analytics

Karl Fredrik Wilenius Vuotavan torpasta

Päätin eräänä iltana selvitellä suomusjärveläisiä sukulaisiani, joille ennen ollut vielä merkinnyt syntymäaikaa. Perustiedot näistä henkilöistä olin nimittäin koonnut jo joskus 1990-puolivälissä enkä sen jälkeen ollut uhrannut niille riittävää mielenkiintoa.

Niinpä muutaman tunnin kestäneen HisKin ja SSHY:n sivujen pyörittelyn jälkeen oli koossa muutamia kymmeniä syntymäpäiviä sekä kaukaisempien esisukulaisten kohdalla syntymävuosia. Tässä ohessa törmäsin yht'äkkiä herra Karl Fredrik Wileniukseen, joka oli hauskasti nimetyn Kettulan kylän Vanha-Ällipään Vuotavan torpparina vuodesta 1859 lähtien.

Hänen syntymäaikansa 23.12.1825 kertoi itselleni, että kyseessä oli Lohjan Outamon kartanon Lahden torpassa syntynyt mies. Karl Fredrikin isoveli, muonatorppari Samuel Wilenius (s. 1812), on isoäitini isoäidin isä. Näin ollen Vuotavan torpparina 1889 kuollut Karl Fredrik ei ollut edes kovin kaukaista sukua itselleni.

Wilenius avioitui ensimmäisen kerran Inkoon Krämarsin kylästä kotoisin olleen Maria Lovisa Hedbergin kanssa. Pariskunta sai kaksi lasta Inkoossa, kunnes he muuttivat Lohjan Jönsböleen. Siellä syntyi vielä kaksi lasta lisää, kunnes 1859 Wileniuksen tuli em. Vuotavan torppari Kettulaan kylään. Kettulasta suuri osa kuului Mustion ruukinpatruuna Linderin omistuksiin, sillä jostainhan ruukkien oli saatava puuhiilensä.

Vuotavan näki päivänvalon Karl Fredrikin ja Maria Lovisan kuudes lapsi Evert Viktor vuonna 1861. Seitsemän ajast'aikaa myöhemmin Maria Lovisa kuoli ja lähes saman tien Karl Fredrik vei vihille itseään 13 vuotta nuoremman Eva Gustava Åfeltin. Tämä oli kotoisin Sammatin Haarjärveltä. Heille syntyi Vuotavalla kuusi lasta vuosien 1869-1879 välillä. Viimeeksi mainittuna vuotena Eva Gustava kuoli ja 1880 Karl Fredrik avioitui kolmannen kerran. Tällä kertaa puolisoksi osui sammattilainen muonatorpparin tytär Greta Palander. Hänellä ja torppari Wileniuksella ei ollut lapsia, ehkä Gretan 45 -vuoden iästä johtuen.

Perheen lapsista vanhin oli Amanda Maria, jonka mies Johan Lönnqvist oli muonamies Kitulan Mikkelin talossa. Poika Karl Augustista tuli lampuoti Kettulan Sipparille, kun taas Evert Viktor jatkoi isänsä jälkeen torpparina Vuotavalla. Kustaa Edvard Wilenius taasen ehti olla renkinä Suomusjärven Kitulan Paavolassa, kunnes uuden vuosisadan alussa 1904 hänet mainitaan Laperlan Kevon tilanvuokraajana.

Oheisesta jälkipolvitaulustosta löytyy varmaan monia tuttuja nimiä muutamille sukututkijaystävilleni.




Taulu 1
I. Karl Fredrik Wilenius. Syntynyt 23.12.1825 Lohja, Outamo, Lahden torppa. Kuollut 24.06.1889 Suomusjärvi,Kettula. Haudattu 1889 Suomusjärvi. Torppari;muonatorppari. Asui ensin perheineen Inkoon Krämarsin kylässä, mistä hänen vaimonsa Maria Lovisa Hedberg oli kotoisin. Sieltä muutti Linkullan Antalle sekä edelleen Lohjan Jönsböleen.

Suomusjärven Kettulan kylän Vanha Ällipään Vuotavan torppari vuodesta 1859 lähtien.
Oli leski mennessään naimisiin Evan kanssa. Ensimmäinen vaimo oli ollut Maria Lovisa Hedberg.
Kotoisin Lohjan Outamon Lahden torpasta. Rippikirjoissa syntymäaikana 13.12, mutta kastettujen luettelon mukaan syntyi 23.12.1825. –Puoliso 1:o Maria Lovisa Hedberg. Syntynyt 01.02.1822 Inkoo, Krämars. Kuollut 26.06.1868 Suomusjärvi, Kettula, Vuotavan torppa. Torppari Johan Hedbergin ja Clara Bergheimin tytär Inkoon Krämarsin kylästä. –Puoliso 2:o Eva Gustava Åfeldt. Syntynyt 09.11.1838 Sammatti, Haarjärvi. Kuollut 1879 Suomusjärvi, Kettula, Vuotavan torppa. ( i Henrik Åfeldt. Syntynyt 23.10.1789 Sammatti,Haarjärvi. Kuollut 08.01.1840 Sammatti. Torppari. Ä Ulrika Risenkamp. Syntynyt 11.10.1801 Karjalohja,Härjänvatsa. Kuollut 06.08.1874 Sammatti.) –Puoliso 3:o 1880 Sammatti Greta Palander. Syntynyt 05.08.1835 Sammatti. Muonatorppari Josef Palanderin ja Maja Stordellin tytär Sammatista. ( i Josef Palander. Syntynyt 08.07.1792 Somero. Renki. muonatorppari. Ä Maria Stordell. Syntynyt 27.06.1796 Nummi,Tavola.)
II Lapset
1: Amanda Maria Wilenius. Syntynyt 20.12.1849 Inkoo, Krämars. Piika. Taulu 2.
1: Johan Viktor Wilenius. Syntynyt 26.04.1854 Lohja, Jönsböle. Kuollut 30.05.1854 Lohja, Jönsböle.
1: Karl August Wilenius. Syntynyt 06.01.1852 Inkoo, Krämars. Lampuoti. Taulu 3.
1: Emma Charlotta Wilenius. Syntynyt 27.06.1855 Lohja, Jönsböle.
1: Johan Berndt Wilenius. Syntynyt 27.01.1858 Lohja.
1: Evert Viktor Wilenius. Syntynyt 21.01.1861 Suomusjärvi, Kettula, Vuotavan torppa. Torppari. Isänsä jälkeen Suomusjärven Kettulan kylän Vanha-Ällipään Vuotavan torppari. –Puoliso 17.07.1890 Pusula Maria Josefa Stigell. Syntynyt 19.04.1868 Pusula, Hyönölä, Ali-Hannula. Vanhemmat Pusulan Hyönölän kylän Ali-Hannulan isäntä Abel Johansson Stigell ja vaimonsa Maria Josefa Alen.
2: Wilhelmina Gustawa Wilenius. Syntynyt 24.10.1869 Suomusjärvi,Kettula. Kastettu 26.10.1869 Suomusjärvi.
2: Gustaf Edvard Wilenius. Syntynyt 24.10.1869 Suomusjärvi,Kettula. Kastettu 26.10.1869 Suomusjärvi.
2: Kustaa Edvard Wilenius. Syntynyt 16.12.1871 Suomusjärvi, Kettula. Renki;torppari:vuokraaja. Taulu 4.
2: Ulof Oskar Wilenius. Syntynyt 25.06.1874 Suomusjärvi,Kettula. Kastettu 29.06.1874 Suomusjärvi.
2: Hilda Maria Wilenius. Syntynyt 25.10.1877 Suomusjärvi,Kettula. Kastettu 28.10.1877 Suomusjärvi. Kuollut 12.12.1877 Suomusjärvi. Haudattu 1877 Suomusjärvi.
2: Hilda Maria Wilenius. Syntynyt 22.01.1879 Suomusjärvi,Kettula. Kastettu 26.01.1879 Suomusjärvi.
Taulu 2
(Taulusta 1)
II. Amanda Maria Wilenius. Syntynyt 20.12.1849 Inkoo, Krämars. Piika. Ainakin 1870-luvun alussa piikana Suomusjärven Kettulan kylän Nikulassa.

Sai kuolleena syntyneen lapsen 16.3.1871. Isä Taulu 1. –Puoliso 28.12.1871 Suomusjärvi Johan Edvard Lönnqvist. Syntynyt 08.03.1849 Suomusjärvi, Kettula, Uusi-Ällipää. Muonamies. Muonamies Suomusjärven Kitulan Mikkelin talossa.
III Lapset
Johan Edvard Lönnqvist. Syntynyt 01.10.1873 Suomusjärvi, Ahtiala, Pietilä.
Johan Gabriel Lönnqvist. Syntynyt 21.03.1875 Suomusjärvi, Kitula, Mikkeli.
Amanda Wilhelmina Lönnqvist. Syntynyt 04.11.1876 Suomusjärvi, Kitula, Mikkeli.
Henrik Lönnqvist. Syntynyt 21.01.1879 Suomusjärvi, Kitula, Mikkeli.
Gustaf Edvard Lönnqvist. Syntynyt 07.12.1880 Suomusjärvi, Kitula, Mikkeli.
August Viktor Lönnqvist. Syntynyt 08.01.1888 Suomusjärvi, Kitula, Mikkeli.
Taulu 3
(Taulusta 1)
II. Karl August Wilenius. Syntynyt 06.01.1852 Inkoo, Krämars. Lampuoti. Suomusjärven Kettulan kylän Sipparin talon lampuoti. Tämän puolen manttaalin verotalon omisti Mustion ruukinpatruuna Linder. Isä Taulu 1. –Puoliso 1:o Amanda Vilhelmina Hök. Syntynyt 12.11.1861 Kiikala. Kuollut 27.03.1894 Suomusjärvi, Kettula, Sippari. Amandan isä oli ollut Suomusjärven Kitulan Kirjun talollisena. –Puoliso 2:o 1896 Lohja Amanda Maria Holmsten. Syntynyt 08.09.1865 Siuntio. Amanda Marialla oli avioton tytär Aina Irene, joka oli syntynyt Lohjalla.

III Lapset
1: Karl Filemon Wilenius. Syntynyt 02.03.1891 Suomusjärvi, Kettula, Sippari.
1: Kustaa Adolf Wilenius. Syntynyt 27.10.1892 Suomusjärvi, Kettula, Sippari.
2: Anna Maria Wilenius. Syntynyt 22.11.1896 Suomusjärvi, Kettula, Sippari.
Taulu 4
(Taulusta 1)
II. Kustaa Edvard Wilenius. Syntynyt 16.12.1871 Suomusjärvi, Kettula. Kastettu 20.12.1871 Suomusjärvi. Renki;torppari:vuokraaja. Vihkimisen aikaan 1897 oli renkinä Suomusjärven Kitulan kylän Paavolassa. Vuonna 1900 mainitaan torpparina Kitulassa ja 1904 vuokraajana Laperlan Kevolla. Isä Taulu 1. –Puoliso 21.11.1897 Suomusjärvi Amanda Kustava Eklund. Syntynyt 04.11.1867 Suomusjärvi, Kettula, Tomma. Vanhemmat Suomusjärven Kettulan kylän Tomman talon torppari Henrik Gustaf Eklund ja vaimonsa Eva Lena Eriksdotter.

III Lapset
Elli Maria Wilenius. Syntynyt 01.08.1900 Suomusjärvi, Kitula.
Hilma Vilhelmiina Wilenius. Syntynyt 03.09.1904 Suomusjärvi, Laperla, Kevo.

2 kommenttia:

  1. Kun jotain ottaa, niin täytyy jotain antaa. Onko sinulla jo nämä tiedot?

    Jacob Johan Samuelss. Wilenius. Syntynyt 26.05.1822 Lohja Outamo Lahden tp. Jacob meni vuonna 1836 rengiksi Lylyisten Sepälle eli Krisille, 1837 Kiviniemen Mongolaan, 1838 Varolaan, josta vuonna 1840 muutti Sammattiin ja palasi samana vuonna rengiksi Paloniemen Hakalan torppaan ja muutti sieltä vuonna 1844 takaisin Lahden torppaan. Vuonna 1844 rengiksi Paloniemen Iso-Talvian torppaan, jossa hän muuttuu Carlin pojaksi, 1847 Jantoniemen Teuriin, tässä vaiheessa on rippikirjaan sukunimeksi merkitty Wilenius. Jacob Johan muuttaa naimisiin mentyään vuonna 1849 muonatorppariksi Karstun Heikkaan.

    Perhe muutti Lohjalta 27.10.1849 Sammattiin, Leikkilän Piekalle ja sieltä 25.10.1852 Helsingin pitäjään, Qvarnbackaan, jossa Jacob Johan oli ruukintyöläinen. Vuodesta 1854 muonatorpparina Sillbölessä (Silvola), 1857 Sjöskogin(Seutula) Getbackassa, 1858 Wiksladugård (Viikin latokartano).

    –Puoliso 24.04.1849 Lohja Christina Wägg. Syntynyt 30.10.1827 Nummi Oinola. Vanhemmat sotilas, renki, torppari, muonatorppari Johan Wägg ja Maria Ericsdr.

    Lapset
    Sophia Wilhelmina Wilenius. Syntynyt 21.09.1849 Lohja Karstu Heikka.

    Johan Adolph Wilenius. Syntynyt 18.10.1851 Lohja Karstu Heikka.

    Elvira Gustafva Wilenius. Syntynyt 07.01.1854 Helsingin pitäjä, Silvola (Sillböle).

    Gustaf Henrik Wilenius. Syntynyt 29.01.1856 Helsingin pitäjä, Silvola (Sillböle).

    Evelina Gustafva Wilenius. Syntynyt 19.06.1858 Helsingin pitäjä, Sjöskog, Getbacka. Kuollut 30.10.1858 Helsingin pitäjä, Sjöskog, Getbacka.

    Wilhelm Ferdinand Wilenius. Syntynyt 03.04.1862 Helsingin pitäjä, Sjöskog, Getbacka.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kohteliaisuudesta - minulla ei ollut näitä tietoja!


    Juha

    VastaaPoista

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus