Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2012.

Nuoren naisen päiväkirjasta, osa 3

8.6.

En ole aikoihin kirjoittanut päiväkirjaani, sillä mitään tärkeää ei ole tapahtunut. Tämän kuun kuudentena päivänä olin yksin ja ajoin Pukkilaan. Se oli ihana ilta ja nautin oikein kovasti kaikesta. Kauniin tien varrella ehdin miettiä paljon ja ajatukseni lensivät pois, kauas kauas pois.

Rakentelin myös kirkkaan ja kauniin pilvilinnan, sellaisen mitä oikeasti ei voisi koskaan olla. Se olikin koko reissun parasta - sain suuren ilon, kun sain fantasioida maaseudun rauhassa.

Seuraavana päivänä mummo tuli Helsingistä ja tämäkin sai minut hyvin hyvin iloiseksi. Sain vielä lisäksi kirjeen Dollylta ja postikortin Tottilta. Hän ei koskaan unohda lähettää minulle kortteja missä sitten ikinä matkustaakaan. ........

Kissi, tuo onnekas, oli ollut Viipurissa ja tavannut Mättin. He olivat puhuneet ja aina vain puhuneet minusta niin paljon ja luulevat että Totti ja minä olemme vähintään rakastuneita :)



edelliset osat;


1


2

Veikkarin koulu

Paimion länsiosassa on ns. Veikkarin kulmakunta. Aikoinaan siellä oli lähinnä suurien tilojen ulkomaita ja vain muutamia itsenäisiä tiloja. Täten asukkaitakin oli vain muutamia. Koulumatkoja Veikkarista tehtiin Jokelan, Sukselan ja Hevonpään kansakouluihin, mutta kaikkiin näihin kertyi matkaa melkoisesti. Kun uusi oppivelvollisuuslaki astui voimaan hieman Suomen itsenäistymisen jälkeen, hyväksyi kunnanvaltuusto uuden piirijaon Paimioonkin. Valtuusto jopa jalkaantui Veikkarin kulmille ja päätti lopulta sijoittaa uuden koulun Sievolan ja Alhokankareen välillä olevaan tienristeykseen. Ennen koulun perustamista laskettiin kuitenkin oppivelvolliset lapset. Näitä oli vain kymmenkunta, joten Veikkari sai vielä jäädä odottamaan omaa opinahjoaan.

Vasta viime sotien jälkeen tilanne muuttui ratkaisevasti. Karjalainen siirtoväki muutti luovutetuille tiloille ja yht'äkkiä Veikkarissa asuikin runsaasti kouluikäisiä. Tässä vaiheessa pitäjän em. kolme koulua ja erityisesti Jokela olivat myös ääri…

Suku Wernle

Ruotsissa ja Suomessa 1600-luvulta alkaen eläneen Wernle-suvun kantaisä sanottiin olleen nürnbergiläi-nen kauppias Veit Wernler, jolla oli 1580-luvulta lähtien puoliso Margareta Weilinger. Veitin sanottiin saaneen aateliskirjeen 1625 keisari Rudolf II:lta. Pariskunnalla oli pojat Baltasar, josta tuli kauppias Tukholmassa – hänestä lisää alla – sekä Michael Wernle, joka mainittiin porvarina Turussa 1625 sekä 1632 Göteborgissa. Hänen vaimokseen tuli noin 1633 Barbara Pekes tai Päcki.

***

Baltasar Wernle syntyi Nürnbergissä 8.9.1588. Hänet laitettiin sikäläisen kauppiaan palvelukseen, jonka puolesta Baltasar matkusti Saksassa ja Ranskassa. Baltasar irtisanoutui 1610 osallistuakseen elsassilaiseen sotaan ja aloitti sen jälkeen oman kauppiastoiminnan.
Vuonna 1612, vain 24-vuotiaana, hän matkusti Tukholmaan. Siellä hän avioitui 4.11.1617 (mahdollisesti jo toiseen kertaan), morsian oli kauppiaan tytär Katarina Gubbertz, joka oli syntynyt Tukholmassa 1599.
Katarinan isä oli Tukholmassa 1604 …

Stråhlman Viipurista

Henrik Stråhlman tuli Saksasta ja hänet mainittiin Viipurissa 1573, jolloin sakotettiin Baltsar Kultaseppää, Baltsar Guldsmed, siitä että hän oli lyönyt Henrikin käsivarteen verihaavan. Kauppa-apulaisena Henrik mainitaan 1579, myöhemmin kauppiaana ja talonomistajana.

Henrikin puoliso oli piispan tytär Anna Juusten, vaikkakaan naisia ei tuohon aikaan sukunimellä mainittukaan. Henrikin kuoltua 1592 avioitui Anna uudestaan. Uusi puoliso oli pormestari Hans Cröell; toistamiseen leskeksi jouduttuaan 1627 asui Anna suvun Juustilanjoen tilalla, "gamla Krögelskan i Juustilanjoki". Anna sai 1594 elinikäisen rälssivapauden tiluksiinsa Nuorassa ja 1622 Kärstilässä, molemmat Viipurin pitäjässä . Henrikillä ja Annalla oli lapset:

Käsityöläistuotteita katoliselta ajalta?

Suomessa on yhä vieläkin muutama käsityötuote, joiden alkuperä on vahvasti katolilainen. Naantalin museo esitteli heinäkuussa 2011 yhden näistä eli sukat. Oikeammin museossa oli näytillä vanhoja, puisia sukkalestejä. Perimätiedon mukaan neulominen nimittäin levisi Suomeen Ruotsista Naantalin luostarin kautta. Nunnien opastamana taito yleistyi pienessä Naantalin kaupungissa 1600-luvun kuluessa ja pian paikkakunta opittiin tuntemaan sukkateollisuudestaan. Vaikka varsinaisia kirjallisia dokumentteja luostarin sukankudonnasta ei ole, kirjoitti mm. Suomenkieliset Tietosanomat numerossaan 23 seuraavasti;

"Nådendal eli Nantali, joka on puolitoista penikulmaa Turusta. Siellä on ennen ollut Luostari, joka tähän Kuninkas Kristopherin aikana asetettin w. 1443, mutta senjälkeen häwitettin. Täsä Kaupunkisa kudotan Sukkia. "

Sukkateollisuuden huippuvuodet ajoittuivat 1700-luvulle, jolloin vientiin lähti noin 20,000 sukkaparia vuodessa. Kotimaan lisäksi niitä myytiin tietysti Ruotsissa sek…

Pahantekijä ja murhamies Ananias Lindroos

Turun Kakolan vankilassa eräänä perjantaiaamuna alkusyksystä 1896 ilmoitti eräs vanki tarvitsevansa puuta työtarpeisiinsa. Vartija Nieminen lähtikin yhdessä mainitun vangin kanssa puuvajalle. Niemisen avatessa lukossa ollutta vajan ovea iski vanki, Ananias Lindroos, kirveen hamarapuolella vartijaa takaraivoon. Kaikeksi onneksi Niemiselle jäi sen verran voimia jäljelle, että hän saattoi huutaa apuvoimia. Ulkotyöjoukon toinen vartija riensikin tapahtumapaikalle, jolloin Lindroos sai jalat alleen. Nieminen toipui varsin nopeasti kirveen iskusta ja ryhtyi sitten ajamaan toisen vartijan kanssa karkuria takaa. Laukaistuaan pari kertaa pistoolinsa sai Nieminen Lindroosin pysähtymään. Ananias Lindroos vietiin takaisin kiven sisään ja Nieminen lähti hoidattamaan vammojaan Kakolan omaan sairaalaan.

Ananias Lindroos oli tuomittu elinkautiseen vankeuteen nelinkertaisesta varkaudesta sekä erikseen kymmeneksi vuodeksi kuritushuoneeseen murhasta. Epätoivoisen teon syynä lienee ollut aie karata vart…

Ryypiskelun kauheat seuraukset

Kesäkuisena maanantaina vuonna 1879 tapahtui Lohjankylästä Ventelään johtavalla maantiellä kauheita. Mustion rautaruukilta Karjaan pitäjästä oli samaisena päivänä lähtenyt neljä miestä reissuun kahdella hevosella. Matkassa olivat entinen ruotusotamies Johan Wall, itsellismies Johan Viktor Backman, Romsarbyn Jussilan lampuoti Karl Skogberg sekä tämän renki Karl Lundberg. Miehet olivat poikenneet oluttehtaalla Lohjankylässä, vaikka jo sinne saapuessaan he olivat olleet aivan humalassa.

Olutkannuun porukka sekoitteli vielä jäljellä olleet viinat ja tätä ilolientä he sitten nauttivat Ventelää lähestyessään. Sieltä joukon oli tarkoitus jatkaa matkaansa Vihtiin miilupuita hakkaamaan. Tästä ei kuitenkaan tullut yhtään mitään, sillä miehet olivat liiaksi humalassa. Heti Lohjannummen jälkeen heidän kesken tuli riitaa jostain joutavasta asiasta. Sanaharkka yltyi lopulta tappeluksi, jonka jälkeen renki Karl Lundberg makasi maassa iso puukonhaava rinnassaan. Lääkäri Tengström, joka sai rengin lei…

Grabben suvun perinnönjakoa

Månsin lapsista tuli Nils Grabbesta (k. 1549), Grabbackan seuraavasta isännästä, tunnetuksi tulevan kuninkaan Kustaa Vaasan luottomiehenä. Kun tanskalaiset unioniajan lopulla 1520-luvulla piti Suomea miehitettynä, johti Nils sissiryhmää, joka Turun saaristosta ja Räävelistä (nyk. Tallinna) käsin hyökkäsi unionitanskalaisia vastaan. Sinä aikana hän tuli herättäneeksi tanskalaisissa niin paljon pelkoa, että tämän ns. Kustaa Vaasan vapaussodan loppupuolella syksyllä 1523, kun tanskalaisilla enää oli Viipurin linna hallussaan, he eivät uskaltaneet antautua Nilsin piiritysjoukoille, vaan paikalle oli kutsuttava toinen päällikkö, Ivar Fleming, ottamaan antautumisen vastaan. Siitä lähtien Nils myös oli paljon Viipurissa, mm. linnaläänin voutina. Viipurissa ollessaan onnistui Nils säännöllisesti suututtamaan venäläisiä niin, että Kustaa Vaasa loppujen lopuksi sodan syttymisen pelossa päästi hänet tehtävistään. Nilsin ensimmäinen vaimo oli Elin Klasintytär ja toinen puoliso Kristina Knutintytä…

Måns, Nils ja Klas

jatkoa 18.1.2012 ilmestyneelle tekstille....


Grabbacka oli mahdollisesti Månsin ostotila, koska hänen poikansa Nils ja Klas perinnönsovittelussaan 1526 mainitsivat, että he kaksistaan saivat sen molemmilta vanhemmiltaan ("...som Niles och Claes war tillhopa gif-fuit, förwthan all sijskensbijte, theres fader och moder them hade giffwidt tillhopa..."). Jos kyseessä olisi ollut perintötila, myös sisaret olisivat olleet oikeutettuja sisarosuuksiin. Koko edellinen päätelmä jää kuitenkin hieman epävarmaksi, sillä perinnönjaossa mainitaan että vanhemmat omistivat "muualla muita(kin) ostotiloja Grabbackan arvon verran, nämä jaettiin kaikkien siskosten välillä" ("...Mångz Grabbe och hans e[l]skelige hwstrw Ingred Classdåtter hade andre köpegodz annorstädis än Grabbacka wärdth war, hwilcke köpe godz war skipt alle sijskene emillan.") ja Nils vielä 1539 korvasi nimettömäksi jääneen sisarensa tyttärentyttärelle perintöosuuksia.

Yksi Måns Andersinpojan muista ostotil…

Grabbacka Karjaalla

Siihen alistettujen tilojen laajuuden ja omistajiensa aseman vuoksi oli Karjaan Grabbacka nykyisessä Raaseporin kaupungissa pitkään eräs alueen arvostetuimpia rälssikartanoita.

Jo vuonna 1450 mainittiin Karjaalla eräs Laurens Grab lautamiesten joukossa laamanninkäräjillä. Luultavasti hän oli sama kuin lautamies Lauren Grobbe (saattaa olla väärin kirjoitettu; lähde on 1600-luvun jäljennös pöytäkirjasta) käräjillä Karjaalla 1461 ja Graabin Laurens (”Laurens i Graab”), lautamies Karjaalla 1466. Jos Laurens oli talollinen juuri myöhemmän Grabbackan alueella ei tiedetä, mutta se lienee todennäköistä. Eräiden arvailujen mukaan olisi Grabbackan lähtösana "graben", ehkä suden kiertoilmaisusta "gråben", "harmaajalka". Tätä olettamusta tukee se, että Grabbacka 1578 kutsutaan Gråbackaksi ja 1581 Gråbachkaksi. Ei kuitenkaan ole poissuljettua, että kyseessä olisi ollut muinaisruotsalainen henkilönimi - ja nykyäänkin vielä elävä saksalainen sukunimi - Grabbe . Mainitt…

Ahasverus

Muutama vuosi sitten tuhoutui tulipalon myötä Marttilan ainoa leipomo Tiipilän kylässä, Härkätien varrella. Melko harva varmaan tietää, että Tiipilässä asui jo 1880-luvun alussa eräs leipurimestari, Orimattilassa Lietsamaan Jursalassa 1856 syntynyt Kustaa Adolf Ahasverus Viljanen. Ammatin harjoittamiseen tarvittavan mestarikirjan Viljanen oli saanut Lappeenrannassa toukokuun 15. päivänä vuonna 1879. Hänen hyvin erikoinen toinen etunimensä oli raamatullinen, sillä Vanhassa testamentissa Ahasverus oli Persian kuninkaasta käytetty nimi. Yleisimmin tällä lienee tarkoitettu vuosina 486-465 eaa. hallinnutta Kserkses Ensimmäistä.

"Bagaremästaren" Viljanen tuli Tiipilään vuonna 1883 Lappeenrannasta yhdessä vaimonsa Maria Charlotta Wahlstenin ja kahden pienen tyttärensä kanssa. Samaan aikaan taloon tuli Helsingin kautta kuopiolainen leipuri Henrik Norqvist. Viimeksi mainittu muutti Tampereelle 1886. Kovin kauaa ei Viljanenkaan malttanut Marttilassa olla, sillä jo lokakuussa 1883 hän …

Karl Fredrik Wilenius Vuotavan torpasta

Päätin eräänä iltana selvitellä suomusjärveläisiä sukulaisiani, joille ennen ollut vielä merkinnyt syntymäaikaa. Perustiedot näistä henkilöistä olin nimittäin koonnut jo joskus 1990-puolivälissä enkä sen jälkeen ollut uhrannut niille riittävää mielenkiintoa.

Niinpä muutaman tunnin kestäneen HisKin ja SSHY:n sivujen pyörittelyn jälkeen oli koossa muutamia kymmeniä syntymäpäiviä sekä kaukaisempien esisukulaisten kohdalla syntymävuosia. Tässä ohessa törmäsin yht'äkkiä herra Karl Fredrik Wileniukseen, joka oli hauskasti nimetyn Kettulan kylän Vanha-Ällipään Vuotavan torpparina vuodesta 1859 lähtien.

Hänen syntymäaikansa 23.12.1825 kertoi itselleni, että kyseessä oli Lohjan Outamon kartanon Lahden torpassa syntynyt mies. Karl Fredrikin isoveli, muonatorppari Samuel Wilenius (s. 1812), on isoäitini isoäidin isä. Näin ollen Vuotavan torpparina 1889 kuollut Karl Fredrik ei ollut edes kovin kaukaista sukua itselleni.

Wilenius avioitui ensimmäisen kerran Inkoon Krämarsin kylästä kotoisin ol…

Tuorlasta tutkinto ja työpaikka

Lokakuussa 1888 jaettiin Piikkiössä sijaitsevassa Tuorlan maanviljelyskoulussa päästötodistuksia ns. vuositutkinnon aikaan. Tutkinto sisälsi maanviljelysoppia, karjanhoitoa, hevosenkengitystä sekä luvunlaskua. Koulusalissa oli lisäksi näytteillä oppilaiden piirustusvihkoja sekä oiko- ja kaunokirjoitustöitä. Paikalla olleet saivat sen käsityksen, että koulussa oli ahkeroitu menestyksellisesti.

Tuorlan kartanon omistaja, metsäherra Michael von Haartman oli paikalla jakamassa todistuksia. Hän olikin tehtävään mitä sopivin paitsi paikan omistajana niin myös ansioituneena metsä- ja maatalouden toimijana. Suomen Kansallisbiografia kertoo miehestä mm. seuraavaa;

Michael von Haartman suoritti Maanmittauksen ja metsänhoitolaitoksen ylihallituksen tutkinnon, hankki sen jälkeen työkokemusta metsäkonduktöörinä ja vt. metsänhoitajana Pudasjärven Ohtavaaran ja Viitasaaren metsänhoitoalueilla sekä sittemmin Viitasaarella vakinaisena metsänhoitajana, kunnes sai kesällä 1868 alimetsänhoitajan viran Met…

Sukupuuhuijauksia Agricola-suvussa

Jörenin ja hänen ensimmäisen puolisonsa Elisabet Klemetintyttären pojanpojanpojanpojanpoika Johan Georg Agricola oli virkamies (mm. notaari Turun hovioikeudessa, senaatin kanslisti ja protokollasihteeri), joka sai 25.4.1864 hakemuksestaan aatelisarvon ja paikan Suomen ritarihuoneella nimellä Agricola no. 238 sillä perusteella, että hän olisi ollut piispa Mikael Agricolan pojan, aateloidun Räävelin piispan Kristian Agricolan, jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa. Turun piispan Mikaelin ja hänen ainoan poikansa Räävelin piispan Kristianin sukunimi Agricola sammui todellisuudessa Kristianiin, mutta sinänsä tämä ei ollut mitään outoa, aatelissuvut ovat kautta aikojen keksineet tällaisia olemattomia sukupuita. Tästä suvusta olen itseasiassa kirjoitellut jo muutama vuosi sitten.

Mielenkiintoista on kuitenkin, että hakemukseen liittyi Vihdin silloisen kirkkoherran, A.J. Hippingin tekemä sukupuu, joka oli jäljennös Ruotsin ritarihuoneelle otetun Leijonmarck-suvun polveutumiskaavasta. Leijon…

Enemmän Agricolaa

Jören Larsinpoika, todennäköisesti edellisessä artikkelissani mainitun Lassen poika, oli Mikkolan (Pölkin) seuraava isäntä vuosina 1571-87. Hänet mainittiin myös lautamiehenä. Kuten kaikkien muidenkin talonpoikien, kirjattiin Jörenin omaisuutta ns. vuoden 1571 hopeavero-luettelossa. Hänellä oli kupariesineitä n. 1,3 kg edestä, 1 hevonen, 8 nautaa, 5 lammasta, 1 härkä ja 2 sikaa. Irtaimiston arvo oli 74 mk 3 äyriä eli n. puolitoistakertainen verrattuna keskimääräiseen eteläsuomalaiseen talonpojan omaisuuteen.

Bertil Jöreninpoika, Mikkolan (Pölkin) isäntä 1588-1634 ja todennäköisesti edellisen poika, mainittiin 1604 myös naapuritilan eli Peltoisen kylän toisen tilan, myöhemmältä nimeltään Frantsi, viljelijänä. Frantsi oli ollut hylättynä jo kaksi kertaa 1500-luvun loppupuolella. Kuten oletettu isänsäkin, oli Bertil lautamies. Hän oli myös yksi pitäjän varakkaimpia talonpoikia, jolla oli suuret uloslainaukset.
Hänen toinen vaimonsa Karin jäi leskeksi, kun Bertil kuoli ja haudattiin Loimi…

Ekeroddeja

Marttilan pitäjän vihittyjen luetteloissa ei juuri näy Auranmaata tai Turkua kauempaa tulleita sulhaisia. Sulhasia sen takia, että vihkiminen tapahtui entisaikaan aina morsiamen kotiseurakunnassa. Toki tästä on poikkeuksiakin, kuten joulukuun lopulla 1851. Tuolloin vihittiin Uudessakaupungissa asunut seppämestari Johan Grönroos ja Loven kylän Knaapin rusthollin mailla asunut "mamselli" Karolina Ekerodde.

Knaapilla asui naimattomana myös Karolinan sisko Amalia Vilhelmina. Sisarukset olivat syntyneet Pöytyän Kaulanperän Arkkilan puustellissa, missä heidän isänsä Didrik Lorentz Ekerodde tuohon aikaan asusti. Vänrikistä luutnantiksi ylennetyn Ekerodden ensimmäinen puoliso Sophia Margareta Finne oli kuollut kesän 1810 lopulla ja kolmisen vuotta myöhemmin leski avioitui toisen kerran itseään huomattavasti nuoremman Maria Erkintyttären kanssa. Tämä oli kotoisin naapurista, Rontin rusthollista. Ikäeroa pariskunnalla oli peräti 40 vuotta.

Didrik Lorentz Ekerodde oli ilmeisen viriili …

Eräs monista Agricola-suvuista

Loimijoen pitäjässä oli 1540-luvulla 247 taloa. Kahden talon kylä Peltoinen sijaitsi Loimijoen mutkan sisällä nykyisen Loimaan kaupungin kohdalla - kaupunginosan nimi on edelleenkin Peltoinen. Kylän toisen talon, Mikkolan, isännäksi mainittiin 1542(0)-1570 Lasse Markuksenpoika Peldoij; vaimon nimeä ei tiedetä. Itse Mikkolan tila sai nimensä vasta 1660-luvulla; sen alkuperäinen nimi on saattanut olla Pölkki ja Peltoisten molemmat talot lienevät alun perin olleet osa vastarannan Kemppilän kylää, sillä Peltoinen luettiin Kemppilään maakirjassa 1540-43 ja kymmennyskirjassa 1560.
Kemppilässä asui kaksi Markusta, Nahkan talon isäntä Markus Olofinpoika (main. 1540-71) sekä Pölkin talon isäntä Markus Perinpoika (main. 1540-71), josta jälkimmäinen saattoi olla Lassen isä.

Vuonna 1540 Lasse Markuksenpojalla oli 1 härkä, 3 lehmää, 1 nuori nauta, 2 lammasta, mutta ei hevosta. Siis melko tyypillinen aikansa talonpoika. Siemenviljansa hän lienee ostanut Kokemäen kuninkaankartanosta, sillä esim. 15…

Paimion Kampparla

Paimion Kampparlan (aik. Kamparla) kylässä oli maakirjojen alkaessa vuonna 1540 kolme taloa, jotka kaikki olivat yhden manttaalin tiloja. Tankoluvuksi kylässä saatiin 24 ja yhdelle tangolle pantiin kylvöä puoli pannia eli noin 46 litraa jyviä.

Talollisia olivat Jaakko Porvari, Jaakko Heikinpoika sekä Paavo Matinpoika. Porvarin taloa isännöivät Jaakon perilliset aina vuoteen 1586 jolloin se autioitui ruton takia. Esko Markunpoika ja Mikko Eskonpoika olivat sitten isäntinä 1600-1652, kunnes talo jälleen tuli autioksi. Paimion nimismies keräsi niittyjen heinät itselleen ja ohikulkevat matkamiehet antoivat elukoittensa syödä talon mailla. Talo ja koko kylä sijaitsi nimittäin aivan ikivanhan Kuninkaantien varrella. Seuraava yritys talon kohdalla oli vuosina 1670-1685, kun Simon Jaakonpoika ja Esko Kreunpoika hallitsivat sitä. Vuodesta 1686 lähtien tila pysyi autiona aina Isovihaan saakka.

Jaakko Heikinpojan suku piti taloaan vuoteen 1608. Tuolloin tila joutui autioiduttuaan kruunulle. Aiva…