Sappitautiin kuolleita

Blogi oli pienellä tauolla sairastumisen takia ja innostuinkin voimien palattua tutkimaan hieman HisKistä löytyviä sappikiviin liittyviä kuolinsyitä.

Näitä ei loppujen lopuksi löytynyt kovinkaan paljoa hakutermeillä "gallsjuka" tai "sappi*". Ruotsinkielisellä termillä löytyi viisi tapausta eli talollinen Bartholomeus Akkainen Kirvusta (k. 1824), talollinen Matti Karkkonen Kontiolahdelta (k. 1787), mökkiläinen Erik Lundström Kruunupyystä (k. 1894), torppari Gregorius Kortesmäki Nurmosta (k. 1814) ja emäntä Elina Rautjärveltä (k. 1774). Sappitautiin kuoli puolestaan 1892 neiti Amalia Collin Pernajalla sekä siirtolaisen vaimo Darja Dmitrjeva vuonna 1891.

Luonnollisesti on selvää, että 1700- ja 1800-luvuilla kuolinsyytä ei aina osattu tai haluttu selvittää kovin tarkkaan. Epämääräiset vatsakivut saattoivat hyvin johtua sappikivistä. Nämä taas voivat hoitamattomana johtaa vaarallisiin tulehduksiin, jotka ovat fataaleja.

Yksi em. tulehduksen oireista on ihon ja/tai silmien keltaisuus eli keltatauti. Jos sattui elämään 1500-luvulla, saattoi välskäri määrätä hoitokeinoksi ruokajärjestystä, sapen eritystä edistäviä rohtoja ja ulostuslääkkeitä. Kivijärveltä on peräisin kansanperinne, jonka mukaan keltatautia sairastavan piti syödä nyljetty keltasirkku raakana.

Tähän voi vain todeta, että onneksi nykyajan lääketiede tarjoaa nopean ja tehokkaan avun vaivoihin.....

William Ruthin stipendiaatti

Nimi William Ruth ei todennäköisesti sano kovin monelle yhtään mitään ja silti kyseessä on yksi Suomen teollisuushistorian merkkihenkilöistä. Hän syntyi Keski-Suomen Kivijärvellä kappalaisen poikana vuonna 1839. Isän kuoltua äiti muutti lastensa kera Kuopioon. William aloitti työuransa sotilaana ja 1865 hän oli ylennyt Kuopion ruotuväkipataljoonan luutnantiksi. Kolmea vuotta myöhemmin hän kuitenkin otti eron armeijasta ryhtyen maanviljelijäksi.
Tämän lisäksi Willian Ruth työskenteli mm. Viipurissa tullihallituksen palveluksessa. Kaupungin tärkeimmät liikemiehet, Johan ja Wilhelm Hackman pestasivat hänet pian Kymijoen Uittoyhtiön uittopäälliköksi. Tämän jälkeen Ruth antautui täysin teollisuuden pauloihin. Vaikka hänellä ei ollut mitään koulutusta sen paremmin taloudesta kuin tekniikasta, auttoi armeijassa saatu johtamistaito sekä erinomainen suomen kielen taito luontaisen toimeliaisuuden kera monesta pulmasta ylitse.

Kymijoen pitkin tapahtuvaa uittoa oli kaavailtu jo kolmisenkymmentä vuotta ja Ruthin tullessa tehtäväänsä oli joen partaalle Kotkan seudulla perustettu jo lukuisia teollisuuslaitoksia. Yksi näistä oli Karhulan höyrysaha, jonka Willian Ruth lopulta osti itselleen. Tarkan suunnitelman kera hän ryhtyi kehittämään ostamastaan sahasta uudenaikaista teollisuuskombinaattia, joka lopulta käsitti höyrysahan, konepajan, tiilitehtaan, lasitehtaan ja asuntoalueen työläisille. Vaikka hankaluuksiakin ilmeni, kehittyi Karhulan tehtaista lopulta yksi maamme johtavista teollisuuskomplekseista.

Ruth kuoli syksyllä 1913 ja testamentin perusteella hänen omaisuutensa laitettiin myyntiin. Saatavat varat tuli käyttää Suomen pienviljelyksen edistämiseen. Karhula Osakeyhtiön osti 1915 A. Ahlström Oy ja saaduilla rahoilla perustettiin Fanny ja William Ruthin lahjoitusrahasto Suomen pienviljelijäväestön hyväksi.

Kosken Tl Katteluksen kylän Kesälä päärakennus
Suuri Maatilakirja, osa I - vuosi 1963

Viimeksi mainittu oli luonteenomaista Ruthille. Vaikka hän työskenteli teollisuuden parissa, antoi hän jo eläessään laajan panoksen Suomen maatalouden kehittämiselle. Ruthilla itsellään oli lukuisia maatiloja, joita hoidettiin korkeiden standardien mukaisesti. Hänen mielestään pienviljelys oli "kansan syvien rivien" taloudellisen hyvinvoinnin vankkumaton perustus.

Ruthin hyväntekeväisyydestä lohkesi pieni osa myös Kosken Tl kappeliseurakuntaan. Vuoden 1875 maaliskuussa Katteluksen kylän Alitalossa syntynyt Eelis Wilhelm Wilhelminpoika oli tullut vuoden 1891 vaiheilla talosta lohkaistun Kesälän tilan isännäksi. Kesälään muuttivat myös hänen isäpuolena Juha Juhanpoika Verho, äiti Anna Matintytär sekä siskot Aina Aurora ja Elina Maria. Perheen täydensi kasvattipoika Juho Eevertti. Vuosien 1887-1896 rippikirjaniteessä Elis Vilhelmin patronyyminä on virheellisesti Juhonpoika, mutta 1897 alkavassa niteessä hän on jälleen Vilhelminpoika. Samalla sukunimeksi ilmaantuu talon nimi Kesälä. Vaikka Elis oli Kesälään tullessaan vain nipin napin 16-vuotias, on hänet rippikirjoihin merkitty isännäksi. Isäpuoli, joka hänkään ei ollut kuin 37 vuoden ikäinen, sai tyytyä olemaan ”vaari”.

Elis Vilhelm Kesälä oli innokas kulttuurinharrastaja. Hän toimi erittäin aktiivisesti mm. paikallisessa nuorisoseurassa. Ehkäpä näiden moninaisten rientojen kautta hänen nimensä tuli esille, kun William Ruthin nimeä kantavaa stipendiä oltiin jakamassa talvella 1901/1902. Tämän huomionosoituksen tarkoituksena oli antaa rahat yhden vuoden oleskelua varten Tanskassa, jota pidettiin modernin maatalouden tärkeimpänä maana Pohjois-Euroopassa. Maanviljelyshallitus antoi stipendin Elis Kesälän lisäksi viidelle muulle innokkaalle talolliselle tai sellaiseksi aikovalle maamme eri puolilta. Summa oli 500 markkaa hengeltä ja stipendiehtojen mukaisesti matkaan piti lähteä saman kevään aikana.

Perillä Kesälää ja muita matkaan lähteneitä odotti vauras maa, jossa koulutukselle annettiin hyvin suuri arvo. Alemmillakin kouluasteilla merkittävä osa oppitunneista käytettiin biologiaan, maanviljelykseen ja maatilan taloudenhoitoon. Näitä oppeja stipendiaatit hyödynsivät kotimaahan palatessaan vaurastuttaen täten Suomenkin talouselämää.

Elis Vilhelm Kesälän aikana hänen kotitilansa sai vuoden 1963 Suuren Maatilakirjan mukaan uuden, hirsisen asuinrakennuksen (1905) ja tiilisen navetan (1928). Vanhempaa rakennuskantaa edusti sauna vuodelta 1768. Kesälä lunasti varmasti moneen kertaan Maanviljelyshallituksen häneen kohdistamat odotukset ja William Ruth olisi varmasti ollut ylpeä huomatessaan ponnistelujensa kantamaan hedelmää.