Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2011.

Kirkonvaivaisten auttaminen

Auran eli silloisen Prunkkalan kappeliseurakunnan Laukkaniityn kylän Vähätalon Ojalan torpparin renkinä oli 1850-luvulla paimiolainen Fredrik Heikinpoika. Rippikirjan 1854-1861 mukaan vaimo Maria Juhontytär olisi myös ollut kotoisin Paimiosta, mutta itseasiassa hän oli syntynyt Laukkaniityn Vähätalon rengin tyttärenä Aurassa. Myöhemmin Marian isästä, Juho Juhonpojasta tuli Ojalan torppari, joten Fredrik oli renkinä appivanhempiensa taloudessa.

Avioiduttuaan Mariansa kanssa oli Fredrik ensin renkinä Järykselässä. Sieltä he muuttivat vuoden 1848 paikkeilla Laukkaniitylle. Perheen lapsikatras kasvoi parin vuoden välein, mutta kuoleman korjatessa satoaan, olivat heistä elossa vuonna 1862 enää Mats Vilhelm (s. 1851), Henrik (s. 1853) ja Johanna (s. 1856). Vanhin tytär Justina muutti samoihin aikoihin Lietoon tultuaan aikuisikään. Esikoispoika Johan Fredrik oli kuollut 1858 hukkumalla Aurajokeen.

Äiti Marian oli perhe menettänyt jo toukokuussa 1857. Samalla isä Fredrik oli joutunut suureen …

Yläneen Krabbe

Turkulaisen porvarin, Matts Lukasson Nackan eli Grabbin poikana syntynyt Henrik Krabbe oli katedraalikoulun oppilaana vuodesta 1670 vuoteen 1676. Tuolloin hän kirjoitti itsensä ylioppilaaksi ja nelisen vuotta myöhemmin Henrikistä tehtiin apupappi Pöytyällä. Yläneen kappalainen hänestä tuli jo 1684 ja tässä virassa hän oli aina vuoteen 1712, kunnes hänet päätettiin erottaa toimestaan jatkuvien väärinkäytösten takia.

Pöytyän kirkkoherran, Ambrosius Regulinuksen tyttären, Marian kanssa naimisissa ollut Krabbe ei nimittäin ollut Auranmaan rauhallisimpia pappismiehiä. Hän herätti suurta huomiota aikalaisissaan huonoilla käytöstavoillaan. Kuitenkin Euran käräjillä lokakuun viimeisinä päivinä vuonna 1712 käsiteltiin Yläneen Kirkonkylässä asuneen Klemetti Mikonpojan puheita. Tämä oli sanonut Krabben tyttärestä, Mariasta, että tällä oli "Perckelen Kaunis Muodo". Tämä hävytön puhe oli täysin sopimatonta, joskaan ei tavatonta tuon ajan kielenkäyttöä. Loppujen lopuksi Krabbe itse sai ku…

Kirkon aarteet hukassa

jatkoa eiliselle ja toissapäiväiselle tarinalle....

Näin Tapani Löfving itse kirjoitti asiasta näin:

Näin löimme Tammelan pitäjässä kaksi rakuunaa Kesäk. alussa; toisella oli posti, jonka hän aikoi viedä luutnantti Bruselle. -- Saman kuun loppupuolella menimme yhden luutnantin ja 58 miehen kimppuun, jotka olivat erään välskärin ja hänen kirstunsa saattojoukkona. Nämät tulivat Hämeenlinnasta kun me karkasimme heihin ennenmainitussa pitäjässä. Mutta siinä paikassa oli iso aukio ja venäläiset ampuivat 3 laukausta meitä kohden, josta, Jumalalle kiitos, ei kuitenkaan mitään vahinkoa tullut. Välskäri ja 8 miestä pääsi pakoon. Luutnantti ja alaupseeri jäivät 50 sotilan kanssa kentälle. Kappalainen Oxenius Tammelan pitäjässä kysyi olinko kadottanut monta miestä, mutta minä vastasin: ei ainoatakaan. Pappi sanoi tahtovansa, kenenkään huomaamatta, saarnastuolissa kiittää Jumalaa, joka näin harvain miesten kautta oli niin suuren voiton antanut. -- Me saimme sota-arkun sekä kaikkien päällystakit, …

Löfving rahakirstun jäljillä Uudellamaalla

jatkoa 22.2.2011 ilmestyneelle tarinalle....

Kovien nälkävuosien jälkeen lienee perheonni kukoistanut Niuhalan ratsutilalla. Vuonna 1700 alkaneen suuren Pohjan sodan häviö johti 1710-luvulla kuitenkin ns. Isonvihan venäläismiehitykseen, jolloin vihollinen teki papistosta väkisin miehitysvallan apureita. Ajat olivat kovia ja esim. Vihdin kirkonkello, hopeat, tekstiilit ym. oli piilotettu ryösteleviltä venäläisiltä. Kirkon kassa ja hopeat kätkettiin Vanjärven kylän metsiin vuorenkoloon.
Uudenvuoden aattona 1713 käski rovasti Thauvonius kappalaistaan Johan Oxeniusta tuomaan pienemmän kalkin ja molemmat pateenit (öylättilautaset) takaisin, mutta hopeakannu ja suurempi kalkki saisivat jäädä piilopaikkaansa kesään asti, kunnes lumet sulaisivat. Mutta samana iltana, kun esineet jo olivat kappalaisen pappilassa Vanhalan kylässä, tuli venäläisten komendantti Bils seurueineen paikalle. He ajoivat pappilan väen tuvasta, niin ettei kukaan talon väestä saanut sinä yönä nukkua.

Kirkon esineet yhdes…

Karjalohjan Vikkaraisen tilalta

Nelisen kilometriä koilliseen kirkonkylästä sijaitsevassa Karjalohjan Härjänvatsan kylässä oli historiallisena aikana viisi isompaa taloa: Koivu, Pelli, Turri, Tölmä ja Vikkarainen. Alueen ensimmäisessä maakirjassa 1553 oli Vikkaraisen isännäksi merkitty Matts Olofinpoika. Siinä ominaisuudessaan hänet löytää vielä 1560 tai 1566.

***

Seuraava Vikkaraisen isäntä vuosina (1560)1580-1595 oli Olof Mattsinpoika, todennäköisesti edellisen isännän poika.

***

Henrik Olofinpoika, todennäköisesti edellisen isännän poika, mainittiin Vikkaraisen isäntänä 1600-1620.

***

Vuodesta 1625 vuoteen 1634 oli Simon Henrikinpoika, todennäköisesti edellisen isännän poika, Vikkaraisen isäntänä; tilan veroluku oli 5/8-osaa, eli alkuperäisestä Vikkaraisesta lienee joskus lohkottu pois osa.

***

1638 mennessä oli Vikkaraisen isännän nimi Bertil Simoninpoika, todennäköisesti edellisen isännän poika. 1642 mennessä hän oli avioitunut Elin Tomaksentyttären kanssa, joka kuoli n. 1654, sillä 1656 mennessä Bertilin puoli…

Eräs rälssisuku Porvoosta

1550-luvulla kirjoitettiin, että "Peippolan Olofilla, Olof i Pepot, oli kaksi poika, Nils ja Henrik. Henrikin suku on kuollut". Tilan nimi Peippola mainittiin jo 1414, jolloin sen omisti eräs Laurens, ”Laurens i Piaputtis”.
Henrik Olofinpoika mainittiin 1480 Peippolassa, josta hän omisti puolet; hänen puolisonsa oli Hinthaaran, ruots. Hindhår, rälssimies Nils Larsinpojan tytär. Henrikin veli Nils Olofinpoika, Peippola, oli nimismies 1480.

Peippola sijaitsee vastapäätä Porvoon kaupunkia, joen länsipuolella. Keskiajalla ja 1500-luvulla Porvoo oli vielä pieni kaupunki, asukkaita oli korkeintaan 200. Suuri rantatie, saaristosta tuleva vanha tie ja pohjoinen tie Hämeeseen muodostivat Porvoosta kauttakulkuliikenteen solmukohdan. Rantatie mainitttiin Porvoossa ensimmäisen kerran vuonna 1421.

Porvoossa ei pitkään liene kirkon lisäksi ollut muita kivirakennuksia. Neitsyt Marian kirkko, nykyinen tuomiokirkko, sai 1450-luvulla suurin piirtein nykyisen muotonsa. Vuonna 1508 tanskalais…

William Ruthin stipendiaatti

Nimi William Ruth ei todennäköisesti sano kovin monelle yhtään mitään ja silti kyseessä on yksi Suomen teollisuushistorian merkkihenkilöistä. Hän syntyi Keski-Suomen Kivijärvellä kappalaisen poikana vuonna 1839. Isän kuoltua äiti muutti lastensa kera Kuopioon. William aloitti työuransa sotilaana ja 1865 hän oli ylennyt Kuopion ruotuväkipataljoonan luutnantiksi. Kolmea vuotta myöhemmin hän kuitenkin otti eron armeijasta ryhtyen maanviljelijäksi.
Tämän lisäksi Willian Ruth työskenteli mm. Viipurissa tullihallituksen palveluksessa. Kaupungin tärkeimmät liikemiehet, Johan ja Wilhelm Hackman pestasivat hänet pian Kymijoen Uittoyhtiön uittopäälliköksi. Tämän jälkeen Ruth antautui täysin teollisuuden pauloihin. Vaikka hänellä ei ollut mitään koulutusta sen paremmin taloudesta kuin tekniikasta, auttoi armeijassa saatu johtamistaito sekä erinomainen suomen kielen taito luontaisen toimeliaisuuden kera monesta pulmasta ylitse.

Kymijoen pitkin tapahtuvaa uittoa oli kaavailtu jo kolmisenkymmentä v…

Pryss- ja Prytz -sukuisia Pohjolassa

Pitkin Pohjolaa eli keskiajan lopulla ja nykyäänkin ihmisiä, jotka käyttävät sukunimeä Prytz. Nimi (kuten myös kirjoitusversiot Preutz, Prydz ja Pryss) on kansallisuutta osoittava nimi, "preussilainen", joten saman nimisiä sukuja tai yksittäisiä henkilöitä on aikojen saatossa elänyt Pohjolassa enemmänkin, ilman että he välttämättä olisivat ollet toisilleen sukua nimensä perusteella.

Keskisessä Ruotsissa asui yksi Prytz-suku, jonka haaroja myöhemmin aateloitiin. Suku mainitsi kantaisänsä olleen eräs Klas (Claes) Prytzin , joka oli sotaeversti Ruotsissa 1400-luvulla Sture-valtionhoitajien aikaan (1471 -1523). Hänestä sanottiin, että hän oli vanhan aatelissuvun vesa, jonka esi-isät olivet tehneet “kauniita sotatekoja” sekä Ruotsissa että muualla. Lisäksi sanottiin hänellä olleen monia tiloja Västmanlannissa (Arbogan lähistöllä) sekä Närken maakunnassa, jossa hänellä Sköllerstan pitäjässä oli kartanonsa. Hän menetti nämä kuitenkin 1500-luvun uskonpuhdistuksessa, koska lähemmäs 1…

Kitaristi Peter Kaukonen

Tässä blogissa on parikin kertaa ollut juttua suomalaiset sukujuuret omaavasta Jorma Kaukosesta, joka tuli Jefferson Airplane ja Hot Tuna yhtyeiden kautta maailmankuuluksi. Myöhemmin hän on saanut vankan jalansijan musiikkimaailmanssa myös sooloartistina sekä ennen kaikkea Fur Peace Ranchinsa avulla. Turhan vähälle huomiolle muissa kuin tiukimmissa diggaripiireissä on jäänyt hänen nuorempi veljensä Benson Lee, joka käyttää taiteilijanimeä Peter Kaukonen.

Hän osallistui 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa veljensä kanssa tai ilman sekä Jefferson Airplane/Starship että Hot Tuna -kokoonpanoihin joko levyllä tai lavalla. Lisäksi hän ehti soittaa oman Black Kangaroo -yhteensä lisäksi mm. Johnny Winterin, Terry Allenin ja Link Wrayn kanssa. Black Kangaroo oli myös hänen ensimmäisen levynsä nimi. Tämä bluesia ja rockia sekoittanut levytys ilmestyi 1972. Seuraavaa albumia saatiin odottaa aina vuoteen 2004 saakka eikä Peter Kaukonen sen jälkeenkään ole ollut mitenkään aktiivinen levytysurallaan.

Väärän talon tarina jatkuu

1690-luvulla vaihtui Vihdin Väärän rusthollarin nimi. Isäntä oli nyt Michel Michelinpoika, nimestä päätellen edellisen isännän poika. Michelin vaimo lienee ollut nimeltään Margareta, mahdollisesti patronyymiltään Johanintytär. Huonekuntaluettelon 1695 mukaan asui Väärän taloudessa silloin yhteensä kahdeksan henkeä ja tila oli veronmaksukykyinen. Talon muita asukkaita lienevät olleet ainakin isännän veljet Hindrik Michelinpoika ja Jakob Michelinpoika.
Mainittakoon vielä kuriositeetin vuoksi - vaikka kyseiset henkilöt eivät välttämättä olleet verisidoksissa Väärään - että eräs hulttilalainen Michael Erici Hultman Wihtensis löytyi Helsingin triviaalikoulun (alkeiskoulun) oppilasluettelossa 1706, ja eräs Mikael Hultman Hulttilasta suoritti samaisen koulun 1732. Huonommin kävi sille Hulttilan Jakobille, jonka venäläiset ottivat manttaalisotilaaksi 1720 ison vihan miehityskauden aikana; hän ei luultavasti enää koskaan nähnyt kotikyläänsä.

***

Hulttilan Väärän - kirjonkirjoissa Hultila Wäras…

Väärän talolta

Vihdin talojen lukumäärä oli jo varhain vakiintunut ja lienee jo varhaista perua. Hulttilan kylässä oli viisi taloa vuonna 1550, josta ne vähenivät kolmeen vuoteen 1600 mennessä ja myöhemmin kahteen. Hulttila sijaitsee nykyisen Ojakkalan kylän itälaidalla, idässä rajoittuen Poikkipuoliaiseen, johon hulttilalaiset jakoi kalastusoikeuden tervalampelaisten kanssa.
Yksi Hulttilan taloista oli myöhemmin nimeltään Väärä se ja lienee myöhemmän kehityksen perusteella ollut Hulttilan ensimmäinen asutus.

Ensimmäiseen maakirjaan, veroluetteloon, merkittiin vuonna 1540 talon isännäksi Michel Olofinpoika. Tämä Michel lienee ollut sama kuin se Hulttilan Michel, joka yhdessä Kotkaniemen Mattsin ja Erik Mattsinpojan sekä kuuden espoolaistalonpojan kanssa tuomittiin 1545 kukin 40 mk:n sakkoihin laittomasta kaupasta Rääveliin.

Hulttilalaiset kävivät rajariitoja ruskelalaisten kanssa – 1563 sakotettiin Ruskelan isäntiä Lars, Erik, Peer ja Morten siitä, että olivat vastoin lakia ja oikeutta ottaneet Hul…

Kirjaa odotellessa

Kyselin tammikuun aikana tämän lukijoilta mielipidettä kirjasta, joka tehtäisiin tässä blogissa ilmestyneistä teksteistä. Reilut 2/3 vastaajista innostui ideasta. Tämähän tarkoittaa omalla logiikallani, että tuollainen opus täytyy aivan ehdottomasti saada aikaan.

Viime syksynä koostin paikallislehteen tekemistäni jutuista hyväntekeväisyyskirjan, jonka ulkoasu ja sisältö eivät itseäni pidemmän päälle miellyttäneet. Vaikka tekohetkellä kaikki tuntui helpolta, oli lopputulos liian harrastelijamainen minuun makuuni. Saimme kuitenkin kerättyä mukavan potin paikalliseen toimintaamme, kiitos lukuisten tilaajien.

Tulevan kirjasen ajattelin koostaa teemapohjalta. Vaihtoehtoina ovat tällä hetkellä työnimet "Suomen kansan hulluimmat miehet" ja "Suomalaisia naiskohtaloita". Kuten nimistä voi päätellä, olisi ensimmäinen vaihtoehto hieman kevyempää lukemista, kun taas naiskohtalot tekisivät yleiskuvan hieman synkäksi.


Miksi sitten ryhtyä hankkeeseen, josta on jonkin verran vaiv…

Lisää vehkalahtelaisia

Jaakon rinnalla mainittiin Suden rusthollin isäntänä 1630-luvulta lähtien Mikko Erkinpoika, joka mahdollisesti oli Jaakon pojanpoika. Jaakon kuoltua jaettiin tila kahtia. Toisen, Suden, myöhemmin Lautalan, isännäksi tuli Mikko. Klemetti Matinpoika sai Suden tilan toisen puo­liskon, jota ryhdyttiin kutsumaan Klemolaksi. Alkuperäisen tilan koosta kertoo se, että jaon jälkeenkin molemmat puoliskot kuuluivat edelleen Vehkalahden viiden suurimman talonpoikaistalon joukkoon.

Vuoden 1633 käräjillä Mikko vakuutti, että "suvun neuvosta ja suostumuksesta" hän tulisi ottamaan sukulaisensa Yrjö Simonpojan perillisekseen.
Mikko oli Kymenkartanon läänin talonpoikaissädyn valtiopäiväedustajana Nyköpingissä 1634. Valtiopäivillä tehtiin silloin kauaskantoisia päätöksiä. Hallinnollinen käytäntö vahvistettiin: lainsäädäntö kuului kuninkaalle ja valtiopäiville ja toimeenpanovalta kuninkaalle ja keskusvirastoille, kollegioille. Lisäksi valtakunta jaettiin 23 lääniin. Kaupunkien porvareiden osa…

Vehkalahden maisemista

Vehkalahti on maamme vanhimpia seurakuntia, ensimmäiset maininnat siitä löytyvät vuodelta 1336. Seurakunnan kirkko mainittiin 1396 ja kirkkoherra vuonna 1427. Suur-Vehkalahden kirkko- ja hallinto-pitäjä käsitti katolisena aikana lähes koko nykyisen Kymenlaakson.
Eräs Vehkalahden kylistä oli Metsäkylä. Kylän nimi viittaa siihen, että se oli alkujaan ollut jonkun muun kylän ulkomaita. Sopiva alkukylä on Reitakalli hieman Metsäkylän eteläpuolella, myös se Summa-joen varrella. Tätä voisi vahvistaa se, että Reitkallin ja Metsäkylän rajariidat olivat pitkiä ja sitkeitä, erästä 120 vuotta kestänyttä riitaa ehtivät olla ratkaisemassa niin Ruotsin kuin Venäjän kruunukin.  Molemmat olivat Vehkalahden suuria kanta-asutuksia, jotka mainittiin omina jakokuntina jo 1458.

Metsäkylä oli jo varhain Vehkalahden suurimpia kyliä. Metsäkylässä oli myöhemmin kolme kylänosaa, joista kaakkoiskulmaa kutsuttiin Sutelaksi. Kylänosan talot olivat myöhemmin nimeltään Susi eli Lautala, Klemola, Sipola sekä Riivari…

Hieman tutkimustyötäkin

Pienimuotoinen tilaustyö lähestyy valmistumistaan. Vaikka kukaan aiheeseen liittyneistä henkilöistä ei ole itselleni mitään sukua, imi tutkimustyö perusteellisesti mukaansa. Oli mukavaa huomata, että pystyi selvittämään kaksikin ensinäkemältä mahdottomalta näyttänyttä tapausta.
Tällä kertaa pyrin esittämään myös lähdetietoja mahdollisimman paljon, sillä juuri edellä mainituissa kohdissa rippikirjat ja muut kirkolliset dokumentit eivät suoraan anna vastausta. Lähdetietoja hyödyntämällä joku toinen voi halutessaan vertailla olemassa olevia tietoja ja katsoa, tekeekö niistä samat johtopäätökset kuin itse.

Kysyjälle lähtee noin 20 -sivuinen vihkonen, joka on osin kuvitettu. Muutama rippikirjaote ja Suomen Maatilat -kirjasarjasta kopioidut kuvat antavat hieman ilmettä muutoin niukalle tekstiainekselle. Tulipa harrastuksen ja ulkoilun nimissä kierrettyä hieman Kosken Tl syrjäkujia kuvaamisen merkeissä. Itse otetuissa kuvissa on aina se hyvä puoli, että ei tarvitse välittää niiden tekijänoike…

Murhamiehiä ja roistoja

Vihdin Hultilan kylän Väärän rustholli ryöstettiin 1.10.1817. Murtomieskaksikko Henrik Krig ja Abraham Lindros saivat rahaa ja tavaraa 493 paperiruplan edestä. Hyvän hevosen sai tuohon aikaan 100-150 ruplalla ja ruistynnyrin 20 ruplalla, joten varastetun tavaran arvo oli melkoinen. Miehet kuuluivat ns. Nurmijärven rosvoihin, n. tusinan verran jäseniä omaavaan koplaan, joka terrorisoi murroilla ja ryöstöillä Uudellamaalla ja Hämeessä 1810-luvun lopulla ja seuraavan kymmenluvun alussa.

Krig oli rosvokoplan toinen johtaja, jota muistettiin Nurmijärvellä vielä 1900-luvun alussa balladissa, jossa puhuttiin ”julmasta ja mustasta Riikistä”.  Mielenkiintoista kyllä, Ulrikan velipuoli Mikael Henrikinpoika Lemström (s. 1790) oli myöhemmin tekemisissä Nurmijärven koplan kanssa ja lienee aiheuttanut äidilleen harmaita hiuksia. Mikaelin rakastajatar oli Vihdin Suontaan rusthollin emäntä Eva Kajsa Saxenberg (1785-1853), jonka puoliso oli Gustaf Berghäll (1779-1818).

Eva Kajsa yritti ensin murhata …

Turhauttavaa

Joskus sukututkimus on todella rasittavaa. Turhauttavaa..... Erityisesti silloin, kun kaikki ns. faktat ovat tiedossa, mutta henkilön sukuperää ei saa selvitetyksi.

Lähdin erään toimeksiannon perusteella katsastamaan Varsinais-Suomen Koskella asuneen renkimiehen ja hänen vaimonsa esivanhempia. Hyvän nettituttavan ja ahkeran etsinnän perusteella miehen vanhemmat löytyvätkin - tosin Kosken Tl rippikirjassa ilmoitettu syntymäaika erosi "vain" viisi vuotta todellisesta. Sen lisäksi miehen äidin syntymäaika oli sekoitettu tämän siskon syntymäaikaan ja nimikin oli hieman väärin vihittyjen luettelossa.


Renkimiehen vaimon kohdalla iskikin sitten totaalinen stoppi. Vaikka rippikirjassa on nätisti naisen nimi ja patronyymi sekä tarkka syntymäaika, eivät sen paremmin Kosken Tl kuin koko Varsinais-Suomen kastettujen luettelot tunne kyseistä henkilöä. Onnistuin seuraamaan häntä yhden rippikirjajakson taaksepäin, mutta pitäjän askeettisten pappien merkintöjen takia homma jää toistuvasti k…

Ripaus byrokratiaa

Tarkkasilmäisimmät ovat ehkä huomanneet pienen kirjain- ja numerosarjan tuossa blogin oikeassa yläkulmassa. Kyseessä on ns. ISSN-tunniste, josta Kansalliskirjastomme nettisivut kertovat seuraavaa;

ISSN on jatkuvasti ilmestyvän tekstijulkaisun kansainvälinen tunnus. Sen avulla tietty lehti, sarja tai muu jatkuva julkaisu voidaan yksiselitteisesti erottaa muista, jopa samannimisistä julkaisuista. ISSN-tunnus auttaa tunnistamaan ja löytämään julkaisun tietojärjestelmistä.

ISSN-tunnus liittyy kiinteästi julkaisun nimeen; Nimen muuttuessa myös tunnus on muutettava.


ISSN-tunnuksesta on hyötyä käsiteltäessä julkaisuja kirjakaupoissa ja kirjastoissa. Konelukuinen ISSN-tunnus soveltuu tietojen vaihtoon eri tietojärjestelmien välillä, esim. tiedonhaku-, lainaus-, laskutus- ja kirjanpitojärjestelmissä. ISSN-tunnus voidaan sisällyttää EAN-viivakoodiin.

Tunnistamisen ja löytymisen ohella ISSN-tunnus lisää julk…

van Kampen

Suomen suurin kaupunki keskiajalla oli Turku, joka kuitenkin eurooppalaisen mittakaavan mukaan oli pikkukaupunki - esimerkiksi Tukholma ja Rääveli, nyk. Tallinna, olivat huomattavasti suurempia. Kuten muuallakin Itämeren piirissä perustui kaupankäynti pitkälti hansakaupungeista olevien henkilöiden varaan ja esim. saksalaisia kauppiaita on tiettävästi asunut Turussa jo 1250-luvulta lähtien; 1300-luvulla oli valtaosa Turussa vaikuttaneista kauppiaista hansaliiton kaupungeista kotoisin.

Hansalaivojen tärkeä kulkureitti johti Novgorodista Rääveliin ja edelleen Riian ja Danzigin kautta Lyypekkiin ja sieltä edelleen Juutinrauman kautta Bergeniin ja Pohjanmeren kaupunkeihin. Eniten Turku kävi kauppaa Räävelin ja Tukholman kanssa, mutta myös mm. suoraan Lyypekin kanssa. Turun tärkeimmät vientiartikkelit olivat turkikset, hevoset, voi, terva, kala sekä traani, ja tuontiartikkeleja olivat suola, humala, vilja, kankaat, mausteet, esineet sekä jalometallit.


Eräs näistä Turussa asuvista ulkolaisis…