Juhan suku-uutiset

Entisaikain maailmaan kuului paljon ammatteja ja toimia, jotka on täydellisesti hävinneet nykypäivän ihmisten elämästä. Paimioon kuuluneen Pyhän Jaakobin kappelin kirkkoraati joutui 1900-luvun alussa täyttämään yhden mielenkiintoisen toimen kirkossa. Tätä tehtävää oli hoitanut nuorukainen Juha Henrik Kajander, mutta hän joutui suorittamaan asevelvollisuuttaan. Tilalle valittiin kiertokoulunopettaja Aksel Sjöblom Vistan kylästä. Akselin isä oli taasen Paimion kirkonvartija. Akselille päätettiin maksaa samaa palkkaa kuin armeijaan menneelle Kajanderille. Tämä erikoinen työ oli edelläveisaaja . Kyseessä lienee ollut eräänlainen synonyymi lukkarille. Suomen kirkoissa veisattiin pitkään ilman urkujen säestystä tahdin ollessa erittäin hitaan. Kerrotaanpa kansantarinaa siitä, miten erääseen pienen pitäjän kirkkoon oli vihdoin saatu urut. Eräs iäkkäämpi seurakuntalainen rouva oli kotiin tullessaan ihmetellyt; ”koneella siellä nyt veisattiin ja vaikka kuinka yritin, niin lopussa oli kaksi säk

Suomessa ensimmäiset kirjalliset maininnat myllyistä ovat 1300-luvulta. Seuraavien parin vuosisadan ajalta voidaan koota tietoja noin sadasta vesimyllystä, joista suurin osa sijaitsi Hämeessä. On melko todennäköistä, että meikäläisen myllyn malli on tullut lännestä. Muinaisruotsin sanat Möllu ja Myllu muistuttavat äänteeltään kovasti suomen vastaavaa sanaa. Toisaalta möllu / myllu sekä mylna -sanat korvautuivat Ruotsissa noin 1200-luvun lopulla germaaniperäisiin kvaern ja quarn -sanoihin. Näillä tarkoitettiin alunperin vain käsimyllyä, joten vesimyllyn on täytynyt jo ennen tätä aikaa kotoutua maahamme. Paimionjokeen oli Koskella rakennettu ainakin neljä myllyä jo 1500-luvun lopulla; Tuimalaan, Patakoskelle, Myllykylään ja Koivukylään. Niissä kaikissa oli yksi kivipari eli ne olivat jalkamyllyjä. Vuonna 1588 mainitaan Sorvastolla mylly ja 1643 kartanonomistaja Gustaf Grass rakennutti uuden laitoksen. Kosken kartanoa lukuun ottamatta myllyt olivat osuuskuntien omistuksessa. Jokaisell

Isoäitini mtDNA on selvitetty, mutta kovin läheisiä osumia ei tule. Toki tulee geneettisellä etäisyydellä 0 olevia kaukaisia sukulaisia, joilla on yhteinen kantaäiti on isoäitini kanssa. Mutta se ei nyt olekaan tämän lyhyen pohdinnan aihe. Tarkoituksena on kertoa mikä muu kuin mtDNA:ssa harvaan tapahtuvat mutaatiot voi selittää läheisten osumien puutetta äitilinjan testissä. Jokaiseen sukupolveen syntyy satunnaisesti tyttöjä ja poikia. Soluelimen eli mitokondrion DNA siirtyy seuraavalle sukupolvelle aina naisen kautta. Jos äidillä on pelkkiä poikia, katkeaa linja heihin. Poikien mahdolliset omat lapset saavat mtDNA:nsa omalta äidiltään. Tarkastelin muutamia sukupolvia taaksepäin isoäitini Esterin suoraa äitilinjaa ja sain kokoon oheisia tietoja. Esteristä eteenpäin äitilinja jatkuu tällä hetkellä yhden henkilön, serkkuni tyttären voimin. Täten tässä  matriarkaalisessa jälkipolvitaulussa tapahtuva naislinjojen "kato" jatkuu vieläkin! Tämä sukutaulusto kertoo siis sen, että vuo