Juhan suku-uutiset

Pieni tietosanakirja 1920-luvulta tietää kertoa seuraavaa rustholleista ja niiden augmenttitiloista; " Ne kruununtalot, joiden vero oli mennyt ratsuväen pitoon, saivat sen asemesta asettaa miehen ja ratsun täysine varustuksineen armeijaan. Niitä ruvettiin sanomaan ratsutiloiksi l. rustholleiksi. Kaarle XI perusti myös uusia ratsutiloja, joiden omistajat saivat vapautusta tai vähennystä veroista suorittamalla ratsupalvelusta. Ellei vapautusta ratsutilasta kruunulle tulevasta verosta katsottu riittäväksi korvaukseksi ratsupalveltiksesta, saivat ne kantaa joidenkuiden lähitalojen verot. Näitä taloja sanottiin augmentti- l. akumenttitaloiksi. Ratsutilojen, tuli sodan ja rauhan aikana hankkia ja kustantaa hevonen ja mies täysissä varustuksissa. Kun mies tai hevonen oli kuollut tai niiden paikka muuten tullut tyhjäksi, tuli ratsutilojen hankkia uusi ." Yksi edellä mainituista augmenttitiloista oli silloisessa Uskelassa, nykyisessä Salon kaupungissa sijainnut Hangalan yksinäistalo.

Kun sukutietokantaani on vuodesta 1988 lähtien kerääntynyt melkoinen joukko henkilöitä mm. Kiskosta ja sen lähiseudulta, huvitti itseäni kerran kokeilla umpimähkään "ampumista". Otin Kiskon hautausmaalla kuvan satunnaisesta muistokivestä, jossa syntymäajat olivat 1800-luvun jälkipuoliskolta. Olisiko joku henkilöistä jo valmiiksi tietokannassa tai peräti kaukainen sukulainen? Tutkimuksen kohteeksi joutuivat sitten sattuman kaupalla Henriika, s. 23.4.1862 ja Eljas, s. 19.7.1861. Lisäksi kyseisessä haudassa lepää heidän tyttärensä Fanni Kunikunda, s. 1.3.1894. Digiarkiston mainiolla avulla tietojen tarkistaminen alkoi ripeästi. Eljas oli kastettu nimellä Elias Lennart 21.7.1861 ja hän oli syntynyt Vilikkalan kylän Saukon talon Kirveenlahdessa torppari Johan Silfverin ja vaimonsa Eva Stina Dahlin (aik. Stadig) perheeseen. Kastetta olivat olleet todistamassa Hongiston Kylä-rusthollin torpapri Gabriel Linden, Lahna-apajan sepän vaimo Wilhelmina, Viiarin Hannun talon renki David Li

Kiskon Viiarin kylämäki sijaitsee muutamia kilometrejä Toijan kylästä pohjoiseen päin, Suomusjärvelle johtavan tien varrella. Sepän, Hannun ja Hannusta 1500-luvulla erotetun Pellin talot sijaitsevat suurinpiirtein samoilla sijoilla kuin niiden edeltäjät satoja vuosia sitten. Hannun ja Pellin talot olivat ns. verotaloja, joiden isännät myös omistivat ne itse. Heillä oli tiloihinsa sukuoikeus. Sepän tilan taasen oli rustholli eli talo varusti ratsun ja miehen kuninkaan ja vuodesta 1810-luvulta alkaen keisarin armeijaa varten. Tätä vastaan rustholli sai verovapauden. Rusthollareista tuli 1800-luvun kuluessa Kiskossa ja sen lähialueilla nopeasti vaurastuva talonpoikaisluokka. Parantuneiden viljelymenetelmien ja yleisen kehityksen kautta tilojen tuotot kasvoivat nopeammin kuin mitä sotilaan varustamiseen kului. Sepän isännistä Henrik Henriksson syntyi syksyllä 1708. Hän haki puolisonsa Helenan Perniön Saaren kylästä ja sai tämän kanssa kuusi lasta. Kolmen ensiksi syntynyttä poikalasta ei

Vuonna 1831 levisi Suomeen kolera Venäjältä käsin. Elias Lönnrot juuri valmistuneena lääketieteen kandidaattina työskenteli sairaalassa varsin uutterasti kulkutaudin torjumiseksi ja rohkaisi sairaita ehtymättömällä hilpeydellään. Kun hän kerran avojaloin ja paitahihasillaan kodikkaasti hääri sairaalassa, sattui korskea ja tuima kenraalikuvernööri, kreivi Zakrevski juuri tulemaan tarkastuskäynnille.Vaatimattomana miehenä Elias ei halunnut joutua lääkärinä kosketukseen suuruuden kanssa, vaan päästäkseen pälkähästä paneutui pitkäkseen tyhjään sairasvuoteeseen ja veti peiton leukaansa asti. Zakrevski saapui sitten hänenkin sänkynsä luo ja virkkoi ihmetteleville seuralaisilleen; "Katsokaahan, kuinka musta tuokin on. Pian kai se siitä kuolee!". Lönnrot, joka oli tummaihoinen, koetti pysytellä hyvin vakavana, vaikka häntä kovasti nauratti. Kenraalikuvernöörin mentyä hän hyppäsi vuoteesta hoitamaan potilaita.

Suomusjärven Rautsuon kylän mukavasti nimetyssä Pombuksen talossa asui 1800-luvun puolivälin tienoilla Koreniusten perhe. Isä Erik oli tullut Pombuksen isännäksi naituaan talon edellisen haltijan tyttären, Johannan. Pariskunnalle syntyi vuosien 1839-61 välisenä aikana tusinan verran lapsia, joista ainakin neljä perusti oman perheen. Esikoistytär Ulla lähti miehelään aina Lohjan Vallaan kylään saakka. Puoliso Johan Alström oli siellä Sepän talon isäntänä. Nuoremmasta siskosta, Johanna Wilhelminasta tuli Pombuksen emäntä. Hän oli mennyt naimisiin erään Henrik Isakssonin kanssa, joka vuosisadan loppupuoliskolla alkoi käyttämään sukunimeä Lehtinen. Herra Lehtinen oli sitten appensa jälkeen Pombuksen isäntänä aina kuolemaansa saakka vuonna 1899. Kolmas sisar Aina Matilda meni kesällä 1898 naimisiin Kiikalan pitäjän Hirvelän kylän Yli-Anttilan talollisen, Kaarle Laaksosen kanssa. Pariskunnan myöhempiä vaiheita en ole selvitellyt. Näiden kolmen siskoksen veljistä Erik Johan Korenius nai erään

Lohjan Routiolta lähtöisin olleeseen Rautell -sukuun kuulunut Anna Lovisa R. syntyi Pohjan pitäjän Trädbollstadin ratsutilalla vuoden 1793 tienoilla. Hänet vihittiin alle kaksikymppisenä Tammisaaren Skåldön saaren Kopparön talossa syntyneen Johanin kanssa. Nuori mies käytti isänsä Carlin tavoin sukunimeä Kopparström, joka oli yksi kotitalon tai kylän muodostetuista nimistä läntisellä Uudellamaalla. Johanin velipoika Elias antautui pappisuralle toimien Pohjassa kirkkoherran apulaisena ja kotikaupungissaan pedagogina. Hän kuoli naimattomana tapaturmaisesti kesällä 1830. Johanista tuli isänsä jälkeen Kopparön uusi rusthollari ja lapsia Anna Lovisan kanssa siunaantui yhteensä yhdeksän. Heistä olen toistaiseksi onnistunut selvittämään vain yhden myöhemmät vaiheet. Esikoistytär Erika Lovisa vihittiin Hermansön tilallisen, maanmittausoppilas Simon Petter Silfverbergin kanssa 1830-luvun lopulla. Simon Petterin sisko Katarina Albertina oli naimisissa komissiomaanmittari Erik August Hambergin ka

Nuutajärven lasitehtaalla vuonna 1811 syntyneen Otto Söderbergin elämästä ei puuttunut hurjiakaan käänteitä. Hänen vanhempansa olivat lasinpuhaltaja Mathias S. ja vaimonsa Greta Lisa Määttä. Tulevan puolisonsa Gustava Graveliuksen Otto tapasi luultavasti Tammelassa. Gustava oli Ruotsin Sigtunassa syntyneen Greta Stampellin avioton tytär, joka oli syntynyt Vihdin Niuhalassa. Sukunimensä Gustava sai isäpuoleltaan, Vihdin kappalaisen pojalta, Jacob Graveliukselta. Tämä oli ollut Gustavan syntyessä vasta reilun 11 vuoden ikäinen, mutta ilmeisesti otti jossain vaiheessa tyttären omakseen. Jacob G. ja Greta Stampell asuivat 1820-luvulla ainakin Virroilla ja Ruovedellä, mutta muutoin heidän vaiheistaan ei ole tietoa. Gustava sen sijaan sai aviottoman tyttären, Carolina Charlottan Tammelassa vuonna 1829. Kun Carolina menee aikanaan naimisiin, hänet mainitaan inspektori Otto Söderbergin tyttärenä. Otto ja Gustava menivät naimisiin muutamia vuosia myöhemmin Oton ollessa Hauhon Hovinkartanossa re

Antiikin tutkija, taideharrastaja Nils Abraham Gylden syntyi Mikkelin Suonsaaressa toukokuussa 1806 kihlakunnantuomari Abraham Jonatan G:n ja hänen taloudenhoitajansa Eva Strömmin aviottomana lapsena. Tosin Abraham ja Eva menivät vihille saman vuoden heinäkuussa. Pariskunnalle oli jo paria vuotta aiemmin syntynyt yksi lapsi ja vuoteen 1818 mennessä perhe kasvoi 12-lapsiseksi. Nils Abraham oli tarmokas nuorukainen ja yksityisoppilaana hän valmistui ylioppilaaksi vuonna 1821 ja filosofian maisteriksi Turun yliopiston viimeisessä promootiossa 1827. Hän julkaisi kolmiosaisen väitöskirjan Ksenofonin Kyrupaideian historiallisesta luotettavuudesta ja tuli nimitetyksi Helsinkiin siirretyn yliopiston Kreikan kirjallisuuden dosentiksi tammikuussa 1829. Nils Abraham oli Lauantaiseuran ensimmäisiä jäseniä ja seuran toimesta perustetun Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan hän kuului alusta lähtien ollen mukana sen ensimmäisessä kokouksessa 16.2.1831. Samaan aikaan hän toimi Helsinkiin perustetun, ny

Tämä kirjoitus on Arno Forsiuksen mainioilta kotisivuilta lainattu hänen käyttöehtojensa mukaisesti. Pääset tutustumaan hänen monipuoliseen kirjoitusvalikoimaansa klikkaamalla tätä linkkiä . Itse olen lisännyt tekstiin Päivän Uutiset -sanomalehdessä 26.4.1888 julkaistun otteen Siuntion pitäjänkokouksen pöytäkirjasta mainitulta vuodelta. Sitä lukiessa voi miettiä niitä otsikoita, millä vuoden 2008 valtiomiehemme ovat julkisuudessa. Onko mikään sittenkään muuttunut 120 vuodessa? Toisessa kuvassa on Kaarle Ojasen elämänsä ehtoopuolella hankkima Nummen Siipoon tilan komea päärakennus. Taustalla häämöttää pitäjänkirkon kupoli. Arno Forsius Kaarle Ojanen (1851—1927) — maanviljelijä ja valtiopäivämies Koti, lapsuus ja nuoruus Urjalan pitäjän Vahoisten kylässä olevasta Einolan verotilasta oli vuonna 1816 erotettu uusi tila, jota alettiin kutsua nimellä Tuorrettennenä tai lyhyemmin Tuorre. Tila siirtyi vuoden 1867 alusta alueluovutuksen yhteydessä osaksi Punkalaitumen kunnan

Eräs esi-isäni, Sven Eriksson, tuli Karjalohjan Katteluksen taloon D vuonna 1586. Hänestä tuli järjestyksessä neljäs nimeltä tunnettu isäntä. Huhtikuussa 1586 kreivi Axel Leijonhufvud antoi Svenille vapautuksen kaikista apuveroista yhteen Katteluksen kylän neljästä talosta. Vuosien kuluessa ruotsalaissyntyinen Sven Eriksson hoiti tilaansa ilmeisen menestyksellisesti ja lopulta kaikki Katteluksen talot joutuivat hänen haltuunsa. Näin muodostui Katteluksen ratsutila eli rustholli. Hänen jälkeläisensä, jotka käyttivät Dahlman -sukunimeä, hallitsivat sitten tilaa aina 1700-luvun lopulle saakka. Isovihan aikaan vuonna 1713 venäläisen sotajoukko tuli Karjalohjalle elokuun kahdeksantena päivänä, Laurinmessun aattona. Joukko oli lähtenyt viereisestä Pohjan pitäjästä liikenteeseen ja nyt se leiriytyi kolmeksi päiväksi Lönnhammarin kylään kaikkine kahdeksine lippueineen. Saapumisen jälkeen lähetettiin sotilaallisen täsmällisesti partioita eri puolille lähikyliä. Långvikin kylään samonnut partio

Maisteri ja kirkkoherra Carl Henrik Strandberg aloitti uransa jo kolmevuotiaana. Tuolloin hänet merkittiin voluntaariksi Uudenmaan jalkaväkirykmentin Karjaan komppaniaan, josta tehtävästä hän sai ero viisi vuotta myöhemmin. Seuraavan vuosikymmenen puolivälissä (31.3.1795) hänet merkittiin Turun katedraalikoulun oppilaaksi ja jo seuraavana vuonna Carl Henrik kirjoitti itsensä ylioppilaaksi. Ensimmäinen varsinainen työnään hän toimi kotiopettajana peräti 47 eri oppilaalle vuosien 1797-1805 välillä. Hän eteni kirkollisella uralla ja tämä yhtenä huipentumana oli papiksi vihkiminen Turun hiippakunnassa 1.6.1805. Karjaan kirkkoherran apulaisena Carl Henrik oli 1805 ja paria vuotta myöhemmin hänet tavataan Uudenmaan jalkaväkirykmentin ylimääräisenä pataljoonansaarnaajana. Sieltä tie vei lähelle isä Henrik Strandbergin ja äiti Kristina Juliana Muurin kotimaisemia Kiskon Kirkonkylään, jossa hän työskenteli kirkkoherran apulaisena. Taas parin vuoden päästä toimipaikka muuttui, kun Carl Henrik ki

Kustaa Vilkuna kirjasi Suomalainen Suomi -lehden artikkelissaan (1917) ylös niitä sotilasnimiä, mitä Savon jalkaväkirykmentissä mainittiin sotilailla olevan vuonna 1735. Afrikan ja Intian niemimaan villi- ja tarueläimistä olivat mukana mm. tiikeri (Tiger), pantteri (Pantter), kameli (Camel), yksisarvinen (Enhörning) ja norsu (Elephant). Näistä monia käytettiin toki muuallakin päin Suomea ja esimerkiksi Elephant -nimisiä pappismiesten jälkeläisiä löytyy koko joukko. Yksi näistä oli Pieksämäen kappalaisen, Simo Tarvoniuksen tytär Anna Maria Elephant. Sukututkija Kaarlo Teräsvuori ihmetteli 1940-luvun alussa syytä siihen, että Tarvonius -nimisen isän tytär esiintyy Elephant -nimellä vihittyjen luettelossa. Tähän on kuitenkin löytänyt Vilkuna loogisen selityksen. Kalevaseuran vuosikirjassa vuodelta 1939 hän todisti sanojen "tarvas" ja "tarvo" tarkoittaneen monin paikoin Suomessa samaa kuin nykykielen norsu. Nimi ei miestä pahenna, mutta sotamiestä nämä eksoottiset valin

1850-luvun alussa muuan torppari, Jakob Jakobsson osti itselleen Suomusjärven Rautsuon kylässä sijainneen Kaarlen talon. Myyjänä oli tilan edellinen isäntä, Johan Silander. Kauppasummaksi ilmoitettiin 574 ruplaa ja 42,5 kopeekkaa hopeassa. Tämän summan ostaja oli nostanut Fiskarsin ruukinkonttorista. Takaajana tälle summalle oli Kiskon Ylötkylän Pitkän talon ratsutilallinen, Elias Sahlstedt. Osto tapahtui kesällä 1852. Johan Silander perheineen mainitaan Kaarlella vielä 1851, mutta jo kahta vuotta myöhemmin he asustavat samassa kylän Mannin talossa. Siellä Johan S. myös kuolee toukokuussa 1874. Jakob Jakobsson oli syntynyt Ylötkylän Ollan talon Sorvaston torpassa. Isä Jakob oli nainut Kurkelan Heikolassa asuneen rakuunantytär Ester Hellbergin 17.10.1815. Sorvastolla torppariperheeseen syntyi yhdeksän lasta vuosien 1817-1843 välsienä aikana. Näistä täsmälleen keskimmäisenä syntyi Kaarlen tuleva talollinen, isänsä täyskaima. Jakob oli vielä poikamies ostaessaan Rautsuon Kaarlen, mutta mu

Vaikka en itse kuulu ao. sukuuun enkä ole sitä lainkaan tutkinut, olen saanut eräältä nettituttavaltani oheisia tietoja tästä suurta kiinnostusta herättäneestä aiheesta; Seton -suvusta Setonit sanotaan olleen maineikkaimpia Skotlannin vanhoista suvuista ja nillä on näistä myös punaisin veri. Kun muiden sukujen päälinjat olivat talonpoikaista alkuperää, olivat Setonit "Magnae Nobilitatis Domini" ja liittyivät avioliitton kautta neljään kertaan kuninkaallisin sukuihin. Setonit tunnettiin heidän uskollisuudesta Stewart-dynastialle, joiden suojeluksessa he saivat (ja joskus menettivät) arvonimiään ja maaomaisuuttaan. Suvun kantaisä sanottiin olleen Secker de Seye, Dugdale de Seyn ja Winchesterin jaarlin De Quincyn tyttären poika. Hän oli normannilaista sukujuurta, asettui Skotlantiin kuningas David I aikoihin (1124-1153) ja sai tältä vapauden maihin Itä-Lothianista. Maat tultiin tuntemaan nimellä Seytun, Seyn asutus. Ecker de Seyn pojanpojanpoika Sir Christopher Seyton avioitui

E si-isäni Jonas Johansson syntyi kuvassa näkyvässä Suomusjärven Lahnajärven kylän Reukan talossa heinäkuun lopulla vuonna 1755. Hänen isänsä Johan Johansson oli tuolloin noin 30 -vuotias ja naimisissa Ahtialan kylän Haralin talosta kotoisin olleen Margareta Matsdotterin kanssa. Jonas oli perheen esikoinen ja vuoteen 1779 mennessä hän sai peräti yhdeksän sisarusta. Suurperheen lapsista erilaiset sairaudet veivät varhain ainakin kaksi. Lisäksi kahden muun kohtalo jää epäselväksi. Heidät mainitaan kastettujen luettelossa, mutta sekä rippikirjoista että haudattujen luettelosta he puuttuvat. Pojista yksi kuoli parikymppisenä kotitalossaan. Oman perheen perustivat jo mainitsemani Jonas, hänen veljensä Johan ja Abram sekä sisaret Brita ja Liisa. Jonas jäi kotitaloonsa isännäksi ja oli kaksi kertaa naimisissa. Lapsia hän sai kahden vaimonsa kanssa peräti 11, mutta vain kolme näistä perusti oman perheen. Kuusi sisarusta kuoli lapsena ja pari ehti reilun 20 vuoden ikään ennen turhan varhaista p

Elias Lönnrotin vanhin veli Henrik Johan oli isänsä Fredrikin tavoin räätäli. Hänen kerrotaan kiertäneen työnsä perässä Sammatin lisäksi Nummella, Lohjalla ja Kiskossa. Hänellä oli peräti kaksi kisälliä ja kaksi oppipoikaa. Jossain välissä Henrik Johan ehti Viipuriin saakka satuloita tekemään. Hän syntyi pikkuveli Eliaksen tavoin Sammatin Kiikalan kylän Junnin talon torpassa. Välillä isä Fredrik asui perheineen Haarjärven kylässä. Näissä kahdessa kylässä Fredrikille ja puoliso Ulrikalle syntyi yhteensä kuusi lasta, joiden elämänkaaret erosivat suuresti toisistaan. Henrik Johan jatkoi siis isänsä ammattia. Seuraava sisaruksista, Adolf Fredrik, nai Pohjan pitäjästä kotoisin olleen Kristinan ja vietti melko kiertelevää elämää. Parikymppisenä hän muutti Karjalohjan Lohjantaipaleen kylään, sieltä Nummella ja edelleen Vihtiin. Vihdistä hän lähti Kajaaniin ja Paltamoon palaten Uudellemaalle, Nurmijärvelle 1840-luvun alussa. Sieltä tie vei Vihtiin, jossa Adolf myös kuoli. Kolmas lapsi sai nime

Karjaan kirkonmäen hautausmaalla sijaitsee lääninrovasti Ernst Fredrik Teodor Strandbergin vaatimaton muistokivi. Helsingin Yliopiston ylioppilasmatrikkeli tietää kertoa hänen pitkästä urastaan seuraavaa; Hämeenlinnan triviaalikoulun oppilas 30.8.1833. Turun triviaalikoulun oppilas 25.8.1838 – 9.6.1840 (dim.). Turun lukion oppilas 11.6.1840 – 8.6.1843 (dim.). Ylioppilas Helsingissä 22.6.1843 (arvosana laudatur äänimäärällä 35). Uusmaalaisen osakunnan jäsen 12.10.1843 [1843] October 12. Ernst Fredrik Theodor Strandberg, född d. 19 Oct. 1824. i Karuna kapell af Sagu socken. | Fadren Prost och Kyrkoh. i Karis. Ank. med bet. från Åbo Gymnasium. Inskr. i Univ. Matr. den ‹–› , med omd. Laudatur och 35 röster. | Promoverad såsom Ultimus vid Phil. Mag. Promotionen 1847. Respondentti 15.2.1845 pro exercitio, pr. Gabriel Geitlin 13473 . FK 26.5.1846. FM 22.6.1847 ultimus. TK 10.12.1850. Väitöskirja 6.4.1853, pr. Bengt Olof Lille 13583 . Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 16.11.1853. Väitös

Venäjän keisari Aleksanteri II antoi vuonna 1856 julki uudistusohjelmansa, johon sisältyi mm. velvoitus ottaa selvää siitä, miten kansaa sivistäviä kouluja lisättäisiin maaseudulle. Suomen puolella tästä vastasi keisarillinen senaatti, joka aloittikin työn tarmokkaasti. Ehdotuksia pyydettiin ja niistä nousi yksi ylitse muiden. Herra Uno Cygnaeuksen suunnitelma, jossa opetus alkaisi jo lastentarhoista ja kattaisi koko maan, oli senaatin mielestä toteutuskelpoisin. Niinpä jo 1858 senaatti teki muutoksen, jolla luvattiin kunnallisille kansakouluille valtionapua. Samalla perustettaisiin erityinen opettajaseminaari. Uno Cygnaeus aloitti tämän jälkeen omien kokemustensa pohjalta kansakoulusuunnitelman teon ja ehdotus hyväksyttiin 1861 senaatissa. Koulut erotettiin kirkon valvonnasta, opettajaseminaari sai alkunsa ja päättäväksi elimeksi tuli kouluylihallitus. Herra Cygnaeus oli sitä mieltä, että koulun piti painottua oli ennen kaikkea oppilaiden siveelliseen ja fyysiseen opetukseen sekä valm

Kiskon Haapaniemen kartanosta on säilynyt paljon tarinoita , joista tosin osa lienee yleiseurooppalaista kertomaperinnettä. Tässä yksi Suomen Muinaistieteellisen Seuran tutkimusmatkallaan 1870-luvun alussa muistiin merkitsemä. Haapaniemen loistavassa hovissa asui muinen eräs mahtava ja rikas sotaherra nimeltä Arvid Horn. Hänellä oli suuri läänitysmaa, jota hän hallitsi kuin itsevaltias ruhtinas. Läänitysalueensa suuruutta todisti myöskin alamaistensa paljous, jotka määrättyinä vuoden päivinä toivat hänelle veroa, jotka tavallisesti maksettiin luonnossa.Niinpä kerrotaan, kuin toinen pää veron maksajien hevosjonosta oli Haapaniemessä, toinen oli vasta noin penikulman päässä olevassa Kurkelan kylässä. Kalavero piti maksettaman elävillä kaloilla, joita säilytettiin Haapaniemen rannassa olevassa järven lahdessa, joka sitä varten oli järvestä erilleen aidattu. Jos ei Horn -herralta puuttunut rikkautta, niin ei hänellä valtaakaan liian vähän ollut. Kirkossa ei saatu koskaan yhteen soittaa enn