Löysä

Pöytyän pitäjästäkin löytyi vielä 1900-luvun alussa muutamia löysiä. Tämä eri puolilla Suomea käytössä ollut termi tarkoitti henkilöä, joka ei omistanut kiinteää omaisuutta. Hän asusti muiden nurkissa eikä hän välttämättä ollut ns. vähempiosainen. Jopa kotona asuvia talollisen veljiä on saatettu nimittää löysäläisiksi, sillä he eivät omistaneet maata. Löysiä eli löysäläisiä on nimitetty myös kesteiksi, kotureiksi, huonemiehiksi, loisiksi ja löytyypä jostain päin maatamme sana purlakka kuvaamaan näitä henkilöitä.

Yksi näistä löysistä oli 1900-luvun alussa Auvaisten kylän mailla asunut maalari Kalle Evald Karitamäki, joka tosin oli muuttanut sukunimensä Koskiseksi. Hän oli syntynyt Ordenojan Luolajan talon piian, Maria Samuelintyttären aviottomana lapsena lokakuussa 1873. Marian omat vanhemmat olivat olleet torppareita Pöytyän Vähä-Juvalla. Kalle Evaldin äidinisä Samuel Erkinpoika mainitaan välillä sukunimellä Karitamäki, joka oli heidän asumansa torpan nimi. Samuel puolestaan oli syntynyt Haverin yksinäistalossa, mutta perheen nuorimpana poika oli joutunut etsimään asuinsijansa muualta kuin kotitilaltaan. Kyseessä oli mitä tyypillisin yhteiskunnallisessa asemassa vajoaminen. Haverin puolikkaan tilan isännyys siirtyi muualle Samuelin siskon Eevan mentyä naimisiin Loimaalta tulleen Henrik Matinpojan kanssa.

Marian äidin, Johanna Jaakontyttären juuret löytyvät Hypöisten Simolan talosta. Isä Jaakko oli kotoisin Simolasta ja äiti Valpuri Henrikintytär oli vihkimisen aikaan vuonna 1805 ollut piikana Viilalan Äärin talossa. Valpurin vanhemmat olivat Tanskilan Pietilän isäntäpari.
Vuonna 1905 olisi Auranmaalla ja sen liepeillä ollut paljon töitä kunnolliselle maalarille. Esimerkiksi heinäkuussa mainittua vuotta Alastaron kirkon ulkomaalauksen öljyäminen olisi annettu huutokaupalla pätevälle tekijälle, joka myös olisi täyttänyt takuuehdot.

Tämä ei kiinnostanut vähimmässäkään määrin Auvaisilla asunutta Kalle Evaldia. Sen sijaan hän vietiin Eurajoen ym. pitäjien välikäräjille kuun alussa syytettynä kolminkertaisesta törkeästä varkaudesta. Maalari Koskinen oli kevättalvella 1905 murtautunut useisiin kiinteistöihin Lapin pitäjän Kirkonkylässä ja Kaukolassa sekä Rauman maaseurakuntaan kuuluneessa Kollan kylässä. Näistä kaikista varkauksista hänet tuomittiin käräjillä yhdeksäksi vuodeksi kuritushuoneeseen ja tämän jälkeen olemaan 12 vuotta vailla kansalaisluottamusta. Valtiolle hänet määrättiin korvaamaan todistajanpalkkioita noin 120 markkaa. Koska kyse oli näin kovasta tuomiosta, se alistettiin vielä Turun hovioikeuden käsittelyyn. Siellä tuomiosta karsittiin yksi vuosi kuritushuonetta pois, mutta muutoin välikäräjien päätös jäi voimaan.

Tuomion kärsittyään hän syyllistyi uusiin rikoksiin saaden lopulta vuonna 1923 elinkautisen tuomion murhasta. Tätä hän joutui istumaan Turun keskusvankilaan. Tarina päättyi hyvin onnettomasti, sillä Kalle Koskinen löydettiin maaliskuisena iltapäivänä 1925 elottomana sellistään. Hän oli tehnyt päättänyt päivänsä oman käden kautta eikä entisen maalarin hyväksi voitu tehdä enää yhtään mitään. Tekoaan varten hän oli puusepänverstaalta saanut käsiinsä sahan jännitysnuoran, johon onneton kuristi itsensä.

Kyseisen ryöstömurhan Koskinen oli tehnyt jossain päin Rengon pitäjän metsiä jo 1921. Pöytyän mies joutui heti epäilysten alaiseksi, mutta hän oli hävinnyt kuin tuhka tuuleen. Vihdoin marraskuussa 1922 eräs poliisi Hämeenlinnan kaupungissa huomasi Koskisen kadulla pidättäen tämän saman tien. Epäilty tunnusti em. rikoksen, mutta edes murhatun henkilöllisyys ei vielä tuossa vaiheessa selvinnyt. Siitä ei saatu selkoa edes oikeudenkäynnissä, vaikka Koskinen sanoi murhanneensa turkulaisen talonomistaja Sulo Emil Rannan. Tuollaista henkilöä ei ollut kateissa ja metsästä löytyneen vainajan salaisuus säilyi.

Kuralan Kallesta

Kenties halutuin pöytyäläinen vuonna 1923 oli Kuralan Kalle, Ordenojan kylässä syntynyt nuorimies. Hänen perässään oli erityisesti virkavalta, sillä mies oli karannut vartijoiltaan Hämeenlinnan asemalla mainitun vuoden tammikuussa. Tuntomerkkeinä oli 180 sentin pituus, ruskeat silmät ja vaaleat hiukset. Hänen omallatunnollaan oli runsaasti rötöksiä ja niinpä valtio lupasi maksaa 500 markan palkkion pidättämiseen johtavista tiedoista.

Kuralan Kalle oli oikealta nimeltään Kalle Sjöblom. Hän oli syntynyt Pöytyän Ordenojan Kuralan torpassa vuoden 1894 viimeisinä päivinä. Hänen isänsä Kalle Vihtori oli Kaulanperän Ylijaakolan piian, Justiina Liisantyttären aviottomana lapsena. Kuten äidin nimestä voi päätellä, oli Liisakin avioton lapsi. Kalle äiti Johanna Helena Matintytär oli kotoisin Raisiosta rippikirjojen mukaan. Tosin hänen isänsä Ville Lähteenmäki oli viettänyt sangen matkustelevaista elämää.

Tämä vietti lienee kulkeutunut myös Kalle Sjöblomille, sillä hän ei aikuisiällä ehtinyt pahemmin asettua aloilleen. Sisällissotamme vuonna hän syyllistyi rikoksiin enemmän tai vähemmän, mutta tämän jälkeenkin hänen näyttää olleen mahdotonta elää kunniallista elämää. Hänet saatiin kiinni vuoden 1918 lopulla, mutta Kalle pääsi melkein välittömästi karkuteille. Sen jälkeen Sjöblom asusteli Oripään metsäkulmilla varastaen sieltä täältä haluamansa tavarat. Poliisit olivat pitkään voimattomia, mutta lokakuun loppupuolella 1919 hänet napattiin Kankaanpään torpasta Oripäässä. Mies lähetettiin saman tien Turun lääninvankilaan.

Kiven sisässä Kalle Sjöblom ei kauaa viihtynyt, sillä esimerkiksi syksyllä 1922 häntä syytettiin etsiväpoliisi Kallion ampumisesta, luvattomasta sotilaspuvun käytöstä ja luvattomasta ampuma-aseen halllussapidosta. Sjöblom myönsi syytteet osin, mutta Kalliota hän ei myöntänyt koskaan ampuneensa. Hämeenlinnan raastuvanoikeus päätyi todistajien kuulemisen jälkeen samaan tulokseen. Hänelle rapsaistiin 300 markan sakot luvattomasta aseesta ja kaksi kuukautta vankeutta sotilaspuvun käyttämisestä. Muista rötöksistä Sjöblom joutui Tampereen raastuvanoikeuden eteen.
Muita miehemme ”urotekoja” olivat olleet polkupyörävarkaus Loimaalla, kolme samanlaista Tampereella, viljavarkaus Vampulassa, luutnantin virkapuvun anastaminen ja Siurossa tapahtunut 12000 markan arvoisen omaisuuden varastaminen eräältä opettajalta. Tässäkin oli vain osa rikoksista, joista hän myös oli saanut useita kuritushuonetuomioita. Näistä osan hän sovitti istumalla kiven sisässä, mutta suurimman osan ajasta virkavalta sai olla hänen kintereillään. Suomen Kuvalehti julkisti Kalle Sjöblomin kuvan helmikuussa 1823 luonnehtien häntä samalla nykyajan Matti Haapojaksi.

Kuralan Kallella, kuten hänen lempinimensä siis kuului, saattoi olla myös auervaaramaisia ominaisuuksia. Pirkkalan välikäräjillä talvella 1923 sai Loimaalta kotoisin ollut irtolaisnainen Elli Aleksandra Salmi kahdeksan kuukauden kuritushuonetuomion Kallen karkaamisen avustamisesta. Elli oli ostanut rautakaupasta terässahan, jonka sitten toimitti leivän sisässä Sjöblomille. Tämän avulla miehen onnistui sahata kahleensa poikki. Salmen lisäksi tuomiolle joutui Pirkkalan vanginvartija huolimattomuutensa takia. Tämä erhe katsottiin 600 markan sakon arvoiseksi.