Gustaf Lundborgin perhe

Kiskon Leilän kylään 1600-luvulla asettuneen aatelisen von Lund-suvun jälkeläisiin kuului mm. 1738 saman pitäjän Hongistön kylässä syntynyt Gustaf Lundborg. Herra Lundborg löysi vaimokseen 1761 silloisessa Prunkkalan kappelissa asuneen nimismiehen tyttären, Stina Greta Oseenin. Morsiamen valinta ei ollut varsinainen ihme, sillä Gustaf oli appensa tavoin nimismies, tosin Pöytyällä.

Gustafin ja Stina Gretan ensimmäinen lapsi, poika Carl Gustaf, on merkitty syntyneeksi Auran puolella, Leinakkalassa, mutta perheen muut lapset syntyivät sitten Pöytyän Juotolassa ja Vehmastossa. Carl Gustaf menehtyi viiden vuoden iässä hukkumalla pieneen puroon ja haudattujen luettelon mukaan hän olisi saanut viimeisen leposijansa Vehmaston talon mailta.

Seuraava lapsista oli poika Israel, josta tuli aikuisiällä torppari isänsä kotitalon maille, Kiskon Hongistoon. Sinne koko Lundborgien perhe oli nimittäin palannut vuoden 1777 paikkeilla isän saatua nimityksen täkäläiseksi nimismieheksi. Gustaf, Stina Greta sekä lapset Israel, Ulrika, Helena ja Sophia asuivat rusthollissa, jolla oli hauska nimi "Kylä". Tämä Gustafin kotitalo kantoi myös nimeä Lundborg tai Michels eli Mikko - olihan sen edellinen isäntä ollut tuon nimen kantaja.

Tyttäristä Helena ja Sophia syntyivät kaksosina, mutta muutama vuosi Kiskoon paluun jälkeen viimeksi mainittu kuoli johonkin rokkotautiin. Kaksoissiko Helena sitä vastoin eli aikuiseksi ja sai miehekseen Teijon tehtaan räätälinä työskennelleen Erik Pihlin. Räätäli Pihlin oli töissä myös tehtaan puolella ja täten koko Pihlin pesue asui lopulta Teijolla.

Isosisko Ulrika Lundborgin vei vihille tenholalainen rusthollari eli ratsutilallinen Thomas Engman. Tenhola oli täysin ruotsinkielistä seutua, mutta Lundborgien perheessä  toinen kotimainen oli varmaan ollut äidinkielenä. Olihan alussa mainittu von Lund-suku tullut maahamme nimenomaan Ruotsissa. Auranmaalla Lundborg oppi luultavasti suomeakin ja Kiskossa suurin osa pitäjäläisistä ei osannut lainkaan ruotsia. Täten oli nimismiehen syytä osata ainakin hieman sekä suomea että ruotsia selvitäkseen vaativasta tehtävästään.

Kansanperinteitämme ajatellen tässä kielikysymyksessä saattoi olla osasyy siihen, että nimismiestä oli lupa katsoa hieman ylöspäin. Hänhän puhui vierasta kieltä ja hänellä oli oikea sukunimikin.

Mainittakoon vielä lopuksi, että nimismies Gustaf Lundborg kuoli Kiskossa vuonna 1807. Stina Greta Oseen oli kuollut 1798 ja tässä välissä oli Gustaf ehtinyt mennä vielä uusiin naimisiin pertteliläisen Kaisa Heikintyttären kanssa, joka oli kotoisin Pöytiksen Kailan talosta.

Kiskon pitäjänmakasiinista

Suomessa on ollut ja on yhä edelleen tapana, että jos jostain asiasta on mahdollisuus tehdä kaksi eri versiota, näin myös tehdään. Samalla puolet ihmisistä asettuu sen ensimmäinen vaihtoehdon ja tasan puolet sen toisen vaihtoehdon taakse, oli kyse mistä tahansa. Historiallisesti nämä asiat ovat tulleet esiin erityisen hyvin ns. pitäjänmakasiinien kohdalla.

Jo 1600-luvun lopulla Ruotsin kuningas määräsi perustettavaksi laitoksia, joihin hyvinä vuosina kerättäisiin viljaa ja josta sitä huonoina lainattaisiin tai annettaisiin tarvitsijoille. Suomessa tämä idea toteutui hyvin hitaasti ja kuninkaan hallinto joutui tuon tuosta muistuttamaan asiasta. Vihdoin 1755-56 valtiopäivillä asiasta annettiin tiukka määräys.

Kiskon pitäjässä ei varsinaisesti aikailtu ja jo 1780-luvulla pystytettiin ensimmäinen pitäjänmakasiini. Sen sijaintipaikaksi tuli Toijan kylä. Kiskon pitäjän ikiaikainen ongelma oli sen kuuluminen kahteen eri lääniin eli Uudenmaan ja Turun lääniin. Näistä Uudenmaan puolella puhuttiin pääasiassa ruotsia ja Turun suunnalla suomea. Kaikki meni kuitenkin tämän lainajyvästön suhteen hyvin aina vuoteen 1844.

Makasiinista oli tullut tuolloin liian ahdas ja syksyllä sisääntulevia korkojyviä ei olisi saatu mahtumaan. Pitäjänmakasiini oli itseasiassa pankki: sinne vietiin jyviä, joita joku lainasi ja takaisinmaksun yhteydessä hän maksoi paitsi lainatun määrän, myös sopivaksi katsotun koron. Hyvin köyhille voitiin antaa jyviä ilmaiseksikin. Joka tapauksessa rakennus oli nyt liian pieni ja vaihtoehtoja oli kaksi;

1)
Uudenmaan puoli ottaisi oman jyvänsä ja rakentaisi itselleen uuden puisen varaston. Rakennuskustannuksiin ottaisi osaa myös Turun puoli, koska alkuperäinen makasiini oli tehty yhdessä. Toijan makasiini jäisi Turun läänin osalle.
2)
Koko seurakunta rakentaisi yhdessä uuden laitoksen kirkon antamalle maalle Kirkonkylään?

Kirkonkylän vaihtoehto sai lopulta kannatusta, luultavasti vuorineuvos von Julinin puoltaessa sitä. Rakennusrahasto annettiin Orijärven kaivoksen haltuun,joka maksoi siitä korkoa. Kaivos tietysti tarvitsi jatkuvasti pääomaa ja oli toki ruukille edullisempaa, että makasiini oli lähempänä Orijärveä ja ylipäätänsä Julinin omistuksia Kirkkojärven länsipuolella. Mitään töitä ei Kirkonkylässä tosin aloitettu.

Yksimielisyyttä kesti vain pari vuotta. Eri läänit ajautuivat totaalisen välirikkoon ja 25.7.1847 pidetyssä kokouksessa seurakunta ikäänkuin jakautui kahtia. Pitäjänpedagogi Anders Engman yritti rakentaa sopua, mutta turhaan. Päinvastoin kunnalliset toimijat tulivat suorastaan katkeriksi toinen toisilleen. Turun puolella Kirkkojärveä asuvat eivät halunneet kuullakaan Kirkonkylän makasiinista puhumattakaan, että olisivat ottaneet osaa sen rakentamiseen.

Tässä vaiheessa von Julin veti hätäjarrusta ja erotti omansa osansa Toijan makasiinista aloittaen kirkonkylän rakennuksen teon. Tässä vaiheessa sekä Toijan Mellerin isäntä Vilhelm Lindholm että Kirkonkylän Härän omistaja ja kirkonisäntä David Orenius ilmoittivat molemmat antavansa tontin vaikka ilmaiseksi, kunhan makasiini tulee oman kylän puolelle.

Kahtiajako oli nyt totaalinen. Uudenmaan läänin maaherra antoi lopulta luvan rakentaa Kirkonkylään. Turun puoli valitti nyt senaattiin. Sitten odoteltiin oikeuden päätöstä neljä pitkää vuotta ja riideltiin sekä katkeroiduttiin. Toukokuussa 1851 tuo lupa tuli, mutta jo sitä ennen uusimaalaiset olivat rakentaneet makasiinin ja hakeneet Toijasta omat osuutensa pois. Samalla haluttiin rahat pois Toijasta, olihan vanha makasiini tehty yhdessä. Turun puoli ehdotti, että rakennus myytäisiin turhana. No, molemmilla oli nyt omansa ja riita oli loppunut?

Ei vielä.

Turun läänin puoli päätti, ettei sekään tyydy vanhaan, vaan rakentaa uuden kivisen Toijaan. Nyt aloitettiin viiden vuoden kirkonkokoussulkeiset, joissa käsiteltiin tätä rakentamista. Ilveksen talon isäntä Gabriel Isaac Hagelberg antoi lopulta veloituksetta tontin, jolle päästiin rakentamaan uutta pitäjänmakasiinia. Rakennus valmistui 1858 ja nykyisin siinä sijaitsee taidegalleria. Kirkonkylän eli Uudenmaan puolen makasiini palvelee Kiskon, tulevan Salon kaupungin kotiseutumuseona.

Tämä teksti on lyhennelmä kirjoittajan esityksestä elokuun lopulla pidetyssä viidennessä Hagelbergien sukukokouksessa.

von Lund -suvun Ulrika kadoksissa?

Suomen Sukututkimusseuran ylläpitämä Hiski-järjestelmä nopeuttaa sukututkimusta valtavasti, mutta samalla se vaarantaa sitä. Pelkkiin Hiskin tietoihin luottaminen voi johtaa pahasti harhateille, kuten tässä pienessä esimerkissäni ensiksi kävi. Toisaalta pelkkään rippikirjaan tuijottaminen vei sekin umpikujaan.

Vuonna 1795 syyskuun 15. päivä vihittiin Kiskossa Tenholan Melsarbyn rusthollarin poika Thomas Engman ja rusthollarin tytär Ulrika Lundborg Kiskon Hongistosta.

Hiskistä katsottuna homma näyttää selvältä; 27.8.1776 syntyi Hongiston rusthollari Michel Michelssonin (Lundborg) ja vaimonsa Maja Lisa Randelinin perheeseen tytär Ulrika. Tämän täytyy olla pakosti tuo vuonna 1795 naitu Ulrika, koska perheessä ei kastettujen luettelon mukaan ole muita samannimisiä.

Toiselta tutkijalta (kiitos H. Bärlund) saatu tieto kertoo kuitenkin, että Tenholan rippikirjassa Ulrika Lundborgin syntymäaikana on 10.9.1769 Kiskossa.

Mainitulla päivämäärällä on Kiskossa syntynyt vain Ylettylän kylän Ollan talon vanhan isännän tytär, jonka äiti oli Brita Eriksdotter. Isä oli tyttären syntyessä jo peräti 69 vuotias. Voisiko siis olla, että Ulrika olisi annettu kasvattilapseksi Hongistoon.

Kiskon rippikirjoja selaamalla löytyykin Hongiston puolen tilan Kylä-rusthollista Ulrika Lundborg, jonka syntymäaika on 10.9.1769. Hän asuu edellä mainitun Michel Michelssonin veljen, Gustafin perheessä. Michel ja Gustaf olivat molemmat puolikkaan tilan omistajia 1700-luvun loppuvuosina Hongistossa.

Nyt asia näyttäisi selvältä; Ulrika Lundborg oli kasvattitytär, jonka vanhemmat olivat tuo Ollan pariskunta.

Seuraavaksi halusin mielenkiinnosta selvittää Gustaf Lundborgin vaimon, Stina Greta Oseenin syntyperän. Hiskin avulla selvisi, että hän oli syntynyt Varsinais-Suomen Auran pitäjässä. Siellä hän oli myös mennyt naimisiin Gustafin kanssa vuonna 1761. Saman tien tuli katsottua koko Suomen käsittävällä haulla, josko Gustafilla ja Stina Gretalla olisi ollut yhteisiä lapsia.

Niitä toki löytyi ja erittäin mielenkiintoista oli se, että edellä esitetty kasvattitytärteoria sortui yhtä nopeasti kuin se oli rakennettu. Pöytyällä nimittäin syntyi 8.9.1769 Gustaf Lundborgille ja vaimo Stina Gretalle tytär Ulrika, joka kastettiin 10.9.1769.

Kiskon rippikirjoja tarkemmin tutkimalla selviää, että Gustaf perheineen palasi Kiskoon vuonna 1777. Edelleen Kiskon 1700-luvun rippikirjoissa oli hyvin yleistä, että kirjaan merkitty syntymäaika oli itseasiassa kastepäivä.

Tämä sekavan tarinan opetuksena oli se, että Hiskiin ei kannata luottaa liikaa ja rippikirjoja täytyy lukea todella huolellisesti. Niiden rinnalla voi sitten palata Hiskin pariin ja sen laajoja hakuominaisuuksia hyväksi käyttäen laajentaa näkökulmaa.

Olen tässä yhteydessä päivittänyt kotisivuilleni von Lund -tauluston.

Lundborg Engman Hongisto