Mestaus Marttilassa

Yksi Suomen viimeisistä mestauksista tapahtui mieltä ylentävästi työpaikkani ikkunasta näkyvän risteyksen tienoilla, Härkätien varrella Marttilassa. Tästä tapahtumasta kertoi opettaja Ansas aikoinaan seuraavaa;

"Viimeisimpiä mestauksia, joita Suomenssa on toimeenpantu, on epäilemättä talollisen pojan Antti Hannulan mestaus vuonna 1824, sillä jo kaksi vuotta myöhemmin keisari Nikolai I lakkasi vahvistamasta kuolemantuomioita Suomessa.

Talollisen poika Antti oli jostain syystä riitaantunut vanhan isänsä kanssa ja tulistuneena tuupannut tätä. Isä oli raihnas ja hän kaatui lyöden päänsä takan kulmaan, josta vammasta hän kuoli. Tämä tapahtui toukokuun seitsemäntenä päivänä vuonna 1823 Palaisten kylän Hannulan talossa.

Ruotsin lain mukaan Antti Hannula tuomittiin kuolemaan, jonka rangaistuksen hän kylläkin olisi voinut sovittaa elinkautisella vankeustuomiolla. Syyllinen itse halusi tulla mestatuksi varoituksena muille.

Niinpä Tiipilän kylän Marttilan talossa kappalainen Daniel EKvall sai tehtäväkseen neljän viikon ajan valmistaa Hannua kuolemaan. Mestauspäivän aamuna tuomittu ei syönyt lainkaan, vaan paasti ja nautti Herran Ehtoollisen, jonka jälkeen hänet vietiin mestauspaikalle Tiipilän nummelle.

Kello kymmenen aikaan lokakuun 22. päivän aamuna lähti kulkue Marttilan talosta keskellään kuolonkalpea Antti Hannula. Vierellä kulki kaksi pappia ja lukkari Heikki Lönn käveli edellä veisaten mahtavalla äänellään virttä nro 250 "Oi, Jeesu piinas' kautta".

Kansaa oli tullut paikan päälle aina Turusta saakka katsomaan tätä julmaa toimitusta. Teloituspaikan ympärille oli rakennettu korkea aitaus sekä pyövelille havuista oma koppi. Kun synkkä kulkue tuli perille, rohkaisivat papit vielä kerran tuomittua Jumalan sanalla.

Antti Hannula laski lähes tiedottomana päänsä pölkylle ja pyöveli teki työnsä. Kertomusten mukaan iskuja oli peräti kolme, sillä takinkaulus oli joutunut kirveen ja kaulan väliin. Mestattu ruumis asetettiin korkean paalun päähän kiinnitetylle rattaan pyörälle, jossa se sai olla lintujen raadeltavana. Kun luut lopulta putosivat maahan, sai mestatun tytär kirkkoherran erityisluvalla kerätä ne kirkkomaalle. Naulat, joita oli käytetty ruumiin kiinnittämiseen, oli kerätty aikaa sitten taikakaluina talteen."

Nykyisin tästä pari sataa vuotta sitten tapahtuneesta murhenäytelmästä kertoo suurin piirtein mestauspaikan tienoille pystytetty muistomerkki. Mahtaisiko vielä joltain paikkakuntalaiselta löytyä noita em. onnenkaluiksi kerättyjä nauloja?