Kehtolapsen myrkytysjuttu

Marttilassa koettiin traagisia tapahtumia elokuussa 1920. Nuorukainen Verner Jokinen sekä eräs Eeva Matilda Juhontytär joutuivat nimittäin syytteeseen yhteisen, noin kolme kuukautta vanhan lapsensa taposta rotanmyrkyllä. Verner ja Eeva olivat asuneet yhdessä avoparina lapsen syntyessä kevään lopulla 1920. Eräänä elokuisena päivänä Jokinen oli tullut kotiin työreissulta Loimaalta. Yöllä hän oli lapsen äidin mukaan hoitanut pienokaista tämän maatessa kehdossaan.

Aamusella lapsi kuitenkin kuoli eikä tuolloin toimitetussa tarkastuksessa löydetty mitään selkeää syytä äkilliselle menehtymiselle. Muutamia aikoja myöhemmin heräsi jostain syystä epäilyjä, että kehtolapsen kuolemassa oli jotain outoa. Hyvin pian tutkinnan alkamisen jälkeen saatiin selville Jokisen ostaneen Loimaan apteekista rotanmyrkkyä. Kun sitten pieni ruumis tutkittiin perusteellisemmin, havaittiin siinä jäänteitä fosforista. Tämä taas oli ja on edelleen olennainen osa nimenomaan rotanmyrkkyä.

Verner Jokinen kielsi syyllisyytensä jyrkästi väittäen, ettei ole edes ostanut mitään myrkkyä mistään apteekista. Hänen hallussaan ollut Loimaan apteekin kuitti todisti aivan toista. Vähitellen hän puhui ristiin myös muista kuolemaan liittyneistä seikoista. Sen sijaan äiti Eeva Juhontytär tuntui olevan lähinnä järkyttynyt syytöksistä eikä häntä täten pidetty syyllisenä.

Asia meni Marttilan ym. pitäjäin välikäräjille kevään lopulla 1921. Loppujen lopuksi oikeus piti syyllisinä sekä Verner Jokista, että hänen avovaimoaan Eevaa. Syytteen he saivat murhasta ja tuomioksi tuli elinkautinen kuritushuoneessa. Koska kyse oli elinkautisesta, meni tapaus jatkokäsittelyyn Turun hovioikeuteen. Saman vuoden elokuussa hovioikeus vahvisti kihlakunnanoikeuden antaman tuomion. Vaikka molemmat olivat tapauksen aikaan asuneet jossain päin Marttilaa, mainitaan heidän hovioikeuden tuomiossa loimaalaisiksi. Marttilassa asui 1910-luvuilla useita sukunimen Jokinen ottaneita eikä heillä kaikilla ollut sukuyhteyttä keskenään. Ennen sukunimilain voimaantuloa vuonna 1921 nimiä saatettiin käyttää, muuttaa ja olla käyttämättä hyvin luovasti.

Sekä isän että äidin tuomitseminen oman lapsensa murhasta oli melko harvinainen tapaus sekä saviseudulla että yleisemmin koko maassa. Valitettavan yleistä oli se onneton kohtalo, joka tuli aviottomien lasten osaksi. Oma äiti saattoi kuristaa tai hyljätä vastasyntyneen, koska katsoi muutoin elämän tulevan vastaisuudessa toivottomaksi. Äidin jäädessä kiinni tässä yhteydessä olivat tuomiot yleensä muutaman vuoden mittaisia. Vastasyntyneen tappo noissa olosuhteissa sai ymmärrystä jopa yleensä kovalta oikeuslaitokselta eikä elinkautisia tuomioita jaettu. Kuolemanrangaistus oli voimassa koko Venäjän vallan ajan, mutta vuoden 1825 jälkeen niitä ei laitettu täytäntöön. Sen sijaan asia meni automaattisesti senaatin käsittelyyn. Siellä tuomitut määrättiin karkoitettavaksi Siperiaan. Viimeinen rauhanajan kuolemantuomio pantiin täytäntöön Pieksämäellä kesän 1825 lopulla. Marttilassa viimeinen teloitus oli tunnetusti Palaisten Hannulan Antin 1824 toimeenpantu kuolemantuomio.

Lapsenmurhaaja

Lietolainen Juho August Juhonpoika ja hänen vaimonsa, mynämäkeläinen Johanna Miina Heikintytär asettuivat 1860-luvun lopulla Käipelän kylän Sorvarin talon maille Liedossa. Juho Augustista tuli Sorvarin sekä myöhemmin Jussilan renki ja äiti Johanna sai huolehtia perheen lapsista. Näitä lapsia oli yhteensä viisi, mutta vain kolme heistä selvisi yli lapsuusiän. Vanhempi eloonjääneistä oli tytär Alma Johanna. Perheen muuttaessa Inkoisten Vähä-Hallin maille vuonna 1878 oli Alma Johanna noin yhdeksän vuoden ikäinen.

Kovin kauaa isä Juho August ei Vähä-Hallin renkimiehenä viihtynyt, sillä jo 1880 hän lähti pesueineen Paimioon. Alma Johannan päästyä ripiltä Paimiossa 1885 lähti hän takaisin Inkoisiin. Muu perhe jäi Juntolaan. Paimion rippikoululaisten luettelossa Alman sukunimenä on Sillanpää.

Inkoisissa Alma Johanna työskenteli Iso-Hallin talon piikana marraskuusta 1885 lähtien. Kun uusi rippikirjanide alkaa 1887, löytyy Alma johannan kohdalta lisätietosarakkeesta merkintä No 517 sekä edelleen tieto muutosta Paimioon 1892. Tämä ensi alkuun hieman kryptiseltä vaikuttava numero avautuu, kun ymmärtää avata Liedon seurakunnan rikoskirjan. Rikoskirjaan merkittyyn säntillisessä numerojärjestyksessä seurakunnassa tapahtuneet rikokset.

Niinpä voimme lukea Liedon välikäräjien käsitelleen 30.4.1887 Alma Johanna Augustintytärtä vastaan esitettyjä syytöksiä, joiden aiheena olivat lapsenmurha sekä sapattirikos. Nämä rikokset olivat tapahtuneet reilua kuukautta aiemmin. Alma Johanna todettiin välikäräjille syypääksi. Tuomioksi tuli kuritushuonetta, mutta Hänen Majesteettinsa Keisarin armosta nuori nainen vapautettiin viiden vuoden jälkeen maaliskuussa 1892.

Mitä sitten oli tapahtunut, jotta välikäräjätkin oli pitänyt määrätä koolle? Tämän voi lukea aikakauden sanomalehdistä. Sunnuntaina, 14. päivänä maaliskuuta oli ”jywätorpparintytär”, piika Alma Johanna mennyt Isohallin lammaspihattoon ja synnyttänyt siellä lapsen. Heti tämän jälkeen oli piikatyttö kuristanut vastasyntyneen sukkarihmallaan. Kun asia tuli julki, Alma Johanna ensin kiisti kaiken, mutta tarkemmassa kuulustelussa vangitsemisen jälkeen tunnusti koko asian.

Alma Johanna lähti 1892 Paimioon, jossa hän oli hetken Aron Sepäntalossa piikana, mutta muutti jo samana vuonna Rautalhon Isotaloon. Siellä hän rippikirjaan merkinnän salavuoteudesta synnytettyään aviottoman tyttären keväällä 1894. Nimekseen tytär sai Ingrid Delilan. Kastettujen luettelossa tytär on mainittu ajan karuun tapaan ”äpäräksi”. Alma Johannan elämä tyttären kanssa jatkui Loven kylän Vanhatalossa vuoteen 1910, jolloin Ingrid muutti Tarvasjoelle.

Aviottoman lapsen synnyttäneen nuoren tytön osa ei ollut kadehdittava. Sen takia on jälkipolvien turha tuomita ketään liian ankarasti, vaikka vastasyntyneen murhaaminen kammottavalta tuntuukin. Viiden vuoden istuminen Hämeenlinnan vankilassa, jonne Alma Johanna hyvin luultavasti toimitettiin, on riittänyt sovittamaan hänen tekosensa yhteiskuntaa kohtaan. Onneksi ainakin 1890-luvun loppu ja 1900-luvun alku sujuivat häneltä hieman onnellisimmissa merkeissä. Sukunimeä Sillanpää ei Alma Johannan kohdalla löydy enää em. rippikoululaisten luettelon jälkeen, mutta isä Juho August sitä tuntui käyttävän. Mainittakoon, että Alma Johannan äiti kuoli 1911 ja isä jäi edelleen asumaan itsellisenä Aron kylän Sepäntalon maille.

Isokyrön viimeinen mestattu nainen

Kansantarinoiden mukaan Isokyrön viimeinen mestattu nainen oli Vendla Petterintytär, joka sai tuomionsa lapsenmurhasta. Seppälän Suomalaisen Jaakko Matinpoika oli nainut piika Vendlan kesäkuun lopulla 1757 ja yhteinen lapsi Matti syntyi jo seuraavan vuoden tammikuussa.

Pikkuinen Matti ei ehtinyt elää montaa aikaa, sillä oma äiti tappoi hänet syystä tai toisesta vuonna 1761. Tuossa vaiheessa perhe asui Isokylän Sepän talossa. Tästä teostaan Vendla tuomittiin teilattavaksi. Toisin sanoen pyövelin piti katkaista ensin hänen kaulansa, jonka jälkeen ruumis poltettaisiin roviolla.

Tuomion pantiin täytäntöön tammikuun 30. päivänä vuonna 1765. Virkavalta ilmoitti, että lapsia ei mestauspaikalla suvattaisi. Niinpä eräät poikaviikarit kiipesivät lähistön puihin seuraamaan julmaa toimitusta. Paikka oli erään pienen mäen päällä ja sinne mennessään Vendla sai luvan laulaa. Hän virittikin pienen virren säkeen. Kun mestaaja teki kirveellään työnsä, tippui pyörtyneitä poikia puista toinen toisensa jälkeen.




Lähteenä Isokyrön rippikirjat sekä Lauri Simonsuuren toimittamana "Kotiseudun tarinoita", SKS 2006

Vastasyntyneen kohtalo Somerniemellä

Somerniemen kappeliseurakunnassa paljastui lokakuussa 1899 lapsenmurha. Someron piirin nimismies lähetti tuolloin Nummen pitäjän Leppäkorven kylässä asuneen piika Vilhelmiina Lehtosen lääninvankilaan poliisitutkinnassa esiin tulleiden seikkojen takia.

Piika Lehtonen oli kuulusteluissa kertonut, että hän oli ollut kylässä Oinasjärvellä äitinsä Vilhelmiina Dahlin luona ja synnyttänyt lokakuun kolmannen päivän iltana kello yhdeksän maissa kamarin lattialle elävän tyttölapsen. Koska Vilhelmiina oli tuolloin omien sanojensa mukaan "kowin kipeä ja heikko", hän vähän toivuttuaan nousi sänkyyn nukkumaan jättäen vastasyntyneen yksin lattialle. Kun hän sitten seuraavana aamunna kymmenen maissa nousi ylös, oli lapsi kuollut.

Vilhelmiina kääri ruumiin vaateriepuihin kätkien sen äitinsä tuvan permannon alla olleeseen perunakuoppaan. Sieltä hän vei käärön parin päivän päästä läheiselle Aliniityn pellolle piilottaen sen siellä turpeiden alle. Sieltä poliisit myös löysivät ruumiin.

Luonnollisesti asiassa toimitettiin täydelliset tutkimukset sekä äidin että lapsen osalta ja lopputuloksena Vilhelmiina Lehtonen lähetettiin kärsimään rangaistusta Hämeenlinnan kuritushuoneeseen. Sieltä hän pääsi ehdolliseen vapauteen senaatin määräyksellä helmikuun 22. päivänä vuonna 1904.


Vilhelmiina Lehtonen oli saanut yhden aviottoman lapsen jo syyskuussa 1897. "Äpärä" Emi Aksel syntyi äidin ollessa piikana Nummen Oinolan kylän Nupuisen talossa. Vilhelmiina itse oli syntynyt Somerniemen Oinasjärven Kuritun talon Dahlin torpassa vuonna 1869. Äiti Vilhelmiina Erkintyttären vanhemmat olivat torppari Erkki Heikinpoika Dahl ja vaimonsa Anna Liisa Matintytär. Erkki oli patronyymistään huolimatta avioton lapsi, jonka äiti oli sotilas Ahlrothin tytär Stiina Oinasjärveltä. Anna Liisa oli taasen Kosken Tl kappeliseurakunnan Halikkolaisten kylän Pietilän talollisen, Matti Juhonpojan ja vaimonsa Leena Heikintyttären lapsi. Sekä Erkki että Anna Liisa olivat syntyneet vuonna 1812.