analytics

Kun isoisä paljun hankki

Arkeologian periaatteita on se, että tietystä löydöstä tulee kiinnostava vasta sen jälkeen, kun se voidaan asettaa oikeaan yhteyteen. Näin ollen pelkkä ruukunsirpale ei ole olennainen löytö, ellei voida selvittää milloin itse ruukku tehtiin ja/tai missä se tehtiin.


Tänä aamuna pois heittämäni metallinen sementinsekoituspalju joutunee näillä näkymin kierrätyksen kautta vaikka auton vanteen materiaaliksi, mutta jos olisin kätkenyt sen metsäkuopan pohjille, olisi tilanne toinen.

Muutaman sadan vuoden päästä arkeologi voisi saada mielenhäiriössä idean kaivaa asuinalueemme kulmilla. Maasta parin metrin syvyydestä nousisi vähäisiä fragmentteja pyöreän muotoisesta metalliesineestä, johon on ilmeisesti kuulunut pari kantokahvaakin. Edistyneillä menetelmillä voitaisiin päätellä, että kyseessä on eräänlainen astia sementti -nimisen aineen säilytykseen tai valmistukseen.


Arkeologilta jäisi kirjallisten dokumenttien puutteen takia uupumaan tämän jäänteen historiallisesti merkittävin aika; sitä on käytetty vuosina 1942-1943 rakennetun Hangon vesitornin työmaalla, jossa isoisäni uurasti mm. muurarina. Tämän jälkeen paljussa on tehty sekoitukset useampaankin pienempään kohteeseen. Siinä on myös poltettu kohtalainen määrä pientä puutarhajätettä......

Kuvaa klikkaamalla löydät muutamia lisätietoja Hangon vesitornista.

Kanttori Widgren ja vaimonsa Emilia Hjerpe

Muutama viikko sitten blogissani oli kuva Halikon hautausmaalla olevasta kapteeni Grahnin vaimon haudasta.

Tämän Christina Carolina Hjerpen veljentytär Emelia Fredrica Amalia on puolestaan haudattu Tarvasjoen kirkon itäiselle seinustalle yhdessä puolisonsa Henrik Widgrenin kanssa. Henrik W. oli silloisen Euran kappelin eli nykyisen Tarvasjoen kanttori, joka syntyi Liedossa 1.3.1816.

Henrik oli keskimmäinen Liedon Raukkalan kylän Kallion talollisen, Jaakko Jaakonpojan ja vaimonsa Kaisa Jaakontyttären viidestä lapsesta. Äiti Kaisa oli kotoisin Torstilan rusthollista.

Emelia oli syntynyt vuonna 1816 Liedon Pinomäessä. Hänen isänsä, pitäjänapulainen Fredrik Reinhold Hjerpe oli kuollut ennen tyttärensä syntymää. Äiti Johanna Amalia von Torcken onkin merkitty kastettujen luetteloon leskeksi. Heidän avioliittonsa jäi sangen lyhyeksi, koska vihkiminen oli tapahtunut 28.10.1814.


Johanna Amalian vanhemmat olivat kapteeni Berndt Johan von Torcken ja Amalia Dorothea Fock, jotka asuivat tyttären syntymän aikaan Kaarinassa.

Henrik Widgren ja Emilia Hjerpe omistivat puolet Tarvasjoen Sepän l. Simolan rusthollista. Henrik kuoli keväällä 1890 ja Emilie eli leskenä yli 15 vuotta kuollen vuoden viimeisenä päivänä 1905.






Turun vanhin hautakivi

Turun seudun vanhin hautakivi lepää Maarian kirkon sakaristossa. Se on kalkkikiveä ja levenee alhaalta ylöspäin. Teksti, joka sijaitsee kiven keskellä on vielä selkeä;

IHC = lyhenne latinalaisista sanoista IHESUS CHRISTUS

Kiven reunoja kiertää kirjoitus, joka ei tosin ole enää nykypäivänä luettavissa. Se kuitenkin tunnetaan neljästä eri lähteestä, esimerkiksi Suomen Muinaismuistoyhdistyksen retkikunnan vuonna 1871 ottamasta muottijäljennöksestä. Elias Brenner oli tosin merkinnyt tekstin muistiin jo tasan 200 vuotta aiemmin omaan piirrokseensa.

Näiden lisäksi Sören Abilgaard ja Nils Reinhold Brocman ovat tehneet kirjoituksesta oman tulkintansa vuonna 1754. Näiden perusteella kivessä lukisi;

ANNO
DOMINI : MILLESIMO : DUCENTESIMO : XV/C
OBIIT : INGIGERDIS : UXOR : Q NDA : PET :
REQESCAT IN PACE.

"Herran vuonna 1215 / 1290 kuoli Ingigerdis, muinoin Pietarin vaimo, levätköön rauhassa"


Tutkijat ovat vuosikymmeniä kiistelleet vuosiluvusta. Edellä mainitun Muinaismuistoyhdistyksen kipsivaloksen perusteella kumpikin vuosiluku on mahdollinen. Hannu Laaksonen pohtii asiaa Turun maakuntamuseon julkaisussa "Turun Latinankieliset Piirtokirjoitukset - Latinska Inskrifter i Åbo". Hänen mukaansa myöhempi vuosi on todennäköisempi. Hautakivelle löytyy vastine mm. Visbyn tuomiokirkosta. Reunakirjoituksia ei Ruotsissa toisaalta käytetty ennen 1300-lukua ja kiven koristelulle löytyy verrokkeja vasta 1200-luvun loppuvuosilta.


Joka tapauksessa kyseessä on Turun seudun vanhin hautakivi, jonka ilmeisesti leskenä kuollut Inkeri sai yli 700 vuotta sitten. Hänen perheensä ei ilmeisesti ollut aivan varaton, koska kivi on tehty luultavasti Gotlannissa.

Luultavasti kivi on ollut alunperin jo kadonneessa Koroisten kirkossa, josta se on siirretty Maarian kirkkoon. Siellä se oli aluksi sakaristossa, josta se vuonna 1819 siirrettiin kirkon kynnyskiveksi (!). Tässä tehtävässä kivi oli aina vuoteen 1893, jolloin se palautettiin arvoiselleen paikalle sakaristoon.

Daniel Juslenius merkitsi aikanaan muistiin kansantarun, jonka mukaan Räntämäessä sijaitsevan Maarian kirkon rakennutti kristityksi kääntynyt ylhäinen nainen Inkeri. Tässä tarussa voi olla pohjalla tieto ikivanhasta hautakivestä.





Kaarina Maununtyttären epitafi

Turun tuomiokirkon Tottien kappelin seinällä on upeasti kehystetty marmoritaulu, joka on Kaarina Maununtyttären epitafi l. muistokirjoitus. Sen teetti 1678 kreivi Pietari Brahe.

Innoittajana epitafille lienee toiminut se, että Pietarin sisar Christina Brahe teetätti samana vuonna epitafin edesmenneelle miehelleen, Åke Tottille. Kaarina Maununtytär oli Åken isoäiti.

Kaarina oli kuollut Kangasalan Liuksialan kartanossa vuonna 1612. Hän ehti olla 1560-luvun lopulla lyhyen hetken kuningattarena, mutta vielä 110 vuotta myöhemmin valtakunnan ylimyksien ensimmäinen, valtakunnandrotsi Brahe halusi kunnioittaa tällä tavalla tätä "ylistettyä, hurskasta ja viatonta" rouvaa.

Turun maakuntamuseon julkaisussa "Turun latinankieliset piirtokirjoitukset, tekijänä Hannu Laaksonen" on seuraava suomennos tästä alunperin latinaksi laaditusta tekstistä. Itse taulua voi käydä ihailemassa tuomiokirkossa.

""

Tässä haudassa on hänen tuhkansa, joka oli muinoin ensimmäisten joukossa säätyyn, hyveisiin ja onneen nähden ylistetty, Katariinan, Liuksialan valtiattaren, jolle Eerik XIV, svealaisten ja goottien kuningas soi kunnian olla kumppanina kuninkaallisessa aviovuoteessa. Sen jälkeen hän vietti leskeysaikansa rauhassa aina elämänsä 63:een vuoteen saakka tavoiltaan ylistettynä, hurskaana ja viattomana Liuksialan kartanossa. Hän kuoli uudistetun pelastuksen vuotena 1612. Lisäksi hänen kuninkaallisesta aviovuoteesta laillisesti saamansa tyttären, rouva Sigridin (tuhka), joka oli mitä kuuluisimman herra Henrik Tottin puoliso ja hyvin suuren sankarin Åke Tottin synnyttäjä, minkä osoittaa seikkaperäisemmin vastakkaiselle puolelle asetettu taulu.

Herran vuonna 1678 mitä loistavin Ruotsin valtakunnan drotsi, kreivi Pietari Brahe huolehti tämä epitafin teettämisestä mitä kuuluisimman kreivitär rouva Christina Brahen nimissä ja varoilla, joka oli syntyään Wisingsborgin vapaaherratar, Skoftebyn, Eksholmsundin ja Lehalslähnin läänin valtiatar. Samalla hän lahjoitti tälle Turun seurakunnan katedraadille tuhat riikintaalaria.

""






Kotisivuja päivitetty

Päivitin jälleen kerran perusteellisesti kotisivuni. Nyt jälkeläistaulustot aukeavat aina uuteen "ikkunaan" ja sivujen rakenteen pitäisi olla huomattavasti selkeämpi.

Luvassa on myös muutamia aivan uusia sukupuita........

Turun viimeinen kammantekijä

Eräs vanhimmista ihmisen luomista henkilökohtaisista käyttöesineistä on ollut kampa. Pohjoismaissakin kampa on ollut tunnettu jo vähintäänkin kivikaudelta saakka. Vaikka kammantekijän ammatti on näin ollen vanha, ovat sen harjoittajat kuuluneet käsityöläisten joukossa merkitykseltään vaatimattomimpiin.

Turun kaupungin ensimmäinen tunnettu "kampamaakari" oli Sven Nordling, joka oli niin köyhä, ettei voinut auttaa edes raihnaista anoppiaan pappien sitä vaatiessa vuonna 1741. Kymmenen vuotta myöhemmin Nordling teki mm. ruutisarvia kruunulle, mutta tämäkään ei riittänyt. Hänen talonsa oli ilmeisesti niin ränsistynyt, ettei siitä olisi ollut edes velkojensa katteeksi.


Hänen seuraajansa, vävypoika Anders Nystedt oli taasen ilmeisen varakas ja arvostettu. Hän pystyi jopa hankkimaan oman talon verstaineen appensa naapurista Eteläisessä korttelissa. Anders oli värikäs hahmo ja hänestä on runsaasti merkintöjä Turun raastuvanoikeuden ja maistraatin pöytäkirjoissa mitä moninaisimpien riita-asioiden tiimoilta.


Vuonna 1794 hän jätti verstaansa samannimiselle pojalleen, joka vuonna 1807 naimisiin Klara Maria Gyllingin kanssa. Klaran vanhemmat olivat Paraisten Kullaan kylässä hänen syntymänsä aikaan vuonna 1780 asunut pitäjänapulainen Fredrik Gylling ja vaimonsa Ulrika Maria Hedman.


Anders ja Klara Marian poika Anders Leonard pääsi ylioppilaaksi 1823 ja suoritti tuomarintutkinnon 1828. Toimitettuaan lukuisissa eri tehtävissä tuli hänestä 1842 Piikkiön kihlakunnan kruununvouti. Klara Marian isä suku oli oli lähtöisin suomalaissyntyisestä voudista, jonka poika Anders syntyi Ekerön pitäjässä Upplannissa vuonna 1670. Suvulla on lukuisia siteitä muihin pappissukuihin.


Anders Nystedtin lisäksi 1800-luvun alkupuolella sai toimiluvan kaksi muutakin kampamestaria, nimittäin Karl Fredrik Pickard ja Johan Petter Askling. Herra Pickard luopui toimesta jo 1808 ja Askling luultavasti muutti pois ennen kuin edes aloitti varsinaisen työskentelynsä.


Anders Nystedtin sinänsä menestyksekäs ura loppui Turun paloon vunna 1827, jolloin hänen Uudenmaankadun varrella ollut kaksikerroksinen talonsa paloi. Hän hankki uuden Luostarinmäeltä, mutta verstasta sinne ei tehty. Nystedt oli ollut kunnallisneuvoksena vuodesta 1818 lähtien ja tässä toimessa riitti ilmeisesti tarpeeksi tehtävää. Hän kuoli 1850.


Vuodesta 1832 lähtien Turussa mainitaan kammantekijöinä Emanuel Spångberg, Johan Nordström, Carl Bäckström, Carl Gustaf Lindroth, Edvin Löfström, Anders Stenlund ja ennen kaikkea Jacob Ferdinand Blomqvist.


Jacob Ferdinand syntyi Tammisaaressa 12.10.1826. Hänen isänsä Abraham B. oli ammatiltaan räätäli. Vuonna 1849 Jacob haki mestariutta Turussa, jonne hän tuli opiskeltuaan Tammisaaressa mestari Lundenin luona.


Vuonna 1886 aloitti kammantekijän uransa ammattikuntasa viimeinen turkulainen edustaja. Vain 13-vuotias Emil Ahlrot tuli Jacob Blomqvistin oppiin Kiinanmyllynkatu seitsemään. Emil Ahlrot kertoi vanhoilla päivillään mestaristaan seuraavaa; ""Mestari itse oli hyvä ja oikeamielinen mies, tosiuskovainen ihminen. Niin oli hänen kisällinsäkin, Fredrik Renfors - ja talon "frouva". Hän antoi aina minulle ylimääräiset kahvit, kun autoin häntä mattojen "tampauksessa", ja kuitenkin tämmöiset työt kuuluivat oppipojille. Työpäivä oli pitkä, mutta siihen olin tottunut, koska jo yhdeksänvuotiaasta saakka oli ollut ansiotyössä. Kello kuudelta piti aamukahvi jo olla juotu ja työn alkaa. Ruokatuntia ei siihen aikaan tunnettu. Niin pian kuin oli syöty palattiin työhön, joka jatkui kello seitsemään saakka.""


Kolmen oppivuoden jälkeen Emil A. oli "ulosoppinut". Kisällinäytettä ei tarvittu, koska mestari Blomqvist totesi usein; ""Jos mä olen nuuka työn kanss' niin sä olet turhannuuka"". Täten opinnäyte olisi ollut täysin turha. Nuorelle miehelle kisällikirja oli kuitenkin tärkeä etappi. Enää päiväateriaa ei syöty kyökissä rouva Blomqvistin kanssa, vaan itse kamarissa mestarin, tämän täysoppineen pojan Wilhelmin ja Renforsin kanssa. Kuvassa Emil A. 17-vuotiaana, vasta valmistuneena kisällinä.


Jacob Blomqvist kuoli 1904 ja hänen poikansa lakkautti verstaansa viisi vuotta myöhemmin muutettuaan "Ukkokotiin". Jo tätä ennen Ahlrot oli lähtenyt maailmalle. Hänen piti päästä töihin Tukholmaan, mutta ajateltua verstasta ei enää ollutkaan, kyseinen mestari oli kuollut. Monien vaiheiden jälkeen Ahlrot palasi Turkuun, Kerttulinkadulle. Koska kyseinen talo oli huonokuntoinen,hän muutti verstaansa Vartiovuorenkadulle. Tämä paikka on sittemmin liitetty Luostarinmäen museoon. Vuonna 1938 Ahlrot siirsi lopulta työpisteensä varsinaiselle museoalueelle, jossa se käsitti yhden ainoan huoneen.


Emil Ahlrot kuoli vuonna 1962, mutta vielä kaksi vuotta aiemmin hän oli ollut käsityöpäivän aikaan esittelemäsä taitojaan yleisölle. Kun museon henkilökunta kehoitti häntä ao. päivänä lähtemään hieman aikaisemmin kotiin, oli pyyntö mennyt kuuroille korville.


"Minä oikein nautin tänään", Emil Ahlrot vakuutti, "sillä tämä työ on aina ollut parasta minun elämässäni".

Tämän artikkelin lähteenä on Turun kaupungin Historiallisen Museon vuosijulkaisu 1960-61 ja sen artikkeli "Turkulaisista kammantekijöistä ja heidän työstään" - kirjoittanut Irja Sahlberg. Näitä julkaisuja myydään mm. Turun Linnan kirjakaupassa.





Kirkkoherran lesken lahjoitus

Kiskon kirkkoherraksi tuli vuonna 1833 Karjalohjalla syntynyt Edvard Johan Laurell. Hän oli päässyt ylioppilaaksi Turussa 22.6.1798 ja vihitty papiksi 6.7.1809.

Sieltä hän siirtyi ensin armovuodensaarnaajaksi Snappertunaan ja seuraavana vuonna Fagervikin ruukille saarnaajaksi. 1821 hänestä tuli Tammisaaren kappalainen ja edelleen 1824 varapastori. Kiskon kirkkoherraksi hänet siis valittiin 1833 ja rovastin arvo myönnettiin 1839. Hän kuoli kesäkuussa 1873.

Edvard Johanin ensimmäinen vaimo oli Helena Ulrika Holmberg, joka kuoli 1850. Seuraavana vuonna Edvard nai Tammisaaren kaupungissa asuneen leskirouva Lovisa Lundmanin, os. Forsell.

Lovisa kuoli 1879. Hän oli aikoinaan tehnyt testamentin, jonka perusteella etua nautti neiti Karolina Holmberg. Neiti Holmberg kuoli vuoden 1888 alkupuolella ja Lovisa Forsellin toiveen mukaisesti hänen omaisuutensa muutettin rahaksi. Summaa kertyi 8648 markkaa ja 16 penniä sekä lisäksi asuinrakennus irtaimistoineen. Nämä kaikki lahjoitettiin Kiskon kansakoulun hyväksi. Pääoman korot määrättiin vuosittain köyhiempien oppilaiden avustamiseen. Oheinen lehtileike on toukokuussa 1888 ilmestyneestä "Hämäläinen"-lehdestä.


Neiti Karolina Holmberg oli Lovisa nuorempi sisar. Hänet oli kastettu Viaporin tykistöseurakunnassa 1.8.1802. Lovisan ja Karolinan vanhemmat olivat sorvari G. Holmberg ja vaimonsa Anna Greta Wulff. Anna Gretan sukujuuret ovat Tammisaaressa, jossa hänen isänsä Jacob W. oli porvarina.

Heimosoturi Eino Armas Palmu

Auran hautausmaalla sijaitsee myös Viron vapaussodassa taistelleen Eino Palmun hauta. Hän kaatui ainoastaan 16 vuoden ikäisenä Marienburgissa. Viron valtio myönsi hänelle postuumisti 3. luokan Vapauden Ristin maaliskuun 26. päivä vuonna 1920.


Tämä kunniamerkki poistettiin käytöstä vuonna 1925, koska tuolloin katsottiin kaikkien sen ansainneiden jo saaneen tämän valtiovallan tunnustuksen.

Varsinais-Suomen Viro-keskus ry muistaa joka vuosi kukkasin tätä lyseolaista.

Einon muistokiven vieressä on haudattuna pariskunta Kalle Palmu ja Vendla Veijola. Todennäköisesti kyseessä ovat nimenomaan Einon vanhemmat, jotka oli vihitty Liedossa 16.3.1884.

Juho Tuomaanpoika Aurasta

Auran Pitkäniityn kylän Nokan talossa syntyi heinäkuun 28. päivä vuonna 1839 poikalapsi. Hänet kastettiin kaksi päivää myöhemmin ja nimeksi tuli Juho.

Isä Tuomas Matinpoika oli paitsi Nokan isäntä myös pitäjän kuudennusmiehiä. Äiti Liisa Mikontytär oli puolestaan kotoisin Hungerlan kylästä, jossa hänen isänsä Mikko Mikonpoika oli ollut Simolan talon isäntänä.


Juho Tuomaanpojan vaimo Vilhelmiina oli syntynyt 25.8.1843 Auran Pitkäniityn kylän Ylikylän ratsutilalla. Isä, tulevan miehen kaima, Juho Tuomaanpoika oli nainut Vilhelmiinan äidin, Anna Juhontyttären Pöytyällä 27.12.1832. Annan isä oli Karhunojan Ylijoen talon rusthollari.

Juho Tuomaanpoika ja Vilhelmiina Juhontytär vihittiin Aurassa 18.6.1868. Hautakivessä rusthollari l. ratsutilallinen Juho Tuomaanpojalla on sukunimenä Isotalo.





von Lund -suvun Ulrika kadoksissa?

Suomen Sukututkimusseuran ylläpitämä Hiski-järjestelmä nopeuttaa sukututkimusta valtavasti, mutta samalla se vaarantaa sitä. Pelkkiin Hiskin tietoihin luottaminen voi johtaa pahasti harhateille, kuten tässä pienessä esimerkissäni ensiksi kävi. Toisaalta pelkkään rippikirjaan tuijottaminen vei sekin umpikujaan.

Vuonna 1795 syyskuun 15. päivä vihittiin Kiskossa Tenholan Melsarbyn rusthollarin poika Thomas Engman ja rusthollarin tytär Ulrika Lundborg Kiskon Hongistosta.

Hiskistä katsottuna homma näyttää selvältä; 27.8.1776 syntyi Hongiston rusthollari Michel Michelssonin (Lundborg) ja vaimonsa Maja Lisa Randelinin perheeseen tytär Ulrika. Tämän täytyy olla pakosti tuo vuonna 1795 naitu Ulrika, koska perheessä ei kastettujen luettelon mukaan ole muita samannimisiä.

Toiselta tutkijalta (kiitos H. Bärlund) saatu tieto kertoo kuitenkin, että Tenholan rippikirjassa Ulrika Lundborgin syntymäaikana on 10.9.1769 Kiskossa.

Mainitulla päivämäärällä on Kiskossa syntynyt vain Ylettylän kylän Ollan talon vanhan isännän tytär, jonka äiti oli Brita Eriksdotter. Isä oli tyttären syntyessä jo peräti 69 vuotias. Voisiko siis olla, että Ulrika olisi annettu kasvattilapseksi Hongistoon.

Kiskon rippikirjoja selaamalla löytyykin Hongiston puolen tilan Kylä-rusthollista Ulrika Lundborg, jonka syntymäaika on 10.9.1769. Hän asuu edellä mainitun Michel Michelssonin veljen, Gustafin perheessä. Michel ja Gustaf olivat molemmat puolikkaan tilan omistajia 1700-luvun loppuvuosina Hongistossa.

Nyt asia näyttäisi selvältä; Ulrika Lundborg oli kasvattitytär, jonka vanhemmat olivat tuo Ollan pariskunta.

Seuraavaksi halusin mielenkiinnosta selvittää Gustaf Lundborgin vaimon, Stina Greta Oseenin syntyperän. Hiskin avulla selvisi, että hän oli syntynyt Varsinais-Suomen Auran pitäjässä. Siellä hän oli myös mennyt naimisiin Gustafin kanssa vuonna 1761. Saman tien tuli katsottua koko Suomen käsittävällä haulla, josko Gustafilla ja Stina Gretalla olisi ollut yhteisiä lapsia.

Niitä toki löytyi ja erittäin mielenkiintoista oli se, että edellä esitetty kasvattitytärteoria sortui yhtä nopeasti kuin se oli rakennettu. Pöytyällä nimittäin syntyi 8.9.1769 Gustaf Lundborgille ja vaimo Stina Gretalle tytär Ulrika, joka kastettiin 10.9.1769.

Kiskon rippikirjoja tarkemmin tutkimalla selviää, että Gustaf perheineen palasi Kiskoon vuonna 1777. Edelleen Kiskon 1700-luvun rippikirjoissa oli hyvin yleistä, että kirjaan merkitty syntymäaika oli itseasiassa kastepäivä.

Tämä sekavan tarinan opetuksena oli se, että Hiskiin ei kannata luottaa liikaa ja rippikirjoja täytyy lukea todella huolellisesti. Niiden rinnalla voi sitten palata Hiskin pariin ja sen laajoja hakuominaisuuksia hyväksi käyttäen laajentaa näkökulmaa.

Olen tässä yhteydessä päivittänyt kotisivuilleni von Lund -tauluston.




Ratamestari Blässar

Auran hautausmaalla lepää ratamestari Jakob Blässar, joka oli kotoisin Pedersön Edsevön kylän Blässarin talosta. Vaikka hautakivi antaa hänen syntymäajakseen huhtikuun 14. päivän vuonna 1847, hän tosiasiassa syntyi vasta 15.4.1848.

J. Sarellin kokoamien tietojen mukaan Jakobin vanhemmat olivat Hans Jakobsson B. ja Anna Andersdotter Tarvonen. Hansin isä Jakob Rådmans oli tullut kotivävyksiä Blässarin taloon naituaan Maria Hansdotterin 28.12.1783.

Anna Tarvosen sukujuuret löytyvät Ähtävän pitäjän Lappforssin kylästä, josta ne edelleen jatkuvat Tarvosen suvun kautta Evijärven suuntaan. Eräiltä osin ratamestari Jakobin sukujuuria voidaan seurata aina 1500-luvulle saakka.

Finland -sanomalehden numerossa 79, joka ilmestyi 4.4.1889, oli ilmoitus Auran rautatieasemalla kuolleesta Jakob Blässarista.









Auran pitäjän Karviaisen kylän Sipilän talosta

Auran l. entisen Prunkkalan kappeliseurakunnan Karviaisen kylässä sijaitsi Iso-Sipilän talo. Siellä syntyi maaliskuun loppupuolella 1846 poika, joka sai kasteessa nimen Kaarle Kustaa.

"Kallesta" tuli Karviaisten Laurilan rusthollari. Nimi näkyy vielä tänä päivänä Auran kirkon hautausmaalla. Kaarle Kustaa Sipilän hautakivi on siirretty jossain vaiheessa alkuperäiseltä sijaintipaikaltaan hautausmaan reunalle yhdessä muutaman muun kiven kera.


Kaarle Kustaan vanhemmat olivat Christian Henriksson Sipilä ja vaimonsa Anna Kaisa Johansdotter. Heillä oli lisäksi seuraavat lapset; Johan Christian, Karolina Serafia, Fredrik, Michel, Otto ja Vilhelmina Eleonora vuosien 1843-1856 välisenä aikana.

Hautakiven muistolause on ajalle hyvin tyypillinen.






Alenevaa säätykiertoa?

1900-luvun alun sukukirjoissa puhuttiin nykylukijan korviin huvittavasti alenevasta säätykierrosta. Bergholm käytti usein lausetta "vajosi rahvaaseen". Vuonna 1726 aateloidun Anders Munsterhjelmin kohdalla tätä seikkaa voidaan tutkia mielenkiintoisella tavalla.

Suvun esi-isänä omassa esityksessäni on Turun kaupungin pormestari Berndt Riggertsson Munster, joka vuonna 1676 mainitaan myös valtiopäivämiehenä. Arvonsa mukaisesti hän tuli kuoltuaan haudatuksi Turun tuomiokirkkoon.

Berndtin avioliitosta Margareta Thesslefin kanssa oli noin vuonna 1667 syntynyt poika Anders. Hän kirjoitti itsensä ylioppilaaksi 1679 ja viittä vuotta myöhemmin hänet tavataan hovioikeuden auskultanttina. Ilmeisen tarmokas Anders eteni urallaan asiakirjakirjurista aina Turun hovioikeuden varapresidentiksi vuonna 1723. Tästä virasta hän sai eron 1747.

Vuonna 1726 Anders M. aateloitiin ja hän otti käyttöön sukunimen Munsterhjelm. Mainittu vuonna hän oli Turun ja Porin läänin vt. maaherrana ja 1740-luvun alussa valtiopäivämiehenä.

Anders M. oli kahdesti naimisissa, ensin Beata Starensköldin ja sitten Margareta Bockmöllerin kanssa. Ensimmäisestä aviosta syntyi vuoden 1700 paikkeilla tytär Anna Margareta.

Anna Margaretan vei vihille Isak Wessman, Ala-Satakunnan kihlakunnan kruununvoudin poika. Isakin vaiheikkaan uran huippuna lienee ollut Etelä-Pohjanmaan tuomiokunnan tuomarin virka 1735, josta hänet sitten erotettiin 1752. Isak W. omisti Sauvossa Lautkankareen rusthollin l. ratsutilan.

Isakin ja Anna Margaretan tytär Catarina Charlotta syntyi Mouhijärvellä toukokuussa 1733 ja avioitui Sauvossa vuonna 1758 kruununvouti Anders Mansnerin kanssa. He asuivat perheineen Kemiön Orsnäsissä. Anders Mansnerin ensimmäinen puoliso oli ollut C. Dahlström.

Perheen esikoisena syntyi huhtikuussa 1760 poika Carl Gustaf. Isänsä tavoin Carl Gustaf toimi kruununvoutina. Ura tosin vei hänet kauaksi syntymäseudusta. Hän avioitui 1767 Pieksamäellä Catarina Margareta Aspen kanssa. Pieksamäellä myös syntyi heidän kasteessa nimen Carl Niclas saanut poikansa vuonna 1785.

Carl Niclas Mansner mainitaan merimiehenä hänen mennessään vihille taloudenhoitaja Ingeborg Juntilaisen kanssa Turun suomalaisesssa seurakunnassa vuonna 1806. Tultaessa 1810-luvulle löytyy perhe Tammelan pitäjän Liesjärven kylän Harjun talosta, jossa isä Carl Niclas on kartanonvoutina.

Perheessä oli useita lapsia, joista tytär Carolina syntyi 1813. Hän meni vuonna 1849 Raisiossa naimisiin vanuttaja Jacob Fredrik Henrikssonin kanssa. Perheelle syntyi Raision aikoina ainakin kolme lasta, joista tytär Maria Carolina meni naimisiin Kalle Matti Malmbergin kanssa. Kalle Matti oli piika Maja Justina Johansdotterin avioton poika Yläneen pitäjästä.

Kalle Matti työskenteli Yläneellä ja Pöytyällä renkinä. Raisiossa hän asui 1870-luvuulla ja viimeistään vuodesta 1881 lähtien oli Turun Raunistulan Vätin talon maatorpparina. Sieltä hän jotain kautta siirtyi lopulta Liedon Pahkan muinaislöydöistä kuuluun kylään Jaakkolan talon isännäksi.

Näin oltiin reilussa 150 vuodessa tultu aateloidusta valtiopäivämiehestä Turun Raunistulan torppariin. Berndt Munsterin jälkeläisten muita sukulinjoja seuraamalla päädyttäisiin mm. Tikkurilan maalitehtaan perustajaan, valtiopäivämies Anders Lorentz Munsterhjelmiin (1803-1893). Jälkimmäisen henkilön elämänvaiheista on jäänyt runsaasti dokumentteja ja tietoa. Toisaalta Raunistulan torpparimme ei juuri jättänyt jälkeensä mitään konkreettista. Joka tapauksessa molempien elämänurat ovat jälkeläisten kannalta olleet yhtä tärkeitä :-)



Walborg Mårtensdotter Kiskosta

Kiskon Kirkonkylän Wikarsin talosta on lähtöisin laaja Wikström -suku. Vuonna 1713 Wikarsilla syntynyt Maria oli naimisissa Haapaniemen Isotuvan lampuodin, Abrahamin kanssa. Tästä avioliitosta oli poika Abraham, joka isänsä jälkeen otti hoitaakseen tilan.


Hänen ensimmäinen vaimonsa oli Metsolan kylän Sonnin talosta kotoisin ollut Ester. Hänen kuoltuaan Abram ilmeisesti eli jonkin aikaa leskenä, kunnes joulun alla 1795 nai serkkunsa, Walborg Mårtensdotterin.


Abramin äidillä, 1713 syntyneellä Marialla oli veli Mårten. Hän oli isänsä kuoltua perinyt Wikarsin. Hänen ja puoliso Maria Simonsdotterin runsaan lapsikatraan joukosta ei kuitenkaan Kiskon kastettujen luettelosta löydy yhtään Walborgia.


Näin ollen tutkijan on tukeuduttava rippikirjan apuun. Onneksi Digiarkiston erinomainen nettisivu mahdollistaa selailun omalta koneelta. Niinpä Kirkonkylän Wikarsin kohdalta voidaan vuosien 1780-86 rippikirjasta nähdä viereinen sivu. Siitä kadoksissa itseltäni useita vuosia ollut Walborg löytyy perheensä yhteydestä ja syntymäaika 4.4.1749 on selkeästi kirjoitettu.



Vuoden 1782 kohdalla on merkittynä hänen muuttonsa Haapaniemeen, josta hän sitten löytyykin tulevan miehensä kanssa samalta sivulta seuraavana vuonna.


Kyse on ilman muuta samasta henkilöstä, koska seudulla melko harvinainen nimiyhdistelmä ja syntymäaika sekä vuosiluvut täsmäävät.

Syystä tai toisesta serkukset asuivat reilut 10 vuotta samassa pihapiirissä ennen avioitumistaan. Tuohon aikaan naimakaupan vaikuttimena saattoi olla kiintymyksen sijaan käytännöllisyys. Yhteisiä lapsia pariskunnalle ei ainakaan ilmaantunut, toki puolison ikäkin oli jo melko korkea avioliiton solmimisen aikaan.













Marie Maexmontan


Piikkiön hautausmaalla lepää turkulaisen kauppiaan, Michael Maexmontanin ja hänen vaimonsa, apteekkarin tytär Christina Wilhelmina Åkermanin tytär Marie.

Hänet kastettiin Turun ruotsalaisessa seurakunnassa 3. päivä kesäkuuta vuonna 1829 ja nimekseen hän sai Maria Wilhelmina Edmea. Hautaristissä etunimi on sitten muodossa Marie.


Äiti Christina Wilhelmina Å. oli syntynyt 3.12.1794 Turun akatemian apteekkarin, Christian Åkermanin ja Maria Christina Elfvingin seitsenlapsisen perheen esikoisena.


Christina Wilhelmina oli vain 16 vuoden ikäinen mennessään 9.4.1811 naimisiin Michael Maexmontanin kanssa. Samana vuonna myös äiti Maria Christina Elfving meni uudestaan naimisiin, tällä kertaa oikeusraatimies Karl von Hausenin kanssa. Isä Kristian Åkerman oli kuollut vuonna 1810.
Turun Satavan saarella sijaitseva Marielund oli 1700-luvulla osa Kaivoisen tilaa, jonka omisti Cristian Åkermanin isä Jakob. Kristian Åkermanin ja Maria Christina Elfvingin lapset rakennuttivat Marielundiin huvilan suvun kesäpaikaksi. Åkermanien suku oli Marielundissa aina vuoteen 1939, jolloin Signe Maria Lundeniuksen kuoltua irtaimisto jaettiin hänen testamenttinsa mukaisesti. Tila itsessään siirtyi Svenska Kulturfondenille. Se myi tilan Mauno Kustaa Eskolalle ja häneltä se siirtyi vuonna 1948 Kaatuneitten Omaisten Liitolle.
Vuoden 2006 joulukuussa liitto myi Marielundin tilan.

Isak Arenander ja rouvansa Neumann

Isak Arenander syntyi Bromarvin pitäjän Santalan kylässä Michel Anderssonin ja Brita Staffansdotterin perheen peräti seitsemästä pojasta kuudentena heinäkuussa 1747.

Käytyään Turun katedraalikoulua Isak pääsi ylioppilaaksi 1766.

Papiksi hänet vihittiin kolme vuotta myöhemmin helmikuussa ja jo samana vuonna hän oli kappalaisen apuna Tenholassa. Sieltä ura kierrätti hänet Hinnerjoen ja Maskun kautta Huittisiin. Rovasti hänestä tuli 1805 ja virkaa tekevänä lääninrovastina Isak mainitaan 1810 ja paria vuotta myöhemmin vakinaisena.

Muutamien virkavirheiden takia hän menetti kihlakunnan oikeudessa papinvirkansa, mutta kuoli ennen kuin asia sai lopullisen päätöksensä. Vaikka Isak A. kuoli Huittisissa, hänet haudattiin Halikon kirkkomaalle. Hänen vävynsä, maanjako-oikeuden puheenjohtaja Jakob Cairenius omisti Hajalan tilan ao. pitäjässä. Jakob oli vuoronperään naimisissa kahden Isak Arenanderin tyttären kanssa. Lovisa kuoli 1820 ja paria vuotta myöhemmin Jakob C. nai tämän sisaren, Karolinan.

Isak Arenanderin puoliso oli Helena Catarina Neumann, joka oli syntynyt vuonna 1749 Uusikaarlepyyssä raatimies Jakob Neumannin ja vaimonsa Maria Helena Kempen suuren perheen viidentenä lapsena. Helena kuoli tyttärensä luona Halikon Hajalassa vuonna 1844 lähes 95 vuoden korkeassa iässä.






Kapteeni Grahnin vaimo C. C. Hjerpe

Halikon kivikirkon viereltä löytyy aidattu hauta, jonka keskellä seisovassa takorautaisessa merkissä lukee "Här hvilar kaptenskan C. C. Grahn, död 1858, upprest af 6 söner".

Kyseessä oleva kapteeni oli Liedossa pitkään asunut Carl Johan Grahn, jonka puoliso oli haudassa lepäävä Christina Carolina Hjerpe.


Christina Carolina oli syntynyt Liedon Pinomäen kylässä tammikuun 10. päivä vuonna 1790. Hänen vanhempansa olivat Turun läänin ratsutilapataljoonassa palvellut kersantti, sittemmin kornetti, Petter Johan Hjerpe ja vaimonsa Maria Kristina Elers. Maria Elersin isä oli loimaalainen kersantti Claes Johan Elers ja äiti Maria Elisabet Ekman. Heidän poikansa Daniel Johan E. oli puolestaan naimisissa tutkimiini sukuihin kuuluvan Eva Ulrika Tenleniuksen kanssa.


Christina Carolinan veli Karl Johan H. toimi mm. kirkkoherran apulaisena ja pitäjänapulaisena Somerolla, Kokemäellä ja Harjavallassa. Karl Johan oli naimisissa Anna Margareta Hintellin kanssa.








Kirkkoherra Grahn Halikosta

Joel Kristian Grahn syntyi Hauholla 30.3.1807.

Hänen isänsä Johan Kristian oli tuolloin pitäjän kappalaisena ja naimisissa Kristina Lovisa Lindeströmin kanssa. Johan ja Kristina oli vihitty Somerolla 11.6.1789. Tuolloin Kristina Lindeström asui Söderkullan kylässä.

Joel Kristian Grahnin isä Johan oli ollut Hauholla kappalaisena ja tämän isä Karl Grahn puolestaan Nastolan lukkarina.

Johan Kristian Grahnin kuoltua nai Kristina 10.10.1811 Gustaf Adolf Hjerpen. Gustaf Adolf toimi mm. Adlercreutzin kevyen jalkaväkirykmentin ylimääräisenä pataljoonansaarnajana, Turun tuomiorovastin apulaisena ja lopulta Ahvenanmaan Lemlandin seurakunnan kirkkoherrana ja pataljoonan saarnaajana.


Joel Kristian Grahn pääsi ylioppilaaksi Turussa 7.10.1823 ja vihittiin papiksi 8.6.1831. Samana vuonna hänestä tuli Teijon tehtaan saarnaaja ja pedagogi. Neljä vuotta myöhemmin Joel siirtyi Turun ruotsalaisen seurakunnan vt. kappalaiseksi. Vuosina 1836-1839 hän oli Halikon kappalaisena. Siitä hän siirtyi Halikon varapastoriksi ja edelleen 1842 Halikon kirkkoherraksi.

Joel Kristian oli naimisissa Kristina Katarina Liljeroosin kanssa.

Kirkkoherra Grahn kuoli 1851 ja hänet haudattiin Halikon kivikirkon seinustalle, takorautaisen ristin kertoessa jälkipolville seurakunnan paimenen viimeisen leposijan.






Bengt Jakob Ignatius

Halikon keskiaikaisen kivikirkon seinustalla on kirkkoherra Bengt Jakob Ignatiuksen perhehauta. Hänen itsensä lisäksi siinä lepäävät kaksi hänen kolmesta vaimostaan, yksi poika ja kuusi tytärtä.

B. Ignatiuksen isänpuoleinen suku juontaa alkunsa Juvan kirkkoherra Matiaksesta, joka pääsi ylioppilaaksi Turussa vuonna 1679. Hänen puolisonsa nimeä ei mainita lähdeteoksissa. Matiaksen poika Sigfrid toimi Viitasaaren kirkkoherrana ja oli naimisissa Brigitta Cuneliuksen kanssa.
Heidän pojanpoikansa Bengt I. syntyi Tuusulassa 1717 ja meni vuonna 1760 naimisiin Kristina Malmin kanssa. Kristinan vanhemmat olivat Vihdin kirkkoherra Jakob Malm ja tämän 1. puoliso Ingrid Gylling.

Vielä voitaisiin mainita Jakobin vanhemmat, jotka olivat Vihdin edellinen kirkkoherra Jakob Malm ja puolisonsa Katarina Barck. Barck -suku tulee kuvioihin toistakin kautta. Bengt Jakobin toisen puolison, Hedvig Avellanin isoäiti oli Kristina Barck.
Ensimmäinen puoliso Sophia Barbro oli syntynyt Vihdissä luutnantti Carl Fredrik Ekestubben ja Christina Sophia Rotkirckin tyttärenä.


Bengt Jakob Ignatiuksen perhepiiristä löydät helpoiten tietoa Helsingin Yliopiston verkossa julkaisemasta
Ylioppilasmatrikkelista. Linkki vie suoraan häneen.





Lisäys kotisivulle

Lisäsin kotisivulleni linkit Aleksanteri Cederbergin ja Sohvi Partasen esivanhempien taulustoihin. Tämä pariskunta vihittiin Iisalmen maaseurakunnassa vuonna 1894.

Vaikka kotisivun linkissä Aleksanterin mainitaan olevan Kruunupyystä kotoisin, oli hän todellisuudessa syntynyt Rantasalmella. Tänne hän oli tullut perheensä mukana. Isä Henrik Cederberg mainitaan kotipaikkakunnallaan Kruunupyyssä puuseppänä ja Varkauden ruukilla massamestarina.

Aleksanteri asui perheineen Vieremällä, joka tuolloin oli osa Iisalmen maaseurakuntaa. Puoliso Sohvi oli syntynyt Salahmin kylässä, joka on tullut tunnetuksi ruukistaan.



Kaarle Digert ja vaimo Anna

Torppari, sahankirjuri ja suntio Kaarle Digert syntyi ja kuoli Marttilassa. Hänen tyttärensä Ida piti tarkkaa päiväkirjaa perheen elämästä 1800-luvun viimeisinä vuosina ja piirtää näissä kirjoituksissa kuvaa kohtalon kaltoin kohtelemaksi joutuvasta miehestä.

Kaarlen poikaa, Jannea, pidettiin jopa matemaattisena nerona. Valitettavasti lupaavan ja suurin uhrauksin koulutetun maisterin ura katkesi jo 30-vuotiaana tuskalliseen sairauteen.

Idan päiväkirjat on julkaistu "Kadonnut kangas - Retkiä Ida Digertin päiväkirjaan" teoksessa, jonka on kirjoittanut Anna Makkonen.

Kaarlen vaimo oli syntynyt Kosken Tl Tapalan kylän Anttilan torpassa. Hänen isänsä Gustaf oli Tapalan Jaakkolan rusthollarin tyttären avioton poika.

Mainitun rusthollarin, Olof Adamsson l. Olavi Sarinin isoisä Olof Warell oli syntynyt Lohjan Varolassa vuonna 1675. Sieltä hän oli kiertänyt mm. Maskun ja Mietoisten kautta Kosken Tl Tuimalaan. Siellä hänestä tuli Isotalon ratsutilan isäntä vuosiksi 1728-35. Tilan vuokraajana hän oli ollut jo paljon aiemmin.

Seuraavassa taulustossa on nuorena kuolleen Janne Digertin esivanhempia äidin puolelta.






















Pieni löytö

Historiallista Sanomalehtiarkistoa selatessa voi löytää sukututkimukseen apua täysin yllättävästä artikkelista.

Olin jo vuosia sitten merkinnyt Karjalohjan Immolan ratsutilan isännäksi vuonna 1850 Henrik Nilssonin. Hän meni tuolloin naimisiin taloudenhoitaja Engla Wendelinin kanssa, jolla oli kaksi aviotonta lasta kastettujen luettelon mukaan; Josefa (1838) ja August (1840). Kolmisen kuukautta vihkimisen jälkeen syntyi kolmas lapsi, Matilda.

Kun Josefa ja Matilda aikanaan menivät naimisiin, käyttivät he sukunimeä Nilsson.

Sanomalehtiarkistosta löytyy kuitenkin Uusi Suometar -lehden numero 60, joka ilmestyi 13.3.1883. Siinä on itkä artikkeli Suomen Muinaismuisto-yhdistyksen kokouksesta maaliskuun 9. päivä ao. vuotta. Tässä yhteydessä luetellaan yhdistyksen saamia lahjoituksia, joiden joukossa oli seuraava;

"1 hopea- ja 11 waskirahaa, wanhimmat 1600-luvulta ja keskiaikuisen lippaan, sisältönä 3 pergamenttille ja 17 paperille kirjoitettua asiakirjaa vuosilta 1559-1669, joista enimmät koskevat Immolan rusthollia Karjalohjalla."

Lahjoittana on ollut rouva Josefina Nyman, jonka isällä tuo rustholli oli ollut.

Tämä artikkeli antoi siis todistetta sille oletukselle, että jo 12 vuotta ennen Henrikin ja Englan vihkimistä he olisivat saaneet yhteisen lapsen. On mielestäni loogista myös päätellä, että vuonna 1840 syntynyt August oli Henrikin poika.

Josefinan puoliso oli hänen sukulaisensa, Hausjärvellä asunut kruununnimismies Carl Gustaf Nyman. Carl Gustafin isoisä oli Immolan rusthollari, vuonna 1726 syntynyt Axel Nyman. Axel oli samalla Josefinan isoisän isä. Näin ollen Carl Gustaf oli naimisissa serkkunsa tyttären kanssa.

Esipolvista Josefinalla löytyy mm. Lohjan Roution Rautell -sukua ja Karjalohjan Tallaan Tallqvisteja.

Suomen Muinaismuistoyhdistys on edelleen toiminnassa ja täyttää kuluvana vuotena kunnioitettavat 137 vuotta.







Mittajärjestelmän uudistaminen

Sanomia Turusta -lehti julkaisi elokuun 12. päivän numerossaan vuonna 1864 kirjoituksen, jonka oli lähettänyt sen komitean sihteeri, joka valmisti Suomen mittajärjestelmän uudistamista;


tekstiä on lyhennetty


"Sittekun Hänen Keisarillinen Majesteettinsa oli Armosta määrännyt komitean valmistamaan ehdotusta Suomenmaan nykyisten pituus-, astia- ja painomittain järjestämisestä meterisäädelmän mukaan, niin on sama komitea täällä ollut ko'olla, siihen kuuluwia walmistustöitä warten......"

Kirjoitus jatkuu pitkään, mutta ideana on ollut saada yleisön palautetta uusista nimityksistä ja niiden sopivuudesta heidän käyttöönsä. Lisäksi komitean sihteeri antaa lyhyen oppikurssin metrijärjestelmän perusteista niille, jotka eivät sitä ennestään tunne.

Oheisen luettelon termit ovat osittain komitean ja osittain yksityisten kansalaisten ehdottamia. Listasta on muuten apua sukututkimuksessakin. Perukirjoja ja vanhoja dokumentteja tutkiessa törmää usein itselle hyvin vieraisiin mittoihin.

Niin, tuo komitean sihteeri? Hän oli "insinööri Lindström maamittaus yli-hallituksesta".


Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus