Lääketieteen mesmeristin nousu ja tuho

Oletko koskaan kuullut mesmerismistä? Entä tohtori John Elliotsonista? 1800-luvun Lontoossa tämä mies oli lääketieteen kirkkaimpia tähtiä, kunnioitettu professori ja edelläkävijä, joka ystävystyi jopa itsensä Charles Dickensin kanssa. Mutta yksi kiistanalainen menetelmä – hypnotismin varhainen muoto – koitui hänen kohtalokseen ja johti yhteen aikansa suurimmista lääketieteellisistä skandaaleista.

Tämä on tarina tohtori Elliotsonin noususta ja tuhosta.

Edelläkävijä ja ”1800-luvun hipsteri”

Tohtori John Elliotson ei ollut kuka tahansa puoskari. Hän oli arvostetun University College London (UCL) -yliopiston lääketieteen professori ja yksi pääkaupungin kunnioitetuimmista lääkäreistä. Häntä voisi kuvailla eräänlaiseksi "1800-luvun hipsteriksi": hän oli aina ensimmäisenä kokeilemassa uusia innovaatioita. Siinä missä muut lääkärit vielä epäröivät, Elliotson otti jo innokkaasti käyttöön stetoskoopin ja oli jopa kiinnostunut frenologiasta (kallonmuoto-opista).

Hänen asemansa ja maineensa olivat kiistattomat. Sitten kuvaan astui mesmerismi.

Lumouksen hetki

Vuonna 1837 Elliotson näki ranskalaisen paroni Du Potet de Sennevoyn esittelevän mesmerismiä, saksalaisen lääkärin Franz Mesmerin kehittämää tekniikkaa, jota nykyään kutsuisimme hypnotismiksi. Elliotson vakuuttui näkemästään välittömästi. Hän alkoi kokeilla menetelmää potilaisiinsa University College Hospital (UCH) -sairaalassa.

Hänen näytöksistään tuli valtavan suosittuja. Yksi hänen vieraistaan oli nuori kirjailija Charles Dickens, josta tuli Elliotsonin hyvä ystävä ja mesmerismin elinikäinen kannattaja.

Erityisen kuuluisiksi tulivat kokeet kahden epilepsiaa sairastaneen teini-ikäisen sisaruksen, Elizabeth ja Jane Okeyn, kanssa. Mesmerismin vaikutuksen alaisina heidän kerrottiin muuttuvan varautuneista nuorista naisista flirttaileviksi ja puheliaiksi, he siirtelivät raskaita painoja eivätkä näyttäneet tuntevan kipua. Lontoo kohisi.

Väistämätön tuho

Elliotsonin into vei hänet kuitenkin liian pitkälle. Hän ei tyytynyt vain osoittamaan, että mesmerismi voisi lievittää kipua tai auttaa tietyissä vaivoissa. Hän halusi todistaa sen vieläkin ihmeellisempia vaikutuksia. Hän väitti, että mesmerisoidut potilaat pystyivät näkemään tulevaisuuteen tai diagnosoimaan muiden potilaiden sairauksia.

Tämä oli liikaa lääketieteelliselle yhteisölle. Arvostettu lääketiedelehti The Lancet teki testejä Okeyn sisaruksilla ja kumosi Elliotsonin väitteet, kuten sen, että potilas pystyisi erottamaan "mesmerisoidun" veden tavallisesta.

Lopullinen naula arkkuun lyötiin, kun Elliotson vei Elizabeth Okeyn sairaalan osastolle, missä tämä "ennusti" kahden potilaan välittömän kuoleman. Skandaali oli valmis. Yliopisto kielsi välittömästi mesmerismin käytön sairaalassa, ja Elliotsonilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin erota.

Uskollisena aatteelleen loppuun asti

Maineensa menettäneenäkin Elliotson kieltäytyi hylkäämästä mesmerismiä. Hän perusti oman "Mesmeric Infirmary" -klinikan vähävaraisille potilaille ja julkaisi 13 vuoden ajan The Zoist -lehteä, jossa hän sinnikkäästi edisti mesmerismin käyttöä kivunlievityksessä – vuosia ennen kuin kemialliset nukutusaineet tulivat laajaan käyttöön.

Tohtori Elliotsonin tarina on kiehtova kurkistus lääketieteen historiaan, jossa innovaation ja maineen välinen raja on hiuksenhieno. Hän oli mies, joka uskalsi kyseenalaistaa vakiintuneet käytännöt, mutta jonka kunnianhimo ja halu todistaa yliluonnolliselta vaikuttavia ilmiöitä koituivat lopulta hänen ammatilliseksi kohtalokseen.

Kuva Wikipedia - An engraving, taken from life, of John Elliotson (1791-1868), M.D. (Edinburgh, 1810), M.R.C.P. (London, 1810), M.B. (Oxford, 1816), M.D. (Oxford, 1821), F.R.C.P. (London, 1822), F.R.S. (1829), professor of the principles and practice of medicine at University College London (1832), and senior physician to University College Hospital (1834).

Taikaolento Para

Lohjan keskiaikaisen kivikirkon seinillä on säilynyt harvinaisen runsaasti kuvitusta, joka monista muista maamme temppeleistä puuttuu uskonpuhdistuksen myötä. Eräs näistä maalauksista on kirkon asehuoneessa ja sen nimeksi on eräs tutkija antanut "Taru vaimosta ja paholaisesta".

Tässä 1500-luvun alkupuolelta olevassa kuvassa on oikealla paholainen, joka pitää lehmää sarvista estääksen sen kaulassa olevaa kelloa kilkkumasta, samalla kun maassa istuva naisihminen lypsää elukkaa ja suuri, valkoinen kissa maiskuttelee kiuluun tulevaa maitoa. Vasemmassa reunassa on paholainen, joka auttaa vaimoa voin kirnuamisessa. Paholaisen vasemmassa kädessä on pullo, jonka sisältö on luultavasti menossa kiuluun.

Kissa on tämän maalauksen keskeinen symboli. Se on nimittäin vanhoissa suomalaisissa loitsurunoissa tavattava salamyhkäinen "Para", joka ruotsinkielessä tunnetaan nimillä Bjära tai Bära.

Tämä kissaeläin oli noidan velhomaisilla keinoilla luoma olento, jonka avulla hän otti maito- ja voionnen niiltä naisilta, jotka eivät ymmärtäneet sellaisia noitatemppuja, joita tarvittiin "Paran" muodostamiseksi ja luomiseksi.

"Para" voi tehdä useilla tavoilla. Yksi niistä oli ottaa pääsiäisaamuna vanha pesuriepu ja käsillä pyörittää sitä pöydällä. Sitten tuli kolme kertaa puhaltaa siihen ja lukea Isä Meidän, jonka jälkeen olento alkoi elää ja väriltään vaalean harmaana sekä karvaisena juosta ja hypellä lattialla.

Toinenkin tapa tiedetään. Siinä pää tehtiin monivärisillä tilkuilla täytetystä lapsenmyssystä. Ruumis tehtiin vaimon päähuivista, jonka sisälle käärittiin rohtimia. Kolmesta värttinä tehtiin sitten kolme jalkaa. Keinopäähän kätkettiin öylätti, jonka joku vanha vaimo Herran ehtoollisella käydessään oli salaa ottanut suustaan säästöön.

Tämän jälkeen "Para" vietiin kirkon eteiseen, jossa se sai olla hetken. Sitten olentoa kuljetettiin yhdeksän kertaa kirkon ympäri samalla, kun lakkaamatta hymistiin "Synny Para!". Lopulta "Para" sai hengen ja alkoi hyppimään kolmella jalallaan.

Kun "Para" oli tehty, se lähetettiin varastamaan maitoa, jota sen tuli juoksuttaa vatsassaan ja kantaa kotiin taikavoina kirnuun asetettavaksi. Kun "Para" lähetettiin sellaiselle tehtävälle, sanoi noita-ämmä vanhan muistitiedon mukaan

"Tuo voita, vuoren eukko, Piimä piran emändä, Päästä piimen pindehestä Maido happamaan hallusta"

"Para" kiiruhti pois ja palasi takaisin pyöreänä kuin täyteen sullottu sukka. Taikaolennolla oli paljon muitakin temppuja, kuten navettaan meno suljetun oven läpi. Navetassa olento "imi lehmiä".

Jos olennon kuulleen mainittiin Jeesuksen nimi, se kuoli. Henkiin sen sai huutamalla paholaista avuksi. Tuhoa lupasi enne, jossa maitokamarin ovi puristi "Paran" kuoliaaksi. Tämä tiesi olennon emännälle tappavaa tautia.

Vielä vuonna 1683 Uudenmaan Tenholassa kuulusteltiin vaimoa, joka todistajien mukaan oli tehnyt Bäran itselleen. Innokkaille kokeilijoille kerrottakoon, että empiirinen koe vanhalla pesurätillä ei tuottanut sen kummempia olentoja, ei eläviä eikä henkimaailman versioita.

Taikauskoa Halikossa 1600-luvulla

Maaherran käskystä tutkittiin vuonna 1640 kihlakunnanoikeudessa niitä tekoja, joita Erik "På Jumala" oli harjoittanut Halikon kihlakunnassa.

Silloin astui ensin esille hyvinoppinut Halikon kappalainen Juhana ja väitti, että jollei Erik saa niin paljon kuin hän haluaa, niin sanoo hän heti pahan sanan ja levittelee käsiään; sen jälkeen useimmiten tapahtuu vahinkoja; miltä menee käyttämispanos hukkaan, miltä pedot syövät karjan, miltä elukat äkkiä muuten vain kuolevat.

Myös rahvas todisti samaa; Erik tekee vain pahaa, ei lainkaan hyvää. Niinpä läheisen Teijon kartanon vouti Sigfrid Grelsinpoika Titus myönsi, että Erik oli turmellut häneltä kolme käyttämispanosta. Malin Pentintyttärelle Paimion Anttilasta oli Erik luvannut vasikanonnea, mutta heti olivat kaikki kuolleet ja vielä lisäksi 8 vuohta. Tämä siitä huolimatta, että Erik oli jo saanut palkaksi juustoja, sianlihaa ja kakkuja.

Maria Erikintytär Muntolan kylästä valitti Erikin luvanneen hänelle riihionnea, oli juonut hänen luonaan koko yön, mutta siitä huolimatta oli kaikki vaan mennyt hukkaan ja hullummin. Sitten oli mies vielä kehuskellut saavansa kenen naisen hyvänsä omakseen. Edelleen oli Erik tehnyt rautatangolla reiän navetan ikkunan alle ja pannut kananmunan siitä sisälle väittäen, ettei navetassa nyt ainakaan vasikka kuole. Kuitenkin kaikki kuolivat heti sen jälkeen.

Lopuksi selitti Henrik Sigfridinpoika Immalasta, että Erik oli lähettänyt hänen vaimolleen pienessä pussissa suolaa, jotta tämä antaisi sitä miehelleen. Suola oli esillä oikeuden istunnossa. Erik väitti, että se oli tarkoitettu parantamaan sitä särkyä, jota Henrikin vaimo poti jaloissaan, mutta Henrik arveli, että jos hän, Henrik, sitä olisi ottanut vaikka kuinka vähän, olisi se ollut hänen loppunsa.

Naapuripitäjä Marttilassa oli vastaavanlainen tapaus 1647, jotta syytettynä oli Huittisista kotoisin ollut nainen. Tässä tapauksessa oikeus totesi naisen noita-akaksi ja täten tuomitsi hänen poltettavaksi roviolla.

Lähde: Halikon kihlakunnan tuomiokirjat ja V. J. Kallion "Halikon historia"



Halikko taikausko Paimio