Kenraalimajurin rouva Olga Packalen, joka asui Katariinankadun varrella sijainneessa rakennusmestari Wiklundin talossa, oli eräänä lauantaiaamuna huhtikuussa 1893 sanonut palvelijalleen matkustavansa Pietariin. Palvelijattaren poistuttua rouva Packalen oli sulkenut sekä eteisen että makuuhuoneen oven jääden itse viimeksi mainittuun.
Hieman ennen puolta päivää asunnosta alkoi kuulua kovia avunhuutoja ja hätään rientäneet joutuivat murtamaan ovia päästäkseen sisälle. Kenraalitar makasi vuoteellaan kuoleman kielissä ja vaikka lääkäri noudettiin paikalle, ei tuskissaan makaavan naisen hyväksi voitu tehdä enää mitään. Olga Packalen kuoli suuriin tuskiin. Kuoleman syyksi havaittiin tuota pikaa vainajan nauttima myrkky ja tapaus jouduttiin kirjaamaan itsemurhaksi.
Olga Packalen, omaa sukua Phileppeus, oli syntynyt 12.4.1843 kenraali Karl Fredrik Philippaeuksen tyttärenä Viipurin kaupungin saksalaisessa seurakunnassa.Hänen äitinsä oli Natalia Lindeström. Jo nuoremmalla iällä Olga huomattiin luonteeltaan "omituiseksi ja umpimieliseksi". Erään hermotaudin jälkeen hän oli yrittänyt itsemurhaa, mutta ei sillä kertaa onnistunut.
Smolnassa opiskellut ja sieltä kasvatuksensa saanut Olga harrasti nuorempana menestyksekkäästi musiikkia sekä kuvataidetta. Viimeisen vuoden aikana ennen kuolemaansa hän kuitenkin eli yksinäisyydessä, hartautta ja hyväntekeväisyyttä harjoittaen. Hänen isänsä oli kuollut jo marraskuussa 1871 Viipurissa ja äiti Natalia helmikuussa 1885, ilmeisesti Pietarissa.
Olgan puoliso, kenraalimajuri Nils Christian Packalen asui viimet ajat velivainajansa Suomen valtiolle lahjoittamassa Lepaan kartanossa Hattulassa. Olga Packalenia jäi puolison lisäksi kaipaamaan joukko siskoja ja veljiä. Mainittu kenraalin veli oli Karl Fredrik Packalen, joka oli nainut tilan edellisen omistajan lesken ja tätä kautta tullut Lepaan haltijaksi vuonna 1850. Hän määräsi testamentissaan kartanon tiluksineen valtiolle perustettavaa puutarha-alan oppilaitosta varten mikäli veli Nils Christian kuolisi lapsettomana. Valtio sai kuin saikin Lepaan Nils Christianin kuoltua maaliskuussa 1902 lapsettomana leskimiehenä. Edellä mainitun linkin takaa löydät kattavan esityksen tämän viehättävän kartanon vaiheista vuosisatojen saatossa.
Lähde : Hämäläinen no 31, 19.4.1893
Kuva : Kruskopf, P.A. - Viipuri
analytics
Katso tästä kurssitarjontaani
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Blogitekstisuositus
-
Henry von Northeim – keskiajan vaikutusvaltainen saksilainen ruhtinas Henry von Northeim (s. noin 1060) oli yksi aikansa vaikutusvaltaisimm...
-
Joulunaika tuo mukanaan monia rakkaita tapoja ja perinteitä, mutta oletko koskaan miettinyt, mistä nämä kaikki juontavat juurensa? Joulu on ...
-
Carlos II de España. Juan Carreño de Mirand via Wikimedia Commons Genin avulla voi tietyin varauksin tarkastella mielenkiintoisia asioit...
Minulla on kuva Olga Packalenin hautakivestä Viipurin Sorvalin hautausmaalta, sen uudemmalta ruotsalais-saksalaiselta alueelta.
VastaaPoistaleena.repo@nic.fi
Jos haluat, niin lähetä kuva minulle sähköisessä muodossa. Voin sitten liittää sen tähän tarinaan!
VastaaPoistaSorry, nyt vasta huomasin pyyntösi Olga Packalenin hautakivestä. Toki sen saat, mutta miten sen voin lähttää/littää tähän juttuun? terv. l-a
VastaaPoistaleena.repo@nic.fi
Sorry, nyt vasta huomasin pyyntösi Olga Packalenin hautakivestä. Toki voin kuvan lähettää, mutta miten/mihin osoitteeseen? terv. l-a
VastaaPoistaleena.repo@nic.fi