Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2011.

Remsuja

jatkoa 28.12.2011 ilmestyneelle tekstille....

Lautamies (myös veronkantaja, tuomari) Iakunka, nykykielellä Jakov, lienee syntynyt n. 1620 ja hänen isänsä Paavo ehkä 1500-luvun puolella. Iakunkalla oli kolme poikaa: Petr, Semen ja Nikita. Vuokkiniemen kirkonkylällä oli vielä 1900-luvullakin Remsujen asuttama Vanhala-niminen talo. Jos nimenmuodostus on ollut samanlainen kuin Suomessakin, jossa Vanha-alkuiset talon ja kylien nimet yleensä viittasivat alueen kaikkein vanhimpaan asutukseen, niin ehkä jo Jaakko Paavonpoika oli valinnut talonsa paikaksi Ylä-Kuitin rannan nykyisen Vuokkiniemen kohdalla.

1800-luvun perimätieto (tarkemmin sanottuna vuodelta 1872, jolloin Remssulat eli Remsuset muodostivat "lähes puolet" Vuokkiniemen asukkaista, joita 1865 oli ollut yhteensä 634 kpl) muisti Remsu-suvun kantaisän tulleen Vienaan Pohjois-Pohjanmaan Limingalta .

Remsu-nimeä ei tavata Limingalla, mutta sen sijaan siellä vuoden 1548 verokirjassa mainitaan nimi Kramsu, joka 1570 ja 1654 ki…

Lohjalainen Martelin-suku

Tämä voi olla jo toistoa, mutta sukunimi Martelin on kummitellut viimeisen kuukauden aikana tutkimuksissani hyvin taajaan. Tällä kertaa katse suuntautuu Lohjalle ja ennen kaikkea Lohjansaaren Martin taloon, josta eräät esivanhempani löytyvät.

Martti oli yksi pitäjän vanhimmista tiloista ja se pysyikin jakamattomana aina vuoteen 1973 saakka, jolloin se silloisen isännän kuoltua myytiin. Tämän jälkeen tila lohkottiin useampaan osaan.

Talo ei oli saman suvun jälkeläisillä ainakin 1700-luvun alkupuolelta lähtien. Tuolloin noin vuonna 1658 syntynyt Abraham Jöransson tuli Martin isännäksi. Hänen elämänsä ei muodostunut kovin rauhalliseksi Isovihan aikoina. Venäläiset valloittajat veivät Abrahamin hevosen jättäen sen lopulta Siuntioon. Siellä elukan osti eräs paikallinen isäntä muutamilla viinatuopillisilla. Kun rauhanaika taas koittu, löytyi hevonen Askolan pitäjästä Itä-Uudeltamaalta. Sieltä Abraham yritti saada omaisuuttaan takaisin käräjöimällä.

Toisaalta Abrahamin ja hänen vaimonsa Kree…

Lyhyt katsaus Vuokkiniemeen

Kaikkein vanhimmat asukkaat Vuokkiniemellä ja koko Vienan Karjalassa (Venäjän Itä-Karjalan pohjoinen osa) olivat metsäsaamelaisia. Tsaari Mihail Romanovin käskykirjeessä metsäsaamelaisille 1620 mainittiin Kuittijärven kylä, joka tarkoitti joko Vuonnista, Uhtuaa tai jomman kumman kohdalla sijainnutta saamelaissiidaa. Vielä 1800-luvun vuokkiniemeläiset osasivat osoittaa saamelaisten kiviraunioita, peurahautoja ja kodansijoja. Alkuliite "Vuokki" onkin saamelaisperäinen sana; alkuosa pohjatuu todennäköisesti saamen kielen sanaan ”vuogga”, ”vuoga”, joka merkitsee onkea. Vuokki-alkuisia paikannimiä löytyy lisäksi heti rajan toiselta puolella Hyrynsalmelta sekä esim. Vuokkiniemi Pohjois-Savon Karttulasta ja Vuokki-lahti Keski-Suomen Uuraisissa.


Ruotsin ja Venäjän 25 vuotta kestänyt pitkä ja kuluttava sota oli loppunut Täyssinän rauhaan 1595 ja mahdollisti viimeisten erämaiden rauhanomaisen haltuunoton. Itä-Karjalan pohjoinen osa, Vienan-Karjala, jäi rajan itäpuolelle. Vuokkiniemen …

Svärd-sukuisia

Jakob Andrissasson ripusti 1331 Kokemäellä sinettinsä Satakunnan maakunnan ja Turun linna-päällikön sinettien rinnalle erääseen panttikirjeeseen. Joskus piispa Pentin aikana (1321-38) Jakob vaihtoi piispan kanssa maita: Jakob luovutti perintömaitaan Ahvenanmaan Getassa ja sai tilalle Ulvilan Sunniemen ja Toukarin tilat. Samalla käy ilmi, että Jakobin veli oli Kokemäen kirkkoherra Stigulf Andersson (nähtävästi samoihin aikoihin 1300-luvulla perustettu Ulvilan, Ulfsbyn seurakunta sai nimensä juuri Stigulfista). Jakobin ja Sigulfin velipuolia olivat ahvenanmaalaiset voudit Nils ja Sigurd Byskalle, joiden vanhemmat olivat Magnus Byskalle ja Dalkarbyn Margareta. Vuonna 1344 Jakob oli Ulvilassa erään tiluskaupan todistajana ja allekirjoitti tittelillä “legifer in Finlandia”, tuomari Suomessa (siihen aikaan Suomella tarkoitettiin Varsinais-Suomea). Kolme vuotta myöhemmin hän tarkensi Ulvilan asiakirjaa ja myös toimeansa: “legifer parcium orientalium iuris finnonici” eli Itämaan suomalaisen o…

Vanhoja joulutapoja Karjaan pitäjästä

Kansanperinteen tutkija W.E.V Wessman esitteli Hembygden -lehdessä vuonna 1910 muutamia Karjaata koskevia muistiinpanoja. Nämä koskivat mm. erilaisten juhlapäivien viettoa muinaiselle suur-Karjaalla. Joulun osalta hän oli merkinnyt ylös seuraavaa;

"Jouluaamuna on ruoaksi oltava palttua tai suuria makkaroita sekä keitettyä silavaa.

Joulupäivän aamuna on elukoille annettava parasta ja niitä on kasteltava, jotta ne saavat olla rauhassa koko joulupäivän. Silloin ei myöskään pidä lapioida navetassa eikä avata ovia ja luukkuja. Toisena päivänä on sen sijaan kiirehdittävä lapioimaan niin kiireesti kuin mahdollista.

Mies se, joka ensiksi on valmis. Sinä päivänä nimittäin nuorilla oli tapana kulkea pukeutuneina navetasta navettaan katsomaan, oliko kaikki kunnossa. Se, joka oli ollut hidas käänteissään, joutui ivan ja pilkan kohteeksi, kun pojat lauloivat tapaninlauluaan.

Joulupäivänä ei pidä mennä vieraisiin. Joulupeikoksi kutsutaan sitä, joka sinä päivänä menee kylään."

Taas yksi Martelin-sukuinen...Turus'

Tämän viikon teemamatkallani etenin muutama päivä sitten Turkuun, jossa seitsemännessä kaupunginosassa asui muuan merimies Gabriel Wilhelm Martelin 1860-luvulla. Tämä herra ei sopinut sen paremmin Kiskon kuin Pohjan pitäjän Martelin-sukuisiin eikä oikein lohjalaisiin vastaaviin sukuihin. Hänen oli siis saanut nimensä jostain muusta syystä.

Onneksi HisKistä löytyvät myös henkilöiden osoitteet, joiden avulla heidän jäljittämisensä entisen pääkaupunkimme jättimäisistä rippikirjaniteistä on hyvin helppoa. Salaperäinen numerosarja merimies Martelinin kohdalla on 7.30.5, joka tarkoittaa seitsemännen kaupunginosan 30. korttelin taloa numero viisi. Samassa talossa asui toki paljon muutakin väkeä ja talo viisi käsittääkin peräti kahdeksan rippikirjan sivua ja varmasti toistasataa henkilöä.

Näin Gabriel Wilhelm syntymäpaikaksi paljastuu Kisko ja päivämääräksi tammikuun seitsemäs vuonna 1834. Samalla sivulla on myös hänen tuleva vaimonsa, nuori neiti Vilhelmina Ström, jonka kerrotaan syntyneen T…

Pohjan Pehrbölen Martelinit

Pohjan pitäjän Pehrsbölen Yttergårdin lampuodin poikana vuonna 1744 syntynyt "esisetäni" Erik Eriksson muutti vanhempiensa mukana 1763/1764 Degernäsin kylän Nedergårdin taloon. Isä Erik Abramssonista tuli tuolloin tilan uusi lampuoti tai talollinen. Suurin osa Pohjan pitäjän taloista kuului joko Fiskarsin tai Billnäsin ruukille, joten isännät olivat periaatteessa vain vuokraviljelijöitä.

Isä Erik Abramsson kuoli 1779 ja äiti Maria 1790. Yhdessä vaimonsa Maija Johansdotterin kanssa Erik Eriksson sai ainakin seuraavat lapset; Anna Stina (1769), Erik (1772), Anders (1774), Ulrika (1777), Johan (1780) ja Henrik (1783). Koska perhe asui lähes täysin ruotsinkielisellä seudulla, olet katsonut aiheelliseksi olla "normalisoimatta" rippikirjoissa käytettyjä patronyymejä ja etunimiä.

Kaikki lapset Anna Stinaa lukuunottamatta käyttivät aikuisena sukunimeä Martelin, jonka alkuperää on hyvin hankala jäljittää. Samoihin aikoihin vaikutti Antskogin Marttilan talossa samanniminen s…

Martelinit Loviisassa ja Koivistolla

Elokuun puolivälissä tänä vuonna kirjoittelin muutamia kertoja Heerman-sukuisista henkilöistä, jotka olivat löytäneet tiensä Karjaalle, Snappertunaan ja Tammisaareen. Tässä yhteydessä keräilin tietoja Karjalohjan Kuusian Isotalossa 1764 syntyneen Niilo Heermanin jälkeläisistä. Niilo isännöi myöhemmin Karjaan Bondbyn Övergårdia sekä Snappertunan Trångsundissa ollutta taloa. Sain tuolloin selvitettyä yhden sukupolven eteenpäin hänen kahden lapsensa, Enochin ja Ulrikan jälkeläisiä. Jäljelle jäivät Eva Agatan, Maja Stinan, Karl Fredrikin, Gustavan ja Carl Gustafin myöhemmät vaiheet.

Viikonloppuna innostuin keräämään itselleni melko läheistä sukupiiriä, Pohjan pitäjän Martelineja yhteen kasaan. Tässä yhteydessä lisäsin tietokantaani Degernäsin kylän Nedergårdin lampuotina 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa olleen Erik Eriksson Martelinin sekä hänen sisarustensa jälkipolvia. Samassa huomasin, että Pohjassa esiintyi toinenkin samanniminen suku. Tämä oli ottanut nimensä Antskogin kylässä sijait…

Nimi Rosenqvist

jatkoa 12.12.2011 ilmestyneelle tekstille...



Järvenpäässä avioituivat 23.10.1796 Henrikin ja Marian poika, nuori räätälinkisälli Mikael Rosenqvist (Michel, Michael) ja sisäkkö Maria Ekman. Molempien osoite oli vihkimerkinnässä Järvenpään kylä. Mikael oli jo nuorena ilmeisesti laitettu räätälinoppiin Helsinkiin, sillä seurakunnan lastenkirjassa mainittiin, että hän oli 1780-luvulla siellä. Takaisin tullessa Mikael Henrikinpojalla oli siis sukunimi ja hän oli Tuusulan ensimmäinen Rosenqvist. Saiko hän nimensä jo Helsingissä vai vasta palattuaan Järvenpäähän, jää epäselväksi.

Kuten kaikki muutkin nimet oli Mikaelin valitsema tai hänelle annettu nimi "Rosenqvist" oman aikansa tuote. Nimityypin synty on haettavissa Ruotsi-Suomen 1600-luvun alussa alkavalta suurvaltakaudelta, joka toi mukanaan eräänlaisen mahtipontisuuden nimistöön. Aateloidut suvut, porvarit tai kouluja käyneet henkilöt saattoivat silloin muuttaa nimensä latinalaiseen muotoon (esim. nimi Vinblad -> Pampinaeus),…

Tuusulassa tapahtuu

jatkoa 8.12.2011 ilmestyneelle tekstille;

Torpparille taattiin siis elinikainen nautinta raivaamiinsa tiluksiin, mutta maat saatiin isännän omaan käyttöön torpparin kuollessa tai laiminlyödessä jonkin sopimuskohdan tai torpparin itse kyllästyessä ja lähtiessä pois. Juuri Karmanin tapauksessa kävikin niin, että kartanoisäntä, vänrikki Stålhane haastoi tämän 1774 käräjille, kun tämä ei ollut kolmen vuoden aikana osoittanut erityistä kiinnostusta raivata peltoa ja niittyä, vaan hän oli luvatta hakannut 26 sahatukkia, kaskennut lähes yhden hehtaarin ja perustanut 100 kuorman hiilimiilun. Kaskeamisen yhteydessä hän oli polttanut toisen torpparin Gabrielin aidan. Mats vetosi sopimuksessa luvattuun metsänkäyttöikeuteen, joka epämääräisesti muotoiltuna tarjosi hänelle hyvän porsaanreijän. Karman muutti pois seuraavana keväänä ja eleli myöhemmin kirvesmiehenä Porvoossa.

Tuusulassa asui v. 1800 lähes 2.400 henkeä; asukasmäärä oli lähes 2.5-kertaistunut 50 vuodessa. Odotetusti oli näistä alaikä…

Abram Erikssonin pesue

Tällä viikolla otin työn alle jo vuonna 1988 aloittamani sukupuun, joka tällä erää alkaa Pohjan pitäjässä 1730 syntyneestä Abram Erikssonista. Mukana on vain muutama sukupolvi, sillä muutoin jotkut sukuhaarat ulottuisivat aina 1900-luvulle saakka. Esipolviakin Abramille löytyisi, mutta koska mies tavallaan perusti oman sukuhaaransa Kiskon Kajalan kylään, on hänen ottamisensa lähtöhenkilöksi perusteltua.

Kuten oheisesta, työstön alla jatkuvasti olevasta taulustosta selviää, ovat jälkipolvet käyttäneet hyvin monia eri sukunimiä. Abram ei itse ottanut mitään nimeä käyttöönsä eivätkä sitä tehneet hänet kolme aikuisikään ehtinyttä poikaansa. Itseasiassa Abramin pojanpoika Aleksanteri kuoli Kiskossa 1906 yhtä edelleen "pelkkänä" Erikssonina, Erkinpoikana. Vasta hänen lapsensa ottivat itselleen jos jonkinlaisia sukunimiä, jotka kaikki olivat suomalaisia. Sen sijaan Abram Eriksson itse taisi puhua vain ruotsia, sillä hänhän oli kotoisin Pohjasta, yhdestä Uudenmaan ruotsalaisimmista …

Torpparisopimus

Tuusulan pitäjän (nykyisin jaettu Tuusulaan kuntaan sekä Keravan ja Järvenpää kaupunkeihin) Järvenpään kylä sijaitsi alunperin Tuusulanjärven kaakkoisrannalla, nykyistä kaupunkia etelämpänä. Siellä oli 1600-luvulla ollut 8 taloa: Kyrölä, Yrjölä, Juhola, Jäppilä, Simola ja Seutula sekä 2 nimetöntä autiotilaa. Mikään näistä taloista ei ollut suuri ja köyhyydestä johtuvia omistusvaihdoksia tapahtui 1700-luvullakin. Kyrölästä, joka vielä 1680-luvulla oli ollut autioluettelossa, tuli 1695 ratsutila ja 1702 sen perintöoikeuden osti Isak Bucht. Vaikka se kaiken aikaa oli kruununtila (omistajalla oli vain perinnöllinen hallintaoikeus, ei omistusoikeutta), sanottiin sitä jo 1740-luvulla kartanoksi. Vuonna 1752 se siirtyi Isak Buchtin pojille: pääosa majoitusmestari Fredrikille (k. 1801) ja yksi kolmannes kersantti Karl Adolf Buchtille (k. 1810). Tämä jälkimmäinen osa tultiin myöhemmin tuntemaan nimeltä Nygård. Kyrölästä kehittyi Järvenpään suurin tila, 1760 Buchtit hankkivat hallintaoikeuden J…

Jaakko Teitin valitusluettelon kaavio

Vajaa sata vuotta myöhemmin, 1550-luvulla, keräsi kirjuri Jaakko Teitti (Jakob Teitt) kuningas Kustaa Vaasan käskystä ns. valitusrekisteriä rälssiaatelin laittomasti verovapaiksi otetuista maaomistuksista. Valitusrekisterissä Erengisle Björninpojan alle on merkitty mystinen Rouva Karin, joka "sanottiin olleen kuningas Karl Knutinpoika Bonden avioton tytär”.

Valitusrekisterissään teki Jaakko Teitti selvitystä Tjusterbyn sukulaisuuksista ja lisäsi kirjoitukseen piirroskuvion. Erengislen alapuolella on kuviossa kuitenkin epäselvyyksiä. Arvidin ympyrä on vedetty yli ja Arvidin ja Karinin välille on piirretty viiva, jonka alla on sana "tveke" (nykyruots. tveka, epäröidä). Lisäksi on poikittaisviivan alla teksti “Hustru Karin var K. Karls oechte dotter, som the seije” ("Vaimo Karin oli K. Kaarlen avioton tytär, kuten sanovat"). Vai oliko kuninkaan tytär Karin ehkä Arvid Erengislenpojan vaimo?

Kuvio ja teksti onkin jakanut tutkijoiden mielipiteet. Joidenkin (Carpela…

Björn Pederinpojan jälkeläisistä lisää

jatkoa 2.12.2011 ilmestyneelle tarinalle


Erengisle Björninpoika oli asemies ja linnanvouti Viipurin linnassa 1440-luvulla, kuten isänsäkin aikaisemmin. Hänen asuinkartanonsa oli äidinisän Ingen tila Gammelgård. Erengislellä oli harvinainen, joskaan ei muuten täysin muuten tuntematon etunimi. Hän omisti maata Ruotsissa Hammerstan lähellä, joten hänen isänsä Björn ehkä oli suku- tai virkasuhteessa korkearälssiseen ns. Hammersta-sukuun, jossa etunimi Erengisle myös esiintyi. Hammersta-suvun Erengisle Nilsinpoika oli mm. ollut vouti Viipurissa n. 1380-95.

Erengisle Björninpoika ja hänen siskonsa Ingeborg olivat 28.4.1447 Nynäsissä Tukholman eteläpuolella sopimassa perintöjään Ruotsissa ja Uudellamaalla. Erengisle antoi Ingeborgille täyden veljenosuuden kaikesta siitä perinnöstä, joka oli heille tullut tai oli tuleva heidän vanhemmiltaan, kiitokseksi kaikesta siitä ystävällisyydestä ja rakkaudesta, jota Ingeborg oli hänelle osoittanut. Maaperintöjen yleinen veljenosuus oli muutoin 2/3 ja s…

Eräs Olin Mustion ruukilta

Jos Mustion ruukin lukkarina 1800-luvun puolivälin tienoilta eteenpäin toiminutta Karl Gustaf Olinin elämää katselee historiakirjojen valossa, kiinnittyy huomio ensimmäisenä hänen ja vaimo Olga Josefina Strömbergin valtavaan lapsikatraaseen. Perheen esikoinen syntyi morsiamen ollessa vain 16 vuoden ikäinen ja viimeinen eli viidestoista lapsi näki päivänvalon lähes 30 vuotta myöhemmin. Kaiken kukkuraksi pariskunnalle ei syntynyt yhtään kaksosia, joten käytännössä Olga Josefina oli vuosien 1847-1875 välillä lähes koko ajan raskaana. Melkoinen saavutus tältä tarmokkaalta naiselta.

Karl Gustaf oli syntynyt Mustiolla vuonna 1821. Hänen isänsä Karl Olin työskenteli ruukilla suutarina. Äiti Lovisa Strömbergin isä oli ruukin mylläri. Myös isänisä Wilhelm Olin kuului ruukin runsaslukuisiin työmieskaartiin.

Olga Josefinan vanhemmat olivat Mustion kartanon kamaripalvelija ja hovimestari Karl Gustaf Strömberg ja Ulrika Vilhelmina Dufva, vasarasepän tytär ruukilta. Karl Gustafin isä oli taasen tal…

Björn Pederinpoika

Björn Pederinpoika eli Björn Diekn (tai saksalaistyylisesti Deken) osti 1404 Porvoon seurakunnalta maata Porvoon pitäjän Jakarista 40:llä räävelin markalla. Ehkä hän jo silloin oli naimisissa Ingridinsä kanssa, jonka kotitila Tjusterbyssä sijaitsi lähistöllä.

Björnin puoliso Ingrid Ingentytär oli mielenkiintoisesta, mutta merkintöjen vähyydestä johtuen arvoituksellisesta suvusta. Pernajanlahden länsirannalle oli aikojen kuluessa muodostunut rivi sätereitä, aatelisten kotitiloja, joista Tjusterbyn Gammelby oli vanhin ja jonka Ingridin isä Inge Ingenpoika omisti 1300-luvun loppupuolella. Tiedot Inge Ingenpojasta ovat niukat ja hänen vaimostaan niitä ei ole lainkaan. Heillä oli kaksi poikaa ja kolme tytärtä - Inge, Arvid, Märta, Kristina ja Ingrid. 1550-luvulla kirjoitetun selvityksen sanamuodosta ”Gammelbyn Inge” (”Inge på Gambleby”) on päätelty, että Inge oli rälssisäätyyn kuuluva. Erään tiedon mukaan Ingellä olisi myös vaakuna, jonka aihe oli aseistettu käsivarsi (beväpnad arm). Maini…

Lisää Storfinnaksen väkeä

jatkoa 28.11.2011 ilmestyneelle tarinalle....

Henrikin ja Johannan jälkeen olivat isäntäväkenä 12.11.1735 avioituneet Anna Henrikintytär (synt. n. 1709) ja Erik Hansinpoika (n. 1707 - kuollut 1778 mennessä, isäntänä ainakin 1765 asti; merkittiin kuitenkin jo 1761 sanalla “bräcklig”, hauras). Anna lienee ollut edellisen isännän Henrik Henrikinpojan nuorempi sisko. Annalla ja Erikillä oli lapset:

1. Karin Erikintytär, s. 8.7.1736
2. Johan Erikinpoika, s. 30.12.1737, Storfinnaksen seuraava isäntä, pso. 1765 Anna Andersintytär Träskbyn Mattakselta
3. Erik Erikinpoika, s. 27.1.1740.
4. Anna Erikintytär, s. 25.10.1742, pso. 1768 talonpojan poika Gustav Gustavinpoika Skogbystä
5. Maria Erikintytär, s. 20.3.1745, pso. 1785 talonpoika Henrik Jakobinpoika Borgbyn Skepparsista
6. Henrik Erikinpoika, 27.4.1747
7. Hans Erikinpoika, s. 4.4.1750
8. Anders Erikinpoika, 2.6.1751 - 29.7.1821, Porvoon Kulloon Laversin rusthollari, pso. Kristina Mattsintytär Laversilta
9. Hans Erikinpoika, s. 30.8…

Mies joka halusi takaisin Pöytyälle

Pöytyän Kumilan kylän Nikulan eli Rantalan rusthollin perillisen, Juho Juhonpojan ja hänen vaimonsa Maria Kaapontyttären ensimmäinen lapsi syntyi joulun alla 1793. Tuomas-poika sai vuoteen 1811 mennessä seuraa Liisasta, Mariasta, Riitasta, Justiinasta, Johannasta, Ulrikasta ja Leenasta. Vaikka ratsutilalta olikin syntyisin, ei isä-Juhosta koskaan tullut rusthollaria, vaan renki ja torppari kotitalonsa maille.

Juho menehtyi vanhuuden heikkouteen kesällä 1842 ja leski Maria kuoli samasta syystä syksyllä 1846. Esikoispojan kohtalo luultavasti suretti molempia aina hautaan saakka, sillä vuonna 1814 Tuomas rahdattiin Pöytyältä Sveaborgiin eli Suomenlinnan vankilaan. Syynä oli varkaus, josta hänet tuomittiin elinkautiseen vankeusrangaistukseen.

Useita vuosikymmeniä myöhemmin eli marraskuun puolivälissä 1870 Pöytyän yhteinen kunnankokous sai pohdittavakseen erikoisen anomuksen. Kruununvoudin antamalla määräyksellä kokoukselta kysyttiin kunnan halua "takasin ottaa elinaikais-vangia Tuomo…

Evitskogin Ajalin

Kirkkonummen Evitskogin kylässä asuneen torppari Fredrik Ajalin syntymäpitäjäksi on 1850-luvun rippikirjoissa merkitty Kisko. Koska luulin jo keränneeni talteen kaikki kiskolaiset Ajalinit, olinkin hieman hämmästynyt tästä yllättävästä löydöstäni.

Fredrikin ensimmäinen puoliso oli Maria Christina Velin oli peräti 24 vuotta miestään vanhempi. Edellä mainitussa rippikirjassa Maria Christinan sukunimenä on tosin Eklund, joka oli hänen ensimmäisen puolisonsa nimi. Evitskogin torppari Erik Eklund kuoli "mahakramppeihin" loppusyksystä 1837. Kaksi vuotta myöhemmin silloinen kaivostyöläinen Fredrik "Ojalin" nai sitten lesken. Vihittyjen luettelossa tuoreen sulhasen nimi on siis väärin.

Yhteisiä lapsia Fredrikille ja Maria Christinalle ei syntynyt, varmastikin morsiamen korkean iän takia. Maria Christina menehtyi rintakuumeeseen maaliskuussa 1854 ja noin vuoden päästä Fredrik vei vihille niin ikään kiskolaisen Eeva Lovisa Abramintyttären, joka oli ollut jonkin aikaa piikan…

Storfinnaksen sukua Sipoosta

Uudenmaan saaristossa kalastaneet virolaiset saivat viikinkiaikana (800 - 1050 aaj.) kilpailijoikseen hämäläiset, jotka alkoivat tehdä kalastus- ja metsästysretkiä rannikolle, mm. nykyisen itä-uusimaalaisen Sipoon alueelle. Sipoonjoki toimi kulkuväylänä Suomenlahden rannikolle, jossa hämäläiset saattoivat käydä kauppaa esim. turkiksilla.

1200- ja 1300-luvulla ruotsalaiset uudisasukkaat purjehtivat Sipoonjokea ylös ja perustivat asuinpaikkansa Sipoonjoen ja sen sivujokien hedelmällisiin laaksoihin. Syy ruotsalaisten maahanmuuttoon oli väestöpaine ja toisaalta mahdollisesti ylhäältä organisoitu, järjestelmällinen muutto. Ruotsalaisten asettuessa asumaan Sipooseen siellä oli jo jonkin verran suomenkielistä asutusta, joka oli peräisin todennäköisesti Hämeestä. Hämäläiset harjoittivat kaskiviljelyä ja asettuivat sen vuoksi asumaan metsäisille alueille Sipoon itä-, koillis- ja lounaisosiin. Myös virolaisia muutti Sipooseen.
Sipoo mainittiin aikakirjoissa Porvoon emäseurakuntaan kuuluvana ka…

Nuoren naisen päiväkirjasta, osa 2

24.5.1900 jatkuu...


.........."Suomen Laulun" konsertti oli mahtava. He lauloivat sydämellisesti antaumuksella. Paikalla oli tosi paljon väkeä. Kun kävelimme Madden kanssa konsertin jälkeen Espalla, näimme jälleen Totten. Haluaisin toivottaa hänet sinne missä pippuri kasvaa, mutta mitäs se auttaisi - kohteliaisuudesta minun täytyy lähteä hänen kanssaan.

Luulen tulevani ilkeäksi (jälleen), mutta ei ei, se ei saa tapahtua! Mitäs siitä nyt, etten tänään saanut spaseerata rappukäytäväihastukseni kanssa. Korjaan tilanteen joku toinen päivä.

Ehkä olikin vain ihan hyvä, että se sai nähdä, ettei ole ainoa, joka nauttii minun seurastani. Yhden asian päätin; nimittäin sen, etten lyö enää. Pois se minusta, olen päättänyt.

Ajatella, tuskin viikkoa enää ja sitten adjö kolmeksi kuukaudeksi. Mutta en ajattele sitä nyt, nämä viimeiset päivät haluaisin pitää oikein hauskaa. Toivottavasti kaikki menee niin kuin toivon!



Kiitos GM!

Nuoren naisen päiväkirjasta, osa 1

Suomalaisen aatelissuvun jälkeläinen, neiti Helene von Haartman piti ahkerasti päiväkirjaa ainakin 1900-luvun alussa. Yksi näistä pienistä, vahakantisista vihkosista ajautui haltuuni nettituttavani Jaana Hietalan kautta. Kiitos kovasti tästä mahdollisuudesta kurkistaa reilu vuosisata sitten eläneen, aikuisuuden kynnykselle ehtineen neitosen henkilökohtaiseen elämään. Erittäin kauniilla käsialalla kirjoitettu vihkonen kertoo hänen vaiheistaan 24.5-5.10.1900. Huolellisesti numeroituja sivuja mahtuu tähän jaksoon peräti 107 kappaletta. Julkaisen tässä blogissa näitä päiväkirjamerkintöjä aina lauantaisin seuraavan parin kolmen kuukauden ajan ellei eteeni tule ylivoimaista estettä. Kirjoitukset etenevät kronologisesti ja suomennokset ovat itseni tekemiä - alkuperäisteksti on ruotsiksi. Olen stilisoinut samalla sisältöä diskreetisti.

24.5.


Kello yhdeksän aikaan soitin Sylville ja sain tietää, ettei hän ollut lähdössä merelle tänään. Lähdinkin Madden luo ja päätimme yhdessä mennä ulos kuuntele…

Murha Tarvasjoella

Vuoden 1872 tammikuulta Marttilan seurakunnan haudattujen luettelosta löytyy Rekoisten torpparin leski Anna Kaisa Jaakkola, jonka kuolinsyyksi on merkitty "mördad", murhattu. Kuka tämä uhri oikein oli ja miksi hänet murhattiin?

Marttilan rippikirjoista käy selville, että Anna Kaisa oli jo yli 76 vuoden ikäinen joutuessaan verityön uhriksi. Rippikirjojen mukaan hän syntyi 1.1.1796 Pöytyällä, mutta tuolla päivämäärällä ei Auranmaan eikä varsinkaan Pöytyän kastetuista löydy sopivaa henkilöä. Rippikirjoja on nykyään helppo selailla netissä ja näin Anna Kaisan vaiheita ennen murheellista loppua on helppo selvittää.

Hänen aviomiehensä, renki, muonatorppari ja lopulta Rekoisten kylän Uudentalon Jaakkolan torppari Jaakki Heikinpoika kuoli jo helmikuussa 1856 vanhuuden heikkouteen. Pariskunta oli mennyt naimisiin 1816. Tuolloin Jaakko oli renkinä Krouvin kylässä, kun taas Anna Kaisa mainitaan vain Kaisa Antintyttärenä. Kun perhe muuttaa hetken päästä Heikolaan, ilmestyykin vaimon ni…

Kappalainen Brander

Mikkelissä 22.4.1822 syntyneestä Fredrik Wilhelm Branderista tuli vuonna 1860 luovutetun Karjalan alueella olleen Kaukolan pitäjän kappalainen. Hän hoiti tätä tointa menestyksellisesti aina kuolemaansa saakka 20.3.1899. Ehtipä hän 1866-69 olla myös seurakuntansa virka- ja armovuodensaarnaaja.

Vaikka Brander oli oppinut ja varmasti viisaskin mies (hän taisi seitsemää kieltä), istui hän myös paljon herraseurassa nauttimassa totilaseja. Kaukolaan oli kerääntynyt jonkin verran eläkkeellä olevia virkamiehiä ja heidän kanssaan kappalainen kävi vilkkaita keskusteluja elämän eri alueilta.

Joskus lauantai-illat tahtoivat venyä tarpeettoman myöhään, joten sunnuntaiset kirkkoonlähdöt olivat välillä vaikeita. Kerran Branderille kävi se unohdus, että jo viikolla valmiiksi kirjoitettu saarna jäi lähtötohinoissa kotiin. Saarnastuoliin noustuaan miehemme alkoi etsiä tuota paperia, mutta ei tietenkään löytänyt. Brander suorastaan tulistui;

"Jeesus, Perkele!


joka käy ympäri niin kuin kiljuva jalopeu…

Sika pankkiirina

Tarvasjoen Seppälän kylässä tapahtui ulkopuolisten silmissä naurettavan hauska episodi syksyllä 1908. Eräs kylän pientilallisista ei luottanut pankkeihin, vaan halusi pitää rahat itsellään turvassa. Niinpä hän oli koonnut omaisuutensa pieneen rahakukkaroon ja kätkenyt sen patjansa olkiin kertomatta koko asiasta mitään vaimolleen.

Kun tilallisemme sitten kerran olisi tarvinnut hieman rahaa, olikin kätköpaikka tyhjä. Saman tien mies kävi utelemaan vaimoltaan, olisiko tämä löytänyt kukkaron ja pannut sen sitten jonnekin muualle talteen.

Vaimo ei tiennyt rahoista mitään, mutta sanoi vaihtaneensa patjojen oljet vähän aikaa sitten. Vanhat, käytetyt oljet hän oli vienyt pahnoiksi talon sikolättiin.

Niinpä mies pisti pystyyn täydellisen "kotitarkastuksen" sikalassa, mutta ikävä kyllä rahat ja kukkaro pysyivät kateissa. Pakon edessä lahdattiin nyt itse sika, koska olihan ilmeistä, että elukka oli pistellyt parempiin suihin miehen säästöt.

Possun vatsasta löytyikin muutamia kolikoita,…

Kaisa itkee....

Karjaan harmaakivinen pitäjänkirkko vihittiin vuonna 1470, mutta samalla paikalla on luultavasti sijainnut jonkinlainen pyhättö jo saman vuosisadan alussa. Tätä ennenkin on Karjaalla täytynyt olla joku merkittävä kirkkorakennus, sillä 1352 siellä sijaitsi länsi-uusimaalainen hallintoistuin eli kuninkaallinen pastoraatti. Toisaalta vuonna 1373 pidettiin Karjaalla suuri kokous, jossa piispa neuvotteli kansan ja Uudenmaan papiston kanssa kirkonverosta. Tämä ensimmäinen kirkko oli puurakenteinen, eikä sen sijainnista toistaiseksi ole löydetty arkeologisia todisteita.

Vanhoissa tarinoissa tuo kirkko on sijoitettu mm. Lepinjärven läheisyydessä sijaitsevalla Sutarkullan peltomäelle, jossa on yhä vieläkin näkyvillä kivistä muurirakennetta. Pohjoisemmalla Karjaalla, Kasabyn Enboskassa kerrotaan olleen ikään kuin vajonneiden hautojen kuoppia. Näistä ei 1900-luvulle tultaessa ollut enää mitään tietoa.

Kirkkojärven rannalla olevaan nykyiseen kirkkoon liittyy kansanuskomus, jonka mukaan sen olisi …

Nikulan sukua Pornaisista

Pornainen (ruots. Borgnäs), vanhoina aikoina myös Porneesi ja Kirveskoski (nykyinen kirkonkylä), oli vuoteen 1729 asti osa Porvoon emäseurakuntaa, josta lähtien se oli omaa kirkkoa ja pappia ylläpitävä kappeliseurakunta. Itsenäinen kirkkoherrakunta Pornaisista tuli 1896.
Pitäjän pohjoispää muodostuu Halkian kylästä ja Kupsenkylästä. Halkia (ruots. Halkis) mainittiin jo 1471 (Halkis) ja 1540 (Halkisby). Keskellä Halkian kylää kohisee Halkiankoski eli Ryöpyn koski, joka pitäjän alueella on suurin Mustijoen kymmenestä koskesta - putouskorkeus on noin 12 m. Aikojen saatossa on kosken rannalla toiminut mm. saha, mylly sekä sähkölaitos.

Halkian talojen nimiä olivat Nikula, Erikas, Frantsila (Fransila), Halla, Huovila, Kippilä, Monsola, Penttilä, Poteri ja Silli eli Seppä. Vehmaalla kumpareella maantien vieressä sijaitsevasta Nikulasta sanotaan, että se oli Halkian ensimmäinen talo. Kuka tämä Niku oli joka antoi nimensä tilalle, jää tietämättä, mutta 1730-luvulla siellä oli isäntäparina Sim…

Uhr, josta tuli Wikström

Kansallisarkiston Digitaaliarkisto löytyy mukavasti mm. Karjaan pitäjässä tehtyjä perukirjoja. Eräs niistä koskee vuonna 1846 kuollutta Nybyn kestikievarissa asunutta Carl Erik Wikströmiä, joka jätti jälkeensä leski Sophia Johansdotterin sekä kaksi lasta, Sofian ja Carl Augustin. Koska he olivat vielä alaikäisiä, toimi heidän setänsä, lampuoti Johan Fredrik Uhr edunvalvojana tältä osin.

Vaikka rippikirjassa 1840-luvulla ilmoitetaan Carl Erik syntymäajaksi 12.8.1815 Pohjan pitäjässä, ei tämä pidä paikkaansa. Kestikievarinpitäjämme syntyi jo tasan puoli vuotta aiemmin, helmikuussa. Paikkana oli Bockbodan ratsutilan, jonka lampuotina isä Anders Uhr tuohon aikaan oli. Miksi sitten Carl Erik käytti sukunimeä Wikström eikä isänsä ja setänsä kunniakasta, valloniperäistä nimeä. Nämä vallonit olivat lähtöisin nykyisen Belgian Vallonian maakunnasta, mistä heitä lähti Ruotsiin vuosien 1615-1650 välillä noin tuhat henkeä rautateollisuuden palvelukseen.

Carl Erikin isä Anders oli lokakuussa 1796 n…

Mies joka ei luottanut pankkeihin

Virolahden Kallfjerdin eli Sydänkylän Malmin talossa 21.7.1833 syntynyt Kristian Martinpoika asui koko ikänsä syntymäkodissaan. Hän kuoli vatsakatarriin lokakuun toisena päivänä vuonna 1901. Jälkeen jättämässään testamentissa Kristian osoittautui sydämelliseksi hyväntekijäksi, sillä hän oli määrännyt 7,000 markkaan nousseen omaisuutensa jaettavaksi seuraavalla tavalla;

Pakanalähetykselle 4,000 markkaa
Eräälle vaimolle 1,500 markkaa
Veljenpojalle 1,500 markkaa.
Kristian Malmi eli Korpela oli ansainnut ensimmäiset markkansa renkinä ja sitten uutteruudellaan sekä säästäväisyydellään kartuttanut varallisuuttaan pitkin ikäänsä. Hän ei uskonut rahojaan pankkien tai rahalaitosten huostaan, vaan kätki setelinsä tuolinsa istuimen alle rakennettuun laatikkoon. Pankkeja Korpela karsasti sen takia, että epäili niiden vain petkuttavan rahat tavalliselta ihmiseltä. Tietysti omaisuus olisi entisestään paisunut, mikäli rahat olisivat olleet pankissa korkoa kasvamassa.

Nykyistä, eurooppalaista taloudelli…

Ellisen perheestä

Toukokuussa 1823 syntyi Pöytyän Ellisten kylässä yksi pitäjän harvoista ylioppilaaksi 1800-luvulla päässeistä henkilöistä. Tuolloin saivat Ritarin rusthollin isäntä Simo Matinpoika ja hänen vaimonsa Maria Jaakontytär pojan, jolle antoivat nimen Erik. Nuorukainen kävi Turun lukiota 1845-1847 saaden yksityistodistuksen ja valmistuen ylioppilaaksi Helsingissä 1849. Helsingissä sen takia, että hieman Turun palon jälkeen oli koko entisen pääkaupungin yliopisto siirretty sinne. Helsingin Yliopisto oli ruotsinkielinen ja vasta vuonna 1920 Turku sai oman, suomenkielisen laitoksensa.

Opiskeltuaan kolmisen vuotta teologisessa tiedekunnassa oli Erik, joka tässä vaiheessa käytti sukunimeä Ellinen, valmis papiksi vihkimiseen. Tämä juhlallinen toimitus tapahtui Turussa maaliskuun viimeisenä päivänä 1852. Hänen ensimmäiset työpaikkansa olivat Nousiaisten ja Karjalohjan seurakunnissa.

Viimeksi mainitussa pitäjässä Erik Ellinen työskenteli vt. pitäjänapulaisena sekä kirkkoherran apulaisena. Nousiaisis…

Lyhyt lisä Wilstadius-sukuisiin

Mattias Wilstadius oli auskultantti 1703, vänrikki 1712 ja kapteeni 1722. Hänen pso. oli Margareta Forsman, s. 1667 . Margareta mainittiin 1715 pakolaisluettelossa Ruotsissa. Vuonna 1716 hänet mainittiin taas, nyt hänellä oli nimismies Weckströmin seitsemän lasta, tyttärenlapsensa, huolettavanaan.
Härnösandin tuomiokapitulin pakolaisluettelossa, Säbron seurakunnasta, keskisen Ruotsin itäran-nikolla, mainittiin pakolaisluettelossa 1718-20, että kapteeni Mattias Wilstadius oli tullut vihollisen ryöstämäksi Sundsvallin tienoolla, “Matthias Wilstadius, Capitain fr: Nykarleby i: Säbro förs. af fienden plundrat vid Sundsvald”.

Mattiaksella ja Margaretalla oli ainakin tytär Ebba Kristina Wilstadius.

***

Ebba Kristina Wilstadiuksen puoliso oli nimismies(?) Johan(?) Weckström. Weckströmin etunimi, kuten juurensa ja kotipaikkansakin, jäävät ikuisiksi ajoiksi salaisuudeksi. Erään nimismies Johan Weckströmin 7 orpolasta mainittiin pakolaisluetteloissa 1713-15. Mahdollisesti oli Weckström Vehkal…

Wilstadiuksista

“Eräällä Wilstadiuksella, mahdollisesti konsuli Wurmsistä”, oli lapset:

1. Jakob Villstadius, asianajaja Turussa 1645, prokuraattori 1656, pormestari Vaasaa 1657, k. 1668. Pso. Maria Henrikintytär.
2. Laurentius Wilstadius, oikeuspormestari Turussa, k. 1703, ks. alla.
3. Brita Wilstadius, pso. Maalahden khra Jacobus Martini Laxenius.
4. Petter Wilstadius, raatimies Vaasassa, k. 1704, pso. tuntematon.

***

Laurentius Wilstadius opiskeli Turun akatemiassa 1668-69, kuuluen smoolantilaiseen osakuntaan. Hänet mainittiin toisena niistä kahdesta asianajajasta, jotka toimivat Turussa 1670-luvulla; Laurentius toimi etupäässä hovioikeuden asianajajana, mutta hänellä oli myös paljon riita- ja muita oikeusjuttuja ajettavanaan alemmissakin oikeusasteissa. Hän oli notaari Turussa 1681, sihteeri 1683 sekä varakihlakunnantuomari Ylisessä Satakunnassa 1687. Vuonna 1690 Laurentius toimi hetken jopa varamaaherrana.
Laurentius osti talon Napaturukadulta Kirkkokorttelissa, joka vastaa nykyistä Henrikinkat…