun 60 vuoden iässä. Hänellä oli ollut muutamia lapsia yhdessä vaimonsa Elisabet Limnellin kanssa, mutta nämä olivat joko kuolleet tai asettuneet muualla. Gustaf Wikbergistä oli tullut avioliiton kautta Kuusian kylän Uudentalon rusthollari ja Henrik Johan Wikbergistä Lönnhammarin Suutilan talon isäntä. Tytär Stinasta tuli emäntä Sammatin Haaarjärven Luttarin taloon.

Näin Vikkaraisen talo joutui toiselle suvulle. Tammiston Isotalon rusthollissa vuonna 1824 syntynyt Evert Ekqvist tuli vaimonsa Amalia Bergmanin kanssa Vikkaraiselle vuoden 1848 tienoilla. Siellä heille syntyi kolme poikaa ja kolme tyttöä. Näistä jäivät eloon järjestyksessä ensin syntyneet kaksi tyttöä ja yksi poika. Esikoistytär Edla Kustava muutti muutaman kilometrin päähän Lohjantaipaleen kylään, jossa puoliso Adolf Öhman isännöi Kattlan taloa. Pikkusisko Ida Sofian puoliso oli renki Erik Gustaf, josta myöhemmin tuli Härjänvatsan kylän edustalla aukeavan Lohjanjärven toisella rannalla näkyvässä Karkalinniemessä olleen Torholan talon isäntä.

Evertin ja Amalian ainoan pojan, Karl Johanin naimiskaupat aiheuttivat sitten hieman harmaita hiuksia suvulle. Hän nimittäin sattui rakastumaan omaan serkkuunsa, Lohjan Muijalan kylän Soltin talossa syntyneeseen Ulrikaan. Ulrikan äiti Maria oli Karl Johanin isän Evertin 11 vuotta vanhempi sisko.

Papin eteen serkuksilla ei tuohon aikaan ollut menemistä. Ainoaksi keinoiksi jäi turvautuminen sen ajan suurimpaan mahdolliseen auktoriteettiin, Itse Hänen Keisarilliseen Majesteettiinsa. Nuori pari laati anomuksen, jonka perusteella he saivat oheisen naimaluvan.

Karl Johan jatkoi isä Evertin jalanjäljissä Vikkaraisen tilanpitoa ja uudistamista. Vuoden 1931 Suomen Maatilat -kirja kertoi mukavia tietoja tämän hyvässä hoidossa olleen kantatilan hoidosta. Isäntä Karl Johan Ekqvistin yhteiskunnallisesta asemasta kertoi mm. hänen 40 vuoden mittainen uransa paikallisen säästöpankin hallinnossa. Vaimo Elin Sundström oli kotoisin Pohjan pitäjästä. Kuvassa näkyvä päärakennus rakennettiin Evert Ekqvistin ollessa isäntänä.