Painija Johan Olin Amerikassa

Vihdistä kotoisin olleen Olin -suvun jälkipolviin kuului eräs hyvin riuskaotteinen nuori mies, Johan Fredrik Olin, joka syntyi 30.6.1883. Hänen isänsä kuoli pojan ollessa vasta seitsemän vuoden iässä. Holhoojaksi asetettiin silloinen Euran kirkkoherra Karl Viktor Wuorinen, ent. Berghäll. Kirkkoherra Wuorinen oli kotoisin Vihdin Suontaan Ylitalosta, jossa hän oli syntynyt vuonna 1830 rusthollari ja lautamies Carl Gustaf Berghällin ja Fredrika Ekströmin tusinasta lapsesta vanhimpana poikana.

Näin ollen kasvatusisä todennäköisesti tunsi Johan Fredrikin vanhemmat ellei jopa ollut sukua heistä jommalle kummalle. Hänen oma isänsä, poikansa kaima Carl Gustaf oli syntynyt Suontaan Ylitalossa vuonna 1808. Äiti Eva Kaisa Saxenberg oli naapuritalon tyttäriä, joten kirkkoherra Wuorisella oli luultavasti koko joukko sukulaisia 1800-luvun loppupuolen Vihdissä.

Johan Fredrikin sukujuuret olivat Ollilan Sorkin talossa, kun taas hänen tuleva vaimonsa Aino Aurora Olin oli syntynyt Ruskelan kylän Yli-Ruskelan talossa. Johan ja Aino olivat keskenään serkuksia ja heidän vanhempansa eivät halunneet heidän menevän naimisiin keskenään.

Johan Fredrik Olinista tuli lopulta ammattimainen painija. Hän oli mukana Tukholman olympialaisissa vuonna 1912 ja osallistui kreikkalais-roomalaisen painin yli 82,5 kiloisten sarjaan. Lopputuloksena oli komea hopeamitali. Mainituissa kisoissa suomalaiset saalistivat yhteensä kolme kultaa, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia. Hieman kisojen jälkeen Johan Fredrik lähti Amerikkaan, jossa hän viipyi noin kymmenisen vuotta. Koko tämän ajan hän oli kirjeenvaihdossa Ainon kanssa.

Amerikassa painijamme käytti nimeä John Olin. Hänen huikeimpana hetkenään voitaneen pitää hänen WFW-titteliään joulukuun 12. päivältä vuonna 1916. Tuolloin hän voitti Joe Strecherin Massachusettsin Springfieldissä järjestetyssä ottelussa. Ottelu sai paljon julkisuutta, mutta välttämättä se ei ollut Olinille mairittelevaa. Ottelun kestettyä jo kaksi tuntia 40 minuuttia, ajautuivat molemmat painijat maton ulkopuolelle. John Olin olisi halunnut jatkaa ottelua, mutta Joe Strecher kieltäytyi nousemasta enää kehään. Näin ollen "mammuttimainen" suomalainen sai voiton.

Joe oli ottelun tuoksinassa loukannut olkapäänsä ja joutui puoleksitoista kuukaudeksi sairaslomalle. Julkisuudessa ei John Olinin voitosta juuri puhuttu. Yleinen mielipide tuntui pitävän Strecheriä edelleen mestarina. Tähän saattoi eräiden arvioiden mukaan vaikuttaa erityisesti Olinin suomalainen luonne. Hän oli vaatimaton ja vähäpuheinen, kaikkea muuta kuin sitä mihin Amerikassa oli totuttu. Painipiireissä puhuttiin 1910-luvun lopulla eräänlaisesta "Olin -linjasta" , Olin Line. Kyse oli mestaruuden tai voiton saavuttamisesta toisen loukkaantumisen takia, ilman varsinaista urheilullista voittoa. Painia seuraavat eivät nimittäin uskoneet, että Olin olisi lopulta voittanut Strecheriä, ellei tämä olisi loukkaantunut. Olin menetti tittelinsä 2.5.1917 Ed "Strangler" Lewisille Chicagossa järjestetyssä ottelussa. Ottelu oli toisinto Strecher vastaan käydystä taistosta. Lähes kolmen tunnin jälkeen Olin luovutti loukattuaan olkapäänsä. Strangler oli showmiehenä toista luokkaa kuin hiljainen Olin. Hän piti huolen, että mestaruudesta myös puhuttiin ja kirjoitettiin.

Olin asettui Worcesteriin Massachusettsin osavaltiossa ja paini vielä muutaman vuoden ammattimaisesti. Hän palasi lopulta takaisin Suomeen, meni naimisiin Aino Auroransa kanssa ja kuoli 1920-luvun lopulla suhteellisen nuorella iällä. Hänen kasvattivanhemmistaan voit lukea hieman lisää täältä!

Aatelistosta uusi kirja

Aatelin historia (toim. Janne Haikari, Marko Hakanen, Anu Lahtinen ja Alex Snellman) Suomessa luo uuden ja monivivahteisen kuvan säädystä, joka läpi historian oli tapahtumien polttopisteessä. Aatelin historia on häikäilemätöntä lahjontaa ja aitoa jaloutta, kylmiä naimakauppoja virkaurien hyväksi ja puhdasta rakkautta, yhteiskunnallista vastuunkantoa ja talonpoikien kurittamista. Aateluuden ytimessä ovat aina olleet kysymykset eliitin muodostamisesta ja ylläpidosta. Millaisia ihmisiä halutaan vallankäyttäjiksi? Miten johtajia palkitaan?

Tilaa klikkaamalla TÄSTÄ

Sukututkijan perjantailuennot keväällä 2021

 UUTTA: Viiden etäluennon sarja keväällä 2021 - joka kuukauden toinen perjantai klo 17.30-19.00 Tilaa nyt koko luentosarja edulliseen yhteishintaan 30 euroa - yksittäiset luennot 10€/kerta - säästä reilusti ja hanki samalla mukavaa sukututkimustietoutta itsellesi. 

TILAA TÄSTÄ

Aiheet keväällä 2021:

Ruotsin arkistot:

Etäluennolla käsitellään sukututkijoille tärkeitä arkistolähteitä Ruotsin puolella. Mukana ovat Riksarkivetin lisäksi monet muut tietokannat ja yhteisöt, joiden kautta sukututkija voi laajentaa selvityksiään naapurimaamme kamaralle. Etäluento 8.1.2021 klo 17.30-19.00

Avioton lapsi:

Etäluennolla perehdytään aviottoman lapsen isän etsintään liittyviin lähteisiin ja käytäntöihin. Saat tietoa mistä lähteä etsimään mahdollista isää ja mitkä lait sekä säädökset olivat kulloinkin voimassa. Lyhytkurssi antaa eväitä omatoimiseen etsintään tässä sukututkijalle niin tyypillisessä tilanteessa. Etäluento 12.2.2021 klo 17.30-19.00

Avioliitoista:

Tällä etäluennolla saat tietoa kihlauksen ja vihkimisen historiasta maassamme. Perehdymme lakeihin, tapoihin ja perinteisiin aina 1400-luvulta 1900-luvulle saakka. Luento antaa käsityksen avioliitosta instituutiona. Etäluento 12.3.2021 klo 17.30-19.00

Ruukkihistoriaa:

Millaisia rautaruukkeja erityisesti Uudeltamaalta löytyi ja millaisia sukuja niillä työskenteli? Tämä etäluento käy läpi niitä lähteitä, joilla ruukkilaisten ja ruukkien elämää pääsee tutkimaan tarkemmin. Etäluento 9.4.2021 klo 17.30-19.00

Sukutietojen julkaisu netissä:

Etäluento kertoo, miten voit julkaista sukutauluja ja/tai sukutarinoita netissä helposti ja nopeasti. Et tarvitse teknistä kokemusta seurataksesi tätä luentoa, sillä asiat käydään läpi selkeästi ja monipuolisesti. Luento käy läpi erityisesti blogin eli verkkopäiväkirja hyödyntämistä osana sukutietojen julkaisu. Etäluento 14.5.2021 klo 17.30-19.00

Kaikki luennot tallennetaan ja voit katsoa ne uudelleen kuukauden ajan! Koulutus järjestetään etänä MS Teamsin kautta. Sinun tarvitsee vain klikata ennen koulutusta saamaasi linkkiä ja pääset mukaan!

Joka kuukauden toinen perjantai eli 8.1.2021, 12.2.2021, 12.3.2021, 9.4.2021 ja 14.5.2021 Etäluento pidetään klo 17.30-19.00

Joululahjaksi

Oletko koskaan vieraillut tämän blogin tekijän verkkokaupassa? Jos et, niin nyt on hyvä aika siihen. Uutuustuotteina mm. hiirimatto sukututkijalle sekä A2-koon itsetäytettävät esipolvkaaviot.

Pääset verkkokauppaani klikkaamalla oheista kuvaa!

Perinnönjakoa

Jahtivouti oli entisaikaan eräänlainen nimismiehen apulainen, jonka tehtäviin kuului mm. suurpetojen metsästyksen koordinointi. Yksi paimiolaisista jahtivoudeista oli Pakurlassa rengin poikana keväällä 1848 syntynyt Frans Fredrik Fredriksson, joka myöhemmin käytti sukunimeä Salmberg. Tällä kertaa sukunimi näyttäisi tulleen äidin puolelta, sillä samalla nimellä mainitaan Frans Fredrikin kasteen yhteydessä hänen äitinsä Otteliana Karolina.

Pakurlassa Frans Fredrik asui silloinkin, kun hän helmikuussa 1872 vei vihille Vähä-Moisiossa asuneen piika Amanda Vilhelmina Helinin. Tämä oli rippikirjan mukaan syntynyt sulhasensa tavoin vuonna 1848 Paimiossa. Pariskunnalle syntyi Pakurlassa neljä tytärtä, Amanda Aleksandra, Anna Amanda, Olga Gabriella ja Alma Alina. Ikävä kyllä kaksi vanhinta sisarusta menehtyi vain muutaman kuukauden iässä. Vuoden 1880 alussa myös äiti Amanda Vilhelmina kuoli. Vielä saman vuoden aikana Frans Fredrik Salmberg meni naimisiin piika Karoliina Taurenin kanssa, joka oli tuolloin töissä Inkilässä.

Ennen avioliiton solmimista piti kuitenkin selvittää Amanda Vilhelminan perinnönjako. Se tapahtui elokuussa 1880. Perinnönsaajia olivat puolison lisäksi tyttäret Olga Gabriella ja Alma Alina. Näiden alaikäisten pienokaisten etua tuli valvomaan rusthollari Johan Helin Vähätalo Hirvonpään kylästä. Pesänkirjoitus oli tehty jo maaliskuussa ja olipa sen jälkeen erinäisiä tavaroita myyty huutokaupallakin. Loppupesän jako tapahtui siten, että jahtivouti Salmberg sai itse arvioida jäljellä olevan omaisuuden arvon, jota sitten korotettiin perinnönjaon yhteydessä kolmanneksella. Näin koko kuolinpesän summaksi tuli noin 552 markkaa.

Tästä summassa leskimiehen piti maksaa perintöosuudet kahdelle tyttärelleen. Lisäksi Frans Fredri pyysi vaatimattomasti, että hän saisi pitää ”yhden wuoteen makaus-waatteineen niin kuin pesäkirjoituksessa oli se myönnetty hänelle”. Tähän myös ilman muuta suostuttiin, jotta jako saatiin kunniallisesti tehtyä. Leski sai lopulta rahassa noin 191 markkaa ja molemmat tyttäret 47 markkaa kumpikin. Todistajina piirsivät nimikirjoituksensa ja puumerkkinsä Paimion kirkonarkistossa säilyneeseen perinnönjakoasiakirjaan Kaarlo Söderlund sekä Vistan seppä Johan Vilhelm Hammaren. 

Frans Fredrik Salmbergin elämä jatkui tämän jälkeen Karoliina Taurenin kanssa. Heillä oli ainakin kolme yhteistä lasta, Frans Aksel sekä kaksoset Signe Maria ja Hilda Karolina. Frans Aksel kuoli vajaan kahden vuoden iässä. 

Metsämies

Angelniemen Båtsholmin Alhaisten puustellissa 1823 syntyneestä Johan Gustafista tuli isänsä Samuelin jälkeen Piikkiön Sauvolan kornetinpuustellin vuokraaja vuodesta 1873 alkaen. Hänen vaimonsa Serafia Selander oli kotoisin Hämeestä, Hattulan pitäjästä. Perheen lapsista Rosa ja Gustaf olivat syntyneet Janakkalassa, kun taas Lydia ja Johan Vesilahdella. Vasta kaksi nuorimmaista, tytär Ida Suoma ja erittäin eksoottisen nimen saanut poika Bonifarius Tääle syntyivät perheen asuessa Sauvolassa. Surua perheeseen toi esikoispojan kuolema, joka aiheutui itseaiheutetusta ampumahaavasta.

Puustellin eli virkatalon vuokraaja käytti sukunimeä Sawola. Hänet tunnettiin pitäjässä hyvänä maanviljelijänä, mistä oli osoituksena mm. Varsinais-Suomen maanviljelysseuran kilpailuujn syyskuussa 1885 saatu kutsu toimia koeojituksen tuomarina. Nämä sinänsä ansiokkaat tehtävät eivät kuitenkaan tehneet hänestä oman aikansa kuuluisuutta, sillä hän osoitti mestarismiehen otteita ennen kaikkea metsästyksessä. 

Piikkiön kuntakokous käsitteli joulukuussa 1881 lähipitäjien petoeläintilannetta. Tietoon oli tullut useita tapauksia, joissa pedot olivat joko ahdistelleet ihmisiä tai käyneet jopa kiinni lapsiin. Huhuttiin susien myös syöneen lapsia. Kaikki kokousedustajat olivat yksimielisiä siitä, että jotain piti tehdä tälle tilanteelle. Kokous päätti lähettää Johan Gustaf Sawolan ”niihin kuntiin, joissa sudet näinä aikoina ovat tehneet hirveitä tuhotöitänsä”. Pehtori Sawolan arvioitiiin ampuneen tai muuten pyydystäneen kolme karhua, 38 sutta ja noin 200 ilvestä uransa aikana. Hänestä todettiin, ettei mies ole ”mikään ensikertainen metsästäjä eikä ainoastansa paljas jäneksien ja lintujen pyytäjä”. Matkarahaksi pehtori Savolalle luvattiin kunnan varoista 150 markkaa sekä lisäksi tapporahaa jokaisesta sudesta 50 ja ilveksestä 25 markkaa. Nämä summat hän tulisi saamaan kaikista ennen seuraavaan kesäkuun ensimmäistä päivää kaadetuista pedoista.

Samaan aikaan uutisoitiin Yläneellä ”kaikkien aikojen suurimman” suden kaadosta, jonka ansiosta pedon ampuja, torpparinrenki Vilho Samuelinpoika tuli saamaan runsaat rahapalkkiot. Hankoniemellä sijainneen kylpylän vieraat olivat nimittäin keränneet keskuudestaan 200 markkaa, joka nyt tultaisiin antamaan Vilholle. Lisäksi senaatti antoi omasta puolestaan hänelle saman summan.

Levanus

Sauvon Kihtilän rälssilampuoti Michel Bertilsson ja puolisonsa Karin laittoivat vuonna 1670 poikansa Johanin Turun katedraalikouluun. Vanhemmat tuskin osasivat aavistaa, mihin kaikkeen tämä opintielle lähteminen vielä suvun jälkipolvissa johtaisi. Johan, joka ylioppilaaksi tultuaan 1673 otti käyttöön sukunimen Levanus, tuli Sauvon pitäjänapulaiseksi 1676. Viisitoista vuotta myöhemmin hänet määrättiin kotipitäjänsä kappalaiseksi. Tätä tointa hän sitten hoitikin aina kuolemaansa saakka 1710. Vaimonsa Helena Michelsdotter Lundin kanssa hänellä oli ainakin yksi tytär ja viisi poikaa. 

Määrätietoinen kappalaisemme johdatti kaikki em. poikansa Turun Akatemiaan loistavin lopputuloksin.  Vanhin pojista, Johan, pääsi ylioppilaaksi 1703 Turussa. Tämän lisäksi hänen tiedetään opiskelleen myös Rostockissa. Johan Levanus nuorempi vihittiin papiksi Tallinnan hiippakunnassa 1707, jonka jälkeen hän toimi armovuodensaarnaajana samassa kaupungissa. Muutamaa aikaa myöhemmin hänet nimitettiin Lihulan ja Kiriveren kirkkoherraksi. Hän oli myös 1721 Tallinnan tuomiokapitulin jäsenenä. Johan kuoli jo 1726.

Nuoremmista veljistä Anders oli isänsä tavoin kappalaisena Sauvossa, mutta menehtyi 1727. Hänen tilalleen tuli veljessarjan nuorin, vuonna 1699 syntynyt Henrik, joka oli naimisissa Paltamon kappalaisen tyttären, Magdalena Cajanuksen kanssa. Henrikin ja Magdalenan pojista kaksi antautui pappisuralle. Erik Johan Levan oli kirkkoherrana Vanajan pitäjässä ja veli Henrik Gustaf Sauvon kappalaisena. Viimeksi mainitun poika Johan Henrik Levan oli puolestaan Oriveden kirkkoherra.

Johan Levanuksen ja Helena Lundin pojista on vielä mainitsematta Gustaf, joka kastettiin Sauvossa 1692. Hän pakeni isovihaa Tukholmaan ja pääsi siellä ylioppilaaksi 1719. Papiksi hänet vihittiin Viipurissa 1726. Hetken aikaa Gustaf työskenteli veljensä saarna-apulaisena Lihulassa. Hänet mainitaan myös vapaaherra Magnus Nierothin lastenkodin ja Albun koulun opettajana Virossa. Oltuaan vielä tovin Viipurin tuomiorovastin saarna-apulaisena sai Gustaf Levanus nimityksen Toksovan kirkkoherraksi Inkerissä 1726. Lopulta hän siirtyi Pietarin ruotsalais-suomalaisen seurakunnan johtoon ja kuoli siellä 1749. Hänen etunimeltään tuntematon poikansa muutti Viipurista Saksaan 1750-luvulla. Vävyinä Gustafilla olivat mm. Pietarin kirkkoherra Isak Hougberg, viipurilainen kauppias ja raatimies Karl Gustaf Melart sekä Spankkovan kirkkoherra Tomas Elgeen.

Näin rälssilampuodin eli rälssitilan vuokraajan perillisistä muodostui huipputason kansainvälisiä pappismiehiä, joiden jälkipolvet levittäytyivät laajalle nykyisen Suomen rajojen ulkopuolelle.