Juhan suku-uutiset

Everstiluutnantti ja lääninrahastohoitaja Lorentz Johan Zettermanin ja vaimonsa Natalia Louise Lampan poika Arthur Juhana syntyi Helsingissä elokuussa 1840. Tarmokas ja nopeaoppinen poika opiskeli itsensä lääkäriksi ja yksi ensimmäisistä työpaikoista oli luovutettuun Karjalaan jäänyt Kurkijoen pitäjä. Vuoden 1869 paikkeilla Arthur Juhana ehti myös naimisiin Matilda Wilhelmina Willebrandin kanssa. Hänen appensa Kustaa Valfrid V. oli ollut Salon kauppalassa vuosina 1870-73 toiminut piirilääkäri. Arthur sitten jatkoi Kustaan jalanjäljissä alueen lääkärinä ja olikin tässä toimessa peräti 32 vuotta. Lähimpiä työtovereita olivat Turun ja Tammisaaren kaupunkien lääkärit, joten herra Zettermanilla ei totisesti ollut puutetta työstä. Erittäin pitkän työuransa ansiosta Arthur Juhana Zettermanista jäi seudulle elämään useita tarinoita, vaikka mies itse kuoli jo vuonna 1909. Arthurilla ja Matildalla oli kolme lasta, joista esikoispoika Lars Kustaa tosin menehtyi aivan pienenä. Tytär Mary ja poika

Elokuun viidentenä päivänä vuonna 1890 oli elonkorjuun aika Pusulan Marttilan kylän Knaapin ratsutilalla. Talkoiden jälkeen väki kävi tanssimaan ja mukaan eksyi muutamia kuokkavieraita Hyrkkölän kylästä. Nämä olivat nauttineet runsaas ti miestä väkevämpää. Juovuspäissään he rettelöivät talkooväen kanssa, kunnes tuloksena oli täysimittainen tappelu. Sen aikana jyvätorppari Gustavsson iski torppari Rosenströmiä lujaa ja saman tien talollisen poika Karl Saxen iski miestä puukolla. Rosenström menehtyi aiheutuneisiin vammoihin syyskuun yhdeksäntenä eli runsasta kuukautta myöhemmin. Lohjan, Nummen ja Pusulan pitäjäin syyskäräjät ottivat luonnollisesti tapauksen käsittelyynsä. Kihlakunnanoikeus tuomitsi sitten Gustafssonin ja Saxenin juopumuksesta 12 markan sakkoihin sekä tämän lisäksi Saxenin taposta ilman kuolettamisen aikomusta viideksi vuodeksi kuritushuoneeseen. Gustafssonille lankesi kahden kuukauden vankeus. Lopulta oikeus määräsi molempien maksettavaksi eräitä muita korvauksia. Kysei

Monialayritys G.W. Sohlbergin perustajalla, Gabriel Wilhelm S:llä oli kolme aikuisikään elänyttä siskoa. Näistä vanhin oli vuonna 1843 Suomusjärven Taipalon kylän Paavolassa syntynyt Erika, joka meni lokakuussa 1865 naimisiin Karjalohjan Suurniemessä syntyneen Karl Kustaa Vareliuksen kanssa. Karl oli morsiaantaan pari vuotta vanhempi ja oli asunut 1860-luvun alkupuoliskolla Karjalohjan Sakkolan kylän Heikintalossa räätälinä. Jossain vaiheessa hän harjoitti maakauppiaankin ammattia. Tässä työssä oli lupaehtona se, ettei hän "ei myy rohtoja kotoaan". Pariskunnan ensimmäinen ja samalla viimeiseksi jäänyt lapsi syntyi jo muutama päivä häiden jälkeen. Tämä isänsä kaima, Karl Kustaa nuorempi suomensi aikuisiällä sukunimensä Vainioksi. Hänen vaimonsa oli erään saamani virkatodistuksen mukaan Matilda Lovisa Alen, joka oli syntynyt Lohjalla syyskuussa 1860. En ole kuitenkaan toistaiseksi onnistunut jäljittämään hänen sukuperäänsä. Jossain vaiheessa pieni Vareliuksen perhe muutti Pusu

Pusulan Vörlön kylän Anttilan talon isäntä oli 1800-luvun alkupuolella Fredrik Johansson, jonka isänpuoleinen sukulinja oli ollut talossa jo ainakin 1600-luvulta lähtien. Fredrikin puoliso Greta oli Hirvijoen Knaapin talon rusthollaripariskunnan, Henrik Erikssonin ja Maria Salinin tytär. Maria oli Nummen Mommolassa asuneen Salin -suvun jälkeläisiä. Anttilan talossa Fredri kille ja Gretalle syntyi kolme lasta; Johan Gustaf (s. 23.12(!).1812), Margareta Agneta ja Fredrika Lovisa. Näistä poika Johan jatkoi sukunsa perinteitä isännöiden vaimonsa Agneta Korenin kanssa Anttilaa ja antaen sen sitten aikanaan omalle pojalleen, Fredrik Gustafille. Fredrik Gustafin vaimo oli taasen oli kotoisin Koisjärven kylän Tuomolasta, jonka väki käytti sukunimeä Domander. Edellä mainitun Johan Gustafin sisar Margareta Agneta kuoli vain puolen vuoden ikäisenä, kun taas nuorempi sisko Fredrika Lovisa jäi asumaan kotitaloonsa. Fredrika pysyi koko ikänsä naimattomana ja lapsettomana. Ilmeisesti ajan mittaan hän

Wuonna 1886 12 päivänä huhtikuuta pirettiin Kalujen kirjoitus ja värteraus Perttelin Diskarlan Ahlpergin torpasta Juha Alperkin jälkeen joka kuoli Huhtikuun toisena päivänä ja jolta jälkeensä lapset Roopet Alperg Diskarlasta Gusta ja Atolf molemat Kiskon pitäkästä ja Juhan vainajan lapset Kaart ja Wilhelmiina molemmat Halikon pitäjästä ja täysiikäiset ja tyttären Kustava vainajan lapset Wilhelmiina Helkren on täysiijässä Kustava Karoliina Helken Kesäkuussa 1808 syntyi eräs esi-isistäni, nykyisen Kuusjoen Tiskarlan kylässä asunut muonatorppari Juha Ahlberg. Hänen oma isänsä Mikko A. kaatui Suomen Sodassa vuosien 1808-1809 aikana. Itselläni ei ole tietoa, ehtikö Mikko koskaan nähdä tätä nuorinta lastaan. Kyseessä on kolmas samankaltainen tapaus esivanhempainhistoriassani. Isovihan aikaan 1714 kaatui majuri Torsten Jägerhorn af Storby Isokyrön Napuen taistelussa näkemättä nuorinta tytärtään, helmikuun toisena päivänä samana vuonna syntynyttä Ulrikaa. Samoin kävi Ulrikan oman tyttären kohd

Kemiön Storvikin Sandbackan torpparina 1780-luvulta lähtien oli Kiilan Norrgårdin verotalon isännän, Erik Anderssonin poika Samuel. Samuel Erikssonin ensimmäinen vaimo oli Stina Matsdotter, jonka kuoltua Samuel nai Gesterbyn Norrgårdista kotoisin olleen Lena Eriksdotterin. Samuel, joka m ainitaan välillä sukunimellä Sandbacka, jatkoi Storvikissä torpparina 1790-luvun loppupuolelle saakka. Jossain vaiheessa tämä vaihe hänen elämässään päättyi ja perhe muutti Perniön Nurkkilaan. Siellä Samuel mainitaan itsellisenä Tuomolan eli Kylätalon mailla. 1800-luvun alkupuolella Samuel Sandbacka joutui huonoille teille. Tapahtumat huipentuivat vangitsemiseen kirkonvarkauksien ja muiden rötösten takia. Tämän jälkeen oli vuorossa kruununkyyti Turun linnan pahamaineiseen vankilaan kesällä 1805. Kesäkuun 15. päivänä Samuel oli muiden vankien tapaan ulkoilemassa vahtien pitäessä heitä tiukasti silmällä. Tullessaan takaisin sisälle Samuel valitti huonovointisuutta ja neljän päivän kuluttua hänet löydetti

Sulkavan, Säämingin, Ruokolahden ja Puumalan pitäjät saivat vuoden 1858 lopulla merkittävän lahjoituksen alueensa kansansivistyksen edistämiseen. Mesenaattina toimi edesmennyt Sulkavan Lohikosken sahanhoitaja Gustaf Lindh testamenttinsa välityksellä. Lohikoskella oli toiminut herra Lindhin aikaan saha jo yli 250 vuotta, ensimmäinen laitos oli nimittäin perustettu jo vuoden 1598 tai 1599 aikana. Seuraavan yrityksen tekivät viipurilaiset liikemiesveljekset Hans ja Karl Sutthoff vuonna 1775. Heidän jälkeen yrittäjänä oli kollegineuvos Dmitri Ivanovits Zatrapeznov vuonna 1814. Kun Gustaf Lindhin testamenttia toteutettiin, oli sahan omistajana Hackman & Co ja kauppaneuvos Johan Kolis. He olivat ostaneet lahjoitusmaat sahojen kera neiti Sofia von Judinilta 1853. Gustaf Lindhin perustelee testamenttiaan kauniilla lauseella "Kuin Luoja tutkimattomassa wiisaudessaan ei ole suwainnut siunata minun avioliittoani Sofia Waldsteinin kanssa rinta-perillisillä, niin tahdon minä tämän kautta t

Tarvasjoen Euran kylässä sijainnut Knaapin talo oli alkujaan talonpoikaisesta Sepän talon lohkottu Seppä II -niminen tila, joka perustettiin vuonna 1570. Vuodesta 1591 lähtien talon omisti rälssimies Pertteli Antinpoika. Selvittämättä on jäänyt se, mihin aatelissukuun Pertteli kuului. Puhekielessä näitä rälssimiehiä kutsuttiin knaapeiksi ja niinpä hänen ajoistaan lähtien talo sai kantaa tuon muinaisen omistajansa arvonimeä. Vuoteen 1603 saakka Knaapi oli ns. tavallinen perintötalo, mutta mainittuna vuonna siitä leivottiin ratsutila, rustholli. Aulis Oja toteaa Tarvasjoen Historia -teoksessaan, että tästä muutoksesta oli luultavasti vastuussa em. Pertteli Antinpoika. Hän nimittäin ymmärsi ne vaurastumisen mahdollisuudet, mitä hevosen ja ratsumiehen varustajalla olisi verrattuna pelkkään jalkaväen sotamiehen varustajaan. Talon omistajana toimivat Perttelin kuoltua hänen poikansa Pietari 1619-1621 (kaatui Kuurinmaan Kokenhusenissa), tämän sisarensa mies Heikki Luukkaanpoika 1621-1643, täm

Daniel Johan Waden oli suomalaisen puhelinliiketoiminnan merkittävin yksittäinen toimija. Hänellä oli yhteyksiä erittäin monien paikallisten puhelinyhtiöiden perustamiseen ja/tai niiden ensimmäisten vuosien kehitykseen. Tämän lisäksi hän toi maahan mm. ruotsalaisen L. M. Ericssonin valmistamia alan laitteita omistamansa Daniel Johan Wadenin Sähköliikkeen kautta. Huhtikuussa 1898 ilmestyi yksi hänen hinnastoistaan ja tuon luettelon sivulta yksitoista löytyy eräs hyvin kaunis puhelinmalli, Ericsson 375. Marttilassa toimivan Härkätien Puhelimen toimistossa on säilynyt yksi kappale tätä aikoinaan 115 markkaa maksanutta puhelinkonetta. Sen yksityiskohtainen muotoilu kertoo korkeatasoisesta suunnittelusta ja mallikkaasta tuotannosta. Ericsson 375 on toiminut paitsi puhelimena, niin myöskin kauniina sisustuselementtinä. Tämän lisäksi sillä oli tietty statusarvo - puhelimen luuriin ei jokainen renki tai puotipuksu niin vain päässytkään. Tilastokeskuksen julkaiseman rahanarvokerroin 1860-2007

Olen jo aiemmin tarinoinut Kirkkonummen Bölestä lähtöisin olleesta Stenström -suvusta. Itselleni hieman yllättäen törmänsin taannoin Suomen Eduskunnan matrikkeleissa erääseen tämän kruununluotsi Michel Andersson Strömstenistä alkunsa saaneen suvun jälkeläiseen. Edustajamatrikkelin mukaan Fredrik Stenström (23. maaliskuuta 1857 Lohja – 18. tammikuuta 1920 Turku) oli suomalainen Ruotsalaisen Kansanpuolueen kansanedustajana toiminut pormestari ja hovioikeudenneuvos. Stenströmin vanhemmat olivat kruununnimismies Evert Viktor Stenström ja Maria Sofia Holm Lohjalta. Perhe asui välillä myös Nummen pitäjässä. Fredrik pääsi ylioppilaaksi 1876, suoritti yleisen oikeustutkinnon 1886 ja sai varatuomarin arvon 1889. Stenström oli Nummen ja Pusulan piirin kruununnimismiehenä 1886, Uudenmaan läänin toisena varalääninsihteerinä 1887–1888, Lohjan ja Piikkiön tuomiokuntien vt. tuomarina 1888–1891 sekä Helsingin vt. siviilipoliisimestarina 1891. Hän oli sitten Hangon pormestarina 1891–1903 ja uudellee

Noin 150 vuotta sitten Suomessa oli vielä lukuisia siltavouteja. Heidän tehtäviinsä kuului mm. siltojen, teiden ja aitojen kunnossapidon valvonta. Esimerkiksi Varsinais-Suomen Merimaskussa siltavouteja mainitaan ensimmäisen kerran jo vuonna 1675. Useasti sama mies hoiti tämän tehtävän lisäksi jahtivoudin virkaa. Tällöin tehtäväksi tuli myös erilaisten petoeläinten jahdeista huolehtiminen. Siltavoudin tehtävä ei aina ollut mahdottoman mukava, koska hänen oli tarvittaessa kovisteltava isäntiä erilaisiin korjauksiin. Silta- ja jahtivoutia voisi ehkä pitää eräänlaisena vara- tai apunimismiehenä, joka valvoi kruunun etuja paikallistasolla. Toimivat liikenneyhteydet ovat olleet aina elintärkeitä mille tahansa maalle. Eräs näistä monista siltavoudeista oli kiskolainen Erik Thorberg, joka syntyi vuonna 1771 Karjalohjan Lohjantaipaleen kylän rakuunan torpassa. Kiskoon tultuaan hänet löytää ensiksi renkinä Ylettylän l. Ylötkylän Karan rusthollista suutarin renkinä. Siellä ollessaan hän löysi mor

Tapio Leinosen tämän blogin pitäjälle muutamia vuosia sitten toimittamien tietojen mukaan Kainuun Leinosten suvun kantaisistä tiedetään seuraavia seikkoja; Mikko Leinonen syntyi noin vuonna 1535 nähtävästi Juvalla. Hän muutti pois lapsena vanhempiensa mukana noin 1542 Oulujärven erämaahan. Mainitaan 1581 Oulujärven pitäjän Kivesjärvellä (vuotuisvero/1581). Mikon tiedetään asuneen Oulujärven erämaassa Kivesjärven kylässä. Hänen isänsä on voinut olla Juvan Vuorenmaassa 1500-luvun alussa syntynyt Pekka Leinonen, mutta varmuu tta asiasta ei ole. Myöskään Mikon vaimon nimeä ei mainita löydetyissä asiakirjoissa. On syytä olettaa, että Mikon jälkeen Kiveksellä talollisena jatkanut Tapani Leinonen ja 1610-luvulla Otermalle uudistilan perustanut Mikko Leinonen ovat hänen poikiaan. Myös Vanhanvihan eli rappasotien jälkeen voudintileissä mainittu Vuottolahden Yrjö Leinonen voi olla Mikon poika, mutta asiasta ei ole todisteita. Onko tämä Mikko sama Mikko, joka yhtenä harvoista 1581 pystyi maksamaa

Finströmin kirkosta Ahvenanmaalta on peräisin vanhin Suomessa säilynyt testamentti. Sen teki asemies Kort Hartviksson jo vuonna 1484. Merkittävä historiantutkija Henrik Gabriel Porthan kokosi 1700-luvun loppupuolella Turun akatemiassa keskiaikaista, suomalaista lähdeaineistoa ja elokuussa 1784 Tidningar Utgifne af et Sällskap i Åbo -lehdessä julkaistiin hänen toimeksiannostaan tämä historiallinen dokumentti. Testamentin todistajina toimivat Kastelholman linnan päällikkö Knut Posse, herrat Joachim ja Johan Fleming sekä herra Olof Probst Hammarlandista. He kaikki ripustivat sinettinsä Kortin testamentin alle todistukseksi sen pätevyydestä. Kort Hartviksson jätti Knut Possen huoleksi testamentin valvonnan ja sen, ettei mitään epärehellisyyttä pääsisi tapahtumaan. Asemies Kort hyväksyi testamentin Pyhän Klemetin päivänä vuonna 1484. Nykyajan katoliset viettävät tämän vuosina 91-100 Rooman valtakunnassa vaikuttaneen Pyhän Pietarin seuraajan muistopäivää 23. marraskuuta. Kyseinen pyhimys, Kl

Kaavin pitäjän Säyneisten Pekkalan talon torppari Heikki Leskisen ensimmäinen puoliso oli Kellolahdelta tullut piika Riitta Tiina Parviainen. Kuulutukset nuori pari sai marraskuun puolivälissä vuonna 1880 ja Tapaninpäivänä oli sitten häiden vuoro. Pariskunnan ensimmäinen lapsi syntyi lokakuun lopulla 1882, mutta ikävä kyllä tämä varmasti odotettu jälkeläinen tuli maailmaan kuolleena. Hieman myöhemmin myös Riitta Tiina menehty i, ehkäpä ilmeisen vaikean synnytyksen seurauksiin. Uudeksi puolisokseen Heikki löysi säyneisten kylässä piikana olleen Eeva Tiina Vartiaisen. Tälläkin kertaa häitä vietettiin joulukuussa, nyt sen toiseksi viimeisenä päivänä vuonna 1883. Tällä kertaa onni oli myönteisempi avioelämälle ja vuosisadan loppuun mennessä perheeseen ilmaantuivat lapset Heikki, Eeva Sofia, Helena, Hilja, Juhani ja Anna Lovisa. Vuosien 1890-1892 välisenä aikana Leskiset olivat muuttaneet Viitaniemen kylään, missä isä Heikki mainitaan entiseen tapaan torpparina. Säyneisillä oli kuitenkin pe

Vuonna 1858 suomalainen lehdistö kertoili laajasti niistä "sotawanhuksista", jotka olivat olleet mukana Suomen sodassa 1808-1809. Heitä oli tuolloin elossa koko joukko, mutta valtiovallan taholta heidän toimeentuloaan ei oltu turvattu millään tavalla. Lehtien artikkeleista paistaa läpi, että veteraanit ainakin itse arvostivat kovasti osallistumistaan tuohon sotaan. Tällä kertaa otan tarkasteluun pari Kanta-Hämeessä elänyttä miestä. Heistä ensimmäinen näki päivänvalon ensimmäistä kertaa joulun alla 1783 Tammelan pitäjän Torron kylän rakuunan torpassa. Siellä asuivat hänen vanhempansa Johan Tropp ja Maria Tuomaantytär. Poika sai nimen Tuomas luultavasti äidinisänsä kunniaksi. Kastettujen luettelosta ei Tuomaksen lisäksi löydy muita lapsia tälle pariskunnalle. Rippikirjatulkintani mukaan äiti Maria Tuomaantytär olisi muuten ollut alle 15 vuoden ikäinen Tuomaan syntyessä. Tuomas Tropp lähti Tammelan Torrolta sotaväkeen vuonna 1804 ja ensimmäisiä tehtäviä oli reserviläisenä olo Sä

Kansakunnan Lehti 4.2.1864

Kaukainen sukulaiseni Johan David Alftan oli naimisissa Viipurin tuomiorovastin, Johan Stråhlmanin tyttären, Hedvig Sofia S:n kanssa. Johan Davidin isoisän isä oli nimittäin Hattulan kirkkoherrana vuonna 1697 kuollut Abraham Alftanus, joka oli ollut kaksi kertaa naimisissa. Abrahamin ensimmäinen puoliso oli sukuperällään ja koko olemassa olollaan paljon keskustelua herättänyt Emerentia Clasdotter Torsk. Emerentian kuoltua vuoden 1673 paikkeilla meni Abraham pian naimisiin Katarina Eriksdotter Schraderuksen kanssa. Ensimmäisestä aviosta oli ainakin kolme poikaa ja kaksi tytärtä. Pojista Johan tuli lopulta Karjaan kirkkoherraksi, kun taas Harald mainitaan Seilin hospitaalisaarnaajana. Kolmas poika Alexander oli korpraali. Tyttäristä Maria oli naimisissa Hämeenlinnan kirkkoherraksi vuonna 1695 tulleen Gabriel Röökmanin kanssa tämän ensimmäisessä aviossa. Toisen tyttären, Katarinan, puoliso oli taasen Padasjoen pitäjänkirjuri Johan Barck. Tämän Alftan suvun kantavanhemmat olivat Taivassalo

Suomen Huoneen-hallitus-seura jakoi 1800-luvulla erilaisia palkintoja menestyksekkäille maanviljelijöille. Yksi näistä vuosittaisista palkitsemisista tapahtui kesällä 1829. Asiasta uutisoi mm. Turun Wiikko-Sanomat, joka tiesi kertoa yhdessä elokuun numerossaan korkeimmalle sijoittuneista tilallisista. Tuona vuonna sijat 1-5 menivät samalle talolle, mutta viidelle eri henkilölle. Rantasalmen pitäjän Heinäveden kappeliseurakunnan Palvalahden l. Kermaniemen kylän puolikkaan tilan rusthollin omistivat yhteisesti lautamies Lauri Tapaninpoika Kotilainen, hänen veljensä Juho Kotilaisen leski Maria Sallinen sekä veljekset Juho, Tapani ja Kustaa Matinpoika. Lauri annettiin seuran " palkintomedalja " hopeassa rinnassa kannettavaksi, leskelle yksi pikari ja kullekin veljeksistä yksi hopealusikka. Perusteluissaan seura kehuu tätä " yksimielistä sukua ", johon kuului tuohon aikaan 42 henkeä. He ovat puhtaiden ja seurattavien tapojensa sekä ahkeruutensa takia tuttuja myös huoneen

Vuonna 1882 kesäkuun 30. päivän iltana kello 10 maissa oli Maarian pitäjän Saramäen kylän torppari Heikki Rautell palaamassa läävästä asuntoonsa, kun hän tapasi pihallaan "pitkäkaswuisen, mustanwerewän ja mustiin sarkavaatteisiin" puetun, itselleen oudon miehen. Tämä kulkija pyysi vettä juodakseen ja niinpä torppari Rautell otti sangon sekä vesikupin lähtien miehen seuraamana noin 100 askeleen päässä olevalle lähteelle. Hieman ennen lähteelle tuloa tuntematon alkoikin piestä Rautellia niin kovin, että hän kaatui. Tämänkin jälkeen tummanpuhuva mies iski Heikkiä useita kertoja sangolla ja kivellä. Lyönnit olivat rajuja, koska myöhemmin tapausta tutkittaessa sanko löydettiin säpäleinä paikalta. Nyt paikalle kiiruhti toinen tuntematon, joka puolestaan alkoi ruhjoa Rautellia. Ensiksi paikalle tullut hurjapää puolestaan kiiruhti torpparin asunnolle. Sieltä hän löysi Rautellin vaimon tuvan takana olleesta huoneesta, missä tämä oli ollut lepäämässä. Kuullessaan oven avautuvan, oli va

Kenraalimajurin rouva Olga Packalen, joka asui Katariinankadun varrella sijainneessa rakennusmestari Wiklundin talossa, oli eräänä lauantaiaamuna huhtikuussa 1893 sanonut palvelijalleen matkustavansa Pietariin. Palvelijattaren poistuttua rouva Packalen oli sulkenut sekä eteisen että makuuhuoneen oven jääden itse viimeksi mainittuun. Hieman ennen puolta päivää asunnosta alkoi kuulua kovia avunhuutoja ja hätään rientäneet joutuivat murtamaan ovia päästäkseen sisälle. Kenraalitar makasi vuoteellaan kuoleman kielissä ja vaikka lääkäri noudettiin paikalle, ei tuskissaan makaavan naisen hyväksi voitu tehdä enää mitään. Olga Packalen kuoli suuriin tuskiin. Kuoleman syyksi havaittiin tuota pikaa vainajan nauttima myrkky ja tapaus jouduttiin kirjaamaan itsemurhaksi. Olga Packalen, omaa sukua Phileppeus, oli syntynyt 12.4.1843 kenraali Karl Fredrik Philippaeuksen tyttärenä Viipurin kaupungin saksalaisessa seurakunnassa.Hänen äitinsä oli Natalia Lindeström. Jo nuoremmalla iällä Olga huomattiin lu

Pari sataa vuotta sitten suomalaisten keskimääräinen elinaika oli huomattavasti lyhyempi kuin nykyään. Yli 50 vuoden iän saavuttaminen oli jo melkoinen saavutus ja nykyisen eläkeiän ohittaneet olivat tuolloin suoranaisia metusalemeja. Niinpä ei ollut ihmettä, että Turun Wiikko-Sanomat katsoi kesällä 1824 asiakseen uutisoida erään iäkkään leskivaimon kuolemasta. Nummen pitäjän Oinolan kylässä asui viimeistään 1720-luvulta lähtien sotilas Anders Jöransson Åström, joka oli naimisissa erään Anna Henriksdotterin kanssa. Heidän tyttärensä Anna meni naimisiin lokakuussa 1752, kun hänet vihittiin Sammatin pitäjän Myllykylästä kotoisin olleen sotilas Johan Möllerin kanssa. Tästä aviosta syntyi kaksi tytärtä em. artikkelin perusteella. Tosin Nummen tai lähipitäjien kastettujen luetteloista ei löydy heille lapsia, mutta sen sijaan vuosien 1764-1772 rippikirjasta Oinolan kohdalla mainitaan Anna -niminen tytär. Tämä Anna muuttaa Karjalohjalle, kun taas toinen tytär Wiikko-Sanomien mukaan naitiin Tu