Juhan suku-uutiset

Suomalaiseen elämänmenoon kuuluivat 1700-puolesta välistä lähtien torpat. Torppari oli eräänlainen maanvuokraaja isäntäänsä nähden. Hän maksoi tietyn osuuden vaatimattoman peltotilkkunsa tuotosta talolliselle ja lisäksi hänellä oli ns. päivätyövelvollisuus. Verorasituksesta tuli näin ollen erittäin ankara ja 1900-luvulle tultaessa ristiriitoja syntyi paljon. Torppareihin voidaan lukea tietyssä määrin myös sotilaat. Kiskon Kajalan kylässä asui ruotusotilas, jonka kylän talolliset olivat palkanneet Ruotsi-Suomen armeijaa varten. Sotilaille annettiin ”sukunimi” heidän astuessaan väkeen. Tätä nimeä ei pidä käsittää samalla tavalla kuin nykyisin tuntemaamme suvun nimeä. Jos sotilaan poika astui isänsä jälkeen väkeen, hän saattoi saada aivan toisen nimen. Sotilaista on mainintoja jo varhaisimmissa rippikirjaniteissä. Vuonna 1723 Kajalassa menivät naimisiin sotilas Erik Lindman ja leskivaimo Valpuri Jaakontytär. Heillä oli ainakin yksi tytär, joka tosin kuoli lapsena. Seuraava nimeltä mainitt

Huhtikuussa 1898 sai Myrskylän pitäjän eräässä kylässä joukko asukkaita ajatuksen yhteisen huoneen rakentamisesta maidonmyyntiä varten. Kyläläisten ryhmässä oli 11 maanviljelijää, joista kaksi naisia. Kun päätös rakentamisesta oli tehty, tuli ajankohtaiseksi valita työnjohtaja ja tarvikkeiden ostaja. Tähän työhön tuli valituksi joukon pisin mies, joka siis sai hoitoonsa yhdessä kootut varat. Näiden summa nousi 2000 markkaan ja rahat koottiin lyhyemmiltä osakkailta. Rakennuttajat päättivät lisäksi, että jokainen osakas vie paikalle hirsiä, lautoja, sammalia ja turpeita. Työnjohtajasta huolimatta osa rakennuttajista toi paikalle vain puolet ja osa ainoastaan kolmanneksen sovitusta määrästä. Lisäksi eräs osakas ei tuonut mitään. Näin koko työ alkoi onnettomissa merkeissä. Vaikka pitkä mies oli työnjohtaja, ei hän ottanut tointaan vastuullisesti. Rakennuksen piti olla valmiina lokakuussa 1898 ja tuolloin piti työnjohtajan kutsua kaikki lyhyemmät osakkaat, miehet ja naiset, tarkastamaan aik

Yksi Suomen viimeisistä mestauksista tapahtui mieltä ylentävästi työpaikkani ikkunasta näkyvän risteyksen tienoilla, Härkätien varrella Marttilassa. Tästä tapahtumasta kertoi opettaja Ansas aikoinaan seuraavaa; "Viimeisimpiä mestauksia, joita Suomenssa on toimeenpantu, on epäilemättä talollisen pojan Antti Hannulan mestaus vuonna 1824, sillä jo kaksi vuotta myöhemmin keisari Nikolai I lakkasi vahvistamasta kuolemantuomioita Suomessa. Talollisen poika Antti oli jostain syystä riitaantunut vanhan isänsä kanssa ja tulistuneena tuupannut tätä. Isä oli raihnas ja hän kaatui lyöden päänsä takan kulmaan, josta vammasta hän kuoli. Tämä tapahtui toukokuun seitsemäntenä päivänä vuonna 1823 Palaisten kylän Hannulan talossa. Ruotsin lain mukaan Antti Hannula tuomittiin kuolemaan, jonka rangaistuksen hän kylläkin olisi voinut sovittaa elinkautisella vankeustuomiolla. Syyllinen itse halusi tulla mestatuksi varoituksena muille. Niinpä Tiipilän kylän Marttilan talossa kappalainen Daniel EKvall sa

Suomen Kansa -sanomalehden vuoden 1900 ainoassa numerossa ilmestyi tämä pieni Edgar Allan Poen jännitystarina ensimmäistä kertaa suomenkielisenä. Toivottavasti tästä "löydöstä" on iloa muillekin dekkarien ystäville kuin vain minulle!

Tuve on eteläisessä Ruotsissa sekä Tanskassa käytössä ollut etunimi. 1400-luvulla elänyt Porvoon vouti Tuve Månsson (Magnusson) lienee ollut sieltä päin maailmaa. Hän tuli ehkä Viipurin uuden käskynhaltijan Erik Axelsson Tottin (käskynhaltijana 1457-80; Tottit olivat alun perin tanskalaisia) mukana Suomeen. Porvoon pitäjä oli silloin osa Viipurin linnalääniä. Tuvestä sanottiin, että hänellä oli samanlainen vaakuna kuin nimekkäällä ruotsalaisella ”Natt och Dag”-suvulla (kaksoisainen, toinen puolisko sininen, toinen keltainen – vaakunan perusteella alettiin sukua kutsua ”Yö ja Päiväksi”). Ensimmäinen maininta Tuvesta oli Viipurissa. Turun piispa K. Bitz raportoi 9.11.1464 kuningas Karl Knutssonille saaneensa ”Twe Magnussonilta” kirjeen, jossa tämä ilmoitti venäläisten nostaneen suuren armeijan ja olivat polttaneet sekä ”nylkeneet” Jääsken ja muita Karjalan pitäjiä. Tässä yhteydessä kannattaa pistää merkille, että piispa Bitz mainitseen herra Tuven pelkällä nimellä, ilman titteliä. Näin o

August Wilhelm Holmström syntyi lokakuun toisena päivänä 1829 Helsingin kaupungissa. Hänen vanhempansa olivat muurarikisälli Henrik H. ja vaimonsa Maria Christina Ahlberg. Perheen toinen lapsi oli helmikuussa 1833 syntynyt Amalia Maria, joka kuitenkin menehtyi vain parin kuukauden ikäisenä. Työuransa August Wilhelm aloitti kultasepän kisällinä herra Heroldin liikkeessä Pietarissa vuonna 1850. Seitsemän vuoden päästä hän pääsi jo mestariksi siirtyen samalla Gustav Fabergen palvelukseen. Gustavin poika oli isäänsä kuuluisammaksi tullut Karl F. Fabergien palveluksessa Holmström sitten työskenteli aina kuolemaansa saakka vuonna 1903. Hänen suurimpia saavutuksiaan oli Imperial Diamon Trellis -nimen saaneen pääsiäismunan valmistaminen, jonka tsaari Aleksanteri III antoi puolisolleen Maria Fedorovnalle. Nykyisin tämä uskomaton taidonnäyte on lontoolaisessa yksityiskokoelmassa ja sen arvo on kolmen miljoonan dollarin paikkeilla. Kuten toinen suomalainen Fabergen mestari, Alma Pihl , oli August

Vuonna 1797 saapui Mustion ruukille parikymppinen Reinhold Strömberg, joka oli kotoisin Liivinmaalta. Ensimmäiseksi työkseen Reinhold joutui palvelijaksi ja pian sen jälkeen huolehtimaan hevosista, sillä hänestä tehtiin ruukin tallirenki. Samoihin aikoihin hän löysi puolison itseään kolmisen vuotta vanhemmasta Maria Sandströmistä. Reinhold ja Maria saivat neljä lasta, Johan Reinholdin, Carl Gustafin, Christianin ja Magnuksen. Ikävä kyllä, perheen äiti menehtyi joulupäivänä 1811 keuhkotautiin ja hevoskuskiksi tällä välinnyt ylennyt Reinhold jäi yk sin poikiensa kanssa. Koska ruukkityöläisen päivä oli pitkä ja rasittava, oli uusi avioliitto melkein itsestään selvä asia. Niinpä juhannuksen tienoilla 1813 Mustiolla vietettin Reinholdin ja suutarintytär Stina Kaisa Manströmin häitä. Stina Kaisa oli vasta 18 vuoden ikäinen ja näin Strömbergien perheeseen ehti syntyä vielä kuusi lasta lisää vuoteen 1832 mennessä. Ehkäpä isän ulkomainen sukuperä antoi pientä irroittelua perinteisestä nimistöst

Helsingin kaupungissa syntyi 27.9.1860 tyttölapsi, joka kastettiin kirkkoherra af Enehjelmin toimesta lokakuun 12. päivä. Isä, työmies Johan Lindell ja äiti Maria Sofia olivat antaneet lapselleen nimen Augusta Wilhelmina. Kastetta olivat kummeina todistamassa sairaanhoitaja Eva Fagerholm ja Lovisa Lindgren. Hieman yli kolmenkymmenen vuoden iässä Augusta Wilhelmina muutti Turun kaupunkiin. Hänen olinpaikkansa oli kadoksissa toukokuussa 1899, koska puutarhuri Johansson joutui kuuluttamaan häntä perintöasian takia paikallislehdessä. Tässä yhteydessä Johan Lindellin sanotaan syntyneen Paraisilla ja vastaavasti Maria Sofia Petterssonin Tuusulassa. Kumpaakaan vanhemmista ei kuitenkaan löydy mainituilta paikkakunnilta. Tässä pieni puhdetehtävä Helatorstaille - etsi Augusta Wilhelmina Lindellille isovanhemmat. Mainittakoon, että en tietääkseni ole itse millään tavalla sukua tälle nuorelle naiselle.

Uskelan kappeliseurakunta Salosta löytyy ensimmäinen kirjallinen maininta Turun Tuomiokirkon ns. Mustasta Kirjasta vuodelta 1325. Salosta tuli jo tuolla vuosisadalla tärkeä kauppapaikka, kuten sinne rakennettu silta ja krouvi antavat aavistaa. Olennainen osa Saloa oli myös suurin piirtein nykyisen torin paikalla sijainnut markkinapaikka. Varsinaisia markkinoita Salossa tosin vietettiin vasta 1700-luvulta alkaen ja kauppiaat paikkakunnalle tulivat seuraavan vuosisadan alussa. Tuolloin pitäjän rippikirjoissa esiintyy (1809-1814) ensimmäisen kerran pelkän krouvin ja/tai sillan sijasta paikka "Salo Köping". Ensimmäisenä tuon otsikon alla sai kunnian olla Hakostaron kylän torppari Aatami Erkinpoika vaimonsa Eeva Kreetta Jaakontyttären kanssa. Perhettä täydensi poika Juho Heikki. Samalla sivulla mainitaan myös Askaisista Saloon tullut "inspektor" Mats Granroth perheineen sekä heidän piikansa Eeva Leena Juhontytär. Virallisesti Salosta tuli kauppala vihdoin vuonna 1887, ku

Kiskon Säästöpankin päämiesten ensimmäinen yleinen kokous pidettiin kunnanhuoneessa toisena päivänä tammikuuta 1889. Tällöin valittiin pankin johtokunta ja valituiksi tulivat kirkkoherra Jaakko Juselius, urkuri Juho Suominen, kunnallislautakunnan esimies Adolf Wiman, kauppias Hjalmar Hahnsson sekä tilalliset Karl Orenius, Valter Lindholm, Karl Öhman, Johan Nyman ja Johan Gustaf Ljufström. Näin pankilla oli viralliset elimet sen toimintaa hoitamaan ja jo samana päivänä johtokunta kokoontui ensimmäisen kerran valiten esimiehekseen sekä kirjanpitäjäkseen Juseliuksen. Urkuri Suomisesta tuli varaesimies. Hänet valittiin myös sihteeriksi ja pankin asiamieheksi. Kuukautta myöhemmin johtokunta päätti, että säästöpankki avataan ensimmäisen kerran rahojen vastaanottamista varten. Täksi tärkeäksi päiväk si valitiin maaliskuun viimeinen lauantai eli 30. päivä vuonna 1889. Tarvetta pankille oli, kuten elokuussa 1924 "tirehtööri" Suominen muisteli; " 40-50 vuotta takaperin oli säästöp

Tarvasjoen eli entisajan Euran kappelin yksi kantakylistä oli Mäentaka. Se sijaitsee Tarvasjoelta Paimioon kulkevan tien varrella, Paimionjoen pohjoispuolella. Kylässä oli 1700-luvulla useita taloja, joista Junnila -niminen oli ratsutila l. rustholli. Junnilan pitkästä historiasta voisi ottaa esiin erään isäntäparin, joka meni naimisiin morsiamen ollessa vielä kovin nuoren. Toukokuun 24. päivänä 1738 vihittin nimittäin Euran kylän Krister Martinpoika ja Mäentaan Junnilan Sofia Yrjöntytär. Marttilan emäseurakunnan rippikirjoissa 1762-1767 Sofian sanotaan syntyneen 1722, mutta tosiasiassa hän syntyi vasta huhtikuussa 1723. Näin hän oli hädin tuskin 15 -vuotias tullessaan naitetuksi Euran rusthollarin pojalle, morsiantaan kymmenisen vuotta vanhemmalle Kristerille. Omista esipolvistani Karjalohjalla löytyy lähes vastaava tapaus ja näitä avioita yhdistää toinenkin seikka. Ensimmäinen lapsi syntyy vasta usean avioliittovuoden jälkeen. Niinpä Junnilan isännäksi eli rusthollariksi appensa jälk

Pohjan pitäjän, joka nykyisin kuuluu Raaseporin kaupunkiin, kirkkoherrana oli vuosina 1857-1881 Pohjanmaan Vöyrillä syntynyt Herman Fredrik Sohlberg. Hän oli mennyt syyskuussa 1843 naimisiin turkulaisen Maria Rosina Richterin kanssa. Nuoren vaimon sukujuuret olivat Turun ruotsinkielisen sivistyneistön parissa. Pariskunta Sohlberg asui ensin Turussa, missä syntyivät lapset Anna Maria, Sigrid Eva, Herman Christofer ja Ivar Henric. Kun Isä Herman Fredrik sai sitten nimityksen Pohjan kirkkoherraksi, matkasi koko perhe muinaista Kuninkaantietä pitkin muuttokuormansa kera paikalliseen pappilaan. Perhe täydentyi ajan mittaan tyttärillä Agata Sofia ja Hedvig sekä pojilla Knut Teodor, Set Agaton, Johannes, Bruno Gerhard ja Fredrik Andreas. Näin kirkkoherralla oli sanankuulijoita omasta takaakin runsaasti ellei Pohjan pieni, mutta kaunis keskiaikainen harmaakivikirkko muutoin täyttynyt väestä. Tästä lapsikatraasta kenties merkittävimpään osaan nousi aikain kuluessa tytär Hedvig. Hän valmistui vu

Helmikuun viimeisenä päivänä vuonna 1782 vihittiin Turussa kanslisti Christopher Hanseen ja nuori neiti Susanna Hummelin. Perhe asui ensin Turussa, missä syntyivät lapset Gustava Fredrika, Herman (joka kuoli imeväisiässä), toinen Herman ja Catarina Eleonora. Kaupungista matka kävi vuoden 1788 paikkeilla Marttilaan, missä Christopher Hanseen asettui kruununnimismiehenä Loven kylään. Parisen vuotta myöhemmin matka jatkui ylemmäksi Pai mionjoen vartta eli Koivukylään. Uusi kotipaikka sijaitsi Marttilan emäseurakunnan kappelissa, Turun läänin Koskella. Vuosien 1789-1796 Susanna sai lapset Sara Susanna, Sophia, Christopher ja Carl. Tästä lapsikatraasta Gustava Fredrika ja Catarina Eleonora kuolivat naimattomina Koivukylässä 1850-luvulla. Koskella pitäjänseppänä ollut poika, isänsä kaima Christopher oli menehtynyt 1848. Hänen vaimonsa oli ollut Someron Sylvänän Juotteen talon tytär Maria. Tyttäret Sophia ja Johanna sekä poika Herman kuolivat lapsena samoin kuin Sara Susannan 1817 synnyttämä

Yksi tärkeä elinkeino entisessä Pöytyän pitäjässä oli metsätalous. Koska pelkästä maanviljelyksestä oli lähes mahdotonta tienata puhdasta rahaa, sahasivat talolliset metsistä lautoja, kiskoivat tuohta, tekivät erilaisia astioita sekä polttivat tervaa. Nykyaikaan verrattuna esimerkiksi 1700-luvun metsätalous oli erittäin kehittymätöntä. Yhdestä tukkipuusta saatettiin tehdä vain kaksi lautaa. Näin sinänsä suuret metsävarannot kävivät vuosi vuodelta pienemmiksi. Talonpoikaisen sahatoiminnan juuret ovat syvällä Pöytyällä, sillä jo vuonna 1541 se oli yksi niistä pitäjistä, jotka toimittavat puutavaraa Tukholman linnan tarpeiksi. Parisataa vuotta myöhemmin eli 1700-luvun alussa Turun torilla myytiin puuastioita, tuohta ja luudaksia, jotka oli suurimmaksi osaksi tehty Pöytyällä ja naapuripitäjä Marttilassa. Ensimmäinen suurimittaisempi kaupallinen yritys oli Pöytyän Kuuskoskeen Isovihan jälkeen perustettu sahamylly, jonka rakennutti ylikomisario Nils Hulthen. Tämä kaksi miestä kerrallaan työl

Vaikka Ulf-suvun(= susi) juuret hyvinkin mahdollisesti vievät pitkällekin taaksepäin, jää tämä kuitenkin todentamatta sen ajan niukoista asiakirjamääristä johtuen. Suku itse ilmoitti 1600-luvulla Ritarihuoneen paikkaa hakiessaan, että jo Upsalan piispa Olof olisi antanut suvulle rälssikirjeen vuonna 1430. Maanomistuksen perusteella (Pohjan pitäjän Sällvik) on myös mahdollista, että se Abraham Persson, jolle kuningas Karl Knutsson 1448 antoi rälssivapauden viidelle tangolle maata Sällvikissä, oli suvun jäsen. Eräs Hans Ulf ("Hans Wlff") oli piispa Maunu III Särkilahden (Magnus Stiernkors) ko piokirjan luettelossa piispan palvelijoista ja asemiehistä, jotka syksyllä 1495 Viipurissa jäivät venäläisten vangiksi tai kaatuivat ("Jsti sunt familiares et armigeri domini Aboensis circa Michaelis, qui capti et interfecti fuerunt circum Wiborgh a Ruthenis anno etc 1495..."). Sodassa Venäjää vastaan oli Viipurin miehistöä vahvistettu muiden mukana 50 piispa Maunun miehellä. Ven

Toukokuun ensimmäisenä päivänä keskiajan Tallinnassa vietettiin ns. toukokuun kreivin juhlaa sekä jousimiesten päivää. Kyseinen kreivi valittiin Suuren killan jäsenten keskuudesta. Tämä siitä syystä, että toukokuun kreivin piti olla kyllin varakas tarjotakseen omasta kukkarostaan virvokkeet erittäin suurelle vierasjoukolle. Jousimiesten päivänä kaikenikäisillä ampujilla oli mahdollisuus koetella taitojaan ampumalla korkean pylvään nokkaan nostettua papukaijan kuvaa. Voittaja sai palkinnoksi hopealautasen ja hänestä tuli samal la metsästäjien kuningas. Kun kisa saatiin ratkaistua, voittaja vietiin kaupungin muurien sisällä voitettu lautanen toisessa kädessä ja hopeinen lintu toisessa. Entisajan Tallinnassa oli myös turnajaisia, mutta niihin saivat osallistua ainoastaan Suuren killan ja Mustapäiden veljeskunnan jäsenet. Nämä Mustapäät muodostivat järjestön, jolla oli toimintaa vain Liivinmaalla. Nimensä se oli saanut suojeluspyhimyksestään, afrikkalaisesta Mauritiuksesta. Alunperin Musta

Yksi Suomen vanhimmista aatelissuvuista on Blåfield. Sen ensimmäisiä tunnettuja esi-isiä oli tuomari ja maaoikeuden jäsen Jöns Pentinpoika, joka mainitaan jo vuonna 1437. Jöns ei vielä ollut aatelinen, mutta hänen poikansa Pentti sai valtionhoitaja Sten Sturen vahvistaman rälssikirjeen marraskuussa 1476. Suvun jäsenistä erittäin monet antautuivat sotilasuralle ja niinpä oli luontevaa, että kapteenin poikana Suoniemellä 1820 syntynyt Carl Ivar B. oli hänkin sotilas. Jo 21 vuoden iässä hän oli Nischegorodskan jalkaväkirykmentin vänrikki ja kahta vuotta myöhemmin Jeletskan vastaavan yksikön aliluutnantti. Esikuntakapteeni hänestä tuli 1848 ja yhdeksän v uotta myöhemmin Carl Ivar sai Pyhän Stanislauksen kolmannen luokan kunniamerkin. Majuri arvo oli vuorossa loppukeväästä 1860 ja kolmea vuotta myöhemmin hänet siirrettiin Fra ns Carlin grenarier -rykmenttiin. Seuraavan vuoden keväänä hänet ylennettiin everstiluutnantiksi ja uran kruunasi Pyhän Stanislauksen toisen luokan kunniamerkki Keisar

Kiskon Kurkelan kylässä vuonna 1758 syntynyt sotilaan poika Gustaf Ekström löysi vaimonsa, piika Maija Tranbergin naapuritorpasta. Ikäeroa oli melkoisesti, sillä suutari Jeremias T:n tytär oli syntynyt vasta 1775. Kurkelan kylän Heikkilän talon torpassa perheeseen syntyivät vuosien 1797-1802 välillä lapset Nicolaus, Ulrica ja Maria. Avioliitto päättyi murheellisesti äidin menehdyttyä viimeisen lapsensa syntymää seuraavana päivänä. Ilman äitiä jäänyt Maria -tytär ei jaksanut elää kuin pari kuukautta kuollen tammikuun alussa 1803. Esikoispoika Nicolaus oli hänkin kuollut vain muutaman kuukauden ikäisenä keväällä 1798. Näin isä Gustaf jäi Ulrican yksinhuoltajaksi. Hän asui edelleen Kurkelan kylässä ja kuoli kesällä 1812. Ulrica jäi asumaan isänsä kotikylään, luultavasti äidin puoleisten sukulaistensa huomaan. Melkein heti täysi-ikäiseksi tultuaan Ulrica Ekström avioitui Kurkelan Pipon rusthollin Nyytistön torpparin, Anders Anderssonin kanssa. Tämä oli myös kotoisin Kurkelasta ja vaimoaan

Tehtailija ja suurliikemies Antti Ahlström syntyi Merikarvian Yli-Kaasan talossa seitsemäntenä päivänä marraskuuta vuonna 1827. Hänellä oli kaksoisveli Frans, jota ei yleensä mainita Ahlströmistä kertovista jutuissa. Antin ja Fransin isä oli vuonna 1787 syntynyt Erik Johansson, joka taasen itse oli vuonna 1751 syntyneen merimies Johan Matsson Ahlströmin pojista. Kun kauppaneuvos Ahlström kuoli toukokuussa 1896, julkaistiin sanomalehdissä monia muistokirjoituksia tämän teollisuuteemme merkittävimpiin tekijöihin kuuluvan miehen elämästä. Näistä otan tähän Uusimaa -lehdessä toukokuun 12. päivänä olleen kirjoituksen. " Opintoja harjoitettuaan Porin ylialkeiskoulussa, kääntyi hän käytännölliselle uralle, sai naimisen kautta pienen omaisuuden yritystensä pohjaksi ja perusti pu utavaraliikkeen, joka vuosien kuluessa laajeni laajenemistaan, jotta se jo kauan on ollut suurimpia maassamme. Toistakymmentä sahaa hän nyt omisti sekä useita rautatehtaita mm. Strömforsin rautatehtaan. Porin raut

Ahvenanmaan Hammarlandissa vuonna 1804 syntynyt lukkarinpoika Gustaf Wilhelm Hedlund määrättiin vuodesta 1831 lopulla kruununnimismieheksi Marttilan pitäjään. Hänen edeltäjänsä herra Wichtman oli kuollut saman vuoden kesällä. Syyskuun lopulla 1832 Gustaf Hedlund vihittiin Rais iossa neiti Vilhelmina Clementina Achrenin kanssa, jonka isä Matias A. oli ollut täkäläisen seurakunnan kappalaisena vuosina 1810-1834. Gustafin kanssa Vilhelmina asui Marttilan Purhalan kylän Uotilassa ja myöhemmin Ruskolaisten Alityyrillä. Alityyrin talossa asui myös kirkkoherra Hossleniuksen leskirouva,jonka Vilhelmina luultavasti tunsi lapsuudestaan. Gustaf Johan Hosslenius oli nimittäin ollut Raisiossa kappalaisena ennen Matias Achrenia. Purhalassa Gustafille ja Vilhelminalle merkittiin rippikirjoihin lapset Maria Rosina, Nathalia Wilhelmina, Albert Wilhelm,Georg Sebastian ja Pehr Oscar. Jälkeläisten nimivalinnat poikkesivat huomattavasti pitäjän talonpoikien vakiosuosikeista. Näin tuon ajan säätyläiset pyrk

Maamme entisiin mahtisukuihin voidaan ehdottomasti laskea Juustenit. Heistä Paavali Juusten oli syntynyt noin vuonna 1516. Paavali kävi koulua Viipurissa. Hänen rehtorina oli Johannes Erasmus sekä sittemmin tanskalaissyntyinen, todennäköisesti paavilaismielinen Clemens, kumpikin etevinä opettajina mainittuja miehiä. Jäätyään orvoksi, kävi Paavalin koulua Turussa 1536-38. Turun koulun johtajaksi oli tullut Wittenbergistä äskettäin kotiutunut maisteri Tuomas Kejoi. Tämä mies, jonka sanotaan huolella ja taidolla wittenbergiläiseen tapaan opettaneen niin hyvin kielioppia kuin kristinopin pääkappaleita, lienee avannut Paavalin miele n uskonpuhdistuksen aatteille. Opiskeltuaan kaksi vuotta Turun koulussa, toimi hän sen jälkeen piispa Martti (Mårten) Skytten esilukijana ja Turun koulun apuopettajana. Paavali sai pappisvihkimyksen 1540 Turussa, ennen säädettyä 24 vuoden ikää. Paavali oli koulumestarina tai väliaikaisena rehtorina Viipurin koulussa 1541-43, kunnes 1543 tuli hänen vuoronsa pääst