Fannin muistolle

Snappertunan Båsan kylän Jofsin talollinen, Edvard Johan Wikström toimi myös maakauppiaana. Suomessa maakauppa, eli kaupankäynti maaseudulla, oli kielletty vuoteen 1842 saakka. Viranomaiset halusivat keskittää kaiken kaupankäynnin kaupunkeihin ja sallia sen maaseudulla vain markkinoiden yhteydessä.

Maaliskuussa 1772 perustettiin komitea arvioimaan maatalouden tilannetta, ja se katsoi tarpeelliseksi lieventää viljakaupan sääntelyä. Kuningas Kustaa III antoi 22. maaliskuuta 1775 asetuksen, joka vapautti viljakaupan Suomessa. Tämän myötä kaikenlaisen viljan, viljatuotteiden ja perunoiden ostaminen, varastointi ja myynti sallittiin vapaasti. 

Myöhemmin Suomen kenraalikuvernööri Menšikov teki senaatille aloitteen maakaupan vapauttamisesta. Keisari Nikolai I hyväksyi ehdotuksen, ja näin maakauppa sallittiin 6. lokakuuta 1842. Tästä huolimatta toimintaan jäi merkittäviä rajoituksia: esimerkiksi siirtomaatuotteiden, kankaiden ja nautintoaineiden myynti oli yhä kiellettyä, ja näitä tuotteita sai ostaa vain markkinoilta tai kaupungeista. Lisäksi kauppapuotien perustaminen maaseudulle ei ollut sallittua. 

Talouden kehittämiseksi keisari Aleksanteri II esitti vuonna 1856 Suomen senaatille ohjelman, jonka tavoitteena oli edistää kauppaa ja teollisuutta. Senaatin talousosasto käsitteli asiaa ja teki ehdotuksen, jonka perusteella päätettiin sallia kauppapuotien perustaminen maaseudulle. Aleksanteri II hyväksyi esityksen, ja senaatti julkaisi asiaa koskevan asetuksen 19. joulukuuta 1859. Vuodesta 1842 alkaen maaseudulla kauppaa harjoittavia yrittäjiä alettiin kutsua maakauppiaiksi.

Jofsin talollisen poika, Valfrid Wikström otti helmikuun lopulla vuonna 1880 puolisokseen läheisen Klemetsin talon tyttären, Ida Josefina Barmanin. Vajaata kahta kuukautta myöhemmin syntyi jo heidän esikoisensa, tytär Fanni Teofilia. Seuraavalla vuosikymmenellä Valfridista olikin jo tullut Jofsin uusi isäntä isänsä kuoltua vuonna 1885. Perheen muita lapsia olivat Emil, Elias, Helena Maria, Fanny Emilia, Ellen Signe ja Helge. Näistä kaksi viimeksi mainittua sekä Helena Maria kuolivat aivan pienenä. Samoin kävi esikoistyttärelle. Fanni Teofilia menehtyi parin vuoden iässä kurkkumätään.

Pienokainen sai haudalleen vaatimattoman muistokiven, joka vielä kevättalvella 2025 kertoo meille lyhyeen päättyneestä elämästä Snappertunan maaseudulla.

Pitäjänseppä naulojen toimittajana

Eräs esi-isistäni oli Kiskon pitäjän Wikarsin l. Viikarin talossa vuonna 1719 syntynyt Johan Mårtensson, joka otti myöhemmällä iällä käyttöön sukunimen Wikström. Hän lähti jo varhain kotoaan, sillä Kiskon vanhimmasta, vuonna 1735 alkavasta rippikirjasta häntä ei enää tapaa. 

Ensimmäinen merkintä, josta hänet aikuisiällä löytää, on henkikirja Pohjan pitäjän Antskogin ruukilta vuodelta 1747. Kyseisessä dokumentissa Johan Mårtensson ja mainittu tittelillä ”klensmed”.  Vaimona on jo tuolloin Anna. Neljää vuotta myöhemmin eli 1751 Johanin sukunimeksi on tullut em. Wikström. Pariskunta muuttaa Antskogista Karjalohjalle viimeistään vuonna 1755. Heidät löytää ruuki henkikirjoista vielä 1754, mutta ei enää seuraavana vuonna.  Karjalohjan hieman repaleisten rippikirjojen mukaan Wikströmit asuvat ensin Lohjantaipaleen Passin talon mailla, jonka jälkeen muuttavat Puujärven kylään. Lopulta Johan Wikström päätyy asumaan Ilmoniemen Pussin talon mailla sijainneeseen torppaan.

Herra Wikströmin ammatti vaihtui vain hieman hänen muuttaessaan Karjalohjalle. Ruukkisepän työt valmistivat hänen tehokkaasti pitäjänsepäksi, yhdeksi pitäjän arvostetuimmista käsityöläisistä. Sukututkijan ja kaukaisen jälkeläisen iloksi tästä työstä on jäänyt myös pieni dokumentaatio seurakunnan tiliasiakirjoihin. Kirkontileissä vuodelta 1759 kerrotaan, että kesäkuun 27. päivänä pitäjänseppä Wikströmiltä ostettiin 260 isompaa ja 680 rautanaulaa. Nämä naulat tarvittiin uuden kellotapulin rakentamiseen. Seurakunnan järjestyksessä kolmas kirkko oli valmistanut kesällä 1745, mutta 1680-luvun lopulta peräisin ollut kellotapuli ei enää ollut parhaassa kuosissa. Niinpä koko tapuli rakennettiin uusiksi 1759.

Johan Wikström veloitti isoista nauloista yhteensä viisi taalaria ja 20 äyriä sekä isoista 20 taalaria ja kahdeksan äyriä.  Valitettavasti en ole löytänyt luotettavaa menetelmää, jolla nuo summat voisi muuntaa vuoden 2021 euroiksi. Jotain vertailukohtaa voidaan hakea siitä, että Iso-Kuusian rusthollarinpoika Nilsin hautaaminen tuli maksamaan 6 taalaria ja äyriä saman vuoden 1759 kesällä. 

Uhr, josta tuli Wikström

Rättäri Wikströmin perukirjaa

Kansallisarkiston Digitaaliarkisto löytyy mukavasti mm. Karjaan pitäjässä tehtyjä perukirjoja. Eräs niistä koskee vuonna 1846 kuollutta Nybyn kestikievarissa asunutta Carl Erik Wikströmiä, joka jätti jälkeensä leski Sophia Johansdotterin sekä kaksi lasta, Sofian ja Carl Augustin. Koska he olivat vielä alaikäisiä, toimi heidän setänsä, lampuoti Johan Fredrik Uhr edunvalvojana tältä osin.

Vaikka rippikirjassa 1840-luvulla ilmoitetaan Carl Erik syntymäajaksi 12.8.1815 Pohjan pitäjässä, ei tämä pidä paikkaansa. Kestikievarinpitäjämme syntyi jo tasan puoli vuotta aiemmin, helmikuussa. Paikkana oli Bockbodan ratsutilan, jonka lampuotina isä Anders Uhr tuohon aikaan oli. Miksi sitten Carl Erik käytti sukunimeä Wikström eikä isänsä ja setänsä kunniakasta, valloniperäistä nimeä. Nämä vallonit olivat lähtöisin nykyisen Belgian Vallonian maakunnasta, mistä heitä lähti Ruotsiin vuosien 1615-1650 välillä noin tuhat henkeä rautateollisuuden palvelukseen.

Carl Erikin isä Anders oli lokakuussa 1796 nainut Lovisa Wikströmin, jonka isä Henrik (s. 1738) oli ollut Bockbodan talollisena 1700-luvun loppupuoliskolta alkaen. Anders Uhr oli Bockbodassa ns. kotivävynä, mutta tämä yhteiselämä päättyi Lovisan kuoltua vesitautiin kevättalvella 1806. Appi Henrik Wikström alkoi vähitellen ikääntyä ja näin vävystä tuli talon uusi isäntä. Oltuaan viitisen vuotta leskenä avioitui Anders Uhr niin ikään leskenä eläneen Stina Lisa Reismanin kanssa, jonka ensimmäinen puoliso oli ollut rakuuna Michel Hammar. Stina Lisa itse oli syntynyt Fagervikissä 1774 tinaajakisälli Gottfried Fredrik Reismanille ja Elisabet Sjöbergille.

Tässä kuviossa Carl Erikin mielestä oli tärkeintä siirtää sukunimi Wikström jälkeläisille, vaikka biologisesti hän ei ollut mitään sukua Bockbodan Henrikille. Olinkin alun perin onnistunut tekemään vallan vääriä tulkintoja Nybyn kestikievaristista, koska olin tehnyt huolimatonta tutkimusta. Luotin liikaa HisKiin ja saman sukunimen autuaaksia tekemiseen, vaikka minun olisi pitänyt tavata rippikirjaa huomattavasti tarkemmin. Carl Erik Wikström ei nimittäin ollut varsinaisesti kestikievarinpitäjä, vaan "skjuträttare" eli suomalaisittain rättäri, kyydityksen järjestäjä.

Rakuuna Pihl

Rakuuna Benjam Pihl syntyi Kiskon Hongiston kylässä marraskuun 14. päivä vuonna 1782 rakuuna Jöran Lindgrenin ja Brita Benjamsdotterin neljästä lapsesta nuorimpana. Jöran ja Brita oli vihitty Salon kappeliseurakunnassa 30.12.1765 ja välittömästi tämän jälkeen pariskunta näyttäisi muuttaneen Hongiston kylässä sijainneeseen torppaan. Jöran oli "majurin komppanian" rakuuna ja Brita puolestaan oli vihkimisen aikaan piikana Hakostaron kylässä.

Benjamista tuli aikaa myöten Turun läänin kevyen jalkaväkirykmentin rakuuna. Reilun kahdenkymmenen vuoden iässä hän meni naimisiin kiskolaisen Lovisa Sandellin kanssa, jonka isä oli Honkapyölin Pamsin rusthollarin poika Mats Olofsson ja äiti Toijan kylässä asuneen räätäli Christopher Henriksson tytär Ester Wiman. Äiti Ester oli Matsin kuoltua mennyt naimisiin Kirkonkylän Vikarsin talossa syntyneen räätäli Johan Wikströmin kanssa. Lovisan esivanhempiin kuuluu mm. Kiskossa hyvin monelle taholle levittäytynyt von Lund -suku, joka oli lähtöisin Ruotsista ja tullut Suomeen 1600-luvun alkuvuosikymmeninä.

Benjamilla ja Lovisalla oli yhteensä seitsemän lasta, joista neljä menehtyi lapsena. Joulun aika vuonna 1815 oli erityisen raskas rakuuna Pihlin perheessä. Tuolloin kuolivat tytär Justina ja poika David parin päivän välein. Lovisa menehtyi haudattujen luettelon mukaan rintakuumeeseen ja Davidin kuolinsyy jäi avoimeksi. Esikoistytär Lena (s. 1803) lähti Tenholaan piiaksi vuonna 1820 ja kahdeksan vuotta myöhemmin Uotilaan muuttaa salaperäinen Lena Benjamsdotter, joka oli rippikirjan mukaan syntynyt 1809 Kiskossa. Tuolta vuodelta ei kastettujen luettelosta löydy sopivaa lasta ja niinpä voisi ajatella tämän Uotilassa 1828 aviottoman pojan synnyttäneen naisen olleen nimenomaan rakuuna Pihlin tyttären.

Benjamin ja Lovisan pojista vanhempi eli Michel löysi vaimokseen oman pikkuserkkunsa Ulrika Flinckin. Ulrika oli torpparin tytär Kurkelan kylästä ja hänen sekä Michelin yhteinen esi-isä oli edellä mainittu räätäli Christopher Henriksson. Christopter on samalla Wiman -suvun kantaisä.

Michel ja Ulrika asuivat 1850-luvun alkupuolella Tieksmäen kylässä, mutta vuoden 1853 lopulla he muuttivat kaksostyttäriensä kanssa Uskelan pitäjään ja katosivat tämän kirjoittajan näköpiiristä.

Rakuuna Pihlin lapsista nuorin sai nimen Amos. Amos lähti parikymppisenä kotitorpastaan ja suuntasi läheiseen Nurrin talon rengiksi. Sieltä hän vuoden 1846 paikkeilla muutti Karjalohjalle ja avioitui siellä Kourjoen torpparin tyttären, Eva Eliasdotterin kanssa. He asettuivat asumaan Evan kotitorppaan ja siellä syntyi myös perheen esikoispoika Johan Ferdinand kesällä 1848.

Karnakoski Lohjan Koivulasta

Aikaisin tieto Koivulasta on 1400-luvun alusta, jolloin sen omisti Henrik Larsson. Vuonna 1449 mainitaan omistajana Matts Karnasth ja vv. 1538 -1630 kuului tila Fleming suvulle. Sen jälkeen ollut useita omistajia mm. Banerit, Skunckit, Svahnit, Nordbergit ja Forsströmit. Pinta-ala 135,71 ha; siitä puistoa ja puutarhaa 4,13 ha, peltoa 45,99, luonnonniittyä 4,78. metsämaata 72,91 ja joutomaata 7,9 ha. Peltomaasta suurin osa savimaata, salaojitettu 12 ha.

Rakennukset viljelysten keskellä, kauniilla paikalla, Lohjanjärven ja Hormajärven välisellä kannaksella, josta on laaja näköala kummallekin järvelle. Päärakennus on B. V. Nordbergin rakennuttama v. 1842 ja sijaitsee suuren puiston ja koristepuutarhan keskellä. Navetta vanha, harmaasta kivestä, siinä on painovesi.

Pellot ovat 3:ssa kierrossa, joissa kaikissa on viljelysjärjestys: kesanto, syysvilja, 4 heinää, 2 kevätviljaa. V. 1929 oli 1,95 ha kesantona, 0,56 vehnällä, 2 rukiilla, 10,3 kauralla, 1 ohralla, 0,5 herneellä, 0,9 perunalla, 1 rehujuurikasveilla ja 27,78 ha heinällä. Kotieläimiä: 6 hevosta, 18 lehmää, 2 sikaa ja 37 kanaa sekä 1 yhteiskunta mehiläisiä. Karja Ay-rotua.

Suurimmat tulot maidosta, lihasta, perunoista, heinistä ja puutarhantuotteista. Maito viedään Lohjan maidonmyyntiosuuskunnalle, muut tuotteet myydään joko Lohjalle tai Helsinkiin. Suunnitelman mukaan hoidettu, etupäässä havupuita kasvava metsä tuottaa tukkeja, halkoja ja faneeripuita. Sähkövalo ja -voima Lohjan Sähkö Oy:ltä. Tilalla on oma turvepehkusuo. (Ad. Neovius, Historiallinen esitys Karnaisten tilasta.)

1900-luvun taitteessa Koivulan omisti Oskar Teodor Forström, jonka vaimo oli Eva Wickström. Hän oli siinä mielessä poikkeuksellinen rusthollari, että 1900-luvun alussa hän suomensi sukunimensä Karnakoskeksi. Vuosina 1911-12 Karnakoski toimi Lohjan kunnallislautakunna esimiehenä. Helmikuun neljäntenä päivänä vuonna 1918 hän oli lähdössä Siuntion Suitian kartanoon, jonne oli kokoontumassa Länsi-Uudenmaan suojeluskuntalaisia.
Lohjanaseman tienoilla Karnakosken tielle osui ilmeisesti vihtiläinen punaisten ns. lentävä osasto. He ampuivat Karnakosken. Tapausta on luokiteltu ryöstömurhaksi. Kansalaissodan aikana Lohjalla surmattiin peräti kolme kunnallislautakunnan entistä puheenjohtajaa. Eräiden väitteiden mukaan punaisilla olisi ollut jopa kaikki isännät käsittänyt murhalista, josta tosin eräs Emil Malin olisi päätetty "säästää näytteeksi mukavana miehenä".

Oskar Teodorin kuoltua Koivulan omistajana toimi hänen leskenä Eva Wickström, jonka veli Axel isännöi lähistöllä sijainnutta Hiiden kartanoa sekä siihen yhdistettyä Roution ratsutilaa. Evan ja Axelin isänpuoleiset sukujuuret johtavat Tenholan ja Bromarvin ruotsinkieliselle seudulle. Siellä heidän esivanhempiaan mainitaan jo 1500-luvulta lähtien. Evan isänäidin äidinpuoleisten esivanhempien juuria löytyy myös Roution rusthollista.

Axel Wikström Hiiden kartanosta

Lohjan Hiiden kartano mainitaan ensimmäisen kerran jo 1404 erään rajariidan yhteydessä. Ensimmäinen nimeltä mainittu isäntä oli eräs Olavi, Oleff Hidhest vuoden 1447 tienoilla. Keskiajan lopulle mennessä oli kylään perustettu viisi taloa, jotka kuitenkin oli yhdistetty yhdeksi ratsutilaksi vuoteen 1600 mennessä. Tuolloin rusthollarina oli Nils Klemetsson, joka toimi myös Raaseporin kruununvoutina.

Hänen jälkeläisensä omistivat tilan aina vuoteen 1793, jolloin se myytiin Lohjan kirkkoherralle, Anders Collinille. Collinilta sen osti 1806 vuorineuvos Detlof Heikensköld. Tämän tytär Maria von Wright hallinnoi tilaa 1815-1822, kunnes myi sen Tenholan lähtöisin olleeseen Wikström -sukuun kuuluneelle Henrik W:lle 10.000 taalarin hinnasta. Kahdeksaa vuotta myöhemmin Hiiden kartano siirtyi poika Henrik Johanille, jonka oma poika Johan Wilhelm oli isäntänä tapaturmaiseen hukkumiskuolemaansa saakka vuonna 1901.

Tämä jälkeen isännäksi tuli oheisessa kuvassa komeileva Axel Johan Wikström, joka oli syntynyt Hiiden kartanossa vuonna 1871. Axelin veli Oskar Wilhelm oli ammatiltaan vanhempi hallitussihteeri, kun taas sisar Anna Maria toimi kirjanpitäjän Helsingissä. Muista sisaruksia Elna oli Korkeimman Oikeuden sihteeri, Pail Hjalmar asessori sekä oikeuskanslerin sihteeri, Tor Gabriel oikeusneuvosmies, Ingrid kansakoulunopettaja ja Werner Waldemar hovioikeudenneuvos. Viimeksi mainittu tuli tunnetuksi myös innokkaana sukututkijana. Hänen artikkeleitaan voi löytää kosolti vanhoista Genos -lehdistä.Tätä laajaa sisarusparvea täydensivät vielä tyttäret Hedvig Johanna ja Eva Helena. Eva oli naimisissa kartanonomistaja Forströmin kanssa.

Suomen maatilat, osa I -teos kertoo Hiiden kartanosta lisäksi seuraavaa;

Pinta-ala 450,5 ha; siitä puutarhaa 3, peltoa 128,46, luonnonniittyä 1,85, viljelyskelpoista maata 5,67, metsämaata 298,58 ja joutomaata 12,94 ha. Peltomaa, josta 20 ha on salaojissa, on epätasaista savi-, hiekka- ja multamaata. Rakennuket viljelysten keskellä, kauniilla paikalla, Lohjanjärven ja Hormajärven välisellä kannaksella. Päärakennus, joka on rakennettu 1700-luvulla, on 2 kerroksinen, vanhaa herraskartanotyyliä ja sijaitsee suuren saarni- ja koivupuiston keskellä. Navetta harmaasta kivestä, rakennettu v. 1906.

Sitä paitsi on tilalla historiallisena muistona vanha tuulimylly. Pellot kahdeksassa lohossa, joista yhdessä seuraava viljelyskierto: kesanto. ruis, 4 heinää, 2 kauraa. Muut lohot ovat vapaassa viljelyksessä. Peltoalasta oli v. 1929 8 ha kesannolla, 0,6 vehnällä, 8 rukiilla, 19 kauralla, 1 ohralla, 0,5 herneellä, 0,9 perunalla, 0,9 juurikasveilla ja 89,56 ha heinällä tai laitumena.
Maat ovat hyväkasvuisia; niinpä on saatu rukiista 17 ja kaurasta 14 jyvää. Kotieläimiä: 10 hevosta, 40 lehmää, 2 sonnia. 6 sikaa, 10 lammasta ja 30 kanaa. Hevoset ovat hyvää »Kirpun» sukua ja useat kantakirjassa. Hevoshoitoon onkin kiinnitetty suurta huomiota. Karja on Ay-rotua, josta osa on kantakirjassa ja osa siihen oikeutettua. Säännöllisten lehmien keskilypsy v. 1928 29 oli 3 540 kg maitoa ja 137,1 kg rasvaa. Paras lehmä lypsi samana aikana 5 067 kg maitoa ja 195 kg rasvaa. Siat ovat SY- ja lampaat shropshire-rotua. Kaupallisista tuotteista ovattärkeimmät maito. vilja, liha, heinät, perunat ja puutarhanantimet. Maito myydään Lohjan maidonmyyntiosuuskunnalle, muut tuotteet joko Lohjalle tai muuallekin. Metsä on osaksi havu-, osaksi koivumetsää. Sita hoidetaan suunnitelman mukaan ja tuotteet myydään tukki-, faneeri- ja paperipuina sekä jalkoina. Voimantarpeen tyydyttämiseksi on tilalla höyrykone.

Ravikilpailut

Hewosystäväin-yhdistys Nummen ja Pusulan kappeleista piti ensimmäiset kilwan-ajonsa 27 p:nä wiime maaliskuuta. Ilma oli kaunis erittäin sopiwainen. Ajo alkoi klo 12 päiwällä sittenkun palkintotuomarit oliwat tarkastaneet kilpailuun ilmoitetut hewoset, joita oli kaikkiaan 21, nimittäin 12 Nummen kappelista ja 4 Pusulasta sekä 3 Lohjalta ja 2 Wihdistä.

Toisen palkinnon, wiisikymmentä markkaa, sai kuwermenttisihteeri E.W. Stenström Nummelta; hänen 10-wuotias pruuni tammansa juoksi wirstaa pitkän radan kahteen kertaan 4 minuutissa 41 sekunnissa eikä rikkonut kertaakaan. Kolmannen palkinnon, kolmekymmentä markkaa, sai rusthollari Pusulasta, H.J. Werlander, jonka 9-wuotias pruuni ruuna juoksi kaksi wirstaa 4 minuutissa 18 sekunnista; rikkoi kolme kertaa.

Neljännen palkinnon sai rusthollarinpoika Nummelta, Jaakko Stenberg, jonka 6-vuotias musta tamma kulki tämän matkan 4 minuutissa 44 sekunnissa, rikkoi kahdesti. Rusthollari Werlander ei saanut sen wuoksi korkeampaa palkintoa, että yhdistyksen säännöissä on määrätty, että ruunahewoset Nummelta ja Pusulasta sekä oriit ja tammat muualta saawat kilwoitella ainoastaan kolmannesta ja neljännestä palkinnosta. Ensimmäistä palkintoa ei voitu jakaa.

Nopein hevonen oli kuitenkin rusthollari Selim Wikströmillä Lohjalta; hänen wiisi wuotias musta oriinsa, joka ensi kerralla rikkoi niin taajaan, ettei sille woitu palkintoa myöntää, juoksi sittemmin kaksi wirstaa 4 minuutissa 10 sekunnissa.

Artikkeli on ilmestynyt "Suomalaisessa Wirallisessa Lehdessä" nro 43, joka ilmesty 11.4.1878.

Stenström Werlander Wikström

Iida Wikström Sammatista

Iida Wikström syntyi Sammatin Kiikalan kylän Vanha-Pyölin torpassa loppukeväästä 1880. Hänen isänsä Efraim kuului Kiskon Kirkonkylän Viikarin l. Wikarsin talosta lähteneeseen hyvin laajaan sukuun, josta moni asettui 1800-luvun alkupuolella Sammattiin torppariksi.

Jo Iidan isoisä, tammikuussa 1804 syntynyt Efraim Eliaksenpoika oli nähnyt ensi kerran päivänvalon juuri Vanha-Pyölin torpassa. Tämä vanhempi Efraim meni naimisiin kiskolaisen Johanna Frostin kanssa. Perheeseen syntyi viisi lasta, joista Iidan isä oli keskimmäinen.

Iidan äiti Edla Gustava Åfelt oli miestään muutaman kuukauden vanhempi. Hän syntyi vuoden 1849 lopulla Suomusjärven Lahnajärven kylän Klemelän talon Rantalan torpassa. Hänen isänsä Johan Gabriel oli kotoisin Sammatin Haarjärveltä, Nikun talon Lammin torpasta.

Sukunimeä Åfelt / Åfeldt ovat seudulla käyttäneet ilmeisesti useat sellaiset henkilöt, jotka eivät ole sukua keskenään. Johan Gabrielin isä oli muuan Henrik Michelsson Åfelt ja äiti suomusjärveläisen rakuunan pojantytär Ulrika Risenkamp.

Efraim, Edla Gustava ja Iida on haudattu saman kiven alle Sammatin kirkon ympärille levittäytyvälle kirkkomaalle. Iida esipolvitaulusto on esitetty ohessa.









Risenkamp Wikström KiikalaY

Karl Vigilius Arpalahti

Sangen komean nimen kasteessa saanut Karl Vigilius tuli Suomusjärven Arpalahden ikivanhan ratsutilan isännäksi vuonna 1888. Hänen isänsä Vigilius W. oli syntynyt Bromarvissa, mutta matkannut Suomusjärven Salitun kylän Uudentalon rusthollariksi Siuntion ja Karjalohjan kautta.

Edellä mainitun appensa, Anders Johan Wendelinin kuoltua joutui Karl Vigilius hyvin nuorella iällä ottamaan vastuun Arpalahdesta. Perinnönjaossa tila oli joutunut suvun ulkopuoliselle taholle, mutta 13.7.1888 pidetyssä huutokaupassa Karl Vigilius ja vaimonsa Ida Maria Wendelin ostivat sen 26605 markas hinnasta. Tuon summan liäksi tuli edellisen isännän, Johan Alenin eläke, ts. syytinki. Perinnönjaon aikoihin tila ehti olla vuoden verran myös porilaisen vuorineuvos F. A. Juseliuksen omistuksessa.

Nuoripari Wikströmillä oli nyt käsissään sekä Arpalahti että miehen perintönä Salitun Uusitalo. Uusitalo myytiinkin sitten Karl Vigiliuksen sisarelle, Lovisalle. Tämä osti tilan yhdessä miehensä Juho Högmanin kanssa 25500 markan hintaa.

Karl Vigilius Wikström hallitsi Arpalahtea aina vuoteen 1919, mutta samalla hänestä tuli paikkakunnalla erittäin merkittävä vaikuttaja. Hänet nähtiin mm. kunnallislautakunnan esimiehenä, lautamiehenä ja seurakunnan taloudenhoitajana. Seurakunta oli ilmeisesti hyvin lähellä perhettä, koska he lahjoittivat kattokruunun Suomusjärven kirkkoon.

Vuonna 1919 Karl Vigilius lopulta luopui ison tilan isännyydestä. Hän myi Arpalahden vävylleen, Feodor Karjalaiselle, joka oli naimisissa tytär Anna Emilian kanssa. Tässä yhteydessä suuri määrä tilan irtaimistoa myytiin huutokaupalla.








Suomusjärvi Wikström Arpalahti

Walborg Mårtensdotter Kiskosta

Kiskon Kirkonkylän Wikarsin talosta on lähtöisin laaja Wikström -suku. Vuonna 1713 Wikarsilla syntynyt Maria oli naimisissa Haapaniemen Isotuvan lampuodin, Abrahamin kanssa. Tästä avioliitosta oli poika Abraham, joka isänsä jälkeen otti hoitaakseen tilan.


Hänen ensimmäinen vaimonsa oli Metsolan kylän Sonnin talosta kotoisin ollut Ester. Hänen kuoltuaan Abram ilmeisesti eli jonkin aikaa leskenä, kunnes joulun alla 1795 nai serkkunsa, Walborg Mårtensdotterin.


Abramin äidillä, 1713 syntyneellä Marialla oli veli Mårten. Hän oli isänsä kuoltua perinyt Wikarsin. Hänen ja puoliso Maria Simonsdotterin runsaan lapsikatraan joukosta ei kuitenkaan Kiskon kastettujen luettelosta löydy yhtään Walborgia.


Näin ollen tutkijan on tukeuduttava rippikirjan apuun. Onneksi Digiarkiston erinomainen nettisivu mahdollistaa selailun omalta koneelta. Niinpä Kirkonkylän Wikarsin kohdalta voidaan vuosien 1780-86 rippikirjasta nähdä viereinen sivu. Siitä kadoksissa itseltäni useita vuosia ollut Walborg löytyy perheensä yhteydestä ja syntymäaika 4.4.1749 on selkeästi kirjoitettu.



Vuoden 1782 kohdalla on merkittynä hänen muuttonsa Haapaniemeen, josta hän sitten löytyykin tulevan miehensä kanssa samalta sivulta seuraavana vuonna.


Kyse on ilman muuta samasta henkilöstä, koska seudulla melko harvinainen nimiyhdistelmä ja syntymäaika sekä vuosiluvut täsmäävät.

Syystä tai toisesta serkukset asuivat reilut 10 vuotta samassa pihapiirissä ennen avioitumistaan. Tuohon aikaan naimakaupan vaikuttimena saattoi olla kiintymyksen sijaan käytännöllisyys. Yhteisiä lapsia pariskunnalle ei ainakaan ilmaantunut, toki puolison ikäkin oli jo melko korkea avioliiton solmimisen aikaan.











Haapaniemi Wikström Kisko