Kaisa itkee....

Karjaan harmaakivinen pitäjänkirkko vihittiin vuonna 1470, mutta samalla paikalla on luultavasti sijainnut jonkinlainen pyhättö jo saman vuosisadan alussa. Tätä ennenkin on Karjaalla täytynyt olla joku merkittävä kirkkorakennus, sillä 1352 siellä sijaitsi länsi-uusimaalainen hallintoistuin eli kuninkaallinen pastoraatti. Toisaalta vuonna 1373 pidettiin Karjaalla suuri kokous, jossa piispa neuvotteli kansan ja Uudenmaan papiston kanssa kirkonverosta. Tämä ensimmäinen kirkko oli puurakenteinen, eikä sen sijainnista toistaiseksi ole löydetty arkeologisia todisteita.

Vanhoissa tarinoissa tuo kirkko on sijoitettu mm. Lepinjärven läheisyydessä sijaitsevalla Sutarkullan peltomäelle, jossa on yhä vieläkin näkyvillä kivistä muurirakennetta. Pohjoisemmalla Karjaalla, Kasabyn Enboskassa kerrotaan olleen ikään kuin vajonneiden hautojen kuoppia. Näistä ei 1900-luvulle tultaessa ollut enää mitään tietoa.

Kirkkojärven rannalla olevaan nykyiseen kirkkoon liittyy kansanuskomus, jonka mukaan sen olisi rakentanut nainen. Karjalohjan Lönnhammarin l. Linhamarin kylästä on säilynyt seuraava taru;

"Kun Karjaan kirkko piti rakentaa, oli vaikeata löytää rakennusmestaria, joka osasi muurata kirkonseinät kohtisuoraan. Monet lähetettiin pois sopimattomina ja lopulta uskottiin työ naisrakennusmestarille, jonka nimi oli Katarina. Mutta hänkään ei onnistunut, minkä vuoksi häntä rangaistiin jollakin tavalla. Ja vielä nykyään kirkonkellojen soidessa ihmiset sanovat; "Kaisa itkee".

Minkä takia sitten juuri Kaisan piti itkeä eikä esimerkiksi huomattavasti arvostetumman pyhimyksen eli Marian? Syynä tähän saattaisi eräiden tutkijoiden mukaan olla kirkkomaan vanhimman tunnetun hautakiven nimen. Joskus vuoden 1870 jälkeen katosi kalkkikivinen muistokivi, jossa oli seuraava teksti;

(anno) d(omi)ni MCCCCXIV obitj kate(r)ina vxor tome ciuis i(n) rase(r)ch o(r)ate p(ro) ea - Vuonna 1414 kuoli Katariina, Raaseporin porvarin Tuomaan vaimo; rukoilkaa hänen puolestaan.

Tämä lyhyt, ajalle tyypillinen värssy antaa toisenkin mielenkiintoisen pohdinnan aiheen. Porvareita oli vain kaupungeissa eikä Karjaa ollut sellainen. Tammisaarikin perustettiin vasta Kustaa Vaasan toimesta ja Raaseporilla tarkoitettiin kyseisen nimistä linnaa, jonka Bo Joninpoika Grip oli perustanut 1380-luvun tienoilla. Tämän linnan lähellä sijaitsi "Tunan kaupunki", paikka, josta vasta muutama vuosi sitten on löydetty konkreettisia todisteita. Tosin jo 1800-luvulla eräs kirkonmies tiesi kertoa millaisia löytöjä Raaseporin linnan läheltä, Snappertunan kirkon viereisiltä pelloilta on tehty.

Olin itse lukenut tästä Katariinan kadonneesta hautakivestä aivan 1980-luvun alussa. Vaikka kiveä ei ole löydetty reiluun sataan vuoteen, on siitä olemassa oheinen piirros kirjassa "Kuvallinen Suomen Historia - vanhimmista ajoista nykyaikaan saakka - toinen osa". Kirjan julkaisi Gummerus vuonna 1898 ja sen tekijänä oli O. A. Forström. Kyseisen historiateoksen ykkösosassa mainitaan kuvittajaksi Usko Nyström (k. 1925), mutta itse uskoisin tämän kuvan olevan muinaistutkija ja kuvataiteilija Elias Brennerin (1647-1717) käsialaa. Hän vietti vuonna 1671 paljon aikaa Uudellamaalla jäljentäen mm. kirkoista hautakiviä sekä vaakunoita. Hänen ansiostaan tunnetaan paljon sellaista, minkä sodat ja tulipalot ovat sittemmin tuhonneet.