analytics

Someron Puhelinosuuskunnan alkutaipaleelta

Takakannen kuva Someron Puhelinosuuskunnan
historiikista 1910-1970

Kauan sitten kuopatun Someron Puhelinosuuskunnan 60-vuotishistoriikki ilmestyi 1970. Tosin laite oli tullut Somerolle 1880-luvun lopulla, kun herra Konsinin omistamassa Kimalan kartanossa kerrotaan olleen puhelimen. Toisaalta jo 1889 Lahden kartanon omistaja, kapteenin rouva Hulda de Pont, Åvikin kartanon omistaja August Haggren ja Långsjön (Pitkäjärven) kartanon omistaja Waldemar Sagulin perustivat ns. kolmen kartanon yhtiön. Herra Haggrenista tehtiin yrityksen johtaja ja Turkuun asti saatiin vedettyä linja seuraavana vuonna. Muita yhteyksiä oli tiettävästi Forssaan, Jokioisten Haapaniemeen, Kyröön ja Loimaalle. Linjojen rakentajana toimi etevä turkulaisteknikko P. Schoultz.

Tosin Forssan johto ei ollut kolmen kartanon yhtiön hallussa, vaan sen omisti kauppias Järnström. Hän oli antanut ripustaa lankansa hieman aiemmin alkunsa saaneen Etelä-Suomen kaukopuhelinyhtiön pylväisiin. Somerolta oli siis 1890-luvulla hyvät yhteydet lähipitäjiin.

Varsinainen "telefooni-osuuskunta" piti perustamiskokouksensa vasta huhtikuun 25. päivänä vuonna 1910. Kokoonkutsujana oli Gustaf Widen ja hänen johdollaan oli perustamislistauksen allekirjoittanut 30 henkeä. Varsinaiseen kokoukseen ehti sitten vain yhdeksän miestä eli Widen lisäksi asessori Karanen, herra Emil Lindvall, kauppias Gustaf Lindqvist, agronomi U. de Pont, satulaseppä Karl Sorja, kauppias V. Vilhelmsson, kauppias N. Kallio, maanviljelijä Toivo Achrenius ja apteekkari J. K. Lumme. Ikävä kyllä kokous oli sangen erimielinen asioista, joten osuuskuntaa ei vielä saatu syntymään. Onneksi em. herrat saivat perustettua toimikunnan, jonka tehtäviksi tuli kehitellä osuuskunnan toiminnan aloittaminen. Widenin johdolla mukaan tulivat J. K. Hannula ja M. Lehtimäki.

Tämä kolmikko teki perusteellista työtä ottaen selvää saatavilla olevista, valmiista yhteyksistä muille paikkakunnalle sekä laskien johto- ja vuosimaksut. Esimerkiksi Turkuun soittaminen kuuluisi vuosimaksuun, mutta Helsingin puheluista joutuisi maksamaan 25 penniä kappaleelta.

Lopulta toimikunta katsoi saaneensa työnsä tehtyä ja kutsui koolle lopullisen perustavan kokouksen lokakuun 15. päiväksi 1910 Someron Nuorisoseuran talolle. Siellä päästiin ripeästi asioihin käsiksi ja heti ensimmäiseksi pöytäkirjan kohdaksi tuli;

"Päätettiin perustaa Someron telefooniosuuskunta r.l. niminen osuuskunta ja laadittiin sopimuskirja siitä."

Osuuskunnan hallituksen varsinaisiksi jäseniksi tulivat Hannula, Widen, Lindvall, Lumme, kauppias Oikia sekä varamiehiksi tilallinen O. Avellan ja tilanomistaja August Sandholm.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus