Suomen tarkk'ampujapataljoonan seurakuntalainen

Hakkapeliitta 23.1.1926 - Kansalliskirjasto

Suomen tarkk'ampujapataljoonan seurakunta perustettiin vuonna 1846. Tämän pataljoonan sotilaat olivat kotoisin hyvin eri puolilta Suomea ja täten myös auranmaalaisia löytyy runsaasti. Vuoteen 1857 saakka se toimi Turun Sirkkalan kasarmilla, jossa se alkujaan sai sijansa entisestä köyhäintalosta. Itseasiassa yksikön nimenä oli alkujaan Turun krenatööritarkk'ampujapataljoona.


Vuosikymmenten mittaan nimi vaihtui useamman kerran; Suomen tarkk'ampujapataljoona (1846–1848), Suomen krenatööritarkk'ampujapataljoona (1848–1856), Suomen harjoitustarkk'ampujapataljoona (1856–1857), Suomen opetustarkk'ampujapataljoona (1857–1859), Suomen opetustarkk'ampujakoulu ja opetustarkk'ampujakomppania (1859–1860).

Yksi sen tarkk’ampujista oli vuonna 1825 Pöytyän Juotolan Keskitalon silloisen rengin, Simo Henrikinpojan ja vaimonsa Leena Matintyttären toiseksi vanhimpana lapsena syntynyt Kustaa. Isosisko Anna oli pari vuotta vanhempi ja pikkuveljet Kaarle kaksi sekä Efraim kuusi vuotta nuorempia. Kaikki lapset syntyivät perheen asuessa Juotolassa. Isä Simo oli ollut Juotolan puustellin renkinä mennessään 1821 naimisiin Leena kanssa. Asuinpaikkana heillä oli Kujanpään torppa Juotolassa.

Kustaa karisti Pöytyän tomut jaloistaan vuonna 1847 lähtien rengiksi silloiseen Maarian pitäjään kuuluneeseen Raunistulaan Yli-Lontin talon rengiksi. Tämä pesti kesti kuitenkin vain yhden vuoden, sillä vuoden vaihteessa 1848/1849 Kustaa, joka tässä vaiheessa omaksui sukunimen Trygg, värväytyi Sirkkalan kasarmilla Suomen tarkk’ampujapataljoonan muonavahvuuteen. Hänestä leivottiin ensimmäisen komppanian tarkk’ampuja numero 185. Edellinen herra 185 oli kuollut vuoden 1848 helmikuussa. Heinäkuussa 1849 Kustaa Simonpoika Trygg sai siirron toiseen komppaniaan ja uudeksi numerokseen hänelle kirjattiin 230. Sotilaan elämä on jatkuvaa epävarmuutta ja seuraavien vuosien aikana tarkk’ampuja Trygg löytyy milloin mistäkin komppaniasta. Hänen palvelusvuosiinsa osuu myös Krimin eli kotoisammin Oolannin sota, mutta Kustaa osallistumisesta siihen ei ole ainakaan suoria todisteita.

Sen sijaan miehemme pääsi vierailemaan loppuvuodesta 1858 sotaoikeudessa osallistuttuaan katutappeluun. Sakkojakin tuli ja ehkä tämä episodi vaikutti myös siihen, että 1859 Kustaa Trygg palasi siviiliin Hämeenlinnasta. Vaikka pataljoonan muuttaneiden luetteloon on kohteeksi merkitty Maarian pitäjä, palasi Trygg kotiseudulleen Pöytyälle asettuen Kaulansuun kylään. Samalla löytyi elämänkumppaniksi loimaalainen Eeva Maria Mikontytär. Yhdessä he muuttivat Kaulansuusta Jalkalan Anttilan talon maille. Esikoistytär Maija Stiina kuoli aivan pienenä näkemättä sisaruksiaan Emiliaa ja Mariaa. Perhe-elämä loppui keskikesällä 1870 Kustaa Tryggin kuolemaan. Leskivaimo Eeva Maria odotti säädyllisen ajan, kunnes 1871 meni naimisiin tyrvääläisen Juho Kaarle Matinpojan kanssa. Tämä oli vaimoaan noin 16 vuotta nuorempi.

Trygg -sukuisia oli samoihin aikoihin Lounais-Suomessa useita eikä heillä ollut aina sukuyhteyttä keskenään. Eeva Maria Mikontytär kuoli 10 vuotta ensimmäisen aviomiehensä jälkeen eikä kumpikaan pariskunnan lapsista käyttänyt vastaisuudessa Trygg nimeä, sillä se kuoli Kustaan mukana.

Vistolassa

Pöytyän Vistolan luutnantinpuustelli on paikka, josta saisi tehtyä ihan oman pienen kirjasen. Tämä Aurajoen rantamilla sijaitseva tila oli ns. kruununpuustelli, jossa omistajat vaihtuivat 1800-luvun aikana useasti. Vuosisadan alkaessa isäntänä oli ollut virkansa mukaisesti luutnantti, paroni Carl Gustaf Rehbinder. Hän muutti vuoden 1805 paikkeilla Kalantiin Vistolan jäädessä lampuotien hoitoon hetkeksi. Suomen sodan päätyttyä kapteeniksi ylennetty Carl Herman Finkenberg saapui puustelliin. Vuonna 1807 tehdyn kartan mukaan taloon kuului tuolloin mm. melko laaja puutarha, joka sijoittui maantien ja joen väliin suorakaiteena.

Finkenberg lähti synnyinpitäjäänsä Nauvoon 1822 ja Vistolaan tuli arrendaattori eli tilanvuokraaja Juho Jaakonpoika. Hän oli kotoisin Kaulansuun Mikkolasta. Sekä Juho että vaimonsa Anna Mikontytär menehtyivät 1838, joten Vistolaan tarvittiin uusi isäntä. Mies löytyi melko läheltä, sillä vain 20 -vuotias Kustaa Juhonpoika Yläneeltä muutti taloon. Hän olikin Vistolassa kuolemaansa saakka 1853. Seuraava arrendaattori oli hänkin Pöytyältä, kun 23 -vuotias Juho Juhonpoika aloitti oman työuransa Vistolassa. Hänen isänsä oli ollut mm. Raatikaisissa lampuotina.

Näiden herrojen jälkeen vuokraajana oli vuodesta 1867 alkaen hetken Otto Erkinpoika, mutta hän kuoli j0 1868. Nyt tilalle tuli pöytyäläinen Fredrik Lindberg, joka kuitenkin muutti 1874 Angelniemelle. Jälleen kerran vuokraaja vaihtui, kun Matti Kallenpoika Juotolasta otti Vistolan hallintaansa. Matti oli perheineen talossa kymmenisen vuotta, kunnes 1884 Turusta tuli kapteeni ja ritari Knut Otto Schauman, josta kirjoittelin viime vuoden puolella. Hänen kuoltuaan 1888 vuokraajien sarja jatkui ja tällä kertaa sellainen löytyi aina Orimattilasta asti. Matti Matinpoika Laupiainen oli tämän miehen nimi. Matin kuoltua Pöytyä sai Vistolaa hoitamaan nauvolaisen Armas Olivier Johannes Holländerin.

Armas -etunimeään käyttänyt Holländer kirjattiin rippikirjaan 1890-luvun Pöytyällä maanviljelijä-tittelillä, mikä oli todella uusi asia. Hän hoiti Vistolaan parhaan kykynsä mukaan 1900-luvun alkuun saakka, kunnes 1904 muutti kotipitäjäänsä Nauvoon. Siellä ollut surullisenkuuluisa Seilin mielisairaala tarjosi Holländerille uuden työpaikan, kun hänet nimitettiin laitoksen taloudenhoitajaksi.

Armas Holländerin nimi vilahtelee vanhoissa sanomalehdissä useasti. Lehtijutuista selviää mm. hänen vaimonsa Ainan nimi. Kesällä 1911 Seilissä kuollut nahkurimestari Matti Lindström. Suomalaisessa Wirallisessa Lehdessä olleen ilmoituksen mukaan yksi oikeudenomistajista oli taloudenhoitaja Armas Holländerin lisäksi hänen vaimonsa Aina. Eräästä toisesta perinnönjakoon liittyvästä jutusta neljää vuotta myöhemmin selviää Armaksen siskon olleen Maria Auroran, jonka puoliso oli Päivälehden perustajan ja Helsingin Sanomien ensimmäisen päätoimittajan Eero Erkon. Lempinimellä Maissi tunnetuksi tullut Maria Aurora oli tärkeä yhteiskunnallinen vaikuttaja maamme itsenäistymisen aikoihin.

Mainittakoon vielä lopuksi, että Armaksen ja Maissin isällä, Johan Fredrik Holländerillä oli aikanaan ammattina apulaislääninrahastonhoitaja. Ei siis ihme, että poika hoiti menestyksellisesti Seilin taloutta vuosikausia.

Kaupanhoitaja Turpeinen

Uusi Aura 9.2.1907 - Kansalliskirjasto

Tarvasjoen silloinen Osuuskauppa sai uuden kaupanhoitajan vuonna 1907 aina kaukaa Savonmaalta,
kun Leppävirralla 1879 syntynyt Nestor Turpeinen aloitti toimessaan. Saman tien löytyi puolisoksi Rautalammilta kotoisin ollut Olga Kristiina Koljonen.  Melko pian häiden jälkeen heille syntyi poika Toivo Nestor ja vain reilua vuotta myöhemmin toinen poika Aimo Olavi. Kovin kauaa ei Euran kappelin osuuskauppa saanut nauttia Turpeisen palveluksista, sillä jo 1910 hän suuntasi perheineen Päijät-Hämeen Asikkalaan. Tarvasjoella viihtyivät jonkin aikaa myös edellä mainittujen henkilöiden lähisukulaiset, kauppa-apulaiset Varma Helena Sakarintytär Turpeinen ja Iida Maria Koljonen. Nestor Turpeinen oli ensin Euran kylässä maakauppiaana ja paikkakunnalle hän muutti Vehmaalta. Vehmaalta oli tullut myös tuleva puoliso Olga Koljonen. Vuosisadan alussa Euralla toimi myös ruoveteläinen kauppias Kustaa Kaseva. Sukunimi Kaseva merkitsee muuten ”kelvollista, pystyvää ja/tai kätevää ihmistä”!

Osuuskaupan nimi oli tosiaan alkujaan Euran kappelin osuuskauppa, sillä Tarvasjoki -nimen pitäjä sai vasta vähän Turpeisen ajan jälkeen. Vuonna 1907 oli kaupalle hankittu jo oma kiinteistö aivan pitäjän keskustasta. Vähitellen osuuskauppa avasi sivuliikkeitä Suurilan, Mäentaan ja Jauholan kyliin vuoteen 1928 mennessä. Osuuskaupalla oli vuosien mittaan kaikenlaista toimintaa, sillä esimerkiksi joulun alla 1906 se antoi vuokralle ”hyvällä liikepaikalla” sijainnen leipuriliikkeen. Kesällä 1909 puolestaan osuuskauppa järjesti Tarvasjoella Lounais-Suomen maanviljelysseuran kaksipäiväisen kasvitarhakurssin.

Liikkeenhoitajina olivat ehtineet toimia Turpeisen lisäksi herrat Järvinen, Helo ja Haapanen. Nestor Turpeinen löysi myöhempinä vuosina tiensä Sumiaisiin, jossa hänen johtamansa liike teki konkurssin 1922. Tuosta alkoi ikävä tapahtumakierre, kun kihlakunnanoikeus määräsi konkurssipesäluettelon tekijöiksi poliisi Kustaa Kauton ja varatuomari Aatto Kaunon. Heidän tekemänsä luettelo ei jostain syystä kelvannut Turpeiselle, joten hän laati omansa. Nämä molemmat pesäluettelot esitettiin oikeudelle, mutta täysin epäselväksi jäi, kumpi niistä oli Turpeisen oikeaksi vannoma. Kauppias nosti kanteen Kauttoa ja Kaunoa kohtaan, mutta tästäpä kihlakunnanoikeus ei pitänyt lainkaan tuomiten tämän vuodeksi kuritushuoneeseen ja olemaan kolme vuotta kansalaisluottamusta vailla. Syynä oli väärän syytteen nostaminen vastaajia vastaan.

Nestor Turpeinen ei tätä suvainnut, vaan valitti asiasta hovioikeuteen. Se käsitteli tapausta alentaen linnatuomion kahdeksaan kuukauteen ja palauttamalla kansalaisluottamuksen. Seuraava valituskierros vei asian korkeimpaan oikeuteen, joka katsoi aiheelliseksi tuomita kauppias Turpeisen vain yhden kuukauden vankeuteen. Tämäkin ratkaisu tuntui konkurssiin menneestä kauppiaastamme epäoikeudenmukaiselta ja hän vetosikin oikeuskansleriin saadakseen vapauttavan tuomion. Oikeuskansleri ilmoitti, ettei asia anna aihetta minkäänlaisiin toimenpiteisiin.

Mainittakoon vielä, että Nestorin ja kauppa-apulainen Varman isä oli Vehmaan seurakunnan kanttori Sakari Turpeinen, joka oli kotoisin Vesannolta. Perhe tuli Vehmaalle 1882 ja sieltä lapset hajaantuivat eri puolille maata. Vaikka Nestor syntyi Leppävirroilla, oli Varma Vehmaan tyttöjä. Edellä mainittu Olga Koljonen oli tullut Turpeisten pariskunnan mukana Vehmaalle piiaksi. Kun isä Sakari Turpeinen täytti 75 vuotta 1926, oli hän edelleen ”uupumaton seurakunnan laulunjohtaja”.

Alastalon isäntä

Sanomia Turusta 26.10.1858

Piikkiön Aron kylän Alastalon nuorena isäntänä aloitti joskus 1850-luvun vaiheilla Kustaa Antinpoika, joka oli syntynyt vuonna 1823. Hänen vanhempansa olivat Alastalon edellinen isäntäpari, Antti Antinpoika ja Leena Antintytär. Äiti Leena kuoli 1857. Isä Antti oli tuohon aikaa jo lähes 80-vuotias, sillä hän oli syntynyt Kaarinan pitäjässä kesällä 1770. Kustaa oli sisarussarjansa vanhin. Hänellä oli veli Fredrik sekä siskot Ulla, Vilhelmiina ja Kustava Tiina.

Vaimokseen Kustaa Antintytär löysi Paimion Sievolan silloisen rusthollarin, Fredrik Fingerroosin tyttären, Maria Karoliinan. Hän oli miestään kuutisen vuotta nuorempi. Pariskunta vihittiin kesäkuun lopulla 1856 ja seuraavan vuoden syksyllä syntyi perheen esikoinen, tytär Amanda Karoliina. Toinen tytär, Edla Kustava syntyi kesällä 1860, mutta tässä välissä isän asiat olivat menneet hieman sekaisin.
Paimion käräjäkunnan syyskäräjillä lokakuussa 1858 jouduttiin käsittelemään Kustaan alkoholin ja rahan käyttöä. Suomen Julkisia Sanomia lehdessä raportoitiin asiasta. Sen mukaan ”tuhlaawainen ja wiinaan menewä rusthollari Kustaa Antinpoika Alastalo” julistettiin ”toisen waltaan pantawaksi”.

Käytännössä hän joutui holhouksen alaiseksi. Holhoojiksi oikeus määräsi vaimo Maria Karoliinan sekä rusthollari Antti Antinpojan Askalan kylästä. Viimeksi mainitun herran holhoojaksi asettaminen lienee johtunut siitä, että hänen vaimonsa Johanna Vilhemiina Fingerroos eli Maria Karoliinan sisko.
Holhoukseen asettaminen tapahtui jo vuonna 1774 annetun kuninkaallisen asetuksen perusteella. Sen teki käräjäoikeus kuunneltuaan todistajia. Holhoojia ei aina löydetty vapaaehtoisesti ja näin ollen heidät jouduttiin joskus määräämään oikeuden toimesta. Asiakirjoja näistä tapahtumista löytyy tätä nykyä Kansallisarkiston Digitaaliarkistosta, joka kaikkien vapaassa käytössä. Oikeustapaukset jaettiin kahteen pääryhmään, varsinaisiin ja ilmoituisasioihin. Esimerkiksi holhoukset ja kiinteistöihin liittyvät tapaukset käsiteltiin ilmoitusasioina. Pahoinpitelyt, varkaudet ja muut rötökset olivat sitten kirjaimellisesti varsinaisia asioita.

Holhous ei jatkunut automaattisesti henkilön loppuelämän ajan. Sen tarvetta arvioitiin ja oikeus saattoi purkaa holhoustoimen. Kustaa Antinpoikakin taisi saada elämänsä kokoon, sillä hänet mainitaan 1860-luvulla Alastalon rusthollarina. Perheeseen syntyivät lisäksi tyttäret Emilia ja Iida vuosina 1862 ja 1863. Kustaa kuoli kesän 1875 lopulla. Edla Kustavan miehestä, Juha Kustaa Heikinpojasta tuli aikanaan Alastalon uusi isäntä

Päisterpään säterikartanolta

Vesilahden kirkkoherran, David Wegeliuksen ja hänen vaimonsa Margareta Hornborgin pojista yksi oli nimeltään Joakim Gabriel Wegelius. Wegeliusten sukua voi seurata ajassa taaksepäin Seinäjoen Uppalan talolliseen, Tuomas Jaakonpoikaan 1600-luvun alkupuoliskolle saakka. Suvussa on ollut valtava määrä pappeja ja virkamiehiä. Joakim Gabriel Wegelius ei ilmeisesti tuntenut vetoa näihin ammatteihin, sillä hän otti keväällä 1775 matkapassin Johan Ludvig Eskolinin ohjaaman Turku-nimisen laivan mukaan. Kohteena tällä aluksella oli tuolloin Välimeri. Joakim Gabriel Wegelius palasi tältä matkalta syksyllä 1776 varmasti monta kokemusta rikkaampana. Merielämä vetosi häneen niin paljon, että lopulta Wegeliuksesta tuli kauppalaivuri.

Vaimonsa Johanna Richterin kanssa he muuttivat Karunan Päisterpään säterikartanoon, jonka kauppalaivurimme oli ostanut hieman aiemmin. Säterikartanon omistaminen myös porvareille ja pappismiehille oli tullut mahdolliseksi vuodesta 1723 lähtien. Tätä ennen vain aatelisilla oli oikeus omistaa näitä kartanoita, joiden tuli olla esikuvana alueensa maatiloille.

Ennen Karunaan tuloaan Wegelius oli asunut Turussa ja sieltä löytyi myös em. puoliso. Johannan isä oli parkitsijamestari Hans Gottfrid Richter ja äiti Brigitta Sophia Lydeman.  Joakim Gabrielin ja Johannan kahdeksasta lapsesta ainoastaan kuopus Agata Christina syntyi Päisterpäässä muiden nähdessä päivänvalon ensimmäisen kerran Turussa. Pojista kolme lähti isänsä tavoin hakemaan oppia Turun akatemiasta.

Karl Gabriel pääsi ylioppilaaksi 1814 ja työskenteli myöhemmin leimapaperikonttorin kassanhoitajana. Hän oli kaksi kertaa naimisissa. Ensimmäisen vaimonsa Anna Lovisa Leistenin kanssa syntyneistä lapsista peräti viisi opiskeli Helsingin yliopistossa Turun akatemian tultua siirretyksi uuteen pääkaupunkiin. Näistä lapsista korkeimmalla yhteiskunnalliselle tasolle nousi Karl Theodor Alexander Wegelius, joka oli aikaan senaattorina ja valtiopäivämiehenä.

Karl Gabrielin nuorempi veli Adolf Vilhelm ansaitsi elantonsa mm. yliopistonkamreerina. Hänen ensimmäinen vaimonsa oli musiikinopettajatar Charlotta Mozelli. Pariskunnan pojista kolme oli akateemisesti koulutettuja. Äitinsä oppeja seurasi heistä ainakin Martin Wegelius, josta tuli musiikkiopiston johtaja Helsingissä.

Päisterpäässä asuneista veljeksistä kolmas ylioppilas oli Turun kappalaisena toiminut David Johan Wegelius. Hän työskenteli hetken aikaan tuomiokirkon vt. taloudenhoitajana ja oli naimisissa Ulrika Öhrnbergin kanssa. Tällä pariskunnalla ei ollut lapsia.

Johanna Richter kuoli Päisterpäässä keväällä 1820. Joakim Gabriel eli lapsineen leskenä Karunassa vielä vuoteen 1836 muuttaen tuolloin Helsinkiin. Siellä hän kuoli jo seuraavana vuonna.