Juhan suku-uutiset

Sortavalan seurakuntalaiset olivat kokoontuneet jouluaattona 1843 kirkkoonsa normaaliin jouluiseen jumalanpalvelukseen. Ennen Isä Meidän -rukousta ja evankeliumin lukua sattui pieni haaveri, jossa palava kynttilä putosi kirkon ikkunalta lattian olleen lautakasan ja seinän väliin. Kyseisessä kohdassa oli myös höylälastuja remontin jäljiltä. Itseasiassa koko seurakunta seisoi, koska penkkejä ei ollut. Kirkon rakentaminen oli aloitettu jo 1799 savitaipalelaisen Juhana Salosen ja tämän pojan, Matin johdolla. Kirkko otettiin käyttöön pari vuotta myöhemmin, mutta viimeistelytyöt kestivät pitkään. Vasta 1845 kirkko nimittäin vihittiin virallisesti käyttöönsä. Kynttilä siis tippui kuivien höylälastujen päälle. Sitä ei saatu aivan heti sammumaan, koska jalalla tamppaaminen oli mahdotonta ahtaan paikan takia. Joku lähti hakemaan lunta ulkoa ja tilanne olisi voinut päättyä nopeastikin ilman sen suurempaa meteliä. Isossa väkijoukossa kävi kuitenkin huuto "kirkko on tulessa" ja samassa

1590-luvulla elettiin Suomessakin sotaista aikaa. Kuningas Sigismundia kannattaneet suomalaiset aatelismiehet kävivät armotonta taistelua Kaarle-herttuan joukkoja vastaan. Tämä taisto päättyi Sigismundin kannattajien katkeraan tappioon. Turun linnan edustalla loppusyksystä 1599 annettiin tuomiot . Yrjö Koskinen kertoo Nuijasota -kirjassaan tapauksesta seuraavaa; "Sotaväki seisoi piirissä vankien ympärillä ja saapuvilla oli paljon väkeä, pappeja, porvareita ja talonpoikia. Kreivi Mauri Leijonhufvud oli esimiehenä ja kansliakirjuri luki tuomion, jonka perästä kreivi Mauri, joka kenties toivoi herttuan vielä leppyvän, toi hänet itsensä ulos linnasta. Silloin otettiin uskollisuudenvala kaikelta rahvaalta, joka lupasi parannusta ja kuuliaisuutta. Kaikki tuomitut olivat polvillansa, ja kun herttua taas tahtoi piiristä pois mennä, nousi nuori Fleming rukoellen, että Hänen ruhtinaallinen armonsa ei etsisi korkeinta oikeutta. Herttua vain käski heidän ajatellaa pitkää matkaa mentäväänsä.

Venäläisillä merenkävijöillä ja tiedemiehillä on ollut merkittävä osa Pohjoisen jäämeren ja Venäjän Kaukoidän tutkimuksessa. Löytöretket alkoivat todenteolla jo 1600-luvun alkupuolella Semjon Deznevin kiertäessä laivallaan Aasian mantereen koillisimman pisteen ympäri.Pohjoisen alueen ja merenkulun tärkeyttä tsaarinajan Venäjälle korostaa mm. kuolemansairaan Pietari Suuren antama määräys pohjoiseen ja kaukoitään suunnattavien retkikuntien suhteen. Hän piti asiaa niin tärkeänä, että viimeisillä voimillaan huolehti asian toimittamisesta. Tunnetuin venäläisistä tutkimusmatkailijoista oli varmaan tanskalaissyntyinen Vitus Bering, joka vuonna 1725 lähti purjehtimaan noin 20 vuoden ajaksi ympäri pohjoisia merialueita. Hän todisti Aasiaa ja Amerikkaa eroittavan salmen olemassaolon ja niinpä yhä vieläkin paikka kantaa hänen nimeään muistona suuresta merenkävijästä. Bering ja hänen kumppaninsa löysivät tuon parinkymmenen vuoden aikana lähes 90 eri kohdetta. Retket vaativat ankaran veron miehistö

Talvella 1853-54 oli Sveitsin Zurichin järvessä tavanomaista huomattavasti vähemmän vettä. Arkeologi Ferdinand Keller (s. 1800 - k. 1881) huomasi rantoja kiertäessään, että Obermeil -nimisen paikan luona oli muutamia pylväitä järven pohjaan iskettynä. Tämä löytö toi ihmisten ilmoille pari tuhatta vuotta unohduksissa ollutta historiaa. Herra Keller ei itseasiassa ollut ensimmäinen, joka oli törmännyt järven pohjasta törröttäviin paaluihin. Monien kalastajien verkot olivat ajan mittaan turmeltuneet niiden takerruttua johonkin vedenalaiseen rakenteeseen. Kalastajat eivät olleet sen kummemmin tutkineet tätä ilmiötä, olivat vain olleet harmissaan rikkoutuneista tavaroistaan. Arkeologin koulutuksen saanut Keller sen sijaan katseli puupaaluja ammattilaisen silmin ja jo vuonna 1854 hän raportoi Zurichin muinaistiedeseuralle löydöstään. Hänen mukaansa kyse oli antiikin ajan asuinpaikasta, joka oli paalujen päälle rakennettu kylä. Järven pohjasta pystyttiin sukeltamaan saviastioita, kivi- ja p

Varsinais-Suomen Salon kauppalan tienoilla kärsittiin tuolloisten lehtitietojen mukaan ankarasta kuivuudesta kesällä 1855. Kirkkoherra Antero Warelius kirjoitti yhdeksäntenä heinäkuuta Suomettaressa suvilaihojen olevan huonojen, mutta rukiiden "jotensakin hyvissä voimissa". Tämän lisäksi kauppala kohtasi ikävä onnettomuus. Keskiviikkona neljäntenä heinäkuuta aamuyöllä ennen kello kahta pääsi tuli irti kauppias Josef Lönnbergin talon leivintuvasta. Kaikeksi onneksi tuvan perällä olleessa kamarissa nukkunut suutari huomasi palon nopeasti ja auttoi ikkunasta ulos samassa paikassa nukkuneen nuoren tytön sekä itsensä. Samalla paikalla saapui myös eräitä kalamiehiä, jotka olivat huomanneet savua. Ihmisiä heräteltiin nopeasti ja niinpä henkilövahinkoja ei päässyt syntymään. Eräille ei jäänyt päälle kuin vähäiset yövaatteet ja se, mitä kiireessä olivat onnistuneet hartioilleen ottamaan. Muutamassa hetkessä tuli levisi siten, että lopulta maan tasalla oli Lönnbergin kaupan lisäksi kol

Pietari Brahe syntyi Ruotsissa, Uplannin Rydboholmin kartanossa kreivi Abraham B:n ja Elsa Gyllenstjernan perheeseen helmikuun 18. päivä vuonna 1602. Isoisä Per oli ollut yksi Kustaa Vaasan henkilökohtaisista neuvonantajista. Pietarille annettiin perusteellinen koulutus ja tämän jälkeen hän vietti aikaansa matkustellen ympäri Eurooppaa. Hän vieraili useita kertoja Tanskassa, Saksassa, Englannissa, Ranskassa ja Italiassa. Matkoiltaan hän imi tietoa ja taitoa aikansa säätyläisen tavoin. Harrastuksina nuorukaisella olivat mm. tanssi, ratsastus ja luonnollisesti miekkailu. Ehtipä Pietari Brahe opiskella hepreaakin. Kotimaahansa Pietari palasi vuoden 1626 paikkeilla valmiina valtakunnan vaativimpiinkin virkoihin. Hänestä tulikin Kustaa Aadolfin kamariherra, joka oli tuohon aikaan vaativa tehtävä. Euroopassa riehuneessa 30-vuotisessa sodassa Brahe osoitti esimerkillistä sankaruutta. Danzigin kaupunkia vastaan tehdyssä hyökkäyksessä 1627 oli Brahe samassa veneessä kuninkaansa kanssa. Taistelu

Syyskuussa 1886 uutisoi Turun Lehti kolmossivullaan nykyisen Kajaanin lähettyvillä, Oulujärven rannalla asuneen tietäjän, "Ojaniemen Pennan", väkivaltaisesta poismenosta. Hän oli syntynyt Johan Tolosen ja Anna Jokelaisen perheeseen 13. päivä toukokuuta 1811 Ristijärven pitäjän Ristijärven kylän talossa nro 21. Kastettujen luettelossa pojan nimenä on Johan Benjam. Perhe asui Hyrynsalmen, Ristijärven ja Paltamon pitäjissä 1800-luvun alkupuolella. Isä Johan oli syntynyt rippikirjatietojen mukaan vuonna 1773 ja äiti Anna 1775. Oheisen rippikirjamerkinnän kirjoitusaikoihin he asuivat Paltamon Mieslahden Härmälässä. Penna Tolonen jätti jälkensä suomalaiseen ja ennen kaikkea kalevalaiseen perinteeseen Elias Lönnrotin ja Eino Leino kautta. Eräiden asiantuntijoiden mukaan tietäjämme olisi ollut esikuvana Helkavirsien Koudalle. Tolosta onkin pidettävä myrrysmiehenä eli velhona, joka on suorastaan raivon vallassa loitsuja tehdessään. Myrrysmiehiä on kutsuttu myös intomiehiksi. He aj

Kuvassa esiintyvä poliisikonstaapeli Artur Bussman oli lujaluonteinen herra, jolla oli auktoriteettia. Virkansa puolesta hän oli mukana mm. siinä salaisessa listassa, joka annettiin "valvontatyön tekijöille" vuonna 1928. Tämä kuva on sen kääntöpuolella olevan tekstin mukaan otettu ennen ensimmäistä maailmansotaa Hangossa. Kyseessä oli "Luettelo salakuljettajien ilmoittamista varten Varsinais-Suomessa". Alaotsikossa kerrottiin, että luettelossa mainittujen henkilöiden puoleen voi kääntyä salakuljettajain pidättämistä ja liikehtimisen silmällä pitoa koskevissa asioissa. Suomen kieltolaki oli astunut voimaan jo 1. kesäkuuta vuonna 1919. sen perusteella yli 2 tilavuusprosenttia alkoholia sisältäneet juomat joutuivat pannaan. Alkoholituotteita sai ainoastaan teknisiin, tieteellisiin ja tietysti lääkinnällisiin tarpeisiin. Näiden tuottamisesta ja maahantuonnista huolehti valtio. Muutaman vuoden ajan viinaa valmistettiin lähinnä salaa, mutta vuoden 1922 aikana tapahtui kää

Prahassa sijaitsevan Loreton luostarin rakentaminen aloitettiin kesäkuun kolmantena päivänä vuonna 1626. Aloitteen tekijänä oli paronitar Katharina von Lobkowitz (os. Benigna). Luostarin rakentaminen jatkui läpi aina 1700-luvulle saakka ja seuraavalla vuosisadalla sisustusta osittain uusittiin. Luostarin perustamisen innoituksena oli Loreto-kultti ja itse rakennuksen esikuvana oli Italian Loreton kaupungissa sijainnut ns. Pyhä Maja. Prahan Loreton luostarin hengellisessä johdossa olivat kapusiinimunkit. Heidän ensimmäinen böömiläisluostari nousikin Loreton viereen. Meidän Herramme Syntymän -kappelin laajennustöiden jäljiltä tämä luostarikompleksi on koko alueen suurin pyhättö. Barokkiajalta peräisin olevan kirkonkello ja Loreton jalokivet ovat maailmankuuluja taideaarteita. Jalokivistä arvokkain on timanttinen monstranssi eli "Prahan aurinko". Itse rakennuksen julkisivua koristaa kahdeksansivuinen torni sipulikupoleineen ja kruunuineen. Näiden suojaan on kätketty peräti 30 so

Tammisaaren kaupungissa vihittiin juuri joulun alla 1830 kaksi pikkuserkusta, nimittäin nahkuri Gustaf Björkbom ja Henrica Maria Tallqvist. Heidän yhteiset esivanhempansa olivat Karjalohjan Pellonkylän Ylhäisten rusthollari Jeremias Tallqvist ja vaimonsa Maria Pahlman. Maria P. oli Nummen kappalaisen, Erik Pahlmanin tytär. Jeremiaan ja Marian pojanpoika Henrik (s. 1779) oli mennyt naimisiin tammisaarelaisen porvarintyttären, Maria Katarina Bussmanin kanssa. Tästä avioliitosta oli vain kaksi lasta, edellä mainittu Henrica Maria ja hänen paria vuotta vanhempi veljensä Gustaf. Veli Gustaf mainitaan kauppa-apulaisena Helsingissä vuosina 1823-33. Sittemmin hänestä tuli kauppias Tammisaareen. Sieltä tie vei hänet suomalaisen kruununvaraston valvojaksi Pietariin tammikuussa 1847. Hän toimi myös Podnevskin suomalaisen viraston isännöitsijänä. Gustaf menehtyi lukuisilla matkoillaan saamaansa koleraan Pietarissa. Gustafin vaimon, Hilda Hagstenin, isä Robert Burtzin oli Kustaa IV Adolfin henkivar

Lohjanjärvessä sijaitsevan Jalassaaren itäosassa, pienen mäen päällä on sijainnut jo ainakin 1400-luvulta alkaen Ahtialan verotalo. Suomen kartanot ja suurtilat -kirja kirjaa sen omistajia jo vuodesta 1540 lähtien. Vuonna 1821 omistajaksi tuli Gustaf Henrik Saren, joka oli syntynyt 14.11.1800. Hän oli ollut ainoastaan kolmen vuoden ikäinen isä Johan S:n kuollessa. Äiti Hedvig Loberg oli mennyt sittemmin naimisiin erään Adolf Dahlin kanssa, joka oli kotoisin Lohjan Koivulan ratsutilalta. Adolf isännöi Ahtialaa, kunnes Gustaf Henrik varttui miehen ikään. Vuonna 1824 Gustaf Henrik sitten avioitui lähellä sijainneen Askolan Alitalon tyttären, Anna Hedvig Askolinin kanssa. Isännyys oli siis vaihtunut isäpuolelta poikapuolelle jo kolme vuotta aiemmin. Gustafille ja Annalle syntyi ikäjärjestyksessä ensin kolme tytärtä ja sitten kolme poikaa. Pojista vanhin, Anders Johan, avioitui kesäkuussa 1853 Mailan ratsutilan isännän, Gustaf Henrik Mailanderin ja vaimonsa Maja Lisa Tallgrenin van

S uomusjärven Salmin kylän Isotaloon eli Ylhäisille ilmestyy 1760-luvulla korpraali Gustaf Risenkamp, joka oli syntynyt rippikirjamerkinnän mukaan 1723. Hänen puolisonsa oli Isotalon rusthollarin tytär Brita. Pariskunnalla oli ikäeroa peräti 26 vuotta, mutta viriilinä miehenä Gustaf tuli viimeisen kerran isäksi vielä vuonna 1784 hieman yli kuusikymppisenä. Perheen lapsista osa käytti Risenkamp -sukunimeä ja kaksi nuorinta jostain syystä Ernsten -nimeä. Vuonna 1779 syntynyt Abram Ernsten muutti 1800-luvun alussa Karjaalle mentyään naimisiin Ulrika Backmanin kanssa. Pariskunta asui Heimoksen kylässä, jossa Abram mainitaan torpparina sekä muurarimestarina. Abramia viisi vuotta nuorempi veli Gabriel Enrsten oli myös muurarimestari. Hän asui ensin kotikylässään Salmella, mutta myöhemmällä iällä hän asui Arpalahden kylässä itsellisenä. Gustafin ja Britan Risenkamp -nimiset lapset hajaantuivat lähipitäjiin. Perheen esikoispoika oli kuollut nuorukaisena. Vanhin tyttäristä, Brita Stina, oli na

Muonatorppari ja suutari Gabriel Johan Astenius oli syntynyt tammikuun lopulla 1844 Karjalohjan Härjänvatsan kylän Siltalan torpassa. Hänen isänsä Gabriel A. oli kotoisin Sammatin kappeliseurakunnan Kiikalan kylän Bredan talosta ja äiti Stina Risenkamp oli Suomusjärvellä syntyneet torppari Elias R:n tytär. Gabriel ja Stina vihittiin 10.10.1842. Ilmeisesti morsiamen suhteellisen korkeasta iästä johtui, ettei perheeseen tullut Gabriel Johanin lisäksi muita lapsia. Noin 15 vuoden iässä lähtien Gabriel Johan kotoaan ensin Härjänvatsan Koivun talon ja muutamaa vuotta myöhemmin Vikkaraisten talon rengiksi. Vikkaraisilta hän palasi Koivulle ja avioitui vuonna 1870. Puoliso Eva Justina Lind(e)wall oli tuolloin palvelijana Vikkaraisilla. Eva oli syntynyt Puujärven kylässä, jossa hänen äitinsä, Lohjantaipaleen Prunkan talon entinen piika Engla Johanna Lindroth tuolloin asusti. Pariskunnan yhteiseloa kesti reilut viisitoista vuotta, kunnes Eva Justina lähti kotoaan teille tietymättömille. Koska m

Karjalohjan Tallaan kylästä lähteen Tallqvist -suvun jälkeläisissä on aikain kuluessa ollut huomattava määrä pappismiehiä ja akateemisen koulutuksen saaneita tiedemiehiä. Heistä eräs oli Helsingin Yliopiston fysiikan professori Axel Henrik Hjalmar. Hän syntyi Hollolassa alkuvuodesta 1870. Isä Henrik Theodor T. oli yli-insinööri, joka työskenteli mm. rautateiden palveluksessa. Poika Axel kirjoitti itsensä ylioppilaaksi Helsingin ruotsinkielisestä reaalilyseosta vuonna 1886 ja jo 19-vuotiaana hänestä tuli filosofian kandidaatti. Innokkaana oppimaan uutta hän teki opintomatkoja Zurichiin vuosina 1890-91 ja 1896. Viimeksi mainittuna vuonna hän kävi myös Wienissä samoin kuin kolme vuotta myöhemmin. Tukholmasta hän kävi oppia ammentamassa 1905. Akateeminen ura alkoi polyteknisen opiston mekaniikan nuorempana opettajana vuodesta 1891 vuoteen 1898, jolloin hänet nimitettiin vanhemmaksi opettajaksi. Vuosina 1891-1904 hän oli mekaniikan dosenttina, 1904-1907 kokeellisen ja matemaattisen fysiik

Lohjan Varolassa vuonna 1810 syntynyt Isak Wilhelm Warelius lähti aikuistuttuaan Helsinkiin. Siellä hän työskenteli ensi alkuun kaupan kirjanpitäjänä ja viimeistään 1850-luvulla teurastajana. Nykyisen Forumin liikekeskuksen paikkeilla sijaitsi hänen talonsa, jossa mm. ylioppilas Aleksis Stenvall asui vuoden vaihteessa 1859-60. Isak Wilhelmin puoliso oli Klara Wilhelmina Nyman oli Kirkkonummen Överbyn rusthollarin, Israel Nymanin ja Anna Lovisa Boströmin tytär. Vihkimisen aikaan vuonna 1838 oli Klara asunut jo noin kolmen neljän vuoden ajan Lohjan Outamolla, Varolan naapurissa. Outaman rusthollin emäntä Gustava Boström oli hänen tätinsä. Teurastaja Warelius oli ilmeisen harrasmielinen. Kun muutamat henkilöt alkoivat suunnitella kristillisen lähetysseuran perustamista, oli Isak Wilhelm heidän joukossaan. Vuoden 1859 keväällä oltiin niin pitkällä, että Suometar -lehdessä voitiin julkaista useamman sivun mittainen "Kehoitus lähetystoimen auttamiseen". Tämän julistuksen ensimmäin

G abriel Wilhelm Sohlbergin ura ja hänen jälkeensä jättämä yritys on suomalaisittain huikea menestystarina. Maalaistalon kasvattina Helsinkiin lähteneen miehen vaatimattomasta läkkisepänpajasta kasvoi aikaa myöten monialayritys, jonka vaiheista on kirjoitettu jo neljä eri kirjaa. Näistä viimeisen on Jyrki Vesikansan kirjoittama "Pellistä Perlokseen - Oy G.W. Sohlberg Ab:n historia 1876-2001". Talouselämä -lehdessä 9/2001 ilmestyneessä kirja-arvostelussa todetaan osuvasti, että läkkisepän perustamassa yrityksessä on muuttunut lähes kaikki. Vain kahta ei ole vaihdettu; omistus on tukevasti perustajan jälkeläisillä ja yritys katsoo taustapeiliin kerran 25 vuodessa. Gabriel Wilhelm Sohlberg syntyi Kiskon pitäjän Sorttilan kylän Sortin talossa vuonna 1851. Hänen isänpuoleiset esivanhempansa olivat kotoisin Suomusjärven Taipalon kylän Paavolasta, jossa isä Gabriel Eliasson oli syntynyt elokuussa 1817. Gabriel Eliasson oli löytänyt puolisonsa Maria Helena Saloniuksen toisesta pitäjä

T urun kaupungissa asuneen kirvesmies Erik Henrikssonin ja vaimonsa Lena Matsdotterin poika Erik käytti sukunimeä Hamberg kirjoittaessaan itsensä ylioppilaaksi Turussa kesäkuussa 1788. Tätä ennen hän oli käynyt kaupungin katedraalikoulua jo vuodesta 1781 lähtien. Erik Hamberg vihittiin papiksi Turun hiippakunnassa 1.7.1795 ja saman tien hänestä tuli ns. armovuodensaarnaaja Karjaan pitäjään. Kolmisen vuotta myöhemmin hän toimi Mustion ruukinsaarnaajana. Sieltä hänet nimitettiin Karjaan kappalaiseksi 1811. Erik asui perheineen Kiilan kylässä, kappalaisen talossa. Varapastoriksi hänet nimitettiin 1829. Varapastori Hamberg kuoli 22.2.1842. Hän oli mennyt naimisiin Karjaan postimestarin, Erik Johan Olinin tyttären, Vendlan kanssa. Herra Olin hoiti maksua vastaan mm. Tammisaaren kaupunkiin menevän postin, koska täkäläinen postimestari oli liian köyhä tätä tekemään. Vendlan äiti oli Vihdissä vuonna 1742 syntynyt Hedvig Palm, jonka isovanhemmat äidin puolelta olivat kotoisin Karjalohjalta. Isä

Nottinghamin kaupungissa, St. Maryn kirkon oven vierellä oli vielä ainakin 1920-luvulla kiehtova hautakivikaksikko. Sille ei ilmeisesti löydy vastinetta Englannista, ehkä ei koko maailmasta. Karkeasti kaiverrettujen kirjaimien mukaan haudassa lepäävät William ja Elizabetg Seftonin tyttäret, jotka kuolivat kuningas Yrjö I hallitessa vuonna 1714. Herra Sefton omisti pienen tehtaan, jossa tehtiin saviputkia ja muita hyödykkeitä kyseisestä materiaalista. Lastensa kuoltua hän ei jostain jälkimaailmalle tuntemattomaksi jääneestä syystä halunnut teettää ammattimaisilla kivenveistäjillä perinteistä hautakiveä. Sen sijaan hän hyödynsi tehtaansa raaka-aineita, jotka hän muotoili omin käsin. Tekstin William kaiversi myös itse, jonka jälkeen nämä savikivet poltettiin tehtaan uunissa terrakotaksi. Näin St. Maryn kirkkomaa sai muistomerkin, joka 1920-luvun lopulla oli ikäänsä nähden erinomaisessa kunnossa. Samaan aikaan perinteisten kivipaasien tekstit olivat vähitellen häviämässä kokonaan. Seftonin

Kirjoittelin viime huhtikuussa Kiskon kirkkoherran leskestä, Lovisa Laurellista (os. Forsell). Hän oli tehnyt testamentillaan lahjoituksen pitäjän kansakoulun hyväksi, jonka lisäksi pääoman korot piti käytettämän vuosittain kaikisti köyhimpien oppilaiden avustamiseen. Suomalainen Wirallinen Lehti julkaisi helmikuun 28. päivä vuonna 1880 ilmestyneessä numerossaan otteen pöytäkirjasta, joka oli tehty Suomusjärven kappeliseurakunnan Ahtialan kylän Siukun talossa pidetyillä syyskäräjillä 1.10.1879. Rusthollarinpoika Adolf Wiman Viiarin kylästä, Kiskosta jätti tuolloin selvitysmiehen ominaisuudessa "leskipruustinna Lowisa Laurellin" testamentin sekä "siihen tehdyt lisäykset ja muistiinpanot". Näiden pohjalta kihlakunnanoikeus tuomari Gustaf Palmgrenin johdolla julkaisi seuraavan määräyksen Adolf Wimanille; "Adolf Wimanin ja kirkkoherra Hartzellin tulee, selvitysmiehinä edesmenneen leski pruustinna Lowisa Laurellin pesässä, kiireimmiten antaa leskipruustinna Lowisa