analytics

Nyblinin kuvaamia henkilöitä

Carl Petter Daniel Dyrendahl Nyblin (30. kesäkuuta 1856 Drammen, Norja – 19. heinäkuuta 1923 Helsinki) oli norjalaissyntyinen valokuvaaja ja yksi Suomen valokuvaushistorian suurista vaikuttajista. Nyblin aloitti valokuvaajana vuonna 1875 Oslossa ja työskenteli seuraavana vuonna Helsingissä Charles Riisin ateljeessa. Nyblin perusti oman ateljeen ja valokuvaustarvikeliikkeen vuonna 1877 Helsinkiin.


Nyblin valokuvasi jo 1870-luvulla taiteesta jäljennöksiä, joita hän myi. Kahdeksan jäljennöksistä ilmestyi vuonna 1883 valokuvakansiossa Finsk konst – Suomen taide. Hän kuvasi suomalaisia kansallisromanttisia maisemia ja interiöörejä, taidejäljennöksiä ja kulttuurihenkilöitä. Hän järjesti valokuvausnäyttelyitä ja pyrki edistämään valokuvausta harrastuksena ja ammattina – Nyblin oli sekä harrastajavalokuvaajakerhon että valokuvaajien ammattiyhdistyksen perustajajäsen.


Hänen valtaisa kokoelmansa on Museoviraston hallussa ja Suomen Sukututkimusseuran jäsenpalvelusta SukuHaku löytyy siihen hakutoiminto. Tämä graafi on tehty ao. tietokannan perusteella. Mitä suuremmalla ja paksummalla joku nimi on, sitä enemmän kuvia tuon sukunimisistä henkilöistä Nyblinin kuvista löytyy.



Lähde: Wikipedia

Viisisataa vuotta sitten

Tuli tarkasteltua varhaisimpia tuntemiani esivanhempia, joista esimerkiksi Pietari hallitsi jo vuonna 1557 Lohjan Varolan yksinäistilaa. Hänellä on vähintäänkin satoja ellei tuhansia elossa olevia jälkeläisiä. Mutta millaista mahtoi elämä tuolloin olla? Eri lähteistä sain koottua jotain pientä. Toki pitää muistaa, että eri puolella nykyistä Suomea olot saattoivat olla hyvinkin erilaisia.

1500-luvun Suomen maaseutu oli suurelta osin Ruotsin kuningaskunnan alaisuudessa, joka oli tuolloin yksi Euroopan suurvalloista. Maaseudun väestö koostui pääasiassa talonpojista, jotka harjoittivat maanviljelyä ja karjanhoitoa. Talonpojat olivat velvollisia maksamaan veroja kruunulle, kirkolle ja aatelisille, jotka omistivat suurimman osan maasta. Talonpojat olivat myös sotaväenottojen ja sotilasvelvollisuuksien kohteena, sillä Ruotsi kävi useita sotia naapurimaitaan vastaan. ¹

Maaseudun elämää leimasivat niukat luonnonolot, väestönkasvu ja uskonpuhdistus. Suomen ilmasto oli kylmä ja karu, mikä rajoitti viljelykasvien valikoimaa ja satoa. Väestö kasvoi 1500-luvulla noin 300 000:sta noin 400 000:een, mikä lisäsi painetta maanviljelyn tehostamiseen ja uusien alueiden raivaamiseen. Uskonpuhdistus, joka alkoi 1520-luvulla, muutti maaseudun uskonnollista ja kulttuurista ilmapiiriä. Katolinen kirkko menetti asemansa ja omaisuutensa, ja luterilaisuus tuli valtionuskonnoksi. Uskonpuhdistus vaikutti myös talonpoikien asemaan, sillä he saivat oikeuden lukea Raamattua omalla kielellään ja osallistua kirkolliseen hallintoon. ²

Maaseudun yhteiskunta oli hierarkkinen ja patriarkaalinen. Talonpojat olivat alisteisia aatelistolle ja virkamiehille, jotka edustivat kuninkaan valtaa. Talonpoikien keskuudessa oli myös eriarvoisuutta, sillä osa heistä oli vapaita, osa lampuoteja ja osa torppareita. Vapaa talonpoika omisti oman tilansa, lampuoti vuokrasi tilansa aateliselta ja torppari asui toisen talonpojan maalla. Naiset olivat alisteisia miehille, ja heidän tehtävänsä olivat pääasiassa kotitalouden ja lasten hoitaminen. Naiset eivät voineet periä tai omistaa maata, eivätkä heillä ollut äänioikeutta tai oikeutta koulutukseen. ³

Maaseudun kulttuuri oli monipuolinen ja rikas. Talonpojat puhuivat suomen kieltä, joka oli eriytynyt eri murteiksi. Heillä oli oma kansanrunoutensa ja kansanmusiikkinsa, jotka kertoivat heidän arjestaan, uskomuksistaan ja historiastaan. Heillä oli myös omat juhlat ja perinteet, kuten joulu, juhannus, häät ja hautajaiset. Maaseudulla oli myös vaikutteita muista kulttuureista, kuten ruotsalaisesta, saksalaisesta, venäläisestä ja saamelaisesta. Maaseudun kulttuuri oli myös muutoksen alaisena, sillä uskonpuhdistus, sotien seuraukset ja kaupungistuminen vaikuttivat maaseudun elämäntapaan ja arvoihin. 

Kuvassa 1540 vuoden karttaa Pohjoismaista - Kansalliskirjasto - Geographia universalis, vetus et nova, complectens Claudii Ptolemaei Alexandrini enarrationis libros VIII

Atlaksen toimittanut Sebastian Münster


Sukututkimuksesta sarjakuvaa

 En tietenkään ole ensimmäinen, joka tämän idean on toteuttanut, mutta silti ajattelin esitellä muutaman sivun. Tarkoituksena oli tekoälyn pohjalta tehdä oman käsikirjoituksen mukaan sarjakuvia omista suorista esivanhemmistani. Näistä henkilöistä ei ole säilynyt valokuvia, joten kaikki asiat ovat miljöitä myöten mielikuvituksen tuotetta. Niinpä nämä ovat semifiktiivisiä juttuja: pohjana ovat aidot sukutarinat, mutta esillepano on fantasiaa.





Ajatuksia sukututkijan ominaisuuksista

Hyvä sukututkija on henkilö, joka omistautuu huolelliseen ja tarkkaan sukututkimukseen. Seuraavassa on muutamia piirteitä, jotka voivat tehdä sukututkijasta erityisen pätevän:

Sitoutuminen ja kärsivällisyys: Sukututkimus voi olla aikaa vievää ja vaatii usein paljon kärsivällisyyttä. Hyvä sukututkija on sitoutunut hankkimaan tietoa, selvittämään vaikeita yhteyksiä ja odottamaan tuloksia.

Tutkimustaidot: Hyvä sukututkija on taitava tiedon hankkimisessa erilaisista lähteistä, kuten kirkonkirjoista, arkistoista, kirjastoista ja sukututkimusohjelmista. Hän osaa myös arvioida lähteiden luotettavuutta ja käyttää erilaisia historiallisia resursseja.

Analysointitaidot: Sukututkimuksessa on tärkeää osata analysoida kerättyä tietoa ja tunnistaa olennaiset yhteydet. Hyvä sukututkija pystyy tekemään päätelmiä ja hahmottamaan sukututkimuksen palapelissä olevia osia.

Kriittinen ajattelu: Sukututkimuksessa esiin tulevat tiedot eivät aina ole selviä tai yksiselitteisiä. Hyvä sukututkija kykenee kyseenalaistamaan, arvioimaan erilaisia näkökulmia ja etsimään ratkaisuja ongelmiin.

Tietotekniset taidot: Nykyaikaiset sukututkijat hyödyntävät usein tietotekniikkaa, kuten sukututkimusohjelmia, verkkoresursseja ja DNA-testejä. Hyvällä sukututkijalla on tarvittavat taidot käyttää näitä välineitä tehokkaasti.

Historiantuntemus: Hyvä sukututkija ymmärtää historialliset kontekstit ja osaa sijoittaa sukunsa tarinan laajempaan historialliseen kehykseen. Tieto paikallisista ja ajallisista erityispiirteistä auttaa ymmärtämään sukututkimuksen tuloksia.

Yhteistyötaidot: Sukututkimus voi olla yhteisöllistä, ja hyvä sukututkija on valmis jakamaan tietoaan muiden kanssa, kuuntelemaan perheenjäseniä ja työskentelemään yhdessä muiden sukututkijoiden kanssa.

Kaikki sukututkijat kehittyvät ajan myötä, ja tärkeintä on olla avoin oppimaan uutta ja nauttia prosessista. Sukututkimus voi tuoda esiin mielenkiintoisia tarinoita ja yllätyksiä, ja se voi olla palkitseva harrastus.

Topeliuksen kaksi piikaa

Zacharias tai tuttavallisemmin Sakari Topelius syntyi Uudenkaarlepyyn lähellä, Kuddnäsin tilalla vuonna 1818 ja kuoli Sipoossa 1898. Tuskin on ketään yli 60-vuotiasta tässä maassa, joka ei olisi lukenut hänen tuotantoaan. Toki hän on tuttu myös nuoremmille sukupolville. Saamansa kotikasvatuksen pohjalta hän korosti omassa elämässään ahkeruuden ja avuliaisuuden ihanteita. Hänen kerrotaan olleen myös erittäin huumorintajuisen, mutta toisaalta vaipuneen välillä masennukseen.

Vuonna 1846 hän meni naimisiin Maria Emilia Lindqvistin kanssa (1821–1885). Tämä liitto kesti puolison kuolemaan saakka. Lapsia tästä aviosta synti kuusi, joista kolme menehtyi aivan pienenä. Isänsä tavoin tytär Toini oli kirjailija, kun taas Eva -tyttärestä tuli taidemaalari.

Mutta tällä kertaa ei enempää Topeliuksen elämästä, sillä siitä toki löytyy netin syövereistä tuntikausiksi luettavaa. Tarkastellaan sen sijaan niitä perheeseen liittyneitä henkilöitä, jotka ovat olleet Topeliusten arjessa mukana. Kun perhe asui 1870-luvulla Helsingissä, oli perheessä kaksi piikaa.

Maria Adolfina Wik oli syntynyt Paraisilla Tapaninpäivänä 1836. Hänen isänsä oli tuohon aikaan Kuitian kartanon puutarhurina. Tuohon aikaan kartanon omisti leskirouva Hedvig Prytz, os. Mell, turkulaisen apteekkari Lars Henrik von Mellin tytär. Hedvigin puoliso oli kapteeni Anders Johan Prytz, joka kuoli jo 1824. Mutta Paraisilta Maria Adolfina Wik muutamien mutkien kautta päätyi siis valtioneuvos Topeliuksen perheeseen piiaksi.

Myöhemmin löydämme Maria Adolfinan Tammisaaresta, jonne hän avioiduttuaan muutti vuonna 1876. Puoliso oli Karjaalla syntynyt panimotyöntekijä Karl Henrik Bergman.  Häitä oli vietetty elokuussa kyseisenä vuonna. Yhteisiä lapsia ei pariskunnalle näyttäisi syntyneen. Maria Adolfina kuoli toukokuussa 1918 ja Karl Henrik syyskuussa 1919.

 

Toinen 1870 -luvun Topeliuksen perheen piioista oli Pernajan Sarvilahden Hagan muonatorpparin tytär Gustava. Hänen isänsä käytti sukunimeä Grén.  Tytär Gustava ei kyseistä sukunimeä käyttänyt. Helsinkiin hän oli tullut Loviisan kautta. Välillä hän kävi pari vuoden ajan Nastolassa, mutta vielä 1881 hänet on merkitty ehtoollisella käyneeksi nimenomaan Helsingissä. Hänen myöhempiä vaiheitansa en ole onnistunut löytämään. Kun Topeliukset muuttivat 1879 Sipooseen, jäi Gustava mitä ilmeisemmin Helsinkiin.

 

Kuva on Helsingin Kaupunginmuseon kokoelmista. Taustalla on Vasili Koroleffin talo (Pohjois-Esplanadi 15), jossa Topeliukset asuivat 1870-1875. Tämä kuva on tosin vuodelta 1890.

Hautausepisodi vuodelta 1709

Vuoden 1686 kirkkolaki antoi hautaamisesta useita määräyksiä, joista tähän on poimittu muutama:

 

 XVIII. Lucu Christilisest Hautamisest.

 §. I. Ne jotca Christilisesti elänet owat / pitä / cosca he tästä Mailmast poiscuolewat / cunniallisest ja cohtulisel tawalla Hautaan toimitettaman. Heidän Cuolemans ilmoitetan Sarnastuolil lähin seurawaisna Sarnapäiwänä / eli Rucous hetkenä / Kijtoxella Jumalan tygö / joca sen edesmennen armollisesti pelastanut on / nijn myös Rucouxella nijden Murhellisten lohdutuxen edestä. Cuolluitten jälken pitä soitettaman yhdel eli usiammal Kellolla / cuin cungin Sädylle meidän Ordningitten woimalla myöden annettu on / ei jongun taickauxen tähden / waan sillä ilmoitta sen Cuollen ero / eli tääldä poislähdendötä / ja ylöskehoitta Christilisiä Ajatuxia Cuolewaisest monosta / nijden tykönä cuin elämään jälken jäänet owat.

 

§. IV. Cosca Ruumit wiedän Kirckoon / siellä oleman sijhenasti cuin Maahan paniaiset pidetän / nijn se pitä tapahtuman hiljaisudes / ilman caiketa Processit / (saattamista) ja custannusta / eikä yhtän muuta pidä saattaman / cuin ne jotca candawat / ja muutoin täyty siellä olla toimittamas. Jos jocu tätä wastan ricko / se tehkön sacko Kirkoon 500. dalarit Hopia Raha / ja Waiwaisille juuri niin paljo. Ei yhtäkän Ruumista pidä ylitze puolen Ajastaica hautamat pidettämän / jos ei sitä suuremmat ja corkiamat Syyt ole pidembäm ylöslyckämiseen. Se wäärinkäyttämys tule myös tällä peräti poiskieltyxi / omast tahdosta laske Rumita Hautoin / ja anda ne aina edespäin olla Hautamata; samalla muoto anda ne / sijttecuin ne yhdes paicas owat haudatut / jällens toisen paickaan Processillä Hautaan maahan laske; caicki yhtäläisel Rangaistuxella / cuin täsä ylömmä mainitan.

 

Aina näitä ohjeistuksia ei noudatettu ja silloin kirkkoherra puuttui peliiin. Yksi esimerkki löytyy Uudenmaan Nummen kappeliseurakunnasta vuodelta 1709. Raatin kylän Pakasen talon emäntä oli kuollut, mutta poika ei toimittanutkaan tätä hautaan asianmukaisesti. Tämä tapaus meni käräjille, jossa rovasti Juslenius kovisteli isäntää seuraavasti[1]:

 

Rovasti, korkea-arvoinen herra Abraham Juslenius esitti valituksen maanviljelijä Hinrich Jacobssonia vastaan Raatisissa. Valituksen mukaan Jacobsson oli laiminlyönyt haudata edesmennyttä äitiään Elin Larsdotteria, joka oli kuollut viime talvena. Jacobsson oli jättänyt äitinsä haudattavaksi hoitamatta, kunnes rovasti käski avata haudan. Lopulta vainaja haudattiin viime Mikonpäivää.

 

Mainittu Hinrich Jacobsson esitti joitakin syitä sille, miksi asiaa ei voitu hoitaa aiemmin. Hän pyysi anteeksi ja lupasi maksaa herra rovastille asianmukaisen hautausmaksun ja testamentin. Rovasti huomautti, että tällaisia laiminlyöntejä ei saa enää tapahtua, eikä kukaan, olipa sitten Hinrich Jacobsson tai joku muu, saa olla huolimaton haudattaessa vainajia oikeaan aikaan. Kaikkia varoitettiin ottamaan tästä opikseen, koska laiminlyönneistä voi seurata ankaraa rangaistusta, kuten seurakunnan kirkkolaki edellyttää. Mitä tulee Hinrich Jacobssoniin, hänen tulee asianmukaisesti selvittää ja maksaa hautausmaksu sekä toimittaa testamentti rovastin luokse, kuten hän on luvannut.

 



[1] Raaseporin tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat - II KO a:17 Varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1709-1709, jakso 322, sivu 636-637: <Höst Ting Lojo Sochn & Nummis Capell.>; Kansallisarkisto: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=6504991903&aineistoId=657691083 / Viitattu 19.12.2023

Palkkakiistaa 1600-luvun lopulta

Suora esi-isäni oli käräjillä helmikuussa 1684 ja asia oli vapaasti käännetty seuraava:

Gudmund Bertilsson[1] Arpalahdesta valitti voimakkaasti kaksikasratsastaja Erich Erssonia vastaan, joka oli vuonna 1676 nimitetty entisen majurin, kunnianarvoisan Ewert Berent Jordansin komennuksessa Preussiin. Erich oli myynyt koko varustuksensa siellä, minkä vuoksi Gudmund oli valittanut tästä yleisessä tarkastuksessa, mutta asia oli siirretty tälle oikeudelle, sillä hän pyysi, että Erich palauttaisi hänelle saman summan minkä oli varusteista saanut.

 Erich vastasi vaihtaneensa hevosen toisen ratsastajan, Mårthen Jöranssonin, kanssa Liivinmaalla, ja hän oli joutunut jättämään sen käyttökelvottomuuden vuoksi. Hänen pistoolinsa olivat kadonneet hänen ollessaan sairaalloisena yhdessä holstereiden kanssa, mutta miekka, jonka hän oli saanut armeijan komentajalta, sen hän oli myynyt kahdeksalla kruunulla profossi Erichille. Hän väitti myös, että hänellä oli oikeus vaatia palkkapostia niiltä kolmelta vuodelta, joina hän oli toiminut ratsastajana.

 Gudmun vakuutti, että Erich oli kotiin palattuaan myöntänyt myyneensä pistoolit ja holsterit rykmentin pastoriille. Tästä syystä oikeus päätti ottaa molempien osapuolten väitteet huomioon ja muodosti asiasta laskelman. Tästä käy ilmi, että Erichin kolmen vuoden palkka on vähennetty myytyjen varusteiden arvosta, ja hän on edelleen velkaa Gudmundille yhteensä 30 kruunua. Hänet tuomitaan maksamaan tämä summa Gudmundille kuninkaallisen majesteetin armollisen asetuksen mukaisesti ratsastajan palkasta. Tämä päätös päättää heidän välisen kiistansa.


Kuva - Bataille af dee trouppar som Hans Kongl: Maij: ärnar föra i fäldt anno 1676. [Osignerad och odaterad.] - Riksarkivet, Stockholm



[1] Piikkiön ja Halikon tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat - KO a:2 Varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1684-1684, jakso 59; Kansallisarkisto: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=6393551419&aineistoId=643765516 / Viitattu 19.12.2023

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus