Suku-uutiset myös Facebookissa - JuhanSuku

16.12.2018

Pilkkaruno

Harjavallan kappalaisena kuolleen Matias Sundvallin poika Johan, joka käytti sukunimeä muodossa Sundwall, syntyi Kokemäellä toukokuussa 1765. Johan kirjattin noin 11 vuoden iässä Turun katedraalikouluun. Hänellä vierähti siellä kolmisen vuotta, kunnes hänestä tuli ylioppilas 1780 eli hyvin nuorena. Vuoteen 1852 ylioppilaaksi pääsi läpäisemällä yliopiston eli tuolloisen Turun akatemian pääsykoekuulustelun. Johan Sundwall oli kaikesta päätellen erittäin tarmokas opiskelija. Opillinen ura sai erään päätepisteen pappisvihkimyksen myötä keväällä 1798.

Kymmenkunta vuotta aikaisemmin hän oli löytänyt puolisokseen Fredrika Johanna Söderbergin, turkulaisen leipurimestarin tyttären. Pariskunnan lapsista Johan Matias oli Aleksanterin yliopiston teologisen siveysopin professori sekä palkkapitäjänsä Maskun kirkkoherra 1833 ja Janakkalan 1834. Hän oli myös maamme kenties vanhimman, edelleen toiminnassa olevan instituutin eli Turun tuomiokapitulin jäsen. Veli Karl Gustaf opiskeli lakia huipentaen uransa Turun hovioikeuden hovioikeudenneuvoksena 1858. Hän sai varapresidentin arvon eron yhteydessä 1878. Veljesten sisko Karolina sai miehekseen Johan Fredrik Sigismund Bronikowskyn, Kirkkonummeltä lähtöisin olleen Suomen 1. jalkaväkirykmentin kapteenin.

Isä Johan Sundwall nimitettiin 1799 Pöytyän kirkkoherraksi. Hänen aikanaan rakennettiin Pöytyälle uusi pappila. Aikalaiset pitivät Sundwallia hieman suureellisena, sillä tämä teetti pappilan kaksikerroksisena. Tuohon aikaan ja pitkään myöhemmin Pöytyän uutta pappilaa pidettiin Ilmajoen jälkeen maamme suurimpana kirkkoherran virka-asuntona. Johan Sundwall ei kuitenkaan saanut seurakuntalaisten jakamatonta suosiota, sillä hänen toimiaan Suomen sodan aikoihin 1808-1809 katsottiin penseästi. Toisaalta kirkkoherra Sundwall pelasti erään pappismiehen kasakoiden käsistä samaan aikaan, joten ehkä hänet tuomittiin turhan herkästi. Kirkkoherra tuli joidenkin mielestä liian hyvin toimeen venäläisen sotaväen kanssa ja tästä kansan suussa sepitettiin jopa pilkkalaulu;

”Piispakin tarttis tappaa,
Ja Pöytyän provasti
Eikä varsin väärin oisi,
Vaikka viel’ Ulvilan tohtori”

Valtiopäivämiehenä hän edusti pappissäätyään 1809. Pöytällä Sundwall viihtyi seurakuntalaisten riemuksi tai suruksi vuoteen 1818, jolloin tuomiokapituli nimitti hänet Isonkyrön kirkkoherraksi. Rovastin arvon hän oli saanut jo 1802. Johan Sundwallin vaiheikas elämä päättyi joulupäivänä 1825 hänen ollessaan matkalla syntymäkaupungissaan Turussa. Leski Fredrika Söderberg jatkoi elämäänsä Isokyrön Ikolan kylässä, missä hän kuoli vanhuuden heikkouteen marraskuun lopulla 1847. Isokyröön liittyi myös em. pojan, Johan Matiaksen puoliso. Vuonna 1827 hänet vihittiin Isonkyrön silloin jo edesmenneen tyttären, Johanna Aejmelaeuksen kanssa. Johannan sisko, Katarina löysi tiensä Auranmaalle miehensä Matias Laurilliuksen myötä. Tästä herrasta leivottiin Marttilan kirkkoherra 1866. Katarinan ensimmäinen mies oli ollut Naantalin vt. Kirkkoherra Axel Herlin. Tämän pariskunnan jälkeläiset nykymaailma tuntenee parhaiten Kone Oyj:n omistajina.

14.12.2018

Seilin saarelle vaan

Mielenterveysoireista ja ehkä myös dementoivista sairauksista kärsivien läheisten hoito oli pitkään lähinnä oman perheen vastuulla. Tämä aiheutti luonnollisesti monenlaisia ongelmia sekä sairaalle itselleen että erityisesti läheisille. Nykyisin tiedämme, että esimerkiksi muistisairaus saattaa muuttaa ihmisten psyykettä merkittävällä tavalla. Kun diagnostiikka oli vielä lapsenkengissään eikä hoitolaitoksia ollut käytännössä kuin yksi, joutuivat perheenjäsenet kantamaan raskaan taakan. Tuo mainittu laitos on tässä tapauksessa Seilin ”houruinhuone” eli mielisairaalla silloisen Nauvon pitäjän alueella.

Tammikuun viimeisenä päivänä 1864 Euran kappelissa kokoonnuttiin kirkonkokoukseen, jonka aihepiiri oli tavallistakin vakavampaa laatua. Kokous käsitteli niitä ”asianomaisia”, jotka joutuvat mielipuoliansa pitämään, hoitamaan ja rauhoittamaan. Pitäjässä oli henkilöitä, jotka sairautensa takia olivat niin vaarallisia, että huusivat ”surmauhkauksiansa”. Marttilan kirkkoherra Elmgrenin johdolla Kustaa Tuomarla, Simo Savela ja Heikki Savela pohtivat mm. Suurilan kylässä asuneen entisen rengin, Heikki Juhanpojan tapausta. Tämä vuonna 1817 syntynyt mies asui Mattilan talon Pellonperän torpassa työskenneltyään aiemmin saman tilan renkinä. Heikki oli kotoisin Kangasalan pitäjän Koiviston kylästä.

Kevään lopulla 1862 Heikki tuli ”heikkopäiseksi” ja hänet toimitettiin sairaalaan Turkuun ”koetuskuurille”. Tämä hoitojakso tuntui tehoavan ja mies päästettiin takaisin kotiin. Siellä olo ei jostain syystä enää kohentunut ja kirkonkokous joutui tekemään raskaan päätöksen, joka toisaalta oli parasta mitä se saattoi tehdä. Heikki, jota oli jouduttu kotonaan pitämään rautoihin kytkettynä väkivaltaisuutensa takia, toimitettiin vaivaishoitokunnan varojen avulla Seilin hospitaaliin.
Saman tien käsiteltiin Killalan kylässä asuneen ruotuvaivaisen, Matti Sigfrid Matinpojan tilaa. Hän oli lampuodin poika Paimion puolelta, Juntolan kylästä. Hänet kirkonkokous päätti lähettää ensin Turun sairaalaan. Ellei hoitojakso Turussa onnistuisi, myös Matti Sigfrid joutuisi matkaamaan Seiliin.
Suurilan Heikki Juhanpojan kohtaloksi tuli menehtyä tammikuussa 1868. Syynä ei suinkaan ollut mikään mielenterveyteen liittyvä, vaan herkästi levinnyt lavantauti. Hänellä vaimonsa Anna Matintytär kuoli vain kaksi kuukautta myöhemmin ”vanhuuteen”. Anna oli ollut miestään 20 vuotta iäkkäämpi, sillä hän syntyi rakuuna Matti Bullerin lapsena jo loppuvuodesta 1797. Lapsia Heikillä ja Annalla ei ollut.

Matti Sigfrid oli saapunut Killalaan Turusta 1846. Työpaikka löytyi Nikulan talon Virolan torpparin, Heikki Lindgrenin renkinä. Heikki oli Uudenmaan Pusulassa syntyneen vaimonsa Stina Lisa Lineliuksen kanssa asunut ensin Liedonperässä, mutta vuoden 1846 paikkeilla hän muutti em. torppaan. Vaikka kirkonkokous hänet päättikin lähettää hoitoon, puuttui kohtalo peliin. Matti Sigfrid sai halvauskohtauksen toukokuussa 1865 menehtyen siihen. Hänen hautajaisensa vietettiin hiljaisuudessa. Kunnialliset, täysimittaiset hautajaiset tulivat tuohon aikaan vain elämänsä kristillisesti eläneille. Ilmeisesti tässä tapauksessa katsottiin vainajan mielisairauden aiheuttaneen tilanteen, jossa tavanomaiset hautajaiset eivät tulleet kyseeseen.


Kuva - Adler und Dietze, painaja ; Knutson Johan, alkuperäisen kuvan tekijä 1845–1852
Museovirasto - Musketti

4.12.2018

Pianistin sukujuuret

Välillä sukulaisia löytää mitä kummallisimmalla tavalla. Tänään satuin autossa kuuntelemaan
radiosta Yle Ykköstä, jossa soi Taru Valkaman laulamana eräs sävelmä. Esitystä säesti pianisti Meri Louhos. Ajattelin sivistää itseäni ja kurkistin Wikipedian tietoja kyseisestä, legendaarisesta pianistista. Hänen opettajakseen mainittiin mm. vuosina 1889-1960 elänyt säveltäjä ja pianisti Ernst Fredrik Linko.

Ernst Lingon veli oli kapellimestari Erkki Linko (1893-1966) ja veljesten isä taasen Pohjan pitäjässä 1864 syntynyt kuoronjohtaja Ernst Lindroth. Veljesten äidinisä oli tamperelainen musiikkivaikuttaja Fredrik Lundelin.

Tästä joukosta kiinnitti heti huomiota kuoronjohtaja Ernst Lindroth, sillä Pohjan pitässä on asunut ja asuu edelleen huomattava määrä sukulaisiani. Kun lisäksi sukunimi tuntui kovin tutulta, oli asia varmistettava kirkonkirjoista. Ernstin vanhemmiksi paljastuivat helposti Pohjan pitäjässä sijainneen Fiskarsin ruukin mekaanisella verstaalla oli 1860-luvulla töissä ollut viilari Erik Johan Lindroth ja vaimonsa Sofia Malmström. Molempien syntymäpaikaksi oli merkitty Kisko, joten tässä vaiheessa alkoi näyttää lupaavalta sukulaisuuden suhteen.

Erik Johan syntyi Kiskon Orijärven kaivosyhteisössä lokakuussa 1825 ja Sofia Kirkonkylässä helmikuussa 1826. Erik Johanin vanhemmat olivat kaivosrenki Erik Johan Lindroth ja Eeva Enqvist. Hän syntyi Kirkonkylän Klockarsin rusthollissa, jota hallitsi tuohon aikaan Hartzellien suku. Isä Johan Galle käytti aikanaan myös sukunimeä Lindroth, jonka poikansa sitten otti lopullisesti käyttöönsä. Äiti Hedvig Hartzell oli rusthollari Zacharias Hartzellin tytär. Tätä kautta Meri Louhoksen pianonsoiton opettajan sukujuuria pystyy seuraamaan aina 1500-luvulle saakka. Samalla Linko paljastui taas yhdeksi haaraksi valtavassa Tallqvist-suvun jälkipolviryppäässä.

Tämä pieni sukuhaara jää nyt työn alle....kuvassa pianisti ja säveltäjä Ernst Fredrik Linko

19.11.2018

Lahjoittaja

Oripään puinen ristikirkko valmistui vuonna 1827 italialaisen arkkitehdin, Bassin piirroksien perusteella. Edellisestä kirkosta jäi muistoksi saarnastuoli vuodelta 1675. Vuoden 1881 syksyllä kirkkoon saatiin kaunis lahjoitus, kun Makkarkosken Mattilan taloa tuolloin isännöinyt Karl Matintalo lahjoitti seurakunnalle kynttiläkruunun yhdeksälle kynttilälle, joiden kehän sisäpuolella oli ”suurenmoinen öljylamppu”, kuten ajan lehtitiedot kertoivat.

Karl Matintalo oli siinä mielessä harvinainen lahjoittaja, että hän asui Oripäässä vain pienen hetken. Miehemme syntyi Paattisten Pajulassa maaliskuussa 1836, mutta jostain syystä hänen kastettaan ei koskaan ehditty merkitä seurakunnan syntyneiden luetteloon. Sekä isä Johan että äiti Maria olivat molemmat kotoisin Paattisilta. Pajulassa asuivat 1870-luvulle tultaessa sekä Karlin oma perhe että isoveli Johan Vilhelm.

Karlin ensimmäinen puoliso oli loimaalaissyntyinen Maija Leena, mutta hänen kuoli jo 1865. Tästä avioliitosta ei syntynyt lainkaan lapsia. Toiseksi vaimokseen Karl löysi tulevansa kotitalonsa, Oripään Makkarkosken Mattilan eli Matintalon tyttären, Eeva Stiinan. Hän oli miestään noin 16 vuotta nuorempi.  Paattisten Pajulassa syntyivät pariskunnan tyttäret Maria Aleksandra, Johanna Josefina sekä Aina. Vuonna 1876 koko perhe sitten muutti Makkarkoskelle. Siellä perheeseen syntyi vielä tytär Aina Vilhelmina heti seuraavana vuonna, mutta samoihin aikoihin Aina kuoli. Myös äiti Eeva Stina menehtyi 1879. Näin isästä tuli kahden melko nuoren tyttären yksinhuoltaja.  Muuttaessaan Paattisilta Oripäähän Karl mainitaan sukunimellä Pajula, mutta Oripään vuosina sai sukunimen kaltaisena lisänimenä toimia Matintalo. Sukunimilaki saatiin odottaa aina vuoteen 1921. Tätä ennen henkilö sai tai ainakin saattoi saada asumansa talon tai torpan nimen sukunimekseen.

Lahjoitettuaan em. kynttiläkruunun kirkkoon ei Karl Matintalo asunut enää kauaa Oripäässä. Hän lähti tyttäriensä kanssa takaisin Paattisille 1882. Makkarkosken vuosina hänet opittiin tuntemaan oivallisena maanviljelijänä, joka sai Satakunnan maanviljelysseuran kokouksessa kesällä 1878 viiden markan palkinnon näytille viemistään rukiista. Kahta vuotta myöhemmin hän antoi Pajulan talon vuokralle kertoen lehti-ilmoituksesssa talossa olevan 15 lypsävää lehmää.

Oripään kirkossa oli muitakin mielenkiintoisia muistoja kuin pelkkä saarnastuoli. Puisten, keskiaikaisten veistosten lisäksi seurakunnalla oli tallessa vuodelta 1765 peräisin ollut messukasukka punaisesta verkakankaasta. Tämä kasukan selkäpuolen risti oli myös peräisin jo keskiajalta. Ompeluksiin oli käytetty erivärisiä silkkilankoja sekä kulta- ja hopealankaa. Luultavasti tuo kirjoilu oli tehty Alankomaissa. Tämä kirkollinen vaate oli sekin otaksuttavasti jonkun vauraan lahjoittajan kirkolle antama joskus 1500-luvun alkupuoliskolla.

Suomen maatilat -kirjasarja vuodelta 1932 tiesi kertoa, että Makkarkosken Matintalon omistajuus siirtyi 1888 uudelle suvulle. Juha Gabriel Juhanpoika Koski Pöytyän Riihikoskelta tuli tuolloin tilan omistajaksi. Muutamia vuosia Matintalo ehti olla vuokrattuna huittislaiselle Kustaa Mauritz Kustaanpojalle, joka 1885 siirtyi Oripään kylän Mäkitaloon vuokraajaksi.

Blogitekstisuositus

Muslimi, josta tuli kristitty

Nakkilan seurakunnan vierasseurakuntalaisten luettelosta löytyy todella mielenkiintoinen tapaus elokuulta 1880. Mainitun kuukauden 15. päiv...