Ilveksestä riitaa

Tammikuussa 1654 Asikkalan käräjillä vänrikki Juhana Jaakonpoika syytti Koukkarin talosta kotoisin olevaa Riitta Antintytärtä Patamon kylästä, joka sijaitsee Hollolan pitäjässä, sekä Viitarlan kylän talonpoikaa Eerikki Eskilinpoikaa (mahdollisesti Asikkalan pitäjästä) petoksesta, joka liittyi ilveksen nahkaan. Vänrikin rouvan mukaan neljä vuotta aiemmin hänen lapsensa olivat yhdessä Eerikin lasten kanssa ajaneet ilveksen aitan lattian alle ja tappaneet sen. Eerikki Eskilinpoika, huomattuaan lasten tietämättömyyden siitä, mikä eläin oli kyseessä, otti ilveksen turkin itselleen ja väitti heidän tappaneen jäniksen.

Tämän petoksen vuoksi vänrikin rouva vaati nyt korvausta osuudestaan ilveksen turkin myynnistä. Koska Eerikki Eskilinpoika oli tuolloin Uudellamaalla hoitamassa laillisia asioitaan, asian käsittely päätettiin siirtää seuraaville käräjille. Ilves on saattanut olla melko pieni, koska talonpoika väitti sitä jänikseksi. Vaikka ilves oli pieni, sen turkki oli kuitenkin riittävän hyvälaatuinen kaupattavaksi.

Harmillisesti asian lopullista selvittelyä ei tuntuisi käräjäpöytäkirjoista löytyvän.

Kuva ja lähde - Hollolan tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat - I KO a:7 Varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1653-1657, jakso 107, sivu 378: Asickala 20.1.1654; Kansallisarkisto: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=9673781589&aineistoId=599048880 / Viitattu 9.9.2024

Kotiseutu : Suomen kotiseutututkimuksen äänenkannattaja, 01.01.1918, nro 1, s. 17

Murhattu leski

Translocalis on digitaalinen tietokanta, joka sisältää lukijakirjeitä, jotka on kirjoitettu eri paikkakunnilta ja julkaistu suomenkielisessä lehdistössä vuoteen 1885 mennessä. Tietokannassa on yhteensä 72 000 lukijakirjettä, jotka ovat peräisin sekä Suomesta että ulkomailta. Kokoelman nimi "Translocalis" koostuu sanoista "trans," joka viittaa johonkin ylittävään, läpäisevään tai halki menevään, ja "localis," joka liittyy tilaan tai paikkaan. Yhdessä nämä sanat kuvaavat 1800-luvun puolivälin suomenkielisen lehdistön paikalliskirjeiden edustamaa ilmiötä, nimittäin ylipaikallisuutta. Suomenkielinen lehdistö kehittyi aluksi valtakunnalliseksi, mutta alkoi vasta 1800-luvun loppupuolella muuttua maakunnallisemmaksi ja paikallisemmaksi.

Suurin piirtein näillä sanoilla kuvailee Kansalliskirjasto erinomaista, suhteellisen tuoretta palveluaan. Lukijakirjeet sisältävät käsittämättömän määrän tietoa, jota voi sitten jatkojalostaa muiden lähteiden avulla. Itselle oli luontevaa tutustua ensimmäiseksi kaikista tutuimpiin seutuihin, kuten isoisäni kotimaisemiin Kiskossa, nykyisessä Salon kaupungissa. Koska sana Kisko tuo itsessään hieman liian paljon hakuosumia, lisäsin hakuun myös kylien nimiä. Voisi sanoa, että sukututkimuksellisesti tärppäsi välittömästi.

Hakusanoilla ”Kisko Toija” löytyi peräti 45 osumaa, joista helmikuussa 1876 ilmestynyt Sanomia Turusta -lehden artikkeli kiinnitti huomioni:

Toinen tapaus on inhottawa murha joka tämän kuun 26 p. tehtiin Toijan kylän Ilweksen talon eräässä torpassa, jossa asui leski poikinensa. Murha-iltana oli poika poissa ja äiti käynyt toiseen läheseen torppaan jossa oli sanonut että hänelle oli tullut wieraaksi eräs mieswainaansa orpana jota hän ei toki tuntenut. Sille pitäisi hänen nyt walmistaa iltaruokaa, jonka wuoksi oli tullut maitoa ostamaan. — Wähä myöhemmin käwi eräs muurari lesken torpassa asialle, mutta owi oli suljettu, jonka wuoksi hän tarhaan eukkoa hakemaan. Kun siellä ei ketään tawannut käwi hän takasin tupaan jonka owi silloin oli auki. Yli kynnyksen astuessaan huomasi hän piisitulen kehnosti walaisemassa tuwassa ihmisen makaawan aiwan owen luona. Miespäweti tulta tikkuun ja nyt näki lesken siinä hengettömänä, ampuma haawa kaulassa. Arwattawasti oli murhaaja wielä tuwassa muurarin tarhassa käydessä mutta hiipi sill'aikaa pois. Tutkistelussa nähtiin murhaajan ryöstäneen 8 markkaa. Pyssy oli pantu paikallensa seinään. Se oli lesken äskesin kuolleen mieswainaan oma ja hänen lataamansa. Wähän kyllä taisi se aawistaa kenen surmaksi se latinki tuli. Murhasta ei epäillä ketään sukulaista, waan erästä pahanmaineista miestä, joka ensin oli pa'ossa, josta epäluulo käwi pahemmaksi. Hän on nyt jo kiinni mutta todisteita on niin wähä, tai oikeemin, ei ensinkään, että on epätietosta saadaanko miestä lanketetuksi, waikka hän yleisesti pidetään syypäänä.

 

Tämä kyseinen leski oli hyvin kaukaisen sukulaismieheni puoliso. Elias Khristian Hagelberg, Toijan Ilveksen talollisen poika, oli aikuisiällä kotitilansa torpparina. Torppari Hagelberg oli syntynyt Ilveksellä vuonna 1825, kun taas puolisonsa Kaisa oli kotoisin Suomusjärven Ahtialasta. Pariskunta oli aikanaan vihitty Salossa, sillä häiden aikaan 1849 Kaisan isä oli Salon Tottolassa tilanvuokraajana. Kiskossa heille syntyivät vuosina 1849 ja 1852 pojat Kristian Ferdinand sekä Gustaf Nestor. Isä Elias Kristian menehtyi joulun alla 1875. Tässä vaiheessa poika Kristian Ferdinand oli muuttanut Helsinkiin ja 1876 Gustaf Nestor siirsi kirjansa Uudenmaan Pyhäjärvelle.

Kuten lehtiartikkelissa kerrotaan, joutui Kaisa murhan uhriksi tammikuussa 1876. Suomusjärvellä asunut Matti Lilja, joka oli paennut lähiympäristön metsiin murhan jälkeen useiksi päiviksi, joutui syytetyksi tästä teosta. Oikeus ei kuitenkaan löytänyt tarpeeksi todisteita tuomitakseen hänet.

Kuvassa Ilveksen talo ja sen ympäristöä noin isojakokartassa, joka tosin tehtiin noin sata vuotta ennen em. traagisia tapahtumia - Maanmittaushallituksen uudistusarkisto  - A38:26/1-8 Toija; Isojako 1763-1763, jakso 2; Kansallisarkisto: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5946400979&aineistoId=2520750095 / Viitattu 13.10.2023

Murhattu leski

Suomusjärven Rautsuon Kaarlen talon asukkaat ottivat joskus 1800-luvun alussa käyttöön sukunimen Carlstedt. Eräs heistä oli helmikuussa 1780 syntynyt Elias Erkinpoika, joka meni 1818 naimisiin Karolina Lönnbladin kanssa. Vaimo tosin mainitaan jo seuraavana vuonna sukunimellä Ma(u)rberg. Hän oli "hushållerska" Kaisa Marbergin avioton tytär, joka oli syntynyt Perttelin Inkereen Pajarilla 1784 Tosin Suomusjärven rippikirjoissa hänen syntymäpitäjäkseen on merkitty Sauvo. Elias ja Karolina asuivat ensin Ahtialan kylän Kurjen talon mailla ja muuttivat sitten 1820-luvun puolivälissä Häntälään Torkkeliin. Vuonna 1838 Elias otti kimpsunsa ja kampsunsa ryhtyen Salon Tottolan profossin puustellin vuokraajaksi. Mukaan lähtivät vaimo Karolinan lisäksi lapset Aleksanteri (1818), Kaisa Lovisa (1824) ja Karolina Antonette (1827).

Näistä keskimmäisen, Kaisa Lovisan, nai vuonna 1848 Kiskon Toijan Ilveksen talon perillinen, Elias Christian Hagelberg. Hän oli morsiantaan noin vuoden verran nuorempi. Elias Christian asui ns. itsellisenä Ilveksen talon mailla. Hänelle ja Kaisa Lovisalle syntyi kaksi lasta, pojat Christian Ferdinand 1849 ja Gustaf Nestor 1852. Gustaf Nestorista tuli aikuisiällä isänsä tapaan itsellismies. Vuodesta 1877 lähtien hän oli Suomusjärven Koorlan kylän Heikan isäntänä, mutta myöhemmin torpparina samassa paikassa. Hänen ensimmäinen vaimonsa Sofia Gustava oli Heikan edellisen isännän tytär ja tämän kuoltua meni Gustaf Nestor Hagelberg naimisiin Eufrosyne Wilhelmina Appelqvistin kanssa. Näistä avioliitoista oli yhteensä kymmenen (4+6) lasta, jotka kaikki syntyivät Suomusjärvellä.

Elias Christian menehtyi vesitautiin joulun alla 1875 ja näin Kaisa Lovisa jäi elämään kahdestaan poikansa Gustaf Nestorin kanssa. Seuraavan tammikuun loppupuolella, tarkemmin sanottuna 26. päivänä menetti poika äitinsä seuraavalla, äärimmäien ikävällä tavalla.

Tuon päivän iltana oli poika lähtenyt omille asioilleen. Äiti Kaisa Lovisa oli puolestaan poikennut naapuritorppaan maitoa ostamaan. Myyjälle hän oli kertonut tarvitsevansa sitä, koska hänen miesvainajansa serkku oli ilmoittanut tulevansa kylään iltasella. Tätä orpanaa ei Kaisa Lovisa varsinaisesti tuntenut lainkaan. Hän oli kuitenkin ajatellut valmistaa iltapalan oudolle vieraalle.

Myöhemmin samana iltana eräs muurari lähti asialle lesken torppaan, mutta huomasi oven olevan suljettuna. Mies arveli muorin olevan puutarhassa ja lähti etsimään häntä sieltä. Kun ketään ei löytynyt, palasi muurari ovelle huomatakseen sen nyt olevan avoimen. Astuttuaan tupaan huomasi mies lieden pienessä loimussa lattialla makaavan hahmon. Otettuaan tulta tikun päähän tunnisti muurarimme tämän hahmon torpan leskivaimoksi, joka nyt lojui elottomana ampumahaava kaulassaan.

Ilmeisesti murhamies oli ollut vielä tuvassa muurarin käydessä ensimmäisen kerran ovella. Tuntematon ampuja pakeni sinä lyhyenä hetkenä, kun myöhäinen vieras etsi muoria puutarhasta. Suoritetussa tutkinnassa huomattiin murhaajan vieneen kahdeksan markkaa, kun taas murha-aseena käytetty pyssy oli talon oma. Sen oli ampuja ripustanut takaisin seinäkoukkuihin tehtyään verityönsä. Pyssy oli kuulunut Elias Christian Hagelbergille ja tämä oli sen myös ladannut ennen kuolemaansa. Näin kammottavalla tavalla Hagelberg oli edesauttanut oman leskensä kuolemaa.

Murhaaja taisi jäädä ikiajoiksi selvittämättä, sillä erästä "pahamaineista miestä" epäiltiin ja hänet otettiin kiinnikin. Varsinaisten todisteiden puuttuessa tuo muihin rötöksiin syyllistynyt laitapuolen kulkija saattoi kävellä vapauteen, vaikka yleisesti häntä pidettiin syyllisenä.

Kisko, Toija, Ilves

Kiskon Toijan kylässä on sijainnut jo vuosisatojen ajan Ilveksen talo. Tämä lyhyt esitys lähtee toukokuun viimeisenä päivänä vuonna 1689 syntyneestä Henrik Henrikssonista. Hän oli isäntä kuolemaansa, vuoteen 1728 saakka. Tämän jälkeen isännyys siirtyi hänen omalle pojalleen, joka tämäkin oli perinteiden mukaisesti nimeltään Henrik.

Myös seuraavassa sukupolvessa isäntä oli samanniminen. Tämän vuonna 1746 syntyneen Henrikin kuoltua hänen leskensä Kaisa nai Uskelan Lopin kylän Uotin rusthollarin pojan, Elias Olofssonin. Elias mainitaan Ilveksen isäntä kuolemaansa, vuoteen 1809 saakka. Tosin 1770-luvun puolivälissä isännyys oli hetken aikaan ollut Henrikin veljellä, häntä kolme vuotta nuoremmalla Christopherilla.

Toisaalta edellä mainitun, 1746 syntyneen Henrikin nuorimmainen lapsi hänen ensimmäisestä avioliitostaan Metsolan Eskolan talon tyttären, Marian kanssa, oli Ilveksen isäntänä vuosien 1807-1809 välisenä aikana. Tämä loogisesti kasteessa nimen Henrik saanut poika kuoli Eliaksen kanssa samana vuonna ja uudeksi isännäksi tuli hänen nuorempi veljensä David. David oli tuohon asti asunut vaimonsa kotitalossa, Viiarin kylän Hannulla.

David menehtyi jo syyskuussa 1812 ja hänen leskensä Greta Stina Wiman nai Karjalohjan Karkalin talossa 1783 syntyneen Gabriel Henrikssonin, joka kuului Lohjantaipaleen Hakalan talosta lähtöisin olleeseen Hagelberg -sukuun.

Heidän poikansa Gabriel Isak tuli isänsä jälkeen Ilveksen isännäksi. Hänen vaimonsa Karolina Johansdotter oli kotoisin Salon Kaukolan kylän Ali-Pomparin ratsutilalta. Hänen jälkeisiä vaiheitaan en ole toistaiseksi kirjannut ylös.

Kisko Toija Ilves