Avioton lapsi

 Mietitkö, miten voisit selvittää aviottoman lapsen tuntemattomaksi jäänyttä isää? Ratkaisun avaimia voisi löytyä taannoisen luentoni tallenteesta, jonka voit hankkia TÄÄLTÄ

Liikuttava tarina

Sanomia Turusta -lehti kertoi maaliskuussa 1852 liikuttavan tarinan. Entisen rusthollarin, Michael Laitilan leski Ester Hammarin oli kuollut saman vuoden tammikuun lopulla 83 vuoden iässä Vistan kylässä. Häntä jäi suremaan kuusi lasta, 16 lastenlasta sekä seitsemän lastenlasten lasta. Näiden jälkeläisten ”suloisuus” oli viime hetkeen saakka ollut Esterille maailman tärkein asia. Tuohon aikaan ei lehdissä vielä julkaistu nykyisen kaltaisia kuolinilmoituksia, vaan tämäkin asia ”likeimmille ja wieraimmille” sukulaisille ja muille ystäväville julkaistiin rivi-ilmoituksena. Vasta pari vuosikymmentä myöhemmin alkoi Turun alueen lehdissä näkyä erillisiä, kehyksiin sijoitettuja kuolinilmoituksia.

Michael Laitila kuulostaa nimenä hieman oudolta Paimion oloihin. Alkuperäisiä haudattujen luetteloita katsomalla selviää, että vainaja oli syntynyt helmikuussa 1769. Hänen patronyyminsä oli Matintytär ja sukunimeksi on tälle keuhkotautiin kuolleelle kirkonvaivaiselle merkitty Laiterla. Tämä tieto johdattaa oikean henkilön jäljille. Ester Matintytär oli ollut naimisissa Laiterlan rusthollarina 1800-luvun alussa olleen Mikko Erkinpojan kanssa. Pariskunnalla ei kuitenkaan ollut yhteisiä lapsia. Esterin kuusi elossa ollut lasta olivat kaikki syntyneet hänen ensimmäisestä avioliitosta sotilas Juho Palinin kanssa.

Juho Palin ja Ester Matintytär oli vihitty Perttelissä joulun aikaan 1791. Esterin isä työskenteli seppänä Pöytiön kylässä, mutta vihkimisen aikaan Ester oli ehtinyt piiaksi Impolaan. Rakuunana ja sotilaana myöhemmin mainittu Juho muutti vaimonsa kanssa Paimion Laiterlaan, jossa syntyivät kaikki heidän seitsemän lastaan. Peräti kuusi lapsista oli elossa vielä äidin kuollessa, kuten em. hautajaisilmoituksesta selviää. Juho Palin menehtyi joulunaaton aattona 1811. 

Toisaalla eli Laiterlan rusthollissa oli emäntä Riitta Juhontytär kuollut 1814. Seuraavana vuonna Mikko Erkinpoika meni naimisiin Esterin kanssa, josta samalla tuli äitipuoli uuden miehensä edellisestä avioliitosta olleille lapsille. Tosin nuorinkin lapsista oli lähes parikymppinen, joten aivan pienten lasten hoitajaa hänestä ei enää tullut. Omista lapsista nuorin oli Suomen Sodan aikaan 1808 syntynyt Jooseppi.

Lehtitiedoissa oli siis Laiterlasta tullut Laitila ja Esterille saatu sukunimi Hammarin. Mikko Erkinpoika kuoli jo 1820-luvulla, joten loppuelämänsä Ester vietti leskenä. Ilmeisesti omaisuuttakaan ei ollut paljoa, sillä hänet luettiin Paimion kirkonvaivaisiin. Näille seurakunta parhaansa mukaan yritti löytää vuosittain ylläpitäjän, yleensä halvimman tarjouksen tehneen.

Oopperalaulajan jäljillä

 

Taudeista ja epidemioista

 

Etäkurssi keskiviikkona 12.2.2021

 Haluaisitko löytyy oikeustapauksia esivanhemmistasi? Mietitikö mistä löytyy tietty käräjien pöytäkirja? Osallistu silloin uudelle etäkurssilleni 12.2.2.2021 illalla. Aiheena oikeuslaitos. Klikkaa TÄSTÄ

Painija Johan Olin Amerikassa

Vihdistä kotoisin olleen Olin -suvun jälkipolviin kuului eräs hyvin riuskaotteinen nuori mies, Johan Fredrik Olin, joka syntyi 30.6.1883. Hänen isänsä kuoli pojan ollessa vasta seitsemän vuoden iässä. Holhoojaksi asetettiin silloinen Euran kirkkoherra Karl Viktor Wuorinen, ent. Berghäll. Kirkkoherra Wuorinen oli kotoisin Vihdin Suontaan Ylitalosta, jossa hän oli syntynyt vuonna 1830 rusthollari ja lautamies Carl Gustaf Berghällin ja Fredrika Ekströmin tusinasta lapsesta vanhimpana poikana.

Näin ollen kasvatusisä todennäköisesti tunsi Johan Fredrikin vanhemmat ellei jopa ollut sukua heistä jommalle kummalle. Hänen oma isänsä, poikansa kaima Carl Gustaf oli syntynyt Suontaan Ylitalossa vuonna 1808. Äiti Eva Kaisa Saxenberg oli naapuritalon tyttäriä, joten kirkkoherra Wuorisella oli luultavasti koko joukko sukulaisia 1800-luvun loppupuolen Vihdissä.

Johan Fredrikin sukujuuret olivat Ollilan Sorkin talossa, kun taas hänen tuleva vaimonsa Aino Aurora Olin oli syntynyt Ruskelan kylän Yli-Ruskelan talossa. Johan ja Aino olivat keskenään serkuksia ja heidän vanhempansa eivät halunneet heidän menevän naimisiin keskenään.

Johan Fredrik Olinista tuli lopulta ammattimainen painija. Hän oli mukana Tukholman olympialaisissa vuonna 1912 ja osallistui kreikkalais-roomalaisen painin yli 82,5 kiloisten sarjaan. Lopputuloksena oli komea hopeamitali. Mainituissa kisoissa suomalaiset saalistivat yhteensä kolme kultaa, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia. Hieman kisojen jälkeen Johan Fredrik lähti Amerikkaan, jossa hän viipyi noin kymmenisen vuotta. Koko tämän ajan hän oli kirjeenvaihdossa Ainon kanssa.

Amerikassa painijamme käytti nimeä John Olin. Hänen huikeimpana hetkenään voitaneen pitää hänen WFW-titteliään joulukuun 12. päivältä vuonna 1916. Tuolloin hän voitti Joe Strecherin Massachusettsin Springfieldissä järjestetyssä ottelussa. Ottelu sai paljon julkisuutta, mutta välttämättä se ei ollut Olinille mairittelevaa. Ottelun kestettyä jo kaksi tuntia 40 minuuttia, ajautuivat molemmat painijat maton ulkopuolelle. John Olin olisi halunnut jatkaa ottelua, mutta Joe Strecher kieltäytyi nousemasta enää kehään. Näin ollen "mammuttimainen" suomalainen sai voiton.

Joe oli ottelun tuoksinassa loukannut olkapäänsä ja joutui puoleksitoista kuukaudeksi sairaslomalle. Julkisuudessa ei John Olinin voitosta juuri puhuttu. Yleinen mielipide tuntui pitävän Strecheriä edelleen mestarina. Tähän saattoi eräiden arvioiden mukaan vaikuttaa erityisesti Olinin suomalainen luonne. Hän oli vaatimaton ja vähäpuheinen, kaikkea muuta kuin sitä mihin Amerikassa oli totuttu. Painipiireissä puhuttiin 1910-luvun lopulla eräänlaisesta "Olin -linjasta" , Olin Line. Kyse oli mestaruuden tai voiton saavuttamisesta toisen loukkaantumisen takia, ilman varsinaista urheilullista voittoa. Painia seuraavat eivät nimittäin uskoneet, että Olin olisi lopulta voittanut Strecheriä, ellei tämä olisi loukkaantunut. Olin menetti tittelinsä 2.5.1917 Ed "Strangler" Lewisille Chicagossa järjestetyssä ottelussa. Ottelu oli toisinto Strecher vastaan käydystä taistosta. Lähes kolmen tunnin jälkeen Olin luovutti loukattuaan olkapäänsä. Strangler oli showmiehenä toista luokkaa kuin hiljainen Olin. Hän piti huolen, että mestaruudesta myös puhuttiin ja kirjoitettiin.

Olin asettui Worcesteriin Massachusettsin osavaltiossa ja paini vielä muutaman vuoden ammattimaisesti. Hän palasi lopulta takaisin Suomeen, meni naimisiin Aino Auroransa kanssa ja kuoli 1920-luvun lopulla suhteellisen nuorella iällä. Hänen kasvattivanhemmistaan voit lukea hieman lisää täältä!

Aatelistosta uusi kirja

Aatelin historia (toim. Janne Haikari, Marko Hakanen, Anu Lahtinen ja Alex Snellman) Suomessa luo uuden ja monivivahteisen kuvan säädystä, joka läpi historian oli tapahtumien polttopisteessä. Aatelin historia on häikäilemätöntä lahjontaa ja aitoa jaloutta, kylmiä naimakauppoja virkaurien hyväksi ja puhdasta rakkautta, yhteiskunnallista vastuunkantoa ja talonpoikien kurittamista. Aateluuden ytimessä ovat aina olleet kysymykset eliitin muodostamisesta ja ylläpidosta. Millaisia ihmisiä halutaan vallankäyttäjiksi? Miten johtajia palkitaan?

Tilaa klikkaamalla TÄSTÄ