Juhan suku-uutiset

Aamunairut : aikakauslehti raittiutta ja eläwää kristillisyyttä varten no 17-18  1.9.1896 Kun Raisiossa päätettiin vihdoin 1880-luvun alkupuolella tuoda "waloa kansallemme", valittiin ensimmäiseksi kansakoulun opettajaksi Lammin pitäjän Kosken kappelista herra Emanuel Tamminen. Tämä innokas raittiuden puolesta puhuja oli syntyisin Kalannin eli Uudenkirkon pitäjästä. Lammilla asuessaan hän oli tutustunut niin ikään kansakoulussa opettaneeseen Serafia Saliniin, joka oli puolestaan kotoisin Länsi-Uudenmaan Sammatista. Raisiossa oltiin hyvin tyytyväisiä herra Tammiseen, joka ainakin 1890-luvun puolivälissä asui Mahittulan Ali-Räijälässä. Tämän tilan omisti tuohon aikaan "Raision ylhäisempi kansakoulu". Raittiusaate eli 1800-luvun lopulla voimakkaimpia vuosiaan ja Tammisesta tuli asian uuttera toimija. Hän sepitti aiheesta runoja ja lauluja toimien itsekin niiden esittäjänä ympäri Suomea. Kun mies Raision jälkeen lähti Karhulaan, muistivat Turun raittiusharrasta

Janakkalassa vuonna 1868 syntynyt kruununnimismies Henrik Tallqvistin ja Maria Sofia Lagerlundin tytär Olga Sofia ei ehtinyt lyhyen elämänsä aikana koskaan naimisiin. Ennen kuolemaansa kesällä 1899 hän ehti kuitenkin synnyttää peräti neljä aviotonta lasta; Juho Albertin, Kaarle Toivon, Eemil Matiaksen ja Olga Olivian. Olga Sofia asui lapsineen Tampereen kaupungissa ja täkäläinen kirkkoherra on luonnollisesti kirjannut rippikirjaan kaikki neljä merkintää salavuoteudesta. Nämä nykyihmisen mielestä hyvin alentavat ripitykset kohtasivat jokaista aviottoman lapsen synnyttänyttä naista. Merkintä myös seurasi henkilön mukana rippikirjasta toiseen, kunnes viimeinenkin lapsista oli astunut oman elämänsä poluille kodin ulkopuolelle. Karjalohjan Tallaan kylästä lähtenyt suku käsitti oikeastaan kaksi eri päähaaraa, sillä kantaisä Henrik Svenssonin kuoltua tämän leski Sofia (1620-1691) meni naimisiin vouti Jesperin kanssa. Tästä avioliitosta oli ainakin kaksi lasta, jotka ryhtyivät käyttämään

Kastemerkintä, joka ratkaisi ongelman Jälleen kerran etsin itselleni ennestään osaksi tuntemattomia henkilöitä sähköpostiini tulleen pyynnön perusteella. En mene nyt yksityiskohtiin nimien ja paikkojen suhteen, vaan tyydyn toteamaan pysähtyneeni kokonaan vuonna 1790 tai 1794 syntyneeseen Anna Stinaan. Tuo vuosiluku nimittäin vaihtelee rippikirjoissa ensi alkuun pysähtyen sitten lopulta viimeksi mainittuun ajankohtaan. Päivämäärää ei luonnollisesti ole merkitty mihinkään. Miten sitten Uudenmaan ja Hämeen rajamailla voisi löytää henkilön, josta on tiedossa vain etunimet ja patronyymi? Tietenkin tutkimalla ihan perusasioita; Ensi alkuun voi todeta, että hän ilmestyy piiaksi erääseen taloon vuonna 1808 pysyen samassa kylässä aina vihille menoon saakka. Tämä vaihe ei anna mitään olennaista tietoa kuin vuoden 1794. Koska syntymäpitäjäksi on ilmoitettu naapuriseurakunta, täytyy seuraavaksi etsiä muuttaneiden luettelosta sopivaa Anna Stinaa. Onneksi nuo luettelot ovat olemassa ja vielä kai

Peltolan siirtolapuutarhaa elokuussa 2012 Turussa Ilpoisissa on laaja siirtolapuutarha, joka leviää mm. historiallisen Pisun talon maille. Aivan vieressä oli myös Kakkaraisen kylä, mutta kainot entisen pääkaupungin asukit päättivät lopulta nimetä nämä seudut uudelleen. Näin me nykyajan ihmiset tunnemme alueen Peltolana, joka turvallisempi, jos kohta tylsempi nimi. Pisu oli ainakin 1800-luvulla Turun maistraatin palkkatalona, jota isännöivät aivan "tavalliset" talolliset. Esimerkiksi 1850-luvulla Pisun isäntänä oli Liedosta kotoisin ollut Jaakko Matinpoika Lindroos, joka oli vuonna 1848 nainut talon edellisen isännän tyttären, Ulrika Vilhelminan. Jaakko oli syntynyt Liedon Pokkolan Pakurlan talossa, mutta muuttanut 1848 Hyvättylässä sijainneen kestikievarin isännäksi. Samaan aikaan hän sitten meni naimisiinkin ja pariskunnan ensimmäiset lapset syntyivät Liedossa. Tämä Jokelan kestikievari sijaitsi nykyisen Liedon keskustaajaman tuntumassa, kun taas Pakurlan talo oli muutam

Kuten joku voi ehkä muistaa, kirjoitin pari viikkoa sitten mm. Törnqvist-suvusta. Tuon jutun jälkeen sain kyselyn eräästä vasaraseppä Johan Petter Törnqvististä, jonka syntymäajaksi ilmoitetaan 11.5.1821 ja paikaksi Perniö. Mainitulla päiväyksellä ei kyseisen pitäjän kastettujen luettelosta HisKissä tai alkuperäisissä löydy tuon nimistä poikaa. Suurin piirtein samoilta ajoilta löytyy pari Johan Petteriä, mutta heidän elämänvaiheensa eivät käy yksiin vasaraseppä Törnqvistin kanssa. Ajassa taaksepäin seuratessa Johan Petter Törnqvistin löytää ensimmäisen kerran Salon rippikirjoista 1836-1842 Pukkilan kartanon kohdalta aivan sivun 124 alareunasta. Hän on tuolloin renkinä ja käyttää jo sukunimeä Törnqvist. Syntymäpaikkana on Perniö ja tuolle sivulle 124 hänet on merkitty vuodesta 1842 lähtien, mikäli rippikirjan tulosaraketta on uskominen. Seuraavassa rippikirjajaksossa 1843-1849 miehemme on muonatorpparina Pukkilan Paukulla, mutta syntymäpaikaksi on ilmestynyt Uskela. Toisaalta myöhem

Kuten vanhoista sanomalehdistä voi joskus lukea, ilmestyy blogissa tänään " sattuneesta syyst ä" omia fiiliksiä myötäilevä valokuva sukulaisistani ja heidän naapureistaan. Tunnelmallisessa kuvassa ollaan talkookahveilla.

Inkoon rippikirja 1859-1865, Linkullan Anta Sukututkija on siitä kummallinen olento, että hän voi huvikseen selata vanhoja rippikirjoja ilman mitään erityistä syytä. Tällä kertaa vuoron sai Digiarkistosta löytyvä Inkoon vuosien 1859-1865 nide. Sen sivulta 330 löytyy Linkullan kylän Antan talo, jonka lampuotina tuohon aikaan oli Karjaalla 1826 syntynyt Abel Henriksson. Abelin vaimo oli Suomusjärveltä kotoisin ollut Gustava Ulriksdotter. Hänen siskonsa Ulrika oli tullut Gustavan emännöimän talon piiaksi huolehtiakseen mm. perheen neljästä lapsesta. Gustava oli ollut Pusulan Hyönölän Köpelin talon piikana mennessään naimisiin silloin Kaukelan Sokolan vuokraajana olleen Abelin kanssa. Sulhanen oli syntynyt Pusulan Kärkölän Ollalla. Gustavan ja Ulrikan vanhemmat olivat Suomusjärven Lahnajärven kylän Sipilän isäntä Ulrik Eriksson ja vaimonsa Greta Johansdotter. Gustava syntyi kesällä 1829 ja em. Ulrikan lisäksi hänen sisaruksiaan olivat ainakin Maria Kristina sekä Sipilän seuraava

Aloitin sukututkimusharrastukseni joskus vuoden 1988 tienoilla. Muistitietoa ja vanhoja dokumentteja oli jonkin verran tarjolla, mutta hyvin pian löysin itseni Kiskon kirkkoherranvirastosta rippikirjoja selaamasta. Niiden avulla oli mahdollista päästä eräässä suorassa esivanhempieni haarassa aina vuoteen 1832. Tuon vuoden heinäkuun viimeisenä päivänä syntyi Kajalan kylän Tinon lampuodin poika Abram Eriksson, joka on isänisäni äidinisä. Lähdin sitten etsimään varhaisempia sukupolvia Kansallisarkistosta ja Turun maakunta-arkistosta löytyvistä mikrofilmirullista, jotka sisältävät Kiskon rippikirjat aina vuoteen 1735. Täkäläisten pappien käsiala on ollut varsin helppolukuista, joten hyvin pian Abramille löytyi isäksi Erik Abramsson ja tälle isäksi Abram Eriksson. Perheessä ei ole siis oltu kovin kekseliäitä etunimien kanssa. Erik oli syntynyt 1777 Kajalassa, kun taas Abram vuonna 1730. Tuon ajan eli 1700-luvun lopun ja 1800-luvun alun rippikirjoihin ei ole merkitty syntymäpitäjiä eikä Ab

Yleisradio Elävä Arkisto sisältää valtavan määrän materiaalia historiasta kiinnostuneelle kuulijalle. Eräs viime aikojen suosikeistani on ollut Aleksandra Kylanderin haastattelu , jonka teki Niilo Ihamäki vuonna 1956. Aiheena heillä oli marsalkka Mannerheimin kotikartano Louhisaari, jossa Aleksandra vietti lapsuutensa. Kylander luonnehtii tulevaa valtionpäämiestä ja sotasankaria sanoilla "villi ja yltiöpäinen". Olipa nuorukainen kerran kiivennyt kolmikerroksisen Louhisaaren päärakennuksen katolla, koska oli suuttunut jostain asiasta. Kannattaa kuunnella koko parinkymmenen minuutin pätkä tätä mikrohistoriaa. Aleksandra Kylander ei itse ollut sukua Mannerheimeille, vaan hän oli tullut perheensä mukana Louhisaareen. Hän oli syntynyt Mietoisissa vuonna 1879 Kustaa Adolf Kylanderin ja Sofia Josefina Annantyttären perheeseen. Isä Kustaa Adolf oli kotoisin Uudeltakirkolta eli Kalannista, kun taas äiti oli syntynyt Turun kaupungissa. Aleksandran nuorempia sisaruksia oli kolme; Adolf

Lukutupa, nro 2, 21.1.1899 Vuoden 1899 helmikuussa avattiin maamme ensimmäinen rautatietunneli väliaikaiselle liikenteelle. Tämä tapahtui Karjaan ja Turun välisellä rataosuudella, Pohjan pitäjän Skurun aseman vierellä. Mustion ja Fiskarsin jokien suiden väliin jäävä niemeke muodostuu jyrkästä kalliosta eikä sen kiertäminen onnistunut raideleveyden sallimissa puitteissa. Tunneli louhittiin paikkaan, jossa oli ollut ikimuistoisista ajoista saakka pieni satama. Varsinainen Pohjan kirkonkylä oli parin kilometrin päässä mentäessä Kuninkaantietä Turkuun päin. Tämä satama tai pikemminkin lastauspaikka tunnetaan myös nimellä Pohjankuru. Louhintatöitä tehtiin vuosina 1896-97 ja sanomalehtitietojen mukaan 25. päivänä lokakuuta 1897 räjäytettiin viimeinen laukaus. Siitä siis kesti vielä hieman toista vuotta ennen kuin ensimmäinen juna höyryveturin vetämänä lipui tämän 156 metrin pitkän tunnelin läpi. Saman tien otettiin käyttöön Pohjankurun rautatieasema. Kumpikaan näistä kohteista ei ole enä

Orijärven kaivoksen säilynyttä rakennuskantaa vuodelta 1839 Pienimuotoinen teemaviikkoni Kiskon Orijärven kaivossuvuista päättyy Lapin kylästä lähtöisiin olleeseen Lönnqvist-pesueeseen. Tämän suvun juuria voidaan seurata ainakin 1600-luvun loppupuolelle saakka, mutta lähtöhenkilöksi tässä esityksessä on otettu noin vuonna 1711 syntynyt Erik Christersson. Hänestä käytetään viimeistään 1740-luvulla sukunimeä Lönnqvist, joka välillä ilmestyy myös perheen asuman Lapin kylän puolikkaan augmenttitalon nimeksi rippikirjoihin. Erikin ensimmäinen vaimo oli Grisilia Pehrsdotter, jonka syntymäajaksi Kiskon rippikirjan kertoo vuoden 1718.  Lähialueiden kastettujen luetteloista en ole onnistunut löytämään persoonallisen etunimen omannutta Grisiliaa enkä myöskään hänen vihkimistään Erikin kanssa. Ainakin Perniössä oli myöhemmin 1700-luvulla useita tämän nimisiä naisia, mutta siitä tiedosta ei ole ollut lisäapua tähän tapaukseen. Grisilialla ja Erik Lönnqvistillä oli yhteensä yhdeksän lasta, jois

Orijärven kaivoksella asui useita Berg -sukunimeä käyttäneitä henkilöitä. Sukututkija yhdistäisi mielellään nämä ihmiset yhteen ainoaan lähtöhenkilöön, mutta tällä kertaa siitä seuraisi vääriä sukujohtoja. Ensimmäisenä huomio kiinnittyy kastettujen luetteloon vuodelta 1767, jossa kerrotaan seppä Johan Bergin ja Maria Henriksdotterin saaneen poikalapsen marraskuun lopulla. Tälle pienokaiselle he antoivat etunimen Johan. Toisaalta viereisellä Kosken ruukilla asui 1760-luvun alussa vasaraseppä Olof Bergin ja vaimonsa Saran vuonna 1741 syntynyt Johan -niminen poika. Tämä Johan meni 1762 naimisiin Maria Matsdotterin kanssa. Kun Orijärven kaivos ensimmäisen kerran ilmestyy rippikirjoihin, on em. seppä Johan Bergin syntymäajaksi merkitty vuosi 1737. Lopulta, 1790-luvulla, seppä Bergin syntymäajaksi tarkentuu rippikirjassa 25.9.1737. Tämä siis täsmää millään tavalla Johan Olofsson Bergin tietoihin, jos otetaan vielä huomioon vaimon patronyymi. Koska syntymäaika on ilmoitettu päivämäärän ta