Mestariviulisti Pohjan pitäjästä

Fredrik Fridolf Westin, joka oli räätäli ja tilanomistaja Persbölessä, syntyi vuonna 1865 Pohjan pitäjän Ramskullan kylässä. Hänen isänsä oli Otto Fridolf Westinin, joka oli kotoisin Tenholan Svedjekullasta. Westin tuli pelimannien sukuun, sillä hänen isänsä, isoisänsä, isoisänisänsä ja eräs setä olivat kaikki pelimiehiä. Hänen isoäitinsä sisar soitti myös erinomaisesti viulua, ja hänen isoäitinsä oli koulutettu kellonsoittaja[1].

Hän kertoi ensimmäisistä musiikin oppitunneistaan: "Minulla ei ollut varsinaista opettajaa, koska isäni kielsi minua aloittamasta soittamista, väittäen sen olevan juoppousammatti. Vuoden 1875 tienoilla isäni oli opettamassa leipurille ensimmäisiä otteita viulunsoitossa. Olin innolla mukana oppitunneilla, ja kun isä oli poissa töissä, harjoittelin salaa. Isä huomasi sen ja lukitsi viulun alalaatikkoon, mutta hän unohti lukita sen yläosan, joten otin viulun, harjoittelin ja palautin sen paikoilleen laatikkoon, edistyin hyvin. 12-vuotiaana (noin 2 vuoden harjoittelun jälkeen tällä tavoin) näytin isälleni osaamiseni, ja sain jatkaa häiriöttä. Nuotit olen oppinut itseopiskelun avulla."

Hänellä on kaksi poikaa: Julius Ferdinand, syntynyt 4.2.1895, ja Martin Konstantin, syntynyt 4.2.1900, asuvat isän kotitilalla Svedjekullassa Tenholassa. Molemmat ovat menestyksekkäästi osallistuneet pelimannikilpailuihin. Kaikki soittavat sujuvasti minuetteja, polskaa, valsseja, masurkkaa, katrillia, engelskaa, poloneesia, galoppia ja viisuja.

Westin omisti vuonna 1730 valmistetun jäljitelmä-Stradivariuksen. Herra Edvard Hedman kertoo matkakertomuksessaan (S. L. S. nro 139): "Mitä viulunsoiton taitoon tulee, Fredrik Westin ottaa kiistatta ensimmäisen sijan niiden kanssa, joita olen tähän mennessä tavannut. Korkean musiikki-intonsa ansiosta Westin on itseopiskelun kautta hankkinut taitoja ja viulunsoiton osaamista, jotka asettavat hänet merkittävästi muiden kansanviulistien edelle. Westin soittaa kohtuullisesti nuottien mukaan ja melko varmasti eri tilanteissa kaikilla kielillä. Hänen melodiavarastonsa on poikkeuksellisen runsas ja mielenkiintoinen.  Westinin isä ja isoisäkin olivat taitavia viulistimiehiä."

 

Kuva Sibelius -museon arkistoista, Otto Andersson kuvasi Westinin Pehrsbölen kylässä.

---

[1] Budkavlen : meddelanden utgivna av Brages sektion för folklivsforskning, 01.01.1925, nro 4, s. 14

https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/917709?page=14

Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Sekalaisia ajatuksia sukututkimuksesta

Oletko koskaan miettinyt, mistä tulit tai kuka olivat esi-isäsi ja -äitisi sukupolvia sitten? Sukututkimus tarjoaa kiehtovan mahdollisuuden sukeltaa menneisyyteen ja löytää vastauksia näihin kysymyksiin. Se on kuin palapelin kokoamista, jossa jokainen löytynyt yksityiskohta tai fakta lisää kokonaisuuden ymmärrystä. Mutta tämän palapelin kokoamisessa yksi avaintekijä on ylitse muiden: luotettavat lähteet.

Sukututkimus on kuin seikkailu menneisyyteen, mutta seikkailussa tarvitaan aina karttaa. Tämä kartta muodostuu erilaisista lähteistä, jotka auttavat hahmottamaan menneisyyden tapahtumia ja ihmisiä. Ilman luotettavia lähteitä sukututkimuksen tekeminen muuttuu arvailuksi ja tarinoiden keksimiseksi, mikä voi johtaa virheellisiin johtopäätöksiin.

Mitkä sitten ovat näitä luotettavia lähteitä? Ensinnäkin viralliset asiakirjat, kuten kirkonkirjat, väestörekisterit, maakaupat, testamentit ja muut vastaavat dokumentit. Nämä ovat perinteisiä lähteitä, jotka tarjoavat arvokasta tietoa ihmisten elämästä ja tapahtumista menneisyydessä. Esimerkiksi kirkonkirjoista voi löytää tietoja syntymistä, vihkimisistä ja kuolemista, kun taas väestörekisterit auttavat seuraamaan ihmisten muuttoliikkeitä ja perhesuhteita.

Toiseksi, suulliset perimätiedot ovat usein hyödyllisiä sukututkimuksessa. Vaikka tarinat voivat vääristyä tai muuttua ajan myötä, ne voivat tarjota vihjeitä, joita voi sitten tarkistaa virallisista lähteistä. Isovanhempien muistot voivat olla arvokkaita tietolähteitä, ja onkin hyvä haastatella vanhempia sukulaisia saadakseen selville perheen historiasta kertovia tarinoita.

Kolmanneksi, geneettinen tutkimus tarjoaa uudenlaisen lähestymistavan sukututkimukseen. DNA-testit voivat paljastaa sukulaissuhteita ja auttaa löytämään sukujuuria yli sukupolvien. Tämä on erityisen hyödyllistä silloin, kun perimätiedot ovat harvinaisia tai puutteellisia.

Vaikka nämä lähteet ovatkin arvokkaita, on tärkeää muistaa myös niiden rajoitukset. Asiakirjat voivat olla virheellisiä, puutteellisia tai jopa väärennettyjä. Suulliset perimätiedot voivat muuttua tai unohtua ajan myötä. Geneettinen tutkimus voi paljastaa yllättäviä asioita, kuten ei-toivotun isyyden, joka voi olla herkkä aihe perheissä.

Sukututkimus on kuin historiantutkimus omasta perheestä, ja lähteet ovat sen perusta. Niiden avulla voimme rakentaa luotettavaa kuvaa menneisyydestä ja ymmärtää paremmin sitä, mistä olemme tulleet. Jokainen asiakirja, tarina ja DNA-tulos ovat palasia tässä suuremmassa palapelissä, joka auttaa meitä hahmottamaan omaa perhetaustaamme ja identiteettiämme. Joten muista: kun teet sukututkimusta, älä unohda tarkistaa lähteitäsi!

tämä teksti ja kuvat on luotu tekoälyavusteisesti

SUKU - lehtisukututkijoille

Liedon Tarvasjoella toimiva Juhan Suku alkaa tämän vuoden toukokuussa julkaista uutta aikakauslehteä nimeltään SUKU - lehti sukututkijoille.

Lehti on 36 -sivuinen, värillinen ja sisältää tietoa kaikille sukututkimuksesta sekä historiasta kiinnostuneille. Lehden ISSN on  2984-1747.

Ensimmäinen numero ilmestyy toukokuussa, sitä seuraavat elo-, loka- ja joulukuussa 2024. Voit tilata sen joko vuosikertana (sis. neljä numeroa) tai yksittäisenä lehtenä. Katso tarkemmin verkkokaupasta.

Voimapesä Åberg Mäntyharjulla

Gustaf Anton Åberg syntyi Loviisassa vuonna 1795 ja meni 1821 naimisiin Haminassa Maria Agata Näslindtin kanssa. Pariskunta vaikuttu myöhemmin Voikosken sahalla, Mäntyharjulla. Hänen urastaan sahan palveluksessa en ole etsinyt tietoa, mutta sen sijaan hänestä jäi elämään seuraava perimätieto.

Väkevin mies Voikoskella on muistotietojen mukaan ollut sahanhoitaja Åberg, oli muualta tänne muuttanut. Kerrotaan, että kun hevoset lankkukuormaa vetäessä uupuivat sahan luona olevaan jyrkkään mäkeen, tarttui Åberg usein rekeen kiinni ja vaivatta veti kuorman mäen päälle. Olipa kerran humalapäissään kantanut hevosen sylissään asuinhuoneeseensakin. Kooltaan oli hän ollut tavattoman suuri, kämmenkin sellainen, että tavallisen miehen koura peittyi siihen kokonaan. Iloisella tuulella ollessaan puristi hän katellessa maan ukkoja niin kovasti, että näiltä pääsi huuto ja tupakkimälli muljahti suusta ja kun toinen moisesta tervehdyksestä huomautti, naurahti Åberg...


Lähde. Kotiseutu : Suomen kotiseutututkimuksen äänenkannattaja, 15.10.1912, nro 10, s. 11

Antiikin Roomassa

 

Mitä sinusta kerrotaan 200 vuoden päästä - podcastissa vieraana Marja Hintikka

Millainen on toimittaja Marja Hintikan suku ja onko käsitys suvusta muuttunut Sukuni salat -ohjelman teon myötä? Entä miksi Helmi -mummo oli niin mahtava tyyppi?  Tässä jaksossa pohditaan myös sitä, mitä Marja toivoo tulevaisuuden sukututkijoiden kertovan hänestä itsestään. Ehdimme lisäksi pohtia taikauskoa, yrttejä ja kokemuksia kotiseudusta.

MyHeritage mainostelee YouTubessa

 Ihan asiallista mainontaa MyHeritagelta. Mutta siis tosiaan markkinointipuheita, mutta asiat sinänsä jännittäviä.

SUKU - lehti sukututkijalle

 Viime ajat olen puuhastellut tämän projektin parissa. Tämän kuun loppupuolella pitäisi selvitä, mitä siitä tulee! 

Talon myynti 1800 -luvulla

Arpalahti
kuva omasta albumista

Jos joku kiinteistö piti realisoida, vaati sen ensinnäkin lainhuutoa kihlakunnanoikeudesta. Mutta jos omistajina oli alaikäisiä, joille oli määrätty holhooja, muuttui asia hieman vaikeammaksi. Ensin piti nimittäin hakea käräjiltä lupa myyntiin. Se tapahtui esimerkiksi tällä tavalla.

"Ote Kihlakunnanoikeuden pöytäkirjasta tehty varsinaisissa syyskäräjissä siinä käräjäkunnassa Halikon tuomiokuntaa, johon kuuluvat Kiskon pitäjä ynnä Suomusjärven kappeli sekä Kiikalan pitäjä, Siukun tilalla sanotun Kappelin Ahtialan kylässä, Syyskuun 28. päivänä 1886."

Rusthollari Kaarle Wigelius Wikström Salitun kylästä Suomusjärven kappelista ilmoitti, että Rusthollari Antti Wilho Wendelinin alaikäiset tyttäret Edla Elisabet, Anna Karolina, Alina Aleksandra ja Hedvig Augusta, joille Kaarle Wigelius Wikström on laillisessa järjestyksessä määrätty holhojaksi, ynnä heidän täysikäiset veljensä Efraim Wilho, Kaarle Fredrik ja Aksel Ferdinand sekä sisarensa Ida Maria, naimisissa Kaarle Wigelius Wikströmin kanssa, Matilda, naitu kappalaiselle tässä kappelissa Johan Alfred Forsellille ja Erika Josefina, avioliitossa talollisen Aadolf Wigelius Strandströmin kanssa, Pohjan Pitäjästä Uudenmaan lääniä, olivat isänsä Antti Wilho Wendelinin jälkeen perineet Arpalahden yksinäisen perintörusthollin tässä kappelissa. Koska sanottua kiinteistöä ei voitaisi hoitaa siten, että Kaarle Wikströmin holhottaville siitä tulisi suurin mahdollinen hyöty, Kaarle Wikström anoi oikeuden lupaa myydä holhottaviensa osat puheena olevasta tilasta huutokaupan kautta tai muulla soveliaalla tavalla.

Edellä mainitut Efraim Vilho ja Aksel Ferdinand Wendelin, kappalainen Forsell sekä Aadolf Vigelius Strandström, jotka olivat saapuvilla alaikäisten lähimmäisinä sukulaisina ja asiassa kuulusteltiin, ilmoittivat yhdistyvänsä hakijan anomukseen. Lautamies Erik Juho Korenius, Suomusjärven kunnallislautakunnan esimies, selitti, että kunnallislautakunta katsoi myynnin alaikäisille edulliseksi sekä puolti hakemusta. Päätöksessä todettiin, että koska hakijan edellä mainittujen holhottavien lähimmät sukulaiset ja Suomusjärven kunnallislautakunta olivat ehdoteltua myyntiä puoltaneet, kihlakunnanoikeus myönsi hakijalle luvan myydä edellä mainittujen holhottaviensa osat Arpalahden rusthollista julkisella huutokaupalla tai muulla soveltuvalla tavalla. Kuitenkin alaikäisten osuuksien osalta kauppa jäi kihlakunnanoikeuden tarkastettavaksi.

Kauppa siis pystyttiin tekemään, mutta se vaati pari ylimääräistä kierrosta käräjillä eli kihlakunnanoikeudessa.

Sukututkimusvisa 2024

 

11

Nuorten naisten elämää

 

Persbölen mylly

 

Nyblinin kuvaamia henkilöitä

Carl Petter Daniel Dyrendahl Nyblin (30. kesäkuuta 1856 Drammen, Norja – 19. heinäkuuta 1923 Helsinki) oli norjalaissyntyinen valokuvaaja ja yksi Suomen valokuvaushistorian suurista vaikuttajista. Nyblin aloitti valokuvaajana vuonna 1875 Oslossa ja työskenteli seuraavana vuonna Helsingissä Charles Riisin ateljeessa. Nyblin perusti oman ateljeen ja valokuvaustarvikeliikkeen vuonna 1877 Helsinkiin.

Nyblin valokuvasi jo 1870-luvulla taiteesta jäljennöksiä, joita hän myi. Kahdeksan jäljennöksistä ilmestyi vuonna 1883 valokuvakansiossa Finsk konst – Suomen taide. Hän kuvasi suomalaisia kansallisromanttisia maisemia ja interiöörejä, taidejäljennöksiä ja kulttuurihenkilöitä. Hän järjesti valokuvausnäyttelyitä ja pyrki edistämään valokuvausta harrastuksena ja ammattina – Nyblin oli sekä harrastajavalokuvaajakerhon että valokuvaajien ammattiyhdistyksen perustajajäsen.

Hänen valtaisa kokoelmansa on Museoviraston hallussa ja Suomen Sukututkimusseuran jäsenpalvelusta SukuHaku löytyy siihen hakutoiminto. Tämä graafi on tehty ao. tietokannan perusteella. Mitä suuremmalla ja paksummalla joku nimi on, sitä enemmän kuvia tuon sukunimisistä henkilöistä Nyblinin kuvista löytyy.

Lähde: Wikipedia

Viisisataa vuotta sitten

Tuli tarkasteltua varhaisimpia tuntemiani esivanhempia, joista esimerkiksi Pietari hallitsi jo vuonna 1557 Lohjan Varolan yksinäistilaa. Hänellä on vähintäänkin satoja ellei tuhansia elossa olevia jälkeläisiä. Mutta millaista mahtoi elämä tuolloin olla? Eri lähteistä sain koottua jotain pientä. Toki pitää muistaa, että eri puolella nykyistä Suomea olot saattoivat olla hyvinkin erilaisia.

1500-luvun Suomen maaseutu oli suurelta osin Ruotsin kuningaskunnan alaisuudessa, joka oli tuolloin yksi Euroopan suurvalloista. Maaseudun väestö koostui pääasiassa talonpojista, jotka harjoittivat maanviljelyä ja karjanhoitoa. Talonpojat olivat velvollisia maksamaan veroja kruunulle, kirkolle ja aatelisille, jotka omistivat suurimman osan maasta. Talonpojat olivat myös sotaväenottojen ja sotilasvelvollisuuksien kohteena, sillä Ruotsi kävi useita sotia naapurimaitaan vastaan. ¹

Maaseudun elämää leimasivat niukat luonnonolot, väestönkasvu ja uskonpuhdistus. Suomen ilmasto oli kylmä ja karu, mikä rajoitti viljelykasvien valikoimaa ja satoa. Väestö kasvoi 1500-luvulla noin 300 000:sta noin 400 000:een, mikä lisäsi painetta maanviljelyn tehostamiseen ja uusien alueiden raivaamiseen. Uskonpuhdistus, joka alkoi 1520-luvulla, muutti maaseudun uskonnollista ja kulttuurista ilmapiiriä. Katolinen kirkko menetti asemansa ja omaisuutensa, ja luterilaisuus tuli valtionuskonnoksi. Uskonpuhdistus vaikutti myös talonpoikien asemaan, sillä he saivat oikeuden lukea Raamattua omalla kielellään ja osallistua kirkolliseen hallintoon. ²

Maaseudun yhteiskunta oli hierarkkinen ja patriarkaalinen. Talonpojat olivat alisteisia aatelistolle ja virkamiehille, jotka edustivat kuninkaan valtaa. Talonpoikien keskuudessa oli myös eriarvoisuutta, sillä osa heistä oli vapaita, osa lampuoteja ja osa torppareita. Vapaa talonpoika omisti oman tilansa, lampuoti vuokrasi tilansa aateliselta ja torppari asui toisen talonpojan maalla. Naiset olivat alisteisia miehille, ja heidän tehtävänsä olivat pääasiassa kotitalouden ja lasten hoitaminen. Naiset eivät voineet periä tai omistaa maata, eivätkä heillä ollut äänioikeutta tai oikeutta koulutukseen. ³

Maaseudun kulttuuri oli monipuolinen ja rikas. Talonpojat puhuivat suomen kieltä, joka oli eriytynyt eri murteiksi. Heillä oli oma kansanrunoutensa ja kansanmusiikkinsa, jotka kertoivat heidän arjestaan, uskomuksistaan ja historiastaan. Heillä oli myös omat juhlat ja perinteet, kuten joulu, juhannus, häät ja hautajaiset. Maaseudulla oli myös vaikutteita muista kulttuureista, kuten ruotsalaisesta, saksalaisesta, venäläisestä ja saamelaisesta. Maaseudun kulttuuri oli myös muutoksen alaisena, sillä uskonpuhdistus, sotien seuraukset ja kaupungistuminen vaikuttivat maaseudun elämäntapaan ja arvoihin. 

Kuvassa 1540 vuoden karttaa Pohjoismaista - Kansalliskirjasto - Geographia universalis, vetus et nova, complectens Claudii Ptolemaei Alexandrini enarrationis libros VIII

Atlaksen toimittanut Sebastian Münster

Sukututkimuksesta sarjakuvaa

 En tietenkään ole ensimmäinen, joka tämän idean on toteuttanut, mutta silti ajattelin esitellä muutaman sivun. Tarkoituksena oli tekoälyn pohjalta tehdä oman käsikirjoituksen mukaan sarjakuvia omista suorista esivanhemmistani. Näistä henkilöistä ei ole säilynyt valokuvia, joten kaikki asiat ovat miljöitä myöten mielikuvituksen tuotetta. Niinpä nämä ovat semifiktiivisiä juttuja: pohjana ovat aidot sukutarinat, mutta esillepano on fantasiaa.

Ajatuksia sukututkijan ominaisuuksista

Hyvä sukututkija on henkilö, joka omistautuu huolelliseen ja tarkkaan sukututkimukseen. Seuraavassa on muutamia piirteitä, jotka voivat tehdä sukututkijasta erityisen pätevän:

Sitoutuminen ja kärsivällisyys: Sukututkimus voi olla aikaa vievää ja vaatii usein paljon kärsivällisyyttä. Hyvä sukututkija on sitoutunut hankkimaan tietoa, selvittämään vaikeita yhteyksiä ja odottamaan tuloksia.

Tutkimustaidot: Hyvä sukututkija on taitava tiedon hankkimisessa erilaisista lähteistä, kuten kirkonkirjoista, arkistoista, kirjastoista ja sukututkimusohjelmista. Hän osaa myös arvioida lähteiden luotettavuutta ja käyttää erilaisia historiallisia resursseja.

Analysointitaidot: Sukututkimuksessa on tärkeää osata analysoida kerättyä tietoa ja tunnistaa olennaiset yhteydet. Hyvä sukututkija pystyy tekemään päätelmiä ja hahmottamaan sukututkimuksen palapelissä olevia osia.

Kriittinen ajattelu: Sukututkimuksessa esiin tulevat tiedot eivät aina ole selviä tai yksiselitteisiä. Hyvä sukututkija kykenee kyseenalaistamaan, arvioimaan erilaisia näkökulmia ja etsimään ratkaisuja ongelmiin.

Tietotekniset taidot: Nykyaikaiset sukututkijat hyödyntävät usein tietotekniikkaa, kuten sukututkimusohjelmia, verkkoresursseja ja DNA-testejä. Hyvällä sukututkijalla on tarvittavat taidot käyttää näitä välineitä tehokkaasti.

Historiantuntemus: Hyvä sukututkija ymmärtää historialliset kontekstit ja osaa sijoittaa sukunsa tarinan laajempaan historialliseen kehykseen. Tieto paikallisista ja ajallisista erityispiirteistä auttaa ymmärtämään sukututkimuksen tuloksia.

Yhteistyötaidot: Sukututkimus voi olla yhteisöllistä, ja hyvä sukututkija on valmis jakamaan tietoaan muiden kanssa, kuuntelemaan perheenjäseniä ja työskentelemään yhdessä muiden sukututkijoiden kanssa.

Kaikki sukututkijat kehittyvät ajan myötä, ja tärkeintä on olla avoin oppimaan uutta ja nauttia prosessista. Sukututkimus voi tuoda esiin mielenkiintoisia tarinoita ja yllätyksiä, ja se voi olla palkitseva harrastus.