Juhan suku-uutiset

Neuvostoliitto julkaisi maansa nimeä kantanutta, neliväristä aikakausilehteä lukuisissa eri maissa. Lehti ilmestyi Suomessakin aina maan hajoamiseen saakka 1990-luvun alkupuolella. Artikkeleissa käsiteltiin Neuvostoliiton näkökulmasta politiikkaa, yhteiskunnallisia aiheita, tiedettä, taidetta ja historiaa sekä urheilua. Kiinnostavimpia juttuja olivat yleensä ne artikkelit, joissa kerrottiin suuren maan eri kansallisuuksista ja niiden perinteistä. Vuonna 2008 on näitä juttuja luettava nostalginen pilke silmäkulmassa. Toimittajat ovat välillä sopivasti unohtaneet mainita jostain tietyistä yksityiskohdista käsittelemässään aiheessa. Oheinen, sukututkijoita kiinnostava jutunpätkä on tästä hyvä esimerkki.

Varhaisin Venäjälle perustettu luterilainen seurakunta oli Pietarin ruotsalainen seurakunta. Kirkko sai alkunsa siihen aikaan, kun Ruotsin valtakunnan rajat olivat Ohtajoella saakka. Tuolloin kuningas Kaarle IX antoi määräyksen Nevanlinnaan perustettavasta linnoituksesta, joka sai nimekseen Nyenskans. Tämä tapahtui vuonna 1611. Stolbovan rauhassa 1617 koko alue siirtyi Ruotsille ja Nevanlinna sai kaupunginoikeudet 1642. Samoihin aikoihin kenraalikuvernööri ja vapaaherra Oxenstjerna antoi kirkollisen asetukset, jonka mukaan ao. kaupunkiin oli asetettava oma pappi. Näin ruotsalainen luterilainen seurakunta sai alkunsa Venäjällä. Kuutisenkymmentä vuotta myöhemmin Pietari Suuren aikaan venäläinen armeija hävitti sekä kaupungin että linnan. Vuonna 1703 aloitettiin nykyisen Pietarin kaupungin rakennustyöt. Tuohon kaupunkiin joutuivat muuttamaan ne ruotsalaiset, jotka eivät olleet joutuneet vangeiksi Suuren Pohjan sodan aikaan. Yhdessä suomalaisten kanssa he muodostivat seurakunnan, joka aloi

Nummen Varttilan kylän Tammen talon vanha isäntä Erik Silen kuoli keuhkotautiin vuonna 1829. Hän oli alunperin toiminut nahkurina, mutta mentyään naimisiin Tammen talollisen tyttären kanssa, oli hänestä tullut talon uusi haltija vuoden 1809 paikkeilla. Puoliso Maria oli syntynyt 1772 ja eli miehensä kuoleman jälkeen leskenä Tammella kuollen vasta syksyllä 1850. Perheessä oli seitsemän lasta, joista kuusi tytärtä päätyivät kaikki naimisiin. Esikoinen Maria Kristina meni naimisiin Järvenpään Jussarin isännän, Isak Nyforsin kanssa. Justina sai puolisokseen Heijalan Pöykärin pojan, Johan Fredrik Stigellin. Margaretan nai Remalan Paakkalan poika Johan Johansson. Agnetan vei vihille helsinkiläinen muurarioppilas Henrik Johan Stigell ja Henrika Karolinan taasen Mommolan rusthollarin poika Henrik Johan Salin. Vuonna 1815 syntynyt tytär Ulrika Lovisa jäi lopulta asumaan kotitaloonsa. Isännäksi tuli hänen kanssaan tammikuun alussa vuonna 1851 vihitty August Vilhelm Ekqvist, joka oli syntynyt Kar

Tällä hetkellä työn alla ovat Kirkkonummen Evitskogissa asuneet Hoffmanin, joiden kantaisä on Preussista Suomeen 1720-luvulla tullut Berndt H. Hänen jälkeläisistään eräs harhautui Pusulan Mäkkylään kylään Vanhatalon rusthollariksi. Tätä kautta tuosta Wilhelm Wilhelmssonista tuli kiinnostukseni kohde. Sukututkijalle tyypilliseen tapaan en osannut lopettaa ajoissa ja nyt on tarkoitus kerätä ainakin miespuoliset Hoffmanit Kirkkonummen osalta tietokantaani. Ohessa pieni jälkeläistaulusto tähän asti kirjatuista henkilöistä. Suomen maatilat -kirjassa kerrotaan Ollaksesta ja sen isäntänä toimineesta Algotista seuraavaa - Algot on Berndt Hoffmanin suora jälkeläinen alenevassa polvessa. Kirkkonummi, Evitskog, Ollas 15 km Kirkkonummen asemalta ja 45 km Helsingistä. Omistajat v:sta 1909 Algot ja Matilda (o.s. Nordström) Hoffman. Se on vain puolet alkuperäisestä tilasta, joka v. 1907 jaettiin kahtia ja jonka omistajana mainitaan v v. 1600-02 Eskil Olofsson. Ollut kaikkiaan 6 eri kertaa autiona,

Pelkkää Hiskiä ja Family Search -sivustoa pyörittämällä pääsee nopeasti tuloksiin, jos tutkii pitkään samassa pitäjässä asuneita sukuja. Näiden nettihakujärjestelmien käytössä on kuitenkin omat vaaransa. Tässä yksi esimerkki liian pikaisesti syntyneistä johtopäätöksistä, joiden takia sekä perheen isä ja äiti saivat väärät vanhemmat. Olin jo aiemmin saanut ystävällisesti apua sukututkijatuttavalta, joka selvitti Helsingissä teurastajamestarina toimineen Isak Wilhelm Wareliuksen syntymäajan. Näin kyseinen herra muuttuikin pikkuserkukseen. Tuolloin en huomannut kysyä hänen vaimonsa, Klara Wilhelminan syntymäaikaa. Lohjan puhtaaksi kirjoitetut vihittyjen luettelot kertovat ym. Isak Wilhelm Wareliuksen avioituneen vuonna 1838 Outamon rusthollissa asuneen Klara Wilhelmina Nymanin kanssa. Hiski -hakua käyttämällä löytyykin sopiva henkilö Isakin morsiameksi. Inkoon Maggbölen Spofsin talollisen, Olof Nymanin ja vaimonsa Christina Carolinan perheeseen syntyy 26.7.1815 tytär, joka saa nimekse

Pusulan Hattulan kylän Passiarin talon omistus pysyi vuosisatojan saman suvun jälkeläisillä, tosin välillä tila periytyi vävylle. 1830-luvulla isännäksi tuli Vihdin Niemenkylästä rusthollarin poika Adolf Fredrik Linden. Passiarin edellisellä isännällä, Gabriel Hildenillä ei ollut täysi-ikäiseksi eläneitä poikia. Hänen kuoltua suhteellisen nuorella iällä meni leski Maria Danbom uusiin naimisiin, mutta tästäkään aviosta eivät pojat ehtineet miehen ikään. Niin Adolf Fredrik Linden vei vihille Gabriel ja Marian toiseksi vanhimman tyttären, Marian. Vuosien 1833 ja 1852 välisenä aikana Adolf ja Maria saivat kymmenen lasta, joista tosin ainakin kuusi kuoli hyvin pienenä. Yhden tyttären, Klara Sofian myöhemmistä vaiheista ei ole tietoa, mutta yhdellä pojalla ja kahdella tyttärellä oli omaa perhettä. Oheisesta kuolinilmoituksesta päätellen Klara tosin oli elossa vielä vuonna 1880 isänsä kuollessa. Lisäksi ilmoituksesta voidaan päätellä hänen olleen naimisissa, koska kaipaamaan jääneiden joukos

Suomessa tuli vuonna 1881 voimaan asevelvollisuuslaki. Se edellytti, että jokaiseen lääniin muodostetaan oma pataljoona. Vuosina 1869-80 oli Suomen Kaarti ollut ainoa suomalainen joukko-osasto. Kaarti säilyi sellaisenaan ja keväällä 1889 Lappeenrantaan perustettiin Suomen Rakuunarykmentti. Kuhunkin tarkk'ampujapataljoonaan kuului neljä komppaniaa ja rakuunarykmenttiin kuusi "skvadroonaa". Läänit jaettiin erityisiin kutsunta-alueisiin, jotka saivat omat kutsuntalautakuntansa. Tuon lautakunnan puheenjohtajana toimi senaatin nimittämä sotakomissaari. Vakinaisina jäseninä oli kuvernöörin nimittämä juristi, joka toimi sihteerinä sekä sotaneuvoston valitsema upseeri. Kun lautakunta kokoontui, siihen lisättiin aina kolme jäsentä jokaisesta kutsunta-alueen kunnasta. Turun Lehti julkaisi numerossaan 94 vuonna 1885 nelilehtisen liitteen. Siinä lueteltiin Turun ja Porin läänistä ne nuoret miehet, jotka oli määrätty astuman vakinaiseen palvelukseen marraskuun ensimmäisestä päivästä l

Tarvasjoen seurakunta julkaisi vuonna 1972 papinvirkansa perustamisen 200-vuotisjuhlan kunniaksi kirjasen "Euran saarnahuonekunnan saarnaajan päiväkirja vuosilta 1853-1859". Kyseistä päiväkirjaa piti mainittuun aikaan herra Adolf Lindman . Saarnaaja Lindman oli syntynyt Turussa 4.5.1821 muurarinkisällin perheeseen ja ahkerana miehenä opiskellut itsensä ylioppilaaksi 1846. Papiksi hänet vihittiin Porvoossa kolme vuotta myöhemmin. Sen jälkeen hän oli ollut Paattisten apupappina vuoden verran sekä Karjalohjalla samoin apupappina 1850-53. Viimeksi mainittuna vuonna hänestä tuli sitten Marttilan pitäjään tuolloin kuuluneen Euran kappelin saarnaaja kuudeksi vuodeksi. Nykyisin Euran kappeli tunnetaan Tarvasjokena. Saarnaajan virasta Lindman siirtyi takaisin Paattisille, tällä kertaa kappalaisena. Lopulta hänestä tuli Turun linnan vankilansaarnaaja ja varapastori. Hän oli mukana lukuisissa eri luottamustoimissa, jotka monesti liittyivät muinaismuistojen vaalimiseen ja historian tutki

Lohjan Karkalinniemessä, lähellä Suomen suurinta luolastoa, on jo vuosisatojen ajan sijainnut Torholan talo. 1700-luvun alkupuolella tässä yksinäistalossa oli isäntä muuan Henrik Matsson, joka oli naimisissa Anna Thomasdotterin kanssa. Heillä oli ainakin kaksi poikaa, joista Henrik kävi Turun katedraalikoulua. Hän kuitenkin menehtyi nuorena ja haudattiin Lohjalla lokakuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1727. Henrikin veli Johan meni naimisiin viereisen Karkalin talon lesken, Ulrika Jägerhorn af Storbyn kanssa. Johan oli veljensä tavoin käynyt katedraalikoulua Turussa ja valmistunut lopulta ylioppilaaksi 1742. Hänellä ja Ulrikalla oli yhteensä viisi lasta. Näillä viidellä oli aikain kuluessa ollut yhteensä neljä sisarpuolta, joista vuonna 1750 syntyneen Johanna Rautellin mies Henrik Hagelberg tuli Karkalin seuraavaksi isännäksi. Torholan isäntänä 1700-luvun loppupuoliskolla oli Henrik Nilsson vaimonaan Brita Jakobsdotter. Henrik oli kotoisin Torholasta ja Brita puolestaan oli Sammatin Kauk

Pusulan Koisjärven kylän Horjun l. Harjun talon omistivat 1930-luvulla Anton Laine ja Fredrika Lovisa Eliasson. Fredrikan isänpuoleinen suku oli hallinnut tilaa viimeistään vuodesta 1540 alkaen. 1720-luvun alussa isännäksi tullut Henrik Eriksson oli nainut naapuritalon tyttären, Karinin. Henrikin kuoltua vuonna 1738 nai leski Karin Marttilan kylässä syntyneen Isak Matssonin, josta tuli talon uusi isäntä. Henrikin ja Karinin vuonna 1726 syntynyt poika Simo otti sitten isäpuoleltaan ohjakset jossain välissä 1750-tai 1760-lukua. Simo Henrikssonin puoliso oli talollisen tytär Hirvijoen kylästä. Pariskunnan vanhin lapsi Henrik syntyi rippikirjan mukaan vuonna 1750, mutta pitäjän kastettujen luetteloon häntä ei ole merkitty. Henrik ei lähtenyt kovin kauas morsiamen hakuun. Hänet nimittäin vihittiin 1780 Koisjärven Veskalan talon tyttären, Britan kanssa. Britaa 17 vuota vanhempi sisar Maria oli muuten Elias Lönnrotin äidinäiti.Henrik ja Britan perheeseen syntyi kuusi lasta vuosien 1781-1797 v

Aikaisin tieto Koivulasta on 1400-luvun alusta, jolloin sen omisti Henrik Larsson. Vuonna 1449 mainitaan omistajana Matts Karnasth ja vv. 1538 -1630 kuului tila Fleming suvulle. Sen jälkeen ollut useita omistajia mm. Banerit, Skunckit, Svahnit, Nordbergit ja Forsströmit. Pinta-ala 135,71 ha; siitä puistoa ja puutarhaa 4,13 ha, peltoa 45,99, luonnonniittyä 4,78. metsämaata 72,91 ja joutomaata 7,9 ha. Peltomaasta suurin osa savimaata, salaojitettu 12 ha. Rakennukset viljelysten keskellä, kauniilla paikalla, Lohjanjärven ja Hormajärven välisellä kannaksella, josta on laaja näköala kummallek in järvelle. Päärakennus on B. V. Nordbergin rakennuttama v. 1842 ja sijaitsee suuren puiston ja koristepuutarhan keskellä. Navetta vanha, harmaasta kivestä, siinä on painovesi. Pellot ovat 3:ssa kierrossa, joissa kaikissa on viljelysjärjestys: kesanto, syysvilja, 4 heinää, 2 kevätviljaa. V. 1929 oli 1,95 ha kesantona, 0,56 vehnällä, 2 rukiilla, 10,3 kauralla, 1 ohralla, 0,5 herneellä, 0,9 perunalla,

Lohjan Hiiden kartano mainitaan ensimmäisen kerran jo 1404 erään rajariidan yhteydessä. Ensimmäinen nimeltä mainittu isäntä oli eräs Olavi, Oleff Hidhest vuoden 1447 tienoilla. Keskiajan lopulle mennessä oli kylään perustettu viisi taloa, jotka kuitenkin oli yhdistetty yhdeksi ratsutilaksi vuoteen 1600 mennessä. Tuolloin rusthollarina oli Nils Klemetsson, joka toimi myös Raaseporin kruununvoutina. Hänen jälkeläisensä omistivat tilan aina vuoteen 1793, jolloin se myytiin Lohjan kirkkoherralle, Anders Collinille. Collinilta sen osti 1806 vuorineuvos Detlof Heikensköld. Tämän tytär Maria von Wright hallinnoi tilaa 1815-1822, kunnes myi sen Tenholan lähtöisin olleeseen Wikström -sukuun kuuluneelle Henrik W:lle 10.000 taalarin hinnasta. Kahdeksaa vuotta myöhemmin Hiiden kartano siirtyi poika Henrik Johanille, jonka oma poika Johan Wilhelm oli isäntänä tapaturmaiseen hukkumiskuolemaansa saakka vuonna 1901. Tämä jälkeen isännäksi tuli oheisessa kuvassa komeileva Axel Johan Wikström, joka oli

Vanhoina aikoina oli tavallista, että skotlantilaisten sukujen kaikki pojat saivat tasavertaisen kasvatuksen ja koulutuksen, mutta aikuisikään tultuaan lähtivät heistä muut paitsi vanhin etsimään onneaan muualta. Ruotsin suurvalta-aikoina 1600-luvulla tuli sinnekin paljon skotteja mm. kauppiaina ja sotilaina. Eräs sellainen porvarisuku oli nimeltään Feif (Ruotsissa kirjoitettu nimimuoto, joskus myös Feiff; omakielinen kirjoitustapa Fyf, Fyff; tänään se kirjoitettaisiin varmaan Fife ). Suvun vanhin tunnettu jäsen oli Skotlannin itärannikon Montrosen kaupungissa toiminut kauppias Alexander Fyf , joka mainittiin ainakin vuonna 1628. Erilaisissa lähteissä hänen vaimonsa sanotaan olleen Joneta eli Janet Rynd, jonka isä oli Wilhelm Rynd of Rynd. Feifien ruotsalaiset jälkeläiset ovat tutkineet lisää suvun skotlantilaisista oloista. Erik Carlqvist pyysi skottilaista Rosmary Bigwoodia tutkimaan aiheessa ja sai vastauksen: "Olen löytänyt seuraavat merkinnät aikalaisasikirjoista. Eräs montr

Karjaan Bällarbyn kylä sijaitsee pienellä mäellä, Mustiolta Saloon johtavan tien varrella muutaman kilometrin päässä Mustionjoen ylittävältä sillalta. Sen muodostivat aikoinaan Klockarsin, Smedsin ja Teiran talot. Ensimmäinen kirjallinen maininta kylästä on vuodelta 1392. Taloista Klockars ja Smeds kuuluivat aikoinaan Mustion ruukin valtavaan maaomaisuuteen. Teira sen sijaan siirtyi isältä pojalle 1700-luvun puolivälistä ainakin 1930-luvulle saakka. Talon toisintonimenä käytettiin vielä 1800-luvun alussa Påvalsia. Vaikka näiden tilojen talousrakennuksista on aikain kuluessa purettu suurin osa, antaa kylänmäki yhä edelleen aavistuksen sen historiallisesta luonteesta. Osa Klockarsin päärakennuksesta ja Teiran luhtiaitta ovat vanhimpia rakennuksia. Ne on todennäköisesti rakennettu jo 1700-luvun loppupuolella. Smedsin päärakennus on 1800-luvulta ja Teiran 1900-luvun alusta. Uudelle vuosituhannelle tultaessa oli Teiran edelleen elävä pihapiiri, kun taas Klockars oli käytössä vain kesäasunt

Tönius Nylander oli kauppias ja pormestari (1573-89) Viipurissa. Joskus nimi on kirjoitettu muotoon Tönne Nyland; Tönne ja Tönius ovat Antonius-nimen lyhytmuotoja ja sukunimi saattaa viitata uusimaalaisiin sukujuuriin. Viipuri oli vanhoina päivinä rajalääninä ja -kaupunkina poikkeavassa tilanteessa muihin kaupunkeihin nähden. Siellä päätti linnanpäällikkö kaupungin luottohenkilöistä eikä porvarikunta itse, kuten muissa kaupungeissa. Anders Nilsson (Sabelfana), joka oli linnanvouti 1567-76. Hän erotti ilmeisesti vuoden 1573 alkupuolella kaupungin raadista kaksi jäsentä ja nimitti tilalle Bertil Jonssonin ja Töniuksen. Kuningas nimittäin kirjoitti Anders Nilssonille 30.7.1573: "...edelleen ilmoitat, että ne pormestarit, jotka tähän asti ovat olleet Viipurissa, ovat olleet toimissaan huolimattomia ja vääryyttä harrastavia ja että sen tähden olet heidät erottanut ja määränyt heidän sijaansa...". Viipurin rikkain vuonna 1571 oli Staffan Kanngjutare (Staffan Kannunvalaja), jonka i

Nimismies Gustaf Orenius asui perheineen Kiskon Kirkonkylän Härän talossa, joka sijaitsee lähes vastapäätä pitäjän kaunista puukirkkoa. Hänen isänsä Michel Michelsson oli kotoisin Orijärven kylästä. Tämä vanhemmista voidaan kertoa seuraavaa; Isänäiti Anna Stina Isaksdotter oli pyöräntekijä Oreniuksen vanhin tytär, joka oli syntynyt vuonna 1754. Isak Orenius oli Iso-Orijärven talon rusthollarin poika ja hänen vaimonsa Anna Kurkelan kylän Arkkilan rusthollin tytär. Isakin veli Johanin oli tullut isänsä jälkeen rusthollariksi. 1760-luvun tienoilla talo kuitenkin joutui tai myytiin Orijärven kaivoksen omistajille ja sitä viljelemään tulivat lampuodit. Isak asui perheineen Niemen torpassa. Isänisä Michelin syntymäpaikka oli Vähä-Orijärven talo. Isä Jöran Johansson ja äiti Maria Matsdotter oli vihitty 8. lokakuuta vuonna 1745. Jöran oli Vähä-Orijärven edellisen isännän poika ja äiti Maria oli kotoisin Metsolan kylästä. Perheeseen syntyi vuosien 1747-1759 välisenä aikana peräti kuusi poikaa,

Lohjan Lylyisten kylä sijaitsee Lohjanjärven Isoselän pohjoispuolella, Paloniemen ja Outamon kylien välisellä niemenkärjellä. Alueelta löytyy muinaishautoja sekä ikivanha käräjäpaikka. Niemen itäisellä puolella aukeaa Lylyistenlahti, jonka erottaa Isoselästä Nuottasaari. Saaren nimen voisi ajatella kuvastavan yhtä niistä elinkeinoistsa, joita kyläläiset ovat maanviljelyksen rinnalla harjoittaneet. Lylyisiin oli aikain kuluessa perustettu kolme eri taloa; Kriisi l. Seppä, Hontti ja Hentti. Näistä Hontin talo oli jaettu kahtia Ali- ja Yli-Hontin tiloiksi 1700-luvulla. Kriisin eli myöhemmin Sepän talo mainitaan jo aivan ensimmäisen säilyneessä maakirjassa vuodelta 1540. Tämän jälkeen talo siirtyi isältä pojalle noin 250vuoden ajan. Tämänkin jälkeen omistus säilyi suvulla. Taloon kotivävyksi tullut nuori mies ryhtyi uudeksi isännäksi ja hänen jälkeläisensä olivat ainakin vielä 1930-luvun Sepän omistajina, tosin omistuksen vielä kerran siirtyessä tyttären kautta tämän miehelle. Varhaisin ki

Suomen Museo -lehden numerossa yksi vuodelta 1894 esitellään erittäin vanha suomalainen loitsuruno. Sen oli löytänyt Narvan kaupungin arkistosta virolainen kandidaatti O. Kallas, joka oli sen edelleen lähettänyt toimitukselle julkaisua varten. Narvan kaupungin neuvoston tuomiokirjasta huhtikuun 28. päivältä vuonna 1615 löytyy seuraava tapaus; Syytettiin siellä Brigitta nimistä suomalaista vaimoa noituudesta ja tautien nostamisesta. Seitsemän todistajaa vannoi Brigitan olevan vikapään, minkä jälkeen hänet 5.5.1615 monen kidutustutkimuksen jälkeen elävältä poltettiin. Syntinen taikakaava kirjattiin tuomiokirjaan. Siitä sen kopioi H.J Hansen vuonna 1858 ilmestyneeseen kirjaansa "Geschichte der Stadt Narva", sivulle 79. Jesuxen veri punainen Marian makia maito Kipullen woiteixi Hauoillen parendehax Noe olcon 5 weliexellen Th. 9 wierahallen Tuomitsijoilla saattoi olla käytössään vuonna 1608 ilmestynyt "The Compendium Maleficiarum" eli täydellisin opas noitien tunnistamis