Mahtava herra Horn

Kiskon Haapaniemen kartanosta on säilynyt paljon tarinoita, joista tosin osa lienee yleiseurooppalaista kertomaperinnettä. Tässä yksi Suomen Muinaistieteellisen Seuran tutkimusmatkallaan 1870-luvun alussa muistiin merkitsemä.

Haapaniemen loistavassa hovissa asui muinen eräs mahtava ja rikas sotaherra nimeltä Arvid Horn. Hänellä oli suuri läänitysmaa, jota hän hallitsi kuin itsevaltias ruhtinas. Läänitysalueensa suuruutta todisti myöskin alamaistensa paljous, jotka määrättyinä vuoden päivinä toivat hänelle veroa, jotka tavallisesti maksettiin luonnossa.Niinpä kerrotaan, kuin toinen pää veron maksajien hevosjonosta oli Haapaniemessä, toinen oli vasta noin penikulman päässä olevassa Kurkelan kylässä. Kalavero piti maksettaman elävillä kaloilla, joita säilytettiin Haapaniemen rannassa olevassa järven lahdessa, joka sitä varten oli järvestä erilleen aidattu.

Jos ei Horn -herralta puuttunut rikkautta, niin ei hänellä valtaakaan liian vähän ollut. Kirkossa ei saatu koskaan yhteen soittaa ennen kuin Horn -herra oli saapunut kirkkoon taikka antanut merkkiä Haapaniemestä. Hän oli myöskin läänissään sekä ankarin tuomari että laupein armahtaja niille, jotka häneen turvasivat. Jos rikoksen tekijä kerkesi ennen syyttäjää tarttua hänen ovensa kädensijaan, niin hän sai anteeksi pahan tekonsa, mutta jos se tapahtuikin päin vastoin, niin rikoksellinen pidettiin vankeudessa Haapaniemen suuressa holvikellarissa siksi, kun hän oli tutkittu, tuomittu ja rangaistu.

Ei ainoastaan rikolliset, vaan vieläpä hänen oma kaunis viaton tyttärensä Sigridkin sai 15 vuotta kestää Haapaniemen hovin alla olevassa vankihuoneessa isänsä ankaruutta. Asian laita oli seuraava;

Neiti Sigrid sai yhtä haavaa kaksi kosijaa. Toiseen hän rakastuikin kohta, mutta isä ei antanut hänen sitä ottaa, vaan vaati häntä vastenmielisesti toiseen suostumaan. Koska asia oli näin kaksipäinen, niin ei muu sitä selväksi saanut kuin sulhaisten kaksintaistelu. Se tapahtui Haapaniemen kohdalla, keskellä järveä olevalla pienellä saarella.

Mutta mikä onnettomuus! Neiti Sigridin lemmitty saikin siinä surmansa, josta syystä mainittua saarta ruvettiin kutsumaan Raatoholmaksi. Mutta tytär, joka oli perinyt isänsä itsepäisen luonnon, ei sittenkään suostunut isänsä vaatimukseen, josta syystä tämä piti häntä jo edellä mainitussa vankeudessa.