Junalla Marttilaan tai Tarvasjoelle

Turun ja Toijalan välinen rautatie valmistui 1876 ja samalla Kyrön asemaseutu sai nopeasti vilinää raitilleen. Aseman kautta kulki viereisen sahan tavaraliikenne, kauppiaat toimittavat hankintansa rautateitse ja matkustavaiset pääsivät nopeasti asioilleen Turkuun tai Loimaalle.

Myös marttilalaiset olivat kovasti toivoneet rautatien vetämistä pitäjänsä läpi. Useissa sanomalehtiartikkeleissa hehkutettiin sitä, kuinka edullista olisi ollut vetää Helsingistä Turkuun kulkevaksi suunniteltu rantarata Salon jälkeen Marttilaan. Paimio ja Piikkiö eivät junaa tarvinneet, sillä näistä pitäjistä pääsi Kuninkaantietä pitkin helposti Turun suuntaan. Puuhamiesten mukaan rautatie pitäisi linjata Salosta Halikon Hajalaan ja sieltä edelleen Kumion kautta Marttilaan. Paimionjoki ylitettäisiin Laurilan ja Prunkilan kylien rajamailla, missä ”jokirannat ovat lantot, mutta kuitenkin kallioperäiset”. Raiteet jatkuisivat Yrjäntilän ja Horisten kautta kohti nykyistä Auran keskustaa, jossa rata liitettäisiin Turku-Toijala osuuteen hieman Aurajoen ylittävästä sillasta länteen.

Näin Marttila ja Tarvasjoki olisivat päässeet osalliseksi siitä vauraudesta, mitä rautateiden katsottiin asemapaikkakunnille tuovan. Kaiken lisäksi radan rakentaminen sinänsä olisi tullut edullisemmaksi, sillä ehdotetulla reitillä olisi ollut vain yksi silta eikä mäkiä juuri lainkaan. Paimionjokeen olisi myös mahdollista rakentaa vesivoimaloita, jotka puolestaan mahdollistaisivat teollisuuden. Tämä loisi seudulle uutta vaurautta ja sitä kautta avarat pellot saataisiin monin verroin hedelmällisemmiksi tehokkaammilla viljelystavoilla.

Edellä kuvaillut ajatukset tulivat ajankohtaiseksi vasta 1890-luvun alkupuolella, kun rantarataa vihdoin ryhdyttiin työstämään. Rusthollari Mikko Vanhatalo Prunkilasta ja kunnallislautakunnan esimies August Afren valittiin esittelemään marttilalaisten toiveita asianomaisille ”kaupungin herroille”. Samalla luvattiin korvata täysimääräisesti ne kulut, joita maanomistajille mahdollisesti tulisi linjauksen tutkimisesta.

Vanhatalon ja Afrenin matka jäi tuloksettomaksi. Rantarata rakennettiin tosin Hajalaan, mutta sieltä reitti vei suoraan Paimion ja Piikkiön kautta maan entiseen pääkaupunkiin. Marttila ja Tarvasjoki jäivät ikiajoiksi osattomiksi tämän kuljetusmuodon eduista

Toki raideliikenne aiheutti myös vaaroja ja onnettomuuksiakin. Eräs näistä olisi varmaan vältetty, jos Marttilan Prunkilassa olisi ollut oma seisake. Nimittäin heinäkuussa 1901 lähti Heikolan Anttilan talon isäntä Juho toimittamaan asioitaan Kyrön asemalle. Kotimatkallaan Tarvasjoen läpi hän putosi hevosrattailtaan ja menehtyi saamiinsa vammoihin seuraavana päivänä.

Vuonna 1844 syntynyttä Juhoa jäivät lähinnä kaipaamaan vaimo Maria Justiina, kaksi poikaa, yksi miniä, kaksi lastenlasta, kaksi veljeä ja sisko. Juho oli itse Anttilan poikia, kun taas vaimo Maria Justiinan juuret olivat Huovariston Bromanilla. Molempien sukujuuret olivat hyvin pitkälle marttilalaiset. Tämä avio oli Juholle jo toinen. Ensimmäinen puoliso oli ollut 1870-luvulla kuollut Maria Kristiina, jonka kanssa hänellä oli ainakin kolme poikaa. Jälkimmäisestä liitosta syntyi vielä yksi poika, mutta isän kuollessa neljästä lapsesta oli elossa vain kaksi. Myös Maria Justiina oli ollut aiemmin naimisissa, sillä mennessään vihille Juhon kanssa hän oli ollut leski avioliitosta Laurilan Ylitalon rusthollarin, Kaarle Matinpojan kanssa.

Toijalan pedagogio Halikossa

Vapaaherratar Maria Katarina Armfelt, os. Wennerstedt oli Kustaa Mauritz Armfeltin äiti. Hän oli syntynyt vuonna 1728 ja kuoli 1803 Halikossa.

Vuonna 1796 hän laati lahjakirjan Joensuun ja Viurilan kartanoiden omistajan muodossa.

Lyhennettynä tämä asiakirja kertoo seuraavaa;

"Minä Maria Katariina Armfelt, syntyisin Wennerstedt, teen tiettäväksi, että kun korkein Jumala on siunannut minulle niin paljon ajallista hyvää, että lapsiltani mitään puuttumatta voin tyydyttää sydämeni taipumuksia kasvattamalla hyviä, kunniallisia ja kristillisiä ihmisiä Jumalan kunniaksi, ja niin tuoda hänelle sen kiitollisuusuhrin, jota hänen ylenpalttinen siunauksensa vaatii, niin olen sen vuoksi ja myös säilyttääkseni muiston siitä kalliista ja toivottavasta päivästä, jolloin nuori kuningas, alamaistensa hellimmän rakkauden ja siunauksen seuraamana astuu valtaistuimelle (Kustaa Mauritz Armfelt oli Kustaa III:n innoikkaimpia palvojia), olen tahtonut perustaa koulun köyhän nuorison opettamiseksi kristinopissa ja porvarillisissa velvollisuuksissa."

Lahjakirjassa oli myös kahdeksan pykälää käsittäneet koulun säännöt. Näissä määritellään mm. koulun kustannusten kattaminen, siellä tarjottava opetus sekä koulurakennuksen kunnossapito. Erikoisen modernia on se, että opetettavien lasten lukumäärä ei saanut nousta yli 20, koska tuolloin opetus jo kärsisi. Jokaista lasta määrättiin opetettavaksi samalla tavalla, kuului hän sitten kartanoon tai ei.

Lopuksi Maria Armfelt huomauttaa, että aika muuttaa kaiken. Tulevaisuutta on mahdotonta arvioida. Sen vuoksi arvaamattomia asioita kohdattaessa on tuomiokapitulin tehtävänä suorittaa tarvittavat ratkaisut.

Kuninkaallinen Majesteetti antoi oman suostumuksensa 26. heinäkuuta vuonna 1798. Ilmeisesti varsinainen koulutyö käynnistyi Toijalan kylään sijoitetussa laitoksessa jo 1795, vaikka virallinen vahvistus tulikin vasta kolmisen vuotta myöhemmin.

Koulu säilyi Toijalassa aina vuoteen 1927, jolloin Joensuun kartanon silloinen omistaja Erik von Knorring lahjoitti paikan Halikon kunnalle. Ehtona oli, että Toijalaan perustettaisiin sairaala Halikon tai lähiseudun asukkaille. Sairaalasta piti varattaman aina kaksi vapaasijaa kartanon vähävaraisille palvelijoille ja heidän perheilleen. Tätä vastaan von Knorring antaisi 35 hehtolitraa eri viljalajeja vuosittain toivoen, että tulevat kartanon omistajat tekisivät samoin.

Halikon kunta otti näillä ehdoilla lahjoituksen vastaa 28.2.1928.





Armfelt Halikko pedagogio