Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2011.

Remsuja

jatkoa 28.12.2011 ilmestyneelle tekstille.... Lautamies (myös veronkantaja, tuomari) Iakunka, nykykielellä Jakov, lienee syntynyt n. 1620 ja hänen isänsä Paavo ehkä 1500-luvun puolella. Iakunkalla oli kolme poikaa: Petr, Semen ja Nikita. Vuokkiniemen kirkonkylällä oli vielä 1900-luvullakin Remsujen asuttama Vanhala-niminen talo. Jos nimenmuodostus on ollut samanlainen kuin Suomessakin, jossa Vanha-alkuiset talon ja kylien nimet yleensä viittasivat alueen kaikkein vanhimpaan asutukseen, niin ehkä jo Jaakko Paavonpoika oli valinnut talonsa paikaksi Ylä-Kuitin rannan nykyisen Vuokkiniemen kohdalla. 1800-luvun perimätieto (tarkemmin sanottuna vuodelta 1872, jolloin Remssulat eli Remsuset muodostivat "lähes puolet" Vuokkiniemen asukkaista, joita 1865 oli ollut yhteensä 634 kpl) muisti Remsu-suvun kantaisän tulleen Vienaan Pohjois-Pohjanmaan Limingalta . Remsu-nimeä ei tavata Limingalla, mutta sen sijaan siellä vuoden 1548 verokirjassa mainitaan nimi Kramsu, joka 1570 ja 165

Lohjalainen Martelin-suku

Tämä voi olla jo toistoa, mutta sukunimi Martelin on kummitellut viimeisen kuukauden aikana tutkimuksissani hyvin taajaan. Tällä kertaa katse suuntautuu Lohjalle ja ennen kaikkea Lohjansaaren Martin taloon, josta eräät esivanhempani löytyvät. Martti oli yksi pitäjän vanhimmista tiloista ja se pysyikin jakamattomana aina vuoteen 1973 saakka, jolloin se silloisen isännän kuoltua myytiin. Tämän jälkeen tila lohkottiin useampaan osaan. Talo ei oli saman suvun jälkeläisillä ainakin 1700-luvun alkupuolelta lähtien. Tuolloin noin vuonna 1658 syntynyt Abraham Jöransson tuli Martin isännäksi. Hänen elämänsä ei muodostunut kovin rauhalliseksi Isovihan aikoina. Venäläiset valloittajat veivät Abrahamin hevosen jättäen sen lopulta Siuntioon. Siellä elukan osti eräs paikallinen isäntä muutamilla viinatuopillisilla. Kun rauhanaika taas koittu, löytyi hevonen Askolan pitäjästä Itä-Uudeltamaalta. Sieltä Abraham yritti saada omaisuuttaan takaisin käräjöimällä. Toisaalta Abrahamin ja hänen vaimonsa

Lyhyt katsaus Vuokkiniemeen

Kaikkein vanhimmat asukkaat Vuokkiniemellä ja koko Vienan Karjalassa (Venäjän Itä-Karjalan pohjoinen osa) olivat metsäsaamelaisia. Tsaari Mihail Romanovin käskykirjeessä metsäsaamelaisille 1620 mainittiin Kuittijärven kylä, joka tarkoitti joko Vuonnista, Uhtuaa tai jomman kumman kohdalla sijainnutta saamelaissiidaa. Vielä 1800-luvun vuokkiniemeläiset osasivat osoittaa saamelaisten kiviraunioita, peurahautoja ja kodansijoja. Alkuliite "Vuokki" onkin saamelaisperäinen sana; alkuosa pohjatuu todennäköisesti saamen kielen sanaan ”vuogga”, ”vuoga”, joka merkitsee onkea. Vuokki-alkuisia paikannimiä löytyy lisäksi heti rajan toiselta puolella Hyrynsalmelta sekä esim. Vuokkiniemi Pohjois-Savon Karttulasta ja Vuokki-lahti Keski-Suomen Uuraisissa. Ruotsin ja Venäjän 25 vuotta kestänyt pitkä ja kuluttava sota oli loppunut Täyssinän rauhaan 1595 ja mahdollisti viimeisten erämaiden rauhanomaisen haltuunoton. Itä-Karjalan pohjoinen osa, Vienan-Karjala, jäi rajan itäpuolelle. Vuokkinieme

Svärd-sukuisia

Jakob Andrissasson ripusti 1331 Kokemäellä sinettinsä Satakunnan maakunnan ja Turun linna-päällikön sinettien rinnalle erääseen panttikirjeeseen. Joskus piispa Pentin aikana (1321-38) Jakob vaihtoi piispan kanssa maita: Jakob luovutti perintömaitaan Ahvenanmaan Getassa ja sai tilalle Ulvilan Sunniemen ja Toukarin tilat. Samalla käy ilmi, että Jakobin veli oli Kokemäen kirkkoherra Stigulf Andersson (nähtävästi samoihin aikoihin 1300-luvulla perustettu Ulvilan, Ulfsbyn seurakunta sai nimensä juuri Stigulfista). Jakobin ja Sigulfin velipuolia olivat ahvenanmaalaiset voudit Nils ja Sigurd Byskalle, joiden vanhemmat olivat Magnus Byskalle ja Dalkarbyn Margareta. Vuonna 1344 Jakob oli Ulvilassa erään tiluskaupan todistajana ja allekirjoitti tittelillä “legifer in Finlandia”, tuomari Suomessa (siihen aikaan Suomella tarkoitettiin Varsinais-Suomea). Kolme vuotta myöhemmin hän tarkensi Ulvilan asiakirjaa ja myös toimeansa: “legifer parcium orientalium iuris finnonici” eli Itämaan suomalaisen oi

Vanhoja joulutapoja Karjaan pitäjästä

Kansanperinteen tutkija W.E.V Wessman esitteli Hembygden -lehdessä vuonna 1910 muutamia Karjaata koskevia muistiinpanoja. Nämä koskivat mm. erilaisten juhlapäivien viettoa muinaiselle suur-Karjaalla. Joulun osalta hän oli merkinnyt ylös seuraavaa; "Jouluaamuna on ruoaksi oltava palttua tai suuria makkaroita sekä keitettyä silavaa. Joulupäivän aamuna on elukoille annettava parasta ja niitä on kasteltava, jotta ne saavat olla rauhassa koko joulupäivän. Silloin ei myöskään pidä lapioida navetassa eikä avata ovia ja luukkuja. Toisena päivänä on sen sijaan kiirehdittävä lapioimaan niin kiireesti kuin mahdollista. Mies se, joka ensiksi on valmis. Sinä päivänä nimittäin nuorilla oli tapana kulkea pukeutuneina navetasta navettaan katsomaan, oliko kaikki kunnossa. Se, joka oli ollut hidas käänteissään, joutui ivan ja pilkan kohteeksi, kun pojat lauloivat tapaninlauluaan. Joulupäivänä ei pidä mennä vieraisiin. Joulupeikoksi kutsutaan sitä, joka sinä päivänä menee kylään."

Taas yksi Martelin-sukuinen...Turus'

Turun Sanomat 5.5.1905 Tämän viikon teemamatkallani etenin muutama päivä sitten Turkuun, jossa seitsemännessä kaupunginosassa asui muuan merimies Gabriel Wilhelm Martelin 1860-luvulla. Tämä herra ei sopinut sen paremmin Kiskon kuin Pohjan pitäjän Martelin-sukuisiin eikä oikein lohjalaisiin vastaaviin sukuihin. Hänen oli siis saanut nimensä jostain muusta syystä. Onneksi HisKistä löytyvät myös henkilöiden osoitteet, joiden avulla heidän jäljittämisensä entisen pääkaupunkimme jättimäisistä rippikirjaniteistä on hyvin helppoa. Salaperäinen numerosarja merimies Martelinin kohdalla on 7.30.5, joka tarkoittaa seitsemännen kaupunginosan 30. korttelin taloa numero viisi. Samassa talossa asui toki paljon muutakin väkeä ja talo viisi käsittääkin peräti kahdeksan rippikirjan sivua ja varmasti toistasataa henkilöä. Näin Gabriel Wilhelm syntymäpaikaksi paljastuu Kisko ja päivämääräksi tammikuun seitsemäs vuonna 1834. Samalla sivulla on myös hänen tuleva vaimonsa, nuori neiti Vilhelmina Ström

Pohjan Pehrbölen Martelinit

Pohjan pitäjän Pehrsbölen Yttergårdin lampuodin poikana vuonna 1744 syntynyt "esisetäni" Erik Eriksson muutti vanhempiensa mukana 1763/1764 Degernäsin kylän Nedergårdin taloon. Isä Erik Abramssonista tuli tuolloin tilan uusi lampuoti tai talollinen. Suurin osa Pohjan pitäjän taloista kuului joko Fiskarsin tai Billnäsin ruukille, joten isännät olivat periaatteessa vain vuokraviljelijöitä. Isä Erik Abramsson kuoli 1779 ja äiti Maria 1790. Yhdessä vaimonsa Maija Johansdotterin kanssa Erik Eriksson sai ainakin seuraavat lapset; Anna Stina (1769), Erik (1772), Anders (1774), Ulrika (1777), Johan (1780) ja Henrik (1783). Koska perhe asui lähes täysin ruotsinkielisellä seudulla, olet katsonut aiheelliseksi olla "normalisoimatta" rippikirjoissa käytettyjä patronyymejä ja etunimiä. Kaikki lapset Anna Stinaa lukuunottamatta käyttivät aikuisena sukunimeä Martelin, jonka alkuperää on hyvin hankala jäljittää. Samoihin aikoihin vaikutti Antskogin Marttilan talossa samannimine

Martelinit Loviisassa ja Koivistolla

Elokuun puolivälissä tänä vuonna kirjoittelin muutamia kertoja Heerman-sukuisista henkilöistä, jotka olivat löytäneet tiensä Karjaalle, Snappertunaan ja Tammisaareen. Tässä yhteydessä keräilin tietoja Karjalohjan Kuusian Isotalossa 1764 syntyneen Niilo Heermanin jälkeläisistä. Niilo isännöi myöhemmin Karjaan Bondbyn Övergårdia sekä Snappertunan Trångsundissa ollutta taloa. Sain tuolloin selvitettyä yhden sukupolven eteenpäin hänen kahden lapsensa, Enochin ja Ulrikan jälkeläisiä. Jäljelle jäivät Eva Agatan, Maja Stinan, Karl Fredrikin, Gustavan ja Carl Gustafin myöhemmät vaiheet. Viikonloppuna innostuin keräämään itselleni melko läheistä sukupiiriä, Pohjan pitäjän Martelineja yhteen kasaan. Tässä yhteydessä lisäsin tietokantaani Degernäsin kylän Nedergårdin lampuotina 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa olleen Erik Eriksson Martelinin sekä hänen sisarustensa jälkipolvia. Samassa huomasin, että Pohjassa esiintyi toinenkin samanniminen suku. Tämä oli ottanut nimensä Antskogin kylässä sijai

Nimi Rosenqvist

jatkoa 12.12.2011 ilmestyneelle tekstille... Riley roses by James Whitcomb Riley Illustrated by Howard Chandler Christy Järvenpäässä avioituivat 23.10.1796 Henrikin ja Marian poika, nuori räätälinkisälli Mikael Rosenqvist (Michel, Michael) ja sisäkkö Maria Ekman. Molempien osoite oli vihkimerkinnässä Järvenpään kylä. Mikael oli jo nuorena ilmeisesti laitettu räätälinoppiin Helsinkiin, sillä seurakunnan lastenkirjassa mainittiin, että hän oli 1780-luvulla siellä. Takaisin tullessa Mikael Henrikinpojalla oli siis sukunimi ja hän oli Tuusulan ensimmäinen Rosenqvist. Saiko hän nimensä jo Helsingissä vai vasta palattuaan Järvenpäähän, jää epäselväksi. Kuten kaikki muutkin nimet oli Mikaelin valitsema tai hänelle annettu nimi "Rosenqvist" oman aikansa tuote. Nimityypin synty on haettavissa Ruotsi-Suomen 1600-luvun alussa alkavalta suurvaltakaudelta, joka toi mukanaan eräänlaisen mahtipontisuuden nimistöön. Aateloidut suvut, porvarit tai kouluja käyneet henkilöt saattoivat

Tuusulassa tapahtuu

jatkoa 8.12.2011 ilmestyneelle tekstille; Torpparille taattiin siis elinikainen nautinta raivaamiinsa tiluksiin, mutta maat saatiin isännän omaan käyttöön torpparin kuollessa tai laiminlyödessä jonkin sopimuskohdan tai torpparin itse kyllästyessä ja lähtiessä pois. Juuri Karmanin tapauksessa kävikin niin, että kartanoisäntä, vänrikki Stålhane haastoi tämän 1774 käräjille, kun tämä ei ollut kolmen vuoden aikana osoittanut erityistä kiinnostusta raivata peltoa ja niittyä, vaan hän oli luvatta hakannut 26 sahatukkia, kaskennut lähes yhden hehtaarin ja perustanut 100 kuorman hiilimiilun. Kaskeamisen yhteydessä hän oli polttanut toisen torpparin Gabrielin aidan. Mats vetosi sopimuksessa luvattuun metsänkäyttöikeuteen, joka epämääräisesti muotoiltuna tarjosi hänelle hyvän porsaanreijän. Karman muutti pois seuraavana keväänä ja eleli myöhemmin kirvesmiehenä Porvoossa. Tuusulassa asui v. 1800 lähes 2.400 henkeä; asukasmäärä oli lähes 2.5-kertaistunut 50 vuodessa. Odotetusti oli näistä alai

Abram Erikssonin pesue

Tällä viikolla otin työn alle jo vuonna 1988 aloittamani sukupuun, joka tällä erää alkaa Pohjan pitäjässä 1730 syntyneestä Abram Erikssonista. Mukana on vain muutama sukupolvi, sillä muutoin jotkut sukuhaarat ulottuisivat aina 1900-luvulle saakka. Esipolviakin Abramille löytyisi, mutta koska mies tavallaan perusti oman sukuhaaransa Kiskon Kajalan kylään, on hänen ottamisensa lähtöhenkilöksi perusteltua. Kuten oheisesta, työstön alla jatkuvasti olevasta taulustosta selviää, ovat jälkipolvet käyttäneet hyvin monia eri sukunimiä. Abram ei itse ottanut mitään nimeä käyttöönsä eivätkä sitä tehneet hänet kolme aikuisikään ehtinyttä poikaansa. Itseasiassa Abramin pojanpoika Aleksanteri kuoli Kiskossa 1906 yhtä edelleen "pelkkänä" Erikssonina, Erkinpoikana. Vasta hänen lapsensa ottivat itselleen jos jonkinlaisia sukunimiä, jotka kaikki olivat suomalaisia. Sen sijaan Abram Eriksson itse taisi puhua vain ruotsia, sillä hänhän oli kotoisin Pohjasta, yhdestä Uudenmaan ruotsalaisimmista

Torpparisopimus

Tuusulan pitäjän (nykyisin jaettu Tuusulaan kuntaan sekä Keravan ja Järvenpää kaupunkeihin) Järvenpään kylä sijaitsi alunperin Tuusulanjärven kaakkoisrannalla, nykyistä kaupunkia etelämpänä. Siellä oli 1600-luvulla ollut 8 taloa: Kyrölä, Yrjölä, Juhola, Jäppilä, Simola ja Seutula sekä 2 nimetöntä autiotilaa. Mikään näistä taloista ei ollut suuri ja köyhyydestä johtuvia omistusvaihdoksia tapahtui 1700-luvullakin. Kyrölästä, joka vielä 1680-luvulla oli ollut autioluettelossa, tuli 1695 ratsutila ja 1702 sen perintöoikeuden osti Isak Bucht. Vaikka se kaiken aikaa oli kruununtila (omistajalla oli vain perinnöllinen hallintaoikeus, ei omistusoikeutta), sanottiin sitä jo 1740-luvulla kartanoksi. Vuonna 1752 se siirtyi Isak Buchtin pojille: pääosa majoitusmestari Fredrikille (k. 1801) ja yksi kolmannes kersantti Karl Adolf Buchtille (k. 1810). Tämä jälkimmäinen osa tultiin myöhemmin tuntemaan nimeltä Nygård. Kyrölästä kehittyi Järvenpään suurin tila, 1760 Buchtit hankkivat hallintaoikeuden Jä

Jaakko Teitin valitusluettelon kaavio

Vajaa sata vuotta myöhemmin, 1550-luvulla, keräsi kirjuri Jaakko Teitti (Jakob Teitt) kuningas Kustaa Vaasan käskystä ns. valitusrekisteriä rälssiaatelin laittomasti verovapaiksi otetuista maaomistuksista. Valitusrekisterissä Erengisle Björninpojan alle on merkitty mystinen Rouva Karin, joka "sanottiin olleen kuningas Karl Knutinpoika Bonden avioton tytär”. Valitusrekisterissään teki Jaakko Teitti selvitystä Tjusterbyn sukulaisuuksista ja lisäsi kirjoitukseen piirroskuvion. Erengislen alapuolella on kuviossa kuitenkin epäselvyyksiä. Arvidin ympyrä on vedetty yli ja Arvidin ja Karinin välille on piirretty viiva, jonka alla on sana "tveke" (nykyruots. tveka, epäröidä). Lisäksi on poikittaisviivan alla teksti “Hustru Karin var K. Karls oechte dotter, som the seije” ("Vaimo Karin oli K. Kaarlen avioton tytär, kuten sanovat"). Vai oliko kuninkaan tytär Karin ehkä Arvid Erengislenpojan vaimo? Kuvio ja teksti onkin jakanut tutkijoiden mielipiteet. Joidenkin (Carpe

Björn Pederinpojan jälkeläisistä lisää

jatkoa 2.12.2011 ilmestyneelle tarinalle Erengisle Björninpoika oli asemies ja linnanvouti Viipurin linnassa 1440-luvulla, kuten isänsäkin aikaisemmin. Hänen asuinkartanonsa oli äidinisän Ingen tila Gammelgård. Erengislellä oli harvinainen, joskaan ei muuten täysin muuten tuntematon etunimi. Hän omisti maata Ruotsissa Hammerstan lähellä, joten hänen isänsä Björn ehkä oli suku- tai virkasuhteessa korkearälssiseen ns. Hammersta-sukuun, jossa etunimi Erengisle myös esiintyi. Hammersta-suvun Erengisle Nilsinpoika oli mm. ollut vouti Viipurissa n. 1380-95. Erengisle Björninpoika ja hänen siskonsa Ingeborg olivat 28.4.1447 Nynäsissä Tukholman eteläpuolella sopimassa perintöjään Ruotsissa ja Uudellamaalla. Erengisle antoi Ingeborgille täyden veljenosuuden kaikesta siitä perinnöstä, joka oli heille tullut tai oli tuleva heidän vanhemmiltaan, kiitokseksi kaikesta siitä ystävällisyydestä ja rakkaudesta, jota Ingeborg oli hänelle osoittanut. Maaperintöjen yleinen veljenosuus oli muutoin 2/3

Eräs Olin Mustion ruukilta

Jos Mustion ruukin lukkarina 1800-luvun puolivälin tienoilta eteenpäin toiminutta Karl Gustaf Olinin elämää katselee historiakirjojen valossa, kiinnittyy huomio ensimmäisenä hänen ja vaimo Olga Josefina Strömbergin valtavaan lapsikatraaseen. Perheen esikoinen syntyi morsiamen ollessa vain 16 vuoden ikäinen ja viimeinen eli viidestoista lapsi näki päivänvalon lähes 30 vuotta myöhemmin. Kaiken kukkuraksi pariskunnalle ei syntynyt yhtään kaksosia, joten käytännössä Olga Josefina oli vuosien 1847-1875 välillä lähes koko ajan raskaana. Melkoinen saavutus tältä tarmokkaalta naiselta. Karl Gustaf oli syntynyt Mustiolla vuonna 1821. Hänen isänsä Karl Olin työskenteli ruukilla suutarina. Äiti Lovisa Strömbergin isä oli ruukin mylläri. Myös isänisä Wilhelm Olin kuului ruukin runsaslukuisiin työmieskaartiin. Olga Josefinan vanhemmat olivat Mustion kartanon kamaripalvelija ja hovimestari Karl Gustaf Strömberg ja Ulrika Vilhelmina Dufva, vasarasepän tytär ruukilta. Karl Gustafin isä oli taasen

Björn Pederinpoika

Björn Pederinpoika eli Björn Diekn (tai saksalaistyylisesti Deken) osti 1404 Porvoon seurakunnalta maata Porvoon pitäjän Jakarista 40:llä räävelin markalla. Ehkä hän jo silloin oli naimisissa Ingridinsä kanssa, jonka kotitila Tjusterbyssä sijaitsi lähistöllä. Björnin puoliso Ingrid Ingentytär oli mielenkiintoisesta, mutta merkintöjen vähyydestä johtuen arvoituksellisesta suvusta. Pernajanlahden länsirannalle oli aikojen kuluessa muodostunut rivi sätereitä, aatelisten kotitiloja, joista Tjusterbyn Gammelby oli vanhin ja jonka Ingridin isä Inge Ingenpoika omisti 1300-luvun loppupuolella. Tiedot Inge Ingenpojasta ovat niukat ja hänen vaimostaan niitä ei ole lainkaan. Heillä oli kaksi poikaa ja kolme tytärtä - Inge, Arvid, Märta, Kristina ja Ingrid. 1550-luvulla kirjoitetun selvityksen sanamuodosta ”Gammelbyn Inge” (”Inge på Gambleby”) on päätelty, että Inge oli rälssisäätyyn kuuluva. Erään tiedon mukaan Ingellä olisi myös vaakuna, jonka aihe oli aseistettu käsivarsi (beväpnad arm). Main

Lisää Storfinnaksen väkeä

jatkoa 28.11.2011 ilmestyneelle tarinalle.... Henrikin ja Johannan jälkeen olivat isäntäväkenä 12.11.1735 avioituneet Anna Henrikintytär (synt. n. 1709) ja Erik Hansinpoika (n. 1707 - kuollut 1778 mennessä, isäntänä ainakin 1765 asti; merkittiin kuitenkin jo 1761 sanalla “bräcklig”, hauras). Anna lienee ollut edellisen isännän Henrik Henrikinpojan nuorempi sisko. Annalla ja Erikillä oli lapset: 1. Karin Erikintytär, s. 8.7.1736 2. Johan Erikinpoika, s. 30.12.1737, Storfinnaksen seuraava isäntä, pso. 1765 Anna Andersintytär Träskbyn Mattakselta 3. Erik Erikinpoika, s. 27.1.1740. 4. Anna Erikintytär, s. 25.10.1742, pso. 1768 talonpojan poika Gustav Gustavinpoika Skogbystä 5. Maria Erikintytär, s. 20.3.1745, pso. 1785 talonpoika Henrik Jakobinpoika Borgbyn Skepparsista 6. Henrik Erikinpoika, 27.4.1747 7. Hans Erikinpoika, s. 4.4.1750 8. Anders Erikinpoika, 2.6.1751 - 29.7.1821, Porvoon Kulloon Laversin rusthollari, pso. Kristina Mattsintytär Laversilta 9. Hans Erikinpoika,