Juhan suku-uutiset

Kuva J Vuorela 25.7.2021 Luodon eli ruotsiksi Larsmon pitäjässä on ollut vain kaksi henkikirjakylää eli Eugmo ja Larsmo [i] . Näistä Eugmon kylän Kassin talossa syntyi maaliskuun alussa 1831 tytär Johan Johanssonille ja Anna Henriksdotterille, joka sai nimekseen Helena [ii] . Myöhemmin tämä tyttönen esiintyy rippikirjoissa nimellä Lena [iii] , joka toki on vain toisinto samasta nimestä. Vuoden 1855 kesäkuussa Lenan talutti vihille saman kylän Finnen talosta kotoisin ollut Mats Matsson, joka oli morsiantaan muutamia kuukausia vanhempi. Hän syntyi nimittäin marraskuun puolivälissä 1830 em. talossa [iv] . Koska Mats ei ollut perheen vanhin poika, joutui hän tyytymään torpparina olemiseen kotitalonsa mailla. Rippikirjan mukaan Mats otti käyttöön sukunimen Finström joskus 1850- ja 1860-lukujen vaihteessa [v] . Hänelle ja Lenalle syntyi yhteensä neljä lasta vuosien 1856 - 1869 välillä: Mats, Anna, Leander ja Axel. Heistä ainakin Axel käytti isänsä tavoin sukunimeä Finström. Ammatikseen n

Kuva J Vuorela 12.7.2021 Kiskon kirkkoherran vuosina 1784-1811 ollut David Sevon l. Sevonius [i] sai pitkän uransa aikana allekirjoittaa jos jonkinlaisia pöytäkirjoja. Yksi mielenkiintoisimmista kirjattiin seurakunnan kirkonkokousten pöytäkirjaan vuonna 1791. Vanhastaan oli tapana, että seurakuntalaiset istuivat kirkkosalissa tiukassa järjestyksessä sosioekonomisen asemansa mukaan. Aateliset, säätyläiset, talolliset ja käsityöläiset saivat kaikki oman rivinsä istumapaikoikseen. Mitä lähemmäs alttaria pääsi, sitä mahtavammasta talosta oli kyse. Koska seurakuntalaiset eivät aina muistaneet omaa paikkaansa, jouduttiin kirkoissa aika-ajoin muistuttamaan ”säätyrajan pyhänä pitämisestä”. Niin myös Kiskossa vuonna 1791, kun Sevon kirjasi pöytäkirjaa [ii] n ihan suomeksi seuraavaa: Niin kuin Lehtäreillä, erinomattain miesväen puolella, ei ole sovelijasti menetetty, vaan tavattomuudet on havaitut, ja joidenka ylitse valitettu on niin tulee endisten Säädöin johdatuxesta, tiettäväxi tehdyi e

Kaivokset ovat aina olleet vaarallisia paikkoja eikä Kiskon Orijärven kuparikaivos muodostanut tästä poikkeusta. Sen noin 200 vuoden olemassaolon aikana siellä tapahtui useita kuolemaan johtaneita tapaturmia. Yksi näistä onnettomista tapahtumista oli vuorityömies Ellenbergin hengen vienyt räjähdys maaliskuussa 1881. Kiskon seurakunnan haudattujen luettelosta [i] voi nähdä, että seitsemäntenä päivänä maaliskuuta 1881 Elias Ellenberg Orijärveltä kuoli "runneltuna kivien poraamisesta". Tuon ajan sanomalehdistä [ii] saadaan tarkempi kuvaus traagisesta onnettomuudesta. Vuorityömies Ellenberg purki dynamiitilla ladattua räjähdysreikää luulleen virityslangan jo sammuneen. Tämä tapahtui maaliskuun toisena päivänä. Ikävä kyllä, lanka leimahti palamaan ja tapahtui valtava räjähdys. Kalliota murskaantui isolta alalta heittäen Eliaksen noin viisikymmentä jalkaa syvään kaivoskuiluun. Hänen molemmat käsivartensa ja reisiluunsa murtuivat. Vaikka mies toimitettiin kiireimmän kaupalla Hel

Kuva J Vuorela 12.7.2021 Vuonna 1648 solmittu Westfalenin rauha päätti ns. 30-vuotisen sodan. Tämä kiivas taistelun aikakausi jätti jälkensä myös kaukaiseen Suomeen ja siellä mm. Kiskon pitäjään. Siellä sijainnut Haapaniemen kartano mainitaan jo vuonna 1469, mutta paikalla on ollut asutusta jo pitkään tätä ennen. Vuoteen 1540 saakka Haapaniemi oli Henrik Klaunpoika Hornin pääkartanona siirtyen sitten 1600-luvun lopulla Flemingien omistukseen. Kartano autioitui isovihan tiimellyksessä ja Magnus Fleming jäi sen viimeiseksi valtiaaksi. Viimeistään 1700-luvun lopulla jäljellä oli vain raunioita ja vasta 1950-luvulla Haapaniemessä tehtiin muinaistieteellisen toimikunnan valvonnassa kunnostöitä. Kartano jätti jälkensä myös kirkkomaalle. Itävallan Brinckissä kaatuneen Arvid Erikssonin [i]  hautasijaksi teetettiin kivinen kappelin kirkon välittömään läheisyyteen. Todettakoon sekin, että Arvidin isä Erik menehtyikin hänkin 30-vuotisen sodan aikaan 1626 Saksassa. Kappeli rakennettiin sekä ke

Kesäkuun lopulla 1875 Prunkkalan kirkonkokouksessa käsiteltiin tulevaisuutta ajatellen hyvin merkittävää asiaa, nimittäin kiertokoulun opettajan palkkaamista seurakuntaan. Asiasta oli jo tehty periaatepäätös edellisessä helmikuussa, mutta opettajan tulo vaati vielä tarkempia määräyksiä. Keskustelussa päätettiin, että lastenopettaja eli kierto- ja kyläkoulunmestari palkataan seuraavan vuoden toukokuun ensimmäisestä päivästä eteenpäin. Palkkaus tulisi koostumaan sekä puhtaasta rahasta että luontaisedusta. Ensinnäkin opettajalle oli luvassa pohjapalkaksi seitsemän tynnyriä rukiita. Nämä lankesivat jokaiselle seurakunnan talolle tai talon osalle manttaaliluvun mukaan. Rahapalkaksi kiertokoulun opettaja saisi kaksikymmentä penniä viikossa maksettavaksi lasten vanhemmilta tahi holhoojilta jokaisen lapsen kohdalta. Vaivaislapset tai vaivaishoidossa varattomiksi todettujen vanhempien lapset saivat opetuksen ilmaiseksi. Opettajan, jota siis myös koulumestariksi kutsuttiin, esimies oli pitäjän

Kaarle Oskar Hagelberg oli Sauvossa majaillut irtolainen, jonka isoisä Adolf oli ollut 1830- ja 1840-luvuilla Runagårdin eli Ruonankartanon majurin virkatalon renkivoutina. Tämä tila oli olllut keskiajalla ns. kuninkaankartanona. Runagårdin omisti pitkään Stjernkors -suku, mutta vuodesta lopulta siitä tehtiin kuninkaallisen henkirakuunarykmentin majurin virkatalo.  Adolf Hagelbergin ollessa renkivoutina tilaa vuokrasi Christiern-suku. Adolfilla ja hänen vaimollaan Maria Danielsdotterilla oli useita lapsia, joista yksi oli poika Kustaa Adolf. Hän meni aikanaan naimisiin niin ikään sauvolainen Maria Vilhemiina Kustaantyttären kanssa.   Tästä avioliitosta syntyi useita lapsia, joiden kaikkien elämänkaari ei ollut tuon ajan moraalikäsitysten mukaan kovin kristillinen. Pojista Kustaa Vilhelm ja Aukusti Jalmari pääsivät rengin töihin. Tosin Kustaa Vilhelm mainitaan myöhemmin irtolaisena. Tytär Agneta Vilhelmiina aiheutti kirkonmiehille runsaasti töitä, sillä vuoteen 1900 mennessä häntä rip