Lemun Ahtisen sukua

Laurens Niklaksenpoika oli asemies. Hän avioitui 10.6.1420 laamanni Klaus Flemingin tyttären Ingeborg Flemingin kanssa antaen tälle huomenlahjaksi Kaarinan Uittamon maatilan. Heillä oli lapset Niklis Laurensinpoika ja Joakim Laurensinpoika, joka mainittiin 1498 entisenä maanomistajana Ruotsin Esbron pitäjän Asbyssa.

Niklis Laurinpoika omisti Lemun Ahtisen. Hän oli mahdollisesti naimisissa Johanna Jönsintyttären kanssa. Johannan isä lienee ollut se Jöns Rengonpoika, joka mainittiin kesäkuussa 1477, jolloin asemiehet Jeppe ja Albrekt Henrikinpoika Görtzhagen hyväksyivät heidän Varissalossa edesmennenneen, rakastetun velipuolensa Jöns Rengonpojan lahjoituksen Turun tuomiokirkolle; Jöns lahjoitti maatilan Raision Metsäkylässä omansa ja vanhempiensa sielujen puolesta.

Jöns lienee ollut poika sille saman nimiselle turkulaiskauppiaalle "Jöns Ringonpoycka":lle, joka 1415 menetti kauppatavaransa Pohjanmaan Oulunsalossa novgorodilaisten karjalaisten hyökkäyksessä. Ilmeisesti samainen Jöns vanhempi vaihtoi itselleen tilan Raision Mälikkälästä 1426. Vanhemman Jönsin veli oli ehkä se Raision seurakunnalle niityn lahjoittanut "Nicolaus Regnunpoyka", joka mainittiin 1419 ja 1421. Jöns Rengonpoika vanhempi oli todennäköisesti sama kuin Halikon Varissalon Jöns Laurensinpoika, joka mainittiin myös myöhemminkin. Varissalon Jöns oli nähtävästi läheisissä suhteissa Turun piispanistuimeen, sillä 1426 hän todisti perniöläisten ja halikkolaisten tilojen lahjoitusta tuomiokirkolle, Vuonna 1429 hän todisti erään lahjoituksen Piikkiössä sekä 1436 hän oli piispan arviomiehenä Halikossa. Mainittakoon vielä, että Varissalo oli piispanistuimelle kuulunut iso maatila.

Niklis Laurinpojan kuoltua avioitui Johanna ahvenanmaalaisen Henrik Nilsinpoika Balkin kanssa. Niklisillä ja Johannalla oli ainakin kaksi lasta. Pojasta Måns Nilsinpoika, joka ei avioitunut, omisti Ahtisen sekä Pirkkalan Haapaniemen, tuli Alisen Satakunnan kihlakunnantuomari 1533 ja myöhemmin vouti Viipurin linnassa. Tytär Elin Nilsintytär eli vielä 1556, hänen pso. oli rälssimies Sigfrid Hansinpoika Vilken.

Sananen keskiaikaisesta suvusta

Laurens Niklasson oli asemies – tai oikeammin "vaakunamies", sillä ruotsinkielinen käsite "a wapn" tulisi kääntää "vaakunan omistavaksi". Hän avioitui 10.6.1420 laamanni Klaus Flemingin tyttären Ingeborg Flemingin kanssa, antaen tälle huomenlahjaksi Kaarinan Uittamon maatilan. Heillä oli lapset:

1.Niklis Larsson, Lemun Ahtinen, puoliso mahdollisesti Johanna Jönsdotter.
2.Joakim Laurensson, mainitaan 1498 entisenä maanomistajana Ruotsin Esbron pitäjän Asbyssa.

Pojista Niklis Larsson omisti Lemun Ahtisen (Lemo Ahtis). Hän oli mahdollisesti naimisissa Johanna Jönsdotterin, Jöns Rengonpojan tyttären, kanssa.

Jöns Rengonpoika mainittiin kesäkuussa 1477, jolloin asemiehet Jeppe (Jeppe on Jakobin lyhyempi muoto) ja Albrekt Henriksson Görtzhagen hyväksyivät heidän Varissalossa edesmennenneen, rakastetun ("war aelskeligen broder Jönis Renkon-poyca, som i Waritzalo doo") velipuolensa Jöns Rengonpojan lahjoituksen Turun tuomiokirkolle; Jöns lahjoitti maatilan Raision Metsäkylässä "omansa ja vanhempiensa sielujen puolesta" ("for sijn oc sijne foraeldre siaele").

Jöns lienee ollut poika sille saman nimiselle turkulaiskauppiaalle, ("Jöns Ringonpoycka"), joka 1415 menetti kauppatavaransa Pohjanmaan Oulunsalossa novgorodien (karjalaisten) hyökkäyksessä. Ilmeisesti samainen Jöns vanhempi vaihtoi itselleen tilan Raision Mälikkälästä vuonna 1426. Vanhemman Jönsin veli oli ehkä se Raision seurakunnalle niityn lahjoittanut "Nicolaus Regnunpoyka", joka mainittiin vuosina 1419 ja 1421. Jöns Rengonpoika vanhempi oli todennäköisesti sama kuin Halikon Varissalon (Vartsalo) Jöns Laurensson, joka mainittiin myös myöhemminkin. Varissalon Jöns oli nähtävästi läheisissä suhteissa Turun piispanistuimeen, sillä 1426 hän todisti perniöläisten ja halikkolaisten tilojen lahjoitusta tuomiokirkolle, 1429 hän todisti erään lahjoituksen Piikkiössä sekä 1436 hän oli piispan arviomiehenä Halikossa. Mainittakoon vielä, että Varissalo oli piispanistuimelle kuulunut suurtila.

Niklis Larssonin kuoltua avioitui Johanna ahvenanmaalaisen Henrik Nilsson Balkin kanssa. Niklisillä ja Johannalla oli ainakin lapset:

Måns Nilsson, omisti Ahtiksen sekä Pirkkalan Haapaniemen, Alisen Satakunnan kihlakunnantuomari 1533, vouti Viipurin linnassa, naimaton.
Elin Nilsdotter, eli vielä 1556, puoliso rälssimies Sigfrid Hansson Vilken.


Kiitos RR!
Kuvassa Lemun kirkko

Lempeä kruununnimismies Aemelaeus

Uudenkaupungin ja Kalannin kirkkoherrana vuosina 1818 toimineen Johan Aejmelaeuksen suku oli lähtöisin Kokemäen Äimälän kylästä. Ensimmäisen kerran tämän latinalaistetun sukunimen ottivat käyttöön 1600-luvun lopulla syntyneet Äimälän jälkeläiset, jotka olivat lähteneet opintielle. Kirkkoherra Johan oli syntynyt Pohjanmaan Saloisissa ja ennen Satakuntaan tuloaan hän oli työskennellyt Vaasan triviaalikoulussa ollen lopulta sen rehtorina. Hän oli naimisissa Brita Johanna Lindqvistin kanssa ja perheen lapsista sangen usea koulutti itsensä yliopistossa suvun perinteitä noudattaen.

Pojista Lars Johan oli Urjalassa kappalaisena, Nils tuomiokapitulin notaarina Porvoossa ja Anders Turun kehruuhuoneen saarnaajana. Sisko Charlotta Eufrosyne meni naimisiin Lemun kirkkoherran, rovasti Johan Eggert Åbergin kanssa.

Sisarusparven viides oli Vaasassa 1815 syntynyt Herman Julius, joka valitsi pappisviran sijasta maallisemman työn. Reilun kolmenkymmenen vuoden iässä hänet tapaa Ahvenanmaan Kumlingen pitäjässä kruununnimismiehenä. Syksyllä 1846 hän löysi vaimokseen kapteeni Thurmanin lesken, Anna Sofia Åbergin Urjalasta. Herman Julius oli todennäköisesti tutustunut Anna Sofiaan siskonsa kautta, sillä hän oli em. kirkkoherra Åbergin sisko. Anna Sofian ja Herman Juliuksen perheessä asui myös vaimon ensimmäisestä aviosta ollut tytär Gustava Sofia Thurman.

Herman Julius Aemelaeus yritti aikoinaan ryhtyä maanmittariksi, mutta tämä haave ei sitten toteutunut. Niinpä hän joutui kiertämään Suomea nimismiehenä ehtien Kumlingen lisäksi olla tässä joskus raskaassakin toimessa Lemun ja Marttilan pitäjissä. Viimeksi mainitussa paikassa aikalaiset arvioivat hänen olleen kyvyiltään keskinkertaista heikomman, mutta tämän oli korvannut Hermanin lempeä luonne. Tästä oli osoituksena esimerkiksi se, että jopa laukkuryssät uskalsivat käydä kaupoilla Mäntsälän nimismiehen talossa. Herra Aemelaeus tosin oli ihmetellyt palvelijalleen miesten julkeutta.

Nimismies Aemelaeuksen aikaan tuli Suomessa voimaan eräs uusi, suuria tunteita herättänyt laki. Siitä kansa runoili seuraavasti;

”66 tuli Suomeen laki uus, kun viinaa kiellettiin polttamast’ ja juomapäiviä viettämäst.”

Lempeän nimismiehen tehtäväksi tuli nyt takavarikoida kaikki Marttilassa sauhuavat viinapannut ja tarvikkeet. Niitä olikin runsaasti tässä laajassa maaseutupitäjässä ja lopulta Tiipilän kylän suuri makasiinirakennus suorastaan pullisteli niitä. Aemelaeus sai periä kuusi markkaa jokaisesta takavarikkoon otetusta pannusta ja kevään 1866 tullen omistajien piti viedä kruununnimismiesten valvonnassa omat vehkeensä Crichtonin konepajalle Turkuun. Siellä kuparisista pannuista sai 35 kopeekkaa naulalta, jonka jälkeen nämä iloliemikeittimet joutuivat uusiokäyttöön.

Herman Julius Aemelaeus menehtyi nälkävuonna 1867, jonka jälkeen hänen leskensä Anna Sofia Åberg avioitui kolmannen kerran. Uusi puoliso G. Malm oli hänkin kruununnimismies.