Juhan suku-uutiset

Hausjärven Oitin kylässä huomattiin talvella 1902-1903 erään mielenkiintoisen kirjan ilmestyneen. Tämä teos oli nimeltään "Pahkakuppi ynnä muita kertomuksia". Kyseessä oli oman pitäjän miehen, Kalle Kajanderin (1862-1928) kirjoittama kirja. Kajanderin tyyliä kuvaillaan "hämäläisellä huumorilla höystetyksi realismiksi". Ikävä kyllä hausjärveläisten intoa tätä uutuuskirjaa kohtaan laski sen kallis hinta; kaksi markkaa ja 75 penniä! Isännät pitkin Oitin kylää laskivat, että jos kaikki mokoman opuksen hankkivat, jäävät pian talot pitämättä. Tinkiminen ei tullut kyseeseen, sillä työmiehen palkasta voitiin napsaista tarvittaessa osa pois, mutta kirjan osalta oli maksettava pyydetty hinta täsmälleen. Joku sai sitten idean, että kulut eivät nousisi kovin korkeiksi, jos "Pahkakuppi" hankittaisiin yhteistyöllä. Näin aloitettiin kova touhu osakkaiden kokoamiseksi ja tuota pikaa oli koossa isäntiä, käsityöläisiä ja muuta väkeä 11 hengen verran. Näin kullekin osakka

En ole tässä blogissa monesti esitellyt muiden tekemiä sivustoja. Tällä kertaa täytyy tehdä poikkeus, sillä Nummelan kylähistoria -sivusto ansaitsee kaiken mahdollisen huomion. Tämä Vihdin kansalaisopistossa vuosina 1998-1999 alkunsa saanut projekti kehittyy hitaasti, mutta varmasti. Nummela, joka on Vihdin suurin taajama, sijaitsee Uudellamaalla, lähellä kolmea tärkeä kulkuväylää; Porintie, Turuntie ja Hanko-Hyvinkää-tie. Rautatien varteen syntynyt kylä perustettiin varsinaisesti vasta 1800-luvun lopulla ja tämän takia sen vaiheista on säilynyt erittäin hyvin muistitietoa. Mutta pidemmittä puheitta - menkää tutustumaan saman tien tänne !

Salon kaupunkiin nykyisin kuuluvassa Vaskion kylässä asui reilut sata vuotta sitten merkillinen pariskunta. Vaimon kerrottiin olevan romanin, mutta miehen valkolaisen. Tällä identiteetiltään itselleni tuntemattomaksi jääneellä parilla oli aikalaisten mukaan maagisia voimia, sillä he saivat "kuurot näkemään ja sokeat kuulemaan". Heidän avullaan saattoi saada takaisin varastetut tavarat, mutta käytetyin palvelu oli ehdottomasti naimaonnen kuuleminen. Muutamalla hopeapennillä saattoi tyttö (ja poikakin) saada takaisin menettämänsä naimaonnen. Eräänkin tytön kerrottiin menneen vaskiolaisten luo sen takia, että saisi selvyyden mahdollisesta raskaudestaan. Tietäjä antoi tiedon, jonka mukaan tyttö oli jo seitsemättä viikkoa siunatussa tilassa. Vaskiolla ja muutoinkin tuolloisessa Halikossa tapahtui talvella 1903-1904 lukuisia selvittämättömiä varkauksia. Osin tämän takia oli tätä kummallista avioparia pyydetty asumaan kylille. Tätä ennen he olivat omien sanojensa mukaan olleet m

Janakkalan sijaitseva Hyvikkälän l. Hällilän kartano perustettiin jo 1500-luvulla. Saman niminen kylä mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1431 ja aikoinaan se oli pitäjän suurin taajama. Suuri kartano tarvitsi luonnollisesti työväkeä runsaasti ja eritoten ammattimiehiä arvostettiin. Hyvikkälän sepäksi tuli viimeistään 1877 saman pitäjän Kernalan Iso-Vahteriston torpassa 11.1.1845 syntynyt Erik Johan Ilmarinen. Isä Gustaf Johansson mainitaan välillä sukunimenä hänen asumansa torpan nimi, mutta olisiko poika Erik Johan sitten ottanut oman nimensä Kalevalasta? Ainakin tuohon aikaan suomalaisuusaatetta levitettiin ahkerasti ja Elias Lönnrotin ollessa vielä elossa Erik Johan saattoi tuntea tarvetta samaistua suosioon nousseen eepoksen sankarihahmoihin. Ikävä kyllä tarumaisista voimista ei ollut mitään apua toukokuun 26. päivänä vuonna 1881. Itseasiassa koko kevät oli ollut rankkaa aikaa Janakkalassa, sillä pääsiäispäivänä paloi pappilassa katto ja hieman sen jälkeen Hakoisten kartanon s

Tarvasjoen eli silloisen Euran kappelin Kirkonkylän Uudentalon vanhempaa asuinrakennusta purettiin vuoden 1904 keväällä. Näiden töiden yhteydessä renki Nestor Kalliola löysi talon uumenista suuren puurasian. Rasian sisältö yllätti kaikki - 144 kappaletta vaski- ja hopearahoja, viisi hopeista sormusta ja yksi isonlainen hopealusikka olivat melkoinen aarre pienessä maaseutupitäjässä. Vanhin näistä rahoista oli Ruotsin vallan aikainen vuodelta 1688, kun taas uusimpia kolikoita koristi vuosiluku 1803. Sormukset olivat hyvin pieniä, mutta lusikka runsaasti koristeltu. Kaiken kaikkiaan tämä Uudentalon löytö painoi sisältöineen hieman päälle kolme kiloa. Ehkäpä se kätkettiin navetan uumeniin Suomen Sodan levottomina vuosina 1808-1809. Kun lehdissä julkaistiin tieto tästä aarteesta, mainittiin samalla saman talon navettarakennuksen olleen tuolloin peräti 133 vuoden ikäisen. Navetta oli vielä "varsin luja ja hyvässä kunnossa, vaikka tietysti hiukan vanhanaikuinen". Tämä puinen r

Kirkonkirjat muutetaan digitaalisiksi » Paikallisuutiset » Uutiset » Turkulainen Turun ja Kaarinan seurakuntien kirkonkirjat ja perheiden tiedot sisältävät perhelehdet muutetaan sähköiseen muotoon. Digitointihankkeen toteuttajaksi valittu Affecto skannaa, nimeää ja toimittaa dokumentit kuvamuodossa eteenpäin. Hankkeeseen kuuluu noin puolen miljoonan sivun digitointi. Digitointi on alkanut ja kestää yhdeksän kuukautta.

Turkulainen porvari Nils Pedersson eli Kiukku-Niku avioitui Karin Olofsdotter Kirveen kanssa. Heistä alkanutta sukua nimitetään kirjallisuudessa ns. nuoremmaksi Stiernkors- tai Särkilahti –suvuksi, sillä heille tuli Karinin äidin suvun Taivassalon Särkilahden kartano ja heidän jälkeläisiään , jotka käyttivät Karinin äidin suvun tähti- ja ristiaihetta ("stjärna och kors") vaakunassaan, aateloitiin 1625 nimellä Stiernkors. Karin sai perintösopimuksen mukaan Turussa 1496 Suur-Särkilahden kartanon lisäksi kuusi saarta Taivassalossa sekä Perniön Broändanin tilan. Lisäksi Karin ja Nils saivat Karinin siskolta Eliniltä Sauvon Ylis-taron tilan korvaukseksi “siitä suuresta epämukavuudesta ja raadannasta, jota Nils on joutunut tekemään Ruotsissa kruunun neuvoston ja täällä käräjien edessä” (“stora omak och svåra trälning, som han ofta hafver haft till Sverige inför Riksens råd och här i landet till ting och stämma”) riidellessään vaimonsa suvun perinnöistä Bitz-suvun kanssa. Karinill

Vuonna 1889 tapahtui Ruotsin Kristianstadin läheisyydessä sijaitsevassa Yngsjön kylässä äärimmäisen ikäviä asioita. Eräässä torpassa asuivat muuan Anna Månsdotter, hänen poikansa Pehr Nilsson sekä tämän vaimo Hanna Johansdotter. Pehrin isä oli kuollut jo muutamia vuosia aikaisemmin ja perheen kolmesta lapsesta hän oli jäänyt asumaan äitinsä luo. Kolmihenkisessä taloudessa ei ollut ilmeisesti kovin mukavaa, sillä taloudelliset huolet painoivat päälle ja Anna Månsdotter oli erittäin mustasukkainen poikansa nuoresta miniästä. Tuon ajan lehtitietojen mukaan Annalla ja Pehrillä olisi ollut "rikollinen suhde toisiinsa" pojan ollessa 14 vuoden ikäinen. Hanna Johansdotter oli kylläkin rikkaan perheen lapsena tuonut vaurautta taloon, mutta poikaansa sairaalloisesti kiintynyt äiti oli jatkanut haureutta tämän kanssa vielä häiden jälkeenkin. Vuonna 1889 tapahtumat sitten kärjistyivät siihen pisteeseen, että Hanna löydettiin erään aamuna kuolleena mökin kellarista. Koska hänen kaulas

Nenonen kuuluu niihin nimiin, jotka sanotaan syntyneen ruumillisen ominaisuuden perusteella (muita tämän tyypin nimiä ovat esim. Partanen, Sormunen, Mahanen ja Niskanen); kyseessä saattoi alunperin olla pilkka- tai lisänimi, joka aikojen saatossa vakiintui sukunimeksi. Karjalainen nimi Nenonen esiintyy jo Suur-Jääsken kihlakunnan ensimmäisissä maakirjoissa 1541 ja Ruokolahden - Parikkalan - Puumalan alueella asui Nenosia 1550-luvun lopulla. Nykyisen Suonenjoen Kutumäen kylään ilmeistyi 1600-luvun alkupuolella Puumalasta lähteneitä Nenosia ja saman vuosisadan puolivälin tienoilla nimi kirjataan nyk. Suonenjoen Mustolanmäen seudulla. Kutumäellä 1651 syntynyt Pekka Nenonen ja Mustolanmäellä 1669 syntynyt Matti Nenonen muodostavat nykyään omat sukuhaaransa, mutta Kutumäen ja Mustolanmäen väki lienevät alunperin olleet sukua toisilleen. Kummankin sukuhaaran jälkeläisiä on runsaasti nyky-aikaan saakka. Savon henkikirjat 1694 tuntevat vain muutaman Nenosen, kaikki Pieksämäen (nykyinen Suone

Tammisaaren pedagogin, Johan Henrik Immanuel Teleniuksen ja hänen vaimonsa Emelie Constance Liljestrandin esikoislapsi oli poika Johan Emil, joka syntyi vuonna 1833. Avioliitto Emelien kanssa oli herra Teleniukselle toinen, sillä hänen ensimmäinen puolisonsa Karolina Holmström oli kuollut kolmisen vuotta aiemmin. Tulevaisuutta silmällä pitäen kerrottakoon, että Emelien isä Abraham Liljestrand oli Kangasalan kirkkoherra, vaikka kuoli jo 1837. Johan Emil Telenius kävi Porvoon kymnaasia ja pääsi ylioppilaaksi 1854. Neljä vuotta myöhemmin hänet vihittiin papiksi ja ainakin 1862-1864 hän toimi Mustion ruukinsaarnaajana. Sieltä perhe muutti lähes naapuriin eli 1863 Inkoon kappeliseurakunnaksi tulleeseen Degerbyn. Montaa aikaa hän ei sielläkään ollut, sillä jo 1869 hänestä tuli Siuntion kappalainen - sama virka, mitä hän oli hoitanut jo Degerbyn aikoina. Siuntiossa Johan Emil myös kuoli 1877. Hänen ensimmäinen vaimonsa oli ollut Hilda Helena Vallenius Ruskealasta ja tämän kuoltua Telenius n

Turussa järjestetään 1.--4.7. 2011 suuri ulkosuomalaisjuhla "Suomi Sydämessä". Siirtolaisuusinstituutti yhteistyökumppaneineen toivottaa juhlaan tervetulleiksi kaikki ulkosuomalaiset sukulaisineen ja ystävineen. Juhlan ohjelmassa on mm. esitelmiä ja seminaareja, tanssi- ja musiikkitapahtumia, sukututkimusta, retkiä,  golf- ja pesäpalloturnaus, filmifestivaali sekä markkinatori erilaisine tapahtumineen. Samaan aikaan aikaan Turku on Euroopan kulttuuripääkaupunki, joten kaupungissa on myös paljon muuta nähtävää. Lisätietoja

Tammikuun 22. päivänä 1881 kuoli Turussa neiti Ebba Gustava Hobin 72 vuoden iässä. Hänen vanhempansa olivat kapteeni Gustaf Adolf Hobin ja vaimonsa, salpietarikeittimöiden ylitarkastaja Petter Elias Böckerin ja Anna Castinin tytär Christina Beata Böcker. Gustaf Adolfilla ja Christina Beatalla oli yhteensä seitsemän lasta, joista kaksi kuoli lapsena. Naimattomaksi jäi Ebba Gustavan lisäksi hänen isosiskonsa Beata Charlotte. Siskoista kolmas oli Anna Sofia, jonka mies oli Kaskisten saarnaaja, Karl Cronström. Perheen kahdesta pojasta Gustaf kuoli satamamestarina ja Christian viinapolttimoiden ylitarkastajana. Tämän Hobin -suvun vanhin tunnettu jäsen oli katselmuskirjuri Anders H. eversti Joakim Cronmanin rykmentissä. Hänet mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 192. Hänen vaimonsa on arveltu olleen Anna Brotteruksen. Ebba Gustava Hobin pysyi siis naimattomana, mutta huomattavan työteliäänä. Hän työskenteli Turussa, Suomen Talousseuran perustaman koulun johtajattarena sekä kauppaneuvos Ju

Hans Neuman oli 1600-luvun puolivälissä pormestari Halmstadin pikkukaupungissa Ruotsin länsirannikolla, mutta lienee ollut lähtöisin Tukholman- Gävlen -seuduilta, mistä hänen vaimonsa ja myös siskonsa miehen suku oli kotoisin. Neumanit olivat todennäköisesti melko tuoreita sisäänmuuttajia Ruotsissa, mutta Hans ja sisko lienevät kuitenkin siellä syntyneet. Suku oli hyvin todennäköisesti jo aikaisemmissakin polvissa kauppiaita. Hansin nimettömäksi jäävä sisko oli naimisissa kauppias Daniel Krögerin kanssa. Tämä oli ensin Oulun ja myöhemmin Uumajan pormestari, mutta kotoisin Gävlestä. Sisko kuoli 1697. Hans avioitui ennen elokuuta 1638. Puoliso oli tukholmalaisen porvarin tytär Margareta von der Linde, 1609-45. Margareta oli jo ehtinyt jäädä leskeksi ensimmäisestä liitos-taan Valentin Nilsinpojan kanssa, etunimestään päätellen saksalaissukuinen kauppias hänkin. Margareta kuoli itsekin melko pian ja Hansilla mainittiin myöhemmin olleen uusi, nimeltään tuntematon puoliso. Ruotsin suurva

Loimaan seurakuntaa palvelleet kappalainen Johan Vilhelm Vartiainen ja vt. kirkkoherra Herman Vihtori Selin muuttivat molemmat muualle vuoden 1901 alussa. Vartiainen oli tullut ensimmäisen kappalaisen virkaan 1887, kun taas Selin toimi vuodesta 1895 alkaen kirkkoherran apulaisena sekä myöhemmin vt. kirkkoherrana. Viimeksi mainittu oli syntynyt nahkurin poikana Vesilahdella ja saanut pappisvihkimyksen 1895. Johan Vilhelm oli taasen torpparin poika Säkylästä ja tullut papiksi jo 1881. Yhteistä näille kahdelle herralle oli hyvin vaatimaton syntyperä, mutta sitäkin suuremmat omat ansiot. Vartiaisesta tuli 1899 Sauvon kirkkoherra ja kahta vuotta myöhemmin hän sai rovastin arvon. Hän toimi myös säätynsä edustajana tsaarin ajan valtiopäivillä. Herman Vihtori Selin tuli rovastiksi vuonna 1919 ja varsinaisen elämäntyönsä hän teki olemalla peräti 43 vuoden ajan (1906-1949) Lohtajan kirkkoherrana. Jälkikäteen ajateltuna ei ollut ihme, että loimaalaiset halusivat järjestää paikkakunnalta muut

Kesäkuun lopulla 1838 Åbo Tidningar julkaisi pitkän listauksen Turun kaupungissa vierailulla olleista henkilöistä. Tekstin alkupuolella kiinnitti sattumalta huomiotani "kaptenskan Zambrischitzkii fr. T:hus" eli kapteenin rouva Zambrycki Hämeenlinnasta. Tämä henkilö oli nimittäin kaukainen sukulaiseni, Nummen Hyrsylän kylässä 1805 syntynyt Amalia Maria Malmstedt. Hän asui vuonna 1830 Tammisaaressa, jossa meni naimisiin kapteeni Georg Zambryckin kanssa. Pariskunnan ensimmäinen lapsi, poika Casper Georg syntyi seuraavana vuonna Kymen Ruotsinsalmella. Olin jo kauan sitten luopunut toivosta selvittää Georgin ja Amalia Marian myöhempiä vaiheita. Tämän onnekkaan tekstinpätkän kautta pystyin täydentämään hieman tietojani. Leskirouva Amalia Maria Malmstedt asui todellakin Hämeenlinnan kaupungissa 1830-luvun lopulla yhdessä kolmen lapsensa kanssa. Rippikirjasta 1837-43 sivulta 299 löytyvät Casper Georgin lisäksi hänen pikkuveljensä Svante Waldemar ja pikkusiskonsa Alina Rosina Amali

Kesällä 1890 joutui Helsingin Maistraatti julkaisemaan tiukkasävyisen lisäyksen kaupungin poliisijärjestykseen. Tämä läänin kuvernöörin kanssa yhteistyössä mietitty kuulutus koski polkupyörän käyttäjiä. Jatkossa oli nimittäin sallittua pyöräillä Helsingin esplanadeilla ja "skväreillä" vain kello yhdeksään asti aamuisin sekä kaupungin puistoissa aina kello kymmeneen saakka. Poikkeuksena tästä olivat alle 12 -vuotiaat lapset, joiden oli sallittua pyöräillä myös muina aikoina. Luonnollisesti lapset eivät saaneet aiheuttaa harrastuksellaan häiriötä. Mikäli poliisi niin käski, oli ajaminen välittömästi lopetettava. Mikäli taas joku Polkupyöräklubi halusi järjestää jossain kaupungin puistoista ajonäytöksen tai pitää kello 10 jälkeen yhteisajon, oli tähän saatava Poliisikamarin erillinen suostumus. Poliisi saattoi myös antaa erillisiä määräyksiä tapaturmien ehkäisemiseksi. Näiden määräysten rikkojaa odotti 5-25 markan sakko. Polkupyörä ei ollut tuohon aikaan mitenkään tunte

Ravintola Kuopion Klubi sai alkunsa jo vuonna 1897. Se tuli tunnetuksi lähinnä kaupungin suurimpien herrojen ajanvietepaikkana, mutta vähitellen tämä Kuopion keskustassa toimivat ravintola on avannut ovensa myös tavalliselle rahvaalle. Menneistä ajoista muistuttavat komea rakennus ja salien nimet Snellman, Öhman sekä Canth. Vain muutama vuosi perustamisen jälkeen "Kuopion Klubi-osakeyhtiö" joutui korjauttamaan tilansa. Tämä työ valmistui alkusyksystä 1901 ja näin ravintola sai aiheen kertoa lehtimainoksin asiakkailleen seuraavaa; " jäsenille ilmoitetaan, että korjaustyöt klubilla nyt ovat loppuneet. Biljardi on pantu kuntoon. Varastot ovat täytetyt. Klubi pidetään auki kello 9 aam. kello 12 ilt. Aamiainen tarjotaan kello 10-11, aam. päivällinen 3-4 ip ja illallinen 9-11 ilt. Keskiviikkona perhe-iltamat ja lauantaina herrain iltamat. Kun jäsenet haluavat, toimeenpanee hallitus tanssi-iltamat. Kuten tunnettu, pääsevät klubille ainoastaan yhtiökokouksessa valitut jä

Lohjan Lohjansaaren Askola mainittiin jo 1533, kun Erik Fleming osti neljä tankoa maata Peteniemestä (Pietilästä) 12 Riian markalla tangolta, myyjinä olivat Peteniemen Bertil sekä Askon Nils, Henrik ja Povel  . Askolan kylässä asui silloin nokkaveroa maksaneita aikuisia 12 kpl. Vuonna 1540 oli Askolassa kolme taloa ja verokirjassa sekä Karjaan pitäjän (johon se silloin kuului) nokkaveroluettelossa oli molemmissa kylän nimi "Askos". Kuka tämä "Asko" oli, joka jo ehkä kauankin ennen 1530-lukua antoi nimensä kylälle, jää menneisyyden hämärään. Lohjanjärven tienoilla on paljon germaanityyppisiä nimiä; eräiden teorioiden mukaan siellä oli jo varhain saksalaisten kauppa-asema tai peräti asutusta. Askola, Asko ja Aska ovat nimilainoja alasaksasta. Siuntiossa on lisäksi kylä nimeltään Aiskos (Askos 1520, Askusby 1540), joka saattoi jollain lailla olla yhteydessä Lohjan Askolaan. 1600-luvulle tultaessa oli Askolassa isäntänä eräs Nils (1619 – 22.9.1689), jonka pso. oli Ka

Korkein hallinto-oikeus (KHO) antoi marraskuussa 2010 päätöksen, jonka mukaan sukututkija ei saanut tutkia itse 100 vuotta nuorempia kirkonkirjoja. Lue tästä lisää ja vaikuta itse tai edustamasi tahon kautta!

Lopen pitjn Sajaniemessä syntyi huhtikuussa 1816 avioton tytär Eva Stina Pettersdotterille ja jääkäri Nils Glansille. Aikuisenä tämä nimen Anna Lisa saanut tytär ryhtyi käyttämään sukunimeä Landz, joka tosin kirjautui rippikirjoissa ja muissa dokumenteissa moneen erilaiseen muotoon. Vuoteen 1841 mennessä oli Anna Lisa kulkeutunut Karjalohjan Katteluksen kylään piiaksi. Siellä hän myös asui mennessään naimisiin joulukuussa 1841 muonatorpparin Anders Johan Petterssonin kanssa. Nuori pari asui Katteluksessa 1840-luvun lopulle saakka muuttaen sitten Tallaan kylän Vähätalon eli Nedergårdin maille isä Anders Johanin ollessa jatkuvasti muonatorpparina. Lapsia perheeseen syntyi tasaiseen tahtiin vuoden parin välein aina 1860-luvulle saakka. Näistä ilmeisesti toiseksi nuorin oli poika Enoch Wilhelm, joka syntyi toukokuussa 1858. Hänen ollessaan rippikouluiässä 1874 asuivat kotitorpassa vielä äiti Anna Lisa sekä pikkuveli Henrik. Rippikoulu oli Karjalohjalla kuten muuallakin Suomessa lähes t

Uudistin omat kotisivuni uuden vuoden kunniaksi. Linkkien määrää on vähennetty radikaalisti, mutta tarkoitukseni on jatkossa "kierrättää" sukuja parin kolmen kuukauden välein. Uusittujen sivun kansikuvapoikana komeilee isänisäni katupartiossa vuoden 1930 Turussa. Pääset Varola-sivuille joko tämän artikkelin otsikkoa tai oheista kuvaa klikkaamalla.

Olof Kirves, Olaf Kerves, oli rälssimies, mutta hänestä tai hänen suvustaan ei ole jäänyt kovin paljon tietoja jälkimaailmalle. Suku lienee ollut lähtöisin Nousiaisten Nummen kylän Kirvelän talosta. Olofin äidinisä oli ehkä se Olof Kirves, joka mainittiin jo 1405 seitsemäntenä lautamiehenä Nummen kylässä pidetyillä Maskun, Nousiaisten ja Lemun kuninkaankäräjillä, sekä rälssisäätyisenä katselmusmiehenä Turussa n. 1420 ja 1423. Olofin vaimo oli 1458 mennessä Marta Nilsintytär, joka eli vielä 1469. Martan aikaisempi mies oli mahdollisesti Klaus Bidz. Olof vahvisti 1458 anoppinsa Perniön Kyynämäen lahjoituksen Naantalin luostarille ja luovutti 1469 äitinsä Katarinan ja vaimonsa suostumuksella langolleen Turun tuomiorovastille Maunu Särkilahdelle perimänsä Nummen maat, saaden vastineeksi vaimonsa suvun Taivassalon Särkilahden eli Särkilän kartanon. Olof oli ensimmäisenä maakatselmusmiehenä Laitilassa 1462 ja lautamies Turun maaoikeudessa 1476. Olofin isän nimi on epävarma. 1600-luvult

Kesäkuun viimeisenä päivänä 1903 tapahtui Wyomingin Hanna-nimisessä kaupungissa, sen Pacific-nimisessä kaivoksessa suomalaisittain kaikkien aikojen pahin teollisuusonnettomuus. Union Pacificin kaivoksen ensimmäisessä kulkuaukossa räjähti kello kymmenen aikaan aamulla. Tästä seurannut tulipalo sulki ulospääsyn noin 250 työvuorossa olleelta mieheltä. Rajun liekkimeren takia heitä ei voitu myöskään millään tavalla auttaa ulkopuolelta käsin. Lähellä kaivosaukon suuta työskennelleistä miehistä 28 löydettiin pian kuolleina. Kaivoksen sisällä varsinaisesta räjähdyksestä eloonjääneet menehtyivät putoavien kivien ja tukirakenteiden alle. Ratakiskon pätkiä ja hirsiä lensi aina sadan metrin päähän. Tuhon täydensi tulipalo, joka täytti kaivannon "yhtenä tulimerenä". Räjähdyksen aiheutti lamppu, joka oli jostain syystä särkynyt. Kaivoksessa olleista 300 miehestä vain viitisenkymmentä pelastautui. Surmansa saaneista peräti 96 oli suomalaisia siirtolaisia. Heidän omaisensa, vaimot ja la

Wikipedian artikkeli kertoo taidegraafikko Oscar Parviaisesta seuraavaa; " Oscar Andreas Parviainen (9. kesäkuuta 1880 – 15. lokakuuta 1938) oli suomalainen taidemaalari ja taidegraafikko. Parviainen maalasi usein eksoottisia aiheita, joihin hän sai innoitusta ulkomaanmatkoiltaan. Hänen maalauksissaan on värikästä elämäniloa, ja hänen grafiikkansa on mehevän impressionistista. Suurimman osan koulutuksestaan Parviainen hankki ulkomailta. Hän opiskeli jonkin aikaa Suomen taideyhdistyksen piirustuskoulussa, mutta opinnot keskeytyivät kuitenkin vuonna 1898. Sen jälkeen Parviainen jatkoi opintojaan Kööpenhaminassa Peder S. Kröyerin johdolla, mutta jälleen opinnot keskeytyivät, enne kaikkea iäkkään opettajan väsymyksen vuoksi. Vuonna 1900 Parviainen läpäisi Pariisin École des Beaux-Artsin sisäänpääsykokeet ja aloitti opiskelut siellä. Mutta tälläkään kertaa Parviainen ei saanut opintojaan päätökseen, sillä hän kohtasi amerikannorjalaisen Kristine Sieversin, jonka kanssa meni naimisi

Alkuvuodesta 1901 pidettiin Tukholmassa suuret talviurheilukilpailut. Mukana oli luonnollisesti myös suomalaisia hiihtäjiä eivätkä he mitenkään huonosti maatamme edustaneetkaan. Edes norjalaiset eivät tuolla kertaa pärjänneet "uljaille pohjan pojille". Otto Hepoaho vei voiton 60 kilometrin matkalla. Hän oli talollisen poika Piippolasta, joka ammatikseen työskenteli tukinuiton päällysmiehenä. Hän oli voittanut ja tuli voittamaan useita kotiseutunsa kisoja vuosien mittaan. Toiseksi tässä raskaassa Tukholman kisassa tuli tukkimies Asari Autio Keuruulta, joka oli Ähtärin lisäksi Keski-Suomen johtavia hiihtopitäjiä vuosisadan vaihteessa. Tiettävästi Autio oli ensimmäinen keskisuomalainen hiihtäjä Suomen ulkopuolella pidetyissä kisoissa. Paria vuotta aiemmin hän oli voittanut Vaasassa kaikki muut Pohjoismaiden ykkösnimet 15 kilometrin matkalla. Samana vuonna Tukholman kisojen aikaan voitti Autio Oulun hiihtokisojen 30  kilometrin matkan ajalla 1.45.15. Normaalisti tuon ajan su