28.7.2021

Luodon kirkkomaalta

Kuva J Vuorela 25.7.2021
Luodon eli ruotsiksi Larsmon pitäjässä on ollut vain kaksi henkikirjakylää eli Eugmo ja Larsmo[i]. Näistä Eugmon kylän Kassin talossa syntyi maaliskuun alussa 1831 tytär Johan Johanssonille ja Anna Henriksdotterille, joka sai nimekseen Helena[ii]. Myöhemmin tämä tyttönen esiintyy rippikirjoissa nimellä Lena[iii], joka toki on vain toisinto samasta nimestä.

Vuoden 1855 kesäkuussa Lenan talutti vihille saman kylän Finnen talosta kotoisin ollut Mats Matsson, joka oli morsiantaan muutamia kuukausia vanhempi. Hän syntyi nimittäin marraskuun puolivälissä 1830 em. talossa[iv]. Koska Mats ei ollut perheen vanhin poika, joutui hän tyytymään torpparina olemiseen kotitalonsa mailla. Rippikirjan mukaan Mats otti käyttöön sukunimen Finström joskus 1850- ja 1860-lukujen vaihteessa[v].

Hänelle ja Lenalle syntyi yhteensä neljä lasta vuosien 1856 - 1869 välillä: Mats, Anna, Leander ja Axel. Heistä ainakin Axel käytti isänsä tavoin sukunimeä Finström. Ammatikseen nuorukainen valitsi kenkien tekemisen eli hänestä tuli suutari. Hänen vaimonsa Anna Sofia Johansdotter oli kotoisin Larsmon Strömsholmilta. Isä Mats kuoli syöpään vaimonsa syntymäpäivänä, 6.3.1900. Axelin isoveli Mats oli kuollut rintatautiin jo 20 vuotta aiemmin ja 1902 veli-Leanderin vei keltakuume. Sisko Anna oli muuttanut Kokkolaan 1890-luvun alussa.

Näin 1900-luvun alkupuolella Finnen torpassa asuivat Axel Finström vaimonsa Anna Sofian sekä poikansa Axel Anshelmin kanssa. Ruokakuntaan kuului vielä iäkäs äiti, joka menehtyi jouluna 1912. Kuolinsyyksi on kirjattu koruttomasti vanhuus[vi].  Kesällä 2021 Lena Johansdotterin valurautainen muistomerkki on yhä jäljellä Luodon kirkkomaalla, joskin jo hieman kallistuneena.

 

 



[i] Eskola, Aarne ym. (neuvottelukunta); Tarmio, Hannu; Papunen, Pentti ja Korpela, Kalevi (toim.): Suomenmaa: maantieteellis-yhteiskunnallinen tieto- ja hakuteos. 5, Lieksa – Närpiö, s. 106. Porvoo: WSOY, 1973. ISBN 951-0-00650-5.

[ii] Larsmo församlings arkiv - Längder över födda och döpta 1831-1851, jakso 27, sivu 61-62: 1831 03; Kansallisarkisto

[iii] Larsmo församlings arkiv - Kommunionbok 1849-1856, jakso 140, sivu 141: Kass; Kansallisarkisto

[iv] Larsmo församlings arkiv - Längder över födda och döpta 1786-1830, jakso 144: 1830 10-12 födde ; Kansallisarkisto

[v] Larsmo församlings arkiv - Kommunionbok 1856-1865, jakso 116, sivu 116: 2 Finne ; Kansallisarkisto

[vi] Luoto kuolleet 1895-1934

25.7.2021

Kirkkokuri ja istumajärjestys

Kuva J Vuorela 12.7.2021
Kiskon kirkkoherran vuosina 1784-1811 ollut David Sevon l. Sevonius[i] sai pitkän uransa aikana allekirjoittaa jos jonkinlaisia pöytäkirjoja. Yksi mielenkiintoisimmista kirjattiin seurakunnan kirkonkokousten pöytäkirjaan vuonna 1791. Vanhastaan oli tapana, että seurakuntalaiset istuivat kirkkosalissa tiukassa järjestyksessä sosioekonomisen asemansa mukaan. Aateliset, säätyläiset, talolliset ja käsityöläiset saivat kaikki oman rivinsä istumapaikoikseen. Mitä lähemmäs alttaria pääsi, sitä mahtavammasta talosta oli kyse.

Koska seurakuntalaiset eivät aina muistaneet omaa paikkaansa, jouduttiin kirkoissa aika-ajoin muistuttamaan ”säätyrajan pyhänä pitämisestä”. Niin myös Kiskossa vuonna 1791, kun Sevon kirjasi pöytäkirjaa[ii]n ihan suomeksi seuraavaa:

Niin kuin Lehtäreillä, erinomattain miesväen puolella, ei ole sovelijasti menetetty, vaan tavattomuudet on havaitut, ja joidenka ylitse valitettu on niin tulee endisten Säädöin johdatuxesta, tiettäväxi tehdyi ettei kukaan muu mahda käydä nix kahdessa istumaisissa pengeissä Lehtärille, kuin ne Taloin pojat ja Tyttäret, jotka kotona vanhemmattens ruoassa ovat, ja ei ole muuta elatuskeinoa edesottaneet; vaan kaikki muuta yhteisesti, ja myös nee, jotka ovat talollisten lapset vaan on muihin säätyin ja elatuskohinoihin itsens andanet, tulevat tämän kautta poiskiltyxi, että ennen ulospanduin sakon haatsolla, joka on kaxi plotu käymäst näissä etumaisa pengeissä. Se kuurmies jongan vuoro käydä Lehterille, pitä nyt ja aina tästä lähin tämän ylitse silmää pitämään ja tapahtuvaiset rikoxet, edesvastamisen haastolla, papille kohta edesandaman, niin hyvin tässä asiassa kuin myös, jos tavatointa ilskunata ja pahoja juonia edespidetään ja jos penkejä rikotaan, niin kuin ennen tässä on tapahtunut, vaan jotka nyt taas kirkon kustannuxella paratut ovat: niin pitä Kuusmiehen sen kaldaista kohtaa edsantaman, eli itse seisoman edesvastauxesa ja kustandaman omastansa penkin parandamisen päälle.

 

 

 



[i] https://ylioppilasmatrikkeli.helsinki.fi/henkilo.php?id=7800

[ii] Kiskon seurakunnan arkisto - Kirkonkokousten pöytäkirjat 1736-1813 (II Ca:1), jakso 138; Kansallisarkisto: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=7339362 / Viitattu 22.7.2021

22.7.2021

Orijärven onnettomuus

Kaivokset ovat aina olleet vaarallisia paikkoja eikä Kiskon Orijärven kuparikaivos muodostanut tästä poikkeusta. Sen noin 200 vuoden olemassaolon aikana siellä tapahtui useita kuolemaan johtaneita tapaturmia. Yksi näistä onnettomista tapahtumista oli vuorityömies Ellenbergin hengen vienyt räjähdys maaliskuussa 1881.

Kiskon seurakunnan haudattujen luettelosta[i] voi nähdä, että seitsemäntenä päivänä maaliskuuta 1881 Elias Ellenberg Orijärveltä kuoli "runneltuna kivien poraamisesta". Tuon ajan sanomalehdistä[ii] saadaan tarkempi kuvaus traagisesta onnettomuudesta. Vuorityömies Ellenberg purki dynamiitilla ladattua räjähdysreikää luulleen virityslangan jo sammuneen. Tämä tapahtui maaliskuun toisena päivänä. Ikävä kyllä, lanka leimahti palamaan ja tapahtui valtava räjähdys. Kalliota murskaantui isolta alalta heittäen Eliaksen noin viisikymmentä jalkaa syvään kaivoskuiluun. Hänen molemmat käsivartensa ja reisiluunsa murtuivat. Vaikka mies toimitettiin kiireimmän kaupalla Helsingin sairashuoneelle, kuoli hän vammoihinsa noin neljän viiden päivän sisään tapahtuneesta.

Jälkeensä hän jätti vaimon ja peräti kuusi alaikäistä lasta. Elias Ellenberg syntyi Orijärvellä huhtikuussa 1838. Hänen isänsä oli myöskin nimeltään Elias ja töissä kaivoksella. Puolisokseen onnettomuuden uhrimme oli löytänyt Kurkelan kylän Nummilan talon Pinolahden torpparin tyttären, Lovisan. Perhe asui Haapaniemelle[iii] kuuluneessa torpassa, missä syntyivät lapset Matilda Elvina, Amanda Lovisa, Augusta Wilhelmina, Ida Alina, Karl Felix ja Elias Anshelm vuosien 1869-1880 välillä.

Eliaksen kuoltua meni Lovisa naimisiin Pohjan pitäjästä tulleen Henrik Johan Lönnin kanssa. Heille syntyi poika Johan Evert vuonna 1885.



[i] Kiskon seurakunnan arkisto - Kuolleiden ja haudattujen luettelot 1839-1900 (I F:2), jakso 45, sivu 1881; Kansallisarkisto: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=7348553 / Viitattu 21.7.2021

[ii] Oulun Lehti, 06.04.1881, nro 14, s. 3

[iii] Kiskon seurakunnan arkisto - Rippikirja 1880-1889 (I Aa:31), jakso 28, sivu 28: Haapaniemi Torpparit; Kansallisarkisto: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=22522023 / Viitattu 21.7.2021

21.7.2021

Hornien hautakappeli

Kuva J Vuorela 12.7.2021

Vuonna 1648 solmittu Westfalenin rauha päätti ns. 30-vuotisen sodan. Tämä kiivas taistelun aikakausi jätti jälkensä myös kaukaiseen Suomeen ja siellä mm. Kiskon pitäjään. Siellä sijainnut Haapaniemen kartano mainitaan jo vuonna 1469, mutta paikalla on ollut asutusta jo pitkään tätä ennen. Vuoteen 1540 saakka Haapaniemi oli Henrik Klaunpoika Hornin pääkartanona siirtyen sitten 1600-luvun lopulla Flemingien omistukseen. Kartano autioitui isovihan tiimellyksessä ja Magnus Fleming jäi sen viimeiseksi valtiaaksi. Viimeistään 1700-luvun lopulla jäljellä oli vain raunioita ja vasta 1950-luvulla Haapaniemessä tehtiin muinaistieteellisen toimikunnan valvonnassa kunnostöitä.

Kartano jätti jälkensä myös kirkkomaalle. Itävallan Brinckissä kaatuneen Arvid Erikssonin[i] hautasijaksi teetettiin kivinen kappelin kirkon välittömään läheisyyteen. Todettakoon sekin, että Arvidin isä Erik menehtyikin hänkin 30-vuotisen sodan aikaan 1626 Saksassa.

Kappeli rakennettiin sekä keskiaikaisista että uudemmista tiilistä ja harmaakivestä. Kun Haapaniemi autioitui, jäi kappeli pois käytöstä. Näin vuoden 1785 piispantarkastuksessa[ii] voitiin todeta sen joutuneen seurakunnan omistukseen. Kirkkoherra David Sevonilla oli taloudellisia intressejä, sillä hän ehdotti huonokuntoisen kappelin kunnostamista. Sen jälkeen siitä voitaisiin myydä hautapaikkoja ja seurakunta saisi rahaa. Kovin nopeaan toimintaan ei Kiskossa pystytty, sillä vielä 1815 haudan kunnostaminen[iii] oli tekemättä. Kun kappeli oli vihdoin saatu asialliseen kuntoon. Alkuperäinen, barokkityylinen katto paloi jossain vaiheessa ja se korvattiin uudella.

Hornien kappelista tuli suosittu hautapaikka ja jo 1820 se oli myyty ns. täyteen. Kirkkoherra Gustaf Johan Tenlenius halusi tyhjentää kappelin, jotta hautapaikkoja voitaisiin myydä uudelleen. Tähän eivät seurakuntalaiset olleet kovin innokkaita, mutta kirkkoherra sai tahtonsa läpi. Luultavasti 1810-luvun alussa Hornien arkut oli siirretty muualle ja niistä irroitetut hopeiset kiskot työsti turkulainen kultaseppä uusiksi ehtoollisastioiksi kirkkoon.

Myöhempinä aikoina Hornien kappeli toimi seurakunnan ruumishuoneena.



[i] https://www.adelsvapen.com/genealogi/Horn_af_Kanckas_nr_12

[ii] Kiskon seurakunnan arkisto - Piispantarkastuspöytäkirjat 1689-1836 (II Cd:1), jakso 137: 1785; Kansallisarkisto: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=7339818 / Viitattu 21.7.2021

[iii] Kiskon seurakunnan arkisto - Kirkonkokousten pöytäkirjat 1814-1838 (II Ca:2), jakso 17; Kansallisarkisto: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=7339454 / Viitattu 21.7.2021


20.7.2021

Koulumestari Prunkkalasta

Kesäkuun lopulla 1875 Prunkkalan kirkonkokouksessa käsiteltiin tulevaisuutta ajatellen hyvin merkittävää asiaa, nimittäin kiertokoulun opettajan palkkaamista seurakuntaan. Asiasta oli jo tehty periaatepäätös edellisessä helmikuussa, mutta opettajan tulo vaati vielä tarkempia määräyksiä. Keskustelussa päätettiin, että lastenopettaja eli kierto- ja kyläkoulunmestari palkataan seuraavan vuoden toukokuun ensimmäisestä päivästä eteenpäin. Palkkaus tulisi koostumaan sekä puhtaasta rahasta että luontaisedusta. Ensinnäkin opettajalle oli luvassa pohjapalkaksi seitsemän tynnyriä rukiita. Nämä lankesivat jokaiselle seurakunnan talolle tai talon osalle manttaaliluvun mukaan.

Rahapalkaksi kiertokoulun opettaja saisi kaksikymmentä penniä viikossa maksettavaksi lasten vanhemmilta tahi holhoojilta jokaisen lapsen kohdalta. Vaivaislapset tai vaivaishoidossa varattomiksi todettujen vanhempien lapset saivat opetuksen ilmaiseksi. Opettajan, jota siis myös koulumestariksi kutsuttiin, esimies oli pitäjän kirkkoherra. Mahdollisina sijaisina tulisivat toimimaan kirkkoraadin jäsenet. Näihin päätöksiin piirsivät alle nimensä Liedon kirkkoherra Ramberg sekä isännät Abraham Heikinpoika Seppälä, Kristian Alitalo, Johan Johansson Leppäkosken Ylitalosta sekä Juhan Isotalo. Nimet ovat siinä muodossa kuin ne pöytäkirjaan on kirjoitettu.

Kun toimi oli sitten laitettu avoimeksi, sai Prunkkalan kappeliseurakunta hakemukset Kullaan lukkarinapulaiselta, Isak Johan Lindgreniltä, lastenopettaja Karl Honkaselta Köyliöstä sekä lukkari Gustav Forsinius Prunkkalasta. Kun heidän lähettämänsä paperit oli yhdessä luettu läpi, äänesti koko koulujohtokunta Erik Kapulia lukuunottamatta Lindgrenin puolesta. Herra Kapuli antoi äänensä lukkari Forsiniukselle. Näin valitittiin opettajaksi ensimmäinen toukokuuta 1876 alkaen Isak Johan Lindgren.

Kiukaisissa vuonna 1842 syntynyt Lindgren oli torppari Isak Mäenpää ja Loviisa Mikontyttären lapsi Panelian kylästä. Vaimo Eeva Isakintytär oli hänkin Kiukaisista kotoisin ja miestään pari vuotta nuorempi. Ensimmäinen asuinpaikka löytyi Prunkkalan Isotalosta, mutta 1885 pariskunta asettui Seppälään. Perheessä ei ollut lapsia, mutta muutoissa seurasi mukana kiukaislainen piika Maria Josefina Färdig. Hän lähti 1890 omille teille mentyään naimisiin. Saman vuosikymmenen lopulla kiertokoulun opettajan perheeseen saatiin kasvattilapseksi pieni Helmi-tyttönen. Syy Helmin tuloon juuri tähän perheeseen on selkeä, sillä hänen äitinsä oli em. piika Maria Färdig. Hän asui tuohon aikaan miehensä Juha Tuomisen kanssa Tarvasjoen puolella, Liedonperässä.

Uuden vuosisadan pyörähtäessä käyntiin opettajamme muutti sukunimensä Mäenpääksi. Tämä tapahtui lauantaina 12. päivä toukokuuta vuonna 1906. Tuolloin oli tullut kuluneeksi sata vuotta J.V. Snellmanin syntymästä. Sen kunniaksi yli 25000 kansalaista otti suomalaisen sukunimen. Suntion tehtäviäkin hoitanut Isak Johan Mäenpää kuoli rauhallisesti kotonaan syyskuussa 1914 jättäen jälkeen lesken ja kaksi kasvattitytärtä. Eva Justiina Isakintytär kuoli Seppälässä tammikuun lopulla 1918.

12.7.2021

Eräs irtolainen

Kaarle Oskar Hagelberg oli Sauvossa majaillut irtolainen, jonka isoisä Adolf oli ollut 1830- ja 1840-luvuilla Runagårdin eli Ruonankartanon majurin virkatalon renkivoutina. Tämä tila oli olllut keskiajalla ns. kuninkaankartanona. Runagårdin omisti pitkään Stjernkors -suku, mutta vuodesta lopulta siitä tehtiin kuninkaallisen henkirakuunarykmentin majurin virkatalo.  Adolf Hagelbergin ollessa renkivoutina tilaa vuokrasi Christiern-suku.

Adolfilla ja hänen vaimollaan Maria Danielsdotterilla oli useita lapsia, joista yksi oli poika Kustaa Adolf. Hän meni aikanaan naimisiin niin ikään sauvolainen Maria Vilhemiina Kustaantyttären kanssa.  Tästä avioliitosta syntyi useita lapsia, joiden kaikkien elämänkaari ei ollut tuon ajan moraalikäsitysten mukaan kovin kristillinen. Pojista Kustaa Vilhelm ja Aukusti Jalmari pääsivät rengin töihin. Tosin Kustaa Vilhelm mainitaan myöhemmin irtolaisena. Tytär Agneta Vilhelmiina aiheutti kirkonmiehille runsaasti töitä, sillä vuoteen 1900 mennessä häntä ripitettiin peräti viisi kertaa. Jokaisessa tapauksessa oli syynä salavuoteus eli Agneta Hagelberg synnytti viisi aviotonta lasta.

Rikosoikeudellisesti aiheutti eniten pahennusta alussa mainittu Kaarle Oskar, joka on rippikirjoihin merkitty irtolaiseksi 1900-luvun alussa. Tätä ennen hän ehti olla muutamia aikoja Marjun Tuomolan talon renkinä. Helmikuussa 1903 Kaarle Oskar teki sitten vankilaan kaltereiden taakse vieneen rikoksen. Sunnuntaina, kahdeksantena päivänä helmikuuta Hagelberg tunkeutui kolme muun miehen kanssa kartanonisäntä Carl Walterin luo Mariken kylässä. Isännän yrittäessä estää varkautta, löi Hagelberg hänet tajuttomaksi. Varkauden yritys keskeytyi ja virkavalta tavoitti irtolaismiehemme nopeasti.

Kihlakunnanoikeus Sauvon pitäjän ja Karunan kappelin käräjäkunnassa oli tehokas. Helmikuun 11. päivänä eli vain kolme päivää myöhemmin Kaarle Oskar Hagelberg tuomittiin kotirauhan rikkomisesta raskauttavien asianhaarain vallitessa sekä pahoinpitelystä hengenvaarallisella aseella pidettäväksi yhden vuoden ja viisi kuukautta vankeudessa.

Mariken kartanon isäntä Walter oli Ruotsin alamainen ja naimisissa haminalaissyntyisen Dagny Blombergin kanssa. Kartano oli kieltämättä houkutteleva ryöstökohde, sillä Walterin kuoltua 1906 myi leski tilan. Myynti-ilmoituksen mukaan Mariken kartanossa oli mm. 40 lypsylehmää, 10 hevosta ja vuosittain korjattiin 90000 kiloa heiniä sekä 900 hehtolitraa kauroja.

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus

Carlos II de España. Juan Carreño de Mirand via Wikimedia Commons Genin avulla voi tietyin varauksin tarkastella mielenkiintoisia asioit...