Juhan suku-uutiset

Alkuvuosi 1907 oli kiireistä aikaa nuorsuomalaisten puolueen aktiiveille Auranmaalla. Kuun puolivälin tienoilla oli Auran Kapulin talossa heidän iltamansa, joihin kokoontui jopa 70 henkeä. Tämä siitä huolimatta, että pitäjässä oli parit muutkin riennot samana iltana. Opettaja Leimu kertasi nuorsuomalaisen puolueen alkutaipaleita ja ylioppilas Linturi piti "kansanomaisen, selväpiirteisen" esitelmän laillisuus- ja kielikysymyksestä.  Rouva Aleksandra Simola oli tullut Helsingistä saakka puhumaan naisten vaalioikeudesta pitäen tätä erittäin tärkeänä tehtävänä tulossa olevissa äänestyksissä. Ilta päättyi Linturi esitykseen maakysymyksestä sekä lyhyestä kirkollisesta ohjelmasta. Erityisesti rouva Simolan puhe tempasi paikalla olleet mukaansa olivat nämä sitten miehiä tai naisia. Samoihin aikoihin Marttilan Prunkilan kylän Katavan taloon kokoontui lähes 200 henkeä kuuntelemaan em. ylioppilas Linturin puhetta, joka käsitteli lähinnä puolueen vaaliohjelmaa. Yleisö oli hyvin tyytyvä

Räätälimestarin hautakivi kuvattuna kesällä 2011 Turun Uudella hautausmaalla Alkuvuodesta 1904 kuoli Turussa eräs kaupungin vanhimmista käsityöläisammatin harjoittajista, räätälimestari Erik Hjalmar Carlstedt. Hän oli syntynyt Ruotsissa 1824 ja tullut nuorena miehenä Turkuun. Uudessa kotipaikassaan hän perusti räätälinliikkeen, josta vähitellen kasvoi yksi kaupungin suurimmista alan toimijoista. Iän karttuessa Carlstedt luopui liikkeestään, mutta voimme pitää häntä hyvänä työnantajana. Kesällä 1878 Keisarillinen Suomen Talousseura päätti täysikokouksessaan palkita räätälinsälli Åbergin seuran pronssisella mitalilla 29 vuoden palveluksesta Carlstedtilla. Tuskin Åberg niin kauaa olisi viihtynyt työssään ellei räätälimme olisi ollut koko lailla asiallinen kaveri. Erik Hjalmar Carlstedt oli harras uskovainen ja vietti eläkepäiviään hiljaisuudessa. Hän teki suurehkoksi kuvaillun lahjoituksen Naisväenyhdistykselle. Tällä ja muilla avustuksilla yhdistys sitten rakensi rukoushuoneen sa

"Matkasuuntia Suomessa no 2" tammikuun ensimmäiseltä päivältä 1888 kertoi nimensä mukaisesti mielenkiintoisista matkailukohteista maassamme. Yksi näistä oli "Myllykylästä Kiskolle" johtava tie, joka lähti Sammatista. Lehden mukaan Sammatista saattoi saada helposti veneen - paitsi heinänteon aikaan - jolla saattoi ylittää Enäjärven. Vastarannalta olisi noin nelisen kilometriä jalkapatikkaa ennen Kärkelän kuparihyttiä. Tämä teollisuuslaitos oli Orijärven kaivoksen tavoin Fiskars-yhtiön omistuksessa. Sinne saattoi saada hevoskyydin ja perillä pystyi ihailemaan lähes 100 metrin syvyyteen ulottuvia kaivoskuiluja. Vuonna 1757 löydetyn kaivoksen malmi tuotiin maanpinnalle seitsemän "päivänaukon" kautta. Sen jälkeen raaka-aine kuljetettiin Pohjan pitäjän Antskogin ruukille. Lehden mukaan harvoissa kaivoksissa on niin hauska käydä kuin Orijärvellä. Sen maanalaisia saleja kannattelivat "suunnattomat pylväät" ja kaivoksen päiväkirjaan olivat monet kuulu

Kevättalvella 1885 sai Porin kaupungissa paljon huomiota osakseen entinen työmies Gustaf Fredrik Hellman, jonka väitettiin täyttävän piakkoin sata vuotta. Olihan hänelle merkitty rippikirjoihin syntymäajaksi 20. päivä marraskuuta vuonna 1787. Mieleltään täysin virkeän vanhuksen sanottiin osallistuneen Suomen sotaan 1808-1809 ja olleen näin yhden viimeisistä elossa olevista veteraaneista Ruotsin vallan ajoilta. Marraskuussa 1887 sanomalehdet tiesivät Gustaf Fredrikin täyttäneen Porin vanhimpana asukkaana sata vuotta. Mutta vain muutamia päiviä juhlien jälkeen osa hänen osakseen tulleesta "legendasta" katosi syntymätietoja tarkemmin tulkittaessa. Satavuotias osoittautuikin lopulta "vain" 84 -vuotiaaksi. Hän oli nimittäin syntynyt 23.11.1803, vaikka häntä oli jo yli 60 vuoden ajan pidetty vanhempana. Rippikirjoja taaksepäin katselemalla selviää, että Hellman muutti vuoden 1824 paikkeilla Kokemäeltä Poriin tullakseen kauppias Björkmanin palvelukseen. Heti kaupunkiin

Mainos Turun Sanomissa 12.8.1909 Kesällä 1894 päätti turkulainen kauppias ja tilanomistaja K. E. Blomberg tehdä viljelyskokeita Kuuskosken tilalla Pöytyällä. Hän oli tätä varten hankkinut sokerijuurikkaan siemeniä (Beta vulgaris sacharifera) Saksasta ja näitä sitten istutettiin 3-5 aarin palstoille Kuuskoskella. Koealoiksi valittiin tavallista peltoa, jossa oli noin 20 sentin savensekainen ruokamultakerros maan kallistuessa lievästi idän suuntaan. Edellisenä kesänä peltoa oli kasvanut nisua ja sitä oli lannoitettu reilusti  luujauhoilla sekä karjanlannalla. Sadonkorjuun jälkeen maa oli kynnetty noin 17 sentin turpeeseen. Vuonna 1894 kevät tuli peräti noin kuukautta tavallista aikaisemmin, joten olosuhteet olivat suotuisat juurikaskokeilulle. Kylvön kanssa ei hosuttu, sillä maan annettiin kuivua kaikessa rauhassa aina toukokuun alkupäiviin saakka. Edellisen kuun lopussa palstat lannoitettiin 15 kilolla guanosuperfosfaattia ja 25 kilolla chilisuolaa. Muutamien kyntö- ja karhimiske

Turun taudiksi kutsutaan hillitöntä vanhojen rakennusten ja kortteleiden purkuvimmaa kaupungeissa. Tämä sairaus tuli erityisen tunnetuksi 1970- ja 1980-luvuilla maamme entisessä pääkaupungissa, Aurajoen rantamilla. Lähes kaikki vanhat arvotalot onnistuttiin hävittämään uusien, liiketaloudellisten periaatteiden mukaan rakennettujen kauppojen ja hotellien tieltä. Onneksi Luostarinmäen Käsityöläismuseo oli onnistuttu perustamaan jo paljon aikaisemmin ja täten tämä osin jo 1700-luvulta peräisin olevan miljöö on säilynyt meidän kaikkien iloksi. Hetken aikaa 1900-luvun alussa näytti tosin siltä, että tämä "Hökkelien Turku" joutuisi jyrän alle "kapitalistien maahuijausten takia". Asiasta kirjoitti mukavan ja lämpimän artikkelin "Kyläkirjaston Kuvalehti" lokakuun ensimmäisenä päivänä 1906. Tuo reilun sadan vuoden takaista arvomaailmaa kuvaileva teksti onkin syytä kopioida tähän kokonaisuudessaan arvokkaiden, edellä mainitussa lehdessä olleiden kuvien kera. Kuvist

Suomen Sukututkimusseuran toinen jäsenlehti, Sukutieto, on ehtinyt vuoden kolmanteen numeroonsa. Asiapitoinen ja ehkä joidenkin mielestä kuivahko aikakauslehti on tapansa mukaan täynnä erinomaisia artikkeleita. Pidän henkilökohtaisesti paljon niistä lehdistä, jotka eivät aliarvioi lukijansa älynlahjoja mennen yli aina aidan matalimmasta kohdasta. Tällä kertaa kolahtivat erityisesti Kari-Matti Piilahden "Sukututkimus ja yhteiskunnallis-sosiaaliset arvot" sekä Henrik Impolan "Suomen rälssi ja sen ratsupalvelus 1500-luvulla". Tietysti täytyy mainita Tiina Miettisen esittely hyvin varhaisesti naispuolisesta sukututkijasta, Kristina Gyllenstiernasta. Blogikirjoituksiani pisti miettimään emeritusprofessori Matti Klingen "Hajamietteitä" kolumnin toteamus; "Tutkija joutuu usein kohtaamaan tilanteen, etteivät muut tutkijat - ainakaan vielä - osoita kiinnostusta jonkun toisen aiheisiin ja tuloksiin. Juuri silloin tarvitaan esityksellisiä keinoja osoitt

Tampere syntyi tehtaiden myötä eikä keskeinen näkymä ole kovin paljoa muuttunut 110 vuodessa. Mustavalkoinen kuva ilmestyi "Kyläkirjaston Kuvalehdessä" kesäkuun ensimmäisenä päivänä 1901. Värikuva on taasen otettu kesäkuun 27. päivä tänä vuonna - tosin hieman eri kuvakulmasta. Taustalla Finlayson tehtaat. Mustavalkokuvan keskellä patsastelevan herran henkilöllisyydestä minulla ei ole tietoa.

Pohjolan Fleming-suvun historia asiakirjoissa alkoi mahdollisesti jo vuosina 1331-54, jolloin tanskalaisten hallitsemassa Länsi-Pommerin herttuakunnan Barthissa mainittiin eräs vouti Klaus Fleming. Hänellä oli samanlainen vaakuna kun myöhemmällä Pohjolan suvulla, joten hän oli todenäköisesti suvun vanhin tunnettu jäsen. Nimestään päätellen Klaus Fleming saattoi olla juuriltaan flaamilainen ("fleming"). Nykyisen Belgian alueella sijaitsevan Flanderin maakunnan asukkaat flaamilaiset tunnettiin jo keskiajalla taitavina kankaankutojina ja kangaskauppiaina. Flaamilaisia muutti muualle ympärysalueille, jossa heidän kutsumanimensä joissakin paikoissa muuttui sukunimeksi. Esimerkiksi Brittein saarten runsaan lampaanvillan tuotanto lienee houkutellut flaamilaisia muuttamaan sinne jo varhain, sillä vaikkapa Pohjois-Irlannin Armaghin arkkipiispana oli eräs Nicholas Fleming jo vuonna 1404  . Riddarholmin kirkko Tukholmassa kuva Wikipediasta Barthin voudin Klausin todennäköisistä

Takakannen kuva Someron Puhelinosuuskunnan historiikista 1910-1970 Kauan sitten kuopatun Someron Puhelinosuuskunnan 60-vuotishistoriikki ilmestyi 1970. Tosin laite oli tullut Somerolle 1880-luvun lopulla, kun herra Konsinin omistamassa Kimalan kartanossa kerrotaan olleen puhelimen. Toisaalta jo 1889 Lahden kartanon omistaja, kapteenin rouva Hulda de Pont, Åvikin kartanon omistaja August Haggren ja Långsjön (Pitkäjärven) kartanon omistaja Waldemar Sagulin perustivat ns. kolmen kartanon yhtiön. Herra Haggrenista tehtiin yrityksen johtaja ja Turkuun asti saatiin vedettyä linja seuraavana vuonna. Muita yhteyksiä oli tiettävästi Forssaan, Jokioisten Haapaniemeen, Kyröön ja Loimaalle. Linjojen rakentajana toimi etevä turkulaisteknikko P. Schoultz. Tosin Forssan johto ei ollut kolmen kartanon yhtiön hallussa, vaan sen omisti kauppias Järnström. Hän oli antanut ripustaa lankansa hieman aiemmin alkunsa saaneen Etelä-Suomen kaukopuhelinyhtiön pylväisiin. Somerolta oli siis 1890-luvulla hy

Viitasaaren haudattujen luetteloa kesältä 1792 Kivijärven pitäjän Pudasjärven kylästä nimitetään Syväjärven rannalla olevaa osaa Mannilan kyläksi. Nimensä on se saanut muinaisesta Mannilan talosta, jonka rauniot ovat nykyisen Kivikon talon (Pudasjärvi n:o 3), vieressä. Mannilantalon olivat perustaneet Manniset, jotka olivat saapuneet seudulle Pieksämäeltä. Toista sataa vuotta sitten lahjoitettiin talo eräälle aatelisherralle, »Jeärnesköltille»,kuten hänen nimensä on säilynyt kansan muistissa. Manniset siirtyivät nyt Haapajärven kylälle, jonka talot kaikki vielä ovat samaa numeroa kuin Mannilan paikalla oleva Kivikko ja rälssiä. Muuan talon entisistä asukkaista, Matti niminen, jäi kuitenkin taloon »niinkun arentaattoriksi». Hänen kanssaan joutui Jeärneskölttikerran riitaan; mikä siihen oli syynä, ei enää muisteta*). Uhkasi häntä ensiksi »piilukolla», joka kuitenkaan ei ottanut tulta, sitten isolla sotakiväärillä sillä seurauksella, että pirtin peränurkkaan paennut mies vieri tiedo

Suomen Urheilulehti no 2 , 1.3.1906 Osakeyhtiö Otto Brandtin mainos Reilusti toistasataa vuotta on Turun ja Loimaan seuduilla puhuttu "Pöytyän pöllöistä", kun on haluttu olla vähemmän kohteliaita. Vuoden 1906 paikkeilla eräs pitäjäläinen, jolla oli sana hallussaan, älähti tästä imartelusta Suomen Urheilulehden sivuilla. Hänen mukaansa mokoma haukkumanimi sopisi paremmin minkä tahansa muun pitäjän asukkaille kuin juuri pöytyäläisille. Perustelunsa tämä tuntemattomaksi jäävä kirjoittaja haki tällä kertaa urheilun ja liikunnan parista. Esimerkiksi vuoden 1905 Turun kesäurheilukilpailuissa oli ollut vain yksi miesvoimisteluseura, tietenkin Pöytyältä kotoisin. Mutta varsinainen ylpeydenaihe Pöytyän kunnalle oli hiihtoharrastus. Talvella 1905-06 oli nimittäin jokaiselle kansakoulua käyvällä pojalla sukset samoin kuin lähes kaikilla tytöillä. Vielä muutamia vuosia aiemmin olivat sukset tuikituntemattomia koululaisille ja vuosisadan alussakin niitä sekä polkupyöriä oli lupa kum

Sodat, tulipalot ja onnettomuudet sekä erilliset ryöstöretket ovat tuhonneet suurimman osan maamme yhteisestä kulttuuriperinnöstä. Esimerkiksi Turun kaupunki on palanut poroksi useita kertoja, mutta näistä muistetaan lähinnä vuoden 1827 suurkatastrofi. Mutta reliikkejä on toki hävinnyt paljon typerimmistäkin syistä. Suomen kotiseutututkimuksen äänenkannattajana toiminut "Kotiseutu" -aikakauslehti kirjasi joulukuussa vuonna 1909 muutaman näistä ajattelemattomuuden kukkasista. Nykyisessä Turun kaupungissa sijaitsevan Maarian kirkon kuoriaitaus myytiin romutavarana pastori Christian Blanqvistille, joka teki siitä aidan renkitupansa ympärille. Samassa kirkossa käytettiin vanhaa miekkaa hiilihankona uuneja kohennettaessa aina vuoteen 1887. Joskus 1890-luvun lopulla löydettiin eräästä turkulaisesta säätyläiskodista Turun kaupungin kartta vuodelta 1750. Perhe oli käyttänyt sitä patatelineen suojustimena keittiössään. Mutta sitä toki osattu myöhemminkin. Lohjalla rakennettiin

Michel Fantin nimikirjoitus Nykyisen Vaasan kaupungin viereinen Mustasaari, ruots. Korsholm vanhan linnakkeen mukaan, mainittiin ensimmäisen kerran 1348 eräässä kauppavapautta koskevassa kuninkaankirjeessä. Linnake rakennettiin maanpuolustukseksi 1370-luvulla ja kuninkaankartano mallitilaksi Pohjanmaan talonpojille 1550-luvulla. Korsholman, Krysseborgin, linnakkeesta hallittiin vuosisatoja koko Pohjanmaata ja ajoittain myös Ruotsin nykyistä Västerbottenin lääniä. Mustasaaren pitäjän Voittilan, ruots. Voitby, kylässä mainittiin 1546-59 talonpoika nimeltään Per Henrikinpoika. Vuonna 1559 hänen talouteen kuului 7 henkeä. Henrik Perinpoika oli ilmeisesti Per Henrikinpojan poika, ja hänellä itsellään oli ilmeisesti pojat Olof, talonpoika Voitbyssä 1585-1618, ja Erik Hindrikinpoika.     Erik Hindrikinpoika oli isäntä Mustasaaren Staversbyn Fant-nimisessä talossa 1594-1614. Vuonna 1605 hänellä oli 4 lehmää ja talossa asui 3 täysi-ikäistä, ns. nokkaveroa maksavaa henkilöä. Erikin puol

Ontto (Andrei, Antti) lienee syntynyt Tollonjoella 1800-luvun puolivälin tienoilla, niihin aikoihin kun Kauro Tenesseinen opetteli runojaan. Tähän mennessä Ontto on kuitenkin vasta pelkkä etunimi poikansa patronyymissä. Onton poika Onton Huoti (Fjodor) syntyi ilmeisesti myös Tollonjoella, mahdollisesti Nekkalantörmällä, ehkä n. 1870-80. Onton Huotin ensimmäinen puoliso oli Tatjana Rettijeff Tollonjoen Kormilan talosta. Huotilla ja Tatjanalla oli ainakin kolme lasta. Poika Juho eli Iivana Denisov syntyi 1906. Tytär Joukenia Denisov syntyi 1908. Kolmas lapsi oli nimeltään Iro. Äiti Tatjana lienee kuollut n. 1910, sillä Huoti avioitui Mari Lesosen kanssa, jonka kanssa hänellä oli vielä kaksi lasta. Huotin käyttämä sukunimi ei ole tiedossa, mutta hänen poikansa Juho Denisovin lapsilla on tarina, jonka mukaan nimi Denisov aikoinaan oli tullut Keski-Venäjältä Uhtuan kautta Tollonjoelle. Toinen, paremmin kokonaisuuteen osuva selitys on kuitenkin se, että Denisov on venäläistetty nimimuot

Vanha kylä Hukkalantermällä Tollonjoella 2007 - kuva Wikipediasta Vuokkiniemen kirkonkylän sivukylä Tollonjoki, kuten muukin Vienan Karjala, asutettiin nähtävästi pysyvästi aikaisintaan Täyssinän rauhan jälkeen 1595 ja 1600-luvun alkupuoliskolla. Asuttajat olivat etelämpää tulleita karjalaisia sekä myös Suomen puolelta tulleita savolaisia, pohjalaisia ja kainuulaisia. Tollonjoki on pitäjän ainoa jokivarsikylä, jollaiset taas ovat hyvin tyypillisiä Aunuksen puolessa. Tollonjoen kylä ei koskaan ollut suuri. Vuonna 1905, jolloin vasta se käsiteltiin omana kylänään - eikä enää osana Vuok-kiniemen kirkonkylää - siellä oli 18 taloa ja 150 asukasta. Nämä määrät eivät olennaisesti enää muuttuneet myöhemmin, niin pitkään kuin kylä oli elossa. Tollonjoen asukkailla oli 1900-luvulla tarina kylän nimen syntymisestä: ”Kaksi miestä kävelöy, vassakkah tullah. Siitä toini kysyy: A mihipä olet mänössä?" "Tänne mie mänen tollotan”. Asukkat itse tuskin olivat tosissaan tarinansa kanssa,

Eräs 1700-luvulla eläneistä esivanhemmistani oli Akaan lukkarina toiminut Heikki Laurinpoika Largreen (1709-1776), joka oli naimisissa Lempäälän Ahtialan kylän Hävältilän talon rusthollarin tyttären, Anna Bromanin kanssa. Heikillä ja Annalla oli ainakin kahdeksan lasta, joista vanhin oli vuonna 1735 syntynyt Karl. Karl, joka käytti sukunimeä Höglund, kävi Hämeenlinnan triviaalikoulua siirtyen sieltä Turun katedraalikouluun 1754. Viisi vuotta myöhemmin hänestä tuli ylioppilas ja pappisvihkimyksen Karl sai 1773. Samalla hänestä tuli Huittisten kirkkoherran apuolainen ja 1781 kappalainen. Huittisissa hän myös kuoli 1789 jättäen jälkeen leski Maria Elisabet Haberfeltin, jonka isä oli ollut Mouhijärven kappalainen. Karlia 13 vuotta nuorempi velipoika Johan Höglund kävi hänkin koulua Hämeenlinnassa ja Turussa päästen ylioppilaaksi 1770. Viisi vuotta myöhemmin hänestä tuli pappi ja ensimmäiseksi työpaikaksi ilmaantui Tammelan kappalaisen apulaisena toimiminen. Vuodesta 1793 lähtien hän to

Auran rippikirja 1785-1795, Järvenojan ruukki Pitkäaikainen blogini lukija, nimimerkki Ametsapuro kiinnitti eilen huomioni kolme vuotta sitten tekemääni tekstiin "Se toinen paperitehdas", jossa käsittelin lyhyesti tätä nykyisessä Auran kunnassa sijainnutta Järvenojan "pruukkia". Eräs tehtaan työntekijöistä oli rippikirjan mukaan 1759 syntynyt Jonas Tunström, joka ehti olla elämänsä aikana ainakin kaksi kertaa naimisissa. Ensimmäinen puoliso oli vuonna 1769 syntynyt Brita Thomasdotter, jonka kanssa Jonaksella oli lapset Maria Christina (1789), Johan Gustav (1790) ja Brita Stina (1793). Britan kuoltua nai Jonas Kaisa Kustaantyttären, joka pian synnytti tytär Marian (1795). Tuossa vaiheessa Jonas Tunström tai Tungström lähteestä riippuen, oli jo muuttanut Tampereen kaupunkiin. Jonas ja Brita oli vihitty Prunkkalassa (Auran entinen nimi) 10.8.1788 ja tuolloin morsian oli ollut piikomassa paperitehtaan vierellä sijainneessa Käyrän talossa. Kaisa Kustaantytär oli p

Kosken kappeliseurakunnan rippikirjoissa on Isosorvaston kylän Alihyhkön isännän, Honkilahdella 1843 syntyneen Matti Waldenin kohdalla merkintä "RK 155". Tämä vuonna 1902 tai 1903 ilmestynyt lyhenne kertoo siitä, että Matti oli joutunut jostain syystä oikeuden kanssa tekemisiin. Taustalla onkin hyvin vakava tarina. Lokakuun 18. päivänä 1902 oli koskelainen nuori mies Juha Eemeli Entonen tulossa äitinsä Eeva Stiina Heikintyttären kera Forssan toripäiviltä kotiinsa päin. Hän pysähtyi Ypäjän Levän kylässä Jyvämäen ahteen päällä olevaan Sipilän torppaan syöttämään ja juottamaan hevostaan. Seuraan liittyi myös erä Nummelin, joka Entosten tavoin oli palaamassa Forssasta. Tämä kolmikko siirtyi torppaan nauttimaan eväitään. Hetkisen päästä alkoi pihalta kuulua kovaa meteliä. Kosken Iso-Sorvastolla asuneen kauppias Waldenin miehet olivat tulossa Ypäjän rautatieasemalta. Tultuaan Sipilän pihalle molemmat sankarit esiintyivät riidanhaluisesti ja heiluttivat puukkoa torpan isännän ne

Wikipedian mukaan matkapuhelimia on ollut siviilikäytössä 1950-lähtien, kun taas kädessäpidettävät mallit tulivat saatavilla vuodesta 1973 alkaen. Sotilaskäytössä kenttäpuhelimia oli tätä huomattavasti aikaisemmin. Kuitenkin vanhojen lehtitietojen mukaan maailman vanhin matkapuhelin pääsi joukkotuotantoon jo vuonna 1902. Tuolloin Yhdysvaltojen Indianaan perustettiin tehdas, joka valmisti " taskussa kannettavia telefooneja ". Nämä olivat metallista tehtyjä, taskuun mahtuvia laitteitta, joissa kuulotorvi ja puhetorvi sijaitsivat samassa rungossa. Näin edellisen sai soitettaessa sopivasti korvalle ja jälkimmäisen suun eteen. Tarkoituksena oli, että käyttäjä kiinnitti erityisellä johtolangalla laitteensa puhelintolpassa olevaan laatikkoon päästen näin helposti "linjoille" missä sitten ikinä sattuikin kulkemaan. Uuden Auran mukaan kone " kuuluu olewan erittäin käytännöllinen ". Toki samana vuonna keksittiin myös huomattavasti runollisempi tapa viestiä lan

Mårten Johaninpoika Schilling oli Turun hovioikeuden kirjuri 1638-53 ja asessori 1653-72. Hänellä oli samaan aikaan myös kihlakunnantuomarin virka Tukholman seudulla Vallentunassa 1649-53, Käkisalmella 1653-55, Porvoossa 1655-59, taas Käkisalmella 1659-63 ja Suur-Savossa 1664-72. Alilaamanni Vaasan kreivikunnassa hän oli 1663. Mårtenin vaimo oli kauppiaan tytär Kristina Tavast, Turun porvarisukua. He lienevät avioituneet noin 1630-luvun lopulla tai 1640-luvun alussa, päätellen lasten avioitumisajankohdista. Kristina haudattiin 30.6.1667 ja Mårten 21.4.1672. Heillä oli lapset: 1.    Kristina Schilling, pso. 1663 turkulainen porvari Johan Rancken. 2.    Gustav Schilling, hovioikeuden kirjuri, pso. Hebla. 3.    Gabriel Schilling, ylioppilas Turussa 1662, mahdollisesti haudattu Tukholmassa 1691. 4.    Helena Schilling, synt. n. 1645. pso. läänityvouti, ratsutilallinen Alexander Kepplerus. 5.    Susanna Schilling, pso. 1670 Paimion kappalainen Arvid Florinus. 6.    Margareta Schill

Eräs torvensoittaja Johan Dawitz Sipoon Nikkilän kartanosta mainittiin tapahtumaketjussa kevättalvelta 1661. Dawitzin arveltiin olleen saksalainen ja hän oli ollut osallisena tappelussa rusthollari Matts Mattsinpojan tilalla Ollaksen Borgbyssä. Isäntä oli kutsunut vierailulle rykmentinkirjurin Lorens Stöökin, tämän ratsumiehen Henrik Erikinpojan, torvensoittaja Johanin, Skepparsin tilan isännän Johan Jöreninpojan, tämän ratsumiehen Kristoffer Jungheinin sekä erään aatelimies Henrik Nassokinin palvelijan. Kun he olivat istuneet pari tuntia, liittyi torvensoittaja Johan Dawitz Nikkilän kartanosta heidän joukkoonsa. Isäntä tervehti häntä ja tarjosi juomaa. Hetken kuluttua heitti Dawitz lasin kattoon, “huvittelun vuoksi, kuten hänellä oli tapana” (“hafwer han begyndt i lustigheet, som hans wana altijdh skall wara, kasta glaset opp åth Taaket”). Isäntä luuli, että se tapahtui hänen kiusakseen, joten hän pyysi ratsumies Henrik Erikinpoikaa käskemään torvensoittajaa lopettamaa

Arkistolaitoksen sivuille ilmestyi noin viikko sitten tämä tiedote - painakaas mieleenne! Arkistolaitos uudistaa sata vuotta nuorempien kirkonkirjojen ja siviilirekistereiden tutkimisen lupakäytäntöjä 1. syyskuuta alkaen. Uudistus mahdollistaa sata vuotta nuorempien väestörekisteriasiakirjojen omatoimisen tutkimisen eettisesti vastuullisella tavalla ja turvaa rekisteröityjen henkilöiden tietosuojan. Uudet lupakäytännöt koskevat seurakuntien sata vuotta nuorempia kirkonkirjoja ja siviilirekistereitä. Niihin kuuluvat muun muassa luovutetun alueen kirkonkirjat ja siviilirekisterit sekä nykyisen Suomen seurakuntien mikrokorttien käyttökappaleet. Syyskuun alusta lukien jokaisen asiakkaan on haettava uusi lupa kyseisten asiakirjojen tutkimiseen. Tarkennetussa lupakäytännössä asiakkaan tulee liittää käyttölupahakemukseen selvitys tutkimushankkeesta. Lupahakemus on toimitettava vähintään viikkoa ennen aiottua asiointikäyntiä arkistolaitoksen kirjaamoon tai toimipisteeseen. Luvan myöntää se a

Olof, Maria, Anders ja anoppi Rungius Loimaan rippikirjassa 1730-luvulla Alastaron kappalaiseksi tuli vuonna 1722 herra Olof Elgfooth, joka oli syntynyt Inkerinmaan Skuoritsassa joskus 1690-luvun alkupuolella. Olof oli tullut ylioppilaaksi Uppsalassa kesällä 1719, joten hän oli jo hieman tavallista varttuneempi saadessaan viran Alastarolta. Puolisonsa Olof löysi aivan läheltä, sillä 1723 hänet vihittiin Loimaan pitäjänapulaisena toimineen Anders Gummeruksen tyttären, Marian kanssa. Morsian oli sulhastaan ainakin kymmenen vuotta nuorempi, sillä hän oli syntynyt 1707. Kuten edellä totesin, ei Olofin tarkka syntymäaika ole tiedossa. Vuosien 1725-1740 välisenä aikana pariskunnalle syntyivät lapset Andreas (1725-1784), Kristina (1727-1798), Margareta (1733-1819) sekä Gustavus (1740-1741). Kuten niin usein tapahtui, pysyivät eloon jääneet lapset tiukasti pappissäädyssä vanhempiensa ja isovanhempiensa tavoin. Andreaksesta tuli aikaan Säkylän kirkkoherra appensa, Henrik Laihianderin