Juhan suku-uutiset

Suomessa on harrastettu sukututkimusta jo satoja vuosia. Olivathan perintöasioiden yhteydessä tehdyt selvitykset mitä suurimmassa määrin genealogiaa. Suomen osalta vanhimmat säilyneet asiakirjat ovat 1300-luvulta, mutta voitaneen olettaa jo tätä ennen ihmisten tietäneen oman syntyperänsä ainakin muutaman sukupolven ajalta. Genealogia Sursillianan kokoaminen oli ehkä ensimmäinen vakavampi yritys koota yksiin kansiin täydellisempiä sukupuita ja 1700-luvulta lähtien maassamme julkaistiin jo vakavasti otettavia sukuselvityksiä. Osmo Durchman kokosi aikoinaan Sukututkija -lehden vuoden 1921 numerossa 1-2 meikäläisen genealogian tärkeimpiä päivämääriä luetteloksi. Vuoden 1782 elokuussa Tidningar utgifven af ett Sällskap i Åbo eli maamme ensimmäinen sanomalehti julkaisi artikkelin "Underrättelse on den numera utgångna adeliga ätten Ljuster". Vuonna 1804 aloitti Jakob Alopaeus julkaista teosta "Borgå gymnasii historia", joka sisälsi myös sukututkimuksellista aineistoa. Vuon

Säveltäjä, kansanmusiikintutkija ja kirjailija Armas Launis, ent. Lindberg oli kiinnostunut myös sukujuuristaan. Vuonna 1921 hän julkaisi Sukututkija -lehdessä artikkelin "Esivanhempien muisto". Siinä hän käy perusteellisesti läpi omien vanhempiensa sukuja aloittaen kertomuksensa Korppoon ja Houtskärin saaristopitäjistä. Launiksen mukaan saarien nykyinen asutus on alkuperältään ruotsalaista, etenkin Houtskärin osalta. Todisteena tästä hän pitää pitäjäläisten taalalaista murretta muistuttavaa kieltä. Vaikka naapureidenkin ruotsi viittaa enemmän tai vähemmän Ruotsin emämaan puolelle, ovat merkit juuri Houtskärissä voimakkaimmat. Niinpä asukkaat uskovat itsekin tulleensa asuinsijoilleen nimenomaan Taalainmaalta. Todisteena on paitsi kieli, myös heidän käyttämänsä vaateparsi. Se muistuttaa yllättävän paljon taalalaismallia, mutta oli jo artikkelin teon aikaan 1900-luvun alkupuolella jäänyt pois käytöstä. Kolmas todiste on vanha kansantaru siitä, miten Houtskär sai nykyisen väestö

Pohjan pitäjän eli tulevan Raaseporin kaupungin Starrbölen ja Sjösängin alueella on runsaasti pronssi- ja rautakautisia hautaröykkiöitä. Samalla alueella on myös luultavasti varhaiseen maatalouden harjoittamiseen liittyviä röykkiökasoja. Starrböle-Sjösäng muodostaa kokonaisuuten valtakunnallisesti merkittävän kokonaisuuden, sillä muinaismuistojen määrä on hyvin runsas ja ne sijaitsevat lähellä toisiaan. Eräs näistä röykkiökasautumista on saanut nimen Sjösäng 8. Alue sijoittuu loivasti etelään viettävän rinteen yläosaan (yksi röykkiö) ja alarinteeseen (kaksi röykkiötä). Viimemainituista toinen sijoittuu pienelle kalliokumpareelle ja on osin hajonnut.Luonto ympärillä on mänty- ja kuusimetsää, jonka pohjassa kasvaa hieman pensaikkoa. Kallion ylärinteellä sijaitseva röykkiö on hajonnut tien rakentamisen yhteydessä ja mitoiltaan 6,5*5,4*0,4 metriä. Oheinen kuva on alarinteen kasasta, jota olisi hankala huomata ilman Museoviraston pystyttämää kilpeä. Aluskasvillisuus peittää melko perusteel

Vuonna 1862 Lopen pitäjän Läyliäisten kylän Halkivahan talon renki Alexander Lindroos ja piika Henrika Hellberg olivat tykästyneet toisiinsa sen verran, että päättivät mennä naimisiin. Alexander oli syntynyt Uudenmaan Pyhäjärvellä eli nykyisessä Karkkilassa, kun taas Henrikan vanhemmat olivat jo vuosikymmeniä asuneet Läyliäisten Heikkilän talon mailla itsellisinä. Avioliittoa varten tarvittiin paljon muutakin kuin vain näiden nuorten oma tahto. Jonkinlaiset häät piti järjestää, jonka jälkeen oli todennäköistä hankkia oma asunto ja niin edespäin. Mutta ennen kaikkea tarvittiin morsiamen isältä lupa koko touhulle. Henrikan isän nimi oli Axel Gabriel Hellberg ja hän oli syntynyt Helsingissä rippikirjan mukaan 14. päivä maaliskuuta vuonna 1805. Mainitulla päiväyksellä ei Suomen tulevasta pääkaupungista löydy sopivaa lasta. Näin Axelin sukuperä jää toistaiseksi tuntemattomaksi. Sen sijaan äiti Leena Maria Michelsdotterista löytyy tarkempia tietoja. Hän oli tullut Lopelle Janakkalasta, missä

Varhaisin kirjallinen tieto Gammelbyn kylästä on vuodelta 1536, jolloin kylässä on ollut kaksi taloa. Kylän nimi viittaa varhaiseen asutukseen, ja se on kuulunut jo 1300-luvulla mainittuun Skavistadin verokuntaan. Vanhin kartta alueelta on isojakokartta vuosilta 1779-1780, jonka mukaan vanhin tunnettu kylätontti on sijainnut metsikön itäosassa. Pitäjänkartan ja uudistuskartan mukaan kylässä on 1800-luvun jälkipuoliskolla ollut vain yksi usean rakennuksen muodostama talo, jonka pihapiiri sijaitsi vanhemmasta rakennusryhmästä 150 m länsiluoteeseen. Vanha kylätontti on tällöin merkitty pelloksi ja niityksi. Alueella on maastossa useita rakennusjäännöksiä sekä vanhoja peltolohkoja ja pihatasanteita. Vanhemman kylätontin paikalla erottuu ainakin yhden uunillisen rakennuksen pohja (pkoo: 6669299, ikoo: 3312114). Metsikön länsipäässä 1800-luvun kylätontin rakennusten jäännökset ja pihapiirin muodot ovat selvästi havaittavissa. Kylätontin koillisosa on isojakokartan mukaan ulottunut rantaan a

Suomen Sodan alkamisesta on tänä vuonna tullut kuluneeksi 200 vuotta. Enää ei tietenkään ole ketään kertomassa tuosta ankarasta ajasta, mutta 1858 oli vielä useita sotaveteraaneja elossa. Heistä kokosi Sanomia Turusta -lehti artikkelin lokakuun 26. päivän ilmestyneeseen niteeseen. Ensimmäisenä mainitaan Pyhäjärven kappelista, Vihdin pitäjästä peräti kolme uroa ; Kyösti Ahl l. Ahlqwist, joka oli syntynyt 1785 ja toiminut ennen sekä jälkeen sotilasuransa pitäjänsuutarina. Sotamiehenä hän oli Uudenmaan jalkaväkirykmentin ensimmäisen majurin komppanian varamies palvellen kolme vuotta Viaporissa, ts. Suomenlinnassa. Vaikka Ahlqwist sai kruunulta avustusta viisi ruplaa ja 75 kopeekkaa, kuului puute olleen jokapäiväinen vieras hänen kodissaan. Toinen Pyhäjärven miehistä oli Kyösti Ruusi, joka tosin oli syntynyt Lopen pitäjässä myöskin 1785. Hän oli palvellut Pusulan kappelin Ahonpään kylän ruodussa, samalla paikalla ja melkein samaan aikaan kuin em. toinen Kyösti. Kruunulta ei ollut Ruusille

Kalajoelta kotoisin ollut Gustaf Wendelin lähti Amerikkaan Krimin sodan riehuessa Suomenkin rannikoilla vuoden 1854 tienoilla. Gustaf palveli sisällissodan aikaan amerikkalaisella laivalla ja jäi merimieheksi sodan loputtua. Vanhemmalla iällä hänestä tuli Sandy Hookin majakkalaivan työntekijä. Gustaf Wendelinillä oli tapana käydä New Yorkissa olleessaan suomalaissyntyisen A. Everstin majatalossa. Siellä hän muutamana iltana törmäsi parikymmentä vuotta nuorempaan suomalaiseen merimieheen. Miehet tutustuivat ja illan mittaan Gustaf alkoi kysellä nuoremmalla kollegaltaan Suomen asioista ja erityisesti kotipitäjästään. Tämä Bostonissa asuva nuorempi mies, Tuomas etunimeltään, oli nimittäin paljastanut syntyneensä Gustafin tavoin Kalajoella. Gustaf Wendelin kyseli sitten tältä Tuomakselta tuntisiko tämä hänen omia sukulaisiaan. Pienten selvitysten jälkeen puhkesivat Gustafin silmiin kyyneleet hänen huudahtaessaan; "taidatpa olla veljeni!". Tämä iloinen yllätys oli täyttä totta.

Juhani Ahon appi, August Fredrik Soldan oli syntynyt Sortavalan kaupungissa perheensä viidentenä lapsena heinäkuussa 1817. Isä Carl S. oli syntynyt Kerimäellä vuonna 1782 ja edennyt August Fredrik syntymän aikaan urallaan kruununvoudiksi. Äiti Ulrika Lucander oli puolestaan kotoisin Kivijärveltä ja hänen sukujuurensa vievät mm. Tuderuksien pappissuvun kautta aina Carl Erikinpoika Sursilliin saakka, joka oli Kokkolan kirkkoherrana ainakin vuonna 1582. August Fredrikin sisaruksista voidaan mainita ainakin häntä kuusi vuotta vanhempi veli Karl Erik, joka pääsi ylioppilaaksi Helsingissä 1831 ja antautui lääketieteelliselle uralle. Hän oli mm. Saimaan kanavarakennuksen lääkärinä 1846 ja edelleen lääkintöylihallituksen ylimääräisenä lääkärinä 1849. Karl Erik Soldan erosi täysin palvelleena Salon piirilääkärinä toimesta 1869 ja kuoli seuraavana vuonna Helsingissä. Hän pysyi koko ikänsä naimattomana. August Fredrik Soldan palveli Venäjällä insinööriupseerina ja teki sen jälkeen valtion apuraho

Eräs esiäitini oli kotoisin Pusulasta, sen nimikylän Öystin talosta. Siellä hänen sukujuuriaan voi seurata aina 1600-luvulle saakka. Tämän Leena syntyi 2.11.1787 Öystillä isäntä Johan Jacobssonin ja vaimonsa Anna Simonsdotterin perheeseen. Leenalla oli neljä sisarusta, joista kaksi kaksi kuoli lapsena. Veli Johanista (s. 1782) tuli Öystin Ylitalon isäntä, kun taas toinen veli Jacob (s. 1784) oli torpparina Pusulan kylässä. J ohan Johanssonilla oli Nummella vuonna 1776 syntyneen vaimonsa Marian kanssa kuusi lasta, joista neljä kuoli pienenä. Heidän perheessään asui elämänsä ehtoopuolen myös Marian äiti, Beata Samuelsdotter. Hänen isänsä oli ollut Nummen Röhkölän kylän Kraamin rusthollari Samuel Salin. Johanin ja Marian lapsista aikuisikään ehtivät vain vanhin tytär Anna Margareta (s. 1811) ja nuorin poika Karl Kustaa (s. 1819). Anna Margaretan tie vei Karisjärven kylän Heikkalaan, missä hänen puolisonsa Erik Hägerström oli isäntänä. Erik ja Anna Margareta kuolivat molemmat joulukuussa 1

Peter Gunnarsson Ramboe (Romppainen?) on todistettavasti ensimmäinen suomalainen, joka astui jalallaan Amerikkaan jääden sinne vakituisesti asumaan. Delawaren siirtokuntaan lähetetysssä toisessa retkikunnassa hän palveli ensin merimiehenä ja maihin jäätyään Kristiinan linnakkeen vartiosotilaana. Petrus Nordman luki hänet keskisen Ruotsin salosuomalaisiin, kun taas Amandus Johansson väitti hänen syntyneen Degersforssin pitäjässä. Siirtokunnan ensimmäisessä asukaslistassa vuodelta 1640 Ramboe on merkitty sotilaaksi, kun taas seuraavassa "rullassa" todetaan hänen työskennelleen Uplannin ja Schuylkilljoen viljelyksillä. Peter Ramboe oli myös ensimmäisiä siirtokunnan vapaamiehiä ja uudisasukkaita Schuylkilljoella, johon vähitellen muodostui laaja suomalainen maanviljelysseutu. Alue sijaitsi suurinpiirtein nykyisen Philadelphian pohjoislaidalla. Hollantilaisten valloitettua Delawaren siirtokunnan, valittiin Ramboe yhdeksi ns. komitean jäsenistä. Tässä luottamustoimessa hän vuonna 1

Museoviraston kulttuuriympäristön rekisteriportaali esittelee tämän kuvissa näkyvän kohteen seuraavalla tavalla; Rikalan linnavuori sijaitsee 1,5 km Halikon kirkosta lounaaseen, Hirvikallion kylän alueella, Halikonjoen länsipuolella. Se kohoaa jylhänä melko tasaiselta peltoaukealta, jota täplittää metsäisten mäenharjanteiden verkosto. Rikalan Linnamäen koillispuolella kohoaa kuuluisa Rikalan kylämäki. Linnamäki on savikkoisen peltoalueen keskellä, n. 60 m merenpinnan ja 40 m ympäröivän peltoalueen yläpuolella. Mäen luoteis-pohjoispuolella kallioseinämä nousee lähes pystysuorasti, loivin kohta on lounaisrinteessä. Alarinteet ovat kauttaaltaan loivasti nousevia ja niillä on luontaista kivikkoa. Maaperä lakialueella muodostuu avokalliosta, jonka painanteissa on humuspitoista maata ja ilmeisesti paikoin linnan käyttövaiheessa muodostunutta tai paikalle tuotua kulttuurimaata. Rinteet ovat moreeniperäisiä. Lakialue on kuivaa ja pääasiassa vähäravinteista, mutta kallionotkelmissa valumavesi

Tasan 200 vuotta sitten syntyi esiäitini Stinan isosisko Eva Someron Söderkullassa torppari Henrik Johanssonin ja Maria Johansdotterin perheen kolmantena lapsena. Suomen Sodan käydessä kuumimmillaan kastettiin tämä pikkuinen tyttö seuraavana päivänä ja läsnä olivat lapsen kummit, torppari Gustaf Eriksson, vaimonsa Kaisa Henriksdotter, Sillanpään Möngön talon perillinen Johan Johansson ja "värdinnä" Maria Gabrielsdotter sekä Eva J ohansdotter Palikaisista. Valitettavasti Eva ei koskaan ehtinyt nähdä maaliskuussa 1810 syntynyttä esiäitiäni Stinaa, koska hän menehtyi 5.7.1809 rokkoon. Hänet saatettiin haudan lepoon muutamia päiviä myöhemmin ja tuolloin kannettiin multarahoja 2 taalaria 8 äyriä sekä kellojen soitosta toiset 2 taalaria. Evan isä Henrik Johansson oli Someron Sillanpään Möngön talollisen poika, josta sitten aikaa myöten tuli Söderkullan Kokkilan torppari. Ensimmäinen vaimo, Evan äiti, Maria Johansdotter oli Kokkilan edellisen torpparin tytär. Hänen kuoltuaan Henrik

Kaarinan Ravattulan kylän Muikuvuoren alarinteillä sijaitsee laaja muinaismuistokokonaisuus. Siihen kuuluvat rautakautinen hautakenttä, samalta ajanjaksolta peräisin oleva kulttipaikka, usealla eri ajanjaksolla käytössä ollut asuinpaikka sekä historiallisen ajan jäänteitä. Viimeksi mainittu edustaa lähinnä ylemmän kuvan kiviaidan jäänne. Kulttipaikalla tarkoitetaan tässä yhteydessä lähinnä kahta uhrikiveä. Toinen niistä on suurinpiirtein 2,5 x 1,8 x 1 m:n kokoinen, viisikulmainen kivenjärkäle. Kiven pinta on tasainen, joskin hieman kovertuva ja pohjoiseen nouseva. Siinä on yhteensä 19 uhrikuppia, joista varmoja on kymmenen. Tästä kivestä muutamia metrejä pohjoiseen sijaitsee toinen uhrikivi. Siinä kuppeja on vähintään kaksi, luultavasti kolmekin. Ne on hakattu tai kaiverrettu tasalakiseeen, noin kaksi metriä kanttiinsa olevaan kiveen. Tämän tyyppiset uhri- tai kuppikivet ovat sijainneet rautakautisten kalmistojen yhteydessä. Ensimmäisen kerran niistä kiinnostuttiin ja niitä tutkittiin

Fagervikin kartanoon tuli ja oikeammin tuotettiin 1700-luvun alkupuoliskolla saksalaisia pläkkiseppiä perheineen. Heidän joukossaan olivat mm. Johan, Gottfried, Erich, Mikael ja Georg Sontag Schneebergistä. Paitsi seppätaitoja toivat he muassaan myös perunoita, jotka näin rantautuivat ensimmäisen kerran Suomen kamaralle. Mielenkiintoista on, että ruukin kirkollisissa dokumenteissa herrat Sontagit perheineen mainitaan alussa nimenomaan saksalaisina. He lienevät omaksuneet uuden kotimaansa tavat nopeasti ja jo 1740-luvulta alkaen Sontagien syntyperää ei enää kirjata sen kummemmin ylös. Mikael Sontag palasi jossain vaiheessa takaisin Saksanmaalle, mutta hänen vanhimmat poikansa Georg Christoffer, Johan Christian ja Anders menivät tahoillaan naimisiin jääden lopullisesti Suomeen. Näistä Johan Christianilla oli poika Nils, joka kastettiin Fagervikissä 1.4.1744. Hän ilmestyy sepänkisälliksi Mustion ruukille 1769 ja mentyään naimisiin karjaalaisen Anna Östermanin kanssa (s. 1737) muuttaa hän

Land och Stad -sanomalehti esitteli 1890-luvulla mm. suomalaisia, kansallisesti mielenkiintoisia kohteita. Näistä yhdeksi oli valittu syyskuun viimeisenä päivänä 1891 ilmestyneessä numerossa Raaseporin linna. Tämä suorastaan eksoottinen matkailukohde rakennettiin alunperin ehkä enemmänkin kaupallisia kuin sotilaallisia tarkoituksia varten. Nykyaikana linna on tukevasti kiinteällä maalla, mutta rakentamisen aikoihin 1300-luvun lopulla se oli meren äärellä. Suojatakseen Suomenlahdelta Karjaan ja edelleen Hämeen suuntaan johtavia vesireittejä olisi linnan pitänyt sijaita pari kilometrin päässä Husqvarnin luona. Suurin syy linnan perustamiseen olikin Ruotsin yritys kilpailla Tallinnan hansakaupungin kanssa. Sotilaallinenkin tukikohta siitä lopulta tuli, siksi paljon 1400- ja 1500-luvuilla tanskalaiset ja ruotsalaiset taistelivat sen hallinnasta. Linnan rakentamisesta lienee päättänyt Bo Joninpoika Grip, joka on kenties ollut kautta aikain rikkain Suomessa koskaan elänyt mies. Hänellä oli

Oheinen, hieman epätarkka kuva on otettu vuonna 1981 kiertäessäni erästä koulutehtävää varten Karjaan muinaismuistoja. Tarkoitukseni oli tehdä koulutunnille diaesitys pitäjän erittäin rikkaasta muinaisuudesta. En enää muista miten esitykseni kävi, diat ovat joka tapauksessa edelleen tallessa. Museovirasto osaa kertoa tästä keskellä kaupunkia, mutta samalla hyvässä piilossa lymyävästä paikasta seuraavaa; Kohde sijaitsee Karjaan kaupunkialueella Valimonkadun lounaisreunassa, Helsinki - Turku -radasta 150 m koilliseen Kilan ja Kroggårdin rajalla. Puistoksi jätetty kapea kaistale on lounais - koillis -suuntaisen 1. Salpausselän hiekka- ja soraharjannetta, jossa kasvaa harvaa männikköä. Ympäristö on lähes kokonaan rakennettua. Kaakossa on teollisuusaluetta ja muualla asuinrakennuksia lukuun ottamatta itäpuolisella tontilla sijaitsevaa sähkömuuntamoa. Alue on muodostanut kivikaudella niemenkärjen, jonka länsipuolella on virrannut Salpausselän katkaissut ja Mustionjokea ja Lepinjärveä edeltän

Joulukuun 14. päivä vuonna 1866 tulivat huutokaupalla myyntiin Sannäsin Nybyn verorustholli sekä "sen alle kuuluwa" Smedsin perintötalo. Sanomia Turusta -lehdessä marraskuussa olleessa ilmoituksessa tehtiin hyvin yksityiskohtaisesti selkoa tämän kunniakkaat perinteet omanneen tilan omaisuudesta. Ensinnäkin todetaan rakennuksien olevan hyvin hoidettujen ja herrasväenrakennuksessa olevan jopa salin. Lisäksi tässä rakennuksessa oli vierashuone, neljä kamaria ja keittiö. Sivurakennuksessa ol i leivintupa ja kolme kamaria. Rustholli kylvi tuohon aikaan vuositasolla "hywään ja wiljawaan" savimaahan 16 tynnyriä rukiita, 15 tynnyriä kevätkylvöä ja 20 tynnyriä perunoita. Niityt tuottivat noin 5,000 leiviskää heiniä, joilla sitten elätettiin Nybyn karja. Siihen kuului seitsemän hevosta, neljä paria härkiä, 15 lehmää, kahdeksan mullikkaa ja 25 lammasta. Torppareita Nybyn rusthollilla oli seitsemän, jotka omalla ruuallansa tekivät talolle 770 miehen työpäivää vuodessa. Näistä

Kiskon Orijärven kaivoksella pidettiin monien kartanoiden ja ruukkien tavoin eräänlaista muistokirjaa, mihin vieraat saattoivat raapustaa muutaman lauseen tai sanasen vierailunsa kunniaksi. Orijärvellä kyseinen kirja otettiin käyttöön 12.3.1820 ja sieltä löytyy mm. seuraavat runonsäkeet; De jättlika stoder Som sträda ur djupet Mot ljusare rymder Sin hemska gestalt 1860-luvulle tultaessa kirjassa oli jo hyvin runsaasti merkintöjä, mutta eräs arvokkaimmista lienee ollut runoilijan Franz Mikael Franzenin jälkeensä jättämä runo. Hän kirjoitti rivit elokuun yhdeksäntenä päivänä vuonna 1830 Orijärven kaivoksen omistajan, silloisen asessori John Julinin kunniaksi. Runon toisinto löytyy myös Topeliuksen kirjasta "Naturens bok", sen kolmannen painoksen sivulta 113.

Museoviraston uusi kulttuuriympäristön rekisteriportaali on kerrassaan mainio tietopankki. Moni meistä on harva se päivä ajanut työ- tai ostosmatkallaan mitä moninaisempien muinaisjäännösten ohitse tyystin tietämättömänä niiden olemassaolosta. Itselleni täytenä yllätyksenä tulleet paikat olivat mm. Liedon Kotokallio ja siitä parin sada n metrin etäisyydellä, mutta Kaarinan puolella oleva Tähkäpää. Rekisteriportaalia vapaasti lainaten voi tästä kohteesta todeta mm. seuraavaa; Tähkäpää sijaitsee Ravattulan ostoskeskuksesta noin 700 m koilliseen, Aurajoen itäpuolella. Paikka on melko jyrkästi etelä-lounaaseen laskevaa mäenrinnettä, josta on edustava näkymä Aurajoelle. Kohde sijaitsee mä en länsi-lounaisrinteellä. Hautarakennelma on rinteen terassimaisella tasanteella sijaitseva lounais-koillissuuntainen, n. 9x6 metrin suuruinen soikeahko kivikehä. Kehän kaakkois-itäpään kivet ovat varsin suuria, pohjoisreunassa jonkin verran pienempiä. Inventoinnissa vuonna 1998 kehän sisäpuolelle kaive

Karjalohjan Lönnhammarin eli suomalaisittain Linhammarin kylän Maunun talo oli vielä 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa tiukasti paikkakuntalaisten hallussa. Vuonna 1726 syntyneellä isäntä Nils Matssonilla ja hänen vaimollaan, Suurniemen yksinäistalosta kotoisin olleessa Maria Johansdotterilla (s. 1729) oli seitsemän lasta, joista Maunun talollisena jatkoi 1767 syntynyt Abram. Hän löysi vaimonsa Salon Hämmäisten kylästä, missä rusthollarin tytär Maria Helena Hemanus oli syntynyt maaliskuun lopulla 1781. Pariskunta vihittiin Salossa ja Maunulla heille syntyivät lapset Abram (1802) ja Johan Evert (1805). Nuoremman lapsen syntymää seuranneen vuoden aikana perhe lähti Maunulta Karjaan Sannäsin kylän Nybyn ratsutilalle, minkä isännäksi sukunimeä Lönnqvist käyttävä Abram nyt tuli. Hän rakensi talon vielä nykyisin käytössä olevan päärakennuksen vuonna 1836. Puoliso Maria Helena menehtyi Nybyssä rintakuumeeseen vuonna 1808 ja vain muutamia kuukausia myöhemmin Abram nai Snappertunassa vääp

Land och Stad, lokakuu 1890

Marraskuun 12. päivä vuonna 1883 lähti seitsemän miestä Pusulan pitäjästä Someron puolelle erääseen huutokauppatilaisuuteen. Matka kulki pienellä veneellä Heinäjärven poikki. Ikävä kyllä vene upposi kesken matkanteon vieden mukanaan kaikki matkustavaiset, joista viisi oli Pusulasta ja kaksi Somerolta, iältään 18-30 vuotta. Kuusi miehistä oli naimattomia, mutta yhtä jäivät kaipaamaan vaimon lisäksi lapset. Nämä hukkuneet olivat Pusulan puolelta Kärkölän kylän Mangårdin talollisen poika Johan Oskar 26v, Loukun talollisen poika Fredrik Richard 18v, Vedenpuuton talollisen poika Oskari 20v, Söderkullan talollisen poika Oskari Fridolf 25v ja Strandkullan torpan poika Juhani Zakarias 30 vuotta. Kärkölä oli yksi nuorimmista Pusulan kylistä, joka yritti saada omaa kirkkoa vuoden 1783 paikkeilla. Syynä oli lähinnä se, että kylästä oli kovin pitkä matka pitäjänkirkolle. Vuoden 1783 hanke ei onnistunut, mutta jumalansanan tarvetta paikkailivat kappalaiset, jotka pitivät kerran vuodessa jumalanpalv

Pusulan lukkarina 1800-luvun loppupuolella ollut Erik Petter Valenius oli kotoisin Sammatin Myllykylän Isopousulta, missä hänen sukuaan voidaan seurata aina 1600-luvulle saakka. Erik Petterin isä Erik Walenius oli mennyt naimisiin Lohilammen rusthollarin tyttären, Christina Enqvistin kanssa. Tästä avioliitosta oli tusinan verran lapsia. Heistä vuonna 1807 syntynyt poika Henrik Johan tuli Isopousun seuraavaksi isännäksi. Paria vuotta nuorempi veli Gustaf oli Tammelan pitäjässä varalukkarina ja suntiona. Vuonna 1816 syntynyt Adolf muutti Espooseen 1840, mutta jo neljää vuotta myöhemmin hänet tapaa Nummen Hyvelän kylän Uotilassa renkinä. Vuosikymmenen lopulla hänestä tuli kotitalonsa torppari. Keväällä 1818 syntyny t Kristian lähti perheineen Helsinkiin 1867, mutta palasi lähelle kotitaloaan, Lohjan Karstun Joenpellolle itselliseksi 1883. Vuonna 1821 syntynyt Karl Vallenius työskenteli Sammatissa torpparina, räätälinä ja kanttorina asuen Kaukolan kylän Kirman torpassa. Erik Petter oli sy

Ulla Riitta Waris kirjoitti Historiallisen Arkiston numeroon 61 artikkelin nimellä "Arkkiveisuissa ilmenevä suhtautuminen isänmaahan, kuninkaaseen ja maallisen esivaltaan kustavilaisella ajalla". Tässä yhteydessä hän ottaa esiin mm. tyrvääläisen Tuomas Ragvaldinpojan. Hän oli syntynyt vuonna 1724 Laukulan kylän Lipun talossa, jonka omisti Tuomaksen isä, Ragvald Hansinpoika. Äiti MargetaErkintytär oli kotoisin Hauniolta ja siellä perhe asuikin vuoteen 1708 saakka Ragvaldin ollessa ratsumiehenä ja jahtivoutina. Yritteliäänä miehenä hän sitten sai ostettua itselleen Lipun talon. Lippu tai nykykielessä Lipu oli ikivanha tila, joka mainitaan ensimmäisen kerran hieman epävarman tulkinnan mukaan jo 1515-1517, mutta viimeistään 1524. Uudesta isännästä tuli vuosien mittaan ilmeisen arvostettu henkilö, koska hänet kuollessaan mainitaan myös kuudennusmiehenä. Lipu siirtyi Ragvaldin kuoleman jälkeen hänen pojalleen Hansille, joka oli syntynyt 1703. Tuomas oli isoveljeään peräti 21 vuott