Traaginen hahmo

26.4.1928
Valkeakosken ja
Sääksmäen Sanomat

Tammelan Mustialan maanviljelyslaitoksen ”tutkimuksen läpikäynyt aliluokan” oppilas Aleksander
Ollonberg muutti Yläneen Vanhakartanoon vuonna 1874. Hänestä tuli hetkeksi aikaa jonkinlainen tarkastaja tuohon ikivanhaan kartanoon, jonka isännäksi oli edellisenä vuonna saapunut Helsingistä hovioikeudenneuvos Reinhold Ernst Peter Jägerhorn. Noin vuoden päästä vuonna 1847 Nurmijärven Palojoella muonatorpparin poikana syntynyt Ollonberg kuitenkin muutti työskentelemään Uudenkartanon puolelle. Näihin aikoihin Tammelan muuttokirjaan kirjattu sukunimi Ollonberg muuttuu muotoon Ollenberg. Samaisessa muuttokirjassa, joka toimii myös eräänlaisena mainetodistuksena, Ollenbergin kerrotaan lukeneen sisältä ”jotenki puhtaasti” ja ymmärtäneen kristinoppia auttavasti. Aapiskirja, Lutherin katekismus ja selitykset sujuivat häneltä myös auttavasti.
Lukusilla mies oli käynyt säännöllisesti ollen ulkonaisessa elämässään hyvämaineinen.

Kun Yläneen rippikirjoja vuodesta 1878 alkaen kirjoitettiin suomeksi, oli Aleksanderin titteliksi tullut pehtori. Lopulta 1883 hän kuitenkin lähti Auranmaalta asettuen Urjalaan, Matkun rustholliin pehtooriksi. Paria vuotta myöhemmin tapaamme maanviljelijäksi ryhtyneen Ollenbergin Akaan pitäjän Konhon säterikartanon isäntänä. Vaimo Emma Vilhelmiina Akkola oli kotoisin Honkilahdelta. Pariskunnalla oli ainakin kaksi Urjalassa syntynyttä tytärtä, Laina Alice ja Linda Vilhelmiina.

Konho oli iso maatila, joten Ollenbergin palveluksessa oli työnjohtaja ja karjanhoitaja sekä suuri joukko muuta palvelusväkeä. Konhon kartanon historian synkintä aikaa oli sisällissota reilu sata vuotta sitten. Sääksmäen Pietolan rusthollin isäntä Kustaa Laine murhattiin ampumalla Konhon metsässä huhtikuussa 1918. Tämän jälkeen samassa metsässä joutui uhriksi Jaakkolan isäntä Eemeli Jaakkola, jonka ruumis löydettiin vasta noin kolmen kuukauden kuluttua murhasta. Molkan talollinen Jalmari Salonen yritti paeta, mutta joutui ammutuksi omalla pihalla. Myös Aleksander Ollenberg,

joka tuolloin oli 70 vuoden iässä, joutui punaisten ampumaksi. Hän ei enää tuossa vaiheessa omistanut Konhoa, mutta häneltä kiristettiin rahoja kapinallisten toimesta. Kaksi esikunnan lähettämää vartijaa saikin noin 8500 markkaa Ollenbergilta, jonkavjälkeen hänet ammuttiin erään aution mökin seinustalle Konholta Nuuttilaan johtavan tien varrella. Ennen tätä tragediaa oli häntä kuulusteltu punaisten esikunnassa syytettynä vakoilusta valkoisen armeijakunnan hyväksi.

Leskivaimo Emmi säilyi fyysisesti vahingoittumattomana. Täyttäessään 60 vuotta häntä muistettiin sanomalehdissä. Lehtikirjoituksissa ylistettiin rouva Ollenbergin olevan niitä uhrautuvia talonemäntiä, jotka antavat elämänsä työn ja kodin hyväksi. Aikalaiset totesivat myös harvoin nähtävän niin hyvin hoidettua taloutta kuin mitä Konhon tilalla oli.  Tätä voinee kuvastaa sekin, että miehensä murhan jälkeen heinäkuussa 1918 leski järjesti asianmukaisen perunkirjoituksen Konholla. Apunaan hänelle tosin oli tamperelainen asianajotoimisto K.O. Laitinen & Viljo Sainio.

Vaikka Aleksander Ollenbergin aika Yläneellä jäi melko lyhyeksi vaiheeksi hänen elämässään, oli hän yksi pitäjän kartanoiden puutarhoihin ja viljelyksiin vaikuttaneista Mustialan kasvateista. Suuren maailman trendejä kartanoille toivat myös Ruotsin tulleet puutarhamestarit.

Löysä

Pöytyän pitäjästäkin löytyi vielä 1900-luvun alussa muutamia löysiä. Tämä eri puolilla Suomea käytössä ollut termi tarkoitti henkilöä, joka ei omistanut kiinteää omaisuutta. Hän asusti muiden nurkissa eikä hän välttämättä ollut ns. vähempiosainen. Jopa kotona asuvia talollisen veljiä on saatettu nimittää löysäläisiksi, sillä he eivät omistaneet maata. Löysiä eli löysäläisiä on nimitetty myös kesteiksi, kotureiksi, huonemiehiksi, loisiksi ja löytyypä jostain päin maatamme sana purlakka kuvaamaan näitä henkilöitä.

Yksi näistä löysistä oli 1900-luvun alussa Auvaisten kylän mailla asunut maalari Kalle Evald Karitamäki, joka tosin oli muuttanut sukunimensä Koskiseksi. Hän oli syntynyt Ordenojan Luolajan talon piian, Maria Samuelintyttären aviottomana lapsena lokakuussa 1873. Marian omat vanhemmat olivat olleet torppareita Pöytyän Vähä-Juvalla. Kalle Evaldin äidinisä Samuel Erkinpoika mainitaan välillä sukunimellä Karitamäki, joka oli heidän asumansa torpan nimi. Samuel puolestaan oli syntynyt Haverin yksinäistalossa, mutta perheen nuorimpana poika oli joutunut etsimään asuinsijansa muualta kuin kotitilaltaan. Kyseessä oli mitä tyypillisin yhteiskunnallisessa asemassa vajoaminen. Haverin puolikkaan tilan isännyys siirtyi muualle Samuelin siskon Eevan mentyä naimisiin Loimaalta tulleen Henrik Matinpojan kanssa.

Marian äidin, Johanna Jaakontyttären juuret löytyvät Hypöisten Simolan talosta. Isä Jaakko oli kotoisin Simolasta ja äiti Valpuri Henrikintytär oli vihkimisen aikaan vuonna 1805 ollut piikana Viilalan Äärin talossa. Valpurin vanhemmat olivat Tanskilan Pietilän isäntäpari.
Vuonna 1905 olisi Auranmaalla ja sen liepeillä ollut paljon töitä kunnolliselle maalarille. Esimerkiksi heinäkuussa mainittua vuotta Alastaron kirkon ulkomaalauksen öljyäminen olisi annettu huutokaupalla pätevälle tekijälle, joka myös olisi täyttänyt takuuehdot.

Tämä ei kiinnostanut vähimmässäkään määrin Auvaisilla asunutta Kalle Evaldia. Sen sijaan hän vietiin Eurajoen ym. pitäjien välikäräjille kuun alussa syytettynä kolminkertaisesta törkeästä varkaudesta. Maalari Koskinen oli kevättalvella 1905 murtautunut useisiin kiinteistöihin Lapin pitäjän Kirkonkylässä ja Kaukolassa sekä Rauman maaseurakuntaan kuuluneessa Kollan kylässä. Näistä kaikista varkauksista hänet tuomittiin käräjillä yhdeksäksi vuodeksi kuritushuoneeseen ja tämän jälkeen olemaan 12 vuotta vailla kansalaisluottamusta. Valtiolle hänet määrättiin korvaamaan todistajanpalkkioita noin 120 markkaa. Koska kyse oli näin kovasta tuomiosta, se alistettiin vielä Turun hovioikeuden käsittelyyn. Siellä tuomiosta karsittiin yksi vuosi kuritushuonetta pois, mutta muutoin välikäräjien päätös jäi voimaan.

Tuomion kärsittyään hän syyllistyi uusiin rikoksiin saaden lopulta vuonna 1923 elinkautisen tuomion murhasta. Tätä hän joutui istumaan Turun keskusvankilaan. Tarina päättyi hyvin onnettomasti, sillä Kalle Koskinen löydettiin maaliskuisena iltapäivänä 1925 elottomana sellistään. Hän oli tehnyt päättänyt päivänsä oman käden kautta eikä entisen maalarin hyväksi voitu tehdä enää yhtään mitään. Tekoaan varten hän oli puusepänverstaalta saanut käsiinsä sahan jännitysnuoran, johon onneton kuristi itsensä.

Kyseisen ryöstömurhan Koskinen oli tehnyt jossain päin Rengon pitäjän metsiä jo 1921. Pöytyän mies joutui heti epäilysten alaiseksi, mutta hän oli hävinnyt kuin tuhka tuuleen. Vihdoin marraskuussa 1922 eräs poliisi Hämeenlinnan kaupungissa huomasi Koskisen kadulla pidättäen tämän saman tien. Epäilty tunnusti em. rikoksen, mutta edes murhatun henkilöllisyys ei vielä tuossa vaiheessa selvinnyt. Siitä ei saatu selkoa edes oikeudenkäynnissä, vaikka Koskinen sanoi murhanneensa turkulaisen talonomistaja Sulo Emil Rannan. Tuollaista henkilöä ei ollut kateissa ja metsästä löytyneen vainajan salaisuus säilyi.

Rautalammilla helmikuussa 1794

Rautalammin kastettujen luettelossa on helmikuun yhdeksännen päivän kohdalla vuonna 1794 tavallista enemmän tekstiä. Tuolloin syntyi talollinen Pekka Liimataisen ja vaimonsa Anna Markkasen perheeseen kaksostytöt, joista toinen kuolleena ja toinen menehtyi vedettyään kolme kertaa henkeä.

Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen merkintä siamilaisista kaksosista maassamme. Nämä tytöt olivat vatsoistaan kasvaneet yhteen, mutta pää sekä jalat olivat erillään. Kädet olivat syntyessä toinen toisensa kaulan ympärillä.

Pekan ja Annan perheessä oli kaksi muutakin tyttöä, mutta nämä olivat tiettävästi täysin normaaleja lapsia. Siamilaisten kaksosten syntymisen taustalla ei ole perinnöllisyyttä.

2nne fl.b. med sammanvuxna magor, men hufvuden ochfötter åtskilda med händerna om hvarandras halsamage rörde sig, men denne död redan vid födelsen_och den andre efter nämde 3ne andedrag

Kuralan Kallesta

Kenties halutuin pöytyäläinen vuonna 1923 oli Kuralan Kalle, Ordenojan kylässä syntynyt nuorimies. Hänen perässään oli erityisesti virkavalta, sillä mies oli karannut vartijoiltaan Hämeenlinnan asemalla mainitun vuoden tammikuussa. Tuntomerkkeinä oli 180 sentin pituus, ruskeat silmät ja vaaleat hiukset. Hänen omallatunnollaan oli runsaasti rötöksiä ja niinpä valtio lupasi maksaa 500 markan palkkion pidättämiseen johtavista tiedoista.

Kuralan Kalle oli oikealta nimeltään Kalle Sjöblom. Hän oli syntynyt Pöytyän Ordenojan Kuralan torpassa vuoden 1894 viimeisinä päivinä. Hänen isänsä Kalle Vihtori oli Kaulanperän Ylijaakolan piian, Justiina Liisantyttären aviottomana lapsena. Kuten äidin nimestä voi päätellä, oli Liisakin avioton lapsi. Kalle äiti Johanna Helena Matintytär oli kotoisin Raisiosta rippikirjojen mukaan. Tosin hänen isänsä Ville Lähteenmäki oli viettänyt sangen matkustelevaista elämää.

Tämä vietti lienee kulkeutunut myös Kalle Sjöblomille, sillä hän ei aikuisiällä ehtinyt pahemmin asettua aloilleen. Sisällissotamme vuonna hän syyllistyi rikoksiin enemmän tai vähemmän, mutta tämän jälkeenkin hänen näyttää olleen mahdotonta elää kunniallista elämää. Hänet saatiin kiinni vuoden 1918 lopulla, mutta Kalle pääsi melkein välittömästi karkuteille. Sen jälkeen Sjöblom asusteli Oripään metsäkulmilla varastaen sieltä täältä haluamansa tavarat. Poliisit olivat pitkään voimattomia, mutta lokakuun loppupuolella 1919 hänet napattiin Kankaanpään torpasta Oripäässä. Mies lähetettiin saman tien Turun lääninvankilaan.

Kiven sisässä Kalle Sjöblom ei kauaa viihtynyt, sillä esimerkiksi syksyllä 1922 häntä syytettiin etsiväpoliisi Kallion ampumisesta, luvattomasta sotilaspuvun käytöstä ja luvattomasta ampuma-aseen halllussapidosta. Sjöblom myönsi syytteet osin, mutta Kalliota hän ei myöntänyt koskaan ampuneensa. Hämeenlinnan raastuvanoikeus päätyi todistajien kuulemisen jälkeen samaan tulokseen. Hänelle rapsaistiin 300 markan sakot luvattomasta aseesta ja kaksi kuukautta vankeutta sotilaspuvun käyttämisestä. Muista rötöksistä Sjöblom joutui Tampereen raastuvanoikeuden eteen.
Muita miehemme ”urotekoja” olivat olleet polkupyörävarkaus Loimaalla, kolme samanlaista Tampereella, viljavarkaus Vampulassa, luutnantin virkapuvun anastaminen ja Siurossa tapahtunut 12000 markan arvoisen omaisuuden varastaminen eräältä opettajalta. Tässäkin oli vain osa rikoksista, joista hän myös oli saanut useita kuritushuonetuomioita. Näistä osan hän sovitti istumalla kiven sisässä, mutta suurimman osan ajasta virkavalta sai olla hänen kintereillään. Suomen Kuvalehti julkisti Kalle Sjöblomin kuvan helmikuussa 1823 luonnehtien häntä samalla nykyajan Matti Haapojaksi.

Kuralan Kallella, kuten hänen lempinimensä siis kuului, saattoi olla myös auervaaramaisia ominaisuuksia. Pirkkalan välikäräjillä talvella 1923 sai Loimaalta kotoisin ollut irtolaisnainen Elli Aleksandra Salmi kahdeksan kuukauden kuritushuonetuomion Kallen karkaamisen avustamisesta. Elli oli ostanut rautakaupasta terässahan, jonka sitten toimitti leivän sisässä Sjöblomille. Tämän avulla miehen onnistui sahata kahleensa poikki. Salmen lisäksi tuomiolle joutui Pirkkalan vanginvartija huolimattomuutensa takia. Tämä erhe katsottiin 600 markan sakon arvoiseksi.

Kiertävä opettaja

Vuonna 1887 saapui Tarvasjoella Taivassalosta 26 vuotias nuorukainen David Alfred Seppälä, joka oli syntynyt Hylkilän Sepällä. Hänen isänsä oli kyseisen talon rusthollarina tuohon aikaan. Nuorukaisemme päätti lähteä tai lähetettiin opiskelemaan Jyväskylän seminaariin. Tämän opetuslaitoksen, joka oli perustettu 1863, ensimmäisenä johtajana toimi itse Uno Cygnaeus. Vuosien mittaan Jyväskylän seminaarista valmistui 4500 kansakoulunopettajaa ennen sen lakkauttamista 1938.

David Seppälä osallistui siihen ”julkiseen vuositutkintoon”, joka järjestettiin seminaarissa kesäkuun puolivälissä 1886. Hänen kanssaan samaan aikaan valmistui 31 opettajatarta ja 24 opettajakokelasta. Tämän jälkeen olikin vuorossa muutto Euran kylän kansakoululle. Koulun edellinen opettaja Frans Kivimäki muutti marttilalaissyntyisen vaimonsa Matilda Bromanin kanssa 1888 Vesilahdelle. Samalla Vesilahdelta tuli Tarvasjoelle David Seppälä morsian, Suoma Gustava Salvin. Tarvasjoella pariskunnalle syntyivät tyttäret Suoma Helena ja Anna Kyllikki.

Kansakoulunopettaja Seppälä vuosiin Tarvasjoella osui merkittävä seurakunnallinen tapahtuma. Kirkkoon päätettiin hankkia uudet urut, jotka sitten vuonna 1887 saatiin vedettyä paikalle Kyrön aseman kautta. Kirkkoväärti Kaarle Vähätalo ja isäntä Otto Tahila hoitivat kuljetuksen rautatieltä kirkkoon 1,50 markkan maksulla per hevonen. Yhteensä työhön tarvittiin peräti kahdeksan hevosta, joten mistään ihan pienestä paketista ei ollut kyse.

Kuntakokouksen esimies Anton Ahlroth kertoi kesäkuun neljäntenä päivänä kokoontuneelle kirkkoraadille kahden henkilön hakeneen urkupolkijan tointa. Hakemuksensa olivat jättäneet itsellismies Iisakki Oksanen sekä torpparinpoika Augusta Scharlin Kirkonkylältä. Valituksi tuli kirkkoraadin toimesta herra Oksanen 15 markan vuosipalkkaa vastaan. Kyseessä oli toistaiseksi voimassa ollut työsuhde. Samalla päätettiin ehdottaa tulevalle kirkonkokoukselle, että uusia urkuja tarkastamaan otettaisiin Turun kaupungista herra Oscar Pahlman. Heinäkuinen kirkonkokous päätti myös urkuparven rappusten, pilarien ja seinien maalauksesta.

Myöhemmin samana kesänä päästiin käsittelemään v.t. urkurin palkkaamista. Tähän tehtävään haluttiin kansakoulunopettaja David Seppälä. Asia ei kuitenkaan ollut mikään läpihuutojuttu, sillä kirkonkokous joutui ensin tarkastamaan hänen todistuksensa urkujen soittamis- ja hoitamistaidoista sekä takauskirjan. Sen Seppälä oli antanut vastaanottaessaan urut. Koska Seppälällä ei vielä ollut ensin mainittuja, lykättiin käsittelyä myöhemmäksi.

Heinäkuun lopulla 1888 nämä todistukset olivat vihdoin saatavilla. Turun tuomiokirkon kanttori oli antanut todistuksen, jonka mukaan David Seppälä omistaa tyydyttävät tieteellisen opin taidot ja riittävät käytännölliset voimat soittaakseen kirkkouruilla messut, kirkkovirret ja ”tavalliset etusoitot”. Samoin oli urkujen rakentaja Johan Zachariasson antanut Seppälälle todistuksen välttävistä taidoista mitä tulee uusien urkujen hoitoon. Maanviljelijät Anton Ahlroth ja Karl Lindström toimittavat 500 markan takauskirjan, joka myöskin tarvittiin.

David Seppälä muutti perheineen Iitin pitäjään 1896 ja myöhemmin Lehtimäelle. Toukokuun puolivälissä 1907 hänelle annettiin elinikäinen 1000 markan suuruinen vuosieläke. Seppälä kuoli Taivassalossa joulun alla 1922. Hän oli ostanut sieltä vanhuuden päivikseen Rauhamäki -nimisen tilan. Hänet opittiin tuntemaan puutarhurina ja mehiläisten hoitajana. Taivassalossa hän ehti työskennellä myös Ingerannan kansakoulussa käsitöiden opettajana.


Kuva :

Euran kirkko

Vuori Kaarlo, 1885

Museovirasto - Musketti