Suku-uutiset myös Facebookissa - JuhanSuku

30.1.2019

Palvelijatar ja testamentti

Turun kaupungissa lokakuussa 1815 syntyi räätäli Henrik Sevonin ja hänen vaimonsa Stinan perheeseen tytär, jolle vanhemmat antoivat nimen Stina Henrika. Äiti Stina oli kotoisin Perniön pitäjästä, kun taas Henrikin sukujuuret ovat todennäköisesti Paimiion Sievolassa. Stina Henrika viihtyi Turussa aina vuoteen 1841 saakka, kunnes löysi työpaikan Yläneeltä.




Hänestä tuli Yläneen Vanhakartanon omistajan, alikapteeni Johan Reinhold Jägerhornin ja vapaaherratar Henrietta Kristina Lybeckerin palvelijatar. Alikapteeni oli saanut kartanon omistukseensa vuonna 1837.

Hän oli syntynyt Mietoisissa sotaneuvos Reinhold Ernst Jägerhorn (af Spurila -sukua) lapsena. Suomen sodan jälkeisinä vuosina nuori Johan Reinhold palveli kersanttina 1. Suomen jääkärirykmentissä. Hän yleni alikapteeniksi ja otti eron väestä 1831. Hänen veljensä Blechard Gustaf toimi senaatin protokollasihteerinä ja lanko Blechard Johan Lybecker kersanttina samaisessa jääkärirykmentissä kuin edellä on mainittu.

Vaimo Henrietta Kristina oli miehelleen sukua. Hän kuoli Yläneen kartanossa 1879. Puolisonsa Johan Reinhold oli menehtynyt kunnioitettavassa 80 vuoden iässä jo 1874 Mietoisissa. Kauan ennen tätä, tammikuussa 1859 olivat molemmat puolisot tehneet yhteisen testamentin. Siinä he ilmaisivat viimeisenä tahtonaan, että jälkimmäisen heistä kuoltua on pariskuntaa 17 vuotta tuolloin palvellut Kristina Sevon saava kartanoon kuuluvista Lietsan talosta ja Lietsan torpasta vuosittain elämänsä loppuun saakka kaksi tynnyriä rukiita, tynnyrin ohria, yhdeksän kappaa nisuja, kuusi kappaa herneitä, kuusi nelikkoa potaatteja, yhden leiviskän voita, puhdasta rahaa 12 ruplaa hopeassa, neljä syltä koivu- ja yhden sylen mäntyhalkoja sekä vihdoin kaksi kannua ”rievää maitoa” viikossa Maarian päivästä Mikonpäivään. Tämän lisäksi uskolliselle palvelijattarelle testamentattiin asuttavaksi kahden huoneen mökki tarpeellisine ulkohuoneineen. Tämän testamentin todistivat Yläneellä Oripään välisaarnaajat Nils Helenius Oripäästä ja Karl Hagelberg Pöytyältä.

Tämä kaunis testamentti ei kuitenkaan koskaan tavoittanut saajaansa, sillä Kristina Sevon kuoli ennen hyväntahtoisia työnantajiaan vuonna 1870. Tämän jälkeen Jägerhorn ja Lybecker tekivät uuden testamentin, jonka sisältö pysyi samana kuin edellä. Tällä kertaa edunsaajaksi tuli heidän kasvattityttärensä Venla Sofia Iisakintytär. Tämä oli syntynyt kartanoon kuuluneessa Keskitalon torpassa joulun alla 1856 renki Iisakille ja tämän vaimolle Maijalle. Jostain syystä lapsi oli sitten annettu kartanon omistajien kasvatiksi. Omia lapsia heillä ei ollutkaan. Uuden testamentin todistivat sen kirjoittaja, Anders Lunden, kartanon palvelusneiti Ester Pihl sekä renki Johan Wikström, kaksi viimeksi mainittua puumerkeillään.

Venla Sofia käytti sukunimeä Lybeck, jonka alkuperä ei tarvitse selittää. Vuonna 1876 hän muutti Yläneeltä Porin kaupunkiin ja meni naimisiin sahatyömies Ernst Grandellin kanssa. Heidän ensimmäinen lapsensa, elokuussa 1877 Porissa syntynyt tytär sai nimen Heleni Henriette, kasvattiäidin muistoa kunnioittaen. Grandellien perhe asui tuossa vaiheessa neljännessä kaupunginosassa.

Kuva; Yläneen kartanon päärakennus - Museovirasto - Musketti


27.1.2019

Armovuodensaarnaaja

Marttilan kirkko 2010 - kuva JP Vuorela
Armovuodensaarnaaja oli pappismies, joka ilmestyi seurakuntaan kirkkoherran kuoltua. Armovuosi myönnettiin kuolleen perheelle ja tämän aika he saivat nauttia kyseisen vainajan palkkaetuja. Tuon ajan papin tehtäviä hoiti em. armovuodensaarnaaja. Usein tämä henkilö oli sukua edesmenneelle kirkkoherralle ja saattoipa armovuodensaarnaaja joskus naida kirkkoherran lesken. Armovuosi perustui alun perin papiston erioikeuksiin vuodelta 1723. Vainajan leski ja tämän mahdolliset lapset olivat toisaalta velvollisia huolehtimaan viran hoitamisesta johtuneista kuluista.

Marttilan kirkkoherra Jakob Ziden kuoli 1801 ja hänen seuraajakseen aiottu Johan Ytter menehtyi ennen virkaan astumistaan. Tällöin Marttilan Pappilaan riensi Uudenmaan Pyhäjärveltä Anders Henrik Schaeffer, joka oli valmistunut papiksi joulukuussa 1799. Hän oli syntynyt 1773 em. pitäjässä ja käynyt Turun katedraalikoulua päästen ylioppilaaksi 1795. Isä Johan Kristoffer Schaeffer oli saanut pappisvihkimyksen 1750-luvun alussa, jonka jälkeen hänet nimitettiin Pyhäjärven kappalaisen apulaiseksi sekä edelleen varsinaiseksi kappalaiseksi vuonna 1759. Pyhäjärvellä hän myös kuoli 1799. Hänen vaimonsa, Anders Henrikin äiti oli Brita Sofia Schytterus, jonka isä Johan S. oli Pyhäjärven edellinen kappalainen. Tämä herra oli muuten syntynyt Liedossa ja suvun juuret vievät turkulaiseen porvari Martti Markuksenpoika Skyttiin. Johan Schytteruksen puolison, Helena Coreliuksen ensimmäinen aviomies oli myöskin saman seurakunnan kappalaisena. Kuviot olivat hyvin pienet, mitä tuli pappissäätyyn kuuluneiden naimiskauppoihin.

Armovuodensaarnaaja Anders Henrik Schaeffer oli Marttilassa vuoteen 1805 saakka, jolloin hänet määrättiin vt. pitäjänapulaiseksi Vihtiin. Siellä hän myös kuoli naimattomana ja lapsettomana paria vuotta myöhemmin.

Melko nuorena kuolleen armovuodensaarnaajamme sukujuuret ovatkin osin myös Marttilassa. Isänisä Johan käytti sotilasnimeä Schefer palvellen kuninkaallisen henkirakuunarykmentin Maskun komppania kengitysseppänä. Tämän arvonsa kautta hän sai perheineen asua Tiipilän kylän Lammin puustellissa. Hänen ja vaimonsa Anna Yrjöntyttären lapsenlapsista toinenkin antautui papilliselle uralle. Anders Henrikin veli Karl Johan Schaeffer kuoli 1840 Lempäälän kirkkoherrana. Kengitysseppä Scheferin ja Annan toinen poika Karl taasen työskenteli pappisvihkimyksen jälkeen kappalaisena Kullaalla ja Harjavallassa. Vuonna 1791 hänestä tuli Someron kirkkoherra, mutta valitettavasti hän kuoli jo helmikuussa 1792. Hänen ja vaimonsa Gertrud Bährin poika Karl Johan syntyi Paimiossa 1761 ja tuli nimitetyksi Rymättylän kappalaiseksi 1798. Hän kuitenkin kuoli ennen virkaan astumistaan Somerolla, jossa hän oli työskennellyt kirkkoherran apulaisena.

Tiipilän Lammin puustelli näki seuraavina Maskun komppanian kengitysseppinä Jakob Malmstedtin ja hänen jälkeen Fredrik Wallin. Viimeksi mainitun herran aikaan Ruotsin vallan alta siirryttiin Venäjän autonomiseksi osaksi. Samalla Fredrik Wall jäi puustellin viimeiseksi aliupseeriksi henkirakuunarykmentissä.

2.1.2019

Iäkkäitä ihmisiä

Auranmaalla on viime vuosina asunut ja asuu edelleen muutamia yli 100 -vuotiaita henkilöitä. Pitkän elämän salaisuus on luonnollisesti aina kiinnostunut ihmisiä, joten näiden tervaskantojen edesottamuksiakin on esitelty lehdistössä jo hyvin varhain. Ensimmäinen sanomalehti ilmestyi maassamme 1771 ja tätä aikaisemmin eläneistä iäkkäistä auranmaalaisista täytyy etsiä jälkiä esimerkiksi haudattujen luetteloista. Merkillistä kyllä, Marttilan emäpitäjässä kuoli vuosina 1747-1750 aikana peräti kolme 103 -vuotiasta henkilöä. Huhtikuussa 1747 haudattiin Suurilasta leskivaimo Anna ja kaksi vuotta myöhemmin Ollilasta niin ikään leski Anna. Molempien vainajien patronyymikin sattui olemaan sama, Pertuntytär. Huhtikuussa 1750 Euran kappelissa menehtyi pitkään sairastettuaan unilukkari Lauri Juhonpoika, jolle rippikirjaan on merkitty syntymäajaksi vuosi 1646.

Sanomalehti Aura tiesi puolestaan kesäkuussa 1886 Pöytyän kunnan toiseksi vanhimman asukkaan, kunnanvaivaisen Justiina Lähteenojan kuolleen 91 vuoden iässä. Rippikirjassa hänen nimenään on yksinkertaisesti Justiina Matintytär, mutta hän asui Pihlavan Lähteenojan torpassa. Samassa kylässä hän oli myös syntynyt joulun alla 1799. Isä Matti Jung oli ollut ruotusotilas eikä hänen sotilasnimensä jäänyt jälkipolvien käyttöön. Justiina Matintyttären puoliso oli ollut Lähteenojan torppari Juho Samulinpoika. He saivat vuosien 1822-1841 välillä yhteensä seitsemän lasta. Juho Samulinpoika kuoli 1854 eikä Justiina mennyt koskaan uudelleen naimisiin.

Hänen kuoltuaan Pöytyän vanhimpana asukkaana mainitaan samaisessa Aura -lehdessä Valpuri Simola, joka oli syntynyt kahta vuotta aiemmin, 1797. Hän asui Ellisten kylän Simolan talossa. Siellä hän olikin asustanut jo vuodesta 1829 lähtien tultuaan tuolloin emännäksi Simolaan kotipitäjästään Vampulasta. Puolisonaan hänellä oli rusthollari Erkki Tuomaanpoika. Tosin sekä Vampulan vihittyjen luettelossa että Valpurin muuttokirjassa on merkitty puolisoksi Erkin velipoika Henrik. Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä Henrik kuoli jo 1827. Erkki menehtyi keuhkotautiin jo kesällä 1832, jonka jälkeen Valpuri asui koko loppuelämänsä leskenä Simolassa. Hän kuoli kunnioitettavassa 94 vuoden iässä toukokuussa 1892. Hänen kastettaan ei löydy Vampulan syntyneiden luetteloista, mutta hänen vanhempansa olivat Soinilan kylän Harakan talon vävy Henrik Mikonpoika ja vaimonsa Maria Matintytär.

Todellinen ikänestori olisi ollut Pöytyällä helmikuussa 1697 haudattu Henrik ”Kuutis”, mutta hänen kuolinikänsä 130 vuotta tuntuu aivan liian korkealta. Sen sijaan Aurassa eli silloisessa Prunkkalan kappelissa vuosina 1697 ja 1700 haudatut 100 -vuotiaat ”vanhat ukot” ovat mahdollisuuksien rajoissa. Edellisen vainajan kohdalla ei ilmoiteta edes hänen nimeään, mutta lokakuussa 1700 haudattu ”ålderstigen gubbe” oli nimeltään Martti Tapaninpoika.

Rippikirjat alkavat pääosin Auranmaalla vasta 1700-luvun puolella eikä vanhimmista löydy välttämättä syntymätietoja. Täten monen iäkkään henkilön todellinen ikä jää lähinnä arvailujen varaan. Virallisesti maamme vanhimmaksi elänyt asukas oli vuonna 2000 kuollut Lempi Rothovius, joka oli syntynyt 1887. Hän ehti elää kolmella eri vuosisadalla ja nähdä Suomen sekä suuriruhtinasmaana että itsenäisenä kansakuntana. Helsingissä vuoden 1946 paikkeilla kuolleen Maria Anderssonin väitetään olleen reilusti yli 117 ikäisen. Tästä ei kuitenkaan ole olemassa varmoja todisteita. 

Blogitekstisuositus

Julmaa vanhuksen hoivaa

Liedon Ankan kylän Ryngöllä syntyi tammikuussa 1821 rusthollari Matti Heikinpojan ja Ulrika Jaakontyttären perheeseen tytär, jolle annettiin...