Juhan suku-uutiset

Tällä kertaa vain linkki vuoden takaiseen aiheeseen näin lepopäivän ratoksi - klikkaa vain otsikkotekstiä!

Kerstinillä ja Olofilla oli poika Bengt Olofsson, jonka kotitila oli Porvoon pitäjän Munkkala. Hänen puolisonsa sanottiin olleen Katarina Danske, Karjaan Dönsbyn Henrik Perssonin ja Lohjan Veijolan (Veiby) Anna Persdotterin tytär. Katarinan vaakunakuviossa oli saman tiedon mukaan kaksi mustaa hevosenkenkää valkoisella vinopalkilla. Vaimoon liittyvät nimet sekä vaakunatieto ovat Jaakko Teitin käsialaa 1550-luvulta, eikä kummastakaan ole aikalaismerkintöjä. Karjaalla eli 1400-luvulla suku, jota kutsutaan asuinpaikkansa mukaan Dönsbyn suvuksi. Tämän suvun jälkeläisillä oli 1500-luvulla vaakunassaan yksi hevosenkenkä, joka muistuttaisi Katarinan kahden kengän vaakunaa. Dönsbyn suvulla oli myös tiiviit sukuyhteydet Lohjaan, joten nämäkin tiedot tuntuvat luontevilta. Katarina lienee syntynyt 1400-luvun ensi puoliskolla (lastensa syntymäajoista päätellen), eikä Karjaan Dönsbyssä tai Lohjan Veijolassa niihin aikoihin tavata Henrik Persson tai Anna Persdotter -nimisiä henkilöitä. Tämä voi kuit

Myöhemmin Dufvana tunnetuksi tulleen suvun kantaisä Olof Bengtsson mainittiin ehkä ensimmäisen kerran vuonna 1408, kun eräs sen niminen henkilö maksoi Viipurin linnapäällikkö Tord Bonden asiamiehenä velan eestiläiselle Paadisten luostarille. Hänen äitinsä olisi 1550-luvun lähteen mukaan ollut Olof Tavastin tytär Ingrid (”ägde herr Olof Tawasts dotter, hon skall hafva hetat Ingrid”). Tälle tiedolle ei kuitenkaan löydy vahvistusta keskiaikaisten Tavastien sukupuusta tai muualtakaan. Turussa päivätyssä kirjeessä mainitaan toisaalta eräs Jusse Dufva jo 10.6.1407, mutta hänen yhteyksistään Olofiin en ole itse tietoinen. Tämä Jusse osti mainittuna vuonna 500 markalla "Muurilan, Niemen ja Sotalan - Murila, Nemis och Sotala". Kauppakirjan vahvistivat sineiteillään Klaus Fleming, Kalus Lydikenpoika, Rötger Ingesson, Olof Matsson, Stigholfs, Olof Andersson ja Peder Magnusson. Olofin vaimo oli nähtävästi nimeltään Kerstin Stoltefot. Täyttä varmuutta asiasta ei ole, sillä etunimi maini

Anders Boijan mainittiin asiakirjalähteissä vain yhden kerran, kun hän 21.6.1503 oli maakatselmusmiehenä Pohjan pitäjässä. Vanhojen sukutarinoiden mukaan (joita tukevat myös myöhemmät suvun maaomistukset ja vaakunatieto) oli hänen vaimonsa Brita Rötgersdotter. Britalle tämä oli toinen avioliitto, ensimmäinen liitto oli ollut erään Nils Månssonin kanssa. Anders otti tai sai lisänimekseen Boijan, josta seuraavissa polvissa tuli sukunimi Boije, vaimonsa suvun vaakunan mukaan. Myöhemmin Boije-suvun vaakunassa oli kolme ”poijuiksi” (poiju = boj), kypäräksi, ammukseksi, kypäräksi tai vastaaviksi arvailtua esinettä; samanlainen aihe oli ollut myös appi-Rötgerillä, joka eli vielä keväällä 1498, mutta oli kuollut vuoteen 1503 mennessä. Andersista ja Britasta alkanut suku otettiin v. 1629 Ruotsin ritarihuoneeseen nimellä Boije af Gennäs, no. 16, (suvun vapaaherrallinen haara vuonna 1777, numerolla 294) sekä Suomen ritarihuoneeseen v. 1818, no. 1 (vapaherrallinen haara v. 1818, no. 20). Nimi el

Helsingin triviaalikoulussa oli vuonna 1688 75 oppilasta ja 4 opettajaa. Kolme vuotta myöhemmin oli oppilasmäärä jo 126. Yksi oppilaista niihin aikoihin oli Zacharias Erici Acrinius . Hän siirtyi Turun yliopistoon ja suoritti ylioppilastutkinnon 1692/93. Entisen koulunsa, Helsingin triviaalikoulun alemmaksi kollegaksi (opettajaksi) hänet nimitettiin 1698, ylemmäksi kollegaksi 1704. Niihin aikoihin maata vaivasi suuret katovuodet (1695, 1696, 1697), jolloin neljännes Helsinginkin väestöstä kuoli nälkään ja ennen kaikkea tauteihin. Samana vuonna kuin Zacharias nimitettiin opettajaksi vaivasi lisäksi rutto Suomea ja esim. opiskelupaikkakunnalla Turussakin kuoli neljännes asukkaista. Zacharias avioitui 10.1.1701 Sipoon kirkkoherran tyttären Maria Strengin kanssa, jonka veli Lorentz muuten kirjoittautui triviaalikoulun oppilaaksi 1704. Zacharias ja Maria saivat Helsingissä lapset: 1. Zachris Acrinius, s. 25.7.1706. 2. Maria Acrinia, s. 24.4.1708. 3. Christina Acrinia (kaks.), s. 3.5.171

Vuoden 1901 kesällä tapahtuneesta Sammatin matkasta julkaistiin syksymmällä Mikkelin Sanomissa oheinen kertomus. Lehtiartikkelin allekirjoittana on nimimerkki "Ilia". "Harva on se suomalainen mies tai nainen , joka ei tiedä mikä paikka Suomessa Sammatti on. Suomen lapset jo tuntevat "Paikkarin torppaa" eli "Torppa Sammatissa", Maamme sekä muista lukukirjoista. Sinäkin, lukijani, tunnet sen? Ja siis tiedät, että Sammatin kappeli Uudellamaalla on suuren kansalaisemme Elias Lönnrotin syntymäseutu, ja Paikkarin torppa hänen syntymä- ja lapsuutensa koti? Tämän kesän kauniimmalla ajalla kävin erään toverin kanssa siellä ja olenkin sen johdosta tilaisuudessa tässä lausua lukijalleni Paikkarista mitä herttaisimman, miltei suusanallisen tervehdyksen! Oli sunnuntain iltapuoli, kun kuljettuamme jonkun verran Sammatin kappelia, saavuimme sen kirkolle sekä hautausmaalle, joka ympäröi kirkkoa. Sinne tultua kohtaa silmää heti musta, marmorinen hautapatsa

Viimeisen vuoden aikana Suomessa ja muuallakin on noussut kovaa porua amerikkalaisen Googlen katunäkymiä kuvaavista autoista. Ne ovat joidenkin mielestä loukanneet yksityisyyttä ja Google itse on myöntänyt keränneessä tarpeettomia tietoja matkan varrelle sattuneista langattomista lähiverkoista. Sukututkimuksesta innostuneelle nuo Googlen "Street View" palvelut tuovat erinomaista lisäväriä vaikkapa näin blogin kirjoittajan kannalta. On mukava lisätä jotain vanhaa suvun asuinpaikkaa esittelevään artikkeliin kuvaa talon nykyisyydestä. Street View avulla voi myös helposti etukäteen tarkistaa, missä oma sukututkimuksellinen retkikohde täsmälleen sijaitsee. Kaikki uusi ja outo herättää aina kummastusta sekä epäilyjä. Niinpä nämä Street View -näkymiin liittyvä ihmettelyt ja jopa poliisitutkinnat eivät ole oikeastaan mitään uutta auringon alla. Vuonna 1893 joutuivat Karjalohjalla kokoontuneet käräjät käsittelemään Puujärven kylässä asuneen talollisen, Juhana Järvisen kannetta. Tämä

Kaarinan Nummella 1847 syntynyt Vilhelm Churman työskenteli Loimaan seurakunnan urkurina ja lukkarina 1800-luvun loppupuoliskolla. Myös Vilhelmin isä oli ollut kirkon palveluksessa, sillä hän toimi Kaarinan lukkarina vuosikausia. Vilhelmin äiti oli Kaisa Jaakontytär, joka oli kotoisin Kuralan Vähä-Rasin talosta. Vähä-Rasi on yksi niistä neljästä talosta, jotka muodostavat nykyisen Kuralan Kylämäen "Elävän Historian Kylän". Rakennukset on kunnostettu 1950-luvun maatilojen aikaisiksi ja lisäksi tällä ikiaikaisella asuinpaikalla sijaitsee kokeellisen arkeologian toimintakeskus. Hänen vaimonsa Hilma Lovisa Aulin oli kotoisin Lapin pitäjästä, m issä isä Pehr oli ollut tyttärensä syntymän aikaan armovuodensaarnaajana. Kun jonkun seurakunnan pappi oli kuollut, nimitettiin hänelle seuraajaksi armovuodensaarnaaja. Hän sai palkkansa edellisen kirkkoherran leskeltä ja ehkä tästä johtuen sai viranhaltija kantaa tuota pitkää titteliä ensimmäisen vuoden. Pehr Aulin toimi Lapissa myös kapp

Marttilan hautausmaalta löytyy kaunis muistokivi, jonka ääressä lepäävät Mandi Sjöblom ja Hilda Normala. Kiveen kiinnitetyssä laatassa on miehen pää ja teksti "Eläinten ystävä opett. Mandi Sjöblom". Kuka tämä nainen siis oli? Mandi eli ristimänimiltään Amanda Aleksandra syntyi syyskuussa 1858 Rymättylässä. Hänen vanhempansa olivat pitäjänräätäli Gustaf S. ja vaimonsa Fredrika Fagerlund, jotka asuivat perheineen Salon kylässä. Vuoden 1880 elokuussa Amanda hyväksyttiin Jyväskylän suomenkieliseen kansakoulunopettajaseminaariin. Tämä maamme ensimmäinen kansakouluihin opettajia valmistava laitos oli perustettu 1863 Uno Cygnaeuksen johdolla. Opettajiksi aikovilta vaadittiin "korkeaa siveellisyyttä, lähimmäisenrakkautta, oikeudenmukaisuutta ja uskonnollisuutta. Lisäksi piti olla luonteeltaan käytännöllinen ja kätevä." Amanda l. Mandi Sjöblom ei voinut opiskella yliopistossa, sillä se sallittiin naisille maassamme vasta 1901. Tosin jo vuodesta 1870 alkaen heillä oli mahdo

Hiekkakuoppien kaivaminen harjumaisemiin on monesti avannut näköaloja myös menneisyyteen. Auran kunnan Laukkaniitun Vanhatalosta noin kilometrin verran kaakkoon voi löytää metsän siimeksestä laajan sorakuopan, Yliskulmalle johtavan tien pohjoispuolelta. Kuoppa on tehty soraharjun eteläiselle puolelle. Maantien eteläpuolella taasen on jo tyystin metsittyneitä kuoppia, joista vietiin 1800-luvulla soraa Turku-Toijala -rautatien rakentamista varten. Edellä mainitun iso sorakuopan itäpään eteläreunassa on hyvin hienoa hiekkaa, josta vuoden 1999 arkeologisessa inventoinnissa löytyi palanutta luuta, kvartsi-iskoksia sekä kiviesineen palanen. Kuopan toiselta puolelta vastaavia löytöjä ei ole tehty. Vuoden 2010 kesällä Vanhatalon nummesta löytyi edelleen pieniä kvartseja aivan metsän pinnan ja hiekkapohjan yhtymäkohdasta. Vain muutama sata metriä tästä hiekkakuopasta Aurajoelle päin on tien eteläisellä puolella Vanhatalon Hakapelto. Se on loivasti etelään päin viettävä peltorinne, tien pohj

Pöytyän Karhunojan kylän läpi virtaa Kaulajoki, joka ei ole mitenkään erityisen vuolas virta. Kuitenkin yli 150 vuotta sitten sen ylittämiseen tarvittiin lauttaa, sillä siltaa ei oltu vielä rakennettu. Vaikka joki oli vain muutamia metrejä leveä, osoittautui sen ylittäminen välillä vaaralliseksi ja ainakin kerran kohtalokkaaksi. Elokuun kahdeksannen päivän iltana 1866 lähtivät Pietilän talon 16-vuotias tytär ja vuotta vanhempi piika Miina asioille tarkoituksenaan ylittää Kaulajoki. Syystä tai toisesta oli nuorilla naisilla niin kiire, että he su orastaan juoksivat pienelle lautalle. Siellä oli jo ennestään yksi miespuolinen matkustaja, joka myöhemmin kertoi varoittaneensa tyttöjä lautan kantavuudesta. Niinpä piika Miina astui takaisin sille lankulle, jota käytettiin astinlautana tarttuen samalla kiinni Pietilän tyttären vaatteisiin. Sillä hetkellä Miinan jalka lipesi ja hän tippui jokeen vetäen perässään toisenkin tytön veden varaan. Koska joen pohja on hyvin mutainen ja penkat ruoho

Turusta Tampereelle johtava Ysitien oikealla puolella, pari kilometriä Pöytyän kirkolle johtavasta tienhaarasta eteenpäin kohoaa laajahko Tontereenmäki. Hyvin metsäisen mäen pohjoispäässä on pienempi kalliomuodostuma, jonka la elta löytyy merkillisiä kivirakenteita. Heljä Brusila Turun maakuntamuseosta on vuonna 2006 inventoinut seuraavaa; "Yksi kivirivi, 2-3 kivivallia ja mahdollisesti myös yksi röykkiö. Kivirivi ja -vallit ovat luode-kaakkosuuntaiset. Yksi niistä on kallion lounaisreunalla pienen jyrkänteen päällä. Tämän rakenteen pituus on 6 metriä. Toinen vallimainen rakenne on edellisestä koilliseen olevan matalan pystyseinämän päällä ja on ladottu kylmämuurauksella. Rakenteen pituus on noin 5 metriä. Näiden kahden rakenteen välistä, läheltä viimeksi mainitun luoteispäätä, alkaa suoralinjainen kivirivi. Kivirivi jatkuu pohjois-luoteeseen noin 9, 5 metrin matkan. Sen etäisyys jyrkänteen lounaisreunalla olevasta, ensin mainitusta vallista on 10 metriä. Myös kaakkoon viettäväll

Vihdin Oravalan talon ensimmäinen nimeltä tunnettu omistaja oli Mikko Juhonpoika, joka eli 1500-luvun alkupuolella. Tila on ollut viimeistään vuodesta 1543 lähtien samalla suvulla, ehkä jopa satakunta vuotta aiemmin. Vuodesta 1621 aina 1800-luvun alkupuoliskolle Oravala oli ratsutilana eli rusthollina. Talon jälkeläisistä varusmestari Nii lo Heikinpoika (1669 - 1742) otti käyttöön sukunimen Wichtman, jonka myös muu suku vähitellen omaksui itselleen. Oravalalaiset olivat useassa sukupolvessa Vihdin nimismiehinä ja heistä viimeinen oli 1716 lapsettomana kuollut Heikki Jaakonpoika. Tämä leski Greta Stigelia emännöi tilaa hetken verran, kunnes se ankarien riitojen jälkeen jaettiin 1726 Heikin velipuolien, Jaakon ja Juhon kesken. Myös nämä uudet rusthollarit käyttivät nimeä Wichtman. Taloissa asui myös koko joukko muuta sukua, esimerkiksi korpraali Johan Wichtman. Hänellä ja puoliso Anna Grassilla oli useita lapsia, joista 1741 syntynyt asui myöhemmin Inkoon Joddbölen kylän kersantin puust

Kosken Tl Tapalan Jaakkolan l. Uotin ratsutilalla 1852 syntynyt Juho Paltta muutti vanhempiensa mukana 9.11.1852 Marttilan Palaisiin. Jäi viisivuotiaana orvoksi, jonka jälkeen häntä hoitivat Marttilan Palaisten Penttilässä eli Paltassa äidinäitinsä Lisa Johansdotter ja Lisan toinen puoliso lampuoti Simon Mattson sekä isänisänsä toinen puoliso Anna Michelsdotter. Jo rippikirjassa 1860 - 1866 Juho mainitaan ratsutilallisena. Naimisiin hän meni jo 17-vuotiaana. Isäntänä Marttilan Palaisten Paltan eli Penttilän perintöratsutilalla. Oli yli 180 cm pitkä ja ruskeasilmäinen. Juho vieraili kaksi kertaa vuodessa Oripään Uotilassa katsomassa ilmeisesti vaimonsa Anna Elisabet -serkkua (Kustaa Siikarlan Anna Elisabet -siskon tytär, kuoli 17.02.1932). Hän kävi siellä Erkki-nimisellä pienellä hevosella, mikä oli hyvä juoksemaan. Juholla oli korvarengas,ehkä vasemmassa korvassa. Pyhäpäivinä hänellä oli pitkävartineen piippu ja nahkaesiliina. Paltanmäessä oli elämä hyvin rauhallista ja sopuisaa. Jos

Koskella Tl vaikutti vuodesta 1859 lähtien maakauppias C. G. Penttinen. Kyseisenä vuonna tuli vihdoin voimaan maakauppalaki, joka salli kauppojen perustamisen myös maaseudulle. Luonnollisesti laki sisälsi monia varsinaista liiketoimintaa hidastavia rajoituksia, mutta vähitellen toiminta muuttui vapaammaksi. Carl Gustaf Penttinen oli syntynyt 1834 Someron Lautelan kylän Pentin puolen manttaalin talossa. Hänen isänsä Heikki Heikinpoika oli hyvin vaatimattomista oloista, sillä hänen isänsä Henrik Klippa oli kuollut 1808 ruotuvaivaisena sotilaana Talvisillan Kylä-Teeren talon torpassa. Äiti Maria Eliaksentytär oli puolestaan syntynyt Sarjan Syrjälän torpassa ja mennyt 1826 naimisiin Lautelan Pentin talollisen pojan, Vilhelmin kanssa. Tämän kuoltua vain parin vuoden kuluttua, oli Maria sitten heinäkuussa 1828 nainut Heikin. Kun Pentin talo samoihin aikoihin jaettiin kahtia, tuli Heikistä sen uusi isäntä. Mitään suoraa sukusidettä ei uudella talollisella ollut lähinaapuriinsa, sillä sitäk

Liedon Sauvalan kylän asutushistoria alkaa vuoden 500 tienoilta. Alueelta tunnetaan yhteensä kolme rautakautista kalmistoa, joista Ylipää ja Jokipelto olivat käytössä 1000-luvun taitteeseen saakka. Kun tuolloin siirryttiin polttohautaamisesta ruumishautaukseen, tuli ajankohtaiseksi etsiä uusi hautausmaa. Tämä löytyi hiekkapohjaiselta Ristinpellolta, joka on toki saanut nimensä paljon myöhemmin. Ristinpeltoa on kaivettu vuodesta 1905 lähtien ja löydetty aineisto ajoittuu vuosiin 1050-1150. Kuitenkin paikkaa on käytetty hautauksiin aina varhaiskeskiajalle saakka. Niinpä se on yksi varhaisimmista kristillisistä hautausmaista koko maassa. Kaiken kaikkiaan alueelta on löydetty 156 hautaa, jotka ovat sijoittueet itä-länsi -suuntaisesti. Niistä ei ole tehty suurempia löytöjä ruumiiden lisäksi, mikä osoittaa omalta osaltaan kristillisyyttä. Aluetta kiertää kiviaita ja sen on tulkittu yhtä vanhaksi kuin kalmisto. Luultavasti aita on ollut siunatun kirkkomaan rajana. Hautausmaan keskivaiheilt

Turusta on aikoinaan johtanut ns. Nunnapolku nykyisten Räntämäen ja Kärsämäen kaupunginosien läpi kohti Ruskon kirkkoa. Toisinaan reittiä on nimitetty myös Pyhän Henrikin tieksi ja se tuli merkityksi myös 1700-luvun loppupuolella tehtyyn Kuninkaan kartastoon. Vuosisatojen kuluessa on alkuperäinen linjaus jäänyt rakentamisen alle, mutta pieniä välähdyksiä siitä voi edelleen nähdä. Kärsämäen hautausmaan toisella puolella, lähestyttäessä Turun lentokenttää. Nykyisten Siipi- ja Lentorahdintien vierellä kulkee pari pätkää tätä pyhiinvaeltajien käyttämää reittiä. Länsipuolella Siipitietä löytyy mm. oheinen polku, jonka alkupää on merkitty oranssilla merkkinauhalla tämän vuosituhannen vaeltajia varten. Tielinjaa voi seurata myös lentokentän pohjoispuolella Ruskon laajojen hiekanottoalueiden keskellä. Kulkuyhteys Ruskon kirkolle katkesi 1950-luvun lopulla, kun lentokenttää rakennettiin. Pyhän Henrikin tien reitti kulki kentän keskiosan poikki. Kuvaa klikkaamalla löydät Aulis Ojan tekemän

Maaliskuussa 1865 kuoli silloisen Kiikan pitäjän vanhin ihminen, juuri 90 vuotta täyttänyt leskivaimo Maria Tuomaantytär. Hän oli syntynyt Huittisten Villilän kylän Torkkelin talossa 26.2.1775 isäntä Tuomas Tuomaanpojan ja Kaisa Matintyttären perheeseen. Kuollessaan hän asui Haapaniemen Ylikokon talon mailla itsellisenä. Avioliitosta Antti Antinpojan, Kokon isännän kanssa, oli Marialla kahdeksan lasta. Lastenlapsia oli ehtinyt syntyä 28 ja lastenlasten lapsia 54. Näin ollen hänellä oli kuollessaan tasan 90 jälkeläistä. Asiasta uutisoi mm. sanomalehti Tähti, joka muisti erityisesti korostaa erästä hyvin merkittävää seikkaa seuraavaan tapaan; " Ja on mainittava, ettei niistä ole yhtään äpäränä syntynyt " Ylikokon isäntä isänsä jälkeen oli ollut 1796 syntynyt Juho Antinpoika ja hänen kuoltuaan kolmatta sukupolvea edustanut Juho Vilhelm Juhonpoika.

Noin 350 vuoden jälkeen rippikirjat siirtyvät sähköiseen muotoon. Toivottavasti myös sukututkijat saavat iloa tästä uudistuksesta. Lue lisää YLEn nettisivuilta! Kirkonkirjat nollia ja ykkösiä

Kappelniitty sijaitsee Yläneen kirkonkylässä Yläneenjoen itäpuolella, vastapäätä Vanhaakartanoa, Korkeakoskelle vievän tien länsipuolella. Kappelniittyyn on Yläneen kirkosta linnuntietä matkaa no in 1000-1200 metriä. Kappelniitty on loivasti lounaaseen, Yläneenjokeen laskevaa kaakkois-luoteissuuntaista rinnettä. Kappelniityn kaakkoispäätyä rajaa nykyisin omakotitalotontti, luoteispään rajaa vanha kartanoon vievä tie. Alueella tehdyissä koeluontoisissa tutkimuksissa paikalta on löytynyt esihistoriallisia ja osin keskiaikaisia asuinpaikkakerrostumia. Merkittävin yksittäinen rakenne on nk. muinaispelto, josta on löydetty jälkiä melko laajalta alueelta, mutta vahvimmat jäljet ovat alueen kaakkoispäässä. Muinaispelto on jyvien (Triticun compactum ja Hordeum) avulla ajoitettu merovinki - viikinkiajan taitteeseen (1170 +-100). Alueella sijaitsevista rakenteista yhdestä on saatu hiiliajoitus, jonka mukaan rakenne on peräisin keskiajan alusta. Lisäksi tutkimuksissa on saatu todisteita alu

Abraham Fagerströmin syntyi Kemiön Smedsbölen Västgårdin tilalla 1811. Hänen vanhempansa olivat tulleet talon lampuodeiksi Dragsfjärdin Björkbodan ruukilta. Isä Isaac Eriksson Fagerström oli työskennellyt voutina tässä 1731 perustetussa ruukissa ja äiti Eva Söderbergillä riitti työtä muutaman vuoden välein kasvavan lapsikatraan hoidossa. Isaac ja Eva olivat menneet vihille loppukesästä 1801. Tuo lloin sulhanen mainittiin ajurina ja morsian piikana Björkbodassa. Kun perhe muutti 1811 Kemiöön, seurasivat vanhempiaan lapset Johan Fredrik, Isak Adrian ja Eva Catharina. Abrahamin jälkeen syntyivät vielä Anna Lisa ja Charlotta Carolina. Isä Isaacin jälkeen Västergårdin vuokraviljelijänä jatkoi Johan Fredrik, kun taas Isak Adrianista tuli Vestermarkin kylän Österstugan isäntä. Abraham asui pitkään kotitalossaan, mutta vihdoin 1849 hän muutti Yläneelle. Sinne oli 1828 perustettu Tourulan lasitehdas, jonka palvelukseen Fagerström nyt antautui. Samaan aikaan Tourula oli vaihtanut myös omistaja

Kosken kartanon omistajat tai vuokraajat eivät olleet menneinä aikoina paikkakunnalla syntyneitä, vaan muualta tulleita. Tämä sopi kartanolle hyvin, sillä jo sen perustaja eversti Hennig Grass oli ilmestynyt Koskelle Tl Liivinmaalta saakka. Hän huomasi silloin autiona olleen Kosken kylän olevan erinomaisen paikan isolle talolle. Grassin jälkeen kartano siirtyi 1694 hänen vävylleen, tuomari Wallensteinille ja vuonna 1728 Armfeltien suvulle. Heillä tila pysyi reilut sata vuotta, kunnes sen osti Claes de Pont, Someron Lahden kartanosta kotoisin ollut aatelissukuinen herrasmies. Kun hän siirtyi ajasta ikuisuuteen 1875, piti perikunta kartanoa yllä parikymmentä vuotta vuokraten sen lopulta 1892 työnjohtaja Johannes Julius Nybergille 20 vuodeksi. Kun tämä vuokra-aika oli ohi 1912, järjestettiin huutokauppa, jossa Nyberg sitten huusi tilan itselleen. "Arrendaattori" Nyberg hän oli syntynyt Nauvossa vuonna 1862. Hänen oma isänsä Johan Nyberg oli tuolloin pehtorina Prostvikissa. Sek

Paimion Rekottilan muinaismuistoja pursuavalle "vuorelle" ei heikkokuntoisilla ole mitään asiaa. Pieneltä kylätieltä lähtevä polku nousee välillä lähes pystysuoraan ylöspäin ja askeleitaan saa varoa joka käänteessä. Nouseminen vielä sujuu, mutta laskeutumisen kanssa pitää olla tarkkana. Vaivojensa palkaksi voikin sitten ihailla fantastisia näkymiä ja tutkia pronssikauden hautaröykkiöitä sekä linnoitusvallin jäänteitä. Museoviraston muinaisjäännösrekisteri kertoo oheisessa videossa näkyvistä haudoista ja kuvan esittämistä kivipaaseista seuraavaa; Kohde sijaitsee Vainionojasta n. 120 m länteen. Moottoritie halkaisee kallioalueen aivan röykkiöiden eteläpuolelta. Kohteeseen kuuluu koillis- ja itärinteiltään hyvin jyrkkä, kallioinen n. 30x50 m:n laajuinen ainakin eteläpäästään vallitettu mahdollinen muinaislinna. Linnavuoren laesta n. 70 m lounaaseen kohoavalla mäellä on kolme hautaröykkiötä ja kahden ilmeisesti hajotetun röykkiön pohjakehät. Kaikki viisi röykkiötä sijaitsevat k

Torppari Gabriel Matsson ilmestyy vuosien 1812-1818 rippikirjaniteessä Uskelan pitäjän Isokylän Hannulan taloon - tai pikemminkin sen yhteen torppaan. Hänen syntymäpaikakseen on merkitty Uskela, mutta syntymäaikaa ei ilmoiteta. Puolisonaan hänellä on entisen sotilaan, Mats Häggin leski Caisa Johansdotter (nimet siinä muodossa kuin ne ovat rippikirjassa). Caisa ja Gabriel olivat menneet naimisiin elokuun 11. päivänä vuonna 1811. Vihittyjen luettelon mukaan Gabriel asui jo tuolloin Isokylässä. valitettavasti Uskelan vuosien 1810-11 rippikirjat ovat tuhoutuneet ja edellisen jakson kirjoista Gabrielia ei löydy ainakaan Isokylän kohdalta. Gabriel Matsson kuoli jo 1817, haudattujen luettelon mukaan 42 vuoden iässä. Näin ollen hän olisi syntynyt noin 1775. Caisa Johansdotterin perheestä löytyy kylläkin eräs Gabriel Matsson, mutta hän oli syntynyt Mats Häggin ensimmäisestä avioliitosta erään Wilhelmiinan kanssa. Näin hän ei ollut sukua Caisalle eikä Gabrielille. Tästä muutaman sukupolven tak