analytics

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Möller. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Möller. Näytä kaikki tekstit

Naisesta mieheksi ja edelleen saarnaajaksi

Elisessä blogitekstissä kerroin harvinaisesta löydöstä Rovaniemen rippikirjoissa. Nyt Kicken antaman vinkin ansiosta tarina saa kuin saakin jatkoa. Greta Lena siis muuttui 1884 Frans Olofiksi, joka rippikirjan mukaan muutti Ouluun 1884. Todellisuudessa muutto tapahtui vasta seuraavana vuonna, maaliskuun lopppupuolella. Hänestä tuli renki kauppias Ahlstrandille, mutta hyvin pian miehemme alkoi harjoittaa räätälin ammattia.

Frans Olof oli muuton yhteydessä ottanut sukunimen Möller ja vähitellen hänen elämänsä alkoi muuttua vallan toiseen suuntaan. Oulusta hän nimittäin siirtyi opiskelemaan Helsinkiin valmistuen lopulta saarnaajaksi. Sen jälkeen Frans Olof Möller toimi hetken aikaan saarnaajana Helsingissä ja tämän jälkeen pitkän aikaan Muurmannin rannikolla.

Möllerin lapsuuden ympäristö oli vahvasti lestadiolaisen kristillisyyden värittämä. Lestadiolaisuuden piirissä myöskin veljemme ensimmäiset kristilliset herätteensä sai, jopa niin syvällisellä tavalla, että voimme sanoa veli Möllerin omanneen kristillisyyden kuvan lestadiolaisessa muodossa kuolemaansa asti. Asia nimittäin todellisuudessaan oli niin, että mitään muuta uutta veli ei vapaakirkollisuuden piirissä saanut kuin raamatullisen käsityksen sakramenteista ja laajemman käsityksen Kristuksen seurakunnasta. Liikuttavaa oli kuulla veljemme vielä vanhana saarnaajana puhuvan verisestä kirkkotiestä GetsemanestaGolgatalle, jolloin useasti hänen äänensä liikutuksesta värähteli. Näin kuvaili Möllerin toimintaa Joulu-Aatto - niminen julkaisu vuonna 1932.

Sama julkaisu jatkoi kuvailuaan seuraavasti:

Veli Möller oli ammatiltaan räätäli. Vielä saarnatoimessaankin ollessaan hän paljon istui räätälin pöydällä. Mikäli asiaa tunnen, oli hän kätevä ammatissaan ja teki onnistuneita pukuja. Niin kumminkin kävi lopulta, että hän, joka Simonin ja Sebedeuksen pojille sanoi: »Seuraa minua», ja pani heidät jättämään verkkonsa ja venheensä, pani myöskin Olof Möllerin jättämään sakset ja neulan ja muut räätälin työkapineet.

Möllerin käynti Jäämeren rannalla oli kohtalokas siinäkin suhteessa, että hän siellä kohtasi sen henkilön, ivalolaisen Maria Uusitalon, jota pyysi aviopuolisokseen ja jonka vierellä hän viimeiset elämänsä vuodet kilvoitteli ja eli. Ensinnä pystyttivät vaatimattoman ja pienen kotinsa Poriin. Sieltä verrattain pian siirtyivät he Kuopioon. Pieni Hämeenlinna kumminkin tuli Olof Möllerin viimeiseksi maanpäälliseksi asuinpaikaksi. Täällä hän omisti oman kiinteimistön. Vain kaksi tyhjää kättä omaavasta sananpalvelijasta Qli paisunut vuosien kuluessa joltisenkin omaisuuden omistaja. Tulinaan nunniinsa puolesta sairaaloiseksi, hän ei viimeisinä vuosina enää paljon saarnannut ja liikkunut. Hän perusti pienen sekatavarakaupan ja piti myöskin kahvilaliikcttä, kunnes noin vuotta, paria ennen kuolemaansa luovutti nekin pois.

Hämeenlinnassa Frans Olof kuoli huhtikuussa 1923. Kaipaamaan jäi lähinnä puoliso Maria Uusitalo. 

Sukunsa viimeinen, Eric Babo von Rohr

Suomen ritarihuoneeseen vuonna 1818 introdusoitu aatelissuku nro 65, von Rohr, sai alkunsa 1484 syntyneestä Hans von Rohrista. Hans oli Freienstienin, Meyenburgin, Neuhausen, Dremnitzin ja Leddin lääninherra nykyisen Saksan alueella. Itseasiassa von Rohrit mainitaan ensimmäisen kerran jo 1191, mutta tämän keskiaikaisen suvun yhteyttä Hansista alkavaan ruotsalaiseen haaraan ei ole pystytty osoittamaan. Hans von Rohrin vaimoksi tuli 1545 Lovisa Eleonora von Arnim, jonka syntymävuodeksi on joissain lähteissä sanottu 1494. Tämä ei luultavasti pidä paikkaansa, sillä perheen lapsista Georg syntyi vasta 1550.

Lovisa Eleonora kuoli 1565 ja Hans von Rohr neljä vuotta myöhemmin. Edellä mainittu Georg von Rohr oli naimisissa kahdesti, ensin Ludovica Chemnitzin ja sitten Margareta von Fleetenin kanssa. Georg kuoli 1632 Siuntion Suitian kartanossa. Hänen poikansa Joakim Georg Fredrik von Rohr jatkoi sukua Suomessa. Joakimin pojanpojan poika oli Fredrik Gustaf von Rohr, joka syntyi Porvoossa 1740 ja kuoli ampumahaavoihin Anjalan taistelussa 1790. Hän oli kahdesti naimisissa, ensin vuonna 1772 kuolleena Hedvig Elisabetin Ekmanin kanssa naiden sitten Ebba Maria Möllersvärdin, joka oli kotoisin Mäntsälän kartanosta.

Fredrik Gustafilla ja Ebba Marialla oli vain yksi lapsi, toukokuun 17. päivänä 1783 syntynyt Eric Babo. Tämän Suomen oloissa harvinaisen etunimen saaneen miehen elämä oli hyvin sotilaallinen. Hänestä tuli kadetti jo 1794 ja vänrikki henkirakuunarykmentissä 1800. Nelisen vuotta myöhemmin hänestä tuli luutnantti Adlercreutzin kevyeen jalkaväkirykmenttiin. Suomen sodassa 1808-1809 hän oli Adlercreutzin adjutanttina, mutta joutui Tampereen tienoilla sotavangiksi. Hänet vietiin Volgan varrella sijainneeseen Kostroman kaupunkiin.

Kun rauha oli saatu aikaan, pääsi von Rohr palaamaan Suomeen. Hän jatkoi matkaansa Ruotsin armeijaan palvellen mm. Ranskaa vastaan käydyissä sodissa vuosina 1813 ja 1814. Otettuaan eron armeijasta asettui Eric Babo von Rohr asumaan Porvooseen, syntymäkartanoonsa Hommanäsiin. Siellä hän myös kuoli helmikuussa 1854. Hänen mukaan sammui Suomessa tämä aatelissuku ja niinpä perheen vaakuna kaiverrettiin hautaristiin.

Äitinsä Ebba Maria Möllersvärdin kautta Eric Babolla oli lukuisia yhteyksiä suomalaisiin aatelis- ja säätyläissukuihin. Taustalla häämöttävät mm. von Wellingkit, Nassokinit, Juustenit ja Gyllenhjertat. Löydät Eric Babon esimerkiksi kotisivujeni linkeistä Juusten ja Wellingk. Jälkimmäisen tauluston olen tosin päivittänyt viimeksi vuonna 2007, joten se lienee melko puutteellinen.

Runo äidille

Mäntsälän kartanossa vuonna 1785 syntynyt Catharina Charlotta Möllersvärd oli parin vuoden ikäisenä käymässä Tukholmassa runoilija Bengt Lidnerin vieraana. Tyttösen äiti Charlotta L'Estrade oli tämän taiteilijan harras mesenaatti ja suojelijatar. Yksi Lidnerin parhaista runoista, Unohtus, on omistettu rouva L'Estradille.

Catharina Charlottan isä taasen oli majuri ja myöhempi maaherra Carl Adolf Möllersvärd. Perheen lapsista tytär Ulrica Ottiliana tuli kuuluisaksi Venäjän keisari Aleksanteri I:n ihastuttua tähän Porvoon valtiopäivien aikaan 1809. Väitetäänpä hänen ylhäisyytensä jopa suudelleen Ulricaa l. Ullaa lähtiessään Mäntsälän kartanosta siellä järjestettyjen maalaistanssiaisten jälkeisenä päivänä.


Catharina Charlottan lapsuudesta on säilynyt eräs hellyttyvä tekstinpätkä. Alussa mainitulla Tukholman matkallaan hän lähetti äidilleen kirjeen tammikuun 11. pävänä 1787, jonka toki kirjoitti tytön puolesta herra Lidner;


Min ömna mor!

det var nu nyss
utaf din mor jag fick en kyss,
och våra själar sig förente.
Jag kände, fastän späd och svag,
hur förrän tidens födslodag,
gudomligheten ömt sig ente;
liksom min mormor, du och jag

Straxt i min själ ett lugn sig röjde
och jag förstod, ack! himmelsk glad,
att du för väsens Gud dig böjde,
och fjerran för din dotter bad.

Kring mig välsignelse Han gjutit.

Jag staplar bedjande ditt namn:
"Messias! du, som i din famn
de späda barn har inneslutit,
min bön du genom molnen hör:
må du min Mor den känsla skänka,
den känsla, som din Mor du gaf
när hon dig mötte vid din graf,
må du på Mor och Fader tänkä!"

Och nordanvind, som hafvet rör!
flyg till en älskad mor och maka.
Till henne denna kyssen för,
men - - - för mig och en kyss tillbaka


Min ömmaste Mors
Aldra ödmjukaste lydigste dotte
Catharina Charl. Möllersvärd
g:m
Lidner



Kuvassa runoilija Bengt Lidner 1757-1793

Korkea ikä




Pari sataa vuotta sitten suomalaisten keskimääräinen elinaika oli huomattavasti lyhyempi kuin nykyään. Yli 50 vuoden iän saavuttaminen oli jo melkoinen saavutus ja nykyisen eläkeiän ohittaneet olivat tuolloin suoranaisia metusalemeja. Niinpä ei ollut ihmettä, että Turun Wiikko-Sanomat katsoi kesällä 1824 asiakseen uutisoida erään iäkkään leskivaimon kuolemasta.

Nummen pitäjän Oinolan kylässä asui viimeistään 1720-luvulta lähtien sotilas Anders Jöransson Åström, joka oli naimisissa erään Anna Henriksdotterin kanssa. Heidän tyttärensä Anna meni naimisiin lokakuussa 1752, kun hänet vihittiin Sammatin pitäjän Myllykylästä kotoisin olleen sotilas Johan Möllerin kanssa.

Tästä aviosta syntyi kaksi tytärtä em. artikkelin perusteella. Tosin Nummen tai lähipitäjien kastettujen luetteloista ei löydy heille lapsia, mutta sen sijaan vuosien 1764-1772 rippikirjasta Oinolan kohdalla mainitaan Anna -niminen tytär. Tämä Anna muuttaa Karjalohjalle, kun taas toinen tytär Wiikko-Sanomien mukaan naitiin Tuusulaan. Siellä hän sai miehensä kanssa viisi lasta. Kaikilla näistä viidestä oli lisäksi omia lapsia ja näillä taas yhteensä 14 lasta. Karjalohjalle lähtenyt Anna palasi jossain välissä takaisin kotitorppaansa, koska hänet mainitaan äitinsä kanssa Oinolassa 1809-1814.

Johan Möller kuoli "Saksan sodassa", josta Suomessa puhutaan yleensä Pommerin sotana. Sitä kävivät Iso-Britannia, Preussi ja Hannover Ranskaa, Itävaltaa, Ruotsia ja Saksia vastaan vuosien 1756-1763 välisenä aikana.

Anna Andersdotter eli tämän jälkeen leskenä 59 vuoden ajan ja kuoli sitten huhtikuun 13. päivänä vuonna 1823. Hänen kerrotaan olleen koko elinaikansa "lahjoitetun raitiilla ruumilla ja hywällä terweydellä, paitsi niitä kahta wiimeistä wuotta edellä kuolemansa, joina hän tuli heikoksi ja woimattomaksi niin että hän erinomattain wiimeisellä wuodella enämmitten oli tautiwuoteella, siksi että hänen päiwänsä hiljaisudessa loppuiwat".

Turun Wiikko-Sanomien mukaan Anna Andersdotter olisi ollut kuollessaan 102 vuoden ikäinen ja syntynyt täten jo vuonna 1721. Nummen kastettujen luetteloa ja rippikirjoja tutkimalla tämä tietoa ei näyttäisi pitävän paikkaansa. Anna Andersdotter syntyi vasta niiden perusteella vasta kymmentä vuotta myöhemmin eli 30.11.1731. Tämä tieto ei luonnollisesti vähennä tarinan arvoa millään tavalla - Annan syntymän aikoihin naisen keskimääräinen elinaikaennuste oli alle 40 vuotta.

Johan Möllerin ja Anna Andersdotterin perheen etsiminen Nummen rippikirjoista on ollut hankalaa. Ilmeisesti Anna asui koko ikänsä Oinolan Päkärillä, mutta esimerkiksi vuosien 1790-1808 rippikirjoista häntä saa turhaan etsiä. Ehkäpä leski asui osan elämästään tyttärensä luona Tuusulassa tai sitten ruotuvaivaisena jossain muussa kylässä. Vuodesta 1809 alkavassa rippikirjassa Anna jälleen ilmestyy Päkärin talon kohdalle. Siellä hän myös kuoli, kuten edellä on kuvailtu.

Uno Ossian Möller

Mahtoikohan Mustion ruukilla vuonna 1872 syntynyt Uno Ossian Möller koskaan tietää niitä lukuisia pappisesi-isiä, joita hänellä oli.

Isä Karl Augustin saarnaajan toimi ruukin työläisille oli suoraa jatkumoa kenties mm. Liliuksen suvulta peritystä rakkaudesta kirkollisiin toimiin. Äidin puolelta Uno Ossian lienee saanut perinnöksi tarkkuutta ja kärsivällisyyttä. Äidinisä oli ruukilla kirjanpitäjänä ja äidinäidin isä työskenteli Karjaan postimestarina.

Aatelin siipien havinaa toi mainitun postimestarin Jacob Åbergin appi, Wilhem von Ahlefeldt.


























Blogitekstisuositus

Kidnapattu kreivi – 1700-luvun uskomaton perintöriita