Vuorikäräjillä Kimossa 13.2.1768

Orisbergin ruukin tarina sai alkunsa vuonna 1676, kun Vaasan pormestari sai luvan perustaa ruukin alueelle. Muutaman vuoden kuluttua ruukilla oli jo masuuni ja kankivasarapaja toiminnassa. Valitettavasti paikkakunnalta ei löytynyt tarpeeksi rautamalmia, joten raaka-aine oli tuotava hankalan matkan takaa Ruotsista. 

1700-luvun alussa masuuni siirrettiin Kimoon Oravaisten alueella. Toimintaedellytykset paranivat, kun ruukkiyhtiö, jonka omistajina olivat Robert Finlay ja John Jennings, ostivat Orisbergin ja Kimon ruukit sekä Oravaisten masuunit vuonna 1758. Vuonna 1776 kolmen Pohjanmaan ruukin omistus siirtyi ruotsalaisille A. Hasselgrenille ja Bengt Magnus Björkmanille. Björkman omisti Orisbergin, Kimon ja Oravaisten lisäksi myös Fiskarsin, Antskogin ja Kosken ruukit. Kankirautapaja perustettiin vuosina 1790-1791 ja nippupaja vuonna 1798. 1800-luvun alkupuolella Orisbergin valmistamaa kankirautaa kuljetettiin pääasiassa Venäjälle Oravaisten lastauspaikan kautta.

Ruotsin metalli- ja kaivosteollisuutta johtamaan perustettiin vuonna 1630 vuorivirasto, joka vuodesta 1644 lähtien toimi vuorikollegion nimellä. Suomi sai oman vuorimestarinsa ja vuorimestaripiirinsä 1638. Vuoteen 1856 asti vuorihallitus toimi myös erillisen metalli- ja kaivosalan oikeusistuimen, vuorikäräjien, ylempänä valitusasteena ja valvoi vuorikäräjiä, kuten vuorikollegiokin oli tehnyt. Vuorikäräjien lakkauttamisen jälkeen kaivannaisteollisuuden oikeusjutut siirrettiin tavallisille kihlakunnanoikeuksille.

Vuonna 1768 näitä vuorikäräjiä istuttiin mm. Orisbergin ruukilla ja pykälässä 11 tuli esiin seuraava, sangen lyhyen käsittelyn saanut tapaus:

Ruukin inspehtori, herra Bengt Moberg, toi julki, että seppämestari Nils Björn, joka jonkin aikaa on työskennellyt apuseppänä Orisbergin ruukin kankivasarahamarissa, on jokseenkin kiivas ja hävytön käytökseltään työtovereitaan kohtaan. Käräjäpaikalla läsnä olivat mestarinkisällit Anders Hane, Johan Dunder, Anders Ståhle sekä Petter Berg. Nämä ilmoittivat, etteivät he enää halua työskennellä kankivasarahamarissa, jos seppämestari Björn pysyy paikallaan.

Lyhyen keskustelun jälkeen herra inspehtori luvasi seppämestari Björnille puoli tynnyrinalaa lisää peltoa sen heinäkuorman lisäksi, joka hänellä tähän saakka oli ollut luontaisetunaan. Tämä lupaus täytetään sillä ehdolla, että Björn esiintyy sävyisästi työtovereitaan ja ruukin johtoa kohtaan, ja että valitukset hänestä ja hänen vaimostaan loppuvat. Mikäli sen sijaan ilmenee puheita ja valituksia metelöimisestä ja sopimattomasta käyttäytymisestä, inspehtori pidättää itselleen oikeuden karkoittaa seppämestari Björn pois ruukin alueelta, kuitenkin vasta sitten, kun mestari Björn on käyttänyt loppuun ruukin varastosta kuittaamansa sysierän, josta tällä hetkellä lienee jäljellä sata lästiä. Määrä vastasi noin 260 hehtolitraa.

Lähteet - Vuorihallituksen arkisto - Ca:2 Vuorikäräjien pöytäkirjat 1766-1768, jakso 127

Kansallisarkisto Arkistojen Portti Vuorihallitus

Museovirasto - Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristot RKY

VUORIKÄRÄJÄT KIMOSSA 10-13.2.1768

Pykälä 17:

Ruukin inspehtori, herra Bengt Moberg oli haastanut näille käräjille kankivasarasepät Abraham ja Lars Frögdin vastaamaan laittomasta raudan kaupustelusta.

Lars Frögd myönsi, että hän oli kaksi vuotta sitten saanut kirjanpitäjä Lööfiltä 19 leiviskää (n. 161,5 kg) rautaa, jolla hän oli vaihtanut kalaa Munsalassa asuvalta kievarinpitäjä Jakob Perssonilta. Abraham Frögd sanoi samoin saaneensa kirjanpitäjä Lööfiltä 1 leiviskän ja 13,5 naulan painoisen erän (n. 14.2 kg) ‘sampluunirautaa’ (?), jonka hän oli myynyt oravaislaiselle talolliselle, jonka nimi oli Karl Michelsson. He sanoivat lisäksi usein saaneensa erilaisia rautaeriä maksuna tekemistään töistä ja se rauta, jonka Abraham oli kaupitellut Karl Michelssonille, oli tarkoitettu sahanterän valmistamiseen.

Abraham Frögd myönsi, että hän oli myös antanut erään alasimen pantiksi Oravaisista olevalle Johan Thorsille. Tämä tapahtuma juontaa alkunsa siitä, että vastaajan isävainaja, Johan Andersson Frögd oli jo edesmenneeltä inspehtori Arnerilta saanut ‘bokare’-lieden (mikähän liesi on kysymyksessä? L.K.), jonka hänen poikansa Lars Frögd oli sittemmin ostanut isältään 18 kuparitaalarilla. Käräjäpaikalla olleen Johan Thorsin antaman tiedon mukaan oli Lars antanut veljensä Abrahamin tehdä samaisesta liedestä pienen, noin leiviskän painoisen alasimen. Herra inspehtori Moberg, joka oli käräjäpaikalla läsnä, ei halunnut uskoa tätä tietoa ennenkuin Frögdin veljekset osoittavat todeksi, että ovat saaneet mainitun lieden inspehtori Arner-vainajalta. Frögdin veljekset kutsuivat tämän johdosta todistajikseen mestarinkisällit Henrik Wärmen ja Anders Ersson Ståhlen. Kun herra inspehtori ei vaatinut heiltä valaehtoista todistajalausuntoa, kertoivat kumpainenkin lausunnoissaan, että vanha Frögd oli saanut puheenaolevan lieden lahjaksi edesmenneeltä inspehtori Arnerilta.

Tämän jälkeen herra inspehtori Moberg vaati, että mestarinkisälli Abraham Frögdin oli annettava valaehtoinen vakuutus siitä, että alasin, jonka hän oli antanut pantiksi Oravaisista olevalle Johan Thorsille, todella oli valmistettu sen lieden raudasta, jonka hänen isävainajansa oli saanut lahjaksi edesmenneeltä inspehtori Arnerilta, sekä että se 1 leiviskän 13,5 naulan painoinen rautaerä, jonka Karl Michelsson oli häneltä ostanut, oli todella sama rautaerä, jonka hän itse oli ostanut kirjanpitäjä Lööfiltä.

Vuorikäräjäoikeuden muistutettua ensin Abraham Frögdiä valan merkityksestä ja velvoituksesta, hän antoi käsi kirjan päällä valaehtoisen vakuutuksen edellämainitusta lausunnostaan.

Herra inspehtori Moberg vaati edelleen, että Lars Frögdin oli valaehtoisesti vakuutettava, että se 19 leiviskän painoinen rautaerä, jolla hän 2 vuotta sitten oli vaihtanut kalaa ja suolaa munsalalaiselta kievarinpitäjä Jakob Perssonilta (ruotsinkiel. tekstissä on virheellisesti Thorsson, L.K.), todellakin oli sama rautaerä, jonka hän oli ostanut Kimon ruukin kirjanpitäjä Lööfiltä. Tämän jälkeen Lars Frögd antoi käsi kirjan päällä valaehtoisen vakuutuksensa.

Herra inspehtori vaati edelleen Abraham Frögdiä tuomittavaksi sakkoihin sen johdosta, että hän oli ilman lupaa käyttänyt hamaria valmistaessaan panttina annetun alasimen. Hän luopui kuitenkin vaateestaan saatuaan tietää asianomaisen jo saaneen huomautuksen olla vastaisuudessa käyttämättä hamaria ja sen välineitä omiin tarkoituksiinsa.

Kun osapuolilla ei ollut asiaan lisättävää, he saivat poistua, ja oikeus asiaa harkittuaan päätyi antamaan siinä seuraavan tuomion:

Koska asiassa toimitettu selvitys on osoittanut, että Lars Frögd on omistanut sen ‘bokare’-lieden, josta hän sittemmin on antanut valmistaa noin leiviskän painoisen alasimen, jonka hän on edelleen antanut pantiksi talollinen Johan Thorsille, ja koska molemmat vastaajana olleet Frögdin veljekset ovat valallaan vahvistaneet lausuntonsa, jonka mukaan ne rautaerät, jotka he osaksi ovat myyneet ja osaksi vaihtaneet suolaan ja kalaan, on ostettu Kimon ruukin kirjanpitäjä Lööfiltä, vapautetaan kumpainenkin herra inspehtori Mobergin nostamasta syytteestä. Heitä varoitetaan vast’edes käyttämästä ruukin hamarilaitosta ja sen välineitä ilman lupaa omaksi hyväkseen.


Kuva - Teckning över Kimo bruk, Åbo Akademi, Kulttuuritieteen arkisto Cultura

Petter Starckin tapaus

 Kimon ruukilla Pohjanmaalla tapahtui työsuhderintamalla vuonna 1768. Päähenkilö tässä tapauksessa on vasaraseppämestari Petter Starck, jonka sukutaulu tekstissä alimpana. Lähdeviitteet ovat taulussa mukana ja viittaat Ruotsin puolen arkistoihin ao. seurakunnissa sekä edelleen Suomessa.

Vuorikäräjät oli 1700-luvun Ruotsin tapa hallita ruukkeja ja yleensäkin raudantuotantoa. Rautahallintoa johti vuorikollegio, kaivosalan keskusvirasto joka sijaitsi Tukholmassa. Paikallisvalta kuului vuorimestareille, jotka jakoivat maan vuorimestaripiireihin. Suomessa oli kolme vuorikäräjäpiiriä: Uudenmaan, Hämeen sekä Turun- ja Porin läänit muodostivat ensimmäisen piirin, toisen Vaasan ja Oulun läänit sekä kolmannen Viipurin, Kuopion ja Mikkelin läänit. Vuorimestari tarkasti ruukkien toiminnan ja toimi vuorikäräjien puheenjohtajana kussakin ruukissa kerran vuodessa. Käräjät käsittelivät oikeudellisia, hallinnollisia ja tuotannollisia kysymyksiä. Suomen siirryttyä Venäjän valtaan 1809 jäi vuorikäräjille vain rikosoikeudelliset tehtävät, ja 1854 Suomen vuorikäräjät lakkautettiin kokonaan[i].

Kimon vuorikäräjillä 10-13.2.1768 käsiteltiin Pet(t)er Starckin haastetta ja asiankulku oli seuraava;

Kankivasarapajan seppämestari Petter Starck oli haastanut näille käräjille korkeasti kunnioitetun ruukin inspehtorin, herra Bengt Mobergin vastaamaan siitä, että hän oli ilman edelläkäypää irtisanomisilmoitusta poistanut kantajan työpaikaltaan ja antanut hänelle eron ja potkut. Tämän johdosta Starck on vanhoilla päivillään joutunut hätään ja elannon puutteeseen eikä ole viime maaliskuun 1. pv:n jälkeen ollut tilaisuudessa hankkimaan elantoaan sepäntöissä. Herra inspehtori esitti Kosken ruukissa 5.2.1760 päivätyn sopimusasiakirjan, jonka Petter Starck on allemerkitsemällään puumerkillä vahvistanut todistaja Bobergin läsnäollessa. Sopimuksesta käy ilmi, että Starck on saanut 300 kuparitaalaria matkarahoiksi ja sitoutunut sitten muuttamaan vaimonsa ja lasten kanssa Orisbergiin ja työskentelemään siellä kankihamarissa, sekä työssään siellä noudattamaan ja tottelemaan niitä velvoitteita, joita työntekijälle asetetaan. Samalla hän vakuuttaa, että sekä hän itse että hänen sepäntöihin kelpaavat lapsensa tulevat noudattamaan niitä määräyksiä, joita Orisbergin tai Kimon ruukkien omistajat tulevat antamaan. He eivät ryhdy anomaan eikä hakemaan palvelussuhteestaan muunlaista eroa kuin minkä ruukin omistajat heille myöntävät.

Tällä hetkellä nämä sopimukset ovat yhä laillisesti sitovia. Siinä tarkoituksessa, että sekä isä että poika pysyisi ruukin töissä, ruukki on myöntänyt isälle 2886:19 kt:ä suuruisen lainan ja lisäksi kantajan pojalle, Abraham Starckille lainan, jonka suuruus tullaan myöhemmin toteamaan.

Kun kantajan poika Abraham Starck on kuitenkin ilman laillista irtisanoutumista ja vapauskirjaa poistunut viime keväänä, muuttaen Strömsdalin ruukkiin Savossa (Juvankoskelle), katsoo herra inspehtori, että hän ei ole velvollinen pitämään Petter Starckia työssään, varsinkin kun tämä on jo vanha. Hän on lisäksi itse sanonut joulukuussa 1766 inspehtorille, että hän ei enää jaksa työskennellä. Toisaalta hän on poikansa Abrahamin ilmoittamana sanonut irti omansa ja vävynsä, mestarinkisälli Anders Hanen palvelussopimuksen. Herra inspehtori ei silti kieltäydy suomasta seppämestari Starckille vapautustodistusta, mikäli hän sitä pyytää, kuitenkin sillä ehdolla, että Starckin velat merkitään siihen. Petter Starck kielsi sanoneensa itseään irti työsuhteestaan, vaan sanoi ainoastaan sanoneensa väsyvän töissään. Hän ei ole liioin antanut pojalleen tehtäväksi sanoa häntä irti työsuhteestaan, eikä hän liioin uskonut niin tapahtuneenkaan.

Kirjanpitäjä Lööf ilmoitti, että käräjäpaikalla on läsnä päivätyömies Orisbergista, jotka yhdessä kirjuri Erik Stenmarkin kanssa voivat todistaa Starckin pojan Abrahamin sanoneen isän työsuhteen irti. Tämän johdosta kutsuttiin Stenmark ja Simo Kannasto kuultavaksi. Kun heidän esteettömyyttään vastaan ei kenelläkään ollut huomauttamista, kumpainenkin vannoi käsi Raamatun päällä tavanomaisen todistajan valan. Sen jälkeen

1:o  Erik Stenmark kertoi, että hän oli yksinään keittiössä ollessaan kuullut Petter Starckin sanovan, ettei hän menisi hamariin töihin ennenkuin huonoksi moitittu takkirauta on annettu oltermannin tarkastettavaksi ja kokeiltavaksi. Starck oli lisäksi maininnut, että sekä hän itse että hänen poikansa Abraham olivat monta kertaa sanoneet, etteivät enää tuollaista takkirautaa takoisi. Anders Hane oli puolestaan sanonut, että hän kyllä voisi takoa, mutta ei tavallisen mellotuksen jälkeen.

2:o  Simo Kannasto kertoi, että hän oli ollut paikalla kun Abraham Starck oli omasta, isänsä ja lankonsa Anders Hanen puolesta sanonut kirjanpitäjä Lööfille, joka silloin johti ruukin toimintaa, irti jokaisen työsuhteen. Petter Starck itse ei tämän, huhtikuun lopulla 1767 sattuneen, tapahtuman aikana ole ollut läsnä. Kuultava oli useamman kerran kuullut Starckin sanovan, ettei hän halua mennä hamariin töihin kurjan takkiraudan takia.

Kumpaisellakaan todistajalla ei ollut asiaan lisättävää. Kannasto vaati kulujen korvaamista. Todistajat saivat luvan poistua ja sen jälkeen oikeus antoi asiassa seuraavan tuomion:

Seppämestari Petter Starck on kieltänyt itse sanoneensa palvelussuhteensa Orisbergin ruukin kanssa irti. Kuulluista todistajalausunnoista on toisaalta käynyt ilmi, että hän on useita kertoja kieltänyt haluavansa työskennellä kankivasarahamarissa. Simo Kannaston todistajalausunnosta käy lisäksi ilmi, että seppämestari Starckin poika Abraham Starck on talvella 1766 sanonut kirjanpitäjä Lööfille työsuhteen irti omasta, isänsä ja lankonsa puolesta. Tämän lisäksi Starck on 1.3.1760 tekemänsä sopimuksen mukaisesti sitoutunut yhdessä sepäntyöhön kykenevien lastensa kanssa pysymään Orisbergin ja Kimon ruukkien palveluksessa niin kauan kuin heidän työsuorituksensa ruukin omistajia miellyttää. Tätä edistääkseen ja perhekunnan elannon parantamiseksi ruukin omistajat ovat antaneet Petter Starckille lainaksi rahaa, niin että lainan määrä on nykyisin 2886 kt:ä. Tämän lisäksi Abraham Starckille on annettu erikseen rahaa lainaksi. Poika Abraham Starck on kuitenkin ilman laillista eroa muuttanut Strömsdalin (Juvankosken) ruukkiin Savossa. Ruukki tulee näin ollen kärsimään tappion, kun otetaan huomioon, että Petter Starck on jo niin ikääntynyt, että hänen ei (…)  laskea kykenevän ansaitsemaan velkansa takaisin.

Vuorikäräjäoikeus katsoo tämän vuoksi, että ruukin inspehtori Bengt Mobergilla on ollut tarpeelliset perusteet sulkea Starck työstä maaliskuun 1. pv:stä 1767 lähtien. Koska Starckilla on kuitenkin oltava oikeus yrittää hankkia elantoa itselleen, on hänellä, v. 1766 annetun, kankivasaraseppiä koskevan asetuksen 22. §:n mukaan, oikeus etsiä työmahdollisuuksia seuraavaan pestiaikaan asti, eli 1.4.1769 saakka, sellaisen ruukinomistajan palveluksessa, joka on halukas maksamaan hänen velkansa. Mikäli hän ei onnistu saamaan uutta työpaikkaa, on Starckin tällöin ilmoittauduttava entisen työnantajansa luona, jotta tämä voisi käyttää häntä hyväkseen omassa tai muiden töissä. Mikäli ruukin omistaja ei kuitenkaan halua häntä tällöin pitää, tulee vuorikäräjäoikeus sen jälkeen antamaan päätöksen ruukin velkasaatavasta[ii].

Suomennos T. Arpalahti

Peter Stark. Född 1711 Risinge, Börsjö (v39945.b44.s83; D. 4.Pasc.; T: M. Matis mölnare, Erland Lindberg, velb. jfru Kristina Gyllenstål). Suomen RK:issa *5.4.1708. Hammarsmed. Död före 1795 Pojo Fiskars. Vnht: Karl Larsson ja Elin Bengtsdr.
Infl. (v63070.b96) fr Risinge skn, 'hammarsm.ges.' 28.9.1735 Vingåker, Högsjö.
Utfl. (v63070.b99) (till Kila, Åhlberga) 'hammarsm.ges., hu, dotter 7 veckor gl'  24.9.1737 fr Vingåker.
Infl. fr Ålberga 10.1743 Svärta Norrmalm.
Infl. fr Sverige (Karlsfors Bruk ?) 1749 Bjerno Koskis Bruk. Bno Tuohittu Bohl Koskisbruk Mtl 1750-56.
Utfl. till Kuopio Strömsdal Bruk 1757 fr Perniö Koskis Bruk. Kuopio Juckasbruk Mtl 1757-59.
Utfl. till Stk Obrg 6.3.1760 fr Kuopio Strömsdal.
Infl. fr Stk Obrg 18.8.1768 Kuopio Strömsdal.
Utfl. till Oravainen Kimobruk 22.3.1770 fr Kuopio Strömsdal.
Utfl. 1781 fr Oravainen Kimobruk (UK-292 RK 1778-83).
-  Pso 1.11.1736 Asker (v52866.b10) Maria Berg. Född (RK) 15.9.1715 Sverige. Fr Biskopskvarn. Bjerno Tuohittu Bohl Koskisbruk Mtl 1751-54. Död (84å, hamm.sm. Starks äa) 18.11.1797 Pojo Fiskars, bgr 21/11. Vnht: Abraham Månsson ja Kirstin Johansdr.

 Lapsia:

 Maria Stina Stark. Född 5.8.1737 Vingåker, Högsjö (v63042.b138.s133). Bjerno Tuohittu Bohl Koskisbruk Mtl 1754-55. Suomen RK:issa *1745. Död (åld. 78å) 28.1.1824 Pojo Thomasböle trp p199, bgr 8/2.

-  Pso Erik Törnqvist. Född 12.3.1729 Perniö. Hammarsmed, mästersven, eldvaktare. Död (slag 60å) 15.2.1795 Pojo Fiskars, bgr 22/2. Vnht: Matts Törnqvist ja Maria Johansdr. 

Abraham Stark. Född 27.1.1740 Kila, Ålberga bruk, dpt 2/2 (v59613.b151; T: M:r Erik Olofsson och dg Jakob Druse, hu Katarina Persdr och p Anna Fredriksdr, bägge vid Åhlberga bruk). Hammarsmed. Död (åld.bräcklighet 75.1½) 17.3.1814 Jokioinen ruukki, bgr25/3.
-  Pso 17.10.1762 Oravainen Anna Lisa Höök. Född (RK) 30.5.1744. Död (styng 69å) 16.8.1811 Jokioinen ruukki, bgr 25/8. Vnht: Bengt Höök ja Lisa Olofsdr Björck.

Lena Stark. Född 10.11.1741 Kila, Ålberga bruk, dpt 15/11 (v59613.b155; T: Henrik Gothfrid, dg Anders Stark, hu Maria Gothfrid, p Katarina Johansdr, alla fr Åhlberga bruk). Död (lungsot 67å) 1.11.1808 Stk Obrg , bgr 6/11.
-  Pso 1:o (i skrud) 25.3.1761 Stk Anders Hahne. Född (RK) 1741 Sverige, Karlskoga. [Harri Kujala: s. Nora, Hagby hammare]. Död (hits.feber 27å) 20.12.1768 Stk Obrg , bgr26/12. Vnht: Elias Klaesson Hahne ja Margeta Olofsdr.
-  Pso 2:o 9.4.1780 Stk Hans Bergström. Född (RK) 1718 Sverige Södermanland. Knipsmed. Död (åld.bräcklighet 68å) 12.8.1785 Stk Obrg, bgr14/8.
-  Pso 3:o 8.5.1787 Stk Johan Mattsson Dunder. Född (RK) 1.11.1718 Sverige. Död (åld. 85å) 17.1.1803 Oravainen Kimo, bgr 23/1. 

Greta Lisa Stark. Dpt 25.10.1743 Svärta, Norrmalm bruk (v62260.b185.s181; T: bokh. Jan Broman, hammarsmeden Hindrik Gode, klensmeden Anders Bengtsson, jfru Greta Ehrnstedt i Norshammar, hans p Greta Warndorph).

---

[i] https://fi.wikipedia.org/wiki/Vuorioikeus

[ii] Vuorihallituksen arkisto - Vuorikäräjien pöytäkirjat 1766-1768 (Ca:2), jakso 126: 13.2.1768 Orisberg; Kansallisarkist

Varsinaista latinankieltä

Carl Gustaf von Essen syntyi maaliskuussa 1815 Oravaisten Kimon ruukilla, jossa hänen vanhempansa tuolloin asuivat. Isä Otto Mauritz oli Pohjanmaan jalkaväkirykmentin luutnantti, jonka ensimmäinen puoliso oli Carl Gustafin äiti Brita Kristina Thoden. Carl Gustaf sai lähteä Vaasan triviaalikouluun talvella 1824 ja kuusi vuotta myöhemmin hänestä leivottiin ylioppilas Helsingissä. Opiskelujen jälkeen hänet vihittiin papiksi Turun hiippakunnassa loppuvuodesta 1840.

Hän julkaisi väitöskirjansa toukokuussa 1867, jonka jälkeen Carl Gustaf teki opintomatkoja Ruotsiin ja Tanskaan. Papppina hän toimi virkaurallaan Espoossa, Tenholassa, Ylihärmässä ja Laihialla. Aleksanterin yliopiston käytännöllisen teologian vt. professori hänestä tuli 1866 ja seuraavana vuonna oli vuorossa vakinaistaminen. Hän erosi virastaan täysin palvelleena 1875 ja sai harvinaisen riemumaisterin arvon 30.5.1890.

Hän asui perheineen mm. omistamallaan Espoon Hiedan tilalla sekä myöhemmin Hattulan Herniäisen talossa. Valtiopäivämiehenä von Essen oli istuntokaudella 1863-64 sekä uudelleen 1872. Carl Gustaf von Essen kuoli heinäkuussa 1895. Edellisenä vuonna oli menehtynyt hänen vaimonsa Sofia Arppe, joka oli ollut aiemmin naimisissa kiteeläisen tilallisen, Johan Fabritiuksen kanssa.

Carl Gustaf von Essenin pitkä ura antoi aiheen moniin hauskoihin tarinoihin, joista tässä yksi;

Käytännöllisen teologian professorin, von Essenin aikana piti laatia latinankielinen väitöskirja pastoraalia varten. Eräs iällinen pappi, joka ei ollut uskaltanut lähteä suorittamaan pastoraalia, sai olla huonosti palkatussa ylimääräisessä pappisvirassa. Professori tavattuaan kerran miehen kysyi tältä, miksi hän ei ollut suorittanut tutkintoa. Toinen ilmoitti syyksi sen, ettei kyennyt laatimaan latinankielistä väitöskirjaa.

Von Essen lupasi auttaa miestä mäessä ja laati yksin tein sen hänelle valmiiksi. Mutta vieläkään ei pappi uskaltanut mennä tuomiokapituliin suorittamaan tutkintoa. Profesorin tutkailuun pappi selitti, että väitöskirjaa piti puolustaa latinaksi ja siihen hän ei pystynyt. Professori lupasi nyt onnettomalle sorvata sopivan latinankielisen lauseen, joka sopi vastaukseksi mihin paikkaan tahansa.

Tutkinto alkoi piispan ja tuomiokapitulin herrojen läsnäollessa. Kaikki sujui hyvin ja toisinaan korkeat kuulustelijat vetivät suunsa hymyyn kuullessaan tuon professorin keksimän latinankielisen lauseen. Hän selviytyi hyväksytysti tutkinnosta.

Pappismies ei ollut kuitenkaan ottanut selkoa, mitä lause merkitsi, ja von Essen oli käyttänyt outoja sanankäänteitä. Lause kuului näin käännettynä; "Heikkohan tämä väitöskirja on joka kohdassa, mutta armahtakaa minua. Olen isoperheinen ja tarvitsen vakinaisen viran".