Kavaltaja ja kruununpuisto

Yläneen Uusikartano

Museovirasto - Musketti

Toukokuussa 1896 teki silloinen Keisarillinen Suomen senaatti päätöksen, jonka mukaan Uudentalon 1/6 manttaalin kokoisesta maatilasta, joka kuului Yläneen kartanon kanssa samaan kylään, tehtäisiin kruununpuisto. Kruunun- eli valtionpuisto tarkoitti aluksi sellaista metsätalouden käyttöön erotettua aluetta, jolle ei saanut perustaa uudistilaa. Kuitenkin 1886 metsälain muutoksessa sallittiin myös kruununpuiston asuttaminen, ellei se haitannut valtion metsätaloutta. Niinpä joillekin alueille perustettiin kruununmetsätorppia tai vuokrapalastoja. Kruuununpuiston nimi korvattiin valtionpuistolla vähitellen. Niitä ei perustettu enää vuoden 1921 jälkeen eivätkä ne 1960-luvulta lähtien eronneet mitenkään valtion muutoin omistamista metsistä.

Yläneen Uusitalon kruuununpuistoon metsänhoitajaksi vuonna 1904 Orimattilassa syntynyt Väinö Johan Alopaeus, jonka isä oli mainitun seurakunnan kappalainen. Alopaeus-suvun kantaisänä pidetään Jääsken kirkkoherrana 1612-34 toiminutta Pertteli Antinpoika Kettuniusta. Hänen jälkeläisenä muuttivat sukunimen Alopaeukseksi, joka tulee kreikan kielen sanasta alopeeks eli kettu.

Yläneelle Väinö Alopaeus toi mukanaan vaimonsa Aina Emilia Fagerlundin, joka oli kotoisin Lappvedeltä. Pariskunta oli vihitty Muolaan pitäjässä elokuussa 1903. Yläneellä syntyi seuraavana vuonna perheen esikoispoika Martti Mauno Johannes, mutta kauaa hän ei saanut Auranmaan ilmanalasta nauttia. Isä Väinö nimittäin otti kesän 1905 lopulla vastaan uuden toimen Orivedellä, minne perhe luonnollisesti muutti saman tien. Hänestä tuli uudessa asemapaikassaan Kalajoen hoitoalueen aluemetsähoitaja vuosiksi 1905-1927. Väinö Alopaeus kuoli Längelmäellä 1947.
Ikävä kyllä hänen virkauransa loppu olisi voinut olla hieman kunniakkaampi. Kevättalvella 1926 Alopaeuksen huomattiin tehneen useita eri kavalluksia muutaman edellisen vuoden aikana. Yhteensä näiden kavallusten summa nousi 120 000 markan tienoille. Lisäksi hän oli tehnyt erinäisiä virkavirheitä. Näihin kuului puutavaran myynti valtionmetsästä omaan laskuun. Ostajana oli ollut raahelainen Sovio & Kangas -niminen yritys. Myydyn puutavaran arvo oli ollut noin 9000 markkaa, minkä lisäksi ilman selvitystä jäi vielä lähes 8000 markkaa.

Tämä kaikki johti myös siihen, että Alopaeuksen pariskunnat omistukseensa hankkimat kuusi verotilaa Sievin kunnan Sievin kylässä joutuivat pakkohuutokauppaan. Velkojina olivat maanviljelijä Emanuel Ojalehto sekä Keski-Pohjanmaan Mylly- ja Saha Oy saataviensa osalta. Lisäksi valtio velkoi tulo- ja omaisuusveroa ja palovakuutusmaksutkin olivat rästissä. Jo kolme vuotta aiemmin maaliskuussa 1926 oli Sievissä ulosottoapulainen kuuluttanut Alopaeukselta ulosmitatuksi kahdeksan kantakirjalehmää, seitsemän lypsylehmää, viisi kantakirjahiehoa sekä kolme erittäin hyvää hevosta. Lisäksi ulosottoon joutui vaatemankeli, kaksi kirjahyllyä, yksi ”arvokas” lattiamatto ja salin kalusto sekä muuta pienempää tavaraa.

Yläneelle Alopaeuksen seuraajaksi senaatti nimitti huhtikuussa 1904 Halmejärven hoitoalueen metsänhoitaja Gustaf Harlinin. Yläneen ns. hoitoalue oli perustettu vain hetkeä aiemmin, mutta Harlin viihtyi pitäjässä vain vuoden verran vaimonsa Elna Brobergin kanssa. He vaihtoivat Varsinais-Suomen maisemat Kainuuseen muuttaen 1906 Kajaaniin. Mainittakoon vielä, että Helsingin Sanomista oli toukokuussa 1905 tietoja Helsingin suomalais-ruotsalaisessa seurakunnassa kuulutetuista pariskunnista. Mukana olivat metsäherra Gustaf Harlin ja insinöörin tytär Elna Broberg. Yläneelle Gustaf oli ”vain” metsänhoitaja!

Uudet urut

Heinäkuussa 1888 raportoitiin Pöytyän kirkon saaneen uudet urut. Tämän Bror Axel Thulenin rakentaman soittimen vihkijäisjuhlaa vietettiin Juhannuspäivänä. Uruissa oli lehtitietojen mukaan kaikki ”uudemman ajan mukavuudet”. Sointi oli mitä miellyttävin ja rakentajan kädenjälki ”sangen tarkkaa työtä”. Urkujen tarkastamisen hoiti turkulainen johtaja Pahlman, joka totesi niiden käsittävän 13 äänikertaa, kaksi koskettimistoa sekä itsenäisen pedaalin. Niin kutsutuilla makasiinipalkeilla saatiin urkuihin riittävä paine, silloinkin, kun niitä soitettaisiin kirjaimellisesti täysin palkein.

Ilmakanavien Pahlman totesi olevan riittävän tiiviiden ja tarkasti nahoitettujen. Kun vielä todettiin, että Thulella oli ollut sekä taitoa että kykyä toimittaa ”samannäköistä ja pienimpiin osiinsa huolellista työtä”, voitiin urut ottaa käyttöön suurella mielihyvällä. Ensimmäinen kanttori seurakuntaan saatiin herra Karl Emil Seleniuksesta, joka tosin suomensi nimensä Sauraksi muutamia vuosia myöhemmin. Hän oli kotoisin Sääksmäeltä, mutta Pöytyälle tultuaan hän myös jäi sinne kuolemaansa saakka 1948. Tässä varmaan auttoi puolisoksi löytynyt Pöytyän tyttö Ida Eufemia Ketola.

Urkujen rakentaja Bror Axel Thulen oli saanut urkujen rakentamisen taidon jo verenperintönä, sillä myös hänen isänsä Anders oli tehnyt lukuisia soittimia. Hän myös perusti legendaarisen Kangasalan urkutehtaan, joka oli ensimmäinen laatuaan maassamme. Siellä ehdittiin valmistaa urkuja neljässä sukupolvessa vuosien 1844-1983 välillä.

Bror Axel syntyi Kangasalan pitäjässä syksyllä 1847. Hänen piti lähteä Turun tuomiokirkon urkurin, herra Boströmin oppilaaksi, mutta opettajan kuolema esti tämän suunnitelman. Sen sijaan hän työskenteli em. tehtaalla mm. virittäen urkuja. Ensimmäisiä itsenäisiä töitä olivat Hollolan ja Oriveden kirkkojen urut.

Isä Anders menehtyi melko nuorena ja monista epäilyksistä huolimatta Bror Axel pystyi kehittämään tehtaan toimintaa edelleen. Kaiken kaikkiaan miehemme rakensi 195 urut, joista nelisenkymmentä oli yksiäänikertaisia koulu-urkuja.

Hänen poikansa Martti, joka suomensi sukunimensä Tulenheimoksi, otti tehtaan johdon haltuunsa 1911. Tuohon aikaan tulivat tuotantoon myös harmonit. Martti Tulenheimon aikakaudella tehdas ylsi kenties hienoimpaan saavutukseensa rakentaen Lapuan kirkkoon maamme suurimmat urut.
Pöytyän urut olivat kyseisen kirkon ensimmäiset ja rakentajan poika Martti uudisti ne täysin vuonna 1928. Nykyiset urut ovat vuodelta 1983 ja niissäkin on saman suvun jälki. Ne ovat nimittäin konkurssiin menneen Kangasalan urkutehtaan viimeiset urut. Alussa mainittu tarkastaja, johtaja Oscar Pahlman oli suomalainen kirkkomuusikko. Hän oli perustanut 1878 Turun lukkari- ja urkurikoulun, jonka johdossa hän oli aina vuoteen 1928 saakka.

Urkujen tulo vauhditti jumalanpalveluksia melkoisesti, sillä aikaisempi verkkainen veisaustyyli muuttui säestyksen myötä. Kansantarinoissa kerrotaan, miten hitaampi mökin emäntä oli virren loppuessa pari säkeistöä jäljessä, vaikka kuinka oli yrittänyt pitää vauhtia yllä.


Kuva; Kotimainen työ : Kotimaisen työn liiton äänenkannattaja, 01.08.1925, nro 8-9, s. 25
https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/970753?page=25
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Tauteja

Nettikurssi Avioton lapsi

Tällä 20 minuutin lyhytkurssilla perehdytään aviottoman lapsen isän etsintään liittyviin lähteisiin ja käytäntöihin. Saat tietoa mistä lähteä etsimään mahdollista isää ja mitkä lait sekä säädökset olivat kulloinkin voimassa. Lyhytkurssi antaa eväitä omatoimiseen etsintään tässä sukututkijalle niin tyypillisessä tilanteessa. Kun tilaat kurssin, saat sähköpostissa linkin kurssivideoon. Voit katsoa sen läpi niin monta kertaa kuin ikinä haluat!

KLIKKAA, TILAA JA OPI!

Habsburgit ja sisäsiittoisuus

Carlos II de España.
Juan Carreño de Mirand
via Wikimedia Commons

Genin avulla voi tietyin varauksin tarkastella mielenkiintoisia asioita. Yksi silmiini osunut tarina kertoo Espanjaa 1600-luvulla hallinnesta Kaarle Toisesta (Carlos II de España). Hän kuului 1300-luvulta alkaen Itävaltaa, Espanjaa ja Pyhää Rooman valtakuntaa hallinneisiin Habsburg-sukuisiin kuninkaallisiin. Viimeiset Habsburgit joutuivat luopumaan vallastaan vasta 1900-luvulla. Esimerkiksi Ranskan kuuluisia päänsä menettänyt kuningatar Marie Antoinette kuului tähän sukuun.

Valitettavasti erilaisten, monimutkaisten vallanperimysseikkojen ja muiden syiden takia Habsburgien linjassa oli aivan liikaa sisäsiittoisuutta. Espanjan Kaarlen kohdalla tämä kävi suorastaan kohtalokkaaksi. Kuten oheisesta sukupolvikaaviosta voi todeta, hänen esivanhemmissaan oli jo viidessä sukupolvessa todella monta kertaa samoja nimiä.

Suvussa oli eräitä voimakkaita piirteitä, kuten ylisuuret leukalinjat ja suuri kieli. Espanjan kuninkaamme kohdalla nämä ja monet muut ominaisuudet, jotka luultavasti johtuivat sisäsiittoisuudesta, olivat suorastaan kohtalokkaat. Hän pystyi hädin tuskin puhumaan tai edes syömään ylisuuren leukansa takia. Hänen tiedettiin myös kuolaavan valtavasti. Kävelemään Kaarle II oppi vasta kahdeksan vuoden iässä ja silloinkin vain suurien vaikeuksien kautta.

Vaikka hän oli kaksi kertaa naimisissa, kerrotaan vaimojen suorastaan pelänneen hänen ulkonäköään.  Lapsia Kaarle II ei saanut kummankaan puolisonsa kanssa, ehkä juuri sukurasituksesta johtuen. Kun kuningas kuoli ilman perillisiä 1700 vain 39-vuoden iässä, loppui Habsburgien valta Espanjassa kuin seinään.