Juhan suku-uutiset

SUOMALAISTA SUKUTUTKIMUSTA 350 VUOTTA Juhlaseminaari Helsingissä Tieteiden talolla (Kirkkokatu 6) 10.-11.9.2010 Suomen Sukututkimusseura järjestää syyskuussa juhlaseminaarin. Järjestelyjaosto takaa, että luvassa on uusia näkökulmia ja avauksia sukututkimuksen menneisyyteen ja tulevaisuuteen. Millaisia voimahahmoja löytyy suomalaisen sukututkimuksen menneisyydestä? Kuka löysi Sursillien suvun? Miten muut tieteenalat, esimerkiksi historia ja evoluutiotutkimus, toimivat yhteistyössä sukututkimuksen kanssa? Mikä on sukututkimuksen merkitys suomalaisessa yhteiskunnassa - eilen, nyt ja huomenna? Seminaarissa kuullaan molempina päivinä neljä esitelmää, joista kolme suomeksi ja yksi ruotsiksi/molemmilla kotimaisilla. Perjantain 10.9. teemana on "Sukututkimuksen historia ja nykytilanne". Lauantain 11.9. teemana on "Sukututkimuksen sovellukset". Seura tarjoaa molempina päivinä kahvituksen, perjantain päivällinen ja lauantain lounas ovat omakustanteiset. Ilmoittautuminen tilai

Kirjoittelin viime maaliskuussa taloustirehtööri Henrik Johan Malmgrenista . Yksi hänen ja Matilda Wilhelmina Wathenin neljästä lapsesta oli tytär Olga, joka oli syntynyt Nummen pitäjässä 1869. Kahdenkymmenen vuoden iässä hän meni naimisiin Vahdon pitäjän Kierikkalassa 1862 syntyneen Johan Erland Hammarenin kanssa. Hammaren oli kouluttanut itsensä insinööriksi ja muuttanut perheineen Hämeenkyröstä 1899 Äänek oskelle, kolme vuotta aiemmin toimintansa aloittaneen tehtaan palvelukseen. Hän oli ostanut koskialueen Kalle Piiloselta yhdessä veljiensä Lars Johanin ja Edvinin kanssa 1895. Seuraavana vuonna nämä kolme perustivat Äänekoski Aktiebolagetin saaden vuosisadan vaihteessa mukaan vuorineuvos Gösta Sumeliuksen. Tehdas nousi nopeasti kukoistukseen ja jo 1900 sen tuottama kartonki palkittiin Pariisin maailmannäyttelyssä. Valitettavasti Olga Malmgren ei saanut nauttia puolisonsa menestystarinasta kovin kauaa, sillä hän kuoli syyskuussa 1901. Vaikka rouva Hammaren oli asunut miehensä kanssa

Kirjakkalan ruukki perustettiin vuonna 1686. Se oli ikäjärjestyksessä 11. toimintaoikeuden saanut ruukki koko Suomessa. Perustajana oli Lorenz Creuz nuorempi. Kirjakkalassa sijaitsi tehdas, jossa oli vasarapaja, kankirauta- ja teollisuusteospajoja. Kirjakkalassa elettiin omassa yhdyskunnassa, jossa jokaisella oli oma asunto, laidunmaata, lapsilla oppivelvollisuus ruukin omassa koulussa. Kirjakkalassa tuotettiin mm. ankkureita, rattaan akseleita, rautakankia, nauloja ja viimeisimpänä 1900-luvun alussa rautanappeja Japanin univormuihin. Japanilaiset maksoivat nappinsa aseilla. Nappituotannon vuoksi naispuolisia Kirjakkalan työntekijöitä kutsuttiin usein mm. nappienkeleiksi. Kirjakkalan teollinen toiminta päättyi II maailmansodan jälkeen vähitellen ja lopullisesti vuonna 1956, kun nappitehdas paloi.

Kiskon pitäjänseppä Erik Ajalin syntyi toukokuussa 1732 Aijalan kylässä. Hänen ensimmäinen puolisonsa oli Ylettylän Pitkän ratsutilan tytär Kreetta. Hänellä ja Erikillä oli lapset Erik ja Justina. Kreetan kuoltua 1778 meni Erik uudestaan naimisiin jo seuraavana vuonna Suomusjärven Kettulan kylän Sullan talosta kotoisin olleen Anna Erkintyttären kanssa. Erikillä ja Annalla oli viisi lasta. Näistä vanhin, Elias (s. 1780), muutti vuonna 1813 Kosken Tl pitäjään mentyään tätä ennen naimisiin perniöläisen Katarina Kuulan kanssa. Koskella hän asettui perheineen Koivukylään. Isänsä tavoin Elias oli pitäjänseppä. Tämän perheen vanhin lapsi oli Kiskossa 1813 syntynyt Elias Eliaksenpoika Ajalin. Hän lähti kotitorpasta rengiksi Koivukylän Riddarin taloon 1830-luvun alussa. Sieltä matka vei saman vuosikymmenen lopulla Marttilan pitäjän puolelle, Heikolaan, missä hän työskenteli seppänä. Samasta kylästä oli löytynyt myös vaimo, piika Stiina Laustenin avioton tytär Maija Stiina. Tuoreen morsiamen iso

Suomessa omaksuttiin puhelimen käyttö hyvin nopeasti sen keksimisen jälkeen. Toki laite yleistyi varsin hitaasti ja vain suurimpien taajamien kautta, mutta jo 1800-luvulla oli perustettu useitakin "telefooniyhtiöitä" maaseutupitäjiin. Jonkinlaista osviittaa ensimmäisten parin vuosikymmenen kehityksestä antaa kesällä 1895 julkaistu tilasto maamme puhelimista. Sen mukaan "telefooni"yhtiöissä oli jäseniä ja näin ollen tilaajia kaikkiaan 7351 kappaletta. Eniten puhelimia oli pääkaupungissamme Helsingissä, jota sitten seurasivat järjestyksessä Viipuri, Turku, Tampere, Vaasa ja Pori. Kaupunkien asukas lukuun suhteutettuna voiton vei piskuinen Maarianhamina, josta löytyi 1895 yksi luuri jokaista 13 asukasta kohden. Sortavalassa ja Mikkelissä puhelimia per asukas oli 25, Lappeenrannassa 26, Loviisassa 27, Uusi-Kaarlepyyssä 31 sekä Helsingissä 33. Perää piti Länsirannikon satamakaupunki Kaskinen, jossa oli yksi puhelin 137 asujainta kohden koko maan keskiarvon ollessa 51. Vu

Marttilan pitäjässä asui 1900-luvun alkuun saakka melko vähän sellaista väkeä, joka olisi tullut nykyistä Turun talousaluetta kauempaa. Poikkeuksena tästä olivat sotilasvirkamiehet ja papisto, joiden asuinpaikka määrättiin ylemmältä taholta. Kuitenkin silloin tällöin paikkakunnalla piipahti pidemmän tai lyhyemmän aikaan hieman eksoottisempiakin kansalaisiamme. Niinpä tapaamme Vättilän kylän Kylä-Postin talon väen joukosta satulantekijäkisälli Johannes Wilhelminpojan, joka oli tullut Marttilaan Turusta vuonna 1886. Rippikirjan mukaan hän oli syntynyt Ikaalisissa, Pohjois-Satakunnassa. Ikaalisten kastettujen luettelon mukaan tämä heinäkuun kolmantenatoista päivänä 1859 päivän valon ensi kerran nähnyt nuorukainen oli kotoisin Vatsiaisten kylän Vähä-Luukkaan talosta. Hänen isänsä oli ollut kyseisen talon isäntä 1860-luvun puolen välin tienoille, kunnes oli uuden isännän myötä joutunut tyytymään itsellismiehen rooliin Iso-Luukkaan mailla. Johanneksen vanhemmat, Vilhelm Juhonpoika ja Fredri

Perniöstä kotoisin olleet Johan Lindholm ja Eva Gustava Gabrielsdotter muuttivat jo nuorina Uskelaan. Johan työskenteli myllärinä Pettilässä ja meni naimisiin Eva Gustavan kanssa 1854. Tuolloin nuorikko oli piikomassa Villilän kylässä. Tuore aviopari asettui Pettilään muutamaksi vuodeksi, mutta muutti lopulta viereiseen Pertteliin. Siellä heidän kodikseen tuli Kaivolan kylän Kirkonmäki. Johan Lindholm oli luultavasti luotettava ja tarmokas mies, sillä 1860-luvun loppuun mennessä hänet ehdittiin valita Perttelin pitäjän kirkkovahdiksi. Täten hän toimitti suurin piirtein samoja tehtäviä kuin suntiot ja haudankaivajat nykyisin. Kun Juho keväällä 1902 kuoli, muisteltiin hänen lähes puoli vuosisataa kestänyttä suntion uraansa lämmöllä. Hänen sanottiin olleen niitä pieniä, joiden työ ei kauaksi kuulu, jotka eivät koskaan koeta huomiota herättää, yksi niistä yhteiskunnan muurahaisista, jotka tyytyväisinä raastavat raskasta korttansa yhteiseen kekoon, itse työnsä merkitystä tietämättä . Lindho

Tammikuussa 1903 oli Marttilan Tiipilän käräjätaloon kokoontunut suuri joukko väkeä nähdäkseen edes vilauksen aikansa antisankarista, Fänrikistä. Raskaasti kahlehdittu Fänrik eli Kalle Heikki Toivonen oli tuotu kuuntelemaan tuomiota Kyrön rautatieasemalla tekemästään kassakaapin murrosta. Tämä entinen kaartilainen oli elänyt viimeiset vuodet tehden pieniä varkauksia ympäri eteläisempää Suomea. Tapahtumat alkoivat vyöryä jo vuotta aiemmin. Kalle Toivonen oli karannut vanginvartijaltaan Pirkkalan Hennerin käräjätalosta heinäkuussa 1902. Sieltä karkulainen oli kulkenut Kyrön rautatieasemalle ja tyhjentänyt aseman kassakaapin. Näin saaduilla rahoilla mies suuntasi Turun kaupunkiin ostaen itselleen uudet vaatteet. Mukaan lähti lisäksi luvatta polkupyörä. Sen hän myi Lapin pitäjässä kulkien jalan Poriin. Porissa hän varasti toisen pyörän erään kahvilan pihalta ajaen sillä edelleen Noormarkkuun. Porilainen etsivä ja ylikonstaapeli Anttila lähti Toivosen jäljille saaden vangittua tämän oman he

Vuoden 1900 lopulla oli Marttilassa vihdoin saatu varmuus Karvelan koulun rakentamisesta. Tämä uusi opinahjo oli tarkoitus saada valmiiksi seuraavana vuonna ja näin ollen Prunkilan kansakoulun johtokunta ryhtyi uutterasti toimeen. Useiss a lehdissä julkaistiin ilmoitus "suuresta urakkahuutokaupasta", joka pidettäisiin lokakuun 25. päivänä kello 12 aikaan Karvelan Vähätalon tuvassa. Se, joka esittäisi edullisimman tarjouksen, saisi tehtäväkseen kylään hankittavan kansakoulun päärakennuksen ja ulkohuoneiden kivi-, salvos- ja valmistustyöt. Piirustukset oli jo laadittu ja työn hyvästä sekä kelvollisesta valmistuksesta em. johtokunta tuli vaatimaan varmat ja hyvät takaukset. Vain par kuukautta myöhemmin oltiin Prunkkalan kappelissa samoissa puuhissa. Karinaisten kylään tulevan kansakoulun kivityö, rakennus vesikattoon saakka sekä muu valmistaminen luvattiin, kuten Marttilassa, halvimman tarjouksen tehneelle. Samassa huutokaupassa oli mahdollisuus tehdä esitys myös kouluun tulevie

Janakkalan Viralan kylän Äijälässä syntyi heinäkuussa 1844 torpparin poika Vilhelm. Hänen vanhempansa olivat Erik Johan Johansson ja Greta Johansdotter. Sekä isä että äiti olivat torppareiden lapsia, Erik Johan Äijälästä ja Greta Haagasta. Heidät oli vihitty 1837 ja vuoteen 1856 mennessä pariskunnalle syntyi kahdeksan lasta, jo ista yksi kuolleena. Vilhelm lähti kotoaan vuoden 1865 lopulla mennen rengiksi Viralan Rekolan rälssitaloon. Siellä hän ehti olla normaalin sopimusajan eli vuoden, jonka jälkeen tie vei Tarimaan Räikälän verotaloon. Räikälässä Vilhelm viihtyi useamman vuoden ja vasta 1871 hän hakeutui uuteen pestiin. Tällä kertaa paikka oli todella upea, sillä Sauvalan kartano oli muodostettu jo 1600-luvulla kylän talonpoikaistaloista. Vuodesta 1864 sen oli omistanut Danielsson -suku. Vilhelm Eriksson tai Ville, kuten häntä aikalaiset kutsuivat, viihtyi mainiosti Sauvalassa. Myös isäntäväki oli häneen erittäin tyytyväinen ja vuodesta 1892 kartanoa isännöinyt Väinö Danielsson pal

Kuopion tuomiokirkkoa korjailtiin vuoden 1901 kesällä. Tämän työn yhteydessä kirkon kivijalasta löytyi viisi pienen pientä ruumisarkkua, pituudeltaan noin korttelin eli 15 sentin verran. Nämä arkut tietysti avattiin saman tien ja sisältö oli yllättävä. Kuhunkin laatikkoon oli kätketty sammakko ja palanen nuotan peräverkkoa. Aivan samanlaiseen yllätykseen päädytt iin jo viisi vuotta aiemmin, silloinkin korjaustöiden yhteydessä. Koska koko kivijalan pituus oli tuolloin ollut esillä, pääteltiin näiden 1901 löydettyjen viiden arkun tulleen kätketyiksi vuosittain kirkon juurelle tuon ajankohdan jälkeen. Kun 1895 oli löydetty ensimmäinen sammakkoarkku, sai sanomalehti Uusi Suometar aihetta seuraavaan pohdiskeluun; " Pakanuus piilee vielä kristityn kuoren alla aivan piispan jalkain juuressa Kuopiossa. Tuomiokirkon siltaa purkaessa löydettiin näet sakastin puoleisen sillan alta aivan läheltä sillassa olevaa luukkua kolmattakymmentä pientä leppäistä kuolleen kirstua ja jokaiseen kirstuun

Somerniemen Vesanojan Ketun eli Takalan puolen manttaalin verotalon isäntä 1800-luvun lopulla oli Erik Johan Johansson puolisonaan Eva Lovisa Fabiansdotter. He molemmat olivat kotoisin Janakkalasta, missä Erik Johan oli syntynyt 1829 lampuodin poikana Vähikkälässä ja Eva Lovisa kestikievarinpitäjän tyttärenä samassa kylässä. Viimeistään 1856 oli Erik Johan jo ehtinyt Somerniemen Vesanojalle, mutta tuli takaisin Janakkalaan mennäkseen vihille Eva Lovisan kanssa heinäkuussa em. vuonna. Perheessä oli useita lapsia, joista 1890-luvulle tultaessa olivat elossa Oskar (1863), Josef (1865), Hilma Wilhelmina (1870), Johannes (1872) ja Viktor (1876). Takalan talossa asui tuossa vaiheessa myös Josefin vaimo Maria Vilhelmina Nikkilä, joka oli kotoisin Urjalasta. Josefin oli talon varsinainen isäntä vuodesta 1899 lähtien. Johanneksen ja Viktor kohdalla tietää Somerniemen rippikirja kertoa heidän olleen sotapalvelukseen kelpaamattomien. Itse maatila oli reilun kokoinen, sillä vaikka siitä oli vuotee

Anton Rudolf Hausen syntyi elokuussa 1824 ja hänet kastettiin Viipurin saksalaisessa seurakunnassa. Isä Carl Möllhausen oli laulajana teatterissa ja hänen puolisonsa, Antonin äiti, oli Adelgunda Charlotta Heintz. Samaan aikaan Viipurissa vaikutti eräs toinenkin muusikko, Theodor Görcke, jonka vaimo oli Frederica Heintz. Ehkäpä nämä kaksi naista olivat sisaruksia. Joka tapauksesa Möllhau senin suku oli kotoisin "Itämeren rannikolta". Koulu- ja musiikkiopintojen jälkeen nuori Anton Rudolf muutti Turkuun, missä hänen isäpuolensa, Wilhelm Friedrich Siber, oli kapellimestarina. Adelgunda Charlotta Heintz oli laillisesti eronnut laulaja Möllhausenista ja mennyt syksyllä 1843 naimisiin Siberin kanssa. Kapellimestari Siberin orkesteria pidettiin yleisesti hyvin hoidettuna ja vuonna 1855 poika Anton otti isäpuolensa tehtävät itselleen. Samalla hän jatkoi Siberin 1838 perustaman musiikkikoulun kehittämistä. Orkesterin soittajat olivat pääasiassa tämän koulun oppilaita. Anton, joka lyhe

Perttelin Inkereen lasitehtaan omistajan, Magnus Leonard Alftanin ja hänen puolisonsa Karolina Sofia Paulinin lapsista Viktor Hugo Alfons syntyi ao. pitäjässä syyskuussa 1838. Isä Magnus oli tullut laitoksen isännäksi 1831 hankkien pian omistukseensa myös läheisen Kiikalan Johannislundin lasitehtaan. Pulloja ja ikkunalasia tuottanut Inkere toimi tiiviissä yhteistyössä Johannislundin kanssa, kunnes kannattavuusongelmat alkoivat haitata sen toimintaa. Lopulta Inkere luovutettiin konkurssiin 1865 ja näin 71 vuotta toiminut tehdas joutui lopettamaan toimintansa. Johannislund, joka oli perustettu 1813, jatkoi sen sijaan tuotantoaan aina vuoteen 1960. Magnus Leonard Alftan kuol i 1859 ja toimintaa Johannislundissa jatkoi hänen leskensä Karolina Sofia Paulin. Tämä uudisti laitosta suuresti hankkimalla sille lisää viljelysmaita ja metsää, uusimalla osan tehtaasta ja hankkimalla ulkomaisia ammattimiehiä. Vähitellen tuotannossa siirryttiin pääasiassa ikkunalasiin. Vuonna 1865 tehdas kuitenkin pa

14 00-luvulla oli Satakunnassa, Karjalassa ja Norjassa levottomuuksia sekä talonpoikaiskapinointia. Vuonna 1437 nousivat taalainmaalaiset talonpojat aseisiin, ja vermlantilaiset tappoivat marski Karl Knutsson Bonden (Ruotsin todellinen hallitsija ja tuleva kuningas Kaarle VIII) asettaman voudin. Vermlannin liikkeen johtoon nousi alempaa rälssiä edustava Strandin pitäjän Torsten Ingelsson, joka 1436 oli ollut marskin asettama Vermlannin päämies. Syksyllä 1437 alkoi kapina levitä myös Närken maakunnan talonpoikien keskuuteen ja Torsten Ingelsson päätti vähän vuodenvaihteen jälkeen hyökätä Örebrohon. Valtaneuvosto toivoi kapinan hiljentämistä rauhallisin keinoin, kuten naapurimaakunnassa Taalainmaalla juuri oli tehty, mutta Karl Knutsson lähetti äkkiä smoolantilaisen Arvid Svahnin sotajoukon paikalle. Svahnin joukko onnistui yhyttämään kapinalliset vähän Örebrosta länteen ja ajoi ne pakosalle. Takaa-ajossa Vermlannin puolelle pyysivät talonpojat aselepoa. Sellaisesta sovittiinkin sillä

Karl Ervast syntyi marraskuun viimeisenä päivänä 1839 Soinin pitäjässä saarnaaja Karl Fredrik E:n ja Eufemia Törnuddin perheeseen. Isä Karl Fredrik oli saanut pappisvihkimyksen 1827 ja tullut Soiniin 1835. Sieltä perhe muutti Alaveteliin 1841 isän tultua pitäjän kappalaiseksi. Siellä hän myös kuoli 1854. Äiti Eufemian isä oli Temmeksen kappalaisena kuollut Matias Törnudd, kun taas hänen äitinsä Beata oli Kem peleen pitäjänapulaisen, Lars Samuel Keckmanin tytär. Näin Karl Ervastin voi sanoa syntyneen todelliseen pappisperheeseen. Hän opiskeli Vaasan kymnaasissa tullen ylioppilaaksi 1857. Neljän vuoden opiskelun jälkeen hänestä tuli filosofian kandidaatti ja edelleen maisteri 1864. Työuransa hän aloitti Vaasan lyseossa vt. opettajana 1861-1864. Takana oli nimittäin myös kasvatusopinkandidaatin tutkinto. Vuonna 1864 Ervast nimitettiin Kokkolan ylemmän alkeiskoulun uskonnon opettajaksi, missä tehtävässä hän oli seuraavat viisi vuotta. Yhden vuoden hän oli hoitanut lisäksi Vaasan lukion lat

Edellisen poika Rötger Olofsson eli 1400-luvulla. Hänen asuintila oli Pohjan Gennäs, mutta hän on saattanut omistaa maita myös Pohjan Dalkarbyssa, Djekenkullassa sekä Baggön ja Gullön saaret. Rötgerin vaimo oli Ragnhild Johansdotter, joka melkoisella varmuudella oli Ruotsista kotoisin, sillä hän möi leskenä ollessaan Pohjan Gennäsissä 1508 erään Linköpingin lähellä sijaitsevan tilan Viipurin linnan käskynhaltijalle Erik Turessonille. Kiitos erään pitkän perintöriidan, joka tapahtumiltaan voidaan verrata Hollywoodin saippuasarjojen parhaimmiston, on Rötgeristä jäänyt hieman enemmän tietoja talteen kuin isästään. Riitaan johtavat syyt käynnistyvät oikeastaan jo kolme sukupolvea aikaisemmista tapahtumista, kun rälssimies Rötger Ingesson naitatti kaksi viidestä tyttärestään käteismyötäjäisillä turkulaisille kauppiaille. Toinen näistä oli Rötger Olofssonin äidinäiti Märta Rötgersdotter. Perheen kolme muuta tytärtä naitettiin rälssimiesten kanssa, kuten Kristina, jonka puolisoksi tuli Olof S

Rötger Olofssonin suvun vanhin tunnettu jäsen oli Olof Nilsson Pohjan pitäjästä, ”Olaff Nilesson aff Poya”, joka mainittiin nimeltä eräässä poikansa Rötgerin perintöriidassa 1400-luvun lopulla. Tämä onkin hänestä ainoa varma tieto. Olof Nilsson saattoi mahdollisesti olla sama kuin se Olof Diekn , jonka sanottiin myynneen maata Pohjan pitäjän Gumnäsista Naantalin luostarille; Rötger Olofsson sai 1490-luvulla maa-ta juuri Gumnäsista. Asiakirjoista mahdollisesti löytyvien lisätietojen kohdistaminen henkilöön, josta ei tiedetä muuta kuin nimi ja kotipaikka, on vaikeaa. Esim. vuonna 1406 antoi Sauvon khra Jöns Pedersson veljenpojalleen Olof Nilssonille maata Tenholan Germundbystä, jonka hän oli ostanut vuonna 1382. Tämä Olof Nilsson sai 8.5.1412 Kalmarissa kuninkaalta rälssioikeuden 2/3 Germundbylle ja möi maan kaksi vuotta myöhemmin piispa Maunu Tavastille. Meidän Olof Nilssonia, Rötgerin isää, ajatellen olisi tämä voinut olla aivan selvä tapaus: oikea nimi, sopiva maantieteellinen sijai

Reilut sata vuotta sitten siirtolaisvirta Amerikkaan oli jo hieman tyrehtymässä, mutta Atlantin ylittäjiä riitti kuitenkin lähes joka laivaan. Niinpä myös Cunard -linjan Etruria -aluksella oli koko joukko maanmiehiämme loppukesästä 1903. Eräät matkan tapahtumattomuuteen kyllästyneet englantilaiset herrasmiehet päättivät järjestää laivalle urheilukilpailut. Laivan omassa kirjapainossa painettiin oikeat kutsukortit, joita sitten jaettiin matkustavaisille. Luonnollisesti suomalaiset ottivat näihin rientoihin osaa ja voittivat saman tien kaksi ensimmäistä kilpailua. Tämän jälkeen heille annettiin hienovarainen, mutta jämäkkä porttikielto loppuihin koitoksiin. Alussa olleen jalkapallon potkukilpailun, jollaista peliä suomalaiset eivät olleet ikinä kokeneet, voitti eräs pohjalainen. Toisen palkinnon, kalliit ja kauniit mansetin napit, sai Juho Paldan Joensuusta. Köydenvedossa kymmenen muukalaista ryhtyi kilpasille kymmenen suomalaisen kanssa. Lopputuloksena oli, että suomalaiset vetivät muit

Elisabeth Blomqvist syntyi helmikuussa 1827 Helsingin kaupungissa esikoisena kirjastonhoitaja Alexander B:n ja Christina Charlotta Hassingin perheeseen. Seuraavien vuosien aikana syntyivät nuoremmat sisarukset Alexandra Wilhelmina, Constance Gustava Maria, Maria Kristina Sofia, Daniel Fredrik Robert, Anton Gabriel, Edvard Theodor ja Anna Catarina. Samalla isä Alexander selvitti tiensä Helsingin yliopiston oppineisuuden historian professoriksi. Alexander Blomqvist oli syntynyt aviottomana lapsena Anna Katarina Nybergille ja hänen isänsä oli ruukinpatruuna Alexander Magnus Sederholm. Tämä taas oli kaikkien helsinkiläisten tunteman kauppaneuvos Johan Sederholmin poika. Elisabethin veljistä Anton ja Edvard olivat kaksosia. Anton teki pitkän päivätyön tutkimalla suomalaisia metsiä ja niiden kasvuolosuhteita. Lopulta hänestä tuli Evon metsäopiston johtaja. Anton Blomqvistin kuoli Hausjärvellä 1904. Veli Edvard opiskeli Helsingin yksityislyseossa tullen ylioppilaaksi 1852. Tämän jälkeen hän i

Vielä 1900-luvun alkupuolella suomalaisissa sanomalehdissä ilmestyi säännöllisen epäsäännöllisesti tietoja ulkomailla kuolleista merimiehistämme. Tarkoitus oli luonnollisesti antaa tietoja mahdollisille omaisille, mutta myös samalla tiedottaa vainajan perillisille tai muille oikeudenomistajille kuolleen jättämästä omaisuudesta. Esimerkiksi heinäkuussa 1900 Päivälehdessä kerrottiin näistä kolmesta merimiehestä; Johan Strömberg, joka oli syntynyt 1876 luultavimmin Turun kaupungissa. Hän oli töissä norjalaisella purjelaivalla "Alabama", joka haaksirikkoutui maalis kuun kahdeksantena 1899. Strömberg jätti jälkeensä 262 markkaa ja 63 penniä. Oikeudenomistajan, joka halusi nämä rahat itselleen, tuli ilmoittautua kenraalikuvernöörin kansliaan. Karl V. Sjölund oli syntynyt 1848 ja kuollut Englanissa jättäen 58,10 markkaa perinnökseen. Hän oli palvellut niinikään norjalaisella aluksella eli kauppalaiva "Flidillä". Tämäkin omaisuus oli toistaiseksi kenraalikuvernöörin kanslia

Unkarin toiseksi suurimman kaupungin, Debreczienin hautausmaalla oli aikoinaan hyvin erikoinen ja synkkä hautakivi. Se saattoi olla jopa ainutlaatuinen koko maailmassa. Muistokivi oli pystytetty varakkaan Moritzien talonpoikaisperheen haudalle. Tämän perheen jäsenistä lähes kaikki kuolivat väkivaltaisesti. Moritzien viimeinen elossa ollut lapsi testamenttasi 14000 floriinia Siebengurgenin sivistysseuralle, joka kiitollisuuden velasta pystytti hautakiven. Siihen kaiverrettiin suomennettuna seuraava kirjoitus; Tässä lepää Herran nimessä Josef Moritz s:r, kuollut 62 ikävuodellaan. Hänet ampui oma poikansa. Rouva Josef Moritz s:r, kuollut 47 ikävuodellaan. Hänet ampui oma tyttärensä. Elisabeth Moritz, kuollut 17 ikävuodellaan itsemurhan kautta. Hän ampui oman äitinsä. Joser Moritz, kuollut 27 ikävuodellaan vankeudessa. Hän ampui oman isänsä. Ijankaikkinen laupeus armahtakoon heidän syntiset sielunsa.

Vuonna 1903, kesäkuun 20. päivänä, päivällisen jälkeen, katosi Auran kirkon lähellä sijainneen Peltolan torpan yhdeksästä lapsesta kolme omille teilleen vanhempien sitä huomaamatta. Jälkikasvulla oli usein tapana leikkiä itsekseen mökin ympäristössä, joten kukaan ei osannut kaivata lapsia pitkään aikaan. Torpan pihassa oli sattumalta eräs ohikulkija, joka syötti siellä hevostaan. Appeen päälle tämä mies arveli hevosensa tarvitsevan vettä ja meni noutamaan sitä vieressä hitaasti virtaavasta Aurajoesta. Virran partaalle tultuaan mies huomasi noin parivuotiaan lapsen istuvan rannalla, jalat vedessä. Lapsi tuntui toistelevan itsekseen "tulkaa jo pois, tulkaa jo pois". Miehestä tämä kuulosti hieman oudolta ja samalla hän huomasi kahden lapsen vaatteet rantanurmella. Aavistaen jotain pahaa tapahtuneen, tiedusteli mies nyt parivuotiaalta asiasta. Tämä kertoi siskonsa menneen ensin jokeen, jonka jälkeen velikin oli kahlannut sinne, ehkä siskoa pelastamaan. Joutuisasti mies otti seip