Juhan suku-uutiset

Suomen Sukututkimusseura julkaisi tänään jännittävän, uuden hankkeen eli henkikirjahaun. Heidän omilla sivuillaan kerrotaan asiasta seuraavaa: Henkikirjahaku on Suomen Sukututkimusseuran verkkopalvelu, jossa voidaan tehdä hakuja indeksoitujen henkikirjojen sisältöihin esimerkiksi henkilöiden ja paikkojen nimillä. Palvelulla pyritään edistämään ja helpottamaan henkikirjojen käyttöä sukututkimuksessa. Henkikirjoja voidaan käyttää myös korvaavana lähteenä tuhoutuneille kirkonkirjoille. Henkikirjahaun kehittämistä ovat tukeneet Karjalan Kulttuurirahasto, Waldemar von Frenckells stiftelse ja Föreningen Konstsamfundet. Henkikirjat ovat erittäin tärkeä lähdemateriaali sukututkijalle erityisesti silloin, kun rippikirjat puuttuvat. Niiden avulla voi seurata esisukulaisten jälkiä aina vuoteen 1634, jolloin niitä ensimmäisen kerran alettiin pitää. Henkikirjat alkavat myllytullimanttaaliluetteloina (svensk. kvarntullsmantalslängd), vuodesta 1634, jolloin ryhdyttiin kantamaan uutta vakinaista veroa

Maamme vanhimpina sahalaitoksina on monesti pidetty Helsinkiin, Hämeenlinnaan, Kymenkartanoon, Perniöön, Viipuriin ja Espooseen kruunun toimesta pystytettyjä vesisahoja. Näiden sahojen tärkein tehtävä oli tuottaa se sahatavara, mitä linnoissa ja latokartanoissa tarvittiin. Raaka-aineena nämä sahat käyttivät ns. verotukkeja eli talollisilta veroparseleina kerättyjä puolta. Samoihin aikoihin myös eräillä aatelismiehillä oli omia, yksityisiä sahoja. Monia pitäjänhistorioita ja muita selvityksiä kirjoittaneen Aulis Ojan mukaan Varsinais-Suomesta löytyy em. kruununsahoja varhaisempia vesisahoja. Tietoja näistä on säilynyt mm. Eerik Flemingin maakirjassa. Tuo mainittu maakirja sisältää erilaisia maanjakoon liittyviä tuomioita vuosien 1420–1551 väliltä.   Samoin siitä löytyy muitakin omaisuuteen liittyviä dokumentteja sekä merkintöjä Flemingin suvun jäsenistä ja heidän sukulaisuussuhteistaan. Aulis Ojan kirjoitusten perusteella löytyy Eerik Flemingin maakirjan sivulta 45 [1] lyhyt dokume

HUOM: Tämä teksti on tehty tekoälyn ehdottaman tekstin pohjalta. On hyvä huomata, että tekoälysovellukset eivät ole millään tavalla täydellisiä tällä hetkellä. Sinänsä nämä alla olevat henkilöt ovat olleet varhaisia sukututkijoita, mutta heitäkin ennen on sukujensa saloista kiinnostuneita löytynyt. Suhtaudu siis terveen kriittisesti tähän tekstiin! Sukututkimuksen historia ulottuu kauas menneisyyteen, ja on vaikea nimetä yhtä tiettyä henkilöä ensimmäiseksi sukututkijaksi. Tieto omasta suvusta ja sen historiasta on kiinnostanut ihmisiä kautta aikojen, ja esimerkiksi eri aatelissukujen historioiden kirjoittaminen on ollut yleistä jo keskiajalla. Kuitenkin modernin sukututkimuksen perustana pidetään yleisesti genealogiaan erikoistuneita oppineita, jotka toimivat Euroopassa 1500-luvulta lähtien. Heidän tavoitteenaan oli koota tietoa erityisesti aatelisten sukujen historiasta ja sukulaisuussuhteista. Tämä tieto tallennettiin usein heraldisiin rekistereihin, jotka sisälsivät tietoa sukujen v

Sukututkimuksen aloittamiseen on useita tapoja, ja tässä on muutamia vinkkejä aloittelijoille: 1. Kerää tietoa perheestäsi: Aloita sukututkimus keräämällä tietoa omasta perheestäsi, kuten syntymäajat ja -paikat, avioliitot ja kuolemat. Pyydä sukulaisiltasi tietoja heidän vanhemmistaan, isovanhemmistaan ja muista sukulaisistaan. 2. Käytä sukututkimusohjelmaa: Sukututkimusohjelmat, kuten Ancestry.com, MyHeritage tai FamilySearch, voivat auttaa sinua tallentamaan tietoja ja rakentamaan sukupuuta. Näiden ohjelmien avulla voit myös löytää tietoja muilta sukututkijoilta ja löytää yhteyksiä muihin sukuhaarojen tutkijoihin. 3. Tutki kirkonkirjoja: Kirkonkirjat ovat yksi yleisimmistä lähteistä sukututkimuksessa. Ne voivat antaa tietoa kasteista, vihkimisistä ja hautajaisista, ja ne ovat usein saatavilla paikalliskirjastoissa tai arkistoissa. 4. Tutki muita arkistoja: Museot, kirjastot ja arkistot voivat olla hyödyllisiä lähteitä sukututkimuksessa. Ne voivat tarjota tietoa esimerkiksi maahanmuut

Osmo Durchman kokosi Suomen Sukututkimusseuran jäsenjulkaisuun, Aikakauskirja Genokseen 1930-luvulla tietoja kirkkojen ja pappiloiden tuhoutumisista. Näistä tiedoista on paljon hyötyä tutkijalle, joka ihmettelee esimerkiksi rippikirjojen puuttumista tietyistä seurakunnista. Paloja on ollut 1600-luvulta lähtien, kun kirkonkirjoja ylipäätänsä alettiin pitämään, runsaasti. Toisaalta hämmästyttävän vähän on kokonaisuutena katsottuna tästä kirkollisesta materiaalista tuhoutunut. Eräitä näistä tapauksista olivat Kannuksen kirkon ja kellotapulin tuhonnut tulipalo 31.7.1813. Tuon samaisena päivänä oli ehditty soittaa seurakunnan kappalaisen, Karl Borgin kuolinkellot. Toinen tulipalo riehui vajaata vuotta aiemmin eli 22.8.1812 Valkjärven kirkossa. Koko rakennus tuhoutui tässä palossa. Tietoja kirkkorakennusten ja pappiloiden tulipaloista löytyy mm. piispan- ja rovastintarkastusten pöytäkirjoista. Myös tuomiokapitulien asiakirjoista innokas sukututkija voi etsiä näiden onnettomien tapausten syit

Suomen historiassa on ollut useita merkittäviä epidemioita, joista suurimmat ja vaikutuksiltaan merkittävimmät ovat olleet seuraavat: Isoviha (1700-luvun alku) - Ruotsin ja Venäjän välisen Isoviha-sodan aikana Suomessa riehui useita tautiepidemioita, kuten ruttoa ja lavantautia. Sodan ja epidemian yhteisvaikutus oli tuhoisa, ja arvioiden mukaan Suomen väkiluku laski noin kolmannekseen sodan ja sen seurausten takia. Koleraepidemia (1800-luvun puoliväli) - Koleraepidemia rantautui Suomeen ensimmäisen kerran vuonna 1831, ja uusiutui useita kertoja seuraavina vuosikymmeninä. Koleraepidemiat olivat tuolloin pelättyjä ja usein nopeasti leviäviä, ja ne vaativat suuren määrän uhreja. Tuberkuloosiepidemia (1800- ja 1900-lukujen vaihde) - Tuberkuloosi oli yleinen ja pelätty sairaus 1800-luvulla ja vielä 1900-luvun alussakin. Se oli yksi yleisimmistä kuolinsyistä, erityisesti kaupungeissa asuvien keskuudessa. Tuberkuloosin hoitoon kehitettiin tehokkaita lääkkeitä vasta 1900-luvun puolivälin jälke

Kuva JP Vuorela 2022 Keskiajan kivikirkot rakennettiin yleensä vähitellen useiden vuosikymmenten tai jopa vuosisatojen aikana, ja rakennusprosessi oli usein hyvin työvoimavaltaista. Rakennustöiden aloittamiseen tarvittiin ensin suunnitelmat ja luvat, ja usein myös kerättiin lahjoituksia kirkon rakentamiseen. Kivikirkkojen rakentaminen aloitettiin yleensä kaivamalla maahan syviä kuoppia, joihin asetettiin kivipylväitä tai perustuksia. Näiden päälle asetettiin sitten harkkoja tai kiviä, jotka muodostivat kirkon seinät. Kivien liittämiseen käytettiin yleensä laastia tai savea, ja saumat täytettiin usein kalkilla tai saven ja olkien seoksella. Kivikirkkojen rakentamisessa oli monia erikoistekniikoita ja -työkaluja, joita käytettiin eri vaiheissa. Esimerkiksi tyypillisiä työkaluja olivat vasarat, kirveet, taltat ja sorkkarauta, joita käytettiin kivien muotoiluun ja asetteluun. Rakennuksen koristeellisten yksityiskohtien, kuten veistosten ja kaiverrusten, tekemiseen tarvittiin usein erikoist