Lukkarin palkka

Piippolan pitäjästä kotoisin ollut Kuusiston lukkari Isak Eskola muutti pois seurakunnasta vuoden 1885 alussa. Näin ollen tarvittiin Piikkiöön uusi lukkari, joka samalla toimisi ”siirtokoulun” opettajana. Käytännössä tällä tarkoitettiin kansankoulunopettajaa. Näiden kahden toimen yhdistämisestä oli syntynyt muutamia vuosia aikaisemmin riita, jonka sovitteleminen oli edennyt aina senaattiin saakka. Senaatti päätti, että Piikkiössä kansakoulunopettajan ja urkuri/lukkarin virat piti yhdistää. Asiasta sanomalehti Auraan kirjoittanut nimimerkki ”Suomalainen” oli sitä mieltä, että kyseinen riita oli peräti harvinainen muuten sopuisassa seurakunnassa.

Piikkiön pitäjänkokous otti uuden lukkarin asettamisen asialistalleen huhtikuun puolivälissä 1885. Valituksi tuli Moision Ylitalon isännän, Kustaa Antinpojan poika Juho Kustaa. Hän oli isänsä tavoin paljasjalkainen piikkiöläinen, mitä nyt äitinsä Kustava Juhontytär oli kotoisin Angelniemeltä.

Toimeen astuessaan Juho Kustaa Moisio oli noin 27 vuoden ikäinen. Hänen palkkansa noudatti edeltäjien mallia. Puhdasta rahaa maksettaisiin 300 markkaa vuodessa, minkä lisäksi Moisio saisi kolme tynnyriä rukiita seurakunnan omasta jyvävarastosta. Edelleen hän sai kerätä lapsilta perittävät kuukausimaksut itselleen ja vielä lopuksi kolme kolehdin tuotot vuodessa.

Moisiolle annettiin mahdollisuus palkata itselleen apulainen, mikäli hän ei haluaisi hoitaa molempia toimia. Siinä tapauksessa lukkari/urkuri saisi 200 markkaa rahassa, kolehdit ja jyvätynnyrit. Opettajalle jäisi 100 markkaa palkkaa vuodessa sekä kuukausimaksut.

Varat palkan maksamiseen saatiin Tuorlan rahaston korkotuotoista kunnan omien varantojen keralla. Tätä asia käsittelleen pöytäkirjan allekirjoitti kirkonkokouksen puolesta Johan Heininen ja sen tarkastivat Piikkiön Pappilassa muutamia päiviä myöhemmin Kustaa Wanha-Seppälä sekä Henrik Seppälä.

Kesäkuussa 1885 Juho Kustaa Moisio ilmoitti, että hän ei itse aikonut hoitaa opettajan tointa. Siihen palkattiin hänen omasta esityksestään entinen vt. opettajatar Sofia Lehtonen. Hänen palkkaehtojaan heikennettiin huhtikuussa sovitusta esityksestä jonkin verran. Yhdeltä oppilaalta hän sai itselleen vain 50 penniä kuukaudessa. Jos lapsi toisaalta kävi koulua alle puoli vuotta, ei tältä oppilaalta peritty lainkaan maksua.

Hiihtäjäsankarit vuosisadan takaa

Alkuvuodesta 1901 pidettiin Tukholmassa suuret talviurheilukilpailut. Mukana oli luonnollisesti myös suomalaisia hiihtäjiä eivätkä he mitenkään huonosti maatamme edustaneetkaan. Edes norjalaiset eivät tuolla kertaa pärjänneet "uljaille pohjan pojille".

Otto Hepoaho vei voiton 60 kilometrin matkalla. Hän oli talollisen poika Piippolasta, joka ammatikseen työskenteli tukinuiton päällysmiehenä. Hän oli voittanut ja tuli voittamaan useita kotiseutunsa kisoja vuosien mittaan.

Toiseksi tässä raskaassa Tukholman kisassa tuli tukkimies Asari Autio Keuruulta, joka oli Ähtärin lisäksi Keski-Suomen johtavia hiihtopitäjiä vuosisadan vaihteessa. Tiettävästi Autio oli ensimmäinen keskisuomalainen hiihtäjä Suomen ulkopuolella pidetyissä kisoissa. Paria vuotta aiemmin hän oli voittanut Vaasassa kaikki muut Pohjoismaiden ykkösnimet 15 kilometrin matkalla. Samana vuonna Tukholman kisojen aikaan voitti Autio Oulun hiihtokisojen 30  kilometrin matkan ajalla 1.45.15. Normaalisti tuon ajan suksimiehillä meni matkaan yli kaksi tuntia, joten tulos on todella kova. Vuonna 1902 Asari Autio lähti Amerikkaan, jossa hän jatkoi loistavia esityksiään. Hänet julistettiin "maailmanmestariksi" 1907 Minnesotassa käydyssä kilpailussa, jossa 23:sta matkaan lähteneestä suksijasta perille tuli vain seitsemän.

Tukholmassa 1901 hiihdetyn 30 kilometrin matkan voiton vei Kalle Jussila, joka oli kotoisin Yli-Iin Jakkukylästä. Jussila oli ammatiltaan maanviljelijä ja innokas metsästäjä. Hän myös suunnitteli ns. Iin suksimalli, jolla hän sivakoi metsällä sellaisella vauhdilla vielä yli 60-vuotiaana, etteivät hänen poikansa meinanneet pysyä perässä.

Kalle Jussila oli melko pienikokoinen, mutta itse hän kommentoi tätä asiaa kilpatovereilleen seuraavasti; "Minä en oo häävi, vaan hiihampa". Huolestuneelle lääkärille Jussila tokaisi; "Olen minä kilpaillut ennenkin. Jos rupeaa väsyttämään, niin minä herkiän".