Raittiusaatetta ja kansankoulun opettajia

Aamunairut : aikakauslehti raittiutta ja
eläwää kristillisyyttä varten
no 17-18  1.9.1896

Kun Raisiossa päätettiin vihdoin 1880-luvun alkupuolella tuoda "waloa kansallemme", valittiin ensimmäiseksi kansakoulun opettajaksi Lammin pitäjän Kosken kappelista herra Emanuel Tamminen. Tämä innokas raittiuden puolesta puhuja oli syntyisin Kalannin eli Uudenkirkon pitäjästä. Lammilla asuessaan hän oli tutustunut niin ikään kansakoulussa opettaneeseen Serafia Saliniin, joka oli puolestaan kotoisin Länsi-Uudenmaan Sammatista.


Raisiossa oltiin hyvin tyytyväisiä herra Tammiseen, joka ainakin 1890-luvun puolivälissä asui Mahittulan Ali-Räijälässä. Tämän tilan omisti tuohon aikaan "Raision ylhäisempi kansakoulu". Raittiusaate eli 1800-luvun lopulla voimakkaimpia vuosiaan ja Tammisesta tuli asian uuttera toimija. Hän sepitti aiheesta runoja ja lauluja toimien itsekin niiden esittäjänä ympäri Suomea. Kun mies Raision jälkeen lähti Karhulaan, muistivat Turun raittiusharrastajat häntä taululla.

Tässä "kauniisti kehystetyssä" taideteoksessa nähtiin keskellä Turun kaupunki, vasemmalla osa Aurajokea ja toisella puolella seuraava teksti; "Herra kansakoulunopettaja Emanuel Tamminen Turun kaupungin raittiusharrastajain nöyrimmät kiitokset innokkaastsa, alttiiksiantavasta raittiustyöstä. Eläköön! Varttukoon raittiusharrastus Auran rannoilla!"


Tämän taulun Tamminen sai kesällä 1897 pidetyssä Kotkan raittiuskokouksessa. Voi vai huvittuneena miettiä, mitä raittiusmiehemme toteaisi nykyajan anniskelulaivajonosta Aurajoen rantamilla.


Emanuelin vanhemmat olivat Kalannin pitäjänsuutari Johan Ekqvist ja hänen vaimonsa Anna Lisa. Serafia Salinin isä oli taasen Sammatin Leikkilän kylän Mannin talon Portaan torppari Samuel Ståhl ja äiti Anna Lovisa Falk. Samuelin isä eli Serafian isoisä oli rakuuna, joka asui perheineen mm. Nummen Röhkölän kylän Kramin talon torpassa. Anna Lovisan isä oli torppari Mats Falk Karjalohjan Pyöliltä.

Emanuel Tammisella ja Serafia Salinilla oli ainakin kuusi lasta; Ilmari, Kauko Veikko, Tyyni Maria, Väinö Emanuel, Yrjö Toivo ja Lauri Emanuel. Kaksi ensin mainittua syntyi Lammilla, kolme seuraavaa Raisiossa ja kuopus Turun kaupungissa.

Vaikka sekä Emanuelin ja Serafian vanhemmat olivat hyvin vaatimatonta sukuperää, tuli heistä molemmista ns. kansankynttilöitä. Uuttera työ ja opiskelu olivat mahdollisuuksia päästä pois torpparin tai käsityöläisen perinteisestä elämänkaaresta. Tämä koski hyvin montaa selvittämääni opettajaa tai opettajatarta. He eivät olleet rikkaista säätyläis- tai porvariperheistä, vaan aivan tavallisista torppari- tai talollisissuvuista. Näille koululaitoksemme alkuaikojen puurtajille on syytä nostaa hattua, sillä he tekivät omalla esimerkillään suuren vaikutukseen kulloiseenkin kotikuntaansa.

Emanuel Tammisessa raittiusaate alkoi elää jo nuorena miehenä, sillä hänen isänsä kerrotaan olleen raittiin koko ikänsä "kolmannen vuosikymmenen alkupuolelta alkain". Tämä oli varmasti melko harvinaista, sillä 1800-luvun alkupuoliskolla joka talo valmisti kotipolttoista. Emanuel kuului uskonnon puolelta renqvistiläisiin eli rukoilevaisiin. Hänen kirjojaan olivat mm. "Tapa ja esimerkki", "Katso itseäs" ja "Kuvauksia nykyajan elämästä".

Edellä mainittujen Lammin, Raision ja Karhulan lisäksi ehti Tamminen olla uransa alussa pari vuotta Kärkölän kansakoulun opettajana valmistuttuaan Jyväskylän seminaarista 1873.

Salin - Mommola

Mommolan yksinäistalo Nummen pitäjässä sijaitsee Pitkäjärven rannalla, hyvin etäällä seudun muista kylistä. Sen tarkkaa perustamisaikaa on mahdotonta sanoa ja ensimmäisten asukkaiden kotiseutukin on vain arvailujen varassa. Todennäköisesti nämä tulivat Satakunnasta tai Hämeestä päin, kuten monet muutkin Nummen ja viereisen Pusulan alkuperäisasukkaat.

Nummen kappalaisena vuosina 1634-45 oli Johan Collinus, jonka suku oli Naantalista lähtöisin. Hänen jälkeläisensä Johan Jakobsson Collinus meni naimisiin Mommolassa asuneen, Nummen ensimmäisenä kappalaisena toimineen Pietari Tavian tyttären, Margaretan kanssa. Tätä kautta Mommolan tila siirtyi Collinus -suvulle ja pysyi samalla kappalaisen virka-asuntona.

Johan Collinuksen jälkeen kappalaisena ollut Henrik Talpaeus ei sitten jostain syystä halunnut asua kyseisessä talossa, vaan majoittui perheineen kreivi Gustav Mauritz Lewenhauptin seurakunnalle lahjoittamaan Jättölän kylän Rasun puustelliin. Tämä muutto Rasulle tapahtui vuonna 1680, mutta jo 1707 silloinen kappalainen, Simo Salin osti Mommolan Abraham Collinukselta tehden siitä jälleen Nummen seurakunnallisen elämän kehdon. Mommola, vaikka olikin yksinäistalo, sijaitsi koko pitäjää ajatellen paremmassa paikassa kuin Rasun talo.

Talpauksen jälkeen kappalaiseksi tullut Simo Thomasson Salin oli kotoisin Hämeestä ja naimisissa edeltäjänsä tyttären, Maria kanssa. Samalla Simo salin veti Mommolan tuolloisen vuokraajan, kihlakunnantuomari Arvid Lietzenin käräjillä. Syynä oli tilan huono kunto. Mommola oli myös vähällä menettää perintötilaluontonsa, koska verorästejä oli kertynyt usealta vuodelta. Abraham Collinus tuli hätiin, maksoi rästit ja Simo Salin sai pitää Mommolan perintötilana.

Isovihan aikaan venäläiset erottivat Salinin kappalaisen virasta, mutta antoivat hänen jäädä asumaan Mommolaan. Siellä hän myös kuoli 1723 tai 1724. Simo Salinin viranhoidosta ei ole säilynyt sen kummempia tietoja, mutta hän tuskin oli Haarlan Mats Larssonin sanojen mukaan "leivätön pappi ja kirkon varas".

Simo Salinin ja Maria Talpaeuksen lapsista Johan meni naimisiin Elisabet Hagmanin kanssa. Isänsä jälkeen hänestä tuli Mommolan uusi isäntä. Lapsia Elisabetin kanssa syntyi ainakin seitsemän vuosien 1723-1742 välisenä aikana. Heistä poika Erik meni aikaan naimisiin Jakovan rusthollista kotoisin olleen Maria Danbomin kanssa ja jatkoi Salinin sukua Mommolassa.

Seuraavassa sukupolvessa Mommola joutui vävypojan käsiin, kun Elisabet Eriksdotter Salin meni naimisiin Pusulan Hirvikosken Knaapin pojan, Mats Erikssonin kanssa. Matsin ja Elisabetin lapsista isoisänsä kaima Erik Matsson syntyi 1783 ja haki vaimonsa Greta Lisa Vilenin Sierlan kylän Ali-Vilkin ratsutilalta.

Suurempia muutoksia tapahtui 1810-luvulla, kun Mommolan ikivanha tila jaettiin kahtia. Toisen puolikkaan isäntänä jatkoi em. Mats Eriksson vanhin poika Erik Matsson, joka tässä vaiheessa lienee käyttänyt appensa sukunimeä. Toisen puoliskon isäntä oli Matsin vaimon naapurista, Yli-Vilkiltä kotoisin ollut Samuel Wilen. Hän oli naimisissa Stina Salinin kanssa, joka oli Erikin sisko. Näin molemmat Mommolan ratsutilan puolikkaat olivat tukevasti Salinien suvun omistuksessa.

Vuonna 1817 Greta Lisa kuoli ja Erik Matsson Salin meni toisiin naimisiin pusulalaisen piian, Gretan kanssa. Samalla tämän Mommolan tilanpuolikkaan väkeen ilmestyy Siuntiosta lampuoti Abraham Henriksson. Erik siis luopui tilanpidosta ja jo vuodesta 1823 alkavassa rippikirjassa lampuoti Abrahamkin on kadonnut. Vuosina 1823-25 karjalohjalainen Henrik Hagelberg isännöi Mommolaa, kunnes sinne tulee Suomusjärven Salitun rusthollista Christoffer Salonius vaimonsa Hedvig Alenin kanssa. Hekään eivät kauaa viihdy Mommolassa ja 1830-luvulla tässä kappalaisen muinaisessa asunnossa on rusthollarina Anders Johansson. Hän tuli vaimonsa Stina Michelsdotterin kanssa Tammelasta vuonna 1833. Edellinen rusthollari Salonius on "vajonnut rahvaassa" ja löytyy Mommolan muonatorppareiden joukosta.

Anders Johansson oli syntynyt jo 1780 ja hänen kykynsä iso talon hoitamiseen uupuivat vähitellen. Niinpä tytär Lovisa löytää sopivasti aviomiehen Varsinais-Suomen Marttilasta ja tämä Johan Matsson muuttaa kotivävyksi sekä edelleen rusthollariksi Mommolan talon puolikkaalle tilalle.

Toisella puolikkaalla olivat asiat kehittyneet hieman vähemmän vauhdikkaasti. Samuel Johansson Wilen ja Stina Salin olivat luopuneet isännyydestä 1830-luvulle tultaessa. Tilalle oli tullut uusi rusthollari, Henrik Johan Svahn. Hän ehti ennen kuolemaansa olla Mommolassa vain pari vuotta.

Svahnin jälkeen toisen puolikkaan tilalle tuli Lohjalta Anders Johan Salin. Hän oli syntynyt Karstun kylän Heikkalan talossa ja ollut Lohjalla naimisissa Anna Nymanin kanssa, mutta vaimo oli menehtynyt lapsivuoteeseen lokakuussa 1829. Uuden puolison Anders Johan haki Kirkkonummen Stor-Estbyn Hommaksen talosta. Tuoreen vaimon nimi oli Eva Gustava Öfverström. Syytä Karstun Heikan Anders Johanin Salin -sukunimeen en vielä ole löytänyt. Hänen vanhemmillaan Erik Jacobssonilla ja Anna Eriksdotterilla voi olla kytköksiä Mommolaan. Toisaalta Salin ei ole tavattoman harvinainen nimi Länsi-Uudellamaalla ja se voitu ottaa käyttöön eri puolella ilman mitään sukulaisuuteen liittyvää syytä.

Vuonna 1840 Anders Johan Salin kuulutti silloisessa virallisessa lehdessä haluansa ostaa Mommolan toinenkin tilanpuolikas itselleen. Niiden, joilla oli mahdollisesti oikeuksia tähän, tuli ottaa yhteyttä "yön ja vuoden kuluessa" ilmoituksen tultua julkaistua kolmatta kertaa.

vuosien kuluessa Anders Johan Salinista tuli paitsi kirkkoväärti, niin myös herastuomari. Hän myös ilmeisesti onnistui ostosaikeissaan ja 1840-luvulla Mommola palautuu yhdeksi verotaloksi, arvoltaan yksi manttaali. Vaimonsa Eva Öfverströmin kanssa Salinilla on useita lapsia, joista vanhin, Henrik Johan, olisi luultavasti tullut talon uudeksi rusthollariksi. Ikävä kyllä Henrik kuolee 1852 ja neljä vuotta myöhemmin tuoni vie isänkin.

Koska muut lapset ovat vielä sangen nuoria, ilmestyy Mommolaan taas vuokraajia. Heidän avullaan tilaa kehitetään aina siihen saakka, kun Henrik Johan Salinin ja hänen leskensä, Henrika Karolinan poika Karl August (s. 1853) on kyllin vanha isännäksi. Karl August ei muuten koskaan ehtinyt nähdä isäänsä, koska hän syntyi useita kuukausia tämän kuoleman jälkeen. Onni ei ollut myötä pojallakaan. Vaikka hän ehti avioon erään Lovisa Mariaanan kanssa, vei keuhkotauti Karl Augustin jo 27 vuoden iässä.

Leskivaimo meni naimisiin erään Johan Högmanin kanssa, joka mainitaan Mommolan rusthollarina vuodesta 1883. Viimeistään 1905 Mommolan omistajaksi tuli Vladimir Vojtech Hrimaly, joka sitten isännöi sitä vuoteen 1926. Siitä eteenpäin tulivat veljekset Vilho ja Hannes Aarnio Mommolaan.

Alussa mainitun kappalaisen, Simo Thomasson Salinin muiden lasten vaiheista en tällä kertaa ehdi kertoa enempää. Kiinnostuneet löytävät kotisivujeni Juusten -taulustosta Gabriel Salinin yhdessä vaimonsa Elsa Brennerin kanssa. Tämä mainittu Gabriel oli rusthollari Johan Salinin veli.

Eräs holhottava Vörlön Anttilasta

Pusulan Vörlön kylän Anttilan talon isäntä oli 1800-luvun alkupuolella Fredrik Johansson, jonka isänpuoleinen sukulinja oli ollut talossa jo ainakin 1600-luvulta lähtien. Fredrikin puoliso Greta oli Hirvijoen Knaapin talon rusthollaripariskunnan, Henrik Erikssonin ja Maria Salinin tytär. Maria oli Nummen Mommolassa asuneen Salin -suvun jälkeläisiä.

Anttilan talossa Fredrikille ja Gretalle syntyi kolme lasta; Johan Gustaf (s. 23.12(!).1812), Margareta Agneta ja Fredrika Lovisa. Näistä poika Johan jatkoi sukunsa perinteitä isännöiden vaimonsa Agneta Korenin kanssa Anttilaa ja antaen sen sitten aikanaan omalle pojalleen, Fredrik Gustafille. Fredrik Gustafin vaimo oli taasen oli kotoisin Koisjärven kylän Tuomolasta, jonka väki käytti sukunimeä Domander.

Edellä mainitun Johan Gustafin sisar Margareta Agneta kuoli vain puolen vuoden ikäisenä, kun taas nuorempi sisko Fredrika Lovisa jäi asumaan kotitaloonsa. Fredrika pysyi koko ikänsä naimattomana ja lapsettomana. Ilmeisesti ajan mittaan hänen voinnissaan tapahtui jotain ennalta arvaamatonta. On mahdotonta tietää, oliko hänellä lääketieteellisiä vaivoja vai mikä tapahtui, mutta Fredrika Lovisa joutui holhouksen alaiseksi vuoden 1868 alkupuolella.

Esimerkiksi Helsingfors Dagblad tiesi kertoa maaliskuun 11. päivä mainittuna vuonna, että talollisen tytär Fredrika Lovisa Fredriksdotter oli pantu holhouksen alaiseksi ja holhoojaksi määrätty saman kylän Fredrik Jusenius. Luultavasti tämä holhooja oli kuitenkin Vörlön Messiäisten talon isäntä Fredrik Juselius. Hän oli syntyjään Mäkkylän Jussilasta, josta myös Fredrikin sukunimi lienee saanut alkunsa.

Kovin montaa vuotta Fredrik-isäntä ei Fredrika Lovisan perään joutunut katsomaan, sillä vuonna 1875 joutui kirkkoherra merkitsemään Pusulan haudattujen luetteloon "ent. taloll. tyt:r" Fredrika Lovisa Fredrikintyttären kuolleen kymmenentenä päivänä toukokuuta ja tulleen haudatuksi kesäkuun 13. päivänä. Vainaja on merkitty naimattomaksi, mutta kuolinsyytä ei ilmoiteta.

Vörlön Anttilan talo pysyi tällä samalla, Jahnsson -nimen ottaneella suvulla 1800-loppupuolelle. Vuonna 1898 omistajaksi tuli Ehrnroth -suku, joka puolestaan luopui talosta 30 vuotta myöhemmin. Tuolloin isännäksi tuli Kalle Juselius, joka oli naimisissa Aino Kunnian kanssa. Tuossa vaiheessa tilan pinta-ala oli noin 90 hehtaaria. Kuvassa oleva päärakennus lienee rakennettu Jahnssonien aikaan - lisätietoja tilan vaiheista 1930-luvun alussa löytyy Suomen maatilat -kirjasarjan ykkösosasta.

Vörlön Jahnssonien sukupuun löydät kotisivujeni linkistä Pusula - Weurlander. Jahnssonien kanssa sama sukua olivat nimittäin jo 1700-luvun alkupuoliskolla nykyisen Helsingin ja Espoon alueelle muuttaneet Weurlanderit.

HisKi oli vienyt harhaan....taas

Oheisessa lehtileikkeessä esiintyy useampikin kaukainen sukulaiseni, mutta tämän tekstin perusteella heidän keskinäisistä omistuksistaan tai sukulaisuusuhteistaan on erittäin hankala sanoa yhtään mitään. Heinolassa ilmestynyt kansallismielinen Jyränkö -lehti oli saksinut ilmoituksen Suomen Wirallisesta Lehdestä ja epäilee saatteessaan "teräväpäisimpien, ruotsinkieltä taitavien lukijoittensa kai aavistanevan mitä kuulutuksessa tarkoitetaan".

Kollega Axelssonin ja hänen veljensä Frans Vilhelmin vanhemmat olivat mm. Mustion ruukilla saarnaajana sekä pedagogina toiminut Abraham Johan A. ja vaimonsa Hedvig Carolina Lauraeus. Abraham Johan oli ennen Mustiolle tuloaan palvelullut myös Lohjan, Pusulan ja Karjalohjan seurakuntia. Hedvigin isä Alexander L. oli taas ollut Lohjan kirkkoherrana vuodesta 1816 lähtien aina kuolemaansa saakka helmikuussa 1832. Lauraes -suvun esipolvia voi seurata sitten aina kuuluisaan Sursilliin saakka.

Kärkelän kuparihytillä työskennellyt Gustaf on luultavasti Karjalohjan Tallaan kylästä lähtöisin ollut Tallqvist -sukua, mutta hänen yhteyttään. Koska Lohjantaipaleen kylän Hakalan omistajana oli 1830-luvulta lähtien Åfeldt -suku, saattaisivat Anna Hedda ja Karl Å. olla sisaruksia. Anna Hedda olisi sitten mennyt naimisiin muurarimestari Karl Salinin kanssa. Karl Åfelt taasen oli tullut Hakalan isännäksi isän Erikin jälkeen viimeistään 1860-luvulla. Hänen vaimonsa nimi oli Emelie.

Lohjantaipaleen Hakalassa asui 1843-luvulta lähtien pariskunta Johan Christersson ja Anna Stina Henriksdotter. Anna Stina oli äitinsä kautta sukua Hakalan talon emännälle ja hänen veljensä Henrik Johan oli ollut Hakalan isäntänä muutamia vuosia ennen varhaista kuolemaansa. Johan Christersson taasen ehti olla lyhyen aikaa Hakalan isäntänä ennen Sammatissa syntyneen ja taloon kuuluneen Perheentuvan torpparina olleen Erik Åfeldtin tuloa hänen tilalleen.

Tätä lehtileikettä selvittäessäni huomasin myös täydellisen virhetulkinnan tietokannassani. Olin nimittäin pelkkää HisKiä pyörittämällä tullut siihen tulokseen, että edellä mainitsemani Anna Stinan puoliso Johan Christersson olisi ollut vuonna 1794 syntynyt trumpetinsoittaja Christopherin Binderin poika. Vihittyjen luettelon mukaan Johanin patronyymi oli Christersson ja kun ikäkin oli jokseenkin sopiva, olin naittanut hänet Anna Stinalle. Rippikirjoista katsomalla tämä erhe olisi ollut helposti vältettävissä.

Oikea Johan Christersson oli nimittäin kotoisin Kiikalan pitäjästä ja kaimaansa peräti 14 vuotta nuorempi. Kiikalan kastettujen luettelon mukaan Johan oli syntynyt 14.4.1808 Hidolan Kouran talossa. Rippikirjassa hänet mainitaan yhdessä lukuisten sisaruksiensa kanssa, mutta kummallisesti hänen vanhempiaan ei löydykään samalta sivulta eikä edes samasta kylästä. Sen sijaan heidät löytää Kiikalan Kesälän yksinäistalosta. Kesälä oli Johanin isän, Christian Christianssonin kotitalo, kun taas äiti Maria Matsdotter oli syntynyt Kouralla. Rippikirjojen avulla Johanin esivanhempia pystyy seuraamaan helposti aina 1600-luvun lopulle saakka. Hänen sukunsa ei tosin hallinnut Kesälää enää 1700-luvun lopulla, vaan omistus oli siirtynyt Rekijoen Simolasta tulleelle Henrik Jöranssonille.

Digitaalisen Sanomalehtiarkiston aktiivisella penkomisella voi siis tehdä yllättäviä löytöjä ja pelkällä HisKillä tehtyjä esi- ja jälkipolvitaulustoja kannattaa käydä välillä läpi. Tämä ei ollut todellakaan ensimmäinen kerta, kun huomasin tehneeni vastaavia virheitä. Vasta monia eri lähteitä tutkimalla ja vertailemalla voi saada varmuuden sukulaisuuksista. Pelkkä sama nimi riitä.

Lylyisten Kriisi

Lohjan Lylyisten kylä sijaitsee Lohjanjärven Isoselän pohjoispuolella, Paloniemen ja Outamon kylien välisellä niemenkärjellä. Alueelta löytyy muinaishautoja sekä ikivanha käräjäpaikka. Niemen itäisellä puolella aukeaa Lylyistenlahti, jonka erottaa Isoselästä Nuottasaari. Saaren nimen voisi ajatella kuvastavan yhtä niistä elinkeinoistsa, joita kyläläiset ovat maanviljelyksen rinnalla harjoittaneet.

Lylyisiin oli aikain kuluessa perustettu kolme eri taloa; Kriisi l. Seppä, Hontti ja Hentti. Näistä Hontin talo oli jaettu kahtia Ali- ja Yli-Hontin tiloiksi 1700-luvulla. Kriisin eli myöhemmin Sepän talo mainitaan jo aivan ensimmäisen säilyneessä maakirjassa vuodelta 1540.
Tämän jälkeen talo siirtyi isältä pojalle noin 250vuoden ajan. Tämänkin jälkeen omistus säilyi suvulla. Taloon kotivävyksi tullut nuori mies ryhtyi uudeksi isännäksi ja hänen jälkeläisensä olivat ainakin vielä 1930-luvun Sepän omistajina, tosin omistuksen vielä kerran siirtyessä tyttären kautta tämän miehelle.

Varhaisin kirjaamani isäntä tästä pitkästä ketjusta on muuan Johan Henriksson, jonka puoliso oli löytynyt läheisestä Varolan talosta. Brita (Priitta) Nilsson ja Johan vihittiin syksyllä 1686. Heidän poikansa Olof otti talon hallintaansa aikuistuttuaan. Olofin ja puoliso Marian perheessä oli neljä lasta, joista kuopuksena syntynyt ainoa poika Henrik isännöi taloa 1700-luvun loppupuolella.

Hänen jälkeensä isännäksi tuli lankomies Erik Matsson.
Erikin aikaan vuonna 1779 tehtiin Lylyisten kylässä isojako. Tällöin laskettiin talossa olevan peltoa 10 tynnyrin alaa ja 10 kapanalaa sekä niittyä vastaavasti 18 ja 18,25 alaa. Jakamattoman talon verolukuna oli tasan yksi. Erik Matssonilla ja vaimo Britalla oli ainakin kolme poikaa, joista kahden elämänvaiheista itselläni ei ole tarkempaa tietoa. Joka tapauksessa perheen vanhin lapsi, vuonna 1753 syntynyt Henrik sai Sepän haltuunsa viimeistään 1800-luvun alkuun mennessä, todennäköisesti jo 1790 isänsä kuoltua.

Henrikin vaimo oli naapuritalon Hontin tytär Greta Matsdotter. Heillä ei ollut yhtään aikuiseksi elänyttä poikaa ja niinpä tytär Stinan puoliso Erik Salinista tuli Sepän uusi isäntä 1820-luvun lopulla. Erik oli kotoisin Nummen Hyrsylän kylä Lonkalan ratsutilalta.

Erikin ja Stinan, josta käytetään sukunimeä Lodman, poika Henrik Johan (s. 1830) peri talon seuraavaksi. Hänen poikansa oli oheisen kuva herra, Hjalmar Salin. Puoliso Ida Jahnsson-Teurin kanssa he kertoivat 1931 ilmestyneeseen Suomen Maatilat I -kirjaan seuraavia tietoja talostaan;

12 km Lohjan asemalta ja 8 km Lohjan kauppalasta. Omistajat Hjalmar Salin v:sta 1902 ja puolisonsa Ida, o.s. Jahnsson-Teuri v:sta 1907. Seppä eli Kriisi mainitaan ensi kerran 1600-luvun alussa. Siihen liitettiin 1912 Hentin ja 1916 Houtin talot. — Seppä on ollut isännän suvun hallussa jo ennen vuotta 1540. Nykyinen omistaja on 13:s polvi sen haltijoita. Pinta-ala 254,19 ha; siitä puutarhaa 2, peltoa 59,97, luonnonniittyä 3, viljeltyä laidunta 10, viljelyskelpoista maata 8, varsinaista metsämaata 156,1 ja joutomaata 15,12 ha. Pellot, joista 31 ha on kivi- ja risusalaojissa, ovat tasaisia savimultamaita. Niiden keskellä rakennukset. Päärakennuksia kaksi, Sepän ja Houtin, jotka ovat hyvin rakennetut ja sijaitsevat lähellä toisiaan Lohjanjärveen pistävällä niemellä. Navetta rakennettu sementistä v. 1919. Kaikki Sepän rakennukset ovat nykyisen isännän rakennuttamat. Tilalla on painovesi. Pellot 2:ssa viljelyskierrossa, joissa kummassakin: kesanto, syysvilja, 4 heinää, 2 kevätviljaa. V. 1929 oli: 6 ha kesantoa ja nurmiruista, 1 vehnää, 2 kevätvehnää, 6 ruista, 15 kauraa, 2 ohraa, 0,5 hernettä, 2 perunaa, 1 rehujuurikasveja ja 24,47 ha heinää. Kotieläimiä: 8 hevosta, 34 lehmää, 2 sonnia, 5 sikaa, 10 lammasta ja 50 kanaa. Karja on Ay-, siat SY-, lampaat maatiais- ja kanat leghornrotua. Suurimmat rahatulot saadaan maidon, lihan, munien, heinien, perunain ja puutarhantuotteiden myynnillä, menekkipaikkana Helsinki tai Lohja. Hoidetusta havuvoittoisesta sekametsästä saadaan myytäväksi tukki-, paperi- ja faneeripuita. Tilalla on suuret kalavedet ja metsänriistaa runsaasti. Sähkövalo Lohjan Sähkö Oy:ltä. Mylly, sirkkelisaha ja pärehöylä. Voimakoneena öljymoottori. Sepän omistaja on saanut kaurasta I:n palkinnon Lohjan koeviljelysyhdistykseltä. (Ad. Neovius, Historiallinen esitys Lylyisten Sepän talosta.)

Holhouksen alainen

Vuonna 1794 menivät naimisiin Karjalohjan Härjänvatsan Tölmän rusthollari Gabriel Johansson ja Nummen Haarlan kartanontytär Stina Johansdotter.

Gabriel vanhemmat olivat Lohjan Paksalosta kotoisin ollut Johan Sigfredsson ja hänen kanssaan 16.10.1729 vihitty Tölmän talollisen tytär Lisbeta Henriksdotter. Johanista tuli avioliiton kautta Tölmän uusi isäntä.

Stina Johansdotterin vanhemmat olivat Haarlan isäntä Johan Matsson ja tämän kanssa 22.10.1730 vihitty Nummen Mommolan kartanosta kotoisin ollut Greta Salin.

Gabriel Johanssonilla ja Stina Johansdotterilla oli kolme lasta; Anna Stina (1796), Maja Greta (1800) ja Henrik (1804). Tölmän perheen lapset ottivat käyttöön sukunimen Hjellman ja poika Henrikistä tuli talon isäntä isänsä jälkeen. Anna Stina pysyi koko ikänsä naimattomana ja kuoli Lohjantaipaleen kylässä itsellisenä piikana huhtikuussa 1857.

Keskimmäinen lapsista, Maja Greta, oli myös koko ikänsä naimaton. Vuoden 1873 helmikuussa pidetyillä talvikäräjillä hän pyysi itse päästä holhouksen alaiseksi. Niinpä tuomari von Knorring on tehnyt Maijan toiveen mukaisen päätöksen maaliskuun 13. päivä samana vuonna ja määrännyt holhoojaksi Sammatin Lohilammen Vanhatalon isännän, Juhana (Johan) Bergmanin.

Hjellman Bergman Lohilampi